Kiitoksia vaan. Mä jätin parin tunnin kohdilla leikin kesken kun kotiintuloaika painoi päälle. Kivaa oli kuitenkin.
Printable View
Kiitoksia vaan. Mä jätin parin tunnin kohdilla leikin kesken kun kotiintuloaika painoi päälle. Kivaa oli kuitenkin.
Houston, we have a problem. Myin maastopyörän pois ja nyt elän väliaikaisesti ilman kyseistä kampetta. Meni nopeammin kaupaksi kuin olisin halunnut. :) Puutos ei tule jatkumaan pitkään, mutta sen verran kauan, että en valitettavasti pysty vetämään maastoon 5.10 tarkoitettua Paraisten lenkkiä. Olen pahoillani. Keväällä ajetaan luvattu lenkki maastossa. Paraisten polut sulavat ennen kuin muualla pystyy ajamaan!
Cyclo minulta löytyy ja tarkoituksena on ajella samana päivänä Paraisten kierto, mutta hiekkaa, polkuja ja asfalttia pitkin. Lenkin speksit muuttu hiukan, lähtöaika ja paikka ei. Eli lyhyesti: Cyclolenkki tarjolla Paraisten Tarjoustalon pihasta lauantaina 5.10 klo 9.30 alkaen. Kierretään paraisten parhaita hiekkateitä, pysytään ehkä kuitenkin pääsaaren puolella. Matka noin 50 km ja vauhti on vetäjän vauhti kulloiseenkoin pintaan sopivaksi sovitettuna. Saattaa olla että ajetaan osittain helppoja polkujakin.
Huomenna lenkkiä Hirvensalon laskettelukeskuksen parkkikselta klo 12. Ajellaan saaren polkuja. Anyone?
Sent from my GT-I8750 using Tapatalk
Sunnuntaina kello 19 cyclot Hongkongilta. Tiedossa raakalaismaista hiekkatievääntöä.
Kukas tuli tänään klo 13-14 maissa isosuon tuntumassa mun takaa ohi, siinä about mistä pitkospuut alkaa? Kuski oli pitkä, olisko 180cm-->, keltalinssiset lasit ja tummansininen/musta 26er jäykkäperä.
No nyt irtoo.
Täysjousto kävelysauvat. :seko::rolleyes::eek:
Juu, sunnuntaicyclot käy tutustumassa SM CX reittiin. Startti normaalisti Kaarinan Honkkarilta klo 19.00 ja ajellaan Lietohallille klo 19.45. Muutkin saa osallistua. Ajetaan kisareittiä kierros tai kaksi.
Ja sitten 5.10 on myöskin cyclo-kisat Peltolassa:
http://pyora68.net/aluekalenteri/Kalenteri2013.html
CX-SM:n reitti nähty! Kiitos Shamukselle esittelystä. Ajohaluja herättävä monipuolinen setti.
Lietoon päin ajettiin gravel grinding-hengessä, mutta paluumatkalla päästiin asiaan kevyellä sekoilulla Tammen maastoissa. Kyllä ne vuosia sitten ajetut polut sieltä vielä löytyivät, vaikka kehityksen teilipyörä aluetta onkin raadellut.
Kuusi kuskia starttasi Hongkongilta, jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä puhtaalla cx-kalustolla. Hämmentävää. Kiitos ajoseuralle!
Kiitos sunnuntaicycloista! Cyclo-sm rata oli hauska, sinne kaikki kisaamaan harrastesarjaan sunnuntaina 20.10. Harrastesarja ajaa noin 30min (pääsarja 1h).
Tämä on peruttu! Samana päivänä on aluecupin viimeinen osakilpailu Peltolassa jonne olen menossa. Silloin "kisataan" cycloilla, kaikki mukaan.
Tuossa vielä eilen ajetun kisareitin käppyrä:
http://www.endomondo.com/workouts/252262879/2381608
Jotain muutoksia reittiin saattaa vielä tulla.
Cyclocross SM:n reittiesittely tuossa...
Putsaillaan ja siirrellään vähän porsaita vielä ;)
http://www.youtube.com/watch?v=Emj4Q...s2aclKLBIVi1ow
Nyt lauantaina olen mahdollisesti lähdössä Kuhankuonolle ajamaan. Tämä peruslenkki https://maps.google.com/maps?q=http:...64187&t=h&z=12
Ja pois metsästä täytyy olla klo 14, joten lähtö Rantapihalta klo 8.30 ja vauhti ripeä, mutta rauhallinen.
Peltolan reitti merkataan vähän ennen kisaa, joten käppyrää ei ole. Siihen jätemäelle se jonnekkin kuitenkin tulee eli sinne kannattaa mennä treenaamaan.
Etenkin kannattaa reenata sinne päälle runttaamista.
Ei se Matti valitettavasti noin mene. Viimeksikin kun aluecupin CC-kisa oli roskamäellä elokuussa, niin sitä ylämäkeä ei saanut pyörällä runtata, vaan se perkule piti mennä ylös jalkautuneena. Eli muut juoksivat ja minä vanha heikkopolvinen paksukainen rimpuilin sen kylkimyyryä ylös joten kuten joka kierroksella.
P-68:sta soitettiin, heillä on Viron reissun takia miehistövajaus cc-kisan järjestelyissä, kaipaavat kierroslaskenta-apua. Minulta saa yhteystietoja, en pääse itse.
Kävin edellispäivänä runttaamassa samalla suunnalla eli Vuorelantien takaisessa kivikossa. Tasaisin väliajoin on hyvä palautua omien ajotaitojen suhteen tukevasti maan pinnalle. Sen tosin voisi varmaan tehdä muutenkin kuin menemällä tangon yli.
Tuo on kyllä ollut varsin tapahtumarikas metsä. Ehkä kymmenisen kertaa olen siitä läpi ajellut ja kerran löysin siellä takahaarukasta reilun kokoisen murtuman, kerran meni pimeässä illassa lamppu oikosulkuun keskellä kivikkoa ja nyt aika tarkkaan samassa paikassa, päätin syöksyä naamalleni turpeeseen. Henkisen kolauksen lisäksi jalka oli eilisen vielä vähän kipeä, mutta tänään pääsi jo ajelemaan. Ja en todellakaan tänään ajellut Luolavuoressa päinkään :)
Tämä lenkitarjous on vielä voimassa. Tarkoitus on opastaa yksi tämän kesän mtbSeikkailuun osallistunut ulkopaikkakuntalainen reitin läpi, että porukan alku on jo kasassa. Toivon, että tulijat ilmoittautuu, niin tiedän ottaa huomioon. Jos kukaan muu ei ilmoittaudu, niin saatamme tehdä muutoksia reittisuunnitelmaan.
Kuhankuono peruttu. Näytän sittenkin Kalliobaanareitin Tuomakselle huomenna. Lähtö Mynämäen urheilukeskuksesta klo 9. Suihkut varmaan on auki, mutta ei muita mukavuuksia. Varsinainen Kalliobaana-ajo on sitten parin viikon päästä.
Onko viikonloppuna jotain extra maastolenkkejä Turun alueella? Sopivasti ollut flunssaa ja muuta torstailenkkien aikana, joten vähiin on jäänyt ajelut..
Ite aattelin mennä kattoos DH-fillarointia hirvensaloo huame. :)
Näytän sittenkin Kalliobaanareitin Tuomakselle huomenna. Lähtö Mynämäen urheilukeskuksesta klo 9. Suihkut varmaan on auki, mutta ei muita mukavuuksia. Varsinainen Kalliobaana-ajo on sitten parin viikon päästä.
Onko sunnuntain lenkistä vielä tietoa? Matti? Pihvi?
Mää olen koirakisoissa.
Huomenna nöösilenkki Kaarinan Honkkarilta klo 19. Valot kannattaa ottaa mukaan ja suunnataan vaikka Littoisiin.
Ja tarkoitus ajaa siis maastoa.
Ruskon Mikko naamakirjan puolella:
'Pim! Veikkosen kanssa huomenna sunnuntaina Raision Ikean parkkikselta maastofillaroimaan siihen huudeille klo 10.00. Saa tulla messiin, jos menojalkaa kutittaa. Ajellaan maks. 2 h. Vesitornia, yms.'
Tietääkö joku äkkiä heittää paikkoja jossa on erikoisen hienot värit puissa/polulla juuri nyt, nätei lehtiä polulla? Kuvauksellisia paikkoja? Pakollinen vapaapäivä lähestyy, jos kävin fiilistelemässä kameran kanssa.
Raisionjoen rantamat ovat olleet syksyisin kivan näköisiä. Haunisten allas. Onhan noita paikkoja missä lehtipuita kasvaa. Yksi upeimpia lehtipolun pätkiä mitä tiedän kulkee täällä Runosmäessä, Majoitusmestarinkadun ja Nostoväenkadun risteyksestä suoraan metsään.
^^ Joitain vuosia sitten ajeltiin semmosen Artzin perässä syysretki Pansio/upalinko/ankkurikylä/mitäniitänytoli. Keltainen lehtimetsä jäi omaan mieleen näillä main: 60.454382,22.144146 (tosin viime kesänä siellä oli metsätyökone vähän siivomassa joten en tiedä miten paljon lehtipuita on jäljellä). Käy siellä kääntymässä ja kerro miten kävi
Muoks: Syksyn komeimmat värit on kyllä mun pyöräverstaalla, mutta meidän partsilla ei kovin pitkää lenkkiä voi ajaa :)
Trainerin paikka?
Kohta on viikonloppu ja ajelua.
Tänne ovat kaikki tervetulleet.
https://www.facebook.com/events/558613877526732/?ref_dashboard_filter=calendar
Olkoon letka sitten vaikka pidempi. Parijonoon ei ihan jokapaikkaan kyllä mahdu.
Sovitellaan porukan mukaan.
Mukana ollaan varmasti.
Oliskohan?
Kuusiton Linnaraunion tien varret oli kyllä sunnuntain aamuauringossa hienoja. Eikä Rauhalinnan vaahterakujakaan hassumpi ollut, kun aamuauringon valo siivilöityi värikkäiden vaahteroiden läpi värikkäiden lehtien peittämälle tielle.
Polkujahan nuokaan ei ole, mutta värit oli kyllä hienot.