Mitä mitä, meneekö se lumi ihan mössöksi??
Printable View
Kyllähän tuo luisteluhiihto on todella raskasta (ainakin minulle). Sen huomasin kun viime talvena pelkästään meren jäällä muutaman kerran kokeilin. Tekniikassakin toki puutteita. Jos ja kun hiihdon aloittamista jatkan niin vaihtuu pertsavehkeisiin tulevana talvena, jonkinlainen leppoisa laturetkeily kun on mielessä.
Vielä noihin suksiin; valitaan tosiaan oman painon ja suksen jäykkyyden (jalkavuuden) mukaan pituus toki huomioiden. On ehdoton edellytys että sen tarkistaa suksien päällä seisomalla. Torikaupasta tms. sokkona tilaamalla ei onnistu.
Minäkin lopetin Kivikossa käynnit lumen mössöksi/ryyniksi menemisen takia. Edes tasuri ei onnistunut koska latukin meni nopeasti kelvottomaksi. Hieman auttoi jos meni arkisin heti hallin avauduttua .
Kiitokset vaan vinkeistä, pitää sitten luistelusuksia katsella.
Tosiaan hiihtoa suunnittelen vain vaihteluksia traineriajoon ja lisävolyymiksi pk-kaudelle. Esim 2h pyörälenkki aamulla ja 2h hiihto iltapäivästä. Pk-sykkeillä vaan pitäisi pysyä toivottavasti onnistuu luistelutyylillä.
Kuntopohja kuitenki hyvä, nuorena tuli melko paljon hiihdettyä ja muutama koulun hiihtokisakin voitettua.
Kaksi lenkkikaveria on vielä innokkaampia hiihtomiehiä kuin minä eli he aloittanevat taaskin kautensa heti kun Kivikon halli aukeaa. Mutta joka vuosi kun olen kysynyt onko nyt saatu parempaa lunta eli kestävämmät ladut, niin vastaukseksi olisi riittänyt sellainen vino hymy tai syvä huokaus.
Ongema on kai siinä että hallin rakennutti aikanaan yksityinen taho, jonka oli pidettävä silmällä sitä että kustannukset pysyivät kurissa - eihän se tosin auttanut kun kävijämäärät jäivät kauas budjetoidusta eivätkä osakkeet menneet kaupaksi - ja Kivikon hallin tekninen konsepti on niiltä ajoilta kun laajempaa kokemusta hiihtohalleista ei vielä ollut eikä sen muuttaminen olisi mitenkään halpaa lystiä.
Kun Saksaan sitten rakennettiin ensimmäinen halli, sitä esiteltäessä kerrottiin kuinka oltiin mm. käyty Helsingissä tutustumassa siihen millaisia virheitä pitää osata välttää...
Kaikesta huolimatta: ladut ovat kuuemma ihan hiihdettäviä aamuvirkuille - ja johonkin aikaan iltapäivästä, kun ne on ajettu uudelleen.
PS Facebookin hiihtokeskusteluryhmästä saanee piakkoin tuoreita kokemuksia. Kivikon hallilla on myös oma FB-sivu ja siellä varmasti esitetään kommentteja latujen kunnosta ja kestävydestä.
Sulla on hyvä pohja valita hiihtotyyli. Pitää kuitenkin varoituksena sanoa oikeille aloittelijoille, saati huonokuntoisille, että se luisteluhiihto on hyvin raskasta ja hyvän tekniikan opettelua vaativaa. Saattaa olla parempi ensin rakentaa hiihtokuntoa pertsalla.
Suosittelen luisteluhiihtokamojen oston yhteydessä varata hiihdonopetustunnit luistelutyylille, itse otin yksityistunteja. Itsellä se maksoi takaisin nopeasti homman... Menee muuten koko talvi opetellessa ja youtube videoita tuijotellessa, että miten sitä pitäs tehhä... Devil is in Details... Eri tyylit ja milloin milläkin mennään, Mitkä lihakset tekee työn, mikä on liikerata, painopiste, milloin suksi lasketaan maahan jne.
Viimetalvena pertsa olisi ollut oikea valinta itselle. Tämä johtuen siitä että lunta oli paljon ja maastoon vedettiin pitkiä pertsalatuja. Luikkareilla oli vaikea edetä huonolla tekniikalla kapealla baanalla. Monet ladut myös vaan pertsalle tarkotettuja.
Jos lunta on vähän ja hiihtelyt tapahtuu kaupunkien lumetetuilla pikkulenkeillä niin mun mielestä luikkari toimii paremmin kun ne baanat on siihen optimoituja.
Nykyään kun on karvapohjasukset niin ei sitä voiteluakaan tarvi miettiä pertsahommissa. Siis jos hiitää vaan ulkoilun ja kuntoilun kannalta.
Tästähän voidaan alkaa loputtomaan kädenvääntöön, mutta se ilmainen vinkki jokaiselle aloittelevalle luistelijalle. Painonsiirto ja siitä seuraava tasapainoinen liuku on luisteluhiihdon ydin. Eli loivaan alamäkeen pitkiä yhden suksen liukuja, jossa hakee sitä missä pystyy yhdellä suksella seisomaan pidempiäkin aikoja. Siitä se luisteluhiihto lähtee - ilman kunnollista painonsiirtoa kyse on epätoivoisesta kaatumisen estämisestä, jossa toinen jalka on tuotava liian kiireellä alle, ettei menisi nenälleen.
Tuon kun opettelee niin sitten voi youtubesta katsoa videoita ja matkia niitä. Itsellä hyvä esimerkki oli kuokka väärältä puolen, eli olin tottunut lyömään vasurin edelle (potku alkaa vasurilla myös) ja yhden talven järjestelmällisesti koetin hiihtää oikea edellä. Nykyään se on jokseenkin sama kummalta puolen menen, mutta talvi siinä meni totutellessa.
Omasta puolestani kirjoitan, kysyjä voi olla todellakin niin hyväkuntoinen, että peekoosykkeiset lenkit onnistuu luistelutyylillä. Minulla se ei onnistunut edes tasaisella ohuen lumen peittämällä meren jäällä vaikka hiihtomitaleita koulusta sainkin.
Jos olisin mäkiseen maastooon lähtenyt niin olisin joutunut kävelemään takaisin. Tuossa luistelussa kun ei oikein löysää hetkeä ole. Muistaakseni perinteisellä oli mahdollisuus ottaa kevyemmin.
Mun mielestä vapaasta tekee raskasta, kun on tekniikka, jossa lantio on liian alhaalla. Koko paketti vuotaa, ei tule tehoja ja reidet ja perse väsyy. Ilman sauvoja aluksi painonsiirtoa tasamaalla opettelemaan ja keskittyy lantion pitämiseen ylhäällä. Toinen asia on se, että tekniikka ja mitkä lihakset ovat työssä, on eri kuin pyöräilyssä. Kun aloittelee talvella rauhallisesti ja lyhyitä lenkkejä, niin varmasti "uusien" lihasten tottuessa rasitukseen ja tekniikan ja taloudellisuuden parantuessa vapaata, voi helposti pk-sykkeillä tehdä lenkkiä heikompikuntoinenkin. Siis kunhan välttää sydänkäyrä latuprofiilit.
Ehkä tämä linkki on täällä aikaisemminkin ollut, mutta laitan sen kuitenkin. Mielestäni tässä on luisteluhiidon aloittelijalle erinomaisia vinkkejä: https://www.youtube.com/watch?v=o7HKqPJ5DeY
Olisko itselläni mennyt 2-3 talvea ennen kuin vapaan hiihdosta tuli hyvä mieli. Alussa tuli kyllä epäusko koko touhuun kun syke oli punaisella koko ajan.
Hartia ja käsivoimaahan ei pyöräilijältä löydy että se nyt varmasti aluksi tökkii. Tekniikan lisäksi.
Kyllähän nuo tikolan peräänkuuluttamat asiat pätee 100% myös pertsaan. Painonsiirto, yhden suksen liuku ym. Valitettava fakta, mutta tämä hiihtokansa ei osaa hiihtää. Hiihti sitten etelässä tai pohjoisessa, on täysin normaalia vetää pidempikin lenkki ilman että näkee yhtäkään oikeasti hyvällä tekniikalla hiihtävää ihmistä, pertsalla tai vapaalla.
Pääasia on toki se liikunta, mutta enemmän siitä saa irti hyvällä tekniikalla.
Sisähallissa/putkessa jos kauden alussa edes suunnittelee hiihtävänsä 2h (tottakai pitää hiihtää koko rahalla!!) on se jo sen verran kuormittavaa ja yksipuolista ilman lajipohjaa vaikka ottaisi kevyestikin, että kannattaisi ehdottomasti jakaa se 1+1h pertsa/vapaa.
Luistelussa on löysiä hetkiä. Voi siirtää työntekoa enemmän jaloille/käsille ja lepuutta toista. Perinteisessä löysääminen tarkoittaa useimmiten siirtymistä kohti suksilla kävelyä, eli vauhti on ainoa tehonsäätö itselleni. Luistellessa niitä on enemmän.
Mutta tekniikkakysymys se on - luistelun tekniikka pitää saada tietylle tasolle, että tuon tehon kanssa voi pelata paremmin. Ensimmäinen temppu on se, että valitsee tarpeeksi helpot lenkit luisteluun.
^kävelysuuntaan joo, esim väsyn yllättäessä ylämäkiä voi köpötellä siihen tapaan. Luistellessa pitää painaa niin prkeleesti, että ylös pääsee. Köpöttely ei onnistu kun suksi ei pidä.
Väitän edelleen, että luistelu on huomattavasti raskaampi hiihtomuoto keskivertokuntoiselle, syke jatkuvasti punaisella. Toki tekniikan puutekin sitä aiheuttaa.
Minulla luistelun näennäinen helppojen hetkien puute tulee eniten siitä, että syksyllä ei vielä kykene seisomaan rennosti yhden suksen liu'ussa. Tällöin ainoa tapa saada aikaan helppo hetki on mennä pertsan uraan liukumaan tai työntämään tasuria. Syksyisin luistellessa hapottaa polvesta alaspäin jotain kohtaa - sääriä, nilkkaa ja jalkaterää - ensimmäisillä lenkeillä, helpotusta joutuu hakemaan työntelemällä hetki tasuria väliin. Normaalimpi rentous alkaa löytyä noin 100 km luistelun jälkeen. Jos on syksyn hiihtänyt rullilla niin välttämättä ei ole mitään ongelmaa tai tuo menee nopeammin ohi. Noiden ensimmäisten lenkkien jälkeen helpotus löytyy helposti tekniikkaa vaihtelemalla mogren/kuokka/wassu sekä hyödyntämällä vauhtiskaalaa, eli hiihtämällä rauhallisemmin. Tuo helpotus on vaikeaa jos mitään reserviä ei vielä ole, jos tekniikkavalkoimasta löytyy vain sukselta toiselle kaatuva kuokka eikä yhden jalan liu'un rentoutta vaan vielä löydy. Tällöin ei auta kuin luistella pätkä ja sitten työnnellä tasuria aina välissä. Tai pitää pieni tauko riittävän usein hapotuksen purkamiseksi ja palautumiseksi. 15 sek tauot auttaa, eivätkä ole mikään häpeä.
Pertsan liukuun on ainakin näennäisesti helpompi löytää rentous. Tasurissa liu'utaan kahdalla suksella. Vuorohiihdossa liutaan yhdellä jalalla, mutta urassa. Yksipotkuisessakin osittan kahdella suksella. Vuorohiihdon tekniikka toki vaatii tasapainoa yhden suksen liukuun. Moni hiihtää tuon yhden suksen liu'un vaikeuden takia vajaata vuorohiihtoa kahden suksen liu'ulla.
Myös yksipotkuisessa tasurissa on yhden suksen liu'un haaste. Siinähän potkuun haetan voimaa ajoittamalla käsien heilahdus eteen samaan hetkeen potkun kanssa. Tuolloin paino ja liuku menee yhdelle sukselle ja siinä pitäisi sitten hetken aikaa tasapainoilla toinen jalka ilmassa takana. Jalka pitää pitää takana, koska käsien eteen heilahduksen jälkeistä sauvoilla työntöä puolestaan voimistetaan heiluittamalla se takajalka eteen työnnön hetkellä. Tuo yksipotkuisen heiluri, jossa työnnetään jalkaa eteen heilauttamalla ja potkaistaan käsiä eteen heilauttamalla tosiaan vaatii tasapainoa yhden suksen liukuun. Moni hiihtääkin sitä ihan vaan erikseen potkimalla ja työntämällä ilman tuota ajoitusta, jolloin jalan ja käsien eteenheilautuksen työ menee kokonaan hukkaan. Silti pertsassa yhden jalan liuku ei ole ihan samanlainen kynnyskysymys ja helpotuksen löytymisen este kuin luistelussa, mutta samalla aiheuttaa sen että se voi jäädä opettelematta kun ei ole ihan pakko.
Jyrkissä mäissä piiputtessa petsaaja haarakävelee, mikä on helppoa kun on pitoa eikä ole liukua ollenkaan. Luistelija joutuu menemään ankkaa - jossa on liuku hapotusongelmineen - tai haarakävelemään ilman pitoja ja se menee helposti tuskaiseksi sauvojen varassa roikkumiseksi. Tuosta piiputuksesta selviämisestä luultavasti tulee, että tiettyyn pisteeseen asti (kunto & tekniikka) pertsa on helpompi tapa, sen jälkeen ei eroa. Ja siihen piiputukseen auttaa tikolan vinkki riittävän helposta laduista tai hetken tauon pitäminen nousun puolessa välissä mikäli tilaa on.
Tuossa jonkun kuvaama dronevideo noilta paikallisilta laduilta:
https://www.skypixel.com/videos/look...4-7761dd294431
Kun katsoo tuota menoa ja miettii mikä on se keskiverto kunto ja tekniikan taso, niin aika harva tuolla isoja mäki ylös menisi piiputamatta/kävelemättä ja se hiihtotyyli jolla on helpoin kävellä mäkiä ylös on se vähiten raskas. Mutta jos mennään vain tasaisia peltoja, niin eipä tyyleissä luultaavasti juuri eroa ole sen jälkeen, kun alun luisteluliukuhapotuksesta pääsee yli.
Mites muuten retkiluistelu, tukeeko hiihdon liu-un harjoittelua, tasapainoa varmaan, ja nilkan lihaksia. Onpahan ainakin aikaa miettiä asioita liukuessa myötätuuleen [emoji23]
Lähetetty minun laitteesta Takapalkilla
Olen koittanut opetella luisteluhiihtoa jo jokusen vuoden, tuleva talvi taitaa olla noin 30. opettelutalvi. Ikuisena optimistina uskon, että opin hiihtämään vapaata vielä jonain päivänä. Yleensä se menee niin, että ensimmäinen 100km on joka talvi aika onnetonta räpellystä. 100-500km on jo jotenkin asiallista. 500km jälkeen alkaa sitten homma menemään ihan kivasti, ongelma mulla on se, ettei joka talvi tule 500km kasaan varsinkaan nykyään kun hiihdän myos pertsaa ja kaikki kaverit ovat 95% perinteisen lykkijoitä.
Vapaa nyt vielä menee, mutta perinteinen se on ihan halvatun vaikeaa.
Kuntoilijoiden perustekniikka on toispuoleinen kuokka . Kannattaa opetella hyvin myös se "heikomman puolen kuokka " niin keho saa tasapuolisesti harjoitusta/rasitusta. Wassu ja Molle näiden jälkeen . Uusia tekniikoita kannattaa harjoitella heti alkulämmittelyn jälkeen ja palata kuokkaan tekniikan alkaessa hajota tai väsymyksen oireiden ilmaantuessa.
En ole vielä edes kovin vanha mutta tuntuu että ennen kaikki oli yksinkertaisempaa. Nuorena vaan hiihdettiin eikä ollut tietoa minkä tyylin sukset oli jalassa. Tasaiset perinteisellä ja mäet luistelemalla kun kovaa mentiin. Joskus ehkä jotain vahaa pohjaan jos ei luistanut.
Varmaankin tuon hifistelyn ymmärtää sitten kun alkaa tässä aikuisiällä uudestaan opettelemaan.
^ Hiihdossa pätee sama kuin pyöräilyssä: hifistellä voi, mutta ihan karvalakkitason tavaroillakin pystyy harrastamaan ongelmitta. Mulla on jotkut torista ostetut kamppeet palvelleet kolme talvea, enkä ole osannut parempia kaivata. Ehkä tälle talvelle tulee ostettua jotkut toiset sivaskat kovalle alustalle, nykyiset kun tuntuu soveltuvan parhaiten tuoreelle lumelle. Varmaan paremmilla välineillä pääsisi kovempaa, mutta itselle on ihan se ja sama meneekö joku insinööri ohi.
Treenin suhteen oon nyt pari viime talvea käyttänyt (luistelu) hiihtoa juuri pyöräilyn tukena volyymia tuomaan. Kovat treenit tulee tehtyä trainerilla, mutta pk-lenkit aika lailla 50/50 pyörällä ja hiihtäen vähän tietenkin kelistä riippuen. Hiihto on parhaillaan ihan mahtavaa hommaa ja sitä tekee oikeasti mielellään, toisin kuin kolmen tunnin trainerisessioita.
No en minä pidä hifistelynä sitä, että välineet valitaan lajin/tyylin mukaan. Meinaan tällä, että pertsa ja vapaa ovat tavallaa aivan eri laji ja välineet sen mukaan. Tuskin monikaan lähtee röllipoluille kisakireällä tempopyörällä.
Itselle luikkari-tyyli on se helpompi ja missä pääsee paraiten flow-tilaan. Esimerkkinä vaikkapa keväinen Lapponia-hiihto Lapin maisemissa..
https://www.lapponiahiihto.fi/video-...agalleria.html
https://www.youtube.com/watch?v=S3mSi-MREdE
Poikkeus tästä on tietenkin erähiihto, mutta sehän onkin esson baarin juttuja https://www.fillarifoorumi.fi/forum/...es/biggrin.png