Mutta ensi viikonloppuna vaisi mennä sinne, ei sepelissä mutta suoralla - ehkä [emoji848] Sellainen speedy gravel [emoji849]
Printable View
No piti sitten käydä itse katsomassa, kun keli oli kohdallaan. :)
Punkalaitumelta Vesilahdelle menevä kaista on valmis, kuten myös toiseen suuntaan väli Vesilahti-Liitsola. Liitsolasta etelään päin menevä kaista oli vielä hieman kesken, mutta sepeliä ei ole enää missään. Tätä tietä kannattaa nyt ajaa!
Väänsin Sastamalasta Punkalaitumelle vastatuuleen, mutta onneksi törmäsin Myötätuuleen. ;D
Hienoa, että yksi lähiseudun parhaista lenkkiteistä saatu kuntoon.
Ajelin tänään Säynäjärventieltä Pukalaan. Kiinnitti huomiota, että KAIKKI ajamani soratiet (metsäautotiet ja isommat tiet - aivan kaikki) olivat erinomaisessa tai hyvässä cyclo-kunnossa. Tässä jälki https://trailmap.fi?share_code=18701190033740.
Kuten Jalo yllä kertoo, hiekkatiet ovat upeassa kunnossa!
Siispä ajatuksena uusia tulevana lauantaina elokuun alun hiekkatiepyöräily Punkalaitumen Myötätuuleen kaffelle ja pullalle, suolaistakin on ollut tarjolla.
Lähtö Maaveräjänlahden ja Pyjäjärventien kelvin risteyksestä klo 9. Eli kohdasta jossa maaveräjänlahden kelvi tulee Läntisen kehätien ali ja yhtyy Pyhäjärventien kelviin: https://goo.gl/maps/ENAuPF4XyYJMa3SN6
Matka noin 160km ja vauhtina 26-27km/h.
Alkumatkasta maasto "kumpuilee", mutta lähempänä Punkalaidunta on tarjolla suht tasaista, nopeaa ja kaunista hiekkatietä.
Tarpeen vaatiessa Punkalaitumella voidaan poiketa myös kaupassa hakemassa täydennystä taskuihin.
Matkalle ei osu muita kauppoja tai kaffiloita, joten yhden pidemmän pysähdyksen taktiikalla liikkeelle ja jalkaa välillä muuten maahan banaanitauolle.
Reitti näin: https://connect.garmin.com/modern/course/43274498
Toiveena on, että nimi nimenhuutoon, niin tiedän saanko seuraa, vai tuleeko soolo
Nimenhuuto: https://pkk.nimenhuuto.com/events/14371843
Tuo on hieno reitti ja hyväkuntoisilla teillä peesi keventää rasitusta eli keskari ei tunnu niin kovalta kuin yhtäkkiä voisi arvella. Myötätuuli on tänä vuonna koeponnistettu useamman kerran ja .. se on hyvä. :) Toissapäivänä tuolla suunnalla ruska oli upea. Sitäkin voisi olla lauantaina vielä jäljellä.
Huomisen Juhalenkilla ajellaan lännen suuntaan, Siuroon tai jopa Kehäkukkaan saakka.
Lamminpään valoristeyksessä n klo 9.48.
Säävaraus.
https://pkk.nimenhuuto.com/events/13721471
Lauantaina tarkenee vielä maantielläkin:
Ajetaan Kehäkukkaan suunnilleen näin:
https://pkk.nimenhuuto.com/events/14381215
Pappavauhti toteutui justiinsa.
Kirkontornikin mahtui kokonaan kuvaan.
Telaketju pyöri jatkuvana myötäpäivään sivuvastaisessa liki sopuisasti.
Näin Stravalleni: https://www.strava.com/activities/4144929528/
Myötätuulen hiekkatielenkki ajettiin vauhdikkaasti 10 kuskin voimin. Keli oli hieno ja reitti edelleen nopea, vaikka Myötätuulen jälkeen kohtasimmekin kohtalaisen vastatuulen.
Parissa kohden oli uutta kuulalaakerisoraa levitelty tielle, mutta ei onneksi pitkiksi pätkiksi. Asfalttiakin sattui hiukan matkalle, että pyöriteltiin jatkuvaa telaketjua ihan hyvällä maantienopeudella. Yksi kumin puhkeaminen osui matkalle, mutta niin hienosti oli sekin ajoitettu, että Kahvila Myötätuulella se huomattiin ja paikkaus meni sujuvasti kahvitauon aikana.
Tässä jälki ja pari kuvaa Stravastani: https://www.strava.com/activities/4145309061
Pieni lasinsirpale(?) löytyi kulutuspinnasta ja rengas tyhjeni varsin verkkaisesti. Aika kaljuthan nuo renkaat alkavat olla, mutta ehkä niistä vielä tonnin irti saisi? :D
Varsin ajettavia nuo Punkalaitumen suunnan hiekkatiet eikä ole valittamista myöskään uudessa Halkivahan pikitiessä.
Huomenna varhainen startti sorapainotteiselle lenkille.
Lähtö jo klo 9.00 Hiedanraitilta.
Ilmoittaudu: https://pkk.nimenhuuto.com/events/14387768
Juhalenkki: Sää sallii vieläkin maantielenkin.
Mennään Viitapohjaa ja Paakaria.
Ilmoittaudu mukaan:
https://pkk.nimenhuuto.com/events/14399519
Hyvin ja nautinnollisesti sujui tämäkin kesän 13. vetämäni Juhalenkki.
Osanottajia on ollut 5 - 20, tänään kahdeksan varttunutta ja vapaallaolevaa.
Kiitokset kaikille turvalliseen ja tasaiseen ryhmäajeluun tyytyneille!
Paakarin Kanuunakierre maistui kaikille ja Tiihalan lisälenkkikin melkein kaikille.
Keskarin olin speksannut 26,9:ään; toteutui 26.6km/h. Poikkeama sallittanee, kun "piti"
välillä katsella kauniita syksyisiä maisemia.
Näin Stravalleni: https://www.strava.com/activities/4162733037
Punkalaitumella kahvila Myötätuulessa voisi vaihteeksi käydä maantiepyörällä ja samalla testaamassa uuden asfaltin Punkalaitumen ja Narvan välillä. Vammala-Punkalaidun välikin on huhujen mukaan hienoa pätkää.
Vauhdin uskoisin asettuvan jonnekin 30-31km/h hujakoille, tuulesta ja porukan koosta riippuen.
Matkaa kertyy noin 170km ja reitti näin vastapäivään https://connect.garmin.com/modern/course/43716985
Jos olet tulossa mukaan, niin olisi kiva saada nimi listaan, jotta voin ilmoittaa arvion tulijoiden määrästä kahvilaan etukäteen. Viime lauantaina kun käytiin siellä hiekkateitä, etukäteen ilmoittaminen pelasti tarjoilut :)
Lähtö Sportaxilta 10:30, jos vaikka tiet olisivat yön jälkeen paremmin kuivuneet.
Lenkki nimenhuudossa: https://pkk.nimenhuuto.com/events/14409760
Tuo on hieno reitti, harmi että en ehdi mukaan. :(
Tuolla reitillä voi myös halutessaan ajaa Tyrvään voimalaitoksen padon yli ja Tyrväänkyläntietä. Pidempi ja 1km hiekkatietä, mutta välttää Sastamalan kestustan läpiajon.
Niinhän se reitti meni suunnitellusti. Vastatuuleen Myötätuuleen Punkalaitumelle ja myötätuulessa tultiin Narvan ja Lempäälän kautta takaisin. Tiet olivat juuri niin hienot ja hyvässä kunnossa, kun tarinat kertoivat. Sastamala Punkalaidun väli oli hienoa nopeakulkuista pätkää ja Punkalaitumelta Narvaan täysin sileää uutta asfalttia!
11 kuskia meitä oli matkassa. Reissu taittui vauhdikkaasti, virallisen lenkin keskari taisi olla noin 31,8km/h oman mittarini mukaan - välillä oli hapokasta :)
Teknisiä murheita ei sattunut.
Hieno reissu, kiitos kaikille kanssapyöräilijöille! Reitti Stravassani https://www.strava.com/activities/4176245892
Huomenna keskiviikkona voisi taas ajaa pimeässä valocyclolenkkiä. Lähtö Koivistonkylän Prisman tolpalta klo 18. Kuudelta ei vielä ole pimeää, mutta kohta sen jälkeen on eli pyörään tarvitaan valot eteen ja taakse. Eteen ei kannata laittaa aivan himmeintä tuikkua, koska reitillä on paikoitellen pimeää ja pitää nähdä kymmeniä metrejä eteenpäin. Näin aloitukseksi ajetaan suhteellisen tasaisella rasituksella ja rauhallisesti. Tervetuloa mukaan!
Suunnilleen tällainen reitti:
https://www.strava.com/activities/2845908929
Ilman valoja pääsee vielä ajamaan huomenna Juhalenkin klo 9.30 alkaen, jos aikataulut antavat myöten. Kts. Nimenhuuto.
Tulikin tälle illalle este, joten en pääse valocyclolenkille. Toivottavasti paikalle kuitenkin tulee porukkaa ja lenkki ajetaan!
Kaksi Juhalenkkiläistä ei voinut vastustaa Kehäkukan marjapiirakan kutsua. Lievästä sään koleudesta huolimatta mukava lenkki.
Kyllähän me ajeltiin. Kolmeen pekkaan ja aikalailla speksiä ja reittisuunnitelmaa mukaillen. Aika viileetä oli, mutta reippaahko tasainen ajo piti lopulta lämpimänä kotisaunaan asti. https://www.strava.com/activities/4194797246
Sent from my iPad using Tapatalk
Huomenna kevyt soralenkki Lempäälään näin: https://www.strava.com/activities/4081546467
Lähtö klo 10 Sportaxilta. Kahvit joko Siirissä (jos ei hirvee ryysis) tai Kuokkalan Nesteellä.
Suunniteltu lenkki ajettiin 7 miehellä. Kahvit saatiin Siirissä. Mukava lenkki syyskelissä. Soratiet olivat vielä hyvässä kunnossa.
Erityisesti Paarentie on nyt oikein ajettava. Kiitos mukana olleille.
Huomenna taitaa olla sadepäivä. Pitänee kehitellä jotain muuta aktiviteettia kuin pyöräilyä.
Kiersin tänään cyclolla Säkylän Pyhäjärven (https://trailmap.fi?share_code=8978272562081) oli mukava reitti - suosittelen. Pienet pätkät polkuja, jotka olivat pääosin helposti ajettavissa. Yläneenjoki oli hieno paikka mutta tuon mutkan jälkeen polku hieman katosi.
Täydensin openstreetmappiin puuttuvat pätkät. Kiitokset paikallisille karttaihmisille - ilman heitä olisi jäänyt retki tekemättä. Ja tietysti kiitokset myös karttaohjelmien tekijöille - siihen sen seurattavan jäljen piirsin, joka helpotti matkan tekoa oleellisesti.
Sääennuste näyttää huomiseksi kuivaa, jopa aurinkoista, keskipäivän molemmin puolin. Käyn tasaisella rasituksella Jyränvuorella noin 120 km cyclolenkillä oheisen linkin mukaisesti. Kahvitauko osuu Kiskokabinettiin. Reitillä on mm. Kärppälän vuoristoratapätkä, kun se tuli kesällä ajettua vain toiseen suuntaan. Lähden klo 10 Sportaxilta ja mukaan saa tulla.
https://ridewithgps.com/routes/34438219
Onneksi ehti yksi mukaan, vaikka laitoin aika myöhään ilmoituksen. Oli aivan upea keli ja ajettiin jotakuinkin suunniteltu lenkki. Matkalla nähtiin hienon kelin lisäksi rakeita, räntää, lunta, vettä, peura, kettu ja isohkon eläimen raato pellolla. Jos ei ihan väärin katsottu, niin paikalla oli kotka, jota iso parvi mustia lintuja (korppeja?) hätyytti. Yksi rengasrikko tuli erittäin pienestä lasinsirpaleesta, jonka poistaminen otti 5 minuuttia, vaikka sisärenkaan puhkaissut särmä tuntui selvästi ulkorenkaan sisäpinnassa. Ei kuraannuttu tänään.
https://www.strava.com/activities/4211506048
Huomisen sääennuste näyttää aika kivalta verrattuna keskiviikkoon. Ajamme siis huomenna tiistaina noin 2h valocyclolenkin klo 18 Koivistonkylän Prisman tolpalta. Tasaisehkolla rasituksella mennään käymään Lempäälässä. Pitäisi olla kuivaa koko päivän, joten en usko, että on liukasta. Pakkasta voi kyllä olla jossakin, mutta ajattelin lähteä kesärenkailla. Tervetuloa mukaan!
Hieno valocyclolenkkihän siitä tuli, kun 6 ajajan voimin kierrettiin Ideapark. Aikaa kului jonkin verran yli 2h, koska tubeless-renkaan kanssa säätäessä meni hieman aikaa. Loppujen lopuksi siihen piti asentaa sisärengas ennen kuin päästiin jatkamaan. Asfalttitiet olivat pääosin kuivia, kaikki puusillat olivat täysin jäässä, hiekkatiet olivat jo pikkuisen pehmenneet ja varovasti piti ottaa kosteissa kohdissa, joissa ei oikein voinut olla varma ovatko ne jäässä vai eivät. Speksin mukaisesti mentiin.
https://www.strava.com/activities/4221053609
Huomenna lauantaina klo 10 startataan sorateille, Keskiöltä Kaupin kautta Paakariin.
Kevyesti ja höpötellen.
Hyvin meni menomatka.
Jouduin kiirehtimään kelvejä kotiin, että ehdimme yo-juhliin.
7 meitä oli.
Näin Stravalleni: https://www.strava.com/activities/4235828946/overview
Sunnuntain lenkki suuntaa Pinsiön pikkuteille.
Startti klo 9.40 Keskiöltä ja klo 10 Sportaxilta kohti Lamminpään ulkoiluväyliä.
Ainakin kolme tuntia siinä menee, kun ei ajeta kovaa.
[emoji106]
9 kuskia mukana, kaksi maastureilla, muut sorapyörillä.
Yöllä jäätyneiden teiden pinta oli sopivasti ehtinyt sulaa ohueksi kuralilliksi.
Juustoportti otti meidät hyvin vastaan Ylöjärvellä.
Näin Stravalleni: https://www.strava.com/activities/4241325033
Huomenna keskiviikkona näyttäisi tulevan kohtalaisen hyvä pyöräilykeli valocycloiluun. Voi olla, että tiet ovat kosteita, mutta isompaa sadetta ei pitäisi olla tulossa. Lähdetään siis Koivistonkylän Prismalta klo 18 noin parin tunnin lenkille. Kohtalaisen tasaista menoa on tiedossa ja mäkikirejä voi lisäksi halutessaan ajaa. Reitille on varattu mäkikireille viisi 20-30 nousumetrin töppyrää: Prisman mäki, Hervantaan nousu, Matinlahti, Vatialan hiekkamontunpolku, Suutalankatu.
Suunnilleen tällaista:
https://ridewithgps.com/routes/34522327
Laitoin valocyclolenkin Nimenhuutoon: https://pkk.nimenhuuto.com/events/14468763
Oli sitten aivan ykkösluokan valocyclokeli ja peräti 12 ajajaa oli illan verrattain syheröisellä ja paikoitellen liukkaalla lenkillä mukana. Mäkikirejä ajettiin, yhtä tubeless-rengasta pumpattiin ja hikoiltiin illan kuumuudessa liioissa vaatteissa. Varsinaista sadetta ei saatu, ainoastaan pientä pisarointia ja tihkua oli ilmassa. Pimeää oli ja kuraakin, tosin yllättävän vähän tätä jälkimmäistä. Ehkä oli joillekin uusiakin pätkiä mukana.
https://www.strava.com/activities/4255458220
Huomenna lauantaina voisi käydä Valkeakoskella cyclo/soralenkillä. Pääosin sorateitä ja asfalttia, mukana myös jonkin verran (vihreitä trailmap.fi) polkuja. Suhteellisen rauhallinen vauhti ja tasainen rasitus. Tervetuloa mukaan!
https://pkk.nimenhuuto.com/events/14479656