-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla Sanginsuun ja Pikkaralan suunnalla. Kahvit reissun puolivälissä Zeppelinin Shellillä.
Rauhassa ajellaan ja reitti on lyhyempi kuin viime pyhänä. Soratiet voivat olla pikkusen pehmeitä, mutta ajellaan rauhallisesti. Jonkin verran pakollisia asfalttisiirtymiäkin on reitillä.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
08-lenkki Pilpakankaalla ja Kempeleessä
Tänään ajeltiin taas Oulujokivarren molemmilla puolilla. Yöllä oli ollut selkä pakkaskeli, joten tienpinnat olivat mustalla jäällä. Aamulla nousi jostakin sankka sumu. Pakkasta oli kylmimmillään noin -3 C. Aamun muonavahvuus oli 14 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Valkeisjärven kautta Murtoselkään. Sanginjoen tietä pitkin tultiin golfkentän kohdalle, josta jatkettiin Sankivaaraan. Sanginjoen ylityksen jälkeen ajeltiin Pilpakankaan ympäri. Pilpasuon reunassa kulkee niin hyvä polku, että cyclollakin pääsi ihan hyvin eteenpäin. Ajokeli oli loistava, sillä soratiet ja polut olivat jäätyneet kovapintaisiksi. 40 millinen nastarengas ei upottanut ollenkaan. Pilpasuon reunalla oli kaksi telttakuntaa leiriytynyt yön yli. Me saavuimme sopivasti paikalle meluamaan, etteivät vaan nukkuisi liian pitkään.
Matka jatkui Oulujoen eteläpuolelle. Salaisessa paikassa käväistiin ihailemassa kivikukon kiviä. Liimatan tien kautta jatkettiin Kempeleen puolelle katsomaan uutta moottoritien ali kulkevaa pyörätietä. Kohtapuolin kurvattiin kahville Zeppelinin Shellille.
Shelli on remontoitu ja paikka vaikutti oikein siistiltä. Aamupuurot oli jo kerätty pois, mutta pullaa ja kahvia oli riittämiin. Täälläkin näytti olevat paikallinen karvalakkiparlamentti parantamassa maailmaa.
Kahvin jälkeen jatkettiin Tahkoselän kautta Langintielle. Polkua pitkin mentiin läpi Länsisuontielle. Madekoskelta jatkettiin takaisin Oulujoen pohjoispuolelle Kiekon majalle. Kuntorataa pitkin jatkettiin Lylyjärven lähelle, josta lähdettiin palailemaan takaisin kohti Haapalehtoa.
Loppumatka Madekoskelta Haapalehtoon ajeltiin asfalttia pitkin. Vähän puolen päivän jälkeen kurvailtiin loppuparlamenttiin Haapalehdon Lidlin pihalle. Paikalla oli yksi volkkari, joka ei suostunut käynnistymään. Meillä oli vielä niin paljon voimia jäljellä, että porukalla työnnettiin auto käyntiin.
Ensi pyhänä on isänpäivä, jolloin vanhan perinteen mukaan ei ajeta 08-lenkkiä. Keskitytään sen sijaan vaikkapa täytekakun syöntiin. 08-lenkit jatkuvat taas kahden viikon päästä. Sitä ennen on kuitenkin vuorossa tiistain hitaat.
Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Omaan matkamittariin kertyi tänä aamuna noin 87 km. Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/1944878911
-
Tiistain hitaat huomenna:
Mennään metsään ajamaan sinne ja tänne. Yritetään löytää takaisin lähtöpaikalle parissa tunnissa.
Lähtö Linnanmaan Prismalta klo 18.
Tervetuloa mukaan!
-
Tänään Linnanmaalle kertyi yhdeksän ajajaa. Kävimme ajamassa pohjoisen lenkin, joka jäi viime viikolla vähän vaiheeseen. Nyt menimme hirviaidan ylin, että heilahti, siltaa pitkin.
Ajokelit ovat kuin kesällä, lähes kymmenen astetta lämmintä. Metsäautoteiden pinta oli hieman pehmennyt, mutta ei se tahtia hidastanut.
Lopuksi ajoimme kunniakierroksen Baanaa pitkin. Kaksi tuntia saatiin reissuun tärvättyä ja kilometrejäkin kertyi mukavasti.
Ensiviikolla jatketaan samaan malliin, jos talvi ei yllätä.
Kiitos ajajille hyvästä lenkistä.
-
Kesäkelit jatkuvat. Mennään huomenna metsään ja yritetään osata poiskin.
Lähtö Linnanmaan Prismalta klo 18 ja ajellaan pari tuntia alle kahtakymppiä.
Tervetuloa mukaan!
-
Tänään oli mainio kesäkeli. Sadetta ripsi muutaman asteen lämpötilassa ja se innosti kuusi ajajaa jonoon.
Kävimme kääntymässä Alakylän soramontuilla ja pujottelimme Kalimenkylän pohjoispuolelta nelostien varteen.
Sieltä suuntasimme Baanan loppuun pienelle sakkokierrokselle. Linnanmaan alueella on rakennustöitä ja
tutut reitit oli katkaistu korkeilla aidoilla, joten aivan suorinta tietä ei Baanalle päästy.
Pari tuntia saatiin kulumaan rattoisasti. Kiitos ajokavereille hyvästä lenkistä.
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla Kiimingin ABC:lle kahville.
Alkumatka Valkeisjärven kautta Murtoselkään ja Sankivaaraan. Loppulan kautta Koiteliin ja kahville ABC:lle.
Kahvin jälkeen muutama soratieosuus Kiimingissä ja sitten Jäälin kautta takaisin Haapalehtoon.
Ajellaan rauhallisesti ja maisemia katsellen.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
08-lenkki Loppulassa ja Kiimingissä
Tänään ajeltiin komeassa syyskelissä. Eilinen lämpö oli vaihtunut yöllä pikku pakkaseen, joten soratiet ehtivät sopivasti kovettua hyvään kuntoon. Aamulla nousi jostakin sankka sumu. Pakkasta oli kylmimmillään noin -3 C. Aamun muonavahvuus oli 10 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin kuntorataa pitkin Valkeisjärvelle, josta jatkettiin Murtoselkään. Sanginjoen tietä pitkin tultiin golfkentän kohdalle, josta jatkettiin Sankivaaraan. Golfin pelaajia ei enää tänään näkynyt, mutta vielä eilen kentällä oli paljon porukkaa pelaamassa.
Sankivaarasta ajeltiin Miehonseläntien kautta Loppulaan. Nämä metsätiet olivat todella rauhallisia. Ei nähty edes ainuttakaan hirvimiesten porukkaa. Outo valoilmiö, nimeltään Aurinko, nousi etelän taivaalta. Näky oli mahtava monen viikon harmaan tihkusateen jälkeen. Viiden viikon kuluttua päivä alkaakin jo pitenemään.
Kalimenlammen kautta ajeltiin Ylikiimingintielle ja kohti Huttukylää. Koitelissa oli ukko kuistilla aamukrapuloissaan oksentamassa, kun ajettiin siitä vierestä ohi. Koitelin rantatie oli todellinen maisemareitti näin komeana aamuna. Kohtapuolin kurvattiin kahville Kiimingin ABC:lle.
Pullakahviruokinnan jälkeen jatkettiin Takalontien suunnalla. Käväistiin katsomassa Ransuperää ja Kolehmaisenlenkkiä ennen kuin tultiin Tirinkylän sillalle. Putkosen pikataipaleen kautta tultiin Kuusamontielle.
Jäälissä etsittiin reitti Laivakankaan koululle, josta lähtee uusi kuntorata kohti Talvikangasta. Löytyihän se uusi reitti sieltä. Vaikka reitti on virallisesti vielä kesken, oli koko väli jo ihan ajettavassa kunnossa. Kalimenojan ylittävä silta on vielä pahasti kesken, eli siitä ei menty yli. Arkipäivänä tuolla reitillä on varmasti vielä työmiehiä töissä, mutta näin sunnuntaiaamuna saatiin ajaa aivan kaikessa rauhassa. Tämä uusi reitti on todella hyvä lisäys Oulun seudun kuntorataverkostoon.
Lopuksi ajeltiin takaisin Haapalehdon Shellille. Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Omaan matkamittariin kertyi tänä aamuna noin 87 km. Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/1971267088
-
Tiistain hitaat:
Yritetään löytää ajettavaa mettätietä/-polkua pariksi tunniksi pyörien alle.
Lähtö Linnanmaan Prismalta huomenna klo 18.
Tervetuloa mukaan!
-
Tänään kuu valaisi kulkuamme. Lähdimme kuuden ajajan seurueena, mutta pari karsiutui ennen Hämeenjärven kierrosta.
Pyöräteillä oli vähän kuuraa, mutta ei se liukkautta aiheuttanut. Alakyläntie oli aivan sula ja metsäteillä oli vain muutama väistettävä jäätynyt rapakko.
Loppuosuudella pääsimme suorittamaan ongelmanratkaisua. Yhden pyöräilijän takavaihtajan korvakko katkesi oletettavasti irtokiven aiheuttamana.
Pienen pohdinnan jälkeen pyörä saatiin hinattavaan kuntoon. Vajaat kymmenen kilometriä vetäjä sai tehoreeniä ja kaveri roikkui mukana yhtä sinnikkäästi, kuin nykyiset lentsut.
Loppumatkasta vähän oikaistiin ja noin kahdeksalta oltiin takaisin Prismalla. Kilometrejä kertyi 35.
Parhaiten jää mieleen reissut, joissa jotain odottamatonta tapahtuu. Toivottavasti pyörästä ei hajonnut muuta, kuin takavaihtaja.
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla etelän puolen kierros.
Kävistään ensin kiertämässä lentokenttä ja mennään sitten Kempeleen Shellille kahville.
Sitten Länsisuontien kautta Sankivaaraan ja Murtoselkään.
Vauhti on taasen rauhallista, joten termariin kannattaa ottaa lämmintä juotavaa.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
08-lenkki etelän kierroksella
Tänään ajeltiin komeassa auringonpaisteessa. Pikku pakkanen on kovettanut soratiet huippukuntoon. Liukasta ei ollut vaikka maa olikin valkoisessa kuurassa. Pakkasta oli kylmimmillään noin -4 C. Aamun muonavahvuus oli 10 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Poikkimaantien sillan kautta Lämsänjärvelle ja Iinatin kuntoradalle. Keräsentien kautta ajeltiin kohti Vasaraperää ja Oulunsaloa. Vihiluodossa käväistiin meren rannalla kastelemassa rantakivet. Jäätä näkyi aivan rannassa, mutta ei kuitenkaan kauempana.
Niemenrannan kautta ajeltiin Lentokentän kierrokselle Papinjärvelle. Kaikki järvet ovat jo jäässä ja näkyipä Valkeisella jo jään testaajiakin. Itse en menisi vielä testaamaan jään paksuutta. Lentokentän ympäriajon jälkeen jatkettiin Oulunsalon kirkolle, jossa oli menossa isot joulumarkkinat. Liikkeellä näkyi olevan varttuneempia naisautoilijoita, jotka peruuttivat vanhasta muistista ilman taakse katsomista. Onneksi itse osattiin olla varuillaan ja väistettiin suoraan kohti tuleva auton perä.
Eilisessä lenkkiviestissä kerroin, että ajellaan kahville Kempeleen Shellille. Tarkoitin kuitenkin Zeppelinin Shelliä. Tarkasti ottaen Kempeleessä onkin kaksi Shelliä. Se vanha Shelli tuppaa vaan monesti unohtumaan.
Zeppelin Shellillä oli paikallisia ukkoja parantamassa maailmaa. Heti alkoivat juttusille ja kysyivät, että tunnemmeko kenties tämän kylän paikallista pyöräilijää, eli Mauria? Tottakai me kaikki Maurizion tunnemme, vastattiin yhteen ääneen. Pieni on maailma, todettiin yhteistuumin.
Kempeleestä jatkettiin Liimatan tien kautta Madekoskelle ja Sankivaaraan. Jo parkkipaikan läpi ajaessa pelin henki tuli selväksi. Paikalla oli satoja hiihtäjiä kiertämässä 1,3 km pituista latua. Heti huomasi, että tämä on ainoa paikka jossa voi jo hiihtää.
Murtoselän kautta ajeltiin Valkeisjärvelle ja takaisin Haapalehtoon. Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Omaan matkamittariin kertyi tänä aamuna noin 92 km. Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/1983622878
-
Tiistain hitaat huomenna:
Käydään ajamassa pari tuntia. Kuntopolut eivät taida vielä olla hiihtäjien valloittamia, vaikka lunta on pian sentin paksuudelta.
Nastarenkaat ovat kuitenkin suositeltava varuste.
Tervetuloa ajamaan!
-
Kävimme ajamassa neljän ajajan porukalla. Lenkki suuntautui Auranmajan kautta kaakon suuntaan.
Ylikiimingintieltä ajoimme Kalimenvaaraa sivuten ja Valkiaisjärveltä suuntasimme lähtöpaikka kohti.
Kuntopolut ja metsätiet ovat kovia, eikä pahempia uria ollut. Vauhtikin pysyi maltillisena.
Muutama minuutti alle kahden tunnin mittariin kertyi 34 km.
Kiitos pojille hyvästä lenkistä.
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kahville Haukiputtaan Seolle.
Menomatka meren rantaa myötäillen Haukiputtaalle ja takaisin jotain toista reittiä.
Kelit ovat nyt kääntyneet sellaisiksi, että nastarenkaiden käyttöä voi lämpimästi suositella. Termari on hyvä vaihtoehto tavalliselle juomapullolle, jos haluaa juoda nestemäisessä muodossa olevaa menovettä. Minun kanssa kun on liikkeellä, niin kannattaa ottaa isot kinttaat käpäliin ettei tule kylmä.
Vauhti on nastarengasvauhtia, eli hittaasti mennään.
Lähtö on aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
08-lenkki Haukiputtaalla
Tänään ajeltiin tämän talven ensimmäinen todellinen talvipyöräilylenkki. Eilen illalla alkoi pyry, jossa tuli noin 5-10 cm lunta. Pakkastakin oli noin -3C, jota jämäkkä tuuli vielä kylmensi muutaman pykälän verran. Aamun muonavahvuus oli 9 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Hietasaaren kautta Toppilaan ja Patelan entisen sahan rantaan. Tänne rakennetaan uutta merenrannan asuinaluetta. Merellä näkyi jäätä aivan rannassa, mutta ei kuitenkaan kauempana. Toppilan ja Virpiniemen välille on suunnitteilla uusi hieno merenrantaa myötäilevä pyörätie, josta on kaupungin nettisivuilla jo suunnitelmia nähtävillä.
https://www.oukapalvelut.fi/tekninen...ti.asp?ID=1138
Piimäperän kautta ajeltiin Raamattuopiston tien kautta Kelloon ja Virpiniemeen. Pyörätiet oli aurattu yllättävänkin hyvin.
Kahville kurvattiin Haukiputtaan Seolle aamukymmenen aikoihin. Tarjolla oli kuumaa kahvia ja lämmintä korvapuustia. Näillä eväillä jaksoi hyvin jatkaa matkaa kohti Haukiputtaan pohjoista kierrosta.
Etelään päin palatessa puskettiin kovaan vastatuuleen. Koitettiin etsiä vähän suojaisempaa reittiä, ettei aivan nokkavastaiseen tarvitsisi ajella.
Lopuksi ajeltiin Baanan kautta takaisin kaupunkiin. Lumi oli peittänyt Baanan kaistamerkinnät, joten ihmiset ajelivat kuka missäkin kohdassa Baanaa.
Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Omaan matkamittariin kertyi tänä aamuna noin 83 km.
Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/1995771921
-
Tiistain hitaat huomenna:
Käydään yrittämässä vielä kuntoratakierrosta, mikäli lunta ei tule kauheasti lisää.
Pari tuntia ajetaan joka tapauksessa jotain reittiä.
Lähtö Linnanmaan Prismalta klo 18.
Tervetuloa mukaan.
-
Talvi yllätti pyöräilijät. Tänään mukana oli viisi reippailijaa.
Lenkki lähti nihkeästi käyntiin. Pyöräremonttiin meidät houkuteltiin jo parin sadan metrin ajon jälkeen. Pikkupojalla pyörä oli sanonut etenemissopimuksen irti ja paikalle sattuneen nuoren rouvan vetoomus meidän ammattitaitoon sai pojat auttamismoodiin. Pyörän huolto oli kuitenkin niin pahasti laiminlyöty, ettei meillä ollut sopivia avaimia tai varaosia mukana.
Matka jatkui ennalta arvaamatonta reittiä, koska reitin valintaan vaikutti osittain kelvin lumikerroksen paksuus. Taivaalta tihuutti koko reissun ajan alijäähtynyttä vettä joka ikävästi jäätyi ajolasien pintaan, varsinkin vastatuuliosuudella. Kävimme kiertämässä Maikkula-Kaakkurin kautta takaisin lähtöruutuun.
Pyöräteistä suurin osa oli hyvin aurattu, varsinkin matkan loppuosalla. Hieman lenkki venähti yliajalle, mutta kilometrejäkin kertyi 37 talvinopeudella.
Kiitos pojille hyvästä lenkistä.
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla auratuilla pyöräteillä. Illaksi ja yöksi on luvassa lumisadetta, joten annetaan auramiesten päättää reitti. Koitetaan löytää aurattuja väyliä jostakin. Oulunliikenne -sivustolla on reaaliaikainen aurauskartta:
https://www.oulunliikenne.fi/#/pyoraily
Rauhassa ajellaan, joen laittakaa reippaasti vaatetta päälle ja kuumaa juotavaa termariin. Matkan varrella käväistään juomassa munkkikahvit jossain baarissa.
Lähtö on taas aamukasilta Haapalehdon Shellilltä.
-
08-lenkki lumisessa Limingassa
Tänään ajeltiin taas todellinen talvipyöräilylenkki. Yöllä oli satanut noin 10 cm märkää lunta, joten työmiehen keliä oli odotettavissa. Pakkanen oli lauhtunut suvikeliksi lämpömittarien näyttäessä noin +1 C lukemaa. Aamun muonavahvuus oli 5 ajajaa.
Auramiehet olivat heränneet ennen meitä. Vain alkumatkalla piti ajella lumihangessa. Lähes koko reitti oli aurattu, mikä oli iloinen yllätys. Tietysti märkä lumi upotti kapeaa rengasta jonkin verran, mutta kohtuullisen hyvässä kelissä päästiin ajamaan.
Alkumatkalla ajeltiin Maikkulan kautta Kaakkuriin ja Kempeleeseen. Tupoksen kautta ajeltiin vastatuulessa Liminkaan ja kahville Kasituvalle.
Edellisestä Kasituvan vierailusta olikin vierähtänyt jo useampi kuukausi aikaa. Meininki oli kuitenkin sama kuin aina ennenkin. Paikalla oli kaksi ukkoporukkaa, jotka erotti päähineestä: Toisilla oli kypärät ja toisilla karvalakit. Tarjolla olisi ollut herkullista lounastakin, mutta nyt tyydyttiin pullakahveihin.
Paluumatkalla ajeltiin taas Limingan kylän kautta Tupokseen. Kempeleen läpi ajeltiin meren rantaan Vihiluotoon. Nälkä alkoi jo vaivata matkamiestä, mutta sitkeästi ajeltiin tyhjin vatsoin takaisin Haapalehtoon. Talvipyöräily pehmeässä kelissä kuluttaa yllättävän paljon energiaa.
Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Omaan matkamittariin kertyi tänä aamuna noin 80 km. Matka jatkui lounaskattauksen ääreen, ettei vaan pääsisi laihtumaan.
Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/2007893491
-
Tiistain hitaat huomenna:
Talvi tuli Ouluunkin ja päästään testaamaan pyöräteiden kunnossapitoa.
Käydään ajelemassa Virpiniemen suunnalla.
Läntö Linnanmaan Prismalta klo 18.
Tervetuloa mukaan!
Ensi viikonloppuna on tarjolla pimeää ajoa.
-
Tänään mukana oli kuusi ajajaa. Kävimme tarkastamassa Haukiputaan suunnan pyöräteiden auraukset.
Pyörätiet olivat erinomaisessa kunnossa, paitsi Virpiniementie. Se oli jälleen sellaista perinteistä rypyläjääpottupeltoa.
Parin asteen pakkasessa ajelimme n. 39 km. Kiitos pojilla hyvästä lenkistä!
-
Huominen 08-lenkki
Terveisiä täältä Kasituvalta. Ollaan ajamassa Talvipäivänseisausta 7 miehen porukalla. Tullaan aamukasilta Haapalehdon Shellille jos kampi vielä pyörii.
-
Eilinen 08-lenkki
Talvipäivänseisaus ajajien vahvistukseksi saatiin Haapalehdosta pari kaveria. Kävimme Oulun Baariin mennessä katsomassa vielä jonkun paikallisen kirkon.
Me lopetettiin Maikkulaan, ainakin yksi kasilenkkiläinen kävi ajamassa koko neljän tunnin kierroksen.
Meidän lenkissä on vähän pohjia ennen nollakasia.
-
Tiistain hitaat, huomenna lähtö Linnanmaan Prismalta klo 18.
Käydään katsomassa Maurin traktoreita, mikäli tiet ovat aurattu siihen suuntaan.
En lupaa kuvan kaltaista nuffirivistöä.
Tervetuloa mukaan!
-
Kuusi toiveikasta lähti Maurin traktorinäyttelyyn. Yksi arvasi oikein ja kääntyi Madekoskelta kotia kohti. Ei siellä ollut mitään nähtävää, Nuffit oli ajettu korkean aidan taakse.
Ajoreitti oli loistavassa kunnossa, luvattu lumisade ei ehtinyt saavuttaa Oulua. Pakkasta oli alle kymmenen astetta koko kierroksen ajan.
Matkaakin kertyi reilut 45 km ja vaikka ajoimme rankkaa ylinopeutta, muutama minuutti meni yli lasketun ajan. Talvella juomatauot tosin vievät aikaa, kun termospullojen availu ei oikein hyvin onnistu vauhdissa.
Ensiviikon tiistaina on joulupäivä ja silloin itse tankkaan jouluherkkuja. Seuraava tiistai on itsenäisyyspäivä, siitä voi tulla ajopäivä mutta katsotaan tilanne lähempänä ajankohtaa.
Kiitos kaikille tiistain hitaille vuoden varrella osallistuneille!
Hyvää joulua ja uutta vuotta!
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kasin mallinen kierros Oulun pyöräteillä. Lupailee kylmää keliä, joten pysytään ihan suosiolla kaupungin lähistöllä. Ajellaan ensin pohjoisen kierros Ritaharjun suunnalla ja sitten painellaan kahville Hiirosen Nesteelle. Lopuksi sitten eteläinen kierros.
Kylmyys kangistaa ja hidastaa vauhtia, joten ajetaan suosiolla ihan kaikessa rauhassa. Termariin kannattaa laittaa kuumaa menovettä ja käpäliin isot kinttaat.
Lähtö Haapalehdon Shelliltä aamukasilta.
-
08-lenkki pakkasessa
Tänään oli tarjolla talven kylmin ajokeli. Haapalehdon Shellin pihalla ei ollut varsinaista ruuhkaa, sillä olin ainoa ajaja. Lämpömittari näytti aamulla -19 C.
Olin aluksi suunnaksi pohjoisen. Ritaharjussa kiersi koko kylän ympäri. Raitilla oli hiljaista, mutta komea täysikuu valaisi taivasta. Päiväkin on alkanut jo pidetä talvipäivänseisauksen jälkeen, joten kesää kohti tässä mennään.
Patelassa kävin meren rannalla kuvaamassa täysikuuta. Siinä hommassa näpit jäätyivät noin 10 sekunnissa, joten äkkiä kinttaat takaisin käpäliin.
Pyöräytin meren rantoja myötäillen Hietasaaren ja Oritkarin kautta kahville Hiirosen Nesteelle. Paikalla oli vain pari muuta asiakasta, joten ihmiset lienevät jossain muualla jouluostoksilla.
Kahvin jälkeen pyörähdin Kempeleen puolella. Sormet ja varpaat alkoivat protestoida kylmyydestä loppumatkasta, mutta käväsin kuitenkin lopuksi Haapalehdon Shellillä.
Mittariin kertyi tänä aamuna noin 76 km. Nyt äkkiä syömään, ettei vaan pääsisi laihtumaan.
Hyvää joulua kaikille!
Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/2030998241
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan huomenna Haukiputtaan Seolle kahville. Koitetaan etsiä aurattuja reittejä, jos niitä sattuisi löytymään.
Lupailee kylmenevää keliä ja pohjoistuulta, joten enempi kampetta vaan päälle. Minun kanssa kun lähtee reissuun, niin yleensä tulee kylmä. Itse kyllä ajan aina niska hiessä.
Rauhassa ajellaan hidasta vauhtia ja välillä pysähdellään ihailemaan maisemia.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
Tänään ajeltiin viiden miehen porukalla. Aivan kaikkialle auramiehet eivät olleet ehtineet, mutta pääosin reitti oli hyvin aurattu. Menomatkalla Haukiputaalle hieman kierreltiin, mutta silti pannarit eivät ehtineet meidän mahoihin.
Takaisin palattiin rantareittiä, joka aloitettiin Takkurannalta. Pakkasta oli sopivat kymmenisen astetta, mutta pohjoistuuli tehosti pakkasvaikutusta. Takaisin Shellille ehdimme tasan kaksitoista.
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kahville Tupoksen ABC:lle. Rauhassa ajellaan, joten laittakaa lämmintä kampetta päälle. Oma ajaminen on mitä on, mutta yritän kuitenkin tulla jarrumieheksi paikalle.
Lähtö on aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
08-lenkki Tupoksen kahveilla
Tänään oli mainio talvinen ajokeli. Pakkasmittarit näyttivät – 5 C lukemia eikä mitään satanut taivaalta. Vaikka päivä onkin jo jatkunut talvipäivänseisauksen jälkeen, riitti pimeää ajokeliä vielä aamukahveille saakka. Aamun muonavahvuus oli 7 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Erkkolan sillan kautta uudelle rantapyörätielle ja siitä kohti Kaakkuria. Metsokankaalla ja Linnakankaalla pyöriskeltiin jonkin aikaa ennen kuin suunnattiin kohti Tuposta.
ABC:lla oli rauhallinen meininki. Muutama paikallinen ukko istui parantamassa maailmaa. Mekin jaksoimme istua nyt siististi pöydässä. Edellisellä kerralla kun oltiin täällä muutama viikko sitten talvipäivänseisausajossa, niin maattiin aamuyöllä kuka missäkin pitkin lattioita. Nyt jopa muistin ottaa eskortin mukaan. ABC:llä on aina yksi hyvä pullakahvitarjous eskortin omistajille.
Paluumatkalla rullailtiin mukavaan myötätuuleen. Oulunsalon kautta ajeltiin meren rantaan Vihiluotoon. Meren jäälle meni jo auton renkaan jäljet, joten kyllä sieltä jonkinlaista jäätä jo löytyy. Pilkkimiehiä oli jo aika paljon liikkeellä Oulunlahdella.
Oritkarin ja Nallikarin kautta ajeltiin kohti pohjoista. Merellä oli todella huono näkyvyys. Sumua oli niin paljon, ettei Toppilan korkeiden tornitalojen huippua meinannut erottaa.
Toppilasta ajeltiin suurin piirtein suorinta reittiä kohti Haapalehtoa.
Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä. Omaan mittariin kertyi tänä aamuna noin 79 km. Nyt oli sopivan rauhallinen vauhti ja sykkeetkin pysyivät matalalla tasolla koko reissun ajan.
Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/2059078500
-
Aloitetaan tiistain hitaat tällekin vuodelle.
Käydään ajamassa pari tuntia huomenna.
Lähtö Linnanmaan Prismalta klo 18.
Tervetuloa mukaan keräämään talvikilometrejä.
-
Tänään käytiin kiertämässä Kempeleen kirkko kuuden ajajan porukalla. Ajokeli oli mainio, kolme astetta pakkasta, eikä satanut mitään ja tuulikin oli maltillista.
Yksi kaveri sanoi lähtiessä kuulostavan pitkältä lenkiltä. Hän oli oikeassa, pari tuntia tuli täyteen teatteritalon edessä, johon yhteislenkin lopetimme.
Yksi koira joutui Oulunsalossa sijaiskärsijän rooliin, kun isäntä oli holtiton. Pari tuli metsästä pyörätielle ja lähti kävelemään meistä poispäin tien reunaa siististi peräkkäin tien vasenta reunaa, koira edellä ja mies perässä.
Oletimme miehen huomanneen meidät ja koiran olevan kiinni, kun lähdimme ohittamaan yhdistelmää. Oletus ei osunut oikeaan, vaikka meillä jokaisella on aika hyvät valot pyörissä ja kypärissä.
Jostakin syystä irti oleva keskikokoinen koira säntäsi oikealle ja sai hieman osumaa ensimmäisen ajajan eturenkaasta. Kaikki osapuolet selvisivät kolarista säikähdyksellä, toivottavasti koirallakaan ei ilmene ongelmia jälkikäteen.
Muuta ennalta arvaamatonta ei tapahtunutkaan.
Kiitos ajaporukalle hyvästä lenkistä.
-
Huominen 08-lenkki
Ajellaan huomenna kasin mallinen kierros, jossa kahvit on Hiirosen Nesteellä.
Ensin ajellaan Oulujoen pohjoispuolella ja lopuksi eteläpuolella.
Vauhti on taas erittäin hidasta rullailua, joten laittakaa reilummasti vaatetta päälle.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
-
08-lenkki Oulua kiertämässä
Tänään ajeltiin hyvässä talvisessa kelissä. Aamulla pakkasmittarit näyttivät – 12 C lukemia ja taivas oli kirkas. Alkusiirtymällä ihailin Venusta, joka näkyi hienosti itäisellä taivalla aamunkajastuksen suunnalla. Aamun muonavahvuus oli 8 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin ensin uuden Hiukkavaaran ympäri ja jatkettiin kylmenevässä kelissä Ruskon suuntaan. Ritaharjussa pakkanen olikin jo kiristynyt -17C lukemiin, joten miehet olivat kuurassa ja vähän kylmissään. Ritaharju kierrettiin ensin kokonaan ympäri ja sitten päätettiin mennä kahville lämmittelemään lähistöllä olevalle Patelan Shellille.
Kahdeksan ajajaa mahtui juuri sopivasti Patelan Shellille. Jäipä muutama istumapaikka vielä muille asiakkaillekin. Munkit olivat tuoreita ja kuumaa juotavaa saatiin koko porukalle.
Kahvitauko sulatti miehet ja matkaa jatkettiin meren rantoja myötäillen kohti etelää. Hietasaaressa käväistiin kiertämässä saari ympäri. Meren jäällä näkyi olevan aika paljon porukkaa liikkeellä. Pilkkimiehiä näkyi paljon. Ihmetellä pitää, että miten he tarkenevat istua paikallaan tuollaisessa arktisen raikkaassa merituulessa?
Hollihaassa oli näköjään avattu luistelureitti lasten liikennepuistoon. Luistelijoitakin näytti olevan paikalla. Meidän matka jatkui Oritkarin kautta kohti Kaakkuria. Pakkanenkin helpotti sopivasti, joten loppumatka ajeltiin ihan miellyttävässä kelissä.
Loppuparlamentti poristiin tutussa paikassa Haapalehdon Shellin kulmilla. Kiitoksia kaikille oikein mukavasta lenkistä! Omaan mittariin kertyi tänä aamuna noin 78 km. Taas ajeltiin sopivan rauhallisesti ja sykkeetkin pysyivät aisoissa koko reissun ajan.
Tässä olisi aamun reitti minun mittarilla tallennettuna:
https://www.strava.com/activities/2075128611
-
Huomenna on jälleen tiistai.
Käydään etsimässä renkaiden alle pariksi tunniksi aurattua uraa.
Lähtö Linnanmaan Prismalta klo 18.
Tervetuloa mukaan!
-
Tänään hyvin aurattuja kohtia löytyi vain alikulkujen kohdilta, kun neljän talvipyöräilijän porukalla kiersimme laitakaupungin kierroksen.
Muualla auraamattoman lumikerroksen paksuus oli n. 2-4 cm. Mäntylän ylämäkikin oli haastava noustava lumipöperössä.
Sovitimme ajonopeuden kelin mukaiseksi, joten kilometriennätys jäi saavuttamatta. Saavuimme takaisin Linnanmaalle jopa hieman etuajassa, niin teimme sakkolenkin YO:n ja VTT:n ympäri.
Pimeitä pyöriä liikkui kaupungilla huomattavan paljon. Kotiin palatessa Puolivälinkankaalla Menninkäisentien jatkeena olevaa kevyenliikenteen väylää henkilöauto ajoi aika hillitöntä vauhtia.
Oulussa liikennöinti on mennyt aika holtittomaksi. Me ei tällä kertaa törmätty mihinkään, eikä jouduttu kenenkään yliajamaksi.
Kiitos mukana olleille mukavasta lenkistä.
-
Huominen 08-lenkki
Lupailee niin kylmää ja tuulista keliä huomiseksi, että minä jätän suosiolla aamun 08-lenkin väliin. Pitää välillä ajatella terveyttäkin.
Käykää aamulla ajamassa, jos tarkenette paremmin.
Itse käväsen huomenna jossakin välissä pikkuisen ulkoilemassa rauhallisesti. Mulla on ollut viime aikoina sykerytmit sen verran pahasti sekaisin (rasituksessa tulevia flimmereitä), että pitää koittaa välttää pitempiä lenkkejä tällaisissa pakkaslukemissa. Matalilla sykkeilla ajaminen kyllä onnistuu, mutta kovempaa vauhtia ei vielä pysty pitämään. Pakkasella syke tahtoo väkisinkin nousta turhan korkealle.
Katsotaan taas uudelleen tilannetta viikon päästä. Saattaa olla, että minun pitää ajella jonkin aikaa vähän rauhallisemmalla vauhdilla.
-
Tiistain hitaat:
Illaksi lupaavat aikamoista hallaa ja tuulta tehostamaan pakkasen vaikutusta. Minä pidän pirttipäivän.
Palataan asiaan viikon päästä.