Olipas kiva lenkki. Jalat on nyt mukavan väsyneet. Päivän saldo jotain 160 kilsan paikkeilla
Printable View
Olipas kiva lenkki. Jalat on nyt mukavan väsyneet. Päivän saldo jotain 160 kilsan paikkeilla
Kunnioitettavat kilometrit. Mulla oli taas pitkästä aikaa tosi hyvä olo ajelun päätteeksi. Moottoriradalle ei enää riittänyt voimat kun yhteen kierrokseen, mutta tulihan tossa Härkätielläkin ajoittain ihan hyvää vauhtia pidettyä. Kiitokset osallistujille.
Tän päivän maastolenkki vaatis taas vähän omistautumista lajiin, jos tuo sade koko päivän jatkuu.
Mulla tuli lauantain lenkillä matkamittariin yhteensä 98 km siirtymisineen. Tuskasta oli meno, kroppa ei sietänyt yhtään tehonnostoja. Maanantaina taas lääkäriin ja ei mikään ihme, ettei kulkenut : uloshengityksen huippuvirtauksen mittaus eli PEF 20 % alle viitearvon ja n. 40 % alle omien normiarvojen + korvatulehdus. Nyt sitten kolmas peräkkäinen antibioottikuuri. Loma alkaa, mutta mua ei sitten nähdä jatkossakaan yhteislenkeillä. Ainakaan vähään aikaan. Prkl.
Tsemppiä patilz paranemisen kanssa. Toivottavasti päästään vielä samoille lenkeille tämän kesän aikana. Jotenkin pitäisi saada tsempattua itsensä taas treenaamaan motivoituneesti kun tuntuu ajaminen pakkopullalta, mutta onneksi on nämä porukka lenkit ne jeesaa aika paljon saamaan itsensä taas satulan selkään.
Onkos kukaan käyny tänään ajelemas edes, vaik vähän vettä tulikin? Ite piti pitää polvenkuntoutuspäivä, eli lehijärvi ympäri suht rauhaksiin. Tietysti siellä Sattulan suunnilla sadekuuro sai kiinni, eli tuli ajokamppeet ja fillari pestyä samalla vaivalla. :D
Mua ois poltellu asfaltille ihan tolkuttomasti mutta tuo keli pisti jarrua..
Huomenna sitten, tulkoot vaikka rakeita!
Ei muuta ku ohuet vaatteet mukaa ni päästää vedet nopeesti läpi ja kuivuu nopeesti :D kengänsuojat totesin ite hyödyllisiks kans reissaillessa, ei jalat jäätyny.. :)
Rastilassa oli ihan ok sää tänään ajella. Tuuli ei ollut optimaalisesta suunnasta ja ennätyshaaveet sai jättää sen myötä. Lämmittelyssä tuli pieni sadekuuro, mutta tie ehti kuivua täysin kellotukseen. Rastilassa säätä uhmaamassa oli yhteensä 4 kuskia.
Lyhyellä varoajalla meikäläinen taas liikkeellä mutta tosiaan oisko huomenna ketään kaveriksi päivälenkille, tyyliin klo 12?
Toki kelivarauksella, mutta ei tuo mahdottomalta nyt näytä.
Eilen (ke) oltiin parin ajajan voimin maastolenkillä klo18:00 moottoriradalta. Me kyllä kastuttiin mutta onneksi ei ilman lämpötila laskenut sateen jälkeen.
Sääarvuuttajat epäilevät, että tänään torstai-illan maantielenkin joutuisi ajamaan kuivassa ja tyynessä kelissä.:rolleyes:
Toteunut keli nähdään vasta illalla, mutta ilmoittaudun saapuvaksi moottoriradan puomille kello 17.30.
Minäkin lykkäsin ajoitusta tuonne klo 17:30 .. nähdään puomilla.
Sääarvuuttajat olivat oikeilla jäljillä, sade alkoi vartti kotiinpääsyn jälkeen :)
Kolmen kopla pääsi matkaan ja aika kivasti meni tuulten puolestakin. Vetovuorot pyöri ku hyrrä, ja kokoajan oli just sopivan läkähdyksissä vauhdin hurmasta.
Tässä illan reitti, tienpinta oli lähes koko matkan ihan priimaa: http://www.endomondo.com/workouts/u8IrNtCI128
Täytyy silti seuraavalle kerralle speksata selkeästi helpompi reitti, ettei tule lisää ikäviä välinerikkoja ;)
Joo oli makee lenkki, irtosi ihan julmettu hiki sen puseron kanssa .. kirjaimellisesti kuin saunassa olisi ajanu. Aika harvinaista herkkua että lenkin keskari jää yli 30kmh :P
linkki http://www.sports-tracker.com/#/work...urapqo0rbaqn62
No höh, missasin siis hyvän lenkin =(. No aina ei vaan aikataulut käy yksiin.
Sent from my GT-I9001 using Tapatalk 2
Aamulenkki poljettu raikkaassa säässä. Ihan hyvä fiilis mennä kun ei yhtään autoja ollut häiritsemässä, no ei kyllä näkynyt muita pyöräilijöitäkään. Vieläkö ihmiset nukkuu tähän aikaan vai missä hämeenlinnan fillaristit on piilossa?
Ai tälläinen kilpailutapahtuma.
Ihan on mennyt ohi.
Tossa linkki Leijona Gp 2012 pdf
http://www.hmltarmo.org/2012/leijona...ma_2012_v2.pdf
Voisin melkein sanoa että kostea pyöräilykeli tänään. Onneksi sade alkoi vasta lenkin loppupuolella.
Tänään taas poljettiin Rastilassa tempoa.
Luoteistuulesta huolimatta sain vedettyä oman ennätyksen.
Vielä kun saisi jäähylenkillä vedetyt mäkikiri tehot jollain siirettyä tempoon niin kulkis kovaa :)
Huomenna on taas moottoriradan puomilta TCC:n maantielenkki klo 17:30. Oma aikataulu on tiukka mutta koitetaan päästä paikalle
Jaha, ennätyskunnossa on hyvä tulla torstaiajelulle.. :p
Keskiviikkona oli myös maastoajoa, 7 polkijan voimin kierrettiin vanhasta muistista Katiskosken lenkki ja pätkä Hämeen parasta polkua Alajärven rantaa myöden (mielipiteet asiasta vaihtelivat). Tässä vielä GPS-jälki: http://www.endomondo.com/workouts/gA8sthBI6hw
Onnea SM-kisoihin lähteville!
Jaaha. Pitää katsoa moneltako aamulla jaksaa lähteä ajelemaan että kerkiäiskö lenkille. Polttelis kyllä, koko viikkoon ole taas kerinnyt ajaan :D onko muuten mikä viikonloppumeininki, kaikki menossa festareille vai ajaan? Itellä kun on sekin auki..
Sunnuntaina voisi vaikka jonkun sadan ja kahdensadan väliin olevan lenkin tehdä.
Sent from my GT-I9001 using Tapatalk 2
Mä en huomenna pääsekkään.. Mut katotaan jos tullaan pojan kanssa hurraamaan teidät liikkeelle :)
Yrittää huomenna ehtiä paikalle. Kerran Rastilassakin oli hienosta aikaparannusta havaittavissa :)
Mä yritän kanssa päästä maantielenkille tänään. Ajetaanko lauantaina KLO 11:00 maantielenkki moottoriradan puomilta, 3-4h 30km/h, vähän kirejä sekä ylämäki vetoja?
Enpäs ihan kerinny porukkalenkille, joten ajelin sitten Aulanko-Mierola-Lehijärvi-Härkätie-Renko-Virala-Hämeenlinna.
Tälle reitille sai ainakin vastatuulen maksimoitua. Jalat on nyt aivan loppu.
Valopilkkuna nöyryytin Aulangontien mäkikirissä pari mopoautoa:D
Taidat olla kunnossa :) pidä toi
En mäkään sit päässy töihin lähteen aamulla tarpeeks aikasin, eli rankasulenkknä kävin sit hauhontaustantie-hauho ajelun :)
Heh, liityn joukkoon.. aikataulut ei natsannut 17:30 lenkille, mutta kuten muutkin kävin kostoksi ajamassa Latvian kaverin kanssa maastossa saman pätkän kun keskiviikkona. Alajärven kivikkojuurakko-helvetti meni enää yhdellä jalkautumisella :)
Pitäskö tota torstain lenkkiaikaa lykätä vähän myöhemmäksi (klo 18 esim)?
Lauantai klo 11 on kalenterissa, velvoitteet hoidettu pois ja kelikin on aamupäiväksi ilmeisesti kunnossa.
Olen samaa mieltä tuosta klo 18:00 startista. Laittakaa muutkin mielipiteenne torstai lenkin startti ajasta niin jos tuolle klo 18:00 on kannatusta niin voin olla tcc suuntaan yhteydessä ja pyytää lenkki ajan muutosta.
Niin tai voihan se olla tuo 17:30 ns virallinen lähtöaika mutta jos näyttää että itsekukin kerkeää vasta klo 18 niin eihän se ole mikään ongelma ole puoltatuntia odotella .. Mutta tietty nämä mattimyöhäset saisivat sitten ilmoittaa täällä vaikka tuntia ennen että miten kerkeävät paikalle.
Torstain lähtö 18.00 kannatetaan, että pitemmänkin työmatkan kuskit ja aamu-uniset kerkiää mukaan. ;)
Launtaina kello 11.00 lenkille olen tulossa.
Tässä vielä tämän torstai-lenkin sports tracker data, jossa mukana 15km omia siirtymiä. Reipas lenkki neljän kuskin voimin. Sää aurinkoa ja hieman tuulta.
Kieltämättä eilinen lenkki oli varsin koittelevaa. Hieman heikommalla ajelijalle. Hyvin palauttelevan lenkin jälkeen näyttää keho kumminkin toimivan. Eli viel liian kova lenkki. Kannatan kyllä tuota kello 18 lähtöö.
ongelma vaan on se että tuo aika on tcc sivuilla, jos vaikka joku muualta oleva mökkeilijä haluaa tulla lenkille niin on hänelle vähän hankalaa jos aika ja paikka ei ole täysin varma kun ei hän välttämättä ole tietoinen meidän foorumista.
Tcc sivut eivät tällä hetkellä toimi mutta laitan viestiä sivun yllä pitäjälle että muuttaa tuon aja tcc sivuille klo 18:00. Eli ilmeiseti pidämme sovittuna että lenkki lähtee tästä eteen päin klo18:00.
Nonni, "aamulenkiltä" kotona klo 14:20 :)
Lähtö ja alkumatka, ekat 35km aurinkoista ja kohtalaisen tuulista. Sitten kahvitellessa tuli sade ja meni pupu pöksyyn :p
Epäilytti että kestääkö mun pyörä sadetta, no eturengas ei kestänyt, joten tuli tehtyä eka tuubiasennus tienpäällä sateessa, mutta hyvä siitä tuli.
Harmi kyllä että noin alkoi sateleen, olisi ollut mukava auringossa ajella (hiukan rauhallisempaa vauhtia) se alkuperäisen suunnitelman mukainen lenkki. Normunds oli välillä helisemässä maasturilla 44x11 ja 26" kiekoilla :)
Tuossa vielä jälki (ei sillä että reitiltä helposti eksyisi..)
http://www.endomondo.com/workouts/os13mm6ZACU
Huomenna uusi yritys paremmassa säässä ja minäkin joudan lenkille.
Sent from my GT-I9001 using Tapatalk 2
Hyvä lenkki kelistä, teknisistä murheista speksin ylityksestä huolimatta. Mulle tuli 76km ja 33 keskari.
Kiitoksia mukanaolleille:).
Minkäslaista olette huomiselle kaavailleet?