Kannatti taas kerran lähteä Pihvin lenkille, kiitos! Kierrettiin Kuusistoa, ajokalusto oli sekalainen.
Printable View
Kannatti taas kerran lähteä Pihvin lenkille, kiitos! Kierrettiin Kuusistoa, ajokalusto oli sekalainen.
Kiitoksia retkestä. Hienot oli polut. Aikataulusyistä pääsin ajamaan vain ekat 40 km, mutta kannatti silti lähteä. Nyt alueesta on saatu alkumaistiaiset ja kyseessä on alue, mihin pitää palata. Alussa polku ja metsätiet oli niin hyvää alustaa, että keskarit nousi kevyesti 20 paremmalle puolelle. Jos tykkää järvi- ja suomaisemista, metsäteistä, neulasbaanasta ja hyväkuntoisista (tosin kapeahkoista yksilankkuisista) pitkoksista, niin kannattaa mennä. Lehmijärvi on loistava paikka aloittaa. Ei tarvi ajaa autolla Teijoon saakka. Fillarilla pääsee etenemään Teijoa kohti nopeaa reittiä kauniissa maisemissa. Ei ollut ruuhkaa missään. Ihmeteltiin, että näin upea alue lähes autiona kauniina iltapäivänä ja vielä viikonloppuna. Jos tahtoo grillailla, eikä ole metsäpalovaroitus voimassa, niin ainakaan paikoista ei ole pulaa.
Vaikka pikoksilla ajo sujuikin ilman isompia kommelluksia, niin pitkoksilla ajoa pitäisi treenata lisää, jotta ajo rutinoituisi. Sama juttu aina, turhaa alkukankeutta oli ja kun alkaa sujumaan, niin pitkokset loppuu. Mistäköhän Turun läheltä lyhyehkön fillarisiirtymän päästä löytyy pisimmät pitkokset harjoitteluun? Pomponraka?
Tekee pihalle sellaisen kahdeksikon mallisen laiturin metrin korkeuteen, niin tule motivaatiota pysyä lankulla. ;)
Maskussa on myös mukavan irtonaiset pitkokset Karevansuolla siinä monttujen Turun puolella. http://kansalaisen.karttapaikka.fi/l...234047&lang=fi
Niin ja sellaisella muotipyörällä missä on tavallista leveemmät kumit, on kaksilankkuisella pitkoksella ajaminen todella paljon helpompaa, kun kiekko ei mahdu lankkujen väliin, eikä lahopaikat murru alta.
Pomponrahkalla on niin leveet ja hyvät pitkokset, että marmar tuskin saa kaivattua harjoitusta. Sen sijaan tuolla Juhan mainostamassa paikassa ei voi ihan vaan ajella. Ovat kohtalaisen pitkät ja saman suon yli menee myös toiset (vielä paskemmat) pitkokset, jos kaipaa vaihtelua ajolinjaan.
Lankulla pysym8istä suurempi ongelma lienee hekinen puoli. Eli OTB suohon pelottaa liikaa, ei uskalla ottaa riittävästi vauhtia, ajaminen vaikeutuu, putoaa lankulta. Ei taida musta olla tuohon treeniin :o, vaikka onnistuessaan ratkaisisi varmasti asian enemmän kuin hyvin. Jos kevyempänä versiona rahtaisi peräkärryn ajorampit 50 m päässä olevaan skeittipaikkaan ajelisi ees taas 0,5 metrin korkeudessa :seko: Ajomiehet tietty hyppäisi päädystä sen 30 sentin portaan ajorampille.
Kiitoksia vinkistä. Ei ole vielä hankintalistalla muotipyörää, joten pakko treenata kapearenkaisella.
Saatta olla. Tosin jos kotoa lähtee Maskuun, niin voihan sitä käydä hakemassa unohdettua tuntumaa matkan varrelta helposta paikasta. Jotenkin musta tuntuu, että vähintään muutama tunti pitäisi ajaa ees taas (jos säilyy ehjänä), että jotain rutiinia saa syntymään. Muuten pienekin tauon jälkeen on lenkillä aina sama epäröinti alkuun. Ja kun ajo alkaa sujua, niin pitkokset loppuu.
Suo on pehmeä alusta päälleen menoon.
Voi siinä hartia hajota silti kun päälleen menee. Viikon potenut Syötteen turmaa ja vielä on arka ja särkee.
Kohtuullisen iso vaihde päälle että saa tasapainoisemman polkemisen. Jarrulla vähän vastusta, että voi pitää vetoa päällä ja estää vauhdin nousun. Nämä niksit auttaa ainakin itseä pitkoksilla. (Jos hirvittää niin lukot auki ja poljet vaikka kantapäillä.) En tosin itsekään pääse pitkoksilla juuri mihinkään jos ei alla ole pitkäjoustotäpäri, mutta kai tää on osin tottumiskysymys.
Teijon reissulla tuli puhetta kuhiksesta (Kuhankuono, reitit kartalla/Kurjenrahkan kansallispuisto, jos kaikki ei yhdistä kuhista mihinkään). Kun joku sinne meinaa retkeillä, kannattaa ilmoitella jos haluaa ajoseuraa.
Mulla on mielessä tku-savojärven kierto-tku, josko vielä tänä kesänä ehtisi?
PS
Lehmijärvellä kuutamouiskentelevat nuoret häiritsi yöunia pusikossa... hirveitä kiljumaan penteleet. Hieno kuutamo olikin kyllä.
Ei kellään olisi kiinnostusta lenkille Saaressa?
Lähtö Hirvensalon laskettelukeskuksen parkkipaikalta sunnuntaina (17.8) klo 11. Ajellaan saaren parhaimpia polkuja n.3h Mukana myös muutama pätkä, mitä ei olla mun lenkeillä ennen ajettu. :) Vauhti porukan mukaan, todennäköisesti torstailenkkivauhtia.
OHO, täälläpä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Mut ei hätää! BMX-radalla ei ole hiljaista. Esim. next monday, KuppisKUP taas kerran. Kaikki pääsee mukaan ihan ilmaiseksi ja ilman ennakkoilmoittautumista!!!
Kupittaan bmx-radalla maanantaina 25.8. klo 17:30 alkaa ilmoittautuminen!
Tiedoksi: Suunnitelmissa on vaihtaa Raispo-aluecupin 26.8. ja 16.9. XC-kisan suorituspaikkoja: Eli 26.8. kisa olisi Mynämäellä ja 16.9. kisa Liedossa.
Ollaan kaavailtu helppoa kalja-ajelun formaatilla tehtävää yöretkeä Vajosuon laavulle nyt lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Kiinnostuneita?
Voisin harkita ainakin iltamakkaraa.
Joo, kiinnostaa. Onko lähtöajankohdasta jo olemassa visioita? Mulla on vähän aikataulurajoitteita lauantain puolella, mutta luulisin pääseväni lähtöpaikalle kahdeksaksi. Löydän kyllä laavulle perässäkin, jos tarkoitus on läheteä aikaisemmin.
Onko tiedossa muita helpotuksia, kuin lämmin vuoden aika ja valoisat illat?
Olen odotellut Yetin kantaa lähtöaikaan. Yleensä on kai lähdetty klo 19 Rantapihalta, mutta ei mulla ole väliä.
Hidastusta tulee ainakin mun risasta olkapäästä, joka ei kestä yhtään repimistä.
Yöretken ABC
Nyt kun yöt ovat lämpimiä, yli + 10 C, ja pimeää on vain yöllä, niin tämän helpommaksi ei retkeilyn aloittaminen voi enää mennä. Mikä tahansa makuupussi on riittävän lämmin.
Varustelista malliksi
Reppu noin 40 l
Makuupussi
Makuualusta
Sadevarusteet, esim Gore-tex puku
Villapaita/fleece tms.
Pitkät kalsarit
pipo
Kuivat sukat yöksi
Ruokaa illaksi ja aamupala
Vettä 3 l + iltajuomaa
hyttyshuppu
Nuotiolla tarkenee nollakeliin asti, kun laittaa villapaidan ja päälle gorepuvun ja pipon. Jos ei ole hengittävää sadepukua, niin sitten kannattaa ottaa ehkä halpa sadeviitta varalle normi vaatteiden päälle leiriin. Jos aikoo ajaessa sateen sattuessa antaa kastua, niin sitten kuiva kerrasto illaksi lisäksi. Ajohousut on kiva saada yöksi pois ja tilalle tietty kalsarit.
Ruuaksi nuotilla helposti kypsyvää makkaraa tai lihaa. Aamuksi valmiit voileivät, kaupan mustikkakeittotetra, mysliä tms. Jos haluu kahvia, niin tarvii pienen kattilan ja mukin ja vettä voi ottaa juomapussista, koska 3 litran pussista riittää kyllä hvyin. Jos pelkää juoman loppumista, niin juo autolla toisesta pullosta mahan täyteen ja sillä pääsee laavulle. Laavulla juo kuitenkin kaljaa ja se riittää. Aamun selviää kahvilla ja mustikkakeitolla ja loppu vesi riittää varmasti takaisin autolle.
Sitten kannattaa ottaa pieni otsalamppu, nenäliinoja vessapaperiksi, ea-paketti, linkkuveitsi, fillarinkorjausvakiot.
Kuivat vaatteet ja makuupussi sullotaan ehjiin muovikasseihin ennen reppuun tunkemista. Reppu pakataan niin, että painopiste tulee mahdollisimman alas. Käy koeajolla pakatun repun kanssa ja sehän tuntuu painavalle, mutta kyllä siihen tottuu.
Och samma på svenska tälle puolelle:
Torstailenkki lähti tänään Itäharjun tolpalta. Matkaan lähti yhteensä 7 kuskia, 1 ekakertalainen ja 1 tokakertalainen - hyvin pärjättiin reissussa. Mitään ei rikottu, yhdet ajolasit jäi HMP:lle ja yhtä rengasta pumppailtiin aika ajoin. Lenkki ajettiin kuivassa säässä, tässä reitti - kiitos mukanaolleille!
Kun käytte torstailenkillä, laittakaa lyhyt yhteenveto, mitä on tehty ja missä ajeltu - näkyy, että porukka on ollut aktiivisena!
Eli lähtö lauantaina Rantapihalta klo 19.00 Vajosuon laavulle.
Tämä aikaisempi aika siksi, että haluamme ehtiä laavulle valoisalla, ettei tarvitse ottaa lamppuja mukaan. Koitetaan saada Hullukoira liitettyä letkaan jostain kohtaa, jollet mitenkään pysty aikaistamaan lähtöä. Laavulle saavutaan todennäköisesti noin klo 21.00.
Kyll olis mukava jos olis vähän enempi innostuneita tällaseen apinan perskarvan mittaseen operaatioon. Harmi, kun Yläneen sääennuste lupaa parempaa keliä kuin Turkuun. Yleensä räntäsateella on ollut eniten porukkaa, mutta voidaan me simuloida ankeutta suonsilmässä räpiköiden. Se antaa rohkeutta.
ps. Ostin viinakaupasta 5 tölkkiä Marsalkkaa, kolme vahvaa ja 2 tavallista. Ja läskiin varasisureita kettupuodista.
Ei sovi vapaat, muuten lähtis ilman muuta. Olis ollu kiva keikka poistaa Ground Controlleista tehtaan rasvat... :cool: NYT näyttää Fatty oikeesti Läskiltä!
Kiirettä pitelee, mutta nyt alkaa jo näyttää hyvältä. Sian kimpale porisee kattilassa, autosta on etupenkki irrotettu (pahuksen kinderi, kun ei meinaa edes fillari mahtua kokonaisena kyytiin) ja testilenkki ajettu. Painolastin virkaa toimitti neljän kilon makuupussi ja volkkarin jarrurumpu. Nyt tarttis vielä pakata ne oikeat tavarat, niin ovat sitten illalla kotona valmiina noudettavaksi. Klo 19 on ihan mahdollinen ja yritän pitää sut Juha ajan tasalla jos en ehdi lähtöön.
Taivassalossa odotellaan taas runsasta turkulaisosanottoa ensi lauantain MTB Green Race tapahtumaa. Vielä sunnuntai aikaa ilmoittautua ennakkoon. Reitit 20, 30 ja 60 km. Lähde vaikka vaan cruisailemaan kannatuksen vuoksi.
Ei näy Ullaa vaik on makkarahiillos valmiina.
Sataa vettä.
Anteeksi, flunssa kaatoi sänkyyn.
Poikkesin aamun cc-lenkillä Vajosuon laavulla lämmittämässä ahmiaiseni. Neljä ukkoa oli reippasti hereillä ja yksi kuorsasi tukevasti. Iltapala oli ollut ilmeisen tukeva;)
Taas löytyy blogista juttua alue cupista. Nyt oli "uutta" porukkaakin paikalla, hienoa!!!