Printable View
Kuten jo aiemmin sanottiin Grizlin tyylisen uuden ajan geon pyörien kanssa pelkän stackin ja reachin tuijottaminen johtaa harhaan verratessa maantiepyöriin ja moneen muuhunkin, koska nuo on suunniteltu ajettavaksi lyhemmällä stemmillä ja lyhyemmällä reachilla olevalla tangolla.
Tuosta linkkaamastasi artikkelista en oikein osannut arvioida, oliko kyse tuote-esittelystä, vai jostakin muusta. Joistain kovista ja voitontahtoisista kisakuskeista löytyy kyllä tarinaa lisätankojen käytöstä, esimerkiksi Mat Stephens on yksi.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Firlefanz
Mitä tulee jarrujen käyttöön, niin itse pidän tuntemattomalla soratiellä paria sormea jarrukahvoilla ajaessani kahvoilta ja olen pitänyt vauhdin hillitsemistä järkevämpänä, kuin väistämisen yrittämistä -ajo-alusta voikin olla liukas.
Hmmm. Vuosien mukana kun täysjousto-maasturiini on tullut lisää joustomilleja, geometriat liikkuneet long & slack suuntaan ja ajomaastot enemmän röllipoluille niin ajoasento on siirtynyt hitusen pystymmäksi. Gravelissani (BMC URS) taas ajoasento ei kovin kaukana ole maantiefillarini asennosta: Näin röykyt eivät tule suoraan selkärankaan lävitse, pyörä ohjautuu niiden monttujen ohitse paremmin kun painoa on sopivasti edessä eikä vain taka-akselilla ja niillä poluilla missä gravel on nyt ylipäätään järkevästi ajettavissa pyörä tuntuu pysyvän tuolla setupilla parhaiten hyppysissä. Niinä hetkinä kun gravelilla rullaillaan hitaasti niin sitä varten tangossa on yläote. Ja jos ajo on pelkkää rauhallista rullailua niin alla on gravelin sijaan joku suoratankoinen fillari.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti tchegge_
Viikonlopun lenkkien jäljiltä pohdintoja uuden ajan gravel geon fiksuudesta omaan käyttöön. Fillari BMC URS M-koossa, jossa "referenssiin" Canyon Grizlin M-kokoon verrattuna reach +13mm (stemmit BMC 70mm vs. Canyon 80mm eli efektiivinen pituus about sama) ja stack -10mm. Tällä saa alaotteelle ja hoodeillekin sellaisen asennon että vähilläkin jalkojen wateilla pääsee nopeilla alustoilla jotenkin mielekkäästi eteenpäin. Toisaalta pitkä reach, lyhyt stemmi ja loiva keulakulma 70ast (vs. Canyon 72,25ast) tekee BMC:stä erittäin luottamusta herättävän tiputella poluilla pahempiinkin kivikko juurakko alamäkiränneihin. Lyhyt stemmi vaatii pitkän reachin, enkä keksi miten esim. johonkin Roveen (54 koossa 27mm lyhyempi reach ja 19mm korkeampi stack!) saisin itselleni tolkullisen ajoasennon joka toimisi yhtä hyvin sekä vauhdissa että vaativissa teknisissä tilanteissa.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti F. Kotlerburg
Lenkillä tulee ajettua kaikilla kolmella yleisimmällä otteella suht runsaasti. Alaote on fiksu kun vaihtoi muodinmukaisen kevyesti levitetyn orkkis-tangon 3T:n perustankoon joka +2cm leveämpi maantietankooni. URS on jo muuten niin rauhallinen laskuissa että kapeammallakin tangolla pysyy aisoissa ilman mitään leveää vaatehenkaria jolla painia pyörän kanssa. Yläotteella asento on lähes mummopyörämäisen pysty ja Sram eTap remote-nappuloiden ansiosta käyttökelpoinen yleisajoon, näin yläotteelta tulee ajettua kaikki helpommat ja hitaammat pätkät ja setämiehen selkä jaksaa sitten vähän painua matalammaksi niinä hetkinä kun siitä on hyötyä.
Tässä runko johon on saatu aika hyvin noita kierrereikiä. Minusta tämä ja muut vastaavat näyttävät kuvissa aika "rumilta". Mutta mites livenä, onko nuo ruuvirivistöt yhtä rumia kuin valokuvissa? :)
https://www.genesisbikes.co.uk/genes...set-vargn21510
^ Monasti funtkionaalisuus on kaunista, utta ei ehkä tässä tapauksessa... :)
^^ Mä taas koen niin päin, että pitkä, matala runko ja lyhyt stemmi yhdistelmä tuottaa riittävän turvallisen fiiliksen alamäkiin ja silloin loivaa leulaa ei tarvita, jolloin ajofiiliksessä yhdistyy vakaus ja herkkyys. Jäykkäkeulaisessa pyörässä loiva keula ei ole minulle mikään itseisarvo, vaan se lähinnä joko sössii ohjaustuntuman, jos myös rakea ei ole kasvatettu tai jos loivaan keulaan on yhdistetty myös ”normaalia” isompi rake, karkaa eturengas pidon kannalta turhan kauas ja pyörään tulee liikkaa chopper-fiilistä. Ton uuden Canyonin geo olis kyllä harvinaisen paljon mun maun mukainen.
.....
Kokeilin Gravaan taas tota kuitukeulaa ja kyllä kontrasti on vaan hämmästyttävän iso joustavista renkaista ja tangosta. Ero ajettavuudessa teräskeulaan verrattuna on niin iso, että mieluummin kuskaan sen nelisen sataa grammaa extrapainoa mukana. Kaikkein selvimmin eron huomaa röykkyisissä alamäissä, joissa ton kuituhaarukan kanssa joutuu jarruttelemaan enemmän. Ritsi-Tomppa on sataprosenttisen oikeassa siinä, että etuhaarukka on eniten ajo-ominaisuuksiin vaikuttava yksittäinen komponentti.
Sen verran huonoa alkaa kyllä olla laadukkaampien vannejarruvanteiden saatavuus, että levaripyörien dominointi tulee tappamaan vannejarrupyörät sukupuuttoon, mikä on todella harmi. Belgium Plussat on ihan kiven alla. Oon odottanut 28-reikäistä vannetta kohta puoli vuotta. Ajan ton rungon loppuun varmasti, mutta ainakaan tämänhetkisen saatavuustilanteen perusteella en uskaltaisi alkaa speksaamaan enää uutta vannejarrurunkoa itselleni. Jostain syystä nykypyöräilijät on täysin vieraantuneita siitä, että miten hyvä tommonen ihan tavallinen vanhanaikainen polkupyörä voi olla. IMO
Ehkä sitä pitäisi vaan laittaa Canyoni tilaukseen biitteriksi ja säilyttää Grava pidempien lenkkien nautiskelupyöränä.
^ Voi olla että oma maasturi (Scott Spark) loivine keulakulmineen on mennyt pilaamaan makuni. Kun 2017 vaihdoin old skool Spessun Epicin Scottiin niin alussa oli kyllä hyvä tovi totuttelua ja ärräpäitäkin kun ei uusi fillari syheröisillä poluilla kääntynyt mihinkään, mutta enää ei ole vaihtamista takaisin. Herkkyys on ihan kiva hitaan vauhdin kiven kierrossa mutta muuten en taida osata sitä enää arvostaa kun ajotekniikka on adaptoitunut erilaiseen geometriaan.
^En ehkä ihan samaa mieltä keuloista mutta jarruasia suht faktaa. Nyky pyöräilijät kuvittelee että ainoa oikea jarrutyyppi on levyjarru ja mahdollisimman isolla levyllä. Vaikkakin levyt itselläkin muuta muistaa kun siirtyi noista "mitkä lie"jarruista perineteissin sivuvetoisiin niin jo elämä hymyili paitsi rengas kului kun lukkojarrutus oli poikaa. Niistä vuosista menty aikaa ja ainakin kapeilla kyllä vanneversioiden tehot riittää ja saa vanneversiosta hieman kevyemmänkin rakennettua...
Juuh..keula-asia ei ollut mielipide vaan kokemukseen perustuvaa vertailua noista kahdesta (custom-teräs Columbus SL:stä vs Whisky No 7) keulasta. Pienen otoksen vuoksi tuskin ihan täysin yleistettävissä.
Jos olisin Ajomies enkä Setämies ja polkisin gravelilenkit 30+ km/h keskareilla, saattaisi mielipiteeni jarruasiaan ehkä mahdollisesti olla toisenlainenkin. Mulla ei ole kompetenssia sanoa, että millaisissa vauhdeissa jarrujen teho alkaa olemaan ratkaiseva ominaisuus vauhdin ylläpitämisen kannalta, mutta ehkä niin käy, kun ajaa tarpeeksi kovaa. Mun vauhdeissa mukavampi pyörä on nopeampi kuin maksimaalisen tehokkaasti hidastuva. Krossikisoja saattaisin ehkä kuvitella kykeneväni ajamaan marginaalisesti kovempaa levyjarrujen kanssa, mutta varmuudella en osaa sanoa sitäkään ja joka tapauksessa ero olisi niin pieni, että ei sillä sijoituksia paranneltaisi, kun ei sekään oikeastaan vaikuta sijoituksiini, että ajanko vaihteilla vai ilman. :) (Jarrulevyn kokoasiaan sellainen sivuhuomio, että vannejarruissa se ”levy” on maksimaalisen kokoinen.)
^^ Hyvä osoitus siitä, että geometria-asiat ovat mielipide- ja tottumiskysymyksiä eikä niissä ole ”hyvää” tai ”huonoa” sen kummemmin kuin ”oikeaa” tai ”väärää”, kunhan perusasiat ovat kunnossa. On vain pyöriä, joissa on preferenssinä erilaisia ominaisuuksia. Hyvä, että edes geometrioiltaan erilaisia pyöriä on tarjolla, kun muuten tarjontaa alkaa olla harmittavan geneeristä. Toi uusi Kanjoni osuu geometrialtaan sellaiseen rakoon, joita ei ihan hirveästi ole ollut tarjolla.
Vannejarruissa myös se levyn uusiminen on vähän kalliimpi ja hankalampi toimenpide.
Sehän varmaan isoin syy miksi levyjarrut on yleistynyt maantien ulkopuolella missä jarruja myöskin tarvii käyttää paljon useammin=osatkin kuluu nopeammin.
Se on juuri noin ja tällä hetkellä niiden ”levyjen” saatavuuskin on harmillisen huono, mutta elämä on...jos ei nyt välttämättä niin kallista, niin ainakin kompromisseja täynnä :)
Vaikka vanteen uusiminen ei sinällään nyt niin kovin kummoinen homma ole eikä sitä niin kovin usein joudu tekemään, jos ei aja ihan hinnat alkaen kuttaperkkavanteilla ja toisaalta pääsee jarrujen ilmaamimista, märkänä kiljuvista ja rapaisina rohisevista jarruista, alati muuttuvista standardeista jne potentiaalisista levyjarruihin liittyvistä jutuista eli puolensa siinäkin.
Mutta turhaa pohdintaa siinä mielessä, että markkinat ovat jo päättäneet sun puolesta, että jos ajat gravelia, ajat levyjarruilla.
Tosi yleisellä tasolla mulla on sellainen tunne, että pyörien geometrioissa on tällä hetkellä huomio niin vahvasti etukolmion mitoissa (stack ja reach), että monella valmistajalla unohtuu kaikki muu. Ja se tärkein unohtuva asia on nimenomaan ohjausgeometria, jonka tärkein mitta on trail (suomeksi ilmeisesti "etujättö").Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Vanhoina kovina aikoina kun esim. Ernesto Colnago valmisti runkosettejä, trail oli käytännössä pyhä asia, johon ei kajottu. Se oli osa firman tärkeintä tavaramerkkiä eli ajotuntumaa. Jos ohjauskulmaa muutettiin, se kompensoitiin taivuttamalla teräskeulaan eri rake. Ja myös tämän päivän hiilikuitupyörissä ainakin Cervélolla on ollut runkoja, joissa trail on kaikissa runkokoissa sama. Eli jos eri runkokoissa on haluttu käyttää eri ohjauskulmia, on alihankkijalta tilattu haarukoita yhtä monella eri rakella -- mikä nostaa tuotteen hintaa.
Mutta paljon enemmän on niitä valmistajia, joiden rungoissa ohjauskulmat heittelevät miten sattuu. Ainakin maantie- ja gravel-rungoissa on nykyään hiton yleistä se, että pienissä runkokoissa ohjauskulmaa on loivennettu reippaastikin, jotta eturengas saadaan kauemmas kengänkärjestä. Haarukka on kuitenkin se sama, jota tilataan läjäpäin kiinalaiselta kumppanilta. Tuo on käsittämätön valinta, mutta ehkä ihan aloittelijalle tilanne näyttää erilaiselta. Yleensä nämä samat valmistajat eivät ilmoita trailia geometriataulukoissa. Eli ajatellaan joko niin, että ohjausgeometrialla ei ole niin merkitystä, tai sitten ei haluta esittää lukuja, joita olisi vaikea selittää.
Pinarellolla oli jossain XS-kokoisessa rungossa ohjauskulmana 69,5 astetta vaikka keula oli se sama kuin kaikissa muissa. Kokemuksesta tiedän, että jo 71 astetta tuo aika junamaisen fiiliksen. Ja Canyonilla oli jossain vaiheessa markkinoilla maantierunko, jossa pienimmän ja suurimman koon ohjauskulman ero oli yli 4 astetta, vaikka keula oli kaikissa ko'oissa sama. Metriäkään ajamatta -- olen aivan varma, että skaalan kummastakin päästä löytyy runko, joka on objektiivisesti täysin paska ajettava.
Totta ja samaan hengenvetoon myös, että XS-rungolla ja XL-rungolla ajavat kuskit on useimmiten melkolailla eripainoisia. Runkojen putkien halkaisijoissa ja seinämävahvuuksissa se saatetaan huomioida, mutta silti kaikkiin runkoihin koosta riippumatta käytetään samaa etuhaarukkaa, joka on tehty kestämään se standardien vaatima 135-kiloinen kuski.
Tosiaan, kuten ultimate ja endurance. Tuo vähän rajaa stemmi ja stongastemmi valikoimaa.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Puskis
Tämä on hyvä pointti. Youtuben bike fitting osastoon tutustuessa kuulee usein toistuvan kommentin valmistajien "laiskuudesta" tarjota riittävän yksilöityä runkoa. Jako s, m, l ja xl ei ihan riitä. Transition bikesillä on ollut human geometry -periaate, mutta siinäkään ei huomioida takakolmion koon kasvatusta etukolmion kasvaessa. Santa Cruz puolestaan on Stigmatan kohdalla muuttanut pienimpiin kokoihin keulan rakea, jotta toe overlap ei kasvaisi kohtuuttoman suureksi pikkurungoissa. Hyvin harvalla on laajempaa runkovalikoimaan, mutta Farlight tarjoaa. Esimerkillistä toimintaa, josta paremmaksi menee sitten custom-runko.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Hyvää ohjauskeskustelua. Itseä kiinnostaisi saada vaihde gravelcrossari "rataisammalla" ohjausgeolla, jotain 74°-75° ja pienehkö jättö, alle.
Oma cyclocross pyörä, Colnago World Cup, kun tuntuu jotenkin yliohjautuvalta, oudolta ja kaatuilevalta ohjauksineen, etenkin putkelta runtatessa tuntuu se vingertävän minne sattuu.
All City Big Blockin 74° ja joku jättö on just hyvä 33 mm kumeilla. Mitä tapahtuisi ohjaukselle, jos rengas kasvaisi vajaan sentin? Huvittaisi kokeilla mutta menee sitten custom hommiksi ja siihen ei ikävä kyllä ole rahaa: /
Ihan uteliaisuudesta: Onko tämä preferenssi jyrkkiin (perinteisiin) ohjauskulmiin ja "herkkään" ohjaustuntumaan mielestänne suoraan tekijä joka vaikuttaa pyörän sopivuuteen johonkin käyttötarkoitukseen (tässä siis "gravel") vai onko kyse lähinnä siitä mihin on tottunut ja siten toki vaikuttaa myös miten suoriutuu kyseisen pyörän kanssa eri tilanteissa? Mietin vain sen kehityksen pohjalta mitä maastopyörissä on ollut viimeiset reilut 5 vuotta: tasaisen varmasti keulakulmat (ja reach +, stemmi - jne.) ovat loiventuneet ja nekin valmistajat jotka ensin vastustelivat ovat tulleet perässä, enkä ole juuri kuullut kenenkään haikailevan vanhaan vaan puolesta / vastaan keskustelua käydään vain aina sen kulloisenkin "edistyksen pioneerien" osalta eli tällä hetkellä trailipyörien osalta siellä jossain 65ast ja alle.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti kukavaa
Kuvittelisin, että itsekullakin on kyse tottumuksesta ja mieltymyksistä tämmöiset asiat.
Maastosta en osaa sanoa mutta en väitä vastaankaan että löysä keula ja jyrkkä satulaputki ovat toivotunlaista kehitystä. Varmasti uudella mtb geolla voi vetää entistä hullumista spoteista entistä kovempaa mutta hiekkapäälysteisellä tiellä ajohan ei ole juuri ajansaatossa muuttunut.
Ja markkinoita vastaan on tietty aika turhaa hangoitella, muoti on mikä on ja muu ei oikein käy kaupaksi.
Omasta mielestä jyrkempi ohjausgeo on hauskempi, vähemmän tylsä, elämyksellisempi jopa. Kun en aja laukut täynnä satoja kilsoja ei sen pyörän tarvitse olla vakaa saati "junamainen" vaan hölmö, ketterän tuntuinen ja hauska on enemmän lähellä mieltä.
Olen kuitukeuloja katsellut netistä, mutta aika moni näyttää olevan vanhoilla pikalinkuilla, onko esim Ritcheyllä keulaa 15 mm akselilla?
Taitaa olla 15mm akselilla gravel-keulat vähissä. 12 millistä kun noissa yleisimmin käytetään.
Jos omistaisin kristallipallon, niin se saattaisi hyvinkin kertoa mulle, että gravelhypen myötä tavalliseen metsäpyöräilyyn tarkoitettujen maastureiden geometriat alkaa jyrkkenemään. Nyt jo moni ajelee lähipolutkin mieluummin käyrätankoisella gravelillaan. Ei siksi, että se olisi järkevämpää tai helpompaa kuin loivakeulaisella polkujyrällä, vaan siksi että se on palkitsevampaa. Alpit ei ole tulleet yhtään lähemmäksi Suomea, vaikka maastureiden geot ovat alamäkistyneet ja yhtäkkiä kaivataankin toisenlaista näkökulmaa pyöräilyyn.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti kukavaa
Ja jos se ei tapahdu noin, niin se ainakin on varmaa, että pyörävalmistajilla on loputon tarve myydä uutta ja sitten kun loivien pyörien markkinat on kylläiset, on pakko keksiä jotain muuta, jotta kauppa käy ja fillarifirmat omistavien sijoitusyhtiöiden osinkotilit karttuu. Niiden ensisijainen tehtävä on kuitenkin tuottaa voittoa omistajilleen. Gravelbuumin huippu ja samaan aikaan sattunut korona olisi ollut varsinainen lottovoitto, jos korona ei olisi häirinnyt komponenttien tuotantoketjuja. Siihenkään ei ehkä mene enää hirveän kauaa kun gravel on loppuun kaluttu luu.. :)
Kirjoitin tuosta stenun havainnosta joku aika sitten talvella johonkin mtb-ketjuun. Jatkuva keulakulmien loiventaminen lienee saanut alkunsa puhtaasti alamäkeen kohdistuvasta ajosta. Tasaisilla trail-poluilla kannattaa käydä välillä tekemässä reality check 67 asteen maasturilla. Saattaa tuntua yllättävän hauskalta...
Tai sitten tekee niinkuin Spessu ja keksii pyöreät putket ja lätkäsee nelj?toistadonaa hinnaksi.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Geometria vaikuttaa myös painojakaumaan. Vaikka en aja varsinaista gravelia, huomasin joskus, että vanha retkipyöräni (vähän pitempi takahaarukka ja isompi rake) tuntui kyllä talvella paaaljon vakaammalta peliltä kun crossarini. Syynä todennäköisesti painon (ajajan) sijoittuminen keskemmälle ja matala ajoasento (joka sekin siirtää painoa vähän edemmäs). Luulisi loivan keulakulman, korkeamman etupään ja muutaman muunkin seikan keventävän etupäätä niin, että se vaikuttaa painonjakaumaan ja myös sitä kautta ajotuntumaan?
Mietin vain, että onko valmistajilla kohta vaikeuksia keksiä tiettyyn olosuhteisiin/maastoihin spesifiä pyöräkategoriaa. No, sen jälkeen voidaan aina parannella vanhaa, ellei keksitä esim. pitkospuupyöräilyä ja siihen omanlaistaan pyörää.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Voishan sitä ironisillä viiksillä varustetut edelläkävijät alkaa ajaa vaikka ratapyörillä rappusia alas. Kyllä sellaiseen kehitetystä hiilikuitu pyörästä jonkun tonnin kehtaa pyytää.
Lähetetty minun laitteesta Takapalkilla
Asiahan ei tähän topicciin kuulu, mutta kulmien loiventuessa tuntuu myös joustomatkat kasvaneen. 150mm on minimi nykyään polulle ja moni raahaa tuolla tasamaalla 15-16kg 160mm joustavaa ankkuria, koska internetissä sanottiin, että nykyiset joustot ei notku ja ovat poljettavia jne. Ennen ajeltiin tyytyväisenä 100-120mm joustavilla täpäreilla tai no minä ajan vieläkin.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Retkipyöristä puheen ollen, kun vertaan toisiinsa kahta muuten hyvin samanlaisella geometrialla olevaa pyörää joista toisessa keulakulma 73° ja 53mm etujättö, ja toisessa 72°/58,6mm, niin ero todella suuri.
Gravel-pyörä 58,6mm etujätöllä menee vakaasti kuin juna ja ohjautuu silti tarkasti. Retkipyörä 53mm etujätöllä ei mene hetkeäkään suoraan kun irrottaa kädet ohjaustangosta ja kapeissa spooreissa ajamisesta ei meinaa tulla mitään kun etupyörä kiemurtelee ja yrittää kiivetä ylös spoorista.
Ohjausgeometrioissa todellakin on eroja.
Ite kyllä ton keulakulman sijaan suitsuttaisin pitkää reachiä. Mulla on kaks vanhaa M kokoista mondrakerin maasturia, läski ja 140mm notkupyörä. Läskissä reach 462 ja keulakulma 69.5° Joustopyörässä 478/67.5°Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti pturunen
Mun 2018 Scott Spark (120mm joustoa ) on 67ast. Nyt tosiaan traililla "trendikäs" on vielä reippaasti tuota loivempi...Scottia ennen oli Spessun Epic WC 2015 71ast keulalla, se oli silloin "normi" ja hyväksi todettu perinteikäs XC-kisafillarin geometria. Näillä paikallisilla röllipoluilla kun ajelee tuolla Epicillä niin tuntuu tosiaan "hauskalta" kun otb vaanii jokaisen reilumman kokoisen juuren kohdalla ihan tasamaallakin. Scott on etenemiskyvyssä sekä helppouden että tehokkuuden osalta aivan ylivertainen kaikkialla muualla kuin sileällä hitaalla syheröpolulla.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti pturunen
Jos haluaa käydä itseään viihdyttämässä niin poikkeaa eMTB-palstoilla. Siellä "maastokelpoinen" määritellään nykyään 170mm joustolla ja dh-renkailla. Toki valintoja voi tehdä vähän eri tavalla kun sähkö avittaa, mutta siellä tämä "alppikuume" on ehkä hieman karannut käsistä. Noilla joustoilla pyörän liikkeet hitaammassa ajossa tuottavat jo ihan uusia haasteita.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti F. Kotlerburg
Molempi parempi. Pitkä reach ja lyhyt stemmi on ollut iso juttu tässä samassa trailipyörien kehityskaaressa mutta kyllä se esim. yllä mainittu 67 vs. 71ast keulakulman eron vaikutus on huima vaikka yritin eroa sulkea lyhyellä stemmillä (reach ei toki kasvanut, mutta ajaessa teknisellä polulla peppu irti penkistä sillä on pienempi merkitys).Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Qilty
Pohdinnan pointti siis että vielä 2015 suurin osa valmistajista uskoi että maastopyörän geometria oltiin saatu fundeerattua valmiiksi jo pari vuosikymmentä aiemmin. Vähän samaan tapaan kuin aiemmin tiedettiin 26" olevan se oikea rengaskoko. Onneksi on niitä pellepelottomia jotka on valmiita kokeilemaan uutta vaikka lähes aina ekat kokeilut onkin enemmän tai vähemmän raakileita parhaimmillaankin ja suuri osa kokeiluista ei tuota mitään uutta suuntaa jolla olisi elinvoimaa.
Gravelin suhteen olen kovin tyytyväinen omaan junamaisen vakaaseen URSiini. Kyllä sillä jännitystä ja elämää saa ajeluihin ihan riittävästi, se vain tapahtuu sellaisissa tilanteissa mihin en vanhalla edesmenneellä Scottin Addict CX:llä olisi omavalintaisesti päätynyt.
Allroad- tai gravel-pyörissä näkyy just nyt se, että niitä hankitaan erilaisilla harrastushistorioilla hyvin erilaiseen ajoon. Osa on edelleen hyvin maantiepyörämäisiä, eli ajoasento on hiukan hiukan pystympi ja tanko hiukan leveämpi, mutta ero ei välttämättä ole suuri.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti MAS
Itsellä on allroad-pyörässä tanko pari senttiä korkeammalla ja pari senttiä lähempänä kuin kisakireässä maantiepyörässä. Tanko on 40 cm kun maantiepyörässä on 38 cm. Pyörä tuntuu fantastiselta hiekkateillä ja pärjäilen sillä jotenkuten helpoilla poluilla. Mutta mikä tärkeintä, se on hauska ajaa myös asfaltilla. Ohjauskulma on 71,5 astetta, joka on maantiepyöräksi hitaahko mutta gravel-pyöräksi nopea.
Mutta kasvava joukko gravel-pyöristä on tosiaan hyvin maastopyörämäisiä, pystyllä asennolla ja leveällä tangolla. Ne on selvästi suunniteltu toimimaan hyvin myös hiekkateitä selvästi teknisimmissä paikoissa. Ymmärrän tuota trendiä ihan hyvin, mutta se ei tuota sellaisia pyöriä, joita itse haluaisin ostaa.
Mutta ei tässä ole hyvää ja huonoa, tai uudenaikaista ja vanhanaikaista. On vain hyvin erilaisia pyöriä, joita myydään jostain syystä samalla nimellä.
Samoilla linjoilla antin kanssa. URSin suuntaan olisi kyllä ostohalukkuutta. Tykkään möyriä huonoillakin poluilla gravellilla. Mutta sitten taas sillä samalla laitteella ajetaan myös assuakin paljon ja kovaa, eli mahdollisimman lähelle roadia on hyvä.
^ URS:ssa on sillä tapaa kummallinen etupään geometria, että loivaan ohjauskulmaan on yhdistetty perinteisen cyclocross-keulan 45 millin rake. Jollain 55 rakella trail pyisi maltillisempana ja ohjauksesta ei tulisi niin "kaatuva". Jos neutraalia ohjaustuntumaa ja noin 60 mm trailia, pitää ideaalina tiekäyttöisessä pyörässä ohjaustuntuman kannalta, niin rake pitäisi olla 65 millin paikkeilla ja eturengas alkaisi karata jo melkolailla kauas eteen. Mutta makuasioita ja tottumiskysymyksiä noi on toki. Kaikkeen tottuu, jos pakko ja itsesuggestio hoitaa loput: "tää on tosi hyvä, koska mulle on sanottu/olen lukenut, että tää on hyvä.." :D :D
^Tuossapa juuri on URSin hienous minun käyttööni: Kuten ylempänä tuli kuvattua se on viritelty Antin Allroad-pyörän tapaan suht lähelle maantiepyörääni. Maastopyörämäistä on pitkä reach, lyhyt stemmi ja loiva keulakulma - mutta ei siis ole levennettyä tankoa, eikä pystyä asentoa. Ja silti se on varsin kykenevä haastaviin tilanteisiin. Näitä haastavia paikkoja on poluilla toki, mutta määrällisesti itselle eniten soralla: reipas vauhti, mahdollisesti ei ennestään tuttu, kurvikas kapeampi metsäautotie jossa kurveissa satunnaisesti irtosoraa ja / tai kuoppia ja alla Terra Speedin tyyppiset rullaavat kumit joissa pito rajallinen - silloin arvostaa vakaata hallittavuutta herkkyyden sijaan joka sallii setämiehenkin pitää veto päällä ja jatkaa ajamista alaotteella sensijaan että tarttisi alkaa varmistelemaan. Vastalanattu isompikin soratie tarjoilee vastaavaa hupia ajoittain alamäkikurveissa. Ajomiehethän toki sitten selvittää vastaavat paikat millä vaan perinteiselläkin välineellä.
Kyllä, mutta mun mielestä nuo kaikki samat ominaisuudet saa paremmassa muodossa pyörässä, joka on pitkähkö ja matalahko ja jossa on lyhyt stemmi, mutta "normaalimpi" trail ja sen vuoksi esim. se uusi Kanjoni on ensimmäinen ei custom kompliitti pitkään aikaan, joka herättää jonkinmoisia ostohaluja.
Onneksi tosiaan noihin rakejuttuihin ei tarvitse perehtyä, jos ei ole hitsauttamassa sitä ihqua 15kg titaani-ihmettä.
Ursin kohdalla piisaisi vaan riittävän pitkä koeajo. Tai sitten kokemukset kaverilta, jonka mieltymykset vastaavat omaa.
No tämä oli mielenkiintoinen vertaus. En tosiaan ollut edes ajatellut canyonia samalle viivalle ursin kanssa maasto-ominaisuuksissa.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Tässä mennään mieltymysten puolelle. URSin 77mm trail on tosiaan reippaahko yhdistettynä loivaan keulakulmaan, tuossakin mennään modernien maastopyörien pelikirjalla. Kuten sanottu, minulle ohjauksen herkkyys on kiva juttu mutta ei mitenkään korkealla listalla verrattuna siihen että tuo pitempi trail on yksi osatekijä lisäämässä vakautta vauhdissa "vaarallisissa tilanteissa". Pyörä vaatii vähän enemmän töitä kääntyäkseen mutta siihen tuo ehdollistuminen lienee jo itselle tullut maastopyöräilyn puolelta.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti stenu
Sanoisin että maantiemiehen on aika vaikea päätyä ostamaan URS lyhyen koeajon perusteella: siinä kevyessä testiajossa kaupan nurkilla tulee ilmeiseksi nuo stenunkin kuvaamat piirteet eli ohjaus on joko outo tai epämiellyttävä tai molempia ;=) Juju valkenee korkeintaan sitten kun ajetaan hankalimmissa olosuhteissa ja silloinkin mahdollisesti vain kun adaptaatio tuollaiseen ohjaukseen on tapahtunut. Jos taas tulee maastopyöräilyn puolelta niin tuo ehdollistuminen on jo kenties hoidettu.
Tästä nyt on aiemminkin puhuttu, mutta mun mielestä joustokeulaisen pyörän ja jäykän maantiepyörän keulaa ei pitäisi vertailla toisiinsa, koska jousto muuttaa geometriaa niin paljon. Tommosen custom-rungon speksaaminen on ihan avartavaa puuhaa - vaikka jotkut siitäkin tuntuvat näppylöitä saavan - ja tulee perehdyttyä noihin geometria-asioihin vähän syvemmin. Tässä gravel-segmentissä tulee nyt villejäkin kokeiluja kun valmistajat ja kuluttajat etsivät itseään. Tuo maastopuolen kehitys todennäköisesti menee pikkuhiljaa siihen, ettei ilman sähköä ajeta kuin XC-kisoissa ja parkissa.
Juurikin tuohon uskon. Eli koeajon pitää olla riittävän pitkä, tai sitten luottaa kaveriin, jolla samat mieltymykset.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti MAS
Minunkaan mielestä lyhyellä koeajolla ei tehdä mitään muuta kuin verrataan ajoa vanhaan pyörään.