Näytöksen tyylilajin voi valita samalla vapaasti, mutta eniten yllättäisi, jos kaikkien puheiden jälkeen kävisitkin tuolla märän, pimeän ja inhoittavuuden keskellä hakemassa rastin vielä tänään.
Printable View
Tuohon pitänee vastata jonkilaista ylevää tyyliä tavoitellen "Touché!" Minähän olen se tai ainakin yksi niistä jotka muistavat piikitellä JackOjaa aina kun hän lajin kirjoittamattomista säännöistä piittaamatta tulee ketjuun kertomaan että hän on kyllä tunnistanut rastin muttei aiokaan sitä hakea. Nyt siis kieltämättä syyllistyin samaan syntiin. Ainoa puolustukseni oli että yritin vain olla hauska eli heitin sen pelkästään jollain tasolla huvittavaksi tarkoitettuna juuri edellä esittämäni huonon vitsin venytyksenä.
Vitsi selitettynä: en vähimmässäkään määrin kuvitellut edellisen rastin laittajan tai sinun omistaneen hetkenkään edes ajatuksenpuolikasta minulle tai sille mitä minä mahdollisesti heidän valitsemastaan rastista tykkään tai olen mieltä - ja yhtä vähän osasin kuvitella että jompi kumpi teistä saattaisi viestiä nopeasti vilkaistuaan jossain mielentilanteessa, esimerkiksi sadekelissä keskustassa pyöräiltyään, tulkita sitä jotenkin muuten kuin niin sanotusti selvästi kieli poskessa kirjoitettuna ja "This is humour!" -leimalla varustettuna.
PS Olin kyllä seuraillut saderintaman kulkua Helsinki Testbedin tutkakuvassa ja ajatellut vielä pienen iltalenkin tekeväni - mutta taidan sittenkin lähteä kävelylle. Meni aivan liian totiseksi tämä kuvarastihomma. Sitä paitsi en ole saanut ostetuksi uutta puhelinta Samsungini tilalle ja sen kamerallahan ei saa pimeän aikaan kuin paskoja rastikuvia.
Ei siellä ytimessä nyt niin märkää, pimeää ja inhottavaa ollut. Rasti 1878 oli Alvar Aallon Erottajan paviljonki.
https://pic.useful.fi/2gulZrDbFt.jpg
Uudessa on uudempaa designia:
https://pic.useful.fi/Er5sVMmfv.jpg
(Ja nyt Stelvion pariin, jonka nousin viisi vuotta sitten kahteen kertaan yhden lenkin aikana, hitaasti. Good times.)
Ei kehdannut laittaa kuvaa arkiston aarteista.. Lux Helsingin valoteos jostain historiasta taustalla olisi voinut herättää ihmetystä .. sää olisi kyllä matchannut aika hyvin mutta fillari ei ole tainnut olla yli vuoteen käytössä, Ffants olisi ehkä voinut huomata. Tosin jos olisi saanut kaivettua uudenkin rastikuvan samalla fillarilla :D
Kulttuurisauna. Rasti 1879.
Tämä oli muuten jälleen niitä rasteja eli omassa mielessä sopivaa käyttöhetkeä odottaneita kohteita. Lista on viime aikoina lyhentynyt kovasti.
Sauna näytti olevan syystauolla (avautuu taas ke 28.10. klo 7.00). Tämän ilmaantui harmikseen havaitsemaan toinen pyöräilijä.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...498e784348.jpg
Jatketaan.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...725a82ac4d.jpg
Olin ajatellut ajaa ottamaan "kävin siellä minäkin" -kuvan Merihakaan, mutten ehtinyt. Sitten ajattelin että pitäköön rastinsa. En kuitenkaan pysty pelkästään hakemaan ja laittamaan rasteja ja olemaan esittämättä kommentteja jotka joko ovat pelkästään tyhmiä ja tarpeettomia tai jotka ovat tyhmiä ja tarpeettomia ja jotka lisäksi vielä ymmärretään väärin.
Mutta sitten muistin että lapsena piti oppia kaikenlaista ja eräs hokema jolla kovasti yritettiin jotain päntätä viattoman päähän koski sitä "joka leikistä suuttuu". Siispä ajattelin ettei minun ole syytä antaa yhden tosikon pilata vilpitöntä kuvarasti-iloani. Kerronkin nyt kaikille kiinnostuneille että aion käyttää syntyneen tilaisuuden hyväkseni ja lähden ottamaan sen "kävin siellä minäkin" -kuvan uudella rastilla.
Entä jos meitä tosikkoja on useampi?
Saunaseuran saunat Larussa eikä Karussa :)
https://pic.useful.fi/uGU8M5v1N.jpg
Uusi ...
https://pic.useful.fi/hXJDiMIpL.jpg
Tuonne en nyt ehdi. :D
Komppaan...
Pöh, mulla oli tällainen saunaseurakuva odottamassa. Nopea söi hitaan ;)
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...78e8794c9e.jpg
Smolle iloiset terveiset: jos Keilaniemestä Lauttasaareen ajaminen ilman ylimääräisiä kiemuroita olisi minulta onnistunut, olisimme taas tavanneet kuvarastien merkeissä!
Mutta tässä tämä kuva, en sittenkään ole ihan täysi all talk, no walk -kuvarastikuski:
https://pic.useful.fi/K_FGOFha7.jpg
PS Kiitokset (ihan oikeasti, ilman piikkiä tai koukkua) casanovalle Lauttasaaren rastista! En ollutkaan siellä pitkään aikaan käynyt ja lenkistä tuli hienompi kuin odotinkaan. Taisi muuten edellinenkin kerta tapahtua kuvarastimerkeissä, ainakin muistan Smon rastilla käyneeni (ja luultavasti silloinkin hyvänä kakkosena).
Olen näköjään ollut ihan vain parin sadan metrin päässä larun rastista samaan aikaan kun Casanova sen postasi, mutta veneennostopuuhissa ilman pyörää.
Aika paha vahinko, ei huomannut puhelimesta :) on näitä tainnut olla. Ei oo sukkiksia jalassa :)
Toihan on ihan eri kohdasta, ihan käyttis olisi ollut
Olin siellä aika paljon ennen postausta. Taidat kuitenkin olla eniten minut rasteilla tavannut rastipolkija. J'Ojaa ei lasketa. Niin ja hphuhtin olen toki tavannut rastien ulkopuolella muinoin ja ehkä haraldin radalla ..
Koska tietäjiksi ilmoittautuneet casanova ja JackOja olivat mitä luultavimmin sitoutuneet hieman toisenlaiseen pyöräilyyn kokonaan toisenlaisissa maisemissa, jonkun muun oli haettava rasti ja ajattelin että miksei se voisi olla minä. Ihan kaikkia kun ei urbaanipyöräily kiinnosta ja monet työmatkafillaristit kun vievät viikonloppuajonsa jonnekin antoisimmille reiteille ja seuduille.
Uusi Sauna -niminen sauna ja ravintola kertoo olevansa 2000-luvun korttelisauna. Mikäs siinä, rastiksi 1880 se ainakin hyvin kelpasi:
https://pic.useful.fi/sA01LhomK.jpg
Uuden rastin kuvaaminen tai siis rastikuvaksi sopivan kuvan ottaminen tuotti minulle sen verran vaikeuksia että minun on turvauduttava epätavalliseen ratkaisuun eli temppuun (joka uskoakseni on eräänlainen "first" kuvarasteissa) laittamalla rastista kaksi kuvaa. Ensimmäisessä itse rasti:
https://pic.useful.fi/PLaRImZLq.jpg
ja toisessa katu jolla rasti sijaitsee:
https://pic.useful.fi/pfx1l0cmk.jpg
Oi ei, taas joku pömpeli.
Pari kertaa uusi saunomassa on tullut käytyä. Se joku kalaleipä kannattaa ottaa, jos vielä menusta löytyy :)
Kauan kesti, laitoin kuvatekstiksi "Uusi ..." ja kuvassa oli vielä S, melkoinen vinkki. Kimmolla oli monenmoista säätöä tuon kanssa ennen kuin pääsi ensimmäiset löylyt ottamaan ...
Kuvan peilikuvassa oli Catalina tjms. Hetken kesti lukea sitä kyllä, epäilin jo että olin innostunut liikaa lenkinjälkeisten oluiden kanssa.
Arvostan suuresti huumorintajuasi, mutta uskon laittaneeni rastiksi ensimmäisessä kuvassa näkyvän rakennuksen. Kakkoskuvan lisäsin pitääkseni yllä sitä kuvarastiajatusta että rastin pitäisi olla sellainen jonka (jonkinlainen kuvitteellinen keskivertokuvarastipyöräilijä) ajaessaan huomaa tai (jonkinlaisella todennäköisyydellä) ei voi olla huomaamatta. Koska rakennus jää paljolti pensasaidan taakse, tykkäsin että rasti on parempi kun mukana on katunäkymäkin. (Molempia kun en millään saanut samaan kuvaan.)
Niin. Mulla on näitä keppihevosia. Jos kuvassa tai tekstissä on liian suoraksi koettu vihje, sen vaikutus hakijoihin saattaa olla täysin päinvastainen eli jo syttynytkin innostus hakea rasti saattaa sammua siinä samassa. Ja jos arvelee että rasti haetaan joka tapauksessa - esimerkiksi jonkun sellaisen toimesta joka edellispäivänä kertoi juuri silloin ei-ehtivänsä:rolleyes: - saattaa käydä niin että kaikki ajattelevat samoin eikä kukaan hae rastia (ellei sitä sitten hae joku hyödyllinen idiootti).
PS En ole käynyt Saunaseuran löylyjä kokemassa enkä rastina olevasta Kimmo Helistön saunastakaan tiennyt muuta kuin että se sijaitsee Jätkäsaaressa ja että konseptiin kuuluu ravintola. Ja koska olen välillä vähän uuno, en edes hoksannut että saunaa pitäisi hakea; luulin että paikka on jokin trendikahvila tai vastaava (ja rasti-idean antajana talviavoin terassi):eek:
Minut on siis nimetty saunaseuran pitkäaikaisen puheenjohtajan Harald Teirin mukaan. Ja vaikka Harald oli vielä sukua, en ole silti saunonut saunaseurassa (asuin vielä 20 vuotta lauttasaaressa). Teirin suvun savusaunassa Siidebyssä olen kylläkin saunonut.
Nerokasta!
Nyt jos olisi joku vihje saattaisin päästä sisältä ulos.. :)
Lenkki hyvässä seurassa maistui sen verran pitkään että vihje tulee pienellä viipeellä, mutta tämähän on rasti jota voi hakea ja jonka voi löytääkin iltalenkilläkin.
Ajattelin rastin aukeavan siten että hakisi kaupunginosaa joka olisi pääosin rakennettu suunnilleen noihin aikoihin, joka olisi verrattain puistomainen ja joka on vielä toistaiseksi jäänyt rakentamatta täyteen purkamalla alkuperäiset talot ja ahtamalla tontit täyteen pari- tai rivitaloja (kuten monilla muilla samanikäisillä alueilla). Sitten vain ajamaan ja kiertelemään tai hakemaan satelliittikuvasta sopivaa kadunmutkaa ja selvästi esimerkiksi rintamamiestaloista erottuvaa rakennusta...
Toinen vaihtoehto voisi olla se että yrittää päätellä tai arvata rakennuksen alkuperäistä käyttötarkoitusta. Mutta se on tietty jossain määrin hakuammuntaa enkä mene takuuseen että sitä kautta onnistuu.
Ihan kuin koulu, muttei ehkä sittenkään...
Ennemmin jonkun kylän tai yhteisön rakennus. Muistuttaa hiukan poliisien majaa.
Korsutie 22. Rasti 1882.
Nerokas valinta siksi, että "vanha" oli Uusi sauna ja tämä "uusi" taasen vanha (ei enää toimiva) yleinen sauna.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...3cebb19014.jpg
Uuden kuvasin ihan teitä ajatellen ensin ja päivänvalossa. Jos väitteisiin on uskominen, teema jatkuu.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...073ecfc7a9.jpg
Jos olisin epäileväinen luonne, olisin varma että casanova haki rastin seuraamalla Strava-jälkeäni. Mutta koska en ole ja koska (1) tiedän että casanova on aika haka näissä kuvarastijutuissa, (2) Marttila ymmärtääkseni sijoittuu sillä lailla sopivasti että hän on melko todennäköisesti joskus työmatkapyöräillessään ajanut Korsutietäkin, ja (3) rastin löytämiseen avautui verrattain suora oikotie kun keksi tai arvasi että minäkin olin laittanut rastiksi saunan.
Marttilan invalidikylän Nurmisen saunasta kerrotaan täällä (ja Hesarin tilaajille myös täällä).
No oikeestaan aattelin että tämä on sen verran keskeisellä paikalla ja matkan varrella niin menisi nopeasti .. aika nopeastihan se menikin
Höh, minä kun luulin että Uusi Sauna oli nerokas. No nyt oli oikeasti nerokas.
Siinä saattoi silti käydä niin että se meni suhteellisen nopeasti vain ja ainoastaan siksi että löytyi se hyödyllinen idiootti joka haki rastin siksi että arveli ettei se muutoin vaihtuisi koko viikonloppuna vaan aikaisintaan vasta maanantai-iltana kun joku työmatkapyöräilijä kävisi sen reittinsä varresta poimimassa:rolleyes:
Minä puolestani kuvittelin että casanovan mielestä oivallukseni käyttää rastikuvana kahden kuvan yhdistelmää oli ainutlaatuisen nerokas:DLainaus:
Höh, minä kun luulin että Uusi Sauna oli nerokas. No nyt oli oikeasti nerokas.
PS Uudesta rastikuvasta en tule autuaaksi enkä hullua hurskaammaksi. Mulla tahtoo olla sama juttu näiden arkkitehtuurirastien kanssa: joudun huomaamaan (1) etteivät yksityiskohdat tahdo jäädä päähän vaikka ne olisi kuvissa nähnytkin, ja (2) että kiinnostukseni on viime vuosina ilmeisesti laimentunut sen verran etten seuraa rakentamista riittävän aktiivisesti jotta pysyisin mukana siinä tahdissa jossa uusia ja sinänsä arkkitehtonisesti tai kaupunkikuvallisesti mielenkiintoisia rakennuksia on Helsinkiin noussut.
Yritin parhaani mukaan tutkia digitaalisia jälkiä ja muistini syövereitä, mutta en varmuudella osaa sanoa, olenko tuosta aiemmin ajanut. Mitään todisteita moisesta ei ainakaan ole olemassa. Sen sijaan oli kyllä hiljattain tarkoitus ajaa tuosta eräällä paikallisia jokia ja puropahasia seurailevalla lenkillä, mutta suunnitelma eli sen verran, että Mätäjoen kaikkia rantoja ei tullut koluttua. Enkä kyllä osaa kuvitella, olisiko paikka jäänyt riittävän yksityiskohtaisesti mieleen, vaikka siitä vierestä olisi ajettukin.
Ei ehkä ainutlaatuisen nerokas - jo pelkästään siitä syystä, että jostain mielen sopukoista tunkee esiin ajatus moista keinoa käytetyn jo aiemmin jossain kuvarastilangassa - mutta rastin löytymisen kannalta merkitsevä ratkaisu. Pelkkää rakennusta en olisi olisi saanut kohtuullisella työmäärällä (eli lyhyen kärsivällisyyteni rajoissa) etsittyä. Kokeilin kyllä jos jonkinlaisia hakuja työväentalojen, seuratalojen, seurakuntatalojen sun muiden kiehtovaan maailmaan, mutta ei tärpännyt.
Arvaus oikeaan suuntaan piili siinä, että kehaisit edellisen rastin jäljiltä Lauttasaareen suuntautunutta lenkkiä. Melko nopeasti oli pääteltävissä, että luontaiset ja hallinnolliset rajat vaikuttivat mainittavasti seuraavan rastin sijaintimahdollisuuksiin. Etelässä meri, lännessä Espoo, idässä kymmenen kilometrin sääntö jne. sanelivat pitkälti sen, mistä kannatti etsiä. Niin sanotusti omilla nurkillani en moisen uskonut piileskelevän, joten katsoin ainoaksi mahdollisuudeksi alueet Lauttasaaresta suht suoraan pohjoiseen.
Kahdesta kuvasta sai aika hyvin käsityksen siitä, minkälaisesta mutkasta punaista kattoa kannatti alkaa etsiä. Oikean paikan löydyttyä piti oitis altavistattaa, mikä rakennus moisessa osoitteessa oikein piili. Löytö oli oivaltava!
Rasti 1883 oli Valo Hotel & Work Mannerheimintiellä:
https://i.postimg.cc/QNgN1yYy/68-B93...1-B7-FCDED.jpg
Uusi:
https://i.postimg.cc/sD18sBW4/E426-A...FAD994-BAD.jpg
Hyvä kun löytyi. Hotelli päätyi rastiksi mainostamansa hirsisaunan vuoksi. Eipä ole tullut kokeiltua.
https://uploads.tapatalk-cdn.com/202...86e71c687f.jpg