Tuli paikattua "aukko sivistyksessä"; Napapiirin sankarit. Ihan viihdyttävä kotomainen tuotos.
Sopivaa pällisteltävää uuden vuoden nurkille.
Printable View
Tuli paikattua "aukko sivistyksessä"; Napapiirin sankarit. Ihan viihdyttävä kotomainen tuotos.
Sopivaa pällisteltävää uuden vuoden nurkille.
Olisko ollut kirjeitä iwo jimalta
Mandariinit. Tykkäsin.
War Dogs, vallan mainio tosipohjainen kuvaus sotateollisuuden pölhöydestä.
Hymyilevä Mies
Odotukset oli aika korkealla, kun tätä on kuitenkin hehkutettu kotimaisten joukossa. Hyväksyn mustavalkoisuuden tehokeinona, mutta kuvakerronta oli kokonaisuutena tunkkaista. Varmaankin kaikki kohtaukset oli haluttu restauroida uskollisesti 60-luvulle, mutta pitikö ne mustan sävytkin kopioida 60-luvulta? Eero Milonoff voisi patentoida Kullinaama-roolin, jonka näytteli tähänkin elokuvaan. Jarkko Lahti oli sentään rehellisen inhimillinen ja siten kiinnostava pääroolissaan.
Ehkä elokuvassa oli jotain aikalaismaisuutta, joka ei tällaiselle pula-ajan lapsien kasvattamalle nuorelle aikuiselle enää välity. Ei tissejä, mutta pippeleitä. 4/10.
Malice
Nicole Kidman.. oih. Niin siis leffakin hyvä.
Eilen tuli ranskalainen "Kaunotar ja Hirviö" 40-luvun filmatisointi. Ihmeellinen esitysaika puolenyön aikaan?! sillä tässä mitään pelottavaa tai kamalaa ollut, ihan satuelokuva. Alku tosin muistutti Tuhkimoa, niin jäin sitten katsomaan että mitä tässä tapahtuu. Harmillisuus kun viimeset 10minuuttia oli ilman tekstitystä, joten jäi arvoitukseksi mikä se juttu siinä Hirviö-Prinssin lumouksessa oli, tämä satu nimittäin ei ole itelle tuttu.
Näköjään samasta sadusta tehdään taas uutta versiota, jossa Kaunotarta näyttelee Emma Watson. Mun mielestä liian nuori siihen...no, joka tapauksessa hänestä tehty "näköisnukke" on harvinaisen epäonnistunut. Minkähän näkönen on "Hirviö"-nukke...
https://m0.her.ie/wp-content/uploads...t-17.16.16.png
Emma Watsonin versio on uusintatoteutus Disneyn animaatiosta keltaista mekkoa myöten. Hirveää fuskua Disneyn toiminta tätä nykyä kun lähinnä vain kierrättävät hienoja animaatioitaan näytellyiksi versioiksi. Aiheen tiimoilta täytyy kyllä kehua ranskalaista Kaunotar ja hirviö -elokuvaa vuodelta 2014, joka on jäänyt aika vähälle huomiolle vaikka onkin paljon omaperäisempi.
Sinähän tämän(kin) paremmin tiedät. Pointti oli kyllä toi kammottava nukke.
Jotekin olin saanu sen kuvan että Kaunotar rakastuu kilttiin Hirviöön, että siis ei-kauniinpaankin voisi rakastua. Tuossa 1940-luvun elokuvassa neitokainen lähinnä sääli Hirviötä, mutta ei rakastanut vaan rakasti veljensä komeaa kaveria - joka kuoli ja siinä vaiheessa ne osat vaihtui, Hirviöstä tuli sen kaverin näköne prinssi. Ja häneen Kaunotar kyllä rakastui :( petyin että se meni niin.
Harvemmin käy niin että komeempi ukkeli rakastuisi vähempikauniiseen neitokaiseen, eikä se ei-kaunis ole esimerkiksi ylipainoa.
Sully. Odotin hieman enemmän actionia, mutta ei kait siitä muutaman minuutin lennosta tarvitse väkisin parituntista vääntää. Puolitoistatuntisenakin vähän turhan pitkä (no, yömyöhään ja väsyneenä tuo tuli katsottua)
Se tuli viimeistään nyt selväksi että Tom Hanksin kyytiin en lähde...en veneeseen, en lentokoneeseen enkä avaruusalukseen.
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
Suurimmaksi osaksi olin tekniikan puolella elokuvakoneenhoitajana. Sen puolesta niitä on tullut nähtyä vuosien aikana aivan liikaa - jo työsuhde-etuna kuin laaduntarkkailun puolestakin. :D Maailman paras työ niin kauan kuin leffat esitettiin 35 mm filmiltä ja työajatkin sopi opiskelijalle.
Palkka on surkea. Lähtöpalkka on alle 10 euroa tunti ja aiemmin työn luonne ja mielekkyys korvasi suht alhaiset ansiot, mutta tätä nykyä koneenhoitaja viettää aika vähän aikaa elokuvien parissa konehuoneessa. Digitalisointi vähän pilasi koko homman. Hyville ansioille pääsee vain painamalla hyvin pitkää päivää ja olemalla kaikki illat ja pyhät töissä, joten sosiaaliselle elämälle saa kyllä heittää hyvästit. Ehkä jos pääsisi pieneen teatteriin tai elokuva-arkistohommiin niin työssä voisi olla vielä vähän hohtoakin tai vaikka festareille avustamaan, mutta isoissa multiplekseissa vietät enemmän aikaa asiakaspalvelussa kuin projektorien parissa.
Rogue One.
Vanhana fanina leffa tuntui etenkin alussa enemmän LucasArtsin peliltä kuin leffalta. Tuli mieleen Jedi Knight: Dark Forces -pelit, joiden päähenkilö itseasiassa alkujaan varasti Kuolontähden suunnitelmat ja universumi oli synkempi, raadollisempi, kuluneempi. Samaa meininkiä leffassa kuin peleissäkin.
Huonoa:
John Williamsin musiikin puuttuminen, teemat tapailivat samaa fiilistä, mutta välillä musiikki tuntui liiankin liimatulta, eikä tarinaa kannattelevalta tai eteenpäin vievältä. Myös jatkuvat viittaukset vanhaan trilogiaan sekä lainaukset puuduttivat - uudet SW-leffat leikkivät koko ajan vain oman viitekehyksensä sisällä ja vinkkailevat toisiin SW-elokuviin siinä missä George Lucas lainasi ensimmäiseen trilogiaan vuosikausia elokuvahistoriaa sekä mytologiaa. Jälleen kerran aavikkoplaneetta, Mos Eisleymäistä menoa sekä Jabba the Hutt -tyyliä, liian vähän alieneitä ja liian paljon ihmisiä, taas sanavalmis robottihahmo, CGI-Tarkin... Alku ei edes tuntunut SW-elokuvalta kun tutut tekstit ja musiikki puuttuivat ja tulivat vasta lopussa. Tyylikeino, joka ei auttanut pääsemään heti fiilikseen sisälle.
Kaupan päälle vielä Dolbyn 3D-lasit heijastuksineen ja vääristymineen sekä kova penkki. No Tennarin ykkössalia oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja mukavaa, että valkokangas on taas asiallisen kokoinen ja pikselit pienentyneet. Mutta en kyllä maksaisi vaadittua lipunhintaa kuin erikoistapauksissa, enkä joka leffan kohdalla. Se ei ole sen arvoista. Kun Tennari avattiin oli laatulupaus se, että kaikki salit ovat samanhintaisia ja yhtä hyviä ja vain kolmessa suurimmassa oli ekstraa, mutta samaan hintaan. Scape ei ole niin erikoinen, että 17,50 euroa tuntuu hyvältä sijoitukselta tekniikkaan jos leffa on huono tai keskinkertainen
Hyvää: Muutama vinkeä planeetta, X-wing -hävittäjät, traaginen vire ja vielä kerran X-wingit. Loppu paljon parempi kuin alku ja jättää kokonaisuutena plussan puolelle, mutta kyllä sitä vain toivoi, että olisi voinut suoraan jatkaa ep. IV:n pariin.
Yleensä filmit meille parilla kelalla tulivat, ei se iso homma ollut ladata ylös ja pujotella alas. Ja jos filmit tulivat isommista paikoista suoraan meille, yleensä oli vedetty startti pätkä poikki ja väärällä liitoksella takaisin . . sen sai aina korjata tai oli filmi poikki heti alusta. Ja kun trailerit eri optiikalla ja kaksi konetta, niin heiton jälkeen aina pikainen tarkennus kun laajakuvaoptiikkaa ei nyt vaan yksinkertaisesti saanut tasan oikeaan paikkaan vaikka sille merkki putkessa olikin. Jänniä aikoja :) . . ainoa päivitys mitä ne miettivät oli optisen äänen vaihtaminen digitaaliseksi, eli sen sijaan että äänikin luettiin filmiltä (:D), siltä olisi vain luettu digitaalinen tahdistussignaali äänentoistolle. Eli aika analogisilla laitteilla mentiin :)
Kelataan tuosta eteenpäin vuoteen 2003 niin omassa työssä oli jo neljä eri ääniformaattia käytössä (SDDS/SRD/DTS ja SR eli analoginen) ja analoginen oli aina se viimeinen oljenkorsi kun ja jos kaikki digivaihtoehdot olivat pettäneet. Joskus laskeskelin että latasin filmiprojat urani aikana yli 10 000 kertaa kun isossa multipleksissä niitä näytöksiä vain oli ja oli... Osaisin varmasti yhä edelleen pujotella filmin aika virheettömästi vaikka edellisestä filminäytöksestä onkin jo sen yli viisi vuotta aikaa.
Hauska törmätä tälläiselläkin palstalla filmiveteraaniin. :) Sen alan ammattilaisia kun ei enää oikein synny.
Ysärin loppua tuokin oli, emmää ny vielä niin vanha ole kuin nimi antaa uskoa :) . . filmin kanssa ei tosiaan taida enää pelata kukaan, elokuvastudiotkin siirtyneet digiaikaan. Hyvä vaan että tekniikka kehittyy, harmi vaan että hienot koneet jäävät käyttöä vaille :)
Hienot ja täysin toimintakuntoiset koneet on viety Kuusakoskelle... Muistan kyllä Titanicin. Olin sopivasti teini ja täydellistä kohderyhmää. Filmiä pyörii vielä arkistonäytöksissä kuten Orionissa Helsingissä ja joskus festareilla, mutta aika vähän koneistoa (ja niiden käyttäjiä) on jäljellä.
Yllättävää kyllä osa nykyajan elokuvantekijöistä on yhä ehdottomasti filmille kuvaamisen ja siltä esittämisen kannalla kuten Quentin Tarantino ja Christopher Nolan, joka myös antoi Interstellarin 70 mm filmikopiolle aikaisemman ensi-illan kuin digikopioille ja onko se ihmekään - 70 mm filmi pesee yhä täysin myös 4K digiprojektiot. Etenkin Imaxina.
Odotan edelleen sitä hetkeä kun valkokankaalla voi jälleen nähdä s-kirjaimen, jolla on pyöreät sulavat kaaret...
Vaikeapa tuon kokoisia laitteita on säästääkään :) . . Kodakin konkurssin jälkeen oli jo vähän jännää, että kuoleeko filmi kokonaan vai ei. Saivat homman kuitenkin vielä toimimaan, mutta aika nilkuttamiseksihan se on mennyt. Siinä ei paljoa tekijöidenkään mielihalut auta kun digi ja studiopomojen sana painaa ohi. Sinällään ihan hauskaa, että silloin filmiteollisuuden kulta-ajalla elokuvien alkuteksteissä oli usein oikein maininta siitä, että mille filmille leffa on kuvattu. Kun taas nykyään porukkaa yritetään onkia elokuviin vähän samalla idealla; mainostetaan että on kuvattu oikein filmille :)
Tallennus duunaa juuri restauroitua HD-versiota
"Valkoisesta Peurasta". Kuupailen huomenissa ilman häiriöitä.
Kuosmanen on, Ah niiiin Fatale:rolleyes:Musiikki täydentää
^
Minäkin katsoin eilen 10 minuutin pätkän Valkoista peuraa. Tuli mieleen viimeaikainen keskustelu saamelaisen kulttuurin kunnioittamisesta, saamelaispukujen oikeaoppisesta käytöstä, saamelaisiin liittyvistä stereotypioista yms.
Ehdin nimittäin katsoa leffaa noin minuutin, kun Kuosmanen ilmaantui saamelaisukon kämpille ja kaivoi repustaan esiin viinapullon. Ukko iski siihen kiinni kuin hukkuva pelastusliiviin, vetäisi puoli pulloa kerralla, tuli armottomaan känniin ja ryhtyi sitten noitarummun ääressä tekemään nunnuka-nunnuka-taikoja. No, käsitykset olivat 50-luvulla toiset kuin nyt.
Kuosmanen toki oli hehkeä.
2010 (1984) 3/5.
Jatko-osan Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 -elokuvalle. Alkuperäinen on jo itsessään lähellä täydellistä elokuvaa, joka ei olisi jatko-osaa kaivannut, mutta Arthur C. Clarke oli näköjään toista mieltä. Koko elokuvan olemassa oleminen oli minulle pieni yllätys, joten pitihän se katsoa kun kerran Netflixistä löytyi.
Alkuun pieni kertaus edellisen osan tapahtumista ja sitten mennäänkin jo pelastamaan Discoverya ja selvittämään mitä tapahtui. Elokuva ei oikein tarjoa mitään uutta ensimmäisen tarinaan ja antaa ainoastaan vastauksia kysymyksiin joita ei tullut edes kysyttyä. Myös lopetus on jokseenkin lattea vaikkakin viimeiset hetket ennen ratkaisua ovat elokuvan parhaat.
Ach, tämä jäi huomioimatta. Märät Säpikkäät-sarja on irvaillut saamelaisstereotypioille kohtuullisella menestyksellä.
"Ahmanainen" oli mainio versio petovihasta:) Olihan vielä Oy Tippaustoimisto Ab:n mainonnassa 50-luvulla seuraava:
http://1.bp.blogspot.com/_U1RwRroKUb...0/mainos2a.jpg
The Stendhal Syndrome (1996) **½ tähteä - Dario Argenton kerran viihdyttävä ysäritekele, jonka sarjamurhaajaraiskaajateema ei jaksa kiinnostaa koko elokuvan verran ja ohjaajan oma tytärkin on liian nuoren näköinen päärooliin. Morriconen musiiikista plussat.
Profondo Rosso (1975) **** tähteä - Dario Argenton upea kultti-giallo joka jaksaa kiehtoa aina uudelleen. Erityismainta mahtavalle soundtrackille.
Tenebre (1982) *** tähteä - Ehkä viimeinen hyvä giallo Argentolta.
I Am Not A a Serial Killer (2016) **½ tähteä - Mainiosti kuvattu pieni kauhumysteeri joka juuri ja juuri viihdytti puolitoista tuntia.
Dressed to Kill (1980) *** tähteä - Brian De Palman rohkean eroottinen mysteeri jonka juoni on kuitenkin liian arvattava. Michael Caine, Angie Dickinson ja Nancy Allen pitävät homman koossa kuitenkin kohtuullisesti.
Jack Reacher Never go Back (2016) * tähti - Miljoonas salajuoni/palkkatappajat -perässä toimintapläjäys, joka ei tarjoa mitään muuta uutta kuin upean naispäätähden. Hänelle ainoa tähti.
Callan (1975) ***½ tähteä - Hieno ja viihdyttävä agenttileffa samannimisestä sarjasta.
The Accountant (2016) *** tähteä - Piristävän viihdyttävä hitman -leffa.
Sully (2016) ** tähteä - Tyyppiesimerkki siitä, että miksi jenkkien jokaisesta "sankarista" yritetään tehdä leffa. Tässä elokuvassa on tunti tyhjää draamaa. Clintin ohjaamana ei kuitenkaan aivan floppi.
The Longest Day (1962) **** tähteä - Eeppinen sotaelokuva siitä kuinka D-day käynnistyi kaikkien sodassa olevien osapuolien näkökulmasta. Mainio pätkä vaikka ilmeisesti ei aivan faktuaalinen.
Snowpiercer (2014) ***½ tähteä - Kiehtova scifi maapalloa kiertävästä junasta jossa asuu koko sivilisaatio radikaalin ilmaston muutoksen jälkeen.
Split (2016) 3/5.
The Rezort (2015) 1,5/5.
Splittiä on kehuttu M. Night Shyamalanin uusi tuleminen. Kyllähän tämä oli selkeästi parempi kuin miehet viimeisimmät yritykset, mutta edelleen aika keskinkertaisissa tunnelmissa liikutaan. McAvoy vetää oman roolinsa jakomielitautisena hyvin, mutta siinä se elokuvan paras osa on. Tarviiko tämä elokuva jatko-osaa? Minun mielestäni ei.
The Rezort taas taattua 'kauhu' huttua. Näissä tämän tyylisissä elokuvissa kaikki käänteet tulevat juuri niin kuin ensimmäisen 5 minuutin kohdalla on arvannut. Tuo puolen pisteen ekstra tulee siitä, että onneksi tätä elokuvaa ei oltu tehty found footage -tyylillä vaikka siihen tarjottiin mahdollisuus.
The Lobster. Ehkä vaikein ja häiritsevin ja mieleenpainuvin elokuvakokemus pitkään aikaan. Toisaalta ehkä myös hienoin kuvaus ikinä rakkaudesta ja yhteiskunnan mahdottomista paineista. Niin ja Rachel Weisz.
https://youtu.be/vU29VfayDMw