Ei niistä talutuksista kannata murhetta kantaa. Tunkkaaminen on jaloin tapa harrastaa maastopyöräilyä.
Printable View
Ei niistä talutuksista kannata murhetta kantaa. Tunkkaaminen on jaloin tapa harrastaa maastopyöräilyä.
Jos ykkönen on hitain vauhti ja nelonen kovin torstailenkkivauhti, niin keskiviikon lenkki oli kolmosta. Eli oikein sujuvaa oli meno, aika vähän joutui odottelemaan. Meidän hitain km-vauhti taisi olla 8 km/h, joskus on jouduttu menemmän jopa 6 km/h, että porukka pysyy kasassa.
Maaston vaikeusaste oli harrastajatasoa. Ei näillä torstailenkeillä ainakaan vaikeampia paikkoja ajeta ja jos ajetaan, niin sitten on vieressä helpompi vaihtoehto valita.
Sunnuntaicyclojen standardinmukainen etenemisnopeus on muuten 6,66 km/h. Siten letka etenee helvetin hyvin.
Lenkkinopeudet vaihtelee. Tänään ajettiin siten, että matkaa tuli kaksi ja puoli tuntia. Oikein mainiota menoa. Etenkin kun puolen vuoden tauon jälkeen olin liikenteessä punaisella pyörällä. Vanhassa vara parempi.
Sitä myös pohtinut, että Tahkoa varten treenaaminen on kovasti vaikeaa kun ei sopivia mäkiä löydy. Aina kun yritän taluttaa jonossa, niin kaikki muut vaan ajaa sujuvasti ylös. Taluta siinä sitten jonossa. No löytyi tänään sellainenkin ystävällismielinen mäki, jossa saatiin oikein kunnon Tahko-treeni. Nyt tunkataan...
Mä lähden ajelemaan la aamu klo 9, startti LVI-parkki. Suunta Palovuori, eestaas n. 60 (+?) km. Tauko Maskun Rivieralla. Hienoja polkuja ajettavana, vain pikku pätkiä tietä, ja vältellään jopa ryteiköitä. Mukaan saa tulla.
Onkohan nuo Piuhan (siniset) polut vieläkin hakkuiden pilaamia?
https://lh3.googleusercontent.com/-z...iuha.jpg?gl=FI
Heh tuttu tunne viimekesältä, porukkaa lappaa ohi vasemmalta ja oikealta. Kiltisti siellä mäen päällä on aina odoteltu, joten ei tuosta mitään pahaa mieltä ole jäänyt, ainoastaan kasvanut motivaatio treenata mäkiä.
Minkälaista vauhtia ja kokonaisaikaa reissulle on ajateltu? En tiedä vielä kestääkö mun leikattu käsi noin pitkää ajoa, mutta se selviää kokeilemalla. Tuossa olisi hyvä testi, että kannattaako mun yrittää iloisen raskasta turun kiertoa.
18. päivä lähestyy.
Turun kierto ajetaan myötäpäivään. Aikataulu jotakuinkin seuraavan kaltainen: (noinaikoja)
08 lähtö Kaarinan Hongkongilta, Laasmäenkatu 6 - Koristo, Lemunniemi, Vaarniemi, Katariina
10 Uittamo - Ilpoinen, Luolavuori, keskustan liepeet, Pahaniemi
12 Pansio-Perno - Upalinko, myyttinen Temppelivuori, Krookila
- tällä välillä munkkikahvit
14 Raisio Kerttula - Kullaanvuori
16 Hauninen - Mälikkälä, Runosmäki, Oriketo
18 Halinen - Ravattula, Littoistenjärvi
20 lähtöpaikka
Keli ja porukan koko vaikuttavat aikatauluun, mutta näin suurinpiirtein.
Reppuun toimintakyvyn säilymisen takaavaa evästä, taukolämmikettä ja vaikka kuoritakki sateen varalta. Ja tietty fyrkkaa. Vettä tankataan lähikaupoista, kukaan tuskin täydentämättä koko matkaa ajaa. Kaljakin on kiva, jos on kuuma.
Vauhti tulee olemaan tasaisen leppoista. Kun mennään koko päivä, suurimmat kaahailunhalut karisevat jossain kohtaa. Mukaan pääsee matkalta ja matkan varrelta pääsee sujuvasti myös evakuoitumaan. Letkan paikan tiedustelut puhelimitse nolnelnol 5510232
Jos haluaa kokea rajoilla ajelun ilon, tämä on juuri oikea retki bonkata hallitusti. Vetäjä ei ainakaan meinaa säästää itseään paskankaan vertaa.
Teille hyväkuntoisille tämä on uhosta huolimatta helppo nakki.
Että tervetuloa. Ensi lauantaina poljinkammet takovat rämeiden primitiivistä rytmiä.
Aloitan tankkauksen välittömästi.
Reenailtiin ehtoolla koiran kanssa.
https://lh5.googleusercontent.com/-2...-no/Matti2.jpg
https://lh3.googleusercontent.com/-v...-no/matti1.jpg
Kuvat Mika Harju 2013
Matti näemmä säästää renkaita, kun ajelee vallan ilmassa. Mahtaa hauva ihmetellä kuka tuo kahjo on kun lentää perässä... :rolleyes:
Ilmat sisään aamulla ja pumppu matkaan.
Onko tässä Matin ajossa nyt kyse siitä paljon puhutusta "flow"sta?
Kiitokset vielä kertaalleen tämän päivän ajoseuralle & vetäjälle - hieno lenkki, hyvä sää ja mahtava seura. Uuttakin saattoi jäädä mieleen, kun kaikki kasitien länsipuolella oli mulle vierasta. Kotoa kotiin 6h8min, 60,4km - me happy :)
Mahtava ajelu, hienoja polkuja! Kiitos Artzi, Moonlander & muut. 8h ja 70km, reitti: http://www.endomondo.com/workouts/188182884/1617368
Kiitos kuskeille, ilo oli ajella, kun tuo 6 kuskin jono kulki niin jouhevasti. Ihan pienistä (?) eksyilyistä huolimatta tuli ajettua suuniteltu reitti ja vähän päälle. Eka yli 3 tunnin ajo itsellä tänä keväänä, erinomainen oman ajokunnon testi kesää varten, tulis vaan ne lomat...
Kiitos Artzi & muut. Oli hieno reissu upeassa säässä ja seurassa. Nyt tietää hyvin mihin uskaltaa kesällä ryhtyä. Lähti kesän lenkit mukavasti käyntiin.
Bikeshoppi näkyy mainostavan pyörän ostaessa kaupan päälle tablettia: http://www.bikeshop.fi/Evon_29er_Deo...pa/pEVON29DE9/
Toivottavasti kukaan ei ryhdy tarjoamaan kaljalaatikkoa pyörän kylkiäisenä. Ei mahdu kellariin eikä luottokortille. Tää on taas viittä vajaa lapasesta koko touhu.
Sunnuntaicyclo starttaa huomenna klo 19 Kuusiston mäen päältä eli heti siitä sillan vierestä. Käydään ajamassa Kuusiston polut.
Mikähän osa tosta rokkarin keulasta puuttuu? Onkohan siinä ollut pelkkä tulppa vai jotain hienompaa joustomekaniikkaa? http://img.tapatalk.com/d/13/05/13/eganu6a4.jpg
Siinä on tulppa, ja sitten 2,5 mm kuusiokolo siellä uumenissa. Floodgaten säätö.
Tai siis pitäisi olla.
Tarkoitit varmaan, että purkkaa läpeen ja up around Turku.
Kunhan keula on koko ajan lukossa kaikki on hyvin.
Jos tarvetta, mulla on kaksi vainajarebaa kellarissa, joista saa irrotettua varaosia.
Ugh. Minä elän. Ei ollut mykoplasmaa, toisin kuin epäiltiin, vaan ainoastaan tyhmä pakkosataselle lähtevä sielu sairaassa ruumiissa. Nyt on jälkitaudit sairastettu, tänään kävin varovaisesti maantielenkillä, ja hyvältä tuntui, huomenna yritystä maaston puolelle ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun loppupuolen. Ehkä tämä tästä taas. Iltasella huolsin maastopyöriä ja ajelin pihassa ympyrää poikamaista intoa puhkuen. Ehkä Turun kierto on sittenkin mahdollisuuksien rajoissa, ainakin osa matkaa.
Kuinkas kuivaa tuolla metsässä nykyään on?