Ja sitten jo illan pimettyä kotiin.
Printable View
Ja sitten jo illan pimettyä kotiin.
Äsken reipas pari tuntinen polkuja, hiekkateitä ja ulkoilureittejä.
Äskön Valkeakosken Lenkki 104km, nyt tuntui 3 astetta lämpöiseltä. Vastaan tuli kolmostiellä kaksi muutakin yökyöpelipyöräilijää - sori, en voinut katsoa sinnepäin kun vastassa oli niin voimakkaat lamput!! kääk! auton normaalivalot jää toiseksi, varsinkin ensin ajava oli todella valaistettu.
terveisin; himatuikku, mutta näen ihan hyvin pikkulampulla.
Takaisintullessa vähän Ideaparkista Lempäälään, pyörätiellä joka menee vähän kun metsään ja sillan alta, niin sillan alle pyörätielle oli rysähtänyt auto. Alupuoli oli minuun päin, niin vähän jännitti mennä ohi ( taluttaa) että onko siellä kenties....uhreja. Ei ollut. Mutta kamalaa kuitenkin, auto ihan romuna. Aloin sitten miettiin että miten auto sinne oli päätynyt..
Onneksi enää jokunen satanen niin ne on ajettu. Jännittää ja hermostuttaa ( en tiedä miksi? en katsele edes lähtöaikaa, ja jaksan ajaa kyllä lenkin ongelmitta ), ei voi nukkua tai näkee painajaisia, ja on ihan paniikissa jos on tarkoitus lähteä Peruslenkille. Lenkin jälkeen voi sitten rauhassa jatkaa unia, ja seuraavana aamunakin saa olla rauhassa.
Tänään maantiellä 51km@1h37min.
Kevyttä maantie pyörittelyä 58km.
Gg:tä 32 km
Iltapäivällä hyvässä säässä (+7 ja kuivaa) maantielenkkinä "pakkosatku" 4:01h@101km. Hitaammaksi vaan muuttuu koko ajan noin lenkit kun lämpötila laskee. Suht vaativa reitti oli nousujen osalta, vaikkei kokonaisnousua ollutkaan mitenkään erityisen paljon.
http://www.sports-tracker.com/workou...b05c3147a73eb2
Aina vaan jaksan hämmästellä Tempokisun itsekuria ja intohimoa - vai onko se riippuvuutta pyöräilyyn, mikä saa naisen lähtemään harva se yö kahden maissa polkemaan sysipimeeseen maantietä alun toistasataa kilsaa. 😳 Nostan hattua vaikka en ymmärräkkään. 👍
Kiitos, mutta on mulla tähän mielestäni hyvät perustelut.
* Enää ei ole mikään pakko ajella, mutta päivä on ihan erilainen lenkin jälkeen, kun esmerkiksi nyt kun en lähtenyt - mutta sitä jaksaa toisaalta lähteä sillä ajatuksella että huomena ei sitten tartte :). Yksi tärkeä syy on painonhallinta. Ja mieluummin ajan joka toinen päivä sen satasen, kun joka päivä jotain vähän. Tykkään myös kun ei tartte lähteä minnekään, ja yönkin saa paremmin nukuttua.
Kesällä kun aurinko nousi jo varhain, uhrasin aika monet aamut kuvaukselle. Saattoi olla kuvat tärkeemmät, lenkille kyllä pääsee mutta kuvausilmoja ei aina ole.
Älä viitti tota riippuvuutta, jos on parempaa tekemistä tai vaikka huonot ilmat, sitä jopa on iloinen kun on hyvä syy olla lähtemättä. Yleensä talvisaikaan tulee pitempi lepojakso, en mä koko vuotta jaksa.
*Aamuisin on siis myös kuvausta, tai sitten töihin - joten lenkiltä pitää päästä ajoissa pois, pari kertaa on ollu ebay-huuto sillai että kotona pitää olla viideltä... Olen joskus kokeillut lähteä lenkille myöhemmin, mutta ei enää jaksa ja tuntuu tosi raskaalta. Päättelen että elimistö on tottunut varhaisaamuun, ja silloin tuntuu että verenkiertokin toimii - on lämmin ja ajaminen vaan lähtee reippaasti. Vaikkapa seiskalta on ihan tervassa puskemista. Päiväsaikaan ei onnistu.
*Jännitän sitä lähtemistä siinä määrin, että ei nukkumisestakaan tule mitään. Hermoiluun on vain yksi lääke ja se on että lähtee sitten, mitä sitä turhaa hikoilee ja tärisee maaten sängyssä odottamassa. Vaikka vähän väsyttääkin, niin lenkin jälkeen voi nukkua. Äkkiä se satanen menee kesäkelillä.
* Nyt on tietysti pimeetä koko ajan, mutta aamuhämärällä on hienoa ajella. Näkee eläimiä, auringonnousun, joskus tähdenlentoja ja revontulia. Mahdollisesti tapaan myös Lempäälässä the Kävelijän, kiva morjenstaa. Yleensä on vähemmän tuulta, ja rauhallisempaa - kolmostietäkin saa ajaa auto-osuudella kun pyöräosuus on täynnä pikkukiviä. Minulla on ajokuteet aika rönttöiset, niin varhaisaamulla ei kovin moni näe.
Yksinkertaisesti tämä vaan sopii mulle parhaiten. En mä sanoisi että mulla on itsekuria minkään suhteen ( yksi anoreksia riitti), ja intohimoakin on lähinnä nukkeharrastukseen. Lenkithän on aika lyhyitä, kun 5 vuotta sitten ajoin tuplasti.
Keiteleen kierros. 204km ja vähän yli 10h. 21km/h.
^hattu päästä ja syvä kunnioittava kumarrus kuopion äijän suuntaan :o
eilen ja tänään maasturilla klv/maantielenkit. Lauantaina tiukempi vajaa 2h/46km, meno vastaseen ja paluu myötäseen vauhtileikittelyä senmitä välitykset anto myöten :) Sunnuntaina kevyempi palauttava 40km/2h15min .. Senverta kosteaa metikössä ettei viittinyt nyt alkaa rapastelemaan ja sai ajettua halutunlaiset treenit siliällä :o
Jees, tuli jännitys voitettua ja ajettua reipas varhaisaamulenkki vakio 104km. Siinä määrin lenkillelähdöt jännittää ja hermostuttaa, että joka kerta kotiin tullessa myönnän itelleni henkisen kultamitalin :). Sanoo herra theYlimielisyys mitä tahansa - oman hyvinvoinnin takia näitä ajan, fyysisen ja psyykkisen.
Eikä ollut ensimmäinen kerta kun ..kuopion suunnalta halveksitaan, kunnioitukseni katosi jo pari vuotta sitten ja eilen käsitykseni vaan vahvistui. Valitan, vaikka ollaan miten isoa poikaa, niin silti voi olla pieni ihminen. Tosin minäkin olen vain pieni ihminen.
Eilen 60km, vastatuuleen rauhallisesti hiljaa, myötätuuleen rauhallisesti hiukan nopeemmin. Pieni välikeskeytys tuli kun jäin poimimaan rikotun cokispullon sirpaleita pyörätieltä.
Aamupäivällä Kivikkojuurakko jumppaa karhusjärven maisemissa Lappeenrannassa...liukasta oli paikoitellen läskilläkin, mutta pirun kivaa 😁
tänään töitten jälkeen 2h06min/38km maasto/klv/maantielenkkiä täpärillä .. Kivasti näki Lupiinin valossa ajella taas, vähän jopa säikäytti kun laitto isoimmalle teholle pitkästä aikaa ja 2800 lumenia valaisi metsikköä :o
Tänään illalla aivan uskomattoman "lämpimässä" säässä taas perus maantielenkki Kerava-Pornainen-Kerava 50km :) Kun ei tarvinut pukea niin paljon kuin esim viime viikolla, niin tuntui todella kevyeltä ajaminen!
Poikkeavan työviikon poikkeavat työmatkat lämpimässä ja upeassa säässä yhteensä 30km maastossa ja maanteillä. Oli hienoa polkea kaverin kanssa sysipimeää metsätietä yhteensä 9600 lumenin paisteessa :)
Samaa laulua jatkaen, fiilis oli melkein kuin loppukesän pimeässä lämpimässä yössä pitkin sorateitä. 34 km ja puolisentoista tuntia cyclolla.
Mahtavissa keleissä jatketaan. Tänään lounais-Suomen metsäteillä 83 km vapaapäivänä. Tuli poikettua myös Savojärven rannalle. Eilen metsäinen kaupunkilenkki 41 km ja lauantaina samainen 41 lenkkinä toisin päin ja illalla vielä otsalampulla 21 km.
Tänään maantiellä vakio 51km@1h39min.
Työmatkat eilen ja tänään, aamuisin lisälenkin kera.
On erittäin hyvä kysymys ja itekin ihmettelen suuresti? Yleensä jännittää paljonko sormet ja varpaat palelee, mutta ei ole sitäkään nyt tarttenu.
Siksi mä pitemmistä lenkeistäkin luovuin, kun jännittäminen alkoi jo edellispäivänä, ja yltyi ylivoimaiseksi;lähteissä oli ihan voimaton olo ja syke kahtasataa. Kisat ja viikkotempot oli ihan kamalia jännitys...tai pelkotiloja, ja oli suuri helpotus kun ne loppui. Kisa-aikana jännitin kyllä lenkkejäkin vielä enemmän.
Mä vaan jännitän kaikkea "lähtemistä". Oli se sitten lenkki, tai joku konsertti. Ja töihinmenokin jännittää, lähinnä että onko mulle töitä.
Mutta siis aamulenkki 104km tuli taas tehtyä ( + juuri eilen pestyn pyörän vesipesu) ja parin tunnin nokoset päälle. Nyt sitten pitäisi mennä "töihin" katseleen..
Eilen lamppulenkkeilyä poluilla 20km edestä
Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
Tänään illalla 35 km otsalampulla sekalaista alustaa (hiekkatietä, ulkoilureittiä jne.). Pakko oli taas ajaa osa lenkistä Suomen hienointa valaistua pyöräilyreittiä eli
Aurajoen rantaa Turun linnalta Tuomiokirkolle.
Jöstiinsa tulin. 32km ja varpaat jääty. Pitänee vissiin hommata talviajokengät...:p
E: Ja testasin myös Navi2500 tälle syksyä ekaa kertaa,
hyvä se on pitäs vaan saada jo lisää valoa... :D
tänään töitten jälkeen 1h40min maastoajelua , loppu valon varassa .. Hienosti tarkeni lämpötilan painuessa liki nollaa, kun varautui kylmettyviin käsiin kelkkahanskoilla .. Startissa tuntui liiottelulta, mutta loppua kohti kiitti itseään tästä hätävarjelun liiottelusta :o
Eilen illalla 32km. Lenkki jäi aiottua lyhemmäksi kun tiet alkoikin yllättäen jäätyä (Ilmatieteen Laitos: +4) ja maantiepyörän sileät renkaat alkoikin menettää aika kivasti pitoa yhdessä jäisessä mäessä. Loppumatka kotiin oikotitä jokseenkin varovasti (onneksi). Alkaa vissiin iltalenkkikausi tuolla kalustolla kääntyä loppupuolelle. Kohta varmaan tulee sepelitkin tielle.
Viikko sitten lauantaina normi 30 km maantielenkki :rolleyes: On pitänyt niin huonoa säätä jo jonkin aikaa ettei vaan ole enää viitsinyt lähteä ajamaan, mutta viime lauantaina tuli sellainen "pakko päästä ulos edes vähän" niin tuli lähdettyä. Ja tämä oli tietenkin virhetikki kun sekä pyörä että kuski oli yltä päältä ravassa kotiovelle päästyä.
Asiahan ei olisi niin iso ongelma jos asuisi omakotitalossa mutta kerrostalossa tuo pyörän peseminen on sen verran tympeä operaatio että sitä ei meinaa millään viitsiä tehdä jos ei ihan pakko ole. Olen tosin kyllä huomannut että kerrostalon seinässä on näköjään vesipiste, mutta letkua ja avainta siihen ei ole. Sissi-iskujen tekeminen tuohon on alkanut kyllä pyörimään mielessä...
Pyörän peseminen lienee jonkin verran tympeä operaatio aina kun tietää ja ajattelee miten paljon helpompaa ja sujuvampaaa se olisi jos olisi käytettävissä (ilman edestakaista roudaamista johon menee enemmän aikaa ja vaivaa kuin itse pesuun) lämmintä, mielellään juoksevaa vettä ja jonkinlainen teline,
Paremman puutteessa olen joskus lenkille lähtiessäni täyttänyt kaksi ämpäriä reilusti puolilleen vettä, toiseen vähän saippuaa tai pyöränpesuainetta ja pesusienen ja toiseen puhtaan rätin, ja kantanut ne ulkoiluvälinevaraston nurkkaan odottamaan kuraista pyörää. Vaikka vesi ei tietenkään enää ole ollut lämmintä, ämpärit ovat joka kerta olleet tallella ja pyörän pikainen pesu on onnistunut jouhevasti eikä tyhjien ämpärien roudaamisesta ole tullut lisävaivaa.
Keskiviikkoiltapäivänä 60 km helppoa cycloilua lämpimässä ja selkeentyvässä syyssäässä.
Olin jo päättänyt lopettaa ajokauden kertaheitolla, mutta en osannut olla lähtemättä. Olihan siinä sellainenkin ajatus takana että halusi nähdä tympäiseekö fillarointi todella (vai onko kyse vain esim. lisääntyneestä pyöräilyn ulkopuolisesta stressistä tms joka vaatii veronsa ja voi olla riittävä syy jopa pyöräilytauolle) ja jaksoin olla iloinen että ajaminen maittoi (vaikkei siitä saanutkaan irti aivan samaa kuin yleensä). Ehkä tässä on vielä toivoa että uusi vuosi alkaa aikanaan paremmissa merkeissä.
Tänään työmatkat.
Äsken palasin juoksuttamasta Turbonuuskua kramputtimella parin tunnin verran.
PkPB
Pullakahvit Paula Baarissa Karttulassa, vajaa 80 km kosteata maantienlaitaa ohiajavien autojen nastarenkaiden laulua kuunnellen. Jatkossa teen nämä reissut sunnuntaisin, jospa olisi rauhallisempi liikenne. Puolivälin jälkeen katkesi takavaihdevaijeri joten jumppaamiseksi meni.
Tänään aamupäivällä 2h maasto/maantie täpärillä.. Maastossa piisas märkää ja mutaa joten toinen tunti tuli kierrettyä klv maantien laitaa .. Kivaa oli tihkusateesta huolimatta
Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla
Pienessä tihkussa cx sinkulalla Lahteen ja takaisin kevyenliikenteen väyliä pitkin yhteensä 35km. Kävin kokeilemassa, millainen on Kärpäsenmäki polkea ylös ja totesin helpoksi. Enemmän hapotti kesällä Kopsuontien mäet vaikka silloin olin liikkeellä kevyemmällä vaihteellisella...
maasturilla 24 km hyöty liikuntaa.
Iltapäivällä taas kerran "pakkosatku" maantielenkkinä. Kylmä ei ollut +7, mutta voimakas tuuli oli. Aika harmaata puskemista oli koko lenkki 101km@4:05h. Harmaata lähinnä siksi, että jotenkin toi luonto on niin harmaa sävyltään että vaikuttaa fiilikseenkin. Ko. lenkki oli samalla 100. Sport Trackeriin tallennettu treeni 8.4.15 alkaen. Kilometrejä nyt 6312km.
Koiran kanssa käytiin polku-, sekä metsätieajelulla. Olipa villipäivä koiralla alkumatkasta, ryntäili kokoajan väärään suuntaan, löysi jonkun p***akasan ja meni syömään sitä yms. perseilyä, loppumatka mentiin taas järkevästi.
Koira meinas eilen syödä mun 3D olkapääsuojat, jotka oli tippuneet tuolilta sen lelukasaan. Ei voi syyttää, kun lelultahan ne näyttää koiran silmään, kirkkaanoranssit kumiläpyskät. Onneksi ehdin väliin.
Kunnon maastoo parin viikon crossailun jälkeen. Juu hauskaa oli.
Viikko sitten. Kurkkukipu + nuha pakottanut koko viikoksi tauolle.