Maantiepyöräily tuleekin. Maastopyöräily, bmx ja käsittääkseni myös ratapyöräily saavat olympialaisten aikaan julkisuutta paljon normaalia enemmän. Näiden lajien suosiolle olympialaisista putoaminen ei varmastikaan tekisi hyvää.
Printable View
Liitto ihan oikeassa. Jos kananliha ei noudata sääntöjä niin pihalle ja heti. Ihmettelen Tdforaganisaatiota kun sallii moisen. Vai eikä sana ole mennyt ajoissa perille. Hormonsonissa muutenkin vähän julkisuus arvoa lajille. Jätkä kuiva kana (v.....n väritön ) Siis ei mitään Pr:ää lajille
Eikös maratooneissa myös liiku aika isot rahat? Taitaa Hawaijin Iron Man kisan voitostakin tienata ihan kohtuullisesti.
Oliskohan eurooppalaiset jo niin luovuttaneet kymppitonnin ja vitosen ratajuoksussa, että eivät usko pärjäävänsä edes dopingin avulla? Sehän on aivan selvää, että suomalaisten ja italialaisten hallitessa lajia tulokset tulivat veridopingilla.
No niin, Rasmussen on ulkona Tourista.
Kysymys ei ole siitä mikä on voittosumma, vaan se kuinka paljon on katsojia mailmalla. Se taas tuo sponsorit. Tourilla se kymmenien kilometrien pituinen sponsarikaravaani kertoo paljon liikkuvasta rahasta.
Luulenpa että esimerkiksi maratonin "liikevaihto" on se kuuluisa hyttysen pieru saharassa verrattuna pyöräilyyn.
Maraton ja Triatlon kisoja urheilijat suorittavat vain muutaman vuodessa.
Päitä putoilee sellasta vauhtia, että rumimpia saa potkia kauemmas.. :mad:**** mitä touhua, eikö se rangaistus olisi pitänyt tulla sieltä Tanskasta jo ajat sitten. Mutta jälleen kerran oman maan ykköspojun rikkomuksia katsottiin läpi sormien. Näitä erikoistapauksia ja poikkeuksellisia olosuhteita on käytetty jo tarpeeks omien suojeluuni!! Kaikki rangaistukset pitäisi jakaa jossain maan ulkopuolisessa elimessä, niin tälläistä ei ehkä tapahtuisi niin usein.
"I heard that I made a transfusion with my father's blood. That's absurd, I can tell you that with his blood, I would have tested positive for vodka."
-Vinokourov L'Equipessa tänään keskiviikkona :D
Vähän asian vierestä mutta kuitenkin...
Osui silmään www.cyclingnews.com sivuilla yläbannerissa teksti:
Virtual coach - "Train like the pros" - Astana... :eek: Neuvookohan toi softa annostuksetkin.. :D
Tanskan liiton aktiivisuus oli avainasemassa Rasmussenin saamiseen ulos Tourilta. Tanskan liitto sulki Rasmussenin maajoukkueesta 21. kesäkuuta ja vaati Rabobankia hyllyttämään Rasmussenin. Rabobank venkoili hetken aikaa, mutta järki voitti.
Tanskan liiton motiivien spekulointi on mielestäni helppoa, kun ottaa huomioon tanskalaisen ammattipyöräilyn lähimenneisyyden Jesper Skibbyn (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...ad.php?t=25563) ja Bjarne Riisin tunnustusten perusteella. Vaikka tämä lähimenneisyys ei poikkea mitenkään muiden pyöräilyn huippumaiden menneisyydestä, lajia on vaikea markkinoida nuorille ja sponsoreille, jos liitto ei puutu dopingiin sekaantumiseen.
Karua kertomaa B. Riisin douppauksesta :mad: voi lukea Suomen Kuvalehdestä (#28/2007), ks. lyhyempi nettiartikkeli. Tulevaisuuden geenidopingista (...on valitettavasti jo "nurkan takana"...) löytyy puolestaan uutta tietoa tästä ja tästä. Geeniteknologian ja urheiluvalmennuksen "epäpyhä liitto" vie lähivuosina dopingin aivan uudelle tasolle. Toivottavasti samalle tasolle päästään pian myös testauksessa.
j.k. Muistakaamme - kaikesta ajankohtaisesta TdF-kohusta huolimatta - että lajillamme on erittäin paljon myönteisiä, kaikin puolin hyviä ja kannatettavia terveysvaikutuksia harrastajiensa niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille. Korostakaamme näitä terveyshyötyjä entistä aktiivisemmin ja voimakkaammin jatkossa. - Huom! Huippu-urheilussa (ts. tuossa kaiken liikuntaharrastuksen äärimmäisessä marginaalissa*) tapahtuvat ikävät asiat eivät suinkaan ole (pyörä)urheilun, -kuntoilun ja -liikunnan koko kuva, vaan hyvin, hyvin kaukana siitä.
-------------------
* Medioiden kautta nähtynä po. "näyteikkunassa".
Kyllä mä sen jo silloin tajusin ;) , mutta piti nyt tässä siitä muistuttaa.
Ei siinä, kyllähän Rasmussen on huijari ja työnantajan ratkaisu irtisanoa kaveri on aivan oikeitettu kun nyt paljastuu kaiken maailman viilauksia. Kuten just tää Italia Mexico case ja veripussivälitys...
Toi sopimusjuttu on vaan eri asia,,,
Varsinainen asiantuntija tämä Iltalehden Jussi Heinonen:
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2007...97229_ur.shtml
"Kansainvälistä pyöräilyliittoa voi moittia vain yhdestä asiasta. Se reagoi doping-ongelmaan vasta pakon edessä.
Silloin, kun oli jo liian myöhäistä."
Minä olen ymmärtänyt, että enneminkin UCI reagoi ongelmaan toisin kuin monet muut liitot.
Täältä Suomen lintukodosta on vain niin hyvä kirjoitella suuresta, pahasta pyöräilystä ja elää omassa pikku fantasiamaailmassa, jossa mikään muu laji ei kärsi minkäänlaisesta dopingista. Dopingia ei käytä kuin nuo naurettavat luukepit ihonmyötäisissä asuissaan.
PER**LE! :mad:
Ei sais kirjoitella vai? Tähän voisi todeta jostain muusta yhteydestä tutun sanonnan, että ne tekevät sen aivan itse.
Noi lajiniilot ovat kyllä sitten ihmeellinen ihmisrotu. Pesäpallistit raivosivat kuinka ei kirjoiteta mistään muusta kuin sopupeleistä, vaikka pesäpallo on niiiiiin hieno laji. Pitäisi kirjoittaa hienosta junioritoiminnasta ja muusta mukavasta.
Keihästyypit ovat itkeneet kuinka jossain youtubessa on Pitkämäen heitto Sidrin kylkeen ladattu satojatuhansia kertoja, mutta Pitkämäen hienoa ennätysheittoa ei kukaan viitsi ihailla.
Hiihtäjän myös itkivät aikoinaan kuinka lajista ei kirjoiteta muuta kuin dopingjuttuja, vaikka puhtaitakin hiihtäjiä on joukossa ja laji on myös niiiiin hieno.
Onhan se kamalaa kuinka muut eivät ymmärrä että juuri se laji mikä on itseään sydäntä lähinnä on kertakaikkiaan hienointa mitä voi olla.
Onneksi on sitten vastavoimana nämä urheilun vihaajat, jotka eivät voi ymmärtää miten lehtien sivuja ja television ohjelma-aikaa tuhlataan moiseen roskaan, lajista välittämättä.
Tuolla on hiukan tarinaa aineiden käytöstä ja pyöräilystä. Totta tai tarua, kukin päättäköön itse.
http://team-csc.com/forum/topic.asp?TOPIC_ID=5013
>samuli
herranjestas johan oli tarina!! ja joku ruotsalainen tiesi "varmana" tietona
Virenin harrastaneen veridopingia... Joona Laukankin nimi mainittiin.
Mulla meni yöunet:( No ei vaiskaan
Today we know that systematic governmental doping was going on in Soviet Union, USA, Eastern Germany (DDR), Italy and Finland.
Tuossa on pikkasen lisää :
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2007...01525_ur.shtml
>ketju44
ei muuten taida tieto pitää paikkaansa...
team csc:n sivuilla, poijat spekuloi jopa contadorin nimellä
uutisankka koko juttu, onneksi
Tosta Solerin keissistä tulee mieleen, josko vedonlyöjillä olis ollut tekemistä asian kanssa. Eilisiltana huhun levittyä Soleria veikaamalla olis saanut ainakin n. 3:n kertoimen; nyt taas 1.09...
Kaikkein ihmeellisintä on, että Solerin kärystä uutisoidaan useammassa paikassa jo ihan selvänä kärynä, vaikka asiasta ei ole alunperin informoinut kuin belgialainen lehti... jopa YLE on haksahtanut.
Tuo pyöräilyn Helsingin Sanomat, eli cyclingnews.com ei ole, ainakaan vielä, uutisoinut asiasta mitään, joten taitaa olla todellakin osoittautumassa ankaksi koko juttu.
Mitäs tekemistä muuten tolla Tanskan liitolla on Rasmussenin kanssa? Rasmus ei asu Tanskassa, ei aja Tanskalaisella lisenssillä, ei taida edes suunnitella arvokisoihin osallistumista kun niissä ei ole koskaan vuoria jne. jne...Oliko vielä niin, että Rasmu ei edes pakoillut testiä vaan ilmoitti olinpaikkansa väärin? Kusetukseltahan toi haiskahtaa, mutta niin haiskahtaa muutama muukin asia.
Näyttää noi testit ainakin jotenkin toimivan ja sen pitäisi olla ihan positiivinen asia. Iltapäivälehtienkin "toimittajat" saavat lisää lihaa myllyyn.