Eilen nuoren Cristian Balen edesottamuksia Auringon Valtakunnassa. Ja hyvin vetikin, elokuva tosin muuten tökki lievästi muutamasta syystä. Pituus ei taas haitannut minua.
Printable View
Eilen nuoren Cristian Balen edesottamuksia Auringon Valtakunnassa. Ja hyvin vetikin, elokuva tosin muuten tökki lievästi muutamasta syystä. Pituus ei taas haitannut minua.
Uusintakierroksena Apinoiden planeetan vallankumous.. Omaan makuun ehdottomasti viime vuoden parhaita pätkiä...
Harsh Times tuli eilen katsottua. Oli tuo tullut jo aiemmin nähtyä, mutta en muistanut kun vasta katsoessa. Cristian Bale vähän vanhempana kuin edellisessä tuntui aluksi istuvan huonosti rooliinsa, mutta parani loppua kohden.
Labor Dayn mulkoilin.
We Still Kill the Old way ja The Drop.
^maapaa:n sammakko on hauska ;) Viime perjantaina käytiin katsomassa kotimainen leffa, Viikossa aikuiseksi. Ihan viihdyttävä.
The Quiet Ones..
Ohan tuota taas leffa illallassa pyörinyt, mutta mieleen jäänyt ainakin Max Manus. Ei nyt mikään huippu, mutta norjalaisia leffoja katsoo aina mielellään. Ehkä tuosta olisi traagisemmankin saanut, nyt vähän skandinaavisen neutraali. Uusi tykki pyörii katossa ja kunhan saa värit kohdalleen niin huomattava parannus edelliseen. Nyt ainakin sinistä tarvii korjata, muuten ei silmämääräisesti Cinema-asetuksella ole suuria virheitä, tai no kontrastia alas myös.
Jim Jarmuschin Only Lovers Left Alive. Hyvin omalaatuinen, tyylikäs, hidastempoinen, mutta pidin. Miten kahden vampyyrin kuvaaminen voikaan tuntua siltä kuin katsoisi koko ihmiskunnan rappeutumista?
The Class of 92. Dokumenttielokuva Manchester Unitedin kuudesta nuoresta pelaajasta (Beckham, Butt, Giggs, Scholes. 2XNeville). Seurataan erityisesti triplavoittokautta 98-99 ja yleensäkin englantilaista elämänmeno 90-luvulla. Hieno leffa, huomaa, kuinka jossain urheilu ja jalkapallo on kulttuuria ja osa elämää.
Clintin leffat Iwo Jiman taistelun molemmista näkökulmista. Kumpikaan ei mikään loistelias kokonaisuutena, mutta Kirjeitä Iwo Jimalta oli virkistävä poikkeus, sillä japanilaista näkökulmaa on harvoin esitelty. Ja on tuossa jotain uskottavaa autenttisuutta henkilökuvissa.
Murtumaton
- olikin yllättävän hyvä!
- Toki sisälsi paljon amerikanklisettä, muttei aivan haitaksi asti
BlueRay-versiona The Fifth Element. Yksi kaikkien aikojen suosikkejani - ajatonta huumoria värikkäiden kitsch-tavaroiden tulevaisuudessa.
Dallas buyers club. Matthew McConaughey vetäny ittensä kisakireeksi.
http://www.imdb.com/title/tt0790636/
Torrente 5. Vanha vitsi joka ei toistamalla parane.
Birdman
Olipahan erikoinen tapaus... mutta valtavan hieno pätkä kyllä. Rooleissa oli pätevää sakkia.
Viimeksi ovat pyörineet Carlos the Jackal, The Bank Job ja The Power of Few. Ensimmäinen oli noista kokonaisuutena paras, viimeinen kuvaltaan hienoa. Bank Jobissa ärsytti monen ylinäytteleminen. Niin ja Carlos ja Bank job perustuvat tositapahtumiin.
Big hero 6. Hiihtolomaa teatterissa jälkikasvun mukana.
Ilahduttavan laadukas lasten-ja aikuistenkin elokuva.
Nouseva Jupiter. Wachowskien leffat ei ainakaan ole tasalaatuisia, mutta visuaalisesti näyttäviä.
John Wick ...
Wild - Villi Vaellus
Olipa aika hyvä tuokin.
Ilmainen vinkki sinkkumiehille: menkää katsomaan tuo leffateatterissa. 145-paikkaisessa salissa ~130 katsojaa, joista itseni lisäksi kymmenkunta mieshenkilöä. Kerrassaan erikoista, en kokenut, että tuo olisi mitenkään erityisesti naiselokuva.
Tosin on hyvä jättää/kasvattaa sellainen metsuriseksuaali sänki tai parta, että antaa oikeanlaisen signaalin ja et ole paikalla vain siksi, että Reese Witherspoon on niin IHQU ja leffasta on kiva myöhemmin keskustella tyttisten kanssa.
Itse koin samanlaisen tilanteen mentyäni katsomaan Kirjeitä Iwo Jimalta - mikseivät naisetkin voi katsoa sotaelokuvia?
Fury. , ,
Haven eilen ja Emperor tänään, joka avasi vähän Japanin osallistumista toiseen maailmansotaan. Haven myös ihan katsottava raina.
Naisystävän seurana 50 Shades of Gray. Tätä en suosittele sitten kenellekään... Seuraavan filmin päätän sitten minä :mad:
The Imitation Game. Aivan mahtava, vaikuttava ja hieno tarina ja elokuva! Benedict Cumberbatchille Oscar tuosta!
Eilen sain päätökseen Breaking Bad -sessiot*. Olipa kyllä mahtava sarja, yksi parhaista ikinä.
Kova homma oli katsoa... reilu kuukausi meni katsoa 6 tuotantokautta ja 65 jaksoa. Taso säilyi koko sarjan, tai ehkä olisi voinut nipistää 60:een :)
*juu, ei ole "leffa", mutta on täällä ennenkin...