Huomenillalle on tilattu hyvää pyöräilysäätä. Saa nähdä mitä saadaan. Tiistain hitaat lähtevät entisestä paikasta iltakuudelta parin tunnin lenkille.
Tervetuloa ajamaan!
Printable View
Huomenillalle on tilattu hyvää pyöräilysäätä. Saa nähdä mitä saadaan. Tiistain hitaat lähtevät entisestä paikasta iltakuudelta parin tunnin lenkille.
Tervetuloa ajamaan!
Noin 22 pyöräilijää lähti reippaassa myötätuulessa Alakylää kohti. Alakyläntiellä ajettiin autoliikenteen vuoksi yhdessä jonossa Auran majalle saakka, jossa siirryimme parijonoon. Myötätuuli jatkui Takalon tiellä ja alkumatkasta lyhytlahkeiset vetäjät unohtivat ajoittain olevansa tiistain lenkillä, mutta vauhti saatiin kuitenkin aisoihin. Vauhtia saatiin laskettua sellaiseksi, että kaikki pysyivät letkan mukana lenkin loppuun. Takalosta kurvattiin Puron ja Huttukylän kautta Ylikiimingintietä Ruskoon. Iltaa kohti tuuli tyyntyi, eikä kunnon vastatuulta kohdattu koko matkalla. Kaksituntia ylitettiin kymmenellä minuutilla 57,3 km matkaan ja alkumatkan hätäilyn vuoksi keskinopeus nousi hieman yli 27 km/h. Kiitos ajoseurasta, jälleen ensitiistaina ajetaan.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kahville Ylikiimingin Seolle perinteiseen tapaan. Menomatka Laukan kautta ja takaisin Puro/Takalo reittiä. Vauhti on hidasta raahustamista, kun minä oon jarruna. Keli on se normaalin sateinen, joten lokarit ja muut suojat esille.
Lähtö Haapalehdon Shelliltä aamukasilta.
08-lenkki sateessa
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin kylmässä sadekelissä. Lämpömittari pyöri lenkin aikana noin +7 C tienoilla. Aamun muonavahvuus oli 3 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin pohjoispuolen tietä Laukan sillan kulmille, josta käännös myötätuuleen kohti Ylikiiminkiä. Vetovuoro toimi siten, että Mika veti koko ajan ja me ikipeesarit ajettiin perässä. Kaikki olivat tyytyväisiä työnjakoon. Vetomies sai sopivasti lämpöä koneeseen ja me saatiin sopivasti vetoapua.
Kahvit juotiin Ylikiimingin Seolla. Patiolla ei tarennut tänä aamuna edes paikallinen karvalakkiparlamenttikaan. Sade kastelee ja kylmettää miehet takuuvarmasti. Paleleminen on jo niin tuttua, että siihen alkaa jo tottua.
Kahvin jälkeen matka jatkui kohti Vesalaa, jossa nopeampi letka tuli vastaan. Pikkusen olivat jääneet jälkeen normaalista aikataulusta. Kahvia ja pullaa jäi Seon tiskille varmasti riittävästi.
Loppumatkalla ajeltiin Puron tien kautta Takalon tielle. Yhtäkkiä letkassa kuului iso jysähdys ja samassa minun takakumi oli tyhjä. Kohmeisilla käsillä rengastyöt sujuivat jotenkuten. Matka jatkui 50 metriä ja sama jysähdys toistui. Nyt uudestaan rengastöihin jo selvästi jäisillä käsillä. Rengasta pumpatessa huomasin, että ensimmäinen jysähdys oli repäissyt päälykumiin ison repeämän. Sisäkumi pullotti reiästä ilkeän näköisesti. Tässä vaiheessa oli selvää, että tuolla kiekolla ei ajeta enää metriäkään. Lähetin pojat matkaan kohti Haapalehtoa ja soitin rouvan hakemaan.
Loppumatka sujuikin helposti auton kyydissä. Sykekin laski jo alle 50/min. tasolle, joten aika kylmäksi kone jäähtyi.
Kiitoksia pojille mukavasta lenkistä. Ajoseura oli paljon parempi kuin sää. Nyt päällä on kaksi villapaitaa ja rengastyöt odottavat. Saisi se kesä jo kohta tulla.
Tiistain hitaat jälleen huomenna Linnanmaan Prisman pohjoispäästä ilta kuudelta. Viimeviikolta saatiin palautetta hitaiden reippaasta vauhdista. Nyt on jalkoja kesytetty viikonlopun kuussatasella, joten vauhti on todella maltillista. Tervetuloa mukaan!
Kutsua noudatti 13 pyöräilijää. Kiersimme Linnanmaa-Virpiniemi-Haukipudas-Alakylä-Kuovitien pysäkki. Vaihdoimme vetäjää nopealla tempolla ja 54 km:n matkaan kului kaksi tuntia ja muutama minuutti päälle. Tuulen suunnasta ei saanut oikein selvää, väliin se puhalsi lisää vauhtia ja hetken päästä vastaan. Kiiminkijoentielle oli tehty hätäisesti Alakylän päähän surkeita paikkausräpellyksiä, mutta kuitenkin parempi, kuin kauheat kuopat. Mielenkiintoista seurata, miten tien korjaus jatkuu. Kiitos mukanaolleille ajoseurasta!
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla perinteinen Ylikiimingin keikka. Menomatka Oulujoen pohjoispuolen tietä Laukalle ja takaisin Vesalan, Puron ja Takalon kautta. Kahvit Seolla Ylikiimingissä.
Ajovauhti on rauhallinen, eli alle kolmeakymppiä mennään.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
08-lenkki Ylikiimingin aurinkopatiolla
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin kesän parhaassa kelissä. Lämpömittari näytti lenkin aikana +10-15 C lukemia. Aamun muonavahvuus oli 29 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin pohjoispuolen tietä Laukan sillan kulmille, josta käännös vasemmalle myötätuuleen kohti Ylikiiminkiä. Matka sujui leppoisasti rallatellen, joskin yhdet rengastyöt tehtiin ennen kahvia.
Kahvit juotiin Ylikiimingin Seolla. Jono ulottui patiolle saakka ja samassa nopeampi 09-letka ajeli ohi kohti Utajärveä. Pojilla näytti olevan hyvä veto päällä, kun tulivat vastaan jo tässä vaiheessa. Pitkästä aikaa oli hyvä patiokeli eikä tarvinnut lainkaan palella.
Kahvin jälkeen matka jatkui kohti Vesalaa, josta käännyttiin Huttukylään menevälle tielle. Kuoppia ja monttuja on täällä loputtomasti, mutta yli kuitenkin päästiin kohtuudella. Takalon tiellä letkan hännillä sattui yksi kuoppaan ajo, jonka seurauksena ko. pyörä hyppäsi ojaan. Onneksi kuskille ja kalustolle ei tullut mitään kummempaa haaveria.
Alakylässä on muuten aloitettu asfaltointityöt Haukiputaan suuntaan. Eilen ajelin tuolla suunnalla ja uutta asfalttia oli jo vedetty noin 2-3 km. Työn jälki oli loistavaa, joten tuolla suunnalla kannattaa käväistä ajelemassa.
Loppumatka Alakylästä Kuivasjärvelle vedettiin vastatuulessa. Loppuparlamentti poristiin Kuovintorin pihalla. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä. Keskari taisi jäädä luvatusti alle kolmenkympin. Kotona matkamittari näytti 112 km.
Kuvia päivän lenkiltä https://onedrive.live.com/redir?resi...t=folder%2cJPG
Huomenna sade loppuu 1755 ja klo 18 starttaa tiistain hitaat hitaalle ja rauhalliselle n.2h lenkille Linnanmaan Prismalta. Oivallinen paikka ensikertalaisille tutustua ryhmäajon saloihin ja iloihin.
1755 ei satanut, 1800 satoi. En ennustanutkaan sateen alkua. 6 kuskia kiersi Kiimingin lenkin normitahtiin. Ylikiimingintielle asti oli jonkin sortin myötäistä, loppu vastaista. Muuten meni hyvin mutta Ylikiimingintiellä oltaisiin voitu höllätä enemmän.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla Iin Shellille kahville. Aluksi Haapalehdosta Raitotietä Patelaan, josta vanhaa nelostietä ylös pohjoiseen.
Iin kahvien jälkeen Iijoen pohjoispuolta Yli-Iihin, josta käännös oikeaan kohti Kiiminkiä. Takalon tien kautta Alakylään ja Kuivasjärvelle Kuovintorille.
Vauhti rauhallinen eli keskari alle 30 km/h ja pusikoita kastellaan tunnin välein.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
08-lenkki Iijokivarressa
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin kosteassa ja suhteellisen lämpimässä kelissä. Lämpömittari näytti lenkin aikana noin +13-15 C lukemia. Aamun muonavahvuus oli 8 ajajaa. Aamulla sateli jonkun verran ennen lenkkiä, mutta lenkin aikana sateli vain Yli-Iin suunnalla. Lyhyillä kamppeilla ei tarennut ajella vieläkään. Jospa sitä jonain aamuna pääsisi lyhytlahkeisilla liikkeelle vielä tänä kesänä.
Alkumatkalla ajeltiin Raitotietä Patelaan, josta jatkettiin vanhalle nelostielle ylös pohjoiseen. Kahvit juotiin Iin Shellillä. Sen verran viileää oli, että suosiolla pysyttiin sisäruokinnassa. Kahvin jälkeen matka jatkui Iijokivartta ylöspäin. Asemakylän rautasillasta siirryttiin joen pohjoispuolelle. Vastatuuli vähän vaivasi ennen Yli-Iitä, mutta riuskat veturit tekivät matkanteon helpoksi.
Yli-Iin ja Kiimingin välisellä tiellä päästiin harjoittelemaan urakalla kuoppien merkkaamista. Tälle tieosuudelle kannattaisi tehdä jotain remonttiin viittaavaa ennen kuin kalustoa särkyy. Kuopat ovat syviä ja leveitä, mutta onneksi onnistuttiin pujottelemaan läpi sujuvasti.
Loppumatkalla ajeltiin Takalon tien kautta Alakylään ja Kuivasjärvelle. Loppuparlamentti poristiin perinteisessä paikassa Kuovintorin pihalla. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä. Keskari jäi pikkusen alle kolmenkympin. Kotona matkamittari näytti 125 km.
Ensi pyhänä olisi perinteisen Rokuan lenkin vuoro. Lähtö on silloin Pyörä-Suvalan pihalta aamulla klo 08.00. Sitä ennen on kuitenkin vielä vuorossa mm. tiistain hitaat.
Tiistain hitaat jälleen huomenna starttaa klo 18 Linnanmaan Prisman pohjoispäästä parin tunnin lenkille. Tervetuloa mukaan!
Rokuan lenkki 2015
Lekatien lenkin ja 08-lenkin yhteinen Rokuan lenkki ajetaan sunnuntaina 28.6. klo 08.00 alkaen.
Matkaan lähdetään Pyörä-Suvalan pihalta Lekatieltä.
Menomatkalla ajellaan pyöräteitä pitkin Madekoskelle, josta siirrytään sillan yli Sanginsuun puolelle. Joen pohjoispuolta ajetaan Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle, josta palataan takaisin joen eteläpuolelle ja aamukahville Muhoksen Nesteelle. Jokaisen pitäisi maksaa itse omat aamukahvinsa.
Kahvin jälkeen matka jatkuu kohti Kylmälänkylää, jossa käännytään vasemmalle kohti Rokuaa.
Rokuan kuntokeskuksella pidetään lounastauko kello 12-13 aikoihin.
Tarjolla on Keittolounas hintaan 13 eur/hlö
Menu:
Lihakeitto, leivät+levitteet, juustoa ja kurkkua, juomana kotikalja, maito, mehu, vesi
Marjakiisseli
kahvi /tee
Muhoksen Neste ja Rokuan kuntokeskus haluavat tietää arvion kahvinjuojien/ruokailijoiden määrästä jo sunnuntai-aamuna, joten pidetään lähtöpaikalla muonavahvuuden laskenta.
Paluumatkalla ajellaan aluksi Rokualta Kainuuntielle. Käännös oikealle ja pari kilometriä Kajaanin suuntaan. Oulujoen ylityksen jälkeen otetaan käännös vasemmalle pohjoispuolen tielle. Lopuksi rullaillaan Montan leirintäalueelle loppukahveille.
Lenkin pituus Lekatieltä Montan leirintäalueelle on noin 152 km.
Loppuverryttelynä on vielä vapaataival Montasta Ouluun oman päivällislautasen ääreen.
Pääjoukko ajelee noin 28 km/h matkavauhtia. Ajetaan noin 20 ajajan ryhmissä.
Lähtöpaikalla voidaan sopia, että keulaan voidaan laittaa menemään nopeampikin (n. 32 km/h) ryhmä, mikäli riihen riittää ajajia.
Rahaa tähän lystiin kannattaa varata noin 20 euroa, josta saattaa jäädä pari euroa taskun pohjalle pajatsorahaksi.
Tuon linkin takaa pitäisi avautua reitti:
https://goo.gl/maps/OYq65
Prisman päätyyn tuli määräaikaan mennessä yksi kaveri ja suuntasimme pyörät kohti Haukipudasta. Kiersimme Virpiniemen kautta, jossa lapset pelasivat potkupalloa sateessa. Palloilijoita riitti pyörätielle asti, joita väistelimme onnistuneesti. Kaveri ilmoitti jo lähtiessä päivän sateessa-ajokiintiöksi maksimi puolitoista tuntia, joten Haukiputaalla ajoporukka kutistui yhteen ja keski-ikä tippui +65 vuodesta <60 vuoteen. Kiersin nuoruuden innolla Ukonkaivoksen kautta Alakylään ja sieltä Liikasenperän kautta kotiin. Sade oli riittoisaa, sitä riitti tasaisesti koko reissun ajaksi. Kiitos ajoseurasta!
Me käytiin tänään vielä pykälää hitaammalla lenkillä kun oli Nappulakumiretki Laivakankaalla. Siellä ei sade häirinnyt innokkaita kuskeja joita riittikin pitkälti toistakymmentä. Sokerilla ne nämä pikkumoottoritkin käy[emoji1] Kiitos järjestäjille!
http://images.tapatalk-cdn.com/15/06...1eda77254e.jpg
Poristiin tänään Piiraisen Ismon kanssa ja sovittiin, että myös 09-lenkki ajaa sunnuntaina Rokuan kuntokeskuksen lounaskattaukselle.
Ajovauhti on ollut heillä vähän reippaampi, eli 32-36 km/h välillä.
09-lenkki lähtee sunnuntaina liikkeelle Haapalehdon Shelliltä klo 09.00.
Mukavaa, että Rokuan lounaspöytään saadaan reilusti porukkaa. Toivottavasti sää paranee ennen sunnuntaita.
Piiraisen Ismolta saa tarkempaa tietoa 09-lenkistä.
Ei liity suoranaisesti pyöräilyyn mitenkään, mutta löytyykö Oulun keskustan (n.10km säteellä) lähettyviltä muuta leirintäaluetta kuin Nallikari? Ollaan telttailemassa ja yli 40€/vrk haiskahtaa ryöstöltä.
Eikös Kempeleessä ole leirintäalue junanradan varressa. Se on 10 km Oulun keskustasta. Muhoksella Montassa sitten seuraava, eli noin 30 km Oulun keskustasta.
Rokuan lenkki
Tänään ajeltiin Lekatien lenkin, 08-lenkin ja 09-lenkin yhteinen Rokuan lenkki. Matkaa saatiin taittaa tämän kesän mittapuulla mukavassa kelissä. Lämpömittarit näyttivät aamulla noin 14 C astetta.
Aamun ensimmäinen startti tapahtui Pyörä-Suvalan pihalta Lekatieltä kello 08.00. Mukana oli noin 45 ajajaa, jotka jaettiin kahteen erivauhtiseen ryhmään. Nopeampi ryhmä ajeli edellä ja me hitaammat nautiskeltiin mukavasta 28-29 km/h vauhdista. Toinen startti tapahtui kello 09.00 Haapalehdon Shelliltä. Sieltä lähti noin 15 ajajaa kohti Rokuan kuntokeskusta. Yhteensä Rokualla kävi tänään noin 60 pyöräilijää Oulusta.
Ajaminen letkassa oli oikein leppoisaa ja vauhti mukavan tasaista. Oli hienoa, että saimme liikkeelle eri vauhtisia letkoja. Nyt jokainen saattoi valita itselleen sopivalla tahdilla kulkevan porukan. Ainakin meidän letkassa ajaminen sujui hyvin eikä mitään kommelluksia sattunut.
Menomatkalla ajeltiin pyöräteitä pitkin Madekoskelle, josta siirryttiin sillan yli Sanginsuun puolelle. Joen pohjoispuolta ajeltiin Pyhäkosken voimalaitokselle Leppiniemeen, josta palattiin takaisin joen eteläpuolelle ja aamukahville Muhoksen Nesteelle.
Lättykahvien jälkeen matka jatkui mukavassa myötätuulessa Kylmälänkylän kautta Rokualle.
Kuntokeskuksella oli tarjolla keittolounas alkusalaattien, kahvien ja jälkiruokien kera. Me olimme viimeiset asiakkaat, sillä koko paikka meni kolmeksi viikoksi kiinni kesähuoltotauolle.
Kahvin jälkeen matka jatkui kohti Kainuuntietä. Ensin pari kilometriä Kajaaniin päin ja sitten vasemmalle Oulujoen pohjoispuolelle. Taivaanrantaan kertyi todella mustia ukkospilviä. Salamat välähtelivät horisontissa, mutta pahin sadekuuro meni jonnekin muualle. Loppumatka Monttaan saatiin ajaa auringonpaisteessa.
Pyörä-Suvala tarjosi Montan leirintäalueen kahviossa koko porukalle munkkikahvit. Varsinaiselle yhteislenkille kertyi matkaa noin 153 km.
Montasta Ouluun oli vapaavauhtinen taipale, jossa syntyi useita letkoja. Vuorovedolla matka taittui nopeasti ja aurinkoisella Haapalehdon Shellillä pysähdyttiin vielä hetkeksi loppuparlamenttiin. Kiitoksia Pyörä-Suvalalle kahveista ja koko porukalle oikein mukavasta ajopäivästä!
Sen verran kurvailin lopuksi, jotta omaan mittariin tuli pikkusen yli 200 km. Keskari näytti olevan pikkusen yli 28 km/h. Oikein mukava lenkki!
useamman kyselyn vuoksi:
300km brevetti 4.7 klo 600 Haapalehdon shelliltä. Reitti yms: ruununjoutsen 300km
400km brevetti 8.8 klo 800 Haapalehdon shelliltä. Alustava reitti yms. Urhon Kierros 400km
ei ole Kempele (onneksi) enää käyttökunnossa. Montta on lähin ja jos Kajaanin suunalta tulossa pyörillä, niin ilman muuta sinne.
Huomenna harrastamme jälleen ryhmässä ajoa. Tiistain hitaat ajoittaa noin kahden tunnin lenkin Linnanmaan Prisman pohjoispäästä iltakuudelta. Tervetuloa mukaan vasta-alkajat sekä konkarit! Ajovauhti pidetään sopivana, keskimäärin 25-27 km/h.
Prismalle kertyi 14 polkijaa ja lähdimme taivaltamaan Alakylän suuntaan. Alakylässä teimme retken kaikki kaksi sisurin vaihtoa kerralla, tosin eri pyöriin. Lenkki jatkui tuttua reittiä Takalontietä Kiimingintielle, josta Purontien ja Ylikiimintien kautta Ruskoon. Vauhti pidettiin jälleen rauhallisena, mikä venytti reissua hieman ylipitkäksi. Hyvässä seurassa aika kuluu kuin siivillä, eikä yliaika tuntunut ketään haittaavan. Maantieosuuskilla vetäjää vaihdettiin noin puolen kilometrin välein, joka tuntuu olevan toimiva systeemi.
Tällä kertaa luulimme välttyvämme sateelta, mutta loppumatkasta saimme niskaamme pienen sadekuuron.
Kiitoksia kaikille ajoseurasta, jatkuu ensi tiistaina.
Kiitos leirintä vinkeistä vastanneille. Oltiin vielä muutama yö Nallikarissa josta siirryttiin Kalajoelle joka osoittaitui vielä kalliimmaksi. 45€\yö. :O
2aikuista3lasta teltassa + auto. Alkaa saamaan henkilökuntahintaan jo hotellista huonetta samaan hintaan. :-P . Hinnat on "hieman" nousseet mitä noilla nurkilla viimeeksi 10v. sitten tuli pyörittyä.
Nyt nokka näyttää jo kohti kaakonkulmaa ja kotia.
Enivei, on teillä Oulussa hienot mestat. Ensikerran täytyy ottaa pyörä mukaan matkalle jotta pääsee tutustumaan paikallisiin maastoihin.
..ja samalla venytättä reissua jokusella päivällä ja suuntaatte tuohon naapuriin Syötteelle ja Suomen parraisiin maastoihin. Iso-Syötteen hotellilla on toki ihan oikeita vuokrapyöriäkin, ks. www.bhc.fi
Huominen 08-lenkki,
jää väliin ainakin minulta.
Lupasin mennä talkoisiin Terva-etappeihin. Tulkaahan katsomaan kisoja huomenna Raattiin ja Tuiran silloille. Luvassa on vauhdikasta kortteliajoa.
Kisat alkaa klo 10.00 junioreiden lähdöillä.
Tuolla on tarkempaa tietoa:
http://otc.sporttisaitti.com/tapahtumat/tervaetapit/
Huomenillaksi on tilattu hyvä pyöräilysää. Tiistain hitaat pyörittelee sen kunniaksi kampia tavallisen verkkaiseen tahtiin pari tuntia. Lähtö normipaikasta tasan iltakuudelta. Tervetuloa mukaan!