Tuulet tekevät sitten myös jäille kaikkia hassuuksia. Liian varovainen ei voi olla.
Printable View
Tuulet tekevät sitten myös jäille kaikkia hassuuksia. Liian varovainen ei voi olla.
Paraisilla kullemma nuoriso pörrää jo autolla pitkin jäitä. Itse en uskaltaisi.
Onko kellään Uittamon edustasta tietoa. Miten tuuli vaikuttaa sinne? Muistelisin, että suurin riski on aina välillä vuotava siirtoviemäri. Aika paksua jää kuitenkin jo. Kyseessä voi olla viimeinen kevyempi viikonloppu normimaaturilla, jos lunta alkaa tulla.
Nykylumi tavattomasti hidasta. Kohtuulliseti kulki aamulla "umpihangessa".
Eilen poljin Koriston laiturista Kuusistonsalmesta Pitkäsalmea Hirvensalon sillalle saakka. Uittamon kohdalla Uittamon puoleinen osa jäästä oli ihan paljas johtuen varmaan tuulen osumisesta alueelle. Muulloin oli ihan hyvä polkea "kitkoilla" ja ainoa vapaa vesi oli Uittamon avantouimareiden reikä. Muuta en osannut/ymmärtänyt varoa.
Tuulet eivät Uittamon jäätilanteeseen suoraan vaikuta, mutta merivedenkorkeuden jumppaaminen ylös ja alas rikkoo jäätä ja nostaa vettä jään päälle erityisesti rannoilla.
Jaaninoja ei kantanut Kuralan kohdalla... ;)
Mutta Kurjenrahka ja Vajosuo kantaa ja on vetisimmissä paikoissa suht helposti ajettavissa. 6 tuntia tuli ajettua aika rapeassa kelissä, kun lähdössä oli -9 ja palatessa autolle-12 C. Nyt on todella hyvä keli ajaa tuolla, kun lunta on vain vähän ja pitkoksilla oli helppo ajaa. Suosituimmat alueet oli kävelty leveästi puhtaaksi, mutta Vahdonkorvesta Pukkipalon tielle asti taisi olla vain minun vanha jälki ja jotain elukan tassuja.Vajosuolle ja myös Töykkälän laavun lähelle oli tuotu uudet täydet lavat polttopuuta.
https://lh3.googleusercontent.com/-P...e_IMG_6540.JPG
https://lh3.googleusercontent.com/-r...e_IMG_6551.JPG
Kuvia lisää
Nyt perjantaina illalla alkaa satamaan lunta reippaasti. Onko kiinnostuneita lähtemään mettään yöksi?
Taisi olla paljon puhuttu lähiruoka hakusessa, kun piti noin kauas kotoa lähteä ruokailemaan ja; Söit Vajosuon laavulla Venäläisiä sardiineita ja Thaimaalaisia nuudeleita. ; )
Hienoja kuvia muuten.
Ps. On todella hienoa, kun monet teistä jaksavat jakaa valokuvia ja tunnelmia .
Kotirannan lähettyvillä on kohtuu varma testialue ja mahdolliset hassuudet tarkistettu sieltä tänä aamuna. Tulos, lenkki peruttu liian epävarman jäätilanteen ja lumisateen takia.
Kävin aamulla tarkastelemassa jäätilannetta, joka on nopeasti muuttunut epämääräisemmäksi. Kävin tarkastelemassa tilannetta "punaiseksi merkkaamani rinkulan sisällä". Liikuin alueella, joka sulaa viimeksi ja jonka piti olla vielä tukevaa jäätä. Rits, pysähdys, tarkastus jää. 10 senttiä, varovasti pyörän päältä pois ja ihmettelemään. Totesin jään varsin kestäväksi, mutta järjen ääni käski kääntyä takaisin. Takaisin taluttaessani jää jalkojan alla kesti hyvin, mutta taluttamani fillarin takarengas meni läpi. Tullut reikä oli niin pieni, että siitä ei olisi mahtunut läpi, mutta sopivalla nopeudella OTB:t olisi voinut heittää. Jäässä on nyt pitkään jatkunneen tuulen voimistamien virtauksien aiheuttamia pistemäisiä syöpymiä. En muista koska viimeksi näin kovilla pakkasilla virtaukset olisivat syöneet paksusta jäästä epämääräiseksi näin laajan alueen. Satava lumi tulee peittämään noiden pistemäisten heikkojen paikkojen ennakkovaroitusmerkit ja lumipyry saatta myös heikentää näkyvyyttä. Oletan, että suunniteltu reitti olisi edelleen turvallinen, mutta en uskalla ottaa sitä riskiä, että joku menee läpi. Tässä tilanteessa perässätulijan läpimenoon voi riittää 20cm mun urasta sivussa ajo. Mun kokemuksella on nyt fiksumpaa liikkua 2,6 m pitkillä eräsuksilla tai pysyä kuivalla maalla.
Suosittelen nyt tätä vaihtoehtoa, suolla on upeat maisemat, jotka vain paranee pienen lumisateen myötä. Ei tartte jännätä jokaista risahdusta, että johtuuko se heikosta jäästä vai paksun ja tukevan jääkannen jännityksen purkautumisesta. Eikä myöskään sitä, että onko kallis fillari kohta merenpohjassa.
Täytyy tyytyä marmarin jääanalyysiin ja jäälenkin peruuntumiseen. Pidetään kuitenkin yllä asiaa ja yritetään lenkkiä uudestaan suotuisammissa oloissa ja lähitulevaisuudessa?
Huomenna kuivanmaan kierros kotinurkissa omaan tahtiin - parempi on kokeilla uusia talvikenkiä itekseen, ettei tule yllätyksiä pidemmälle reitillä. Suon otan itse tavoitteeksi kesäkelillä, vaikka varmaan nyt olisi upea ympäristö nähtävissä ja koettavissa.
Jep jep. Parempi varmaan jättää tällä kertaa jäälenkki välistä, kun kerran lauhtuakin pitäisi. Täytyy tosiaan pitää mielessä että lenkin voisi suorittaa joku toinen kerta.. Sitä että onko se tänä talvena vai ensi talvena, jää nähtäväksi..
No huh mitä kaurapuuroa... en olekaan ennen tunkannut ~8 senttiä "syvässä" hangessa... läskillä :rolleyes:
Joo kävin aamulla asioilla, ice spiker luikersi täysin holtittomasti. Oli läskiä ikävä.
Haa, pitkääkin mennä illalla leikkaamaan hankea veitsellä ja testaamaan uusiksi kennotettua kiinanihmettä.
Kyllä luikerteli. Eipä näkynyt juuri pyöränjälkiä luolavuori-vaarniemi akselilla. Eipä kyllä ollut paljon jalanjälkiäkään.
Melko luikerteltua oli moisio-lentokentän pohjoinen-rusko hoodeilla ja vielä kesäkumeilla... Ei näkyny muita jälkiä.
Lähetetty minun M6pro laitteesta Tapatalkilla
Ja mää kun luulin, että vaan mun uudet renkaat luikerteli liian tiheän nappulan takia. Ei kai siinä sitten mikään olisi auttanut, koska käärmetauti näyttää olevan maakunnallista luokkaa. Useimmat ylämäet oli tunkattava ja jyrkimpiä alamäkiäkkään en uskaltanut ajaa pulkkaefektin pelossa.
Olis tainnut jäälenkki mennä maisemalenkn sijaan kuntoiluksi. 260 pitkät Järvisen lapponiat ei luikerrelleet :rolleyes: Mutta eipä luistoakaan isosti ollut. Tapasin hiihtolenkillä poikaporukan fillareilla. Kaikki kesärenkaiset tunkkasivat. Ei pito riittänyt sileällä jäällä etenemiseen. Yhdellä oli Ice spikerit 26 koossa ja niillä pääsi hissukseen luikerrellen ja nastat jäätä raapien eteenpäin
Kuusiston salmi senkun sulaa sillan ympäristöstä. Vielä ei ole käynyt mun merkkaama punainen ympyrä pieneksi, mutta liikoja marginaaleja ei ole ainakaan hovirinnan päässä. Isommalla selällä jää on edelleen paksua ja tasaista, eikä taida ennen kevättä sulaakkaan. Lumen alla piilossa runsaasti pilkkijöiden kraatereita, joista voi huonolla tuurilla ottaa sen verra osumaa, että kaatuu. Pilkkijägallup kertoi 30 senttiä useammassa paikassa jään paksuudeksi. Jostain vanhasta reiästä kokeilin myös sauvalla ja totesin jään myös siellä 30 senttiseksi. Joten ihan turvallisesti voi isommalla selällä ajella, kunhan pääsee rannasta tasaiselle jäälle kuivana. Siinä rannassa mistä minä menin jäälle oli melkein 10 senttiä vettä ja tiukkaa sohjoa, mutta olisi siitä fillarillakin vauhdilla yli päässyt.
Huonolta näytti jäätilanne viikonloppuna myös Korppoon pääsaaren eteläpuolella, pieniä lahdenpoukamia lukuunottamatta pelkkää avovettä. Läskipyörällä joku oli ajelemassa Utössä ja Jurmossa.
Samansuuntaisia luikertelukokemuksia lauantain lenkiltä. Aamupäivän siirtymäkelvit lausteelle olivat auraamatta ja metsäpolut meikäläiselle melko haasteelliset (= ei siitä mitään tullut). Sykemittarin mukaan mentiin anaerobisen puolella reilusti.
Mikä on todellinen pyöräilysesonki maasturille? Itse tuoreena talviharjoittelijana ajattelin, että sesonki olisi melkein 12 kuukautta ehkä kevään rospuuttoaikaa metsässä lukuunottamatta. Nyt tulin toisiin ajatuksiin - toista luikertelulenkkiä en aio hevin tehdä. Tietty nasta auttavat tilannetta kun nyt olen selvinnyt vielä "kitkoilla"...
Ei siinä osin tallotussa pöperölumessa eilen läskipyörälläkään aina herkkua ollut ja ylämäet joutus lähes poikkeuksetta tunkkaamaan kun aamulla kävin ajelemassa.. Kyllä ne polut siitä paranee kun ulkoilijat/koiran ulkoiluttajat siellä käy enemmän tamppaamassa polun pohjaa kovaksi..
Eilen meinas mennä vastahalkaistut klapit väärään kurkkuun, kun joku ajeli vihreällä Pivotilla meidän tontin reunaa. ;)
PS. Korjaantuukohan syksyllä hajonnut takarengas itsekseen ennen kesää vai pitääkö ihan omakätisesti korjata.
Olikohan tälläne kombo: http://www.hhcmb.fi/tiedostot/uutiskuvat/2013_xc/04.jpg
Tuli itseäni vastaan toissa viikolla varissuon mettissä :)
Juu kyllä oli vielä eilenkin polut tai polun paikat kohtuu haastavassa kunnossa, kun tuli pojan kanssa kierrettyä Litsa ja poikkettua Vyyryläisenmäelle ja Lausteelle. Paikka paikoin esim Frisbee-golf radan tienoilla ei ollut kuljenut ketään muuta kuin jänis, jonka jäljet ei kyllä paljon polkemista helpottaneet ja tunkkaamista riitti. Sitten tietysti klossit täynnä paakkuuntunutta lunta ja lukitus ei toimi - Nice!
Antin kanssa meni 24 kilsaan kolme tuntia aikaa, josta mulla pojan odotteluun vähän runsas tunti. Mun ajoaikainen keskari oli "komeat 12,6 km/h siirtymineen! Toivottavasti pojan into ei kokonaan sammunut, kun oli vähän väliä nurin tai tunkaamassa. Välillä myös mäki raikasi turhautuneisuuden purkautuessa.
Raskas oli keli tänäänkin. Pitkänsalmen jäällä pystyi ajelemaan melko huvin, Vaarniemestä ylös polulle, Rauvolanlahden pitkospuilla ajoittain vesi (joku oli pyörtänyt ympäri jäljistä päätellen). Ruskeakallion kupeesta takaisin jäälle ja Uittamon venevalkamassa ylös.
Luistelu voi olla haastavaa. Onko Naantalissa auratut luistelureitit? Entäs Littoistenjärvellä?
Onhan se sesonki varsin lähellä kahtatoista kuukautta :)
Tuossa pakkaskaudella polut olivat kivikovia ja mahtavassa kunnossa. Ja jos lämpötila nyt pysyy plussan puolella ja mahdolliset sateet tulee vetenä, niin parin päivän päästä mennään taas paljaita kallioita pitkin. Jos taas elohopea menee miinukselle, niin eiköhän tämän suojakelin aikana polut tampata sen verran koviksi, että sitten mennään kovia lumipolkuja.
Ei ne nastat auta tässä kelissä yhtään, paitsi kohdissa, joissa on oikeasti jäätä näkyvissä. Tuolla pehmeässä (ja myös kovassa) lumessa pärjää ihan yhtä hyvin kesärenkaillakin. Vaihdoin silloin joskus joulukuussa nastat alle, kun tuli ensimmäiset liukkaat. Siitä viikkoa myöhemmin takaisin kesärenkaat, kun satoi vaan vettä ja oli plussan puolella. Nyt taas pari viikkoa sitten väänsin nastat alle ja enää en jaksa vaihtaa, vaan mennään nyt sitten nastoilla vaikka vappuun saakka :)
Laitoin kanssa muutama viikko sitten testiin tuollaisen puhjenneen maantierenkaan, mutta ainakaan toistaiseksi renkaassa oleva reikä ei ole umpeutunut, vaikka rengas kaikkien ohjeiden mukaan roikkuukin oikeaoppisesti pesuhuoneen vesihanasta.
Onkos salaseuran puolella jotain to-toimintaa suunnitteilla?
Eivät ainakaan ääneen suunnittele, mutta saattaa olla, että on liian salaista.
Naantalissa auratut jääreitit hyvässä kunnossa.
CANYONIN omistajat, oisko mahdollista päästä koeajamaan jotakin medium-kokoista canyonin täysjoustoa? Haluaisin tietää onko tuosta merkistä mihinkään.
Tahkon ilmoittautuminen on auki :)