Eniten mä olen tällä palstalla nähnyt Trekin ja Canyonin rikkoutuneita kuituosia :D
Printable View
Eniten mä olen tällä palstalla nähnyt Trekin ja Canyonin rikkoutuneita kuituosia :D
Näinpä juuri. Joko kiinankuitulaiset ovat hiljaa räjähtäneistä rungoista tai foorumilaiset eivät aja brändittömillä osilla.
Aliexpressissä kierrän kaukaa replicat, ja ostan vain omaa merkkiä myyvältä basaarilta. Heiltä löytyy ainakin tekaistut ce dokumentit ja muut laatusertifikaatit.
Kävin kivijalassa ihmettelemässä merkkikuitukeulaa läskiin ja hämmästykseni oli suuri, kun huomasin sen olevan huonommin viimeistelty kuin tällä hetkellä käytössä olevan kiinankuidun. Varsinkin kaulaputki oli aika karun näköinen, samoin nippareiden kiinnityspisteet.
Jos keulat olisivat olleet vierekkäin, niin moni olisi veikannut väärin, että kumpiko olikaan halpis. Voihan olla, että moni kakku päältä kaunis ja silkkoa sisältä.
Pitääkö tuo silti käydä poistamassa, niin saa mielenrauhan ja perhe voi nukkua yönsä rauhassa :)
Moikka, tämä aloittamani aihe oli oikea KABOOM :-D Alkoi myyjä sieltä tarjoilla eri värivaihtoehtoja vielä niin painoin nappia, että cancel. Sopi hänelle, pidetään asiakasta kuitenkin arvossaan. Kai sielä on eurolla ihan ostovoimaa. Hienoja kommentteja teiltä hei. Luin niitä osissa, ja nauratti kanssa mukana.
Hieman offtopic mutta vähän koskettaa samaa asiaa. Kumma että kiinankuitu kirvoittaa tunteita aika monesti juuri tähän suuntaan että pysyhän poissa porukkalenkiltä. Silti esimerkiksi talvella cyclolenkillä katsellaan niitä kavereita jotka tulevat mukaan ilman nastoja.
Sehän on aivan ok porukkalenkillä aiheuttaa kasa sillä että kaatuu jäällä "ku Pena säästää ja pärjää talven ilman nastoja" - mutta jos sulla on kiinankuitua ni "älä vaan tuu koska se saattaa hajota ja sitten joudut maksamaan kaikki pyörät mitkä SUN aiheuttamassas kasassa rikki menee!" Mutta jos sulla on paikallisen LBS:n myymää itsetuotua kiinankuitua niin welcome vaan, heh :)
Vaikka miten yritän ymmärtää, niin en vaan tajua miten joku voi oikeasti puolustella näitä ebayn/dealextremen 10e maksavia kuituväärennöksiä hallintalaitteissa. Hallelujaa ja jeesuksen siunausta vaan jatkoon.
Tästä on muuten oma ketjukin. http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...ht=Kiinakuitua
Luulin, että Aliexpress on kauppaportaali.
Ei näköjään ole, vaan eipäs juupas väittelypaikka.
Juuri lähti matkaan pyöräilyshortsit ja muuta. https://pt.aliexpress.com/store/2219030.
Kyllä, designeri on vähintäänkin sama.
Koska en ole koskaan omistanut ihonmyötäisiä pyöräilyvaatteita, päätiin kokeilla näitä halpoja ja cooleja. Vain Lidl olisi pärjännyt hinnassa, mutta niiden design on aika saksalainen.
Monesti olen miettinyt, että moniko ostaisi Chris Kingin headsettejä, jos logoja ei näkyisi.
^ minä.
Lähetetty Tapatalkista, pahoittelen kirotusvirheitä.
Missäpäin asut? Itseä kiinnostaisi erityisesti tuo Rapha-kopio "Aerosuitit"
https://www.aliexpress.com/item/2016...720454846.html
ja mustana:
https://www.aliexpress.com/item/2016...687454656.html
Tein turvallisen, mutta turhan Aliexpress oston. Eli, tilasin elämäni ensimmäisen ketjun venymä mitan, vaikka en sitä tarvitsekaan. Hinta oli 0.82 dollaria kotiin kannettuna, joten piruuttaan tilasin.
Frendillä hajos kiinatolppa kesken ajon, alamäessä sileällä maantiellä. Ranne paskaksi. Tolppa oli kevyt ja edullinen. Loppulasku ei sit ollutkaan sieltä halvimmasta päästä. Samalla meni tietty kuteet ja pyöräkin otti hittiä. Kiinan pään vastaus oli että voi harmi, lähetätkö hajonneen kiinaan niin laitetaan uus samanlainen tilalle. :D
Ironisesti juuri kysymyksen esittämisen jälkeen mulla räjähti Tunen Komm Vor hiekkatiella - pieneen kuoppaan. Satula halkesi sivusta, kiskot ehjänä. Selvisin pelkällä säikähdyksellä. Luultavasti satulassa oli ollut pieni särö, joka halusi räjähtää sopivassa paikassa. Kaikki hiilariosat ja itseasiassa kaikki osat olisi hyvä tarkistaa aina ennen ajoa - jos jaksaisi.
Näitä voisi melkein alkaa trokaamaan.
Pientä sälää on tullut tilattua. Ei aina ole putkeen mennyt, mittausvirheitä, heppoista materiaalia. Tähän mennessä ovat palauttaneet rahat rikkoutuneesta sälästä.
Risukeitin on ollut toimiva vempain, siitä ei valittamista. Tosin moraaliin vähän kirpaisee, koska malli on muilta pöllitty.
Ymmärränkö oikein, että tuo haalarin etuosa on siten avoin alhaalta, että saa mulkun ulos ilman vetoketjun avaamista ja takaa normihaalarin tavoin yhtenäistä.
Itse tilasin tämän kokona M https://www.aliexpress.com/item/2017...311.0.0.AsWJLw Pituutta meikäläisellä 177 senttiä ja plösöä yhteensä 79 kg. Oli just passeli.
Aluksi tilasin tämän 2XL koossa, kun tuijotin kokotaulukon rintakehää ja vyötäröä. https://www.aliexpress.com/item/MALC...311.0.0.IUBIfm Tämä oli kuitenkin sairaan iso ja lahkeet kuin velhon hihat tämän kokoiselle kääpiölle. Menisi mainiosti 185-190 senttiselle kaverille. Tämä siis olisi käyttämätön ja johonkin pilkkahintaan saatavana.
Joo Castellin San Remosta ja muista vastaavista on otettu mallia, ja halvempaa versiota niistä etsinkin. 0802905 laittoikin kuvia noista paidoista mulle, mutta näyttivät aika huonosti istuvilta verrattuna aitoon Castelliin. Noita en ainakaan uskaltaisi ostaa, kun ei ole edes yritetty ottaa kuvia "luonnossa" olevasta tuotteesta.
Itselle ensimmäiset spandexit mitä omistanut / käyttänyt koskaan, joten vertailukohtaa ei ole.
Ompeleet ovat kestäneet ja näyttävät hyviltä. Alussa tuntuma oli ihoa vasten hieman karhea. Kangas pehminyt mutta ei mitään silkkiä vielä. Pituutta 174 ja 74kg, inseami 81cm. Istuu hyvin, pöksyt varsinkin.
Tämä oli istuvuudeltaan ihan ****. Lyhyet hihat, kiristi olkapäistä ja kainaloista, selästä lyhyt. Laatu vaikutti hyvältä. Koko M.
Talvi spändexit varmaan tilaan..
Nopeat vateet tuli vastaan =)
Lampunpidikkeitä https://www.aliexpress.com/item/360-...311.0.0.oNlsZ4
on tullut tilattua useampi. Ekoissa tuo kiristyskumi oli erittäin huonolaatuinen. Myöhemmin tilatuissa oli jo paljon parempi. Nyt kolmen vuoden käytön jälkeen ekasta petti tuo kumin muovinen kiinnitys. Minulla on ollut kiristyskumin korvaajana Lezynen vastaava.
Tuollainen jakkara https://www.aliexpress.com/item/Ligh...311.0.0.O9DWOI
tuli kevyempään pyörään. Parasta tuossa on leveyksien saatavuus. Hyvin on tuossa kestänyt ajaa satakilometria useamman kerran. Viimeistelyssä oli hiukan terävän reunan hiontatarvetta ihan keskellä alastaitossa.
Ajohousuja on tullut hankittua useampia tällä Teleyi https://www.aliexpress.com/item/TELE...311.0.0.rEvIoo
tuotemerkillä. Olen tilannut kahdet pitkät housut (ei bibs) ja yhdet lyhyemmät. Erityisesti tuo 5D gel pad on todella hyvä myös tuon kovan jakkaran kanssa ja kestää hyvin pesua. Kangas kuivuu ajossa huippunopeasti ja pitää ihon lämpötilan viileänä, mutta riittävän lämpimänä sateellakin. Lämmöntarpeeni on vähäinen ja ajelen T paidan kanssa +8 asti pitkillä ajohousuilla.
Lampuista tämä https://www.aliexpress.com/item/2017...311.0.0.CzpGjX
osoittautui ajossa sellaiseksi, joka vaihtaa jokaisesta iskusta tilaa. Muuten kyllä hyvä, mutta ei siis pyöräilyyn.
Tämä https://www.aliexpress.com/item/Univ...311.0.0.tl4dnQ
ohjaustangon kannake sopii keveille tuotteille ja mahtuu oversize tankoon. Kiinnitettävät tavarat sitten sitä perinteistä n. 25mm.
Tämä pulloteline https://www.aliexpress.com/item/MTB-...311.0.0.U6EpGw
sopii vain perinteiseen ohjaustankoon
Yksi combi bluetooth 4.0 kadenssianturi on on toiminut ihan yhtä hyvin kuin Lidlistä ostettu.
Tällainen adapteri tuli vastaan, kun mietin miten saisin dt swissin maastokiekon 12mm keulaan.