Minulla on päähänpinttymä, että olisin nähnyt tuon noin 90° eri kulmasta ja kauempaa. Sillä luulolla ei vielä rastia haeta, vaikken saaressa olekaan.
Printable View
Minulla on päähänpinttymä, että olisin nähnyt tuon noin 90° eri kulmasta ja kauempaa. Sillä luulolla ei vielä rastia haeta, vaikken saaressa olekaan.
Rasti ei ole saaressa. Kuvakulma on valittu sommitelman perusteella. Tönöä katsellaan yleensä hieman eri kulmasta kadulta päin (mutta siitä suunnasta tuli tylsä kuva).
Casanovan spesialiteetti eli halu ja kyky valita jokin perin kummallinen ja outo kuvakulma johonkin tuttuun ja tuhannesti ohiajettuun ja nähtyyn paikkaan toki tiedetään:mad:
Mikään ei kuvarastitouhuissa ole ärsyttävämpää kuin kokea miten innostus joka ehtii syntyä heti uuden rastikuvan nähdessä samantien sammuu kun tajuaa heti perään ettei rastista sittenkään ole minkäänlaista ideaa. Yritä siinä sitten motivoida itseäsi poimimaan kuvasta ne elementit jotka näkyisivät kartalta ja satelliitikuvastakin tai joiden perusteella voisi jotain sen sijainnista päätellä ja tehdä valistuneita arvauksia.
PS Tai tietenkin on: se että joku heti kärkeen kertoo ajavansa tuon tuostakin rastin vierestä muttei nyt millään pääse sitä hakemaan...olisi ennemmin laittanut mulle yv:n:rolleyes::p
Kuvarastit antaa kun niille vähän antaa. Pikkusormen nimittäin. Tulin saaresta 21 jälkeen. Ajattelin etsiä satelliittikuvista kenttää, jonka laidalla olisi hökkeli, mutta kyllästyin 10 sekunnissa. Mietin sitten että olisiko tuossa vedenpuhdistamon nurkilla vielä paikkaa mihin voisi laittaa itse joskus rastin.. ja mitä ihmettä, siinähän se nykyinen rasti oli. Ei varmaan mennyt minuuttia mapsin avaamisesta.
SDY koulutuskenttä
https://goo.gl/maps/UGZ9sSM4qssWDTjg8
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...34cbaa0874.jpg
Uudessa ollaan rauhallisella esikaupunkialueella.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...d093123d6e.jpg
Reipasta liikettä kesäillan valossa! Oletin toki, että joku joko tunnistaa paikan heti ensi vilkaisulla tai tekee pienen karttatarkastelun voimalinjojen varsille.
Seuraavana vihjeenä olin ajatellut näyttää kuvan kadun suunnasta, mutta onneksi tätä ei tarvinnut laittaa julki. ;)
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...40e110bf56.jpg
Uudesta voisin sanoa, että etsitään kun ehditään.
Uudesta voisin sanoa ja sanonkin ettei se huomenna enää ole uusi.
Vanhasta voisin sanoa että jos olisin ruvennut hakemaan sitä kartasta, en olisi kovin kauas voimalinjoilta katsettani suunnannut. Mutta sen voin kertoa että olen jokseenkin eli 99% varma että joskus kauan sitten eli ehkä 2011 tai kenties 2012 - ajoin ensimmäistä tai toista kautta cyclocrossarillani, oli varmaan lokakuun loppua - puhdas uteliaisuus sai minut kääntymään ja käymään katsomassa mikä rakennus oikein mahtoi olla:p
Muistikuva ei vaan millään lailla eikä missään muodossa noussut pintaan ennen kuin googlasin mikä yhdistys kätkeytyi lyhenteen SDY taakse:D
Capellankujalla. Rasti 2018.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...8f9c74e681.jpg
Lisää tiiliä.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...4947d7767e.jpg
Lihavointi tämän kommentin esittäjän.Lainaus:
Seuraava innokas käy samassa paikassa ja todistaa paikallakäynnin ottamalla oman kuvan (samasta paikasta) jossa pyörä taas näkyy. Kuva laitetaan foorumille jos ei kukaan muu ehdi ensin. Kuvan yhteyteen laitetaan karttalinkki. Sekä lisätään kuvarastikarttaan (katso kohta 8).
Sen jälkeen on oikeutettu laittamaan uuden kuvan seuraavasta paikasta, mieluiten aika nopealla aikataululla. Ja kuvatarina jatkuu...
PS Ei vaineskaan. Nykyinen käytäntö on toimiva, yleisesti hyväksytty ja takaa paremmin sen että rasteja haetaan ja saadaan uusia rasteja haettavaksi. Mutta noin periaatteessa: saattaisihan tuo harmittaa jos olisi lähtenyt aamulenkille, hakenut rasti, kuvannut uuden ja sitten jäänyt toiseksi yksinomaan sen takia että noudatti sääntöjä:(:cool::mad::D:rolleyes:
Toiseen suuntaan katsoen näyttää tältä.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...1e3309662c.jpg
Rasti 2019 löytyi uusiutuvasta Koskelasta, tarkemmin sanottuna Paviljonkikujalta Koskelan sairaala-alueelta, jonka täydennysrakentaminen alkoi vuoden 2019 loppupuolella ja jonne tulee asuntoja noin 3000 asukkaalle:
https://pic.useful.fi/pc1O0Lpb_.jpg
Uudessakin rastissa on talo, tosin jonkin verran vanhempi (ja värikkäämpi):
https://pic.useful.fi/uzuQse9r8.jpg
En sano, että tunnistin uuden puolessa sekunnissa, koska silloin joutuisin hakemaan sen..
Vanhassa ei uudisrakentamista näy ensi silmäyksellä (eikä tarvitsekaan näkyä). Yksi nostokurki näkyi silti kattojen yli.
https://goo.gl/maps/1PiMdXv2464qq2gD7
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...f32b926d1f.jpg
Uudesta annan selitykseksi sen, että kohta tätä ei voisi enää asettaa rastiksi.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...610bfe8556.jpg
Vanha eli Reposalmen silta
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...d6e2033c07.jpg
Uusi
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...fae33d3d42.jpg
Silta tosiaan katoaa kohta, tietä nostetaan ja kohdalle tulee jossain vaiheessa tasoristeys. https://www.hel.fi/static/liitteet-2...jasalontie.pdf
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...53a4f298ed.jpg
Rasti 2022 oli Itä-Helsingin musiikkiopisto.
https://pic.useful.fi/aqcKgP76m.jpg
Uusi oli tarkoitus laittaa jo pari rastia sitten, mutta ei ehditty:
https://pic.useful.fi/rMnRJX7MZh.jpg
Vanha rasti oli Osuuskauppakoulu, sittemmin OTK-opisto ja E-instituutti. Kuvassa pian valmistumisen jälkeen eli vuonna 1952; kuva Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista:
https://pic.useful.fi/hXou0lsMp.jpg
Tässä kesäkuussa 2021; kuva kirjoittajan:
https://pic.useful.fi/BogB2di-l.jpg
Oho, puhdasoppinen tripla!
Onnea^3! ;)
Kolminkertainen eläköön!
Triplaan tarvitaan kaikenlaista: paikallistuntemusta, hyviä hoksottimia, kykyä ottaa tilaisuudesta vaarin, joskus myös pikkaisen hyvää tuuria ja tietenkin jonkin verran ajamistakin.
Grand slam ei varmaankaan ollut Marsusramin ensimmäinen - ja toivottavasti ei viimeinenkään - mutta liityn silti kuoroon! Jo siitä syystä että on kiva että niitä tekee joku muukin kuin casanova:cool:
Aivan, mitenkään Casanovan triploja väheksymättä. Ne on vaan arkipäiväistyneet.. ;) missä nelikot tai viisikot?! :)
Olen niitä quattroja kysellyt .. minullakin on ollut laiskan miehen tripla joskus kun on kolme rastia ollut hallussa .. vai olisiko peräti kahdesti, Espoo-Hki-Vantaa ja Kirkkonummi-Espoo-Hki
Välikysymys: Tätä on yhden hitin ihmeenä mukava seurata, mutta olen ihmetellyt etteikö Sipoolle ole omaa kuvarastiketjua?
Et varmasti ole ainoa joka on asiaa ihmetellyt. Ajaahan Sipoon moninaisia ja monenlaisia teitä ja polkujakin lukematon määrä niin maantie-, gravel- kuin maastopyöräilijöitäkin, unohtamatta ihan muuten vaan pyöräilijöitä ja sunnuntaiajelijoita.
Muut kuvarastiketjut taitavat olla kaupungin tai kunnan kotiseudukseen tuntevien perustamia ja vaikka esimerkiksi Nikkilässä tai Söderkullassa aivan varmasti asuu myös foorumia seuraavia (tai seuranneita) fillaristeja, niin heillä ei ehkä sellaista suhdetta koko kuntaan ole ollut? Tai he ovaat arvelleet ettei suurempaa kiinnostusta kuitenkaan olisi tai he ovat pelänneet että se lopahtaisi varsin nopeasti?
Mutta kuten JackOja ehti jo todeta: jos haluaa ainakin nähdä miten Sipoon kuvarastit toimisivat, niin eihän se vaadi muuta kuin avausviestin laatimisen ja rastikartan avaamisen. Joku taitavampi kuin minä luultavasti jeesaisi sen verran että Sipoon rajat saataisiin näkyviin. Ja sitten olisi vain hakijoista kiinni miten ketju pyörähtää liikkeelle ja säilyykö veto. Jos ei, niin eihän se olisi avaajalle mikään häpeän aihe...
PS Marsusramin laittamaa uutta rastia olen vilkaissut aina silloin tällöin, mutta se ei ole auttanut. Paikka on niin tuttu etten suostu sitä Google Mapsin avulla hakemaan. Tai siis: paikka tuntuu tutulta vaikka itse asiassa en ole varma edes siitä onko kuvassa perinteiset spårakiskot vai sittenkin tulevan Jokeri-radan valmiiksi asennetut raiteet...
Minähän se meistä olen se Itä-Uudenmaan teitä koluava kuvarastifillaristi, jonka olisi pitänyt se ketju perustaa! Itse asiassa muistin juuri että taisin avatakin Google Mapsissa kartan, mutta sitten kai joku minun laittamani rasti juuttui jossakin ketjussa niin pahasti ja syvälle kuvarastihetteikköön että Sipoon kuvarastiketjun perustaminen alkoi tuntua kovin vähäisessä määrin kenellekään yhtään mitään tarjoavalta.
Mutta eihän kaikkien kuvarastiketjujen tarvitse olla kiihkeitä ja vilkassykkeisiä:rolleyes: Talot elävät tavallaan ja kukin kuvarastiketju omassa tahdissaan - joka voi vallan hyvin vaihdella eli meininki voi ajoittain olla innokkaampaa ja ajoittain laiskempaa ilman että kukaan siitä närkästyy tai kokee sen ongelmaksi:cool:
Itse mietin jo että olisiko Mellunkylästä lähtevät Vantaan ratikan kiskot jo rakenteilla, mutta 2030 suunniteltuun avaamiseen taitaa olla turhan paljon ennakkoa ;)
Norrtäljentiellä ei vielä liiku raitiovaunuja. Vanhoja ilmakuvia tarkastellen muuntamo näyttää tuossa olleen ainakin 1960-luvun alusta lähtien. Rasti 2024.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...15acd3532a.jpg
Uusi on ajankohtainen.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...8aa6c5cb91.jpg
Aavistukseni oli oikea, olisi pitänyt hakea eka tupla.
Kiitos, päivän pyöräilyt on pyöräilty. Kopparnäs-Störsvik, suosittelen!
Pitihän sinne rastille 2025 lähteä sykkimään. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Etelä-Haagassa. Ajankohtaisuus täällä.
https://pic.useful.fi/5ZnH4Acsnu.jpg
Uusikin heijastelee ajankohtaisuuksia:
https://pic.useful.fi/suXjM40_Z.jpg
Joskus minulle ihan outo ja perin hankalalta löydettävältä vaikuttanut rasti haetaan samana päivänä, joskus rasti jonka olisin voinut ja joka minun oikeastaan olisi pitänyt käydä hakemassa viimeistään seuraavana päivänä ei tunnu kelpaavan kenellekään. Go figure.
Nyt jos ilmoitan julkisesti etten kerta kaikkiaan ilkiä olla hakematta rastia - vaikkei minulla olisikaan muuta syytä ajaa rastin suuntaan - huomenna, niin siinä varmaan käy niin että joku on ehtinyt hakea sen nenäni edestä heti aamusta. No, siinä tapauksessa nielen kiukkuni ja yritän esiintyä hyvänä häviäjänä ja totean jotain läpinäkyvän falskia kuten "Pääasia että rasti liikkuu!"
^Jotkut rastit vaan ovat sellaisia, että "Tuonne en ainakaan ehdi ennen muita".
Olisiko helle rajoittanut liikkumista. Jalkapallo voi ainakin illalla pitää kadut rauhallisina ajella.
Se ettei usko ehtivänsä ennen muita on worst ever syy olla hakematta rastia.
Säähän on ollut mitä sopivin nimenomaan tämmöiselle kuvarastipyöräilylle.
Mutta itse itseäni komentaen: "Sanoista tekoihin, velt** ***ka!"
Mielenkiintoista, että rastitäppä on jälleen jo paikallaan, mutta foorumilla vasta turistaan siitä, kuka hakee ja milloin. :D
Motivaatiokeinoista tunnetuimpia ovat piiska ja porkkana. Itse käytän joskus myös ensinmainittua.
Mutta nyt minun täytyy ihmetellä mikä ihme sai casanovan hakemaan rastikartasta viimeksi lisätyn rastitäpän!? Ymmärrän kyllä sen että jos on aikeissa lähteä kuvarastilenkille, haluaa ehkä tarkistaa onko jokin mielessä oleva rasti-idea sittenkin jo käytetty.
Pitääkö minun siis tulkita ylläoleva niin että casanova on jo liikkeessä kohti -mk:n laittamaa rastia? Jos, niin ihan kiva.
PS Jos joku nyt hoksaa miten rastin löytää äärimmäisen helposti, niin siitä vaan! Tänään ajaminen taitaa olla se ehdottomasti vaativin osasuoritus!
En minä sitä sinne lisännyt!