Jaha. Täytyykin kiikuttaa tuo eteisessä makaava hiilarin romu kytille kun siitä ei runkonumeroa löydy.
Talouden ainoat pyörät joista löytyy runkonumero on vaimon Insera ja 70-luvun Jupiter. Kaikki muut 12 on ilmeisesti varastettuja. Miten voin haastaa saksalaisen nettikaupan oikeuteen varastetun tavaran myynnistä?
Voisihan alkuvaiheessa olla siirtymä, jolloin pyörä jossa selkeästi ei ole ollut sarjanumeroa, voitaisiin sarjanumeroittaa.
Senhän kyllä yleensä näkee jos on sarjanumero viilattu pois, jos siis meistetty.
Tosin yhdessä mun pyörässä runkonumero tuli näkyviin vasta kun hioi maalit pois, oli niin paksusti maalia, että runkonumeron kohdalla oli täysin tasainen maalipinta.
Runkonumeron merkkaamisesta vois ehkä olla jotain sääntöjä. Joissain kun ne on vain tarralla tms.
Ne, joilla puuttuu, laittakaapa kysely pyörän valmistajalle / kauppiaalle...mielenkiintoista olisi kuulla mitä vastaavat.
Paras ratkaisu estää pyörävarkauksia.
1) Mielummin jokaisen kaupan ja liikkeen eteen kunnon ankkurointipisteitä ja
2) valvontakamera lähelle osoittamaan kys. alueelle.
3) kunnon lukot omasta takaa ja kiinnityspisteeseen hEaVy ketju kiinteänä
Pikkasen luulen että kiinassa tehdyn rungon myynyttä brittikauppiasta ei asia kiinnosta.
Skanssin kauppakeskuksessa on telineet, joissa on sissänkelautuva ankkuriketju, joka on helppo pujottaa runkolukon salpaan. Suurehko miinus kuitenkin siitä, että ketju oli kovin vaatimattoman paksuinen. Estää kuitenkin varmasti tehokkaasti satunnaiset pyörien kerääjät. Ammativarkaita ketju pidättelee ehkä sen sekunnin tai pari. Tietysti vilkaasti liikennöidyssä paikassa minkä tahansa ketjun katkaiseminen ja pyörän kanto pois nostaa kiinnijäämisriskiä melkoisesti.
http://www.hilavitkutin.com/2008/09/...ckerin avulla/ Testiryhmä havaitsi, että suurin osa "luvattomista" käyttäjistä oli aivan taviksia "känniapinoita", tosin pyörätkään eivät olleet muistaakseni kovin arvokkaita. Toiminta voi olla myös hyvinkin ammattimaista. Ajetaan pakulla fillariparkin viereen ja nostetaan rivistöstä parhaat lukkoineen päivineen pakun perään. Aikaa kuluu ehkä noin minuutti ja kokemusperäisesti kukaan ei näe tai muista mitään.Valvontakameroista ei ole apua kun pakun kilvet on anastettu. Pyöriä kulkeutuu valtaisat määrät myös Viroon ja sieltä sitten ties minne. Moottoripyöriä varastetaan saman kaavan mukaan. On todella raivostuttavaa, että nykyisin on kuljetettava kahta kilon painoista lukkoa mukana, jotta voi pistäytyä vaikkapa kaupassa fillarilla. Toisella lukolla lukitaan runko kiinteään esineeseen tai kaupan seinään ja toisella vanteet runkoon. No, lopputuloksena viedään satula tolppineen. Pääasia, että jotain viedään. Vaan vähäistä pyörävarkaudet ovat polttoainevarkauksien rinnalla nykyisin. Ihmettelen, että kukaan ylipäätään enää maksaa tankkaustaan. Niin yleistä juoksubensan tankkaaminen tänä päivänä on. Vaan kaikki tämä on puhtaasti lainsäätäjän tahdosta kiinni. Halutaan, että näitä pikkurikoksia tehdään. Miksi? Se onkin sitten eri kysymys.
Vaihdetaan kansa tai kielletään isot taajamat?
Unohtui taas kerran lukko matkasta, kun kävin kaupassa, jälleen pyörä säilyi koskemattomana, tuttu kööri ukkoja istuskeli kaupan oven vieressä ja tarkasti seurasivat jokaisen kulkijan. Jos pidettäisiin miljööt riittävän pieninä, niin kaikki tuntisivat toisensa, siitä olisi myös hirvittävästi hyötyä ihmisten henkisen kantin osalta myös. Varkaille ei jäisi näin elintilaa, koska kaikki tietäisivät kuka se varastelija on. Toki täälläkin on yksi joka tiedetään varkaaksi, kaikki tietää kuka se on ja se ei voi mihinkään mennä ettei joku sitä vahtisi. Oikeusjärjestelmämme ehkä katsoo että henkilö on sovittanut tekonsa, mutta kyläyhteisö muistaa yksilön varkaana ja sen mukaan kohteleekin. Ehkä julmaa, mutta onhan se reilumpi sosiaalinen paine joka ohjaa sitten pysymään kaidalla polulla.
Eihän se tietenkään enää nykyään ole mahdollista, mutta jos aikoinaan olisi osattu tehdä parempia linjauksia, niin ongelmaa ei olisi päässyt syntymäänkään.