Lähden huomenna mukaan Kommuutterin lenkille. Toivottavasti renkaat kestävät. Tänään piti ottaa aamulla pikapyöränvaihto, kun suunnitellun ajokaluston rengas oli tyhjä lähtiessä. Taisi keskiviikon valolenkki olla noin numero 16 tänä vuonna.
Printable View
Lähden huomenna mukaan Kommuutterin lenkille. Toivottavasti renkaat kestävät. Tänään piti ottaa aamulla pikapyöränvaihto, kun suunnitellun ajokaluston rengas oli tyhjä lähtiessä. Taisi keskiviikon valolenkki olla noin numero 16 tänä vuonna.
Minä meinaan ajaa Timopapan PK:aa Pinsiön pikkuteillä.
Klo 10 startti Mustastalahdesta, Pyhäreittiä mukaillen Vaakkolammin kautta Horhan latupohjille.
Jalantijärven kiertohan siitä sitten tuli. 4 tuntia 4 pekkaan pääosin erittäin hyvässä säässä ja teillä. Sen verran sulanutta lunta oli paikoittain, että pyörän pesulta ei sittenkään vältytty, vaikka toive oli. Muutamat pikkuväylien mäet olivat edelleen lumiset ja varoen ne mentiinkin.
Keskari jäi karvan alle 30:n ja keskiwatit mulla reilusti alle 200:n. Vaihtelua oli tehoissa ihmeen paljon, tuumittiin, liekö wattimittarit kohmeessa. Ihan urheilulta meno taisi kuitenkin tuntua kaikista.
Juu ja kahvit juotiin, Toijalan Nesteellä.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Kohtuu paljon eroa kyllä wateissa ja ihan tuntui raskaalta välillä. Harmi tosiaan se Viialan märkä pätkä, koska ilman sitä ei olisi kura lentänyt yhtään. Pitää joskus analysoida tarkemmin miten paljon omissa pyörissä on eroa. Se nyt on jo aikaisemminkin huomattu, että eroa on.
Huomenna ajetaan taas noin kaksi tuntia valocyclolenkkiä. Poikkeuksellisesti lähtöpaikka on Winterinmutkan K-Market klo 18, koska lenkki ajetaan Nokian suuntaan. Matkalla on säkkipimeitä pätkiä tunnelman maksimoimiseksi. Pari pikku mäkeä osuu reitille. Sovitetaan vauhti porukan mukaan. Tervetuloa mukaan!
Hyvältä reitiltä näyttää! Mukana ollaan; minä ja Open UP.
Ei tainnut kukaan seitsemästä ajajasta mennä tänään kaikkia mäkiä ajamalla ylös? Kuraa löytyi kiitettävästi ja aika ajettavia pätkiä myös. Tekniikkapuolella yhdestä pyörästä hävisivät jarrut (levy) ja akut alkoivat hiipua joistakin lampuista. Tihkusade oli tehnyt lehtien peittämistä paikoista melko varovasti ajettavia, nappularenkaat olisivat olleet tänään nopeampi valinta. Lenkki oli joillekin hyvää harjoitusta Raparossiin, ainakin pyörät ovat valmiiksi kurassa. :D
https://www.strava.com/activities/1938160095
Taisin siinä starttipaikalla kysellä tutuiltakin kuskeilta ovatko ensimmäistä kertaa yhteislenkillä. En tunnistanut heti, kun mustien varusteiden alta näkyi vain leuka. ;)
Sunnuntaina voisi taas ajaa maantietä muutaman tunnin. Jos vaikka kokoonnuttaisiin Rajasalmen sillan kahvilalla 10.30 ja suunnataan siitä etelään tai länteen fiiliksen mukaan. Rasitustasoajatuksena 180-200 wattia eli vauhtia vajaat kolmekymppiä. Tasaista menoa, eikä välttämättä kahvittelua, ainakaan alkumatkasta.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Lähden mukaan sunnuntailenkille; kelpaa Kehäkukka tai joku muu reitti. Ja tämä siis sillä edellytyksellä, että Hervantaan ei taas iske joku paikallinen jääkausi. Viime sunnuntaina jäi nimittäin lähtemättä sen vuoksi, että maassa oli lumikerros ja autonjälkien kohdalla melko paksut jääraidat. Ajoin sitten fatbikella Rajasalmen kautta Pyhäjärvi-lenkin ja totesin, että kaikkialla Hervannan ulkopuolella oli kyllä lähes kesäkeli.
Mä koitan kanssa mukaan. Reitilä ei ole väliä.
Sent from my SM-A320FL using Tapatalk
Puhkes rengas siltojen nokian puoleisessa päässä [emoji17]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Peräti 10 kuskia ehti mukaan marraskuiselle maantielenkille. Viimeisenä Nokian suunnalta mukaan kiirehtinyt plr oli tullessaan sen verran märkä, että päätimme väistää sadetta, suunnata aluksi Säijään ja sieltä myötäpäivään Pyhäjärven ympäri. Valinta oli oikea, sillä kuivana selvittiin Nokialle asti. Siellä saatiin vauhdikkaissa mäissä vähän kuraa silmille, vaatteisiin ja pyörään. Sitten juotiin kahvit.
Tasainen porukka ajoi laadukkaasti ja lenkki meni kuin siivillä. Yksi etukumi paikattiin potholen jälkeen, harmittavasti kommunikointi hieman katkesi sen ainoan kerran.
Tältä näytti yhden kylttikirin lenkki xertissä
https://uploads.tapatalk-cdn.com/201...fd9df6488c.jpg
Kiitos kaikille, oli hieno marraslenkki!
Sent from my iPad using Tapatalk
No pahus, huono tuuri. Tulin lähtöpaikalle pohjoisesta aamutempona noin 30s etuajassa enkä huomannut ketään matkalla. Olisi toki odotettu, jos olisi tiedetty. Tuossa tilanteessa oikeastaan toimii ainoastaan soitto jollekin lenkillä mukana olevalle.
Märkyyttä oli tänäänkin sen verran, että pyörän pesemiseksihän se meni iltapäivällä. Yritin samalla paikallistaa kilahdusäänen aiheuttajaa. Ei vielä selvinnyt, mutta kun takajarrua painaa hieman polkiessa, niin en saanut ääntä enää kuulumaan. Toki se ääni lakkaasi välillä itsestäänkin, joten tästä ei vielä osaa päätellä paljoakaan. Toisaalta Kommuutterin arvio venttiilin kilisemisestä vanteeseen pitää tutkia tarkemmin, koska vannetta pestessä harjalla sutiminen venttiilin tienoilla aiheutti aika samankaltaisen äänen.
Huomenna keskiviikkona ajetaan taas valocyclolenkkiä Koivistonkylän Prisman tolpalta klo 18. Kesto noin 2h ja suunnataan Lempäälään päin tällä kertaa. Välillä voi hengästyä, mutta kaikki pysyvät mukana. Jäätä ei ole luvassa, joten kesärenkailla ja hyvillä valoilla pärjää. Tervetuloa mukaan!
https://www.strava.com/clubs/14502/group_events/409035
Nyt oli kyllä kaikkien aikojen kuraisin valocyclolenkki. Tästä riemusta Lempäälän suuntaan sai nauttia kuusi ajajaa. Uusia jännittäviä reittejä löytyi ja osa teistä oli PEHMEITÄ ja jos ei vielä tullut sanottua, niin kura lensi. Pyörä oli aivan pakko pestä heti lenkin jälkeen ennen kuin sotku jämähti kiinni. Eteisen ja kodinhoitohuoneen lattiat sai luututa ja imuroida ja seuraavaksi toivotaan ettei pesukone hajoa hiekasta. Lamput ja sykemittari olivat sotkussa ja takataskut täynnä kuraa. Takalokarista olisi ollut hyötyä, nyt satulan ja housujen välissä oli koko ajan kourallinen hiekkaa. Veikkaan että voimansiirto ja jarrut kuluivat muutaman kymmenen kertaa kuivan lenkin verran. Tekniikkamurheita ei kuitenkaan ollut lainkaan, jos ei sepelimyllynomaista voimansiirron ja jarrujen rouhintaa lasketa. Tämän reissun muistaa pidempään. :)
https://www.strava.com/activities/1951837072
Kiitos taas hienosta reittisuunnittelusta. Oli tosiaan toka kerta ikinä kun tuohon hauskuuteen osallistuin, mutta varmaan täytyy lähteä jatkossakin. Näyttää nimittäin olevan ihan tehokasta treeniä, ainakin näin 4,8" renkailla olevalla fat bikellä ajettuna. Mittari näytti keskisykkeeksi 154 ja maksimiksi 220. Kumpikin lukema korkeampia kuin keskimääräisellä tiistai- tai torstailenkillä maantiellä. Polkujen osalta menee aika kevyesti, mutta hyvillä sorateillä ja etenkin asfaltilla saa kyllä pyörittää fat biken kampia ihan kunnon wateilla, jotta pysyy mukana.
Rullaavuudessa jotakin eroa tosiaan näyttää olevan. Oma keskisyke oli aerobisella kynnyksellä ja lenkin maksimi tasan anakynnyksellä eli ei otettu koneesta tänään kaikkia kierroksia irti. Alla käytännössä sileä 35 mm leveä cyclorengas 4 bar paineella. Se rullaa asfaltilla hyvin, pehmeällä hiekkatiellä oli aika tahmeaa. Joissakin paikoissa fatbike on nopeampi kuin kapearenkainen ja nopeammilla osuuksilla sillä saa näköjään tehdä yllättävänkin reippaasti töitä.
Huomenna sunnuntaina oikeesti kevyt syklolenkki Nokialle, Viinikanniemeen.
Startti klo 10 Mustastalahdesta, n klo 10.20 Vaakkolammilla.
Tähän tyyliin, mutta hitaammin ja vastapäivään: https://connect.garmin.com/modern/activity/1317041988
Huomenna klo 10.15 ajelen Rajasalmen kahvilalle ja siitä Kehäkukan suuntaan lenkuran reilut 3 tuntia. Ei kahvittelua, vauhtia maantierenkaisella pyörällä 28-30, eli leppoisaa sitkeää peekoota urheilullisesti. Jos ketä kiinnostaa Z2 peruskuntoharjoittelu, niin mukaan vaan. Matti Huutonen lupasi vain hyvin heikkoja sateita, mutta kannattanee varautua enempäänkin.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Juhan kanssa ajeltiin speksin mukaan. Keskinopeus/-watti -suhde märässä ja navakassa tuulessa varmaan vuoden huonoin 27,4/193. Hyvää reeniä 3 h 33 min kahdella banaanilla ja biotauolla. Tielle jäi tällä reseptillä reilu varttikilo rasvaa.
Huutonenkin oli oikeassa.
Sent from my iPad using Tapatalk
Meitä oli kuusi ja kellään ei mennyt kovaksi kyydiksi. Pasikin pääsi alle 130 keskarin!
Sain kympin kokoon tälle vuodelle Pitkäniemen kohdalla.
Näin Stravalleni: https://www.strava.com/activities/1958328223
Keskiviikkona ajetaan jälleen noin 2h valocyclolenkki alkaen klo 18 Koivistonkylän Prisman tolpalta.
https://www.strava.com/clubs/14502/group_events/411486
Aika lailla optimaaliselta näyttää ajokeli tänään. Illan valocyclolenkin reitti on valittu siten, että sillä ei ole kovin paljon hiekkateitä, vaan alustana on paljon latupohjaa, ulkoiluväylää ja asfalttia. Tervetuloa mukaan!
Hieno keli houkutteli 11 ajajaa illan valocyclolenkille, joka ajettiin suunnitelman mukaisesti Ruutanaan. Uusia teitä löytyi ja myös pätkä erittäin kuraista ja liukasta polkua. Metsäautotiellä meni tuplasnakebiteen yhdeltä kuskilta etu- ja takarengas ja yhdestä lampusta irtosi johto(?) maantiellä. Muuten ei mainittavia ongelmia. Vuoritien KOMmia käytiin yrittämässä, mutta ei päästy lähellekään. Niihaman latupohjalla ei havaittu ylämäen jälkeen yhtä porukasta irronnutta, jota palattiin etsimään. Arvelimme hänen lähteneen keskussairaalan kohdasta toisaalle. Hieno tunnelma, mutta jalat ovat huomenna luultavasti melko tiltissä. ;)
https://www.strava.com/activities/1964763853
Koska keli näyttää huomennakin hienolta, niin ajan maantielenkin Valkeakoskelle. Lähden klo 18 Viinikan liikenneympyrän Teboililta ja Valkeakoskella kahvitauko Nesteellä. Tasaista PK-rasitusta tiedossa. Mukaan saa tulla, tällä lenkillä ei hengästy.
Ei se keli sitten niin hieno lopulta ollutkaan, pimeä kyllä. Valkeakosken tienoilla alkoi tihkusade, joka kasteli tiet ja lopulta myös vaatteet. Joka paikka on (taas kerran) läpeensä kurassa. Suunniteltu lenkki kuitenkin ajettiin neljällä ajajalla, joista kaksi vetotöissä. Sain itse siirtymineen satasen rikki, mikä on marraskuun puolivälin maantielenkiksi melko harvinaista. Välikahvit käytiin juomassa Sääksmäentien Nesteellä.
https://www.strava.com/activities/1966792003
Huomenna lähtee maantievarusteinen peekoo-lenkki klo 10 Pirkkalan vanhalta kirkolta. Kyseessä on urheilullinen noin 200 wattinen ja tavoitteellisesti tasatehoinen lenkki, joka ajetaan lähtökohtaisesti ilman merkittävää kahvitaukoa. Reilu satanen ja nelisen tuntia laadukasta jauhantaa mitokondrioita kasvattaen. Jos porukkaa tulee paljon, jakaannutaan jotenkin siten, että vetorinki on riittävän pieni.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Lähtisin mukaan, mutta huomenna on muuta menoa. :( Sääennuste lupaa hienoa keliä, varmasti voittaa eilisen.
Huomenna ei myöskään ehdi mutta sunnuntaina ajelen kyllä vaikka on hieman viileämpää kuin lauantaina. Liian hieno keli silti hukkaan heitettäväksi [emoji3]
Sent from my ONEPLUS A5000 using Tapatalk
Kevyellä syklolenkillä tämmöinen plääni: klo 9.30 startti Mustastalahdesta, klo 9.50 Vaakkolampi ja siitä Lammnpään kautta Lentävänniemeen
ja keskustaan Keskiön https://www.facebook.com/pyorakauppakeskio/ avajaiskahveille.
Toinen lenkura sitten Niihaman latupohjille.
60 - 70km ja 3 - 4 tuntia ajoaikaa.
Maantielenkki mentiin speksin mukaan aivan poikkeuksellisessa marrassäässä. Pääosin kuivaa ja moneen kertaan aurinko lämmitti poskea ja kirkkaus virkisti mieltä [emoji106][emoji106][emoji106]
Ajo oli laadukasta ja tasaista hyvässä porukassa. Pitkähkö matka ja melko korkea (avewatit 208 mulla) rasitustaso johti siihen, että reissusta tuli semmoinen neljä pientä kanuunapoikaa -leikki. Neljällä lähdettiin, kahden tunnin jälkeen jatkettiin kolmella, kolmen tunnin jälkeen kaksin ja viimeiset puoli tuntia ajoin yksin. Selvennetään kuitenkin sen verran, että jättäytymiset tehtiin sopimuksesta.
Melkein 300 gramma rasvaa siinä paloi. Toivottavasti syntyi muutama mitokondrio. https://www.strava.com/activities/1969383237. Kiitos retkueelle!
Sent from my iPad using Tapatalk
Kevyt syklolenkki ei pysynyt ihan kevyenä, mutta porukka silti vaan lisääntyi.
Viidellä startattiin ja seitsemällä lopeteltiin.
Kahvittelussa tehtiin ennätys: kolmet.
Näin Stravalleni: https://www.strava.com/activities/1969641155
Itselläkin oli tarkoitus lähteä Kommutterin lenkille mukaan, mutta pyörä päätti toisin. Eilen vaihdettu uusi ketju ei ollut suostuvainen yhteistyöhön vanhan kasetin kanssa, joten aika pian kotoa lähdettyä u-käännös ja vaihtamaan uusi kasetti. Lähtöpaikan perusteella arvelin, että lenkki suuntautunee etelään, joten ajoin Lempäälään vastaan. Valitettavasti arvaus oli väärä, joten päädyin sitten ajamaan lenkkiä ihan omaan tahtiin.