08-lenkki Ylikiimingissä
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin mukavan lämpimässä loppukesän kelissä. Lämpömittarit näyttivät aamulla noin +10 C lukemia. Seon aamukahvikattaukselle osallistui 19 ajajaa ja muutama paikallinen isäntä.
Alkumatkalla ajeltiin rauhallista vauhtia Muhoksen suuntaan. Jonkinlainen vastatuulen henkäys puhalteli menomatkalla. Laukan ja Ylikiimingin tiellä oli tänä aamuna rauhallista, vain muutama auto. Hieno homma, että syyskuulle riittää näin hienoja ajokelejä. Tänäänkin loppumatkalla pojat ajelivat lyhyillä housuilla.
Seolla oli vielä patiopöydät paikallaan, joten ulkokahvit maistuivat. Kahvin jälkeen matkaa jatkettiin kohti Vesalaa. Kilometri Ylikiimingistä Ouluun päin oli lyhyt tietyöpätkä, josta pääsi hyvin ajamalla yli. Vesalankylän kohdalle oli laitettu uutta ja sileää asfalttia. Asfalttikoneille olisi ollut käyttöä myös Vesalan ja Huttukylän välilläkin. Vaan eipä taida tuo tie kuulua minkään valtakunnan päällystysohjelmaan.
Puron kautta ajeltiin Kiiminkijokivartta alavirtaan päin. Alakylässä rautasillan kupeessa pysähdyttiin pienelle tyhjennystauolle. Muutamat rohkenivat lyhentää lahkeen pituutta. Itse jatkoin pienessä hiessä pitkillä kamppeilla.
Loppuparlamentti poristiin tutussa paikassa Kuovintorin pihalla. Musta pyörä rullasi tänä aamuna 114 km. Keskari taisi olla noin 29 km/h tienoilla. Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Maantielenkit pyörivät vielä syyskuun ajan.