^ Vertaus siis samanlaiseen staattiseen asentoon. Yläselkää ja hartioita treenaamalla pysyy vaivat poissa, ja tämä korostuu kun ikää tulee lisää ja lihasmassa alkaa muutoin vähenemään.
Printable View
^ Vertaus siis samanlaiseen staattiseen asentoon. Yläselkää ja hartioita treenaamalla pysyy vaivat poissa, ja tämä korostuu kun ikää tulee lisää ja lihasmassa alkaa muutoin vähenemään.
Ja kun ikää tulee (mulla on vuosia kasassa 59) niin monipuolinen liikunta on itsellä tullut entistä tärkeämmäksi. Varsinaisen lihaskuntoharjoittelun lisäksi voi auton jättää kaupan parkkipaikalla kauimmaiseen nurkkaan ja kantaa painavat ostokset autolle, jos kauppa on lähellä niin sinne voi vaikka kävellä.
Itse otin maastopyöräilyn täysijäykällä ohjelmaan, lisäksi että on hauskaa, niin muutaman tunnin maastojumpan jälkeen tuntee urakoineensa. Sama koskee kävelyä: maastoon vain sauvat käsissä lenkkiä tekemään: niska ja hartiat saattavat kiittää.
Sama koskee ainakin itselläni ajoasentoa: sellanen asento, että tulee ajettua ja että on mukavaa: armahtaa itseään. Mulle on aivan viimeisinä aikoina hahmottunut, että vanhenen, että vuosia joina voin itse päättää mitä teen ja miten on vähenevästi jäljellä.
Omalla kohdallani huomannut sellaisen asian että tehon tuotto saattaa hiipua välilä nopeastikin kun ikää tulee. Siihen ei edes auta mitkään ajoasento muutokset. On vaan hyväksyttävä että fillari ei enää kulje niin kuin 30 tai 40 vuotiaana. Joskus sai lenkin keskinopeuksia pidettyä kohtuullisen hyvin 35km/h tietämillä kun nyt on vaikea päästä edes 30 keskariin. 28 tuntuu olevan se uusi vakio. Ei kehtaa edes mistään teholukemista puhua. Tehomittarit alkaa jopa tuntua pikkuhiljaa turhalta ylellisyydeltä omassa fillarissa.
Sent from my iPad using Tapatalk
Näinpä juuri se taitaa olla. Tässä on taas viimeisen parin viikon aikana Mount Malminkartano ja Lekit tulleet tutuksi ehkä noin 40 kilometrin verran :)
Omaa syytä on varmastikin se, että ei ole ollut kesällä malttia a) levätä tarpeeksi b) käydä vaikka siellä saakelin mäellä hyvistä pyöräilykeleistä huolimatta. Syksyn sadekeleillä tulee käytyä säännöllisesti ja lumen tultua ylämäki-alamäkihiihtoa tulee harrastettua sen verran paljon, että automaattisesti muuttuu kestävyysliikkuminenkin monipuolisemmaksi. Viime syksyn lapakrempan jälkeen tuli xc-hiihtokin pitkästä aikaa vähän mukaan kuvioihin.
Vähän vaikea puolikuntoisena on arvioida ajoasentoja, mutta äkkiseltään sanoisin, että 0-asteinen stemmi Stigussa ei tuntunut yhtään 6 miinusasteista paremmalta. Mulla tietysti lisämaustetta koko kuvioon tuo ”ei niin pyöräilyideaali morfologia”. Jalkaa ja kättä voisi olla vähän pitemmälti ja selkää lyhyemmälti, niin olisi moni asia pyöräilyn suhteen helpompaa.
Polkimet ovat pyörässä kiinni ja tuntumat haettu:
-aivan alkuvaikutelma oli että oudolta tuntuu
-hetken kuluttua tuntui että ei oikein olisi voimaa runtata tiukassa paikassa
Toisaalta jyrkimmät nousut eivät ainakaan menneet vaikeammin, eivätkä nousuissa olevat askelmat olleet ainakaan vaikeampia. Tutulla polulla jossa aiemmin kolisi polkimet aika-ajoin nyt eivät kolisseet -toisaalta XTR (race) polkimet ovat myös matalammat.
Aika näyttää häviääkö outous kokonaan -miksi ei häviäisi?
(Maistelua vaikeutti että vanhat kengät repesivät ja jalassa olivat saman valmistajan uudet, lisäksi renkaatkin olivat toiset)