Olivat kyllä.
Printable View
Olivat kyllä.
Ja jos eturattaiden eroa pienennetään edelleen, samalla takana rataspakan laajuutta kasvattaen, päädytään lopulta yhden eturattaan toteutukseen: keskikokoinen eturatas ja mahdollisimman laaja rataspakka takana.
Toiseen suuntaan, eturattaiden kokoeroa kasvattamalla ja samalla pienentämällä takana pakan laajuutta, päädytään maantiepyörän perinteisiin välityksiin.
Oletukseni on, että edessä 44/36 käyttäytyy ajossa enemmän kahtena yhden eturattaan toteutuksena:
Edessä 36, takana 11-34 (mäkiä, rentoa soraa, bikepacking)
Edessä 44, takana 11-34 (vauhdikkaampaa soraa, kestopäällystettä)
--------------------------------------------------------------------------------------
Omaan ajooni Shimanon uusimmat 48/31 tai 46/30 tuntuvat oudoilta.
Kymmenen tai kaksitoista on klassinen ero ja se on hyvä, heh,omissa ajatuksissa kerran olikin, jos vaikka kaksi samankokoista kammissa, ketjulinja säilyisi parhaana mahdollisena koko pakan leveydeltä. Kahdeksan eroa olen kokeillut myös näillä tasangoilla ajoon ja tiivis pakka takana, eikä se huono ollutkaan, paluuta kuitenkin tuohon klassiseen suuntaan ja pieniportainen pakka, ääriolosuhteet ratkaisee, tasaista väliin tuulisia ympäristön tiet.
Uuden Niner -täysjuustograinderin promokuvaa. Itseltäni menee pointti ohi. (linkitetty naamakirjasta, ei ehkä näy)
https://scontent-hel2-1.xx.fbcdn.net...2c&oe=5E1D8B4F
Tuo lienee tmtb eli ns. tahkomaastopyörä :rolleyes:
^^ Kova! Mitenköhän tommonen löllyää kovassa sprintissä...
Nykymaastopyörät ovat niin pitkäjoustoisia, loivia ja räädejä, että tollasten perusjuurakkopolkujen ajelu niillä on mennyt tylsäksi. Näin rakennettuun tarverakoon markkinoidaan täysjousto-gg, jotta perusjuurakkopoluilla ajelukin alkaa taas maistumaan. Kunhan droppitankomuoti vähän laantuu, niin laitetaan vielä suora tanko ja lopputulos näyttääkin ihan siltä, miltä perusmaastopyörä näytti kymmenen vuotta sitten. Hesan Kepu-pyöräilyyn tollanen voisi olla ihan hauska laite, vaikka jäykkäperäisen "gg-pyörän" itse ehkäpä ennemmin ottaisin sinnekin. Tai täysjäykän...
Grinduro-tyyppiseen kisailuun toi on varmaan omiaan. Tai sitten vastaava, mutta ilman takajoustoa. Jos Grinduro nousee uudeksi trendilajiksi, vois kuvitella tuon tyyppisille pyörille olla kysyntää paljonkin. Tai jos tuon tyyppisiä pyöriä saadaan kaupaksi paljon, voisi Grinduro-tyyppisille kisoille olla kysyntää paljonkin.
^Joo, no markkinat ratkaisee, mutta tässä käy niin kuin täällä jo ennustettiinkin: kohta tulee 160-millisellä joustolla varustettu täpärikraveli 5" renkailla. Kunnes joku "keksii" taas KISS-metodin (Keep It Simple Stupid) ja palataan täysjäykkään minimikomponenteilla. Sen nimi on sitten joku "Woods & Trail"-bike, tjsp.
Uusimmassa 6/2019 on katsaus ja jonkinlainen arvio keskihintaisista gravel-pyöristä. Mukana Canyonin Grail AL 7.0, Felt Broam 40, Kona Libre AL, Giant Revolt 0, Orbea Terra h-40D, Ridley X-Trail AL 105 HD, Trek Checkpoint ALR5 ja White GX Ltd.
Trek sai ykkössijan, Canyon ja Orbea jaettu kakkossija.
Eniten sai vastinetta rahalle Whitesta.
Vertailussa korostui ajovakaus ja ajo-ominaisuudet karkeilla pinnoilla.
Lisäsin tarpeellisen.
Mutta muuten näin kielipoliisina minusta on mielenkiintoista, että Fillari on ottanut käyttöön termin "gravelpyörä", noin niinkuin yhteenkirjoitettuna. Käsittääkseni suositeltavampaa olisi tuollaisen vieraskielisen termin yhteudessä käyttää väliviivaa ja esittää termi siis muodossa "gravel -pyörä". Tai vieläkin mielummin parempi olisi ihan kokonaan suomenkielinen ilmaisu "sorapyörä" tai "soratiepyörä" tms. Koska termi "gravel" on kuitenkin käännettävissä eikä uudissanoja tarvitse väkisin keksiä. Eikä painetussa sanassa tarvitsisi käyttää puhe- tai foorumikielisiä ilmaisuja.
Juusto.
Hyvä analyysi. GCN video iskee aika hyvin tähän rakoon just samasta aiheesta.
https://youtu.be/XC_xFpg_UmA
Luin Fillarilehden testin ja pitänee käydä koeajamassa tuo XXL:n tarjouksessa oleva Whiten Pro-versio. Jos tuntuu hyvältä, niin 750€ tuntuu Tiagralla ja hydraulisilla Shimanon levyjarruilla aika edulliselta. Tuota testin Orbeaa kävin ajamassa ja se ei omalle tuntunut.
Gravelissa ei pärjää ilman täysjoustoa.
Ajatus on periaatteessa ihan hyvä, mutta eikö onnelmaksi tulisi että gravel-kisoja on niin monelaisia tai siis gravelia niin monenlaista?
Tämä lienee ollut jos ei tässä niin jossain muussa gravel-fillari/-pyöräilyketjussa: https://cyclingtips.com/2019/08/grad...road-surfaces/ - ja siitä vielä puuttuvat ne tunnetut Suomi-gravelin erikoisolosuhteet:p
PS Mun tässä taannoin esittämä vaatimaton ehdotukseni (jonka saama vastaanotto ei ollut jakamattoman positiivinen tai edes ymmärtäväinen) oli yritys kiertää tämä ongelma - sikäli kuin se mikään ongelma onkaan - siten että avoimesti hyväksyttäisiin että gravel-pyörien "muotteja" on (vähintään) kaksi. Toinen muotti olisi uskollisempi sille ajatukselle että maantiepyörän reviiriä laajennetaan sen maantiepyörämäisyyttä (kokonaan) kadottamatta, toinen olisi vapaampi (vaikka olisikin kenties jo nähtävissä että kehityskulun lopussa meillä olisi pyörä jota ei ennen olisi miksikään muuksi kuin maastopyöräksi kutsuttu).
Tuohon ajamisen helppouteen nykymaastopyörillä vs gg-pyörät voi kyllä yhtyä. Ei tarvi kuin laskea hiekkatiealamäkiä gg:llä niin vauhdintunne on ihan eri luokkaa kuin täpärillä.
Lähetetty Takapalkilla
Ridleyn nettisivuilta ei muuten enää tuota X-Trailia löydy. Ei ilmeisesti sitten ollut kovin pitkäikäinen malli. Omasta hiilari-X-trailista olen kyllä ihan tykännyt, mutta eihän se ihan muodin mukainen graveli ole, kun 35 mm gravelking sk alkaa olla rengastilan ylärajoilla. Leppoisa yleispyörä, mutta jostain syystä edellisen alumiinisen Merida CC5:n satulaan hypätessä aina tuntuu, että onpas tämä hauskan tuntuinen uuteen verrattuna.
Jos kuitenkin ajatellaan keskimääräistä käyttäjää, joka ajelee gravelilla lenkkejä omaksi ilokseen ja ilahduttaa korkeintaan muita jollain strava- tms. somejutuilla, ei ehkä kannata miettiä koko asiaa. Ainoa kisa, mihin tuo gravel-pyöräilijä osallistuu, on tmt ja säännöt on sen mukaiset. Gravelin henkeä puhtaimmillaan.
Kävin testailemassa White Gx Pro ja Ltd pyöriä. S-kokokaan ei tuntunut mitenkään pieneltä vaikka mittaa on 184cm, onko nuo jotenkin normaalia suurempia? Jokin tuossa ajoasennossa mätti, varsinkin ala-asennossa hyvin luonnoton ja kurottelua jopa S-koossa. Ja tuossa Pro-mallissa ei ole läpiakseleita, onko tällaisessa pyörässä sillä jotain merkitystä?
Scottin gravel tuntui asennoltaa paöjon paremmalta suoraan, mutta siinä ei taas rengastilaa ole juurikaan joten jäi kauppaan.
^ Whiten Gravelit ovat mitoitukseltaan erikoisia, kuten osuvasti kuvailit. Pisti silmään tuoreen mainoslehden kuva, jossa naiset ajoivat Whiteillä rajussa venytysasennossa yläotteella..Fillarilehden mukaan saa hyvän vastineen rahoilleen ostaja, mutta tarkoittaako tämä sitten pelkästään pyörän osasarjaa? Jos Ane GX Prossa ei olisi pinkkejä yksityiskohtia voisi keski-ikäinen mieskin sitä ehkä harkita?
Gx Pro geometria, S-koko vastaa muiden merkkien L-kokoa?
http://whitebikes.fi/bikes/gx-pro-19/
Nyt on lähellä lähteä tilaus ninerin rungosta.
https://r2-bike.com/NINER-Frame-28-R...ck-orange-2019
R2:lla olisi myös kevyempää bsb cyclocross runkoa, mutta tuo taitaa olla jo postmount jarrujen perusteella aika vanha runko. RLT:ssä on myös haarukassa mountit.
Rungon koko vaan vähän arveluttaa. Onko 53 liian pieni 178/83 mitoille? 56 joutuisi laittamaan 17ast stemmin korkean emäputken vuoksi.
Koot noissa taitaa mennä pikemminkin M, L, ja XL johon viittaisi myös senttimitat 53, 55 ja 58. "S"-koko taisi sitten olla vain se naisten väritys. Sikäli harhaanjohtavaa nimeämistä. Stemmi on myös 53:ssa 110mm ja stonga tosi pitkällä reachilla joka pidempää ohjaamoa vähän epänormaaliksi.
No nyt on rlt 9 rdo Niner runko tilattu. Vähän vielä närästää gravelleiden slouppi ja jäätävän korkea satulaputki, mutta onneksi misopa on postaillut ahkeraan komean revoltin kuvia. Näyttää tottuvan tuohonkin.
53 oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. 56 koossa stacki olisi kasvanut 3senttiä nykyiseen cycloon verrattuna. 130mm/10deg stemmin vaatii varmaan vieläkin.
Täh? Aikaisemmin sua on närästänyt emäputki.
Itseäkin tuo tarjous vieläkin polttelee. Tosin kun tuo 2020 malli äskettäin esiteltiin alkoikin kiehtoa enempi se. Mutta lähes vuosi pitäisi odottaa ennenku saa tarjoushinnalla.
Enkä mä oikeastaan tarvii kahta grainderia. En mä tarvii kahta grainderia, en tarvii.
Varsinkin tuo 2020 nineri olisi just allroaderi. Touringosta metsän kautta cyclocrossiin. Varmaan kohtu ripeän tuntuinen pyörä muutenkin.
Vanhemman mallin kanssa saa tyytyä 42mm renkaisiin, mutta tuo saa nyt riittää.
^ kattelin geota, niin ei ehkä cyclocrossiin kuitenkaan. 75 mm dropilla ja 33-millisillä renkailla alkaa kammet huitelemaan jo vähän tarpeettoman lähellä maanpintaa. Hankaloittaa ainakin off-cambereissa. Mun makuun rakea vois olla myös vähän enemmän ainakin omassa koossani (53) ja sitä pienemmissä. Loivahko 71-asteinen keula ja krossinormaali 45 mm rake tuottaa laiskanpuoleisen ohjaustuntuman, mikä vielä korostuu, jos rengaskokoa kasvattaa yhtään reilummaksi. Joku 47-50 mm rake, niin olisi paljon parempi. Kuiturungoksi nätihkö runko muuten kyllä, kun nykymuodista poiketen ei ole tiputettua chainstayta. Vähän kyllä sitten takaarukkakin pitempi kuin niissä, missä chainstay on tiputettu. Jos vanhemmassa on lyhyempi takahaarukka, niin ottaisin ennemmin sen ja pykälää pienemmän rengastilan.
430mm vanhassa ja 435mm uudessa.
Jännä koettaa millainen ero vanhaan cycloon tulee +5mm pidemmästä chainstaystä ja 7mm matalammasta keskiöstä.
Muutenhan runko on aika kevyt 2019 mallissakin, mutta haarukka painaa reippaasti. Tosin tuo on aika ymmärrettävää mounttien kanssa. Taisi olla 23kg eteen ja 25kg taakse luvattu kantavuus.
Jotkut tuntee ja jotkut ei :) Sama ilmiö täällä todettu esim. runkojen joustavuuksien suhteen. Jotkut ei ole huomaavinaan mitään eroa missään, jollekin toiselle ero on huomattava.
Mulla on Gravan ja Crosshairsin keskiöiden korkeudessa kolmen millin ero ja väittäisin, että senkin tuntee. Rollerissa onkin sitten eroa cycloon jo varmaan sentin verran ja se ero on todellakin huomattava. Crosshairsissa mulla jatkuvassa ajossa kahdet kiekot, gg-/työmatkakiekot 17-piikkisellä rattaalla ja cx-kisakiekot 18-piikkisellä rattaalla. Taka-akseli siirtyy ehkä just sen viisi milliä, kun vaihtaa kiekoista toisiin ja kyllä senkin huomaa. Ero on selvin, kun nostaa keulaa esteitä ylittäessä, mutta kyllä sen ehkä kaarrekäyttäytymisen muuttumisenakin huomaa.
Hyvä video GCN:ltä. Saman olen huomannut itsekin, moderni gravel bike ~40mm renkailla on paikallisilla poluilla nopeampi kuin 26er retro MTB. Rengasleveyskin on käytännössä sama jos vertaa 1,95" renkaita kapeilla kehillä.
https://www.youtube.com/watch?v=XC_xFpg_UmA
Ridemoren faskebuukissa pukkaa ideal-siteen väristä pyörää
https://scontent-hel2-1.xx.fbcdn.net...18&oe=5E171BA9
Jep. Minä törmäsin tuohon uuteen pivottiin viime viikolla pyörää etsiessä. Aiempi pivot oli bh rx:n rungolla. Olisiko tämä uusi nyt pivotin omaa suunnittelua.
Ensisavut otettu Trek Checkpoint ALR 5. Pari viikkoa takana lenkkeilyä erilaisilla alustoilla ja työmatkapyöräilyä päivittäin.
Toistaiseksi en ole keksinyt kerrassaan mitään valituksen aihetta. Olen NIIN onnellinen etten nuukuuksissani ostanut AL 4 mallia, joka on pykälää halvemmalla rungolla, ahtaammalla rengastilalla ja Tiagra osilla (105 tässä kalliimmassa). Aivan varmasti olisi kompromissit alkaneet harmittaa jossain kohtaa. Olen varma että tässä on pyörää pitkäksi aikaa.
Seuraavaksi sovitetaan airosarvet ja laukkusarja paikalleen ja aletaan piirrellä karttaan viivoja kevättä varten. Reissuun lähdetään heti kun riippumatossa tarkenee nukkua tolkullisen kokoisessa makuupussissa.
Sen tarkempaa revikkaa en ala kirjoittelemaan, lyhyesti totean että erinomainen ostos.
Yksi juttu kyllä pisti kiukuttamaan. Nimittäin uusimman mallin alr 5 on väriltään British Racing Green. Se on ehdottomasti lempisävyjäni ajoneuvoissa, myös polkupyörissä. Se oli kuitenkin onnistuttu mielestäni pilaamaan suhteellisen täydellisesti ymppääämäälä räikeän turkoosit dekaalit runkoon. En heti edes käsittänyt sen olevan brg, kun huomio kiinnittyi ihan muuhun. Subjektiivinen homma tietysti ja monen esteettinen silmä voi tykätä. Minun mielestäni: ei jatkoon. Oman pyöräni sain tummanharmaana.
Ostin GG fillarin. Sattumalta myös Trek Checkpoint ALR 5 niinkuin edellisessä postissa, mutta vanhempi vuosimalli.
Vähän yllärinä samat hiekkatiet mitä maastopyörällä on tullut tahkottua on tällä mukavampia ajaa. Ehkä renkaat pomputtaa vähemmän. Asfaltilla on tietysti erityisen hauskaa verrattuna maasturiin.
Semmonen lanattu hiekkatie tuntui olevan maksimi mitä noilla 35mm renkailla voi ajella normaalisti. Sitä rankemmalla alustalla tekee jo mieli mennä varovammin.
Tuntuma on samanlainen kun sellaisessa vehkeessä jota aikanaan on kutsuttu retkipyöräksi.
Jos ajaisin hiekkatiekisaa niin varmaan valitsisin sähäkämmän geometrian tai ainakin pienemmän koon. Polkimet käy myös niin lähellä maata ettei uskalla joka mutkaa läpi polkea.
Kokonaisuutena kuitenkin tosi mukava pyöräilypyörä. Voi jäädä maantiepyörä aika vähelle käytölle ensi kaudella.
Oonko ainoa jonka mielestä jousitusratkaisujen ilmestyminen gravel-pyöriin on ihan hyvä innovaatio? Paljon tuntuu vaan kuulevan nurinaa asiasta, että taas on markkinamiehet keksineet uuden rahastuskeinon yms. :D Itse tällä hetkellä ajelen Spessun Sequoialla välillä niin huonokuntoisia raitteja että pienestä joustovarasta ei olisi lainkaan haittaa, mutta toisaalta taas täysverinen MTB-tuntuisi overkillilltä sellaiselle alustalle. Lisäksi samalla lenkillä tulee kuitenkin tehtyä asvalttisiirtymiä ja ajettua myös helpompia sorateitä ja tuntuisi melko höpsöltä lähtä heittämään 80-km asfaltti-soratie-metsäautotie lenkki jollain XC-jäykkäperällä. Tämä siis ihan omaksi ilokseen sora- ja metsäautoteillä seikkailua harrastavan mielipide. :rolleyes:
Itsellä ainakin kiehtoo aina yksinkertaisuus ja mahdollisimman vähän liikkua osia esim iskunvaimentimia, etuvaihtajia jne. Olen miettinyt sen niin että osia lisätään "pakosta" sitä mukaan kun tarvitsee (ylipäätään vaihteet jos ajo on liian raskasta, etuvaihtajaa jos välityksen ei riitä, etuiskari jos täysjäykkyys ei riitä, eteen/taakse iskarit jos maasto sitä vaatii, ja niin edelleen). Näen tavallaan aina extramekaniikan kompromissina ja kevyin perustein en mitään lisää halua. Joka pyöräilijän filosofia on toki erilainen.
Mitenköhän Tahko MTB menis gravel grinderilla, jossa 27.5 kiekot ja 2.0" kumit? Mietin jos ens vuonna osallistuis ekaa kertaa. Jos suurin osa on tietä, kärrypolkua ja helppoa polkua, niin tollanen vois olla aika nopee? Tietty Huck Norrikset ja mahdollisesti dropperi pitäis olla.