Lokakuussa 2015. Jos sitä tänään pystyisi pitkästä aikaa ajamaan. Loukkaantumisesta kyse.
Printable View
Lokakuussa 2015. Jos sitä tänään pystyisi pitkästä aikaa ajamaan. Loukkaantumisesta kyse.
Töistä lisämutkan kautta kevyt PK -lenkki, 1h05min maasturilla. Kevään tuntua kelissä :o
Tänään vaihdoin kesärenkaat/tuubivanteet krossariin ja tarkoitus oli aloittaa tämän vuoden treenaaminen mäki-intervallilla. En päässyt kuitenkaan kuin kympin päähän niin takarengas alkoi tyhjentyä. Onneksi oli Tufon Extremeä mukana ja sain renkaan pitämään kohtuu hyvin, mutta vuoti silti hieman niin lähdin takaisin. No alkoi se sitten pitää kun aloin olla kotona, mutta en viitsinyt lähteä enää uudestaan ja aloin ottaa kalijaa:).
Illansuussa , auringon laskiessa, iltaruskon aikaan, usvan noustessa järven jäälle, aivan uskomattoman hienossa maisemassa, puolitoistatuntinen läskillä pyöräilyä. Harmi, ei ollut kameraa mukana.
Äsken 2h38min
Meinasin aamulla lähteä hiihtämään, mutta: lossi aika mainiossa kelissä, pääsi suureksi osaksi jopa paljaalla asfaltilla ajamaan. Näköjään Kuopion eteläisemmät pyörätiet aurattu paremmin ja nyt jo osittain sulaneet. Myydään sukset.
Eilen keskenjääneet lenkin kävin tänään tekemässä eli 50km intervalleja maantiellä. Eihän tuo hyvältä tuntunut, mutta sen siitä saa kun talvella ei tee juuri mitään:D. Mutta yli kolmeakymppiä pääsi kuitenkin:).
Puolitoistatuntinen läskillä cruisailua, jäälläkin kävin. Hyvin siellä ajelemaan pystyi, illanvilakassa oli kelkkaurat jäätyneet.
Tutustuin tänään Rukalla Feltin läskipyörään parin tunnin lenkillä. Hieno kokemus, vaikka joutuikin ajelemaan lumisia kelvejä, kun ei täällä reittejä ole. Sikäli ihmeellistä, että kaikki paikalliset "lomalehdet" toitottavat läskin mahtavuutta.
Pistevuokraamon viidestä Feltistä kaksi on ollut koko viikon varustettuna rikki- merkinnällä, 2 oli tänään vuokralla ja itselleni sattunut pyörä kärsi vaihteiden toimimattomuudesta ja vapaarattaan tahmaamisesta.
Jos tänne jotain bisnestä haaveilisi, niin LIDL ja toimiva pyörävuokraamo. Off-season taitaa olla ongelmana.
Kahden viikon sairastelun jälkeen kävin kokeilemassa onko huono kunto minnekään kadonnut. Ei ollut. Uuhimäki mennen tullen 35 km ja 3h.
maasturilla 18 km työmatkaa.
1h30min läskillä jäällä ja kelveillä, pikkupolkujakin matkaan sisältyi.
Tänään parin tunnin fiilistelyt uudella maasturilla..
maasturilla 33 km ja pari tuntia.
Tänään jäykkäperällä sekalaisilla alustoilla 47km..
Viikon mittaan työmatkat maasturilla ja tänään pitkästä aikaa cyclolla 28km. Aurinkoista asfalttia, paikoin sohjoa, lunta, jäätä, vettä. Lämpötila sen verran korkea, että voi kaivaa pitkät bibsit kaapista.
Hermostutti niin, että aloin valmistautumaan jo kymppiuutisten jälkeen..mitä sitä turhaan odottelee kun kerta lähdettävä pimeeseen kuitenkin on.
Tuli siis ennätysaikanen lenkki 103km. Mutta kepeetä ajaa sileillä! 9 pupua :).
Perjantaina 2h54min, äsken 3h4min
Äsken aamusta iltaan.
Eilen juuri ennen auringonlaskua 47km@3:50. Maastossa & siirtymiä.
Eilen hiukan yli tunnin setin 16km edestä EKP:n vielä ok kunnossa olleita talvibaanoja (paikoittain jäätä). Läskillä pärjäsi oikein hyvin.
pe 36km la 66km ja su 44km. Maantievehkeillä duranoplussat alla sepelien vuoksi. Tästä se lähtee taas kevät ja kesä tulemaan. Pari kohtaa oli etten uskaltanut ajaa jään /sohjon/ urien vuoksi, vaan talutin suosiolla sen 10m.
Tänään yli 2h. mtb-lipsuttelua mattila-haut.maa-stonelandia-varuskunta poluilla.Lumipöperöä poluilla senverran ettei ollut mitään ajamisen riemuilua tänään.Joko eturengas puski tai sladas alta vaikka laskin ilmaa veks,eipä auttanut,kun kuvio tukossa niin olipahan ohjelmaa ohjaamossa kaikenlaisilla poluilla vauhdista riippumatta.Seuraavia pakkasia odotellen,jotta pääsis ajelee peltoja pitkin ja poikin.
Kausi korkattu maantiepyörällä :p Eestaas valtatien laitaa ~30km:n siivu, paikoin rapaista ja märkää. Silti pirun kivaa ja ah niin kevyttä :cool:
Pari päivää sitten jääpolkuja merenjäille luistelemaan ja kun ei luistanu niin fillarilla jäillä
Tänään iltalenkiksi jäykkäperällä 58km siivu sekalaisilla alustoilla..
Kauden ensimmäinen maantielenkki tehty. Reilut 60km ja aikaa vajaat 2-tuntia.
Eilen Fat bikellä 45 km Äkäslompolon lumikenkäreiteillä. Olihan hieno kokemus :)
Maantiekauden korkkaus myös, pikaiset 21 km. Märkää oli osittain ja kun pakkasiakin lupaa niin taitaa mennä pyörä vielä takaisin trainerin päälle.
Tänään viisikymppinen intervalli krossarilla. Tuulista oli.
Tänään työmatkat 40km ekan kerran maantiepyörällä tänä vuonna. Olipa kevyttä pyörittää vrt. edellinen työmatka taittui retkipyörällä 2,35" ISP rengastuksella [emoji1]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Tänää iltalenkki xc-konkelilla 68km..
Eilen 44km 23,6km/h. Onneksi ehti ennen lumia ajaa.
Tänään vain työmatka-ajot .. aamulla salin kautta . Pakkasta -7 astetta ja kylmää pohjoistuulta :o *hrr* Missä kevät ???
Jumantsuikka että tänään oli MIEHEKÄS tuuli [emoji23] Siitä huolimatta hybridillä selkä suorana istuen tuli sutattua 56 kilsaa lumista maantienlaitaa täällä maaseudun rauhassa [emoji6]
Tapatalkista iKälättimellä
:rolleyes:Joo, tuulta oli, mutta metsän suojassa se ei haitannut:). Pari tuntia poluilla pyörimistä. Muutama sulanut pätkä, muuten pääosin jäisiä. Onneksi heitti yöllä hieman lunta pintaan niin pitoa löytyi.
Tänään iltalenkki maasturilla 46km..
Tänään 46km sekalaista polku- ja tieajelua..