Kyllä myös Runebergin kadulla nimenomaan pyöräkaistalla ajoradalla ajaa jatkuvasti porukkaa väärään suuntaan. Eniten se häiritsee liikenneympyrässä.
Printable View
Kyllä myös Runebergin kadulla nimenomaan pyöräkaistalla ajoradalla ajaa jatkuvasti porukkaa väärään suuntaan. Eniten se häiritsee liikenneympyrässä.
Riittää niitä väärään suuntaan kyntäviä Manskullekin, niin miksi tuolla, jossa on työmaa ja ohjaukset päin helvettiä, asia olisi paremmin?
Nordiksellahan on sellainen kiva ongelma että tieosan tyyppi vaihtelee punamerkitystä jaetusta KLV:stä (kaksisuuntainen) punamerkittyyn pyöräkaistaan (yksisuuntainen).
Tosin törmäsinpä sellaiseenkin henkilöön joka ei uskonut että pelkkä punainen maali ei tee KLV:stä pyöräkaistaa.
Minä olen ajatellut, että, jos pyörätie menee tien molemmilla puolilla ajoradan tasalla (tuolla se muistaakseni erottuva punainen tie pyöränkuvilla) niin silloin mennään samoilla säännöillä kuin autotielläkin, eli toista puolta toiseen suuntaan ja toista toiseen. Ainakin toistaiseksi näkemissäni tällaisissa pyöräteissä tämä on pätenyt. Nämä pyörätiet ovat myös usein aika kapeita, koska ne on tarkoitettu ajettavaksi vain yhteen suuntaan. Esim Manskun ylitettyään Keskuspuiston suuntaan Nordensjöldinkatua autot tulevat ihan kyljessä kiinni, ei mitään mahdollisuutta ohittaa vastaantulijaa pyörätietä pitkin.
"Syyllinen" löytyi meidän joukosta tosiaan ja rehellisesti kaveri myönsi, että meni vihkoon. Pahoittelemme tapahtunutta ja pyrimme jatkossa toimimaan paremmin. Eli kyseessä siis uusi seura IBD Cycling ja ajamme IBD-sairaiden asiaa mediassa ja pyörien päällä erilaisissa kilpailuissa. Jos jotain positiivista tästä tapahtuneesta hakee niin ainakin asumme on siis "mieleenpainuva" mikä on hyvä asia. Toivottavasti jatkossa olemme vain positiivisessa mielessä esillä. Kiitos palautteesta ja hyvää kesän jatkoa!
Okei, missä kohtaa se oli jaettu kelvi? Onko sekin ajoradan tasalla?
Minusta ainakin tuossa Manskun YO-apteekin kohdalla se on niin selkeästi yhden pyörän levyinen, että jo se leveys yksin tekee siitä yksisuuntaisen, mutta onpas hölmösti suunniteltu jos samalla kadulla vaihtelee tolla tavalla.
KLV on aina erotettu, tai kääntäen sanottuna ajoradan tasalla oleva punamaali tarkoittaa pyöräkaistaa. Ja Urheilukadulta länteen on nimenomaan pyöräkaistaa, olet oikeassa. Tarkemmin miettiessä en kyllä olekaan ihan varma missä kaikkialla tuolla on punamerkittyä KLV:tä… mutta pääpointtina siis se, että jatkuvasti vaihtuvien tietyyppien vyyhdissä ei ole suuri ihme jos joku harhautuu vääräänsuuntaiselle kaistalle. Noissa tilanteissa on ihan sallittua ja hyväkin huomauttaa asiasta.
Jos tosiaan ollaan ajoradan tasalla (ja välittömästi kiinni ajoradassa ilman esimerkiksi erottavaa ruohokaistaletta), niin silloin ainoa sallittu kulkusuunta on sama kuin vieressä ajoradalla kulkevilla ajoneuvoilla. Tämä jo siksi, että ajoradalla kulkevien ajoneuvojen on tietyissä tilanteissa lupa käyttää pyöräkaistaa. Silloin on erityisen tärkeää, että pyörät eivät ole törmäyskurssilla.
Sitten on näitä pyörätiemerkillä merkittyjä pyöräteitä. Jos sitä ei ole menosuuntaan merkitty pyörätieksi, kuljet kiellettyyn suuntaan. Mutta tosiaan merkkejä ei ihan joka risteyksen jälkeen ole sallittuunkaan suuntaan kulkiessa, niin että asia on kovin tulkinnanvarainen. Turistin on mahdotonta ajaa virheettä, mutta omat kotikulmansa on syytä opetella.
Kyllä se mielestäni oli iham pyöräkaista. Puhun siis siitä Nordiksen osuudesta, joka on Manskun länsipuolella Yliopiston Apteekin kohdilla. Tässä kohdassa yksisuuntaista pyöräkaistaa olen nähnyt todella usein joidenkin ajavan väärään suuntaan. Eivät ilmeisesti älyä ajavansa väärällä puolella, vaikka autoja tulee ajoradan puolella vastaan.
Ja moni myös ajaa tässä kohtaa Nordista jalkakäytävällä.
Välillä tuntuu siltä, että pyöräilijöille kannattaisi vaatia ajokorttia, niin harva ajaa sääntöjen mukaan. Itsekään en näitä sääntöjä osaisi, jos en olisi aikoinaan opiskellut netistä.
Anteeksi vantaalaisuuteni. Luulin, että Nordenskiöldinkadulla ei ole pyöräkaistoja. Kun ajoin sen Googlen kyydissä läpi sieltä ei todellakaan löydy mitään punamerkittyjä tien osia. Ei pyöräkaistoja eikä klv:itä. Taitavat olla kaikki tehty lokakuun 2011 jälkeen.
Lainausmerkeilläni ei ollut tarkoituksena vähätellä tapahtunutta mitenkään. Harmi jos tulkitsit sen noin. Hassua että tartuit tuohon yhteen kohtaan kun sentään omalla nimelläni vastasin seuramme puolesta asiaan. Varmaan parempi olisi sitten ollut jättää vastaamatta...
Netistä ne säännöt oppii. Varmistellakseen ajokortin saamista autokoulukokelas opettelee sillä hetkellä voimassa olevat säännöt.
Netissä uutiskommenteissa kun joku paukuttelee henkseleitään "minulla on ollut ajokortti jo vuodesta X" kannattaa yleensä tulkita "en osaa vuoden X jälkeen tulleita sääntöjä - minun ei tarvitse, koska minulla on ajokortti". Siksi ajokortti pitäisi suorittaa teoriapuolen osalta uudelleen vaikkapa viiden vuoden välein. Vain siten voisimme olla kohtalaisen varmoja siitä, että tiellä liikkuvista edes ajokortilliset ovat jotenkin sääntöjen tasalla.
^Pisteet Teemun porukalle virheen tunnustamisesta ja esilletulosta. Juuri noin täytyy porukan toimia - ja samalla sisäisesti huolehtia, ettei jatkossa tule aihetta vastaaviin.
Aika harva autoilija kumminkaan ajaa päin punaisia joka kerta kun on autonsa ratissa ja ajaa vastaantulevien kaistalla, saatika sitten jalankulkijoiden seassa vaikka vieressä menisi ajorata.
Vaikka ajokortin olisi suorittanut aikoja sitten, niin kyllä muistissa silti on edes jotain perusjuttuja. Peruspyöräilijä tuskin on koskaan edes kuullut puhuttavan pyöräkaistoista. Tai mitä eroa on pyörätiellä ja pyöräkaistalla. Harva erottaa jalkakäytävän pyörätiestä ja harva tietää, milloin kuuluisi ajaa ajoradalla. Ja vaikka tietäisikin, niin vielä harvempi uskaltaa/viitsii ajaa siellä.
Se on ihan ajoradan tasalla ilman mitään ruohokaisteleita, ainoastaan väri ja ehkä viiva erottaa sen ajoradasta. Minulla ei ole ajokorttia, mutta ainakin apteekin lähellä tuo on mielestäni niin selkeä, että vaikka vahingossa sille menisikin, niin maalaisjärjellä tajuaa hetken päästä tehneensä virheen, kun hoksaa, ettei kukaan voi tulla pyörällä vastaan ja mahtua ohittamaan, sitten näkee toisella puolella tietä toisen samanlaisen kapean pyörätien ja toteaa, että ahaa, tuolla minun pitäisi olla.
En ymmärrä miten tuon voisi järkeillä olevan molempiin suuntiin.
ja hienoa, että myönsitte törttöilynne IBD-ryhmä ja vielä omalla nimellä. Noin sen pitää mennäkin.
Pointti oli se, että säännöt muuttuvat. Perusautoilija ei ole koskaan kuullut pyöräkaistoista tai pyörätaskuista siksi, koska niitä ei vielä silloin ollut, kun hän sai kortin. Parinkymmenen vuoden kuluttua varmaan enemmistö on kuullut pyöräkaistasta ja 30 vuoden kuluttua alkaa pyörätasku olla tuttu enemmistölle. Siis jos vain autokouluun tukeutuu. Mietipä, kuinka vähän minä osaisin liikennesäännöistä, jos olisin lopettanut opettelun saatuani korttini 30 vuotta sitten. Yhä menisin ajoradan ja pyörätien risteyksissä "vasemmalta tuleva väistää"-säännöllä.
Hm... Vai eikös postiluukusta tippunut "pyöräilijä väistää"-valistuslehtinen. Olisiko ollut joskus 90-luvulla. Joo - se taitaa olla uusin sääntö, koska postiluukusta ei ole uusia päivityksiä tippunut eivätkä ole autokoulusta ottaneet yhteyttä.
Usein sanotaan, että nykyajan työelämä edellyttää työntekijältä jatkuvia valmiuksia oppia uusia asioita. Jostain syystä liikenteen muuttumisen katsotaan pysähtyvän siihen, kun saa ajokortin käteen.
Mä olen saanut korttini -83, ja ihan ilman mitään lisäkursseja tai koulutuksia ymmärrän miten vaikka nyt ympyrässä ajetaan. Ja olen ihan tavallinen petteri perusautoilija.
Itse kävin autokouluaikoina Kirkkonummelta ajamassa Haagan ympyrässä, kun ei lähempänä tainnut olla minkään sortin ympyrää. Liikenneympyröissä ei ole varmaan vuosikymmeniin tapahtunut mitään kovin mullistavaa. Ainoastaan niitä on syntynyt rutkasti lisää sellaisina miniversioina, joita jotkut kutsuvat kiertoliittymiksi. Ei tuossa Haagan ympyrässä, nyt kun verestin muistojani Googlen avulla, edes välttämättä hahmota olevansa ympyrässä.
Vaan sitä tuskin kukaan voi kiistää, että jotkut ihmiset jättävät uusien liikennesääntöjen opiskelun kun saavat kortin. Eiväthän kaikki halua opiskella matematiikkaakaan, kun ovat koulu(i)sta päässeet, vaikka ehkä syytä olisi.
Varsin mielenkiintoiset kaksi rinkulaa on tehty tuohon Keimolan kohdalle 130 tielle. Odotan innolla miten pelti alkaa rytistä ruuhka-aikaan kun jengi palaa lomiltaan muutaman viikon päästä. Tehty niin pienet ja äkkiväärät ympyrät ja laitettu vielä tuplakaistat siihen. Ainakin toistaiseksi 100% autoista näyttää ajavan suoraan ympyrän kaistojen yli. Ruuhka-aikaan jos siinä ympyrässä onkin joku toinen jo niin peltikorjaamot saavat taatusti duunia. Täytyy toivoa vain että 130 tie vedetään ASAP siitä uuden sillan kautta suoraan eikä tarvitse kiertää sen juna-aseman kautta kuten nyt.
Sorry offtopicci, ei liity enää mitenkään törttöilyyn.
Ja hienoa IBD:n porukoille jos palautteesta otettu opiksi peräti. Saa ajaa kovaa ja lujaa kunhan noudattaa liikennesääntöjä! :)
ps) Klaukkalan "takalenkillä" eilen kaksi pyöräilijää ajeli vierekkäin siten että onnistuivat tukkimaan koko toisen kaistan. Kovin hyvä suoritus kahdelta kuskilta. Ehkä se ulompi kuski olisi voinut ajaa vaikka jopa vähän enemmän reunassa mitä about keskiviivan tuntumassa?
Olisihan se hyvä, että ajokortin saatua olisi kertauskursseja tms. vaikka 5 vuoden välein, mutta kuka tämän kustantaisi? Valtio vai autokoulut? Taitaa tulla pikkaisen kalliiksi tällainen.
Fakta on kuitenkin se, että liikenteessä pyöräilijät törttöilevät selvästi enemmän kuin autoilijat. Tämä lienee itsestäänselvyys. Sen takia kannattaisi panostaa enemmän pyöräilijöiden liikkennekoulutukseen.
Täh? No se kuka haluaa sen korttinsa pysyvän voimassa, eli Sinä, Minä, Naapuri tms. Eikös noissa (yksityis)lentolupakirjoissakin joudu lentämään X vuoden välein "tarkastuslennon" aina uusiksi jossa käydään läpi kaikki tarvittava. Ja jos et pääse läpi, et lennä enää sen jälkeen. Ilman lisäkurssitusta tietysti. Ja kaiken huvin maksaa artisti itse.
Lentolupia ja ajokortteja nyt ei oikein voi verrata keskenään (tai voi, mutta siinä ei ole järkeä), koska autoilijoita on Suomessa pikkaisen enemmän kuin lentäjiä. Rekisterissä on n. 2,5 miljoonaa henkilöautoa. Marginaalisen lentäjäjoukon lupia on helpolpaa tarkkailla kuin autoilijoiden.
Arvasin, että tästä alkaa joku vänkäämään. Mene ulos ja katso, kuinka moni pyöräilijä ajaa sääntöjen mukaan ja vertaa tätä lukua autoilijoihin. Ainakin täällä Helsingissä vain pieni vähemmistö osaa liikennesäännöt ja ajaa niiden mukaan. Minulla ei ole tutkimusta asian tiimoilta, mutta perustan väitteeni omaan kokemukseeni.
^
http://images.tapatalk-cdn.com/15/07...3aec948344.jpg
http://images.tapatalk-cdn.com/15/07...991cb30487.jpg
Sent from my iPhone using Tapatalk
Kyse ei ole vänkäämisestä, vaan siitä, että jos jotain asiaa esittää itsestäänselvyytenä, on silloin asiallista esittää sen tueksi jonkinlaista tilastollista faktaa. Itselläni ei ole asiasta tarkempaa tietoa enkä siksi osaa sanoa fiilispohjalta sitä, kummat harrastavat törttöilyä enemmän.
En haluaisi kertauskursseja autoilijoille, vaan kirjallisia kertaustenttejä. Kukin hankkikoon oppinsa mistä haluaa, mutta tentti olisi kaikille sama ja yhtä sitova. Homma rahoitettaisiin oppilaan maksamalla tenttimaksulla, joka perittäisiin muista kuin viisivuotiskauden ensimmäisestä tentistä. Olisi aika lailla oma valinta, opetteleeko säännöt niin että ne osaa kertalaakista vai käykö kokeilemassa onneaan usemman kerran, jolloin voi sattua lompakkoon. Läpäisemätön tentti tietysti aiheuttaisi ajokarenssia ja saattaisi esimerkiksi ammattikuskeilla osua pahasti lompakkoon. Mutta siis niin halutessaan tentistä pääsisi ekalla yrityksellä läpi ja ilman päivänkään karenssia.
Pyöräilijöiden suurin ongelma on asenteessa ja sitä ei kurssittamalla tai tenttimisellä korjata. Vain raha ratkaisee. Tarvitaan valvontaa, johon sisältyy oikeaa sakkoa. Parin kympin rikesakolla ei edes kustanneta poliisin palkkaa. Tulee valtiolle halvemmaksi jättää sellainen antamatta.
Jokainen pyöräilijä tietää, että jalkakäytävällä ei saa ajaa. Vaan moni on sitä mieltä, että kielto koskee vain muita, ei minua. Sellaiseen ei mikään koulutus ei tehoa, ellei sitten mennä CIA:n käyttämiin ei niin laillisiin menetelmiin.
Muuten hyvä, mutta uutta tuollaista autoilijoille kehitettyä systeemiä syytettäisiin alta aikayksikön rahastukseksi: "Taas yksi rahastusautomaatti lisää autoilijoille. Mehän jo kustannamme kaikki tiet ja sittenkään kaikkia maksamiamme rahoja ei käytetä liikenteen hyväksi. Pyöräilijät ovat vapaamatkustajia. Ajokorttipakko heille ja pakolliset verot, vakuutukset ja katsastukset ym.".
Eli siinä pitäisi tietysti olla se porkkana, että kun hoidat asiasi hienosti (eli menet läpi ekalla yrityksellä), ei se maksa sinulle mitään. Koko järjestelmän kustantaisivat ne, joille ei yksi yritys riitä. Silloin se ei ole rahastusautomaatti, vaan oma valinta.
Itselleni tämä on kiistaton fakta, että pyöräilijät törttöilevät liikenteessä enemmän kuin autoilijat. Näin ei ilmeisesti ole ainakaan tämän palstan keskuudessa, mikä ei sinänsä yllätä. Mun moka, sori. Tästä aiheesta ei varmaan ole olemassa tutkimusta, mutta minun mielestäni se on päivän selvää, että pyöräilijät törttöilevät enemmän, vaikken voi sitä todistaa millään tutkimuksella. Tämän väitteen perustan omiin kokemuksiini liikenteessä.
Ja ennen kuin joku syyttää minua Autoliiton propagandatrolliksi, niin sanon sen, että en ole ikinä omistanut autoa enkä ajokorttia, vaan pyörää käytän itsekin.
Näitä pyörällä törttöilijöitä näkee ihan joka kerta kun on pyörällä liikenteessä. Tähänkin ketjuun on mainittu ihan hyvä määrä esimerkkejä. Aina joku ajaa yksisuuntaista pyörätietä- tai kaistaa väärään suuntaan, joku toinen ajaa päin punaisia, joku taas ajaa ajoradalla vaikka vieressä menee pyörätie, ja joku taas sokkeloi jalankulkijoiden seassa jalkakäytävällä. Itse en ole näin pahoja ja vaarallisia rikkeitä nähnyt autoilijoiden tekevän.
Jos tällainen kertaustenttisysteemi perustettaisiin, niin sekin pitäisi perustella jotenkin. Pyöräily on vielä aika marginaalinen liikennemuoto, joten sen nojalla ei tällaista systeemiä varmaan tehtäisi. Sinänsä ihan hyvä idea muuten.
Ei jokainen pyöräilijä tiedä, ettei jalkakäytävällä saa ajaa. Monesti näkee sellaisia jalkakäytäviä, jotka ovat niin leveitä, että niillä voisi hyvin mahtua ajamaan pyörällä. Eli jalkakäytävän tunnistaminenkin voi olla vaikeaa jos ei tarkkaile liikennemerkkejä koko ajan. Ja esimerkiksi Manskulla tai Hämeentiellä ruuhka-aikaan autojen seassa uskaltaa harva ajaa, ja mielessä ei kävisikään, että siellä kuuluisi oikeasti ajaa.
Yksi juttu, mikä voisi edistää pyöräilijöiden liikennesääntöjen tottelemista on se, että pyörätiet ym. erotettaisiin kävelyteistä. Nyt kun pyörällä kulkee, niin se on melkei sama kun kävelisi. Tästä pitäisi siirtyä ajatteluun, että pyöräily olisi enemmän lähempänä autoliikennettä kuin kävelyä. Vähän vaikeasti selitetty :D
Niinhän se itseasiassa onkin... jalankulkijalla ei ole ajoneuvoa, pyöräilijällä ja autoilijalla on.
Siirryin itse autoliikenteen sekaan tällä kaudella... totesin että siellä olen paljon paremmassa turvassa kuin kelveillä täysin irrationaalisesti käyttäytyvien idioottien keskellä. Pärjää siellä autojen seassa keskenkasvuiset mopoillakin niin miksi ei sitten alkuinen pärjäisi yhtä liukasliikkeisellä polkupyörällä.
Myönnän että minua autoillessa vituttaa tien tukkivat ryhmäpyöräilijät, mutta ehkä nyt kun olen nähnyt itse valon alkaa sekin vitutus hellittämään.
Lähetetty minun MediaPad T1 8.0 Pro laitteesta Tapatalkilla