mielenkiintoinen ilta soffalla istuen
"Vaihdokas" - harvemmin tulee istuttua naulittuna soffalle näin pitkä elokuva! Piinaavan mielenkiintoinen, jäätävän hyvä.
Clint Eastwood ohjaajana on toki tae laadusta. Mukava juttu että pappina oli "Aramis" Rautanaamiosta.
Psykiatrisen sairaalan ja henkilökunnan toiminta oli ehkä hieman karumpaa kun nykyisin, mutta samoja periaatteita kyllä käytetään vieläkin ( potilasta ei kuunnella tai uskota, laitetaan lääkityksellä rauhalliseksi), ikävä kyllä. Onko muuten sellaista elokuvaa olemassakaan jossa pyskiatrien toiminta kuvataan "potilasta ja IHMISTÄ auttavana"? psykiatrinen sairaala on lähinnä synonyymi kauhulle.
Ihan vähän jäi harmittamaan avoimeksi arvoitukseksi jäänyt pojan kohtalo. Jännitti kyllä loppuun saakka että miten käy, mutta onneksi kuitenkin oikeus ja hyvä voitti, tykkään sellaisista lopuista.