No laitailin minäkin tuon jäljen Polariin ja taidan lähteä tänään ajamaan tuon läntisimmän lenkuran osuuden eli Bembölen ja Gumbölen kartonon välisen pätkän.
Printable View
No laitailin minäkin tuon jäljen Polariin ja taidan lähteä tänään ajamaan tuon läntisimmän lenkuran osuuden eli Bembölen ja Gumbölen kartonon välisen pätkän.
Piti oikein varmistaa vielä vanhoista lenkeistä, että olen vain kolme kertaa ajanut ohi kolmen vuoden aikana ja jokainen on tullut ajettua vastakkaiseen suuntaan. Nämä tosiaan oikeaoppisesti talon kiertäen. Kuten sanottua, polutkin ovat kuin uusia, kun ajaa toiseen suuntaan :) Kuusikodin suunnalta tullessa hämäsi kun polku muuttui tieksi, tie kaartui "talon pihaan" ja tän tien risteyksessä oli roska-astia. Näytti siis ihan pihatieltä.
Ah, mäkin tunkkasin kanssa ryteikköä sen talon takapihan puolelta, kun seurasin sitä Skithund sun yllä linkkaamaa gpx-jälkeä orjallisesti. Harmillisesti oli vielä isäntä siellä pihalla. Tulin siis kuusikodin suunnasta. Talon jälkeen tajusin, että ulkoilutie olisi tosiaan mennyt alakautta talon ympäri, koska siellä mäen päällä oli takaisinpäin suuntaan joku ohjekyltti ulkoilijoille.
Mutta heti sen jälkeen pian olikin kivaa alamäkisettiä. Yksi hyppyrikin sinne oli johonkin kohtaan duunattu ja uskalsin vetäistä siitäkin.
Ja tosiaan paikoin oli reitillä aika paljon irtokeppejä mutta onneksi ei korvake vääntynyt tms tapahtunut. Kerran piti pysähtyä kiskomaan vesakkoa pinnojen välistä.
https://i.imgur.com/C98sQeK.jpg
Tekisin tuon reitin nyt varmaan jotenkin näin. Pitää käydä taas testaamassa.
Kysely Espoon pääpyörätieverkon kehittämisessä:
https://www.espoo.fi/fi-FI/Miten_pyo...aa_kys(143897)
Radanvarteen tulossa kunnon baana. KehäII:n nyppyläkin niistetään näköjään pois. Kauklahdessa myös mielenkiintoinen peltoratkaisu ratareitille. Turuntien länsipäässä oleva kelvli mielestäni aika turha
Jatko edelliseen
https://i.imgur.com/Ux5aYc0.jpg
https://i.imgur.com/qzZrdgz.jpg
Punanen ummessa. valkosen katkon yläpäässä infotaulu alueen historiasta
https://i.imgur.com/aK5AANZ.jpg
https://i.imgur.com/7TfpooN.jpg
https://i.imgur.com/68Pe5J8.jpg
https://i.imgur.com/EzLcKr2.jpg
A oli aika ummessa. Yhdeistämällä B ja C polut saa varmaan parhaan reitin.
https://i.imgur.com/XyrzDUk.jpg
Leveitä neulaspolkuja tuolla, vaikka ei juuri asutusta.
https://i.imgur.com/YMkf64I.jpg
https://i.imgur.com/Wth1OWY.jpg
Nupurin uusi luontopolku muuttunut mielenkiintoisemmaksi äkkiä. Kallistuksia ja luonto ottaa omaansa takaisin
Pikimetsän ulkoilureitti oli jo Pitkäniityn -Karhuniityn väliä lukuunottamatta valmista soratietä.
http://lh3.googleusercontent.com/82j..._3PSqheY=w2400
Leppävaarassa on kaivurit työssä, joitakin pururadan pätkiä on suljettu työmaana. Jonkinlainen kiertoohjaus on tekeillä sprinttinyppylän uimahallin puolelta, lienee mainittu "talvikunnossapidettävä reitti".
Tuntuu että tuo reitti tulee Punavarpusentien päästä ladun viertä kiertäen kaatopaikan koirapuistoon, jonne ei suoraa yhteyttä ole alettu rakentaa. Kaatopaikan maisemointi ja koirapuisto alkaa olla jo valmiin oloista.
^^suojelualueen takia hommat olleet jäissä pesimäkauden ajan. Elokuussa pitäisi tuokin pätkä valmistua.
Saarijärven ja Takkulan välissä on jotain tekeillä kun polun molemmissa päissä oli aidanseiväskasa.
Tuohan oli ikivanha tieyhteys Saarijärvelle ennen Vihdintien rakentamista. Nykyisin kansallispuiston aluetta, ehkä merkkaavat rajoja.
http://lh3.googleusercontent.com/kaM...w7yo4tMS=w2400
^Fucking hell! Mittakepit, seiväskasat, merkintänauhat yms. eivät ole koskaan tarkoittaneet (etenkään Espoossa) mitään hyvää. Tai edes mitään sellaista, johon voisi suhtautua neutraalisti :).
Nuuksion kansallispuistoa ainakin merkitään reunoilta parin metrin levyisellä hakatulla käytävällä. Ko. käytävät on merkitty kepeillä, jotka on maalattu päästä kirkkaanpunaisella maalilla. Kaadetut puut on hienosti jätetty paikoilleen ja ainakin kolmessa kohtaa polkujen päällä ��
Tsiisus, pyörähdin pitkästä aikaa Leppävaarassa. Järjettömät ylimitoitetut (imo) systeemit siellä, meinaako Espoo hakea talviolympialaisia tai hiihdon mm-kisoja?!
Tuonnehan pitää alkaa ajella joitain polkuja ihan uusin linjauksin. Aloitin jo siitä koira-aitauksen vierestä kun katsoin ettei ole istutuksia vaan ihan rikkaruoholla se kukkula.
Minusta nuo uudet kuntoilureittien/latujen pohjat ovat tosi hyvä juttu sillä Leppävaarassa käy tosi paljon hiihtäjiä talvisin. Ja tykkilunta kyllä riittää jos luontoäiti ei ole tarpeeksi ehtoisa emäntä. Nyt vaan kaikki maastomiehetkin talvella kokeilemaan hiihtoa, joka sopii hyvin myös pyöräilijöille. Ainakin näin maantie- ja cyclocross -kaverille hiihto tekee hyvää[emoji38]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Olen joo kokeillut. Paloheinän, Hakunilan, Oittaan ja Leppävaaran väkisinhiihtoladut kierrän kaukaa. Suosin vanhoja luonnonläheisiä perinteisiä latureittejä (kuten pyöräillessäkin).
Koira-aitauksen ympärille on istutettu tiiviit maisemointipensaat, mutta muuten on kesannolla.
Joitakin reittejä maaston puolelle pääsemiseksi voisi ajella.
http://lh3.googleusercontent.com/_rf...D9xiNFCn=w2400
Se, että joutuu tykittämään lunta pitäisi jo olla indikaatti siitä, että lisää latuja ei kannata rakentaa. Menetetyillä poluilla liikkuu paljon muitakin kuin maastopyöräilijöitä. En usko, että hekään ovat mielissään luonnon turmelemisesta. Jos haluaa hiihtää talvella, voi lähteä pohjoiseen missä vielä on takuulla luonnonlunta!
https://www.suomenlatu.fi/media/vaik...-saukkonen.pdf
Lueskelin Hki keskuspuistoketjua ja sinne oli lisätty mm. oheinen linkki. Tuossa on ihan hyvää asiaa millä perusteilla maastoa voi/kannattaa käyttää latupohjien kuin maastopyöräreittien tekoon ja ylläpitoon. Taitaa Leppävaaran maisemissa olla vähemmän suojelemiseksi arvioitua maastoa, jota ihmisen tekemät pyöräily- ja hiihtourat haittaisivat.
Tuossa Hkin projektissa on hyvää se, että harrastajat ja kaupungin edustajat pyrkivät tekemään yhteistyötä. Ehkä Espoossakin toimisi?
Sent from my iPhone using Tapatalk
Täällä oli jo tontinpaikkoja sekä kulku-uria merkitty maastoon. Eipä vissiin ole enää kauaa ajettavissa nuokaan mestat.
^no voi vit*n v****, tuokin vielä tuhotaan. Vantaa puolella tuo Gubmossenin pohjoispuolihan menee kanssa. Uusmäen reitithän meni suurimmaksi osaksi muutama vuosi sitten..Leppävaaran urheilupuiston latuverkon laajennokset on myös täysin ylimitottettuja. Oon hiihtänyt siellä talvisin hyvin aktiivisesti viimeiset 15 vuotta ja mitään järjellistä syytä en muutoksiin ole keksinyt etenkin kun talvet tulevat entisestään lyhenemään... aivan dilleä touhua. Vai halutaanko näillä muutoksilla purkaa Oittaan alku- ja loppukauden hiihtäjämääristä tulevia paineita ??
^niin ja tosiaan kun laittaa tuosta kartasta vielä kiinteistörajat näkyviin niin paljastuu, ettei tuonne ajettavaa juurikaan jää. Ei minkäänlaista läpiajoreittiä paitsi se savipolku tuonne mäen eteläreunalle.
Mutun vilkut.
Tämä puuttuva väli tuli tänään nähtyä :( Sama polku syyskuu 2017 ja lokakuu 2018.
http://i.imgur.com/KJbTCail.jpg
http://i.imgur.com/Z5m150vl.jpg
^byääh, niin houkuttelevan näköinen tuo ylempi polku :(
Ensimmäinen reaktio oli, että jihuu! Kehä II jatketta ei rakennetakaan [klik: HS]. Maastopyöräilymestat säästyisivätkin!
Mutkun ei kuitenkaan. Espoo aikoo rakentaa sen sijaan katuja ja/tai raideyhteyden. Toki sen myötä tulee myös asustusta ja nyt toistaiseksi säästyneet viheralueet menetetään.
Olisko Kehä II kuitenkin ollut parempi? Osittain olisi kulkenut tunnelissa.
Kyllähän tuon muutos suunnan toki ymmärtää, siellä tarttee liikuttaa massoja ja ehkä siihen tulee tehty latu. (Viittaan siis noihin yllä oleviin kuviin) Ja se on hassu kanssa se juttu mikä ihmisille kaupunkiasutuksessa tulee, jotenkin tarpeeksi varma ötökkävapaa alue on turvallisemman tuntuinen, kun aito metsä ja polut.
Noi hiihtopaikkojen, siis latualueiden, lisääminen on siinä mielessä kummallinen suuntaus että jos vaikka menee katselemaan Ilmatieteenlaitoksen sivuilta tietoja talvista vaikkapa sadan vuoden ajalta, niin ei kyllä näytä siltä että olisi odotettavissa lumisia talvia entiseen malliin vaan paremminkin leudompia ja vähälumisia talvia.
Onko sitten ehkä tarkoitus tykittää lunta laduille että voi hiihtää? Eenergiaa ainakin kuluu paljon jos näin tehdään.
https://i.imgur.com/4rHKGsX.jpg
Tää oli mulle uusi ilmestys. Löytyy Kilon käärmekalliolta
Ei nyt niinkään maastopolku, mutta Sorlammelta etelään kohti Oittaata oli ulkoilureitti levennetty, puut harvennettu ja rakennettu kivituhka-highway. Mahtava "kärrypolku" metsän siimeksessä meni sit siinä.
Pikavilkaisulla tästä ei ollut mitään merkintää Espoon karttapalvelun 2018 tai 2019 rakentamisohjelmassa.
http://i.imgur.com/UoTpFSal.jpg
Aivan, ja Helsingin karttapalvelussa ei näy, koska ei Helsingissä ¯\_(ツ)_/¯
Tämä on valitettavasti myös Helsingin tapa. Ihmettelin tänää mikä logiikka oli Pitkäkosken ja Paloheinän välille rakentaa metsään asvaltoitu rullahiihtorata. Yritin nopeasti arvioida sen alle jääneitä metsäneliöitä ja aika moni noista maastopyöräreiteistä mahtuu tuon luontovaikutusten sisään. En ole muuten nähnyt ao. baanalla ketään hiihtämässä pitkään aikaan.
Eiköhän siinä ole latu, jos joskus lunta saadaan. Latukone kun tarvitsee nykyään tuollaisen vähän leveämmän baanan.
R2000 Solvallan suuntaan oli myös saanut paikoin uutta soraa. Ohutrenkaisille varottavaa, kun on koostumukseltaan irtonaista kuulalaakeriraetta, eikä kiinteämpää kivituhkaa.
Häkläjärven tienoilla oli paikoin keltapunaisia kreppareita, olisikohan vielä kisasta jääneitä vai jotain uutta?
Tuota tuli aavisteltua kun hämärissä himmeän leditiukun kanssa tuolta kieppasin Oittaan kuvarastilta poistuessa jonkun aikaa sitten
Espoon kaupunki tunnusti syyllisyytensä, kun kyselin mistä löydän lisätietoa, koska kartan rakentamiskohteissa ei ainakaan näy. En saanut lisätietoa. Tietenkään.
Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Tapio Taskinen, liikuntapalvelut
Niittokone jätti enskapolun osittain kiertämään, mutta läpiajo voi olla hankalaa. Polut paskottu. Koiranulkoiluttajat näkyvät jo hakevan uusia reittejä.
http://lh3.googleusercontent.com/VlD...v8_3f6Kp=w2400
http://lh3.googleusercontent.com/6a4..._A2_D-_A=w2400
Edit: Leppävaaran latupohjat alkavat olla lunta vaille valmiit. Bonuksena pilasivat kivituhkalla polun sprinttiladun mutkasta Murhamäkeen.
http://lh3.googleusercontent.com/z9w...tmcXp49r=w2400
^saatanan tunarit!
Mutta EKP:ssa oli eilen polut kivassa kunnossa. Lunta ei ollut haitaksi asti ja monella pätkällä sai olla eka kuski lumien jälkeen. Ihan huippua!
Itsellä oli nastat alla, mutta ei olis tarvinnut.
Vantaallakin on latupohjia paranneltu. Ihan niinkuin oletettaisiin tulevien talvien olevan lumisia vanhaan malliin.
Hanikassa mukavat vauhdikkaat polut tänään. Auttoi kun oli itse avannut läskillä ne eilen nuoskan aikaan ja pari päivää aiemmin. Nastat suositeltavat, varsinkin jos pitkospuille aikoo.
Juu tänään oli hyvää jääränniä osa kelveistä ja se yksi polunpätkä mitä ajoin.