^ tuli mieleen kyllä nyt ameriikan paketit. Harvoin on muuten kiinanpaketti tulliin joutunut, venäjältä on tullut myös tullitta.
Printable View
^ tuli mieleen kyllä nyt ameriikan paketit. Harvoin on muuten kiinanpaketti tulliin joutunut, venäjältä on tullut myös tullitta.
Kävin hakemassa yhden (nukke)paketin.
Aamulehdessä oikein syyllistettiin Kiinasta tilaavia, mitä turhaa roinaa ostatte ja halpistuotteita. No, FR-nuket tehdään Kiinassa ja ei ne Herkun Päät mitään halpistuotteita ole, 89dollaria kuitenkin maksaa. Toki ostaisin Suomesta mutta kun täällä ei ole ( Herkun Päitä), paitsi minulla ja minä en niitä myy.
Toisinaan tämä syyllistävä osapuoli haluaisi itse tilata roinan Kiinasta ja myydä sen kuluttajalle hyvällä voitolla. Toki, silloin kyseessä ei enää ole halpa roina.
Mitäpä vielä?
^ ai Aamulehti? Pääkirjoitus perjantai 15. 12. 2017, ( säästin sivun koska alakulmassa on jälkikirjoitus "Kuka lohduttaisi ankeriasta" )
"Suomalaiset ovat innostuneet tilaamaan paketteja Kiinasta niin, että Posti on pulassa. Tarvitaanko ihan kaikkia hankintoja?"
Tarvitaan. Ja mitä kenenkään tarvii arvioida toisen ihmisen hankintojen tarpeellisuutta. Ja Posti on pulassa muutenkin, ehkä tämä oli vaan Postin sponsoroima juttu. Posti saisi jakaa paketit ja kirjeet, MYÖS TIISTAISIN, ja ne vanhustenruokapalvelut ja saattohoito terveydenhoidon ammattilaisille ja lumityöt talonmiehille ( tai joku huoltoyhtiö, meidän pihassakin lumet luodaan ehkä joskus iltakuudelta, talonmies-aikana talonmies lähti lumenluontiin aamuneljältä..)
En ole. Postin seuranta sanoo että paketti on lähipostissa, mutta kun kävin kysymässä niin siellä sanottiin, että "Se oli täällä, mutta joku postimies on vienyt sen pois". No hyvää joulua ja hyviä kilsoja postimiehelle uuden Foxin kanssa.
Aamulehti tuskin harrastaa rihkaman maahantuontia. Siksipä kirjoitin "toisinaan". Toki, kun en ole juttua lukenut, en tiennyt, onko syyllistävä osapuoli aamulehti vai toimittajan haastattelema taho.
Vaan pakettia odotan, sananmukaisesti rihkamaa Kiinasta. Tuli suuri tarve pienelle vihreälle sammakolle. Toimitus vaan tuntuu kestävän.
Mitäpä vielä?
Avaimenperä lamppu tuli eilen. Muutamaa pakettia vielä odottelen.
^^ No Aamulehti on aika rihkamaa itessään, mutta en viitti Helsingin Sanomiakaan tilata. Tabloidi-muodonmuutoksen jälkeen mainosten osuus vain kasvoi, ja uutisia on siellä jossain ripoteltu.
Paras kirjoitus vuosikausiin oli se "Kuka lohduttaisi ankeriasta" se palautti uskon että Aamulehdessä on vielä ainakin yksi kiva toimittaja. Harmi kun jutun alla ei ollu toimittajan nimeä.
Aamulehden "terveys"-jutut on suurimmaksi osaksi aika potaskaa; potilaat nappaa sieltä jonkun yhden hassun lauseen ja julistaa sitä vastaanotolla "kun lehdessäkin luki"....
Eilen vastaanotin, vaimon joululahja.
Ei ollut, koska olen nyt kahdesti käynyt sitä tuolta kysymässä. Torstai-iltana ja tänään aamulla. Seurannassa näkyy toimitusyritys torstaipäivällä ja sen jälkeen se on vasta mennyt tuonne konttoriin, kuten kuuluukin. Sen jälkeen ei merkintöjä, mutta paketti ei ole siellä.
Avasin etuajassa 4x Joulupukin paketteja, neljä kirjaa.
Joulu lähestyy... muistattehan raportoida!
EN OLE :( ja näyttää siltä että mikään viimeisen 5 viikon sisään ostamani tuote ei tule saapumaan jouluksi. Missä s-koon nahkee t-paita viipyy? tilasin ennen pinssejä ja pinssit tuli aikaa sitten. Mää en ala :(
En ole
Seisoskelin flegmaattisen näköisenä pihalla ja kartoitin pihan hiekoitus tarvetta, kun postimies Pate hurautti paikalle Post-mobiililla.
Noutolapun sijaan sainkin paketin suoraan hanskaan. Pistäisköhän vielä laittaa pari riviä Eurojackpottia kehiin, kun tänään näyttää onni paistavan risukasaan?
Äh, kokonaisen pyörän rojut paketeissa tulossa CRC, B-C, Alltricks, Actionsports joiden sisältö haaveena kasata jouluaattoyönä viinipänikän kanssa.
Tämä tuskin tapahtuu kun B-C:n tracking tuli tänään ma (tilattu varastokamaa viime ke), Actionsports ei vissiin ole lähettänyt vieläkään hyllykiekkojaan (myös ke), Alltricks lähetti samana päivänä vaan mulla on hytinä että noiden laatikossa voi olla mitä vaan, mutta CRC:n runko taitaa sentään tulla.
Jee, hakisko jotain Autoglymiä ja kiillottelis sitä kuusen juurella sitte!
:D :D :D jipii, posti päätti sittenkin kuskata mulle nahkeen pikkupaketin zazzlelta tiistaina. Sisältää s-koon nahkais-teepaidan, laitan joulupakettien joukkoon. Mutta hyvä tietää että kyllä ne sieltä tulee, nyt paketit näyttää kulkevan aika hitaasti. Yksi amerikan nukkepakettikin on saapunut ulkomaanterminaaliin, menee tullin kautta että saa nähdä ehtiiko perjantaiksi tänne.
Vastaanotin juuri yhden, jouluaattona päästän tontut irti...
jouluoluet tuli. (rouva vastaanotti). Oli siellä yksi punkkukin..
Olen, kiitos kysymästä.
En, kiitos kysymästä
Pari Kiinanlamppua tuli postilaatikkoon.
Haettu yksi eilen tullattu paketti ( nukke + asuja). Ja kuskattu se pyörällä kammottavan jäistä kelviä pitkin kotiin.
Rouvalle nasahti juuri puhelimeen saapumisilmoitus.
Mutta nyt ei pääse :(
i-parcel sais pikkuhiljaa toimittaa... maanantaista asti ollut jo suomessa.
Juu, kotona odottaa Mukluk laatikosta nostoa ja kovaa ajoa. Osaa se postikin vielä toimia nopeasti, paketti lähti eilen iltapäivällä Turusta.
No prkl.
Tuli paketti kuistille sillä aikaa kun piipahdin Keravalla nastakumiostoksilla.
Pitää vissiin laittaa torille ilmo joutilaista piikkinakkeroista.
Upsi oli luvannu toimittaa paketin Lupinelta tänään muttei oo näkyny
Tilasin kuulokkeet kotimaisesta nettikaupasta keskiviikkona; olivat postinlokerossa torstaina. Aluksin olin hämmästynyt näin nopeasta toimituksesta, mutta….niinhänsen pitäisi ollakin, että kotimaan paketit perillä seuraavana päivänä.
Pitääkö nykyään olla iloisesti yllättynyt, jos jokin toimii kuten senpitääkin?
Haettu 2 pikkupakettia ( nuken tarviketta) ja kuljetuksessa vastaanottajalle on yksi nukke ( juuri se jonka asu tuli).
Isompi erä paketteja tullee sitten joulun jälkeen....eivät ehtineet jouluksi mutta saapa availla paketteja ensi(kin) viikolla...
Kaksi pakettia vastaanotettu, hååååå.
Tällä viikolla tuli:
harvinainen teräsrunkonen cyclo Hollannista
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...98431629f2.jpg
44cm leveetä tankoa uuteen Inflite CF SLXään. Saa lisää kontrollia.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...65b5aa8b24.jpg
Aliexpressistä tilatut commutointivalot
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...ecbf92a0bf.jpg
Ens vuonna sitten lisää [emoji6]
Noi odotti kuistilla kun tulin himaan. Tai no Capo odotti sisällä[emoji2] https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...f349d254d4.jpg
Lähetetty minun F5321 laitteesta Tapatalkilla
^Pumi. .
Ei ole tullut
ja se on kyllä kuori, ei paketti
Kyllä. Pyöräkaupan joulupukki oli pukeutunut DHL:n lähetiksi. Ovela valepuku.
Olen vastaanottanut vaikka kuinka paljo paketteja :D