A walk among the tombstones
The equalizer
Kesäkaverit
Printable View
A walk among the tombstones
The equalizer
Kesäkaverit
Nebraska. Tragikoominen leffa, mustavalkoisuus häiritsi paikoitellen, mutta lopulta ihan hauska pätkä kuivan huumorin ystäville.
The Hobbits of the Caribbean. Eiku siis Hobitti - viiden armeijan taistelu. Pakkopullaa. Ei ollenkaan sellaista jylhää pauketta kuin 2 tornia tai kurkon paluu aikoinaan.
^ Sitä ne ylimääräiset "lisäosat" on. Pirates olisi saanu loppua kolmeen osaan, senjälkeen väkisin vääntämistä, en taida enää edes mennä katsomaan viidettä ( tai kuudetta) osaa. Sama kun Tähtien Sodassa, lisäosat "ennen tätä tapahtui.." olisi saanu jäädä tekemäti, ja oletan että Tarussakin näin on käyny.
Samaa puuhataan nyt Harry Potteristakin, elokuvasarja "ennen Harrya".
äh, unohdin että "Kuningas Arthur" alkoi jo ysiltä. Katsoin sitten viimeisen vajaa tunnin.
Jäi aivan epäselväksi kuka se pääritari oli, Lancelot ( jolla nimellä Arthur kerran kutsui) vai Tristan joka tuli suomennoksessa? Tyttö oli Guinevere, joten Lancelot liittyy samaan tarinaan. Tristan ja Isolde kuuluu taas omaan tarinaansa. Mutta mun mielestä Lancelot tuli kuvioihin vasta kun Arthur ja Guinevere avioitui, ja se tapahtui nyt lopussa, ja Lancelot oli jo kuollu. ???
Joka tapauksessa tuli mieleen ihan Sormustarun viimeinen osa. Ihan samanlaisia kohtauksia. Ja tekijöissä oli samoja tyyppejä kun Piratesissa.
En kumminkaan inspiroitunut. Se Arthur-elokuva ( Ensimmäinen ritari?) oli paljon parempi. Ja loppui ihan päinvastoin, Arthur kuoli ja Lancelot nai Guineveren.
Miten se nyt oikeasti sitten menee?
007 - Skyfall
Ylen teemalauantain Chaplin tarjonta: The Immigrant, Easy Street ja The Adventurer. Onhan Chaplinin slapstick hölmöily viihdyttävää, mutta onneksi myöhemmin tuli vielä paljon laadukkaampaa materiaalia.
Suomalainen metsäluonto on aina kaunista...mutta elokuvaan voisi olla vieläkin kauniimpaa.
"Metsän Tarina" äskön.
Kauniita tuokiokuvia, lähikuvat oli kaikkein kauneimpia. Hieno musiikki tuki hyvin luonnon kiertokulkua, ja aikuinen kertoja jutusteli mukavia; kuten sen että uskottiin oravien siirtyvän metsästä toiseen kaarnalaivoilla ( kansii uskoa kun tottahan se on..)
Ja suomalainen luonto on aina kaunista.
Häiritsi kuitenkin, että luonnosta olisi saatu kyllä vieläkin kauniimpaa, mukaan olisi voitu ottaa myös lappimaisemia. Mutta ehkä haluttiin nyt kuvata tavallista eteläisen suomen metsää jollaista on useimpien mahdollista kokea, tämä varmasti inspiroi ihmisiä lähtemään lähimetsään retkeilemään ja havannoimaan! :)
Kokonaisuus oli liian sinertävävärinen, ja taivas melkein aina valkoinen. Paperistalukevanoloinen lapsi-kertojaääni ei miellyttänyt. Olisin toivonut myös enempi nisäkkäitä; pupua näytettiin vaan muutama sekunti, nallejakin aika vähän. Eniten oli lintuja ( jotka taas itseä ei kovasti inspiroi).
Olen nähnyt paljon hienompiakin ( myös suomalaisia)luontodokumentteja, niin tämä oli - ikävä kyllä - pettymys.
ps. "Oikea" Clash of the Titans tulee huomena maanantaina!
Ihan hyvä vertaus tälle elokuvalle, "Härmä".
Loppuselvittely oli kyllä niin jännittävä että jähmetyin paikoilleni entisestäänkin, hyvä kun hengittää uskalsi.
Värit ja luonto oli paremmat kuin eilisellä ( tänään uusitussa) "Metsän Tarinassa" vaikka harvoin noin vihreetä ruohoa näkee..., dramatiikkaa oli vähän liikaakin, koko ajan sai hermoilla ja jännittää.
Aku Hirviniemi oli kerrankin kivan kaverin roolissa, että sen roolihenkilön kohtalo kyllä kirpaisi. Ja vastapainoksi kerrankin Mikko Leppilampi EI ollut kivan komian pojan roolissa :p ja tämä roolihahmo sai ansionsa mukaan. Sitä vaan ihmetteli alusta asti, että onko ihmiset oikeesti noin vietävissä ja nössöjä, kun ei uskalleta sanoa kuten asiat on...
Onneksi ei muuten ollu mainoskatkojakaan! Katsoin tämä ihan paikallaan alusta asti.
Pitkästä aikaa erinomainen suomalainen elokuva, eikä mikään hupihäröily tai joku puoliksi lastenelokuva.
Minä katson vain vähän elokuvia, joten ehkä siksi tämä todellinen koko perheen elokuva ei ollut pettymys. Sen sijaan iloitsen siitä, että niin paljon näytettin hyönteisiä ja muita pienikokoisia elukoita. Olisi kyllä voitu näyttää vieläkin pienempiä. Ne ovat suomalaisen metsän monimuotoisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin perusta, ei esimerkiksi hirvieläimet, jotka nykyään vallitsevilla määrillä aiheuttavat vahinkoa sekä metsätaloudelle, että luonnon monimuotoisuudelle.
Sin City - A Dame to Kill For.. Ihan viihdyttävä pätkä, mutta ei yllä samalle tasolle ykkösosan kanssa..
Eilen käytiin likkakaverin kanssa katsomassa kotimainen uutuus leffa, Päin seinää. Ihan ok.
Hobitti 3 aka Viiden armeijan taistelu. Aika järjetöntä roskaa. Kaukana siitä miten aikoinaan Sormuksen ritarit lumosi minut täysin ja kävin katsomassa sen leffassa varmaan jotain viisi kertaa. Sen jälkeen Peter Jacksonin ohjausten taso on ollut vahvasti laskeva.
No mutta onneksi ensi jouluna tulee uusi Tähtien sota.
^ tätä vahvasti aavistellut, joten en ole edes miettinyt että katsoisin "Hobitti"-sarjan. Yleisesti nämä "tapahtui ennen..." varsinaista Elokuvaa, ei ole mitään onnistuneita. Ja kun tietää mitä sitten tapahtui... Samoin, alkuperäinen TSH lumosi täysin, erityisesti 1. ja 3. osat. Kakkososa oli liika ankea. Ja kun tiedossa on että Hobitin viimeinen osa on pelkkää sotaa. Ei kiinnosta yhtään.
Mutta nyt siis tämä "Clash of the Titans". Ihan kamala, pelkkää hirviöiden rymistelyä ja tehosteita, itse tarina ja henkilösuhteet kyllä seitinohuita.
Täälläkin oli Pirates of the Caribbeanista tuttu "Kraken". Joka kyllä kivettyi, että ilmeisesti sieltä kuitenki joku pätkä dna:ta säilyi piraattien harmiksi :rolleyes:
Premium rush-fixivääntöä nykistä.
Yritin katsoa Nightwish-elokuvaa ...tämä on ihan kamala, en ymmärrä yhtään mistä tässä on kyse???? ja ihan kaikilla tavoin painajaismaista.
Luulin että tähän liittyisi Nightwishin "Imaginaerum"-musiikkia, mutta ihan jossain taustalla sitä vähä...en tätä voi katsoa eikä kuuntelukaan juuri tuota iloa. Lumiukko- ja sirkushahmot on niin kamalia että niistä tulee helposti itellekin painajaisia. Mun mielestä nimittäin juuri klovnit on tosi pelottavia hahmoja.
Tämän rinnalla eilinen Titaanitaistelu oli oikein mielenkiintoinen ja kiva!
Hayao Miyazakin kaksi: Gake no ue no Ponyo aka Ponyo Rantakalliolla ja Tenku no shiro Raoyuta eli Laputa - Linna taivaalla. Kyllä siellä Japanissa tehdään parhaat ja mielikuvituksellisimmat animaatiot. Ei näistä Studio Ghiblin elokuvista voi muuta kuin pitää.
Pari Palmua ja kolmas menossa.
South Parkin jaksot Gluten Free Ebola ja Grounded Vindaloop. Ovat kyllä molemmat SP parhaimmistoa.
Gone Girl. Yllättävän hyvä. Vaikka en ole ikinä pitänyt Ben Affleckia juuri minään, tämä elokuva alkoi hitaasti mutta kehittyi pääosin hänen panoksellaan likipitäen samanlaiseksi aikansa sosiaalikulttuurin kuvastimeksi kuin American Beauty aikanaan. Herätti todellakin ajatuksia, ehkä sen takia kun elää itse täällä pikku-Amerikassa.
Fury. Kerrankin uskottava katkelma 2. maailmansodan tapahtumista. Yhdysvaltalaisetkaan ei olleet tasalaatuisen 23 vuotiaita, univormut ja varusteet eivät olleet heilläkään täysin yhtenäiset ja parrat oli ajettu vain silloin kun siihen oli mahdollisuus. Lisäksi elokuva ei kaunistellut joukon tehtävää, eli ihmisten tappamista, millään erityisellä tavalla.
Brad Pittin hahmo jätti vähän kylmäksi, mahdollisesti The Inglorious Basterdsin myötävaikutuksesta.
^ Kaveripiirissä on joukko intohimoisia WWII:n harrastajia, joille osa leffan asusteista aiheutti kuitenkin päänvaivaa kuten Brad Pittin saappaat. Muuten ovat kyllä itsekin kiiltokuvamaisuutta vastaan ja ryvettävät omatkin (osittain) aidot sotavetimensä maastossa ja autojen huollossa vain siksi, että se on realistista.
Furyn haluaisin kyllä nähdä, mutta ei ole enää Lahden teattereissa. Pitäisi lähteä stadiin.
22 Jump Street.. Taas tuli hyvä muistutus siitä, että mikäli leffan on saanut hyvin pisteitä imdb:ssä ei tarkoita, että leffa olisi hyvä..
Eilen illalla yritin katsoa sitä Juoppohullun päiväkirjaa, ei oikein tippunut varttia pidempään :)
Kummeli V, pari ekaa tarinaa hyviä ja sitten aika kuraa loput
300 ja Mechanic viimeisimmät. Molemmat näitä jo moneen kertaan nähtyä kamaa eri vivahteilla. Ensimmäisessä tosin todellista historiallista aspektia. Nyt kikkailin viimeinkin amerikan Netflixin näkymään, joten alkaa löytyä uudempaa ja parempaa leffaa.
Itse tykkäsin myös 300:sta - kaikessa liiottelussaan ja hirviöissään se on aika uskollinen antiikin ajan tyylille sekä kertomuksille, sillä eihän siihen aikaan kukaan kaivannut realismia ja puolet sotapäälliköistä sekä kuninkaista oli aina jumalten jälkeläisiä.
The Passion of Marie. Eilen yle femmalta. Oli hyvä pätkä.
Dallas Buyers Club. Lähinnä Matthew McConaugheyn säkenöintiä tämä leffa jota Jared Leton hahmo sopivasti tukee. Muuten raina jää vähän kepeäksi draamaksi.
Rautakaupunki (Out of the Furnace). Elokuva oli kuten kuvattu ympäristökin pessimistinen ja tavallaan pysähtynyt. Jotenkin tuosta jäi kuitenkin yksiulotteinen tai pinnallinen kuva, uskottavuuteen tarvittava henkilöiden rosoisuus tai särmät puuttuivat.
- Fury: yllättävän hyvä, suorastaan viihdyttävä
- Hobitti: odotetun tylsä ja pitkästyttävä. HFR 3D tosin ihan jees -tekniikkaa
Sitä ei ole tullut katsottua, mutta en muista huonoa roolisuoritusta nähneeni, mutta hän onkin ollut vain itselleen istuvissa rooleissa. Täytyypi katsoa myös tuo Mr Nobody, kun on jäänyt tuo Jared Leto vähän taka-alalle tätä ennen.
Indie-elokuva joka muutaman Oscar-ehdokkuudenkin sai Beasts of the Southern Wild pyöri juuri tykiltä. Hieno tytön kasvutarina, en nähnyt kuitenkaan ihan sitä hypetyksen aihetta. Tai sanotaanko näin että puutteet olivat kuitenkin aika pieniä, näyttelijät tausta huomioiden loistavia, varsinkin pääosaesittäjä.
Magic Mike? Muuttohaluton poikamies? Ja mitä muita nättipoikarooleja nyt McConaugheylla onkaan ollut. Varmasti hyvä niissäkin tosin. Jared Letokin vaikutti ensin vain somalta rocktähdeltä, mutta Dallas Buyers Club todisti toisin. Hienoa nähdä mistä kyseiset miehet on oikeasti tehty.
Leffoista tuli katsottua Pride tällä viikolla. Oli jotenkin sydäntälämmittävä ja hauska sekä hyvä lyhyt brittihistorian oppitunti.