The Magnificent Seven. Modernia länkkäriräiskintää. Oli toi sentään parempi kuin The Maltese Falcon, joka oli toiseksi viimeisin elokuva, jonka katsoin. Film noir klassikoksi melko sekavaa räpellystä mielestäni.
Printable View
The Magnificent Seven. Modernia länkkäriräiskintää. Oli toi sentään parempi kuin The Maltese Falcon, joka oli toiseksi viimeisin elokuva, jonka katsoin. Film noir klassikoksi melko sekavaa räpellystä mielestäni.
Land of Mine, tanskalais-saksalainen elokuva nuorista saksalaispojista raivaamassa sodan jälkeen miinoja Tanskan länsirannikolta. Ei todellakaan mitään helppoa katsottavaa, mutta hieno ja puhutteleva elokuva.
Kill Bill vol. 2 - ei yllä ykkösosan tasolle, paikoin jopa hieman pitkäveteinen. 3/5
Love & Friendship. Aika monta Jane Austenin kirjaa olen lukenut, mutta tämä tarina ei ollut tuttu. Enpä osaa sanoa siis, minkä verran vapauksia ohjaaja oli ottanut, mutta lopputulos miellytti kyllä ja huumori nauratti. Tässähän ei varsinaisesti paljon tapahdu, vaan kaikki perustuu dialogiin (alkuperäinen novelli koostunee kirjeistä). Kaverit olivat vetäneet pikku torkut vieressä...
Sairaslomalla on aina aikaa katsoa elokuvia. Vihdoinkin Netflixiin oli tullut Star Trek -elokuvia ja pääsin uppoutumaan siihen maailmaan oikein kunnolla.
Star Trek: The Motion Picture (1979) 3,5/5.
Star Trek: The Wrath of Khan (1982) 3,5/5.
Star Trek III: The Search for Spock (1984) 3/5.
Star Trek IV: The Voyage Home (1986) 3,5/5.
Star Trek V: The Final Frontier (1989) 3,5/5.
Star Trek VI: The Undiscovered Country (1991) 3/5.
Näin kolmeen päivään tuossa on hyvin kattava annos vanhan sukupolven Star Trekiä. Aikaisemmin on tullut katsottua vain jokunen jakso alkuperäistä TV-sarjaa ja elokuvat ehkäpä joskus 90-luvulla, joten kosketus oli varsin neitseellinen. Ison, mutta positiivisen, yllätyksen antoi kolme päähenkilöä kun myös Bones oli verrattavissa Kirkiin ja Spockiin. Ensimmäisessä osassa Scotty, Uhura, Sulu ja Chekov olivat lähinnä statisteja, mutta seuraavissa osissa heidän roolinsa kasvoi.
Usein puhutaan, että Star Trek -elokuvista parilliset ovat onnistuneita ja parittoman vähemmän onnistuneita, mutta itse en pysty näkemään tätä eroa. Ensimmäinen ja viides osa olivat vallan mainioita, vaikkakin sisälsi pieniä puutteita kuten ensimmäisen osan hidastempoisuus.
Lähes aina parhaana elokuvana pidetään Wrath of Khania ja samalla Khania pidetään Star Trek -saatan parhaana vihollisena. Onhan elokuva hyvä ja Khan on vastustajana hyvä vertailukohta Kirkille, mutta itse en löytänyt elokuvasta sitä erinomaisuutta mitä usein mainitaan. Ajatus Khanin tuomisesta pahikseksi yhden jakson perusteella 15 vuotta myöhemmin oli aikamoinen riski, mutta selvästi kannatti kuitenkin.
Vielä on katsomatta Generations, First Contact, Insurrection ja Nemesis. Nuo ovatkin jo itselleni rakkaamman uuden sukupolven elokuvia, joten eiköhän nekin tule hotkaistua hetkessä. Generations on tietysti uuden ja vanhan sukupolven pakollinen kohtaaminen.
Ruotsalainen Turist. Pirullisen terävä ja kauniisti kuvattu.
https://www.youtube.com/watch?v=fjjzVbTBF8o
Eddie the Eagle:
http://www.imdb.com/title/tt1083452/
Mainio hyvän mielen leffa, varsinkin meille, jotka muistamme, kuinka Eddie hyppäsi ammoin :)
Aivan karsea virhe vaan tuossa elokuvassa. Tuohon aikaan ei todellakaan hypätty v-tyylillä.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti Kampinalle
^ Totta, huomasin saman. Ehkä ei löytynyt sijaisnäyttelijöitä, jotka olisivat osanneet sukset yhdessä -tyylin.
The Rock, "taustamusiikkina". Jostain syystä ajan hammas ei ole purrut tähän samalla lailla kuin moniin aikalaisiinsa...20-vuotiaaksi edelleen melko mainio toimintapläjäys, sitä voi kaksi tuntia huonomminkin viettää.
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
Äskön "Rush". Chris Hemsworth on tietysti tosikomea, mutta helppo olla tykkäämättä kuspää James Huntista. Olen aina tykänny Niki Laudasta, ja tässä se mielipide vaan vahvistui, paljon helpompi samaistua Niki-tyyppiseen kilpailijaan... Ferrari-talli ei ole yhtään haitaksi.
Kun nyt en yhtään muistanu miten ne kaudet meni, niin tosi jännittävä hyvä kun hengittää uskalsi. Tuumasin ensin että piruvie kun siinä noin kävi...mutta loppujen lopuksi tappiokin kääntyi Niki Laudan voitoiksi.
Aivan ihana elokuva, hyvä että jäin katsoon kun ensin meinasin että meen nukkuun.
nauhalta viikonlopun herculet poroitin,arvasin syyllisen.
Juuri äsken tämän kauden Docventuresin päätöselokuva New Run.
Alkuun odotusarvot olivat siellä viime vuoden Hymyjen maan tasolla, mutta odotukset ylittyivät täydellisesti. Pekka Hyysalo on kyllä todellinen taistelija, josta kuka tahansa voi ottaa oppia.
Netflixiin tupsahti Paluu tulevaisuuteen -trilogia, joten olihan se taas todistettava.
Paluu tulevaisuuteen I: 4,5/5
Paluu tulevaisuuteen II: 3,5/5
Paluu tulevaisuuteen III: 4/5
Onhan tämä nyt aivan mahtava ja kiehtova elokuvasarja, ei tämmöisiä nykyisin enää tehdä. Nämä jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan.
The Big Short. Jos Margin Call tai The Wolf of Wall Street nappaa niin suosittelen myös tätä.
The Adjustment Bureau (2011) eli suomeksi Kohtalon valvojat. Viihdyttävä, mutta ei paljon muuta.
Koskemattomat (2011). Tämä olikin pitkään ollut katsottavien listalla. Piristävää katsoa välillä muunkin kuin lontoonkielistä elokuvaa. 3,5/5
Yes Man (2008): Jim Carreyn esittämä perusnegatiivinen hahmo muuttaa käyttäytymistään ja alkaa vastata kaikkeen "kyllä" (2,5/5).
The Wave (2015): Norjalainen elokuva siitä, kun vuorenseinämä luhistuu vuonoon ja aiheuttaa tsunamin (3/5).
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu. Aino Havikaisen ja Sami Toivosen kirjat, joihin elokuva perustuu, ovat niin hulvattomia ja pieteetillä tehtyjä, että olisin suonut tälle elokuvalle paremman käsikirjoituksen ja toteutuksen. Jäi harmittamaan, koska aineksia olisi ollut huomattavasti paljon parempaankin tällä näyttelijäkaartilla. No, lapsi tykkäsi leffasta, mikä on hyvä.
Jack Reacher - paluu päämajaan.
Stardust (2007). Ei ollut juurikaan odotuksia tämän leffan suhteen, mutta yllätti positiivisesti: 3/5
Nuori Zlatan -dokumentti. Hieman poukkoileva ja sekava, mutta mielenkiintoinen leffa. Löytyy Areenasta:
http://areena.yle.fi/1-3353050
Telsusta viikonloppuna Howard Hawksin ohjaama Syvä uni. Bogart ja Bacall. Kässäriä oli ollut väsäämässä William Faulkner.
^ Nimensä sai (tai laitettiin) kreditteihin, mutta Faulknerin tosiasiallinen osuus on jäänyt arvoitukseksi tutkijoille koska alkuperäistä käsikirjoitusmateriaalia tai muistiinpanoja ei ole säilynyt.
Mä katselin myös Teeman klassikkoelokuvan: "Mississippin velho", François Truffautin jonkinlaisen film noirin vuodelta 1969, pääosissa isot tähdet Jean-Paul Belmondo ja Catherine Deneuve. Ei oikein toiminut sen paremmin kaupallisena thrillerinä kun semmoisena art house -elokuvana eikä oikein siinä välissä seikkailevanakaan. Claude Chabrol olisi ehkä onnistunut paremmin, toisten näyttelijöiden kanssa.
Mä olin nähnyt filmin ennenkin, oikeassa elokuvateatterissa - mutta en millään muista missä teatterissa enkä edes milloin, mutta se ei varmasti ollut mikään ensi-iltateatteri. Sen muistan että filmi oli K-12 joten sinne pääsi ja että menin kun luokkakaveri pyysi ja kaveri pettyi kaameasti koska oli kuvitellut filmin sijoittuvan jonnekin Louisianaan, New Orleansiin tai mangrovesoille, ja "velhon" liittyvän voodoohon - mutta "Mississippi" olikin laiva jolla naispäähenkilö saapuu filmin alussa ja "velho" olikin ranskankielisen nimen "La Sirène du Mississipi" mukaisesti seireeni. Senkin muistan että filmin loputtua kuulin joidenkin (aikuisten) katsojien poistuessaan myös pitävän filmia pettymyksenä, "Ei olisi uskonut Truffaulta" jäi jostain syystä opettajamaisen naisäänen sanomana mieleen.
Muistin kyllä juonen pääpiirteissään ja joitain yksittäisiä kohtauksia hyvinkin, mutta paljon oli sellaista mikä ei ollut jättänyt minkäänlaista muistijälkeä tai mikä oli mennyt aikoinaan kokonaan ohi nuorelta katsojalta. Mutta parhaiten muistan kyllä sen että Catherine Deneuven aiheuttamat fyysiset reaktiot tekivät leffakäynnistä ajoittain kiusallisen ja epämukavankin.
Tom Russellilla on hyvä biisi nimeltään "William Faulkner in Hollywood". Siinä kuvaillaan kuinka Faulkner yksinäisessä huoneessa yrittää saada leffakässäriä aikaiseksi, huonoin tuloksin. Mies potee koti-ikävää, Mississippin sateita ja nappailee bourbonia. Mutta minkäs teet, kun tuottajat odottavat kuuluisalta kirjailijalta ihmeitä ja miehellä itsellään on "southern loan sharks on his back", vai miten se riimi nyt menikään.Lainaus:
Alkujaan tämän lähetti kuovipolku
The Wolf of Wall Street tuli viimein katsottua boksilta eilen.
Jäi hieman sekava olo. Hemmetin ylipitkä se ainakin oli ja oli tungettu mukaan jos jonkinlaista monipuolisen kategoriavalikoiman seikkailua.
Ihan mainiota viihdettä kyllä ja yllättävän paljon tissejä, pakaroita ja pimperoitakin ollakseen hollywoodin suurtuotantoa, siitä pojot.
007 - Goldfinger
Nyt menossa 007 - Thunderball.
Nainen junassa
Tuo tuli valittua siksi, että oli ainut katsomiskelpoinen ehdokas Finnkinon ohjelmistossa eilen. Mutta kylläpä kannatti, mainio pätkä. Psykologinen hilleri taitaa olla lajityyppi.
Näyttelijätkin tekivät erittäin laadukasta työtä, varsinkin Emily Blunt pääosassa. Häntä pitääkin seurata tarkemmin jatkossa, aiemmista töistä ei ole jäänyt muistikuvaa.
Huikea Night Visions Maximum Halloween 3016 takana. Night Visions -tapahtumia on takana jo reilusti yli 10 ja tällä kertaa taisi olla se paras kerta. 3 päivän aikana 12 elokuvaa oli juuri sopiva setti ja mitään taisteluväsymystä ei tullut, koska elokuvien määrä per päivä pysyi maltillisessa neljässä.
To:
The Zodiac Killer (1971) 3/5.
The Greasy Strangler (2016) 3/5.
The Autopsy of Jane Doe (2016) 3,5/5.
31 (2016) 1/5.
Pe:
Pet (2016) 3/5.
High-Rise (2015) 1,5/5.
I Am Not a Serial Killer (2016) 3/5.
The Wailing (aka Goksung) (2016) 3,5/5.
La:
The Untamed (aka La región salvaje) (2016) 2,5/5.
Incarnation (Inkarnacija) (2016) 2/5.
Cave (2016) 2,5/5.
Arrival (2016) 5/5.
Arrivalista on vielä kirjoitettava sen verran, että kyseessä on todennäköisesti vuoden paras elokuva. Varsinkin Amy Adams kantaa elokuvaa loistavalla roolisuorituksellaan, muiden seuratessa hyvin perässä. Tarina oli myös mitä kiehtovin ja piti jännityksessä loppuun asti. Tällä kertaa eeppistä Sci-Fi draamaa ei pilattu Interstellarin lopun kaltaisella höpöhöpö 'rakkaus ylittää kaiken' -löpinällä.
Ehdottomasti vahva ehdokas tulevissa Oscar-mittelöissä vaikka onkin genreltään väärä voittaakseen. Elokuva, naispääosa, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, lavastus, musiikki, äänitys, äänitehosteet ja erikoistehosteet ovat kaikki sellasia, että Arrival ansaitsisi pystin. Verrattuna viime vuoden elokuviin nuo kaikki napsahtaisi laariin poikkeuksena Revenantin kuvaus, Ex Machinan erikoistehosteet ja Hateful Eightin musiikki.
King Kong (2005): 3-/5
Takaa-ajettu (1993): 4+/5
Takaa-ajajat (1998): 3+/5
Independence Day 2 (2016): 2-/5 -> tämä eritoten oli pettymys
Howard Hawksin ohjaama Kirjava satama, pääosissa Bogey ja Lauren Bacall, ahh!
Tässäkin oli toiseksi käsikirjoittajaksi merkitty William Faulkner, mikä mahtoi olla hänen panoksensa? Hyvä idea oli roolittaa kapakkapianistiksi itse Hoagy Carmichael. Mieshän sävelsi uransa aikana lukuisia biisejä "suureen amerikkalaiseen laulukirjaan". Näyttää hän Wikipedian mukaan näytelleen useassa muussakin leffassa.
Loppuratkaisu oli aika kökkö. Olisin itse kirjoittanut pienellä pinnistyksellä paremman. :D
Black Dynamite
Ja oli täyttä dynyy! 5/5
Nyt on myös Cinemadrome saatu tältä vuodelta pakettiin, joten on hyvä vetää myös ne leffat listalle.
Perjantai:
They Live (1988) 3,5/5.
The Evil Dead (1981) 3/5.
The Driller Killer (1979) 2,5/5.
Lauantai:
The Room (2003) 2,5/5.
The Terminator (1984) 4,5/5.
Meatcleaver Massacre (1977) 2,5/5.
Ei niin loistelias tapahtuma kuin Night Visions, mutta hyvää laatua kuitenkin. En ole koskaan ollut mikään järin suuri Evil Dead -fani, mutta se johtunee siitä että näin elokuvan ensimmäistä kertaa vasta aikuisena. Lauantain klassikko taas iski kuin tuhat volttia valkokankaalta.
The Room on taas sellainen elokuva, että miten sen pisteyttää? Laadultaan se on 0/5 tienoilla, mutta viihdearvoltaan 5/5. Suosittelen kuitenkin kaikille, edes kerran.
Pari ranskalaista elokuvaa. Semmoisia aikuiselle keskiluokkaiselle yleisölle (jota Ranskassa ilmeisesti vielä riittää) tehtyjä omalla tavallaan viihdyttäviä laatuelokuvia, ihmissuhdekomedioita tai kamaridramedioita tai miksi niitä nimittäisi: "Alceste à bicyclette" (miljoona katsojaa) ja "Prénom" (kolme miljoonaa). Omalla tavallaan viihdyttäviä jo pelkästään hyvien näyttelijöiden takia, mutta myös jotenkin ärsyttävällä tavalla katsojiaan kosiskelevia ja imartelevia. Hyvät näyttelijät kuitenkin pelastavat, jos vain jaksaa antaa itsensä viihtyä.
PS Jostain syystä yhdistän aina mielessäni Lambert Wilsonin ja Cristopher Lambertin yhdeksi ja samaksi näyttelijäksi. Ovathan he nimipuolikaimuutensa lisäksi samaa ikäluokkaa ja ehkä hieman samannäköisiäkin, mutta...
PPS Ei "Alcestessa" juurikaan ajeta polkupyörällä, mutta olkoon:
https://i.guim.co.uk/img/static/sys-...sm=12&fit=max&
Captain Phillips
Nomut toihan oli ihan jännä ja katsottava tomhänksistä huolimatta. Pikkusen jäi jopa mietityttämään miten tuo tapaus oikeasti meni, kun oli tuota epäuskottavuuttakin havaittavissa. Jaksaiskohan alkaa tsekkaillee.
Selviytyminen (2012): 4/5 - viisihenkisen perheen selviytymiskamppailu Thaimaan tsunamista.
Hyvät, pahat ja rumat (1966): 4/5 - Tämän ikivihreän klassikon jaksaa aina katsoa.
The Truman Show (1998): 3.5/5 - Ei tämäkään huono ole.
Moonrise Kingdom
Aina yhtä mainio ja hyväntuulen leffa
War dogs.
Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
Snowden
Ei liikaa kantaa ottava, mutta ehdottomasti ajatuksia herättävä elokuva. Tarinan kerronta jaksoteltiin kauniisti eheäksi kokonaisuudeksi. Tissit. 9/10.
Katsoin saman elokuvan kuin JackOjakin. Mutta vähän samalla fiiliksellä kuin muutkin näkemäni Wes Andersonin filmit eli siitä tahtoisi kovastikin pitää, mutta ei vain onnistu. Ohjaaja osaa kyllä luoda oman itsenäisen maailmansa - mitä pidetään ja itsekin pidän hienona kykynä ja todella hyvän elokuvan välttämättömänä ominaisuutena - mutta jostain syystä minulla ei vain ole pääsyä siihen (eli jos kirjoittaisin elokuva-arvosteluja ja kirjoittaisin ne englanniksi, joutuisin paremman puutteessa käyttämään sanoja "self-refential" ja "insular" negatiivisessa merkityksessä - mutta onneksi en ole).
Katsoin myös joskus Teemalta tallentamani dokumentin "Kuka sanoisi tuota taiteeksi?" ("Who Gets to Call It Art?") taidekuraattori Henry Geldzahlerista ja 60-luvun amerikkalaisesta tai siis nimenomaan New Yorkin taideskenestä (joka on aina ollut mulle jollain tapaa kiinnostuksen kohde ja innostuksenkin aihe eli vaikkei dokumentissa sinänsä ollut mitään uutta eikä ihmellistä, niin katsoihan sitä herkeämättömästi niin kuin hyvän dekkarin jonka lukee uudelleen vaikka tietääkin juonen ja osaa dialogin paikoin ulkoa).