^Jos olet saanut jo vahvistuksen tilauksesta ja toimituksesta niin voi olla hankalaa. Kerran olen vaihtanut ja samalla myös lisännyt tuotteen mutta silloin hyvällä tuurilla mailiin vastattiin saman työpäivän aikana.
Printable View
^Jos olet saanut jo vahvistuksen tilauksesta ja toimituksesta niin voi olla hankalaa. Kerran olen vaihtanut ja samalla myös lisännyt tuotteen mutta silloin hyvällä tuurilla mailiin vastattiin saman työpäivän aikana.
^Hieno homma! Usein tuolla toimii JOS ehtivät lukemaan mailit.
Seuranta sanoo että Posti tuo paketin kotiovelle eikä noutopisteeseen kuten normaalisti. Postin äpissä ei ole mahdollista muuttaa tuota. Joku sakujen määräys ilmeisesti. Voe bergele.
Sitten tulee postilta ilmoitus, että oli este ja ei pystytty toimittamaan, vaikka mitään esteitä ei ole. Esteet ovat kuljettajien päässä tai itse järjestelmässä.
Yrittävät toimittaa (tai väittävät yrittäneensä) ja sitten viedään noutopisteeseen jota ei voi valita. Hölmöä kun alunperin noutopisteeseen osoitetun lähetyksen noutopisteen voi vaihtaa.
Näin toimii myös Rajamäellä posti. Helsingissä eivät soittele mitään. Jos alaovi esim kerrostalossa lukossa, niin vievät suoraan lähimpään paikkaan missä on tilaa ja kuittaavat järjestelmään, että vastaanottajan luona on ollut este ja pakettia ei ole pystynyt toimittamaan. Valitettavan usein näiden kanssa saa tapella työnkin puolesta. Eikä koske vain pelkästään postia tämä.
Mun tapauksessa hyvä vaan jos vievät noutopisteeseen, kunhan vaan on sellainen joka on omalla paikkakunnalla. Mutta voisivat tehdä sen ilman kotiovelle toimitusyritystä niin säästyisi aikaa ja vaivaa.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Mulle tuli just R2:selta paketti kotiovelle. Postin sovellus kyseli muistaakseni päivää aiemmin tietoja, kuten esim. ovikoodia minkä näpyttelin sovellukseen. Hieman ennen sovittua toimitusaikataulun tuli vielä uusi ilmoitus sovelluksesta että voit laittaa viestiä, esim. ovikoodin kuljettajalle. Näpytin taas ovikoodin sovellukseen ja hetken päästä oli paketti ovella. Ilmeisesti Posti on parantanut tapojaan.
Kävikin lopulta ihan kätevästi. Kun paketti oli illalla saapunut Suomeen niin seuraavana aamuna mulle annettiin vaihtoehdoiksi joko valita kellonaika toimitukselle tai toimitus noutopisteeseen. Nyt ei tarvitse jakajan kurvailla sakkokierroksia vaan voi suoraan toimittaa noutopisteeseen.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Ensimmäinen negatiivinen kokemus R2:sta. Laitoin tilauksen menemään tuotteista, jotka sivujen mukaan varastossa. Pariin päivään ei kuulunut mitään ja sillä välin tuli lisätarve. Laitoin viestiä, että vieläkö ehtii lisätä. Tähän ei vastattu kahteen päivään yhtään mitään. Lopulta menin tsekkaamaan sivuja niin alkuperäisen tilauksen tuotteista osan toimitusaika oli vaihtunut 6-8 viikoon. Juuri ne mitä tarvitsin, joten peruutin koko tilauksen. Tähän sentään vastattiin päivän viiveellä.
^Itsellä tilausta tehdessä saldo näytti että toimitettavissa ja tilasin muutaman pultin, vasta ostoskorissa huomasin ettei ollutkaan vaan tuo 6-8 viikkoa aika... Jos olis ollut hätäinen nin nyt sitä odoteltaisiin...
Kyllä ne ostoskorissakin olleessaan näytti vielä että varastossa.
^Mun mielestä kun ovat korissa niin ovat tavallaan varattuja ja muut ei voi ostaa samoja jolloin saldot ei pidä paikkaansa mutta kaikki mahdollista, valitettavasti.
Mulla kävi myös viimeisimmässä tilauksessa niin, että kaiken piti olla varastossa mitä tilasin, mutta seuraavana päivänä tuli sähköpostia, että yksi tuote olikin päässyt loppumaan ja lisää saapuu vasta arviolta parin viikon kuluttua. Kysyivät sitten mitä haluan tehdä ja vaihdettiin tuo tuote toiseen vastaavaan, joka oli hieman halvempi, niin tilaus lähti nopeasti matkaan ja hyvittivät kortille erotuksen.
Samalla tavalla kävi omallakin kohdalla kun tilasin niin näytti että tuotetta löytyy, mutta sitten olikin tulossa vasta useamman viikon päästä. Sain hyvityksen PayPal-tililleni ja tilasin eri kaupasta ne kun oli sieltä saatavilla. Tosiaan se vastausnopeus vähän vaihtelee. Välillä vastaavat erittäin nopeasti, mutta välillä menee muutamia päiviä. Pitää kuitenkin muistaa että nämä saksalaiset pyöräverkkokaupat on isoja joten asiakkaita ja tilauksia on paljon joten ihan ymmärrettävää.
Tilaushetkellä yhden osan saatavuus oli 1-3pv, seuraavana päivänä olikin muuttunut 3-4 kuukautta. Kyselin jos lähettäisivät ilman toivottavasti vastaavat nopeasti vähän kiire olisi.
Noniin.
Keneltä puuttuu gx eaglen vaihtajan häkin sisempi levy ja jagwiren tankoteippi?
Vaihdossa huolitaan kasa maastorenkaita ja muuta kamaa.
Ttu lähetyslistakin oikein, kamat vaan täysin väärät.
^Aika harvinaista, vuosien aikana ei yhtään virhettä tapahtunut.
Onkohan henkilökuntaa vähennetty vai mikä, mutta viime aikoina on alkanut tökkiä pahoin. Asiakaspalvelu vastaa hitaasti, tavaroiden lähetys kestää päiviä jne.
Lomakausi...?
Pitkästä aikaa tilasin R2:sta perjantaina. 15 minuuttia tilauksen tekemisestä tilaus oli käsitelty, ja 25 minuuttia tilauksesta se oli tilassa "shipped". Kun lisäksi UPS ilmoitti tunnin kuluessa tiedon arvioidusta toimituspäivästä (ensi keskiviikkona), kyllä starttasi homma käyntiin hyvin.
Vauhdista puheenollen, alle viikossa peruspaketti vaikka siirsin toimituksen postiin.
Nyt toimi hyvin. Ennen ysiä tehty tilaus oli ennen kahta lähetetty.
Taas positiivista toimintaa, mailiin vastattiin vuorokaudessa ja lupasivat tilata stemmin vaikkei kyseinen pituus edes heidän listalla.
Tilasin toissa viikolla, torstaina, ensimmäisen kerran pariin vuoteen R2:sta tavaraa. Lähetys lähti heti samana päivänä ja saapui viime perjantaina, mutta paketista puuttui viisi tuoteriviä 14:sta. Kirjoitin heti viestin heille ja kerroin että paketti oli täysin ehjä, kaikki teipit ehjiä, mutta tavaraa puuttui. Tänään sain vastauksen että paketin on täytynyt vahingoittua kuljetuksessa, että muuten tuo ei ole mahdollista ja pyysivät lähettämään kuvia paketista. Toista kolmea päivää en jaksa pidättää hengitystä. Oli tasan viimeinen tilaus heiltä.
^ Näköjään tarvii ottaa kuvat paketeista heti kun on saanut ne käsiinsä.
Minä olen availlut paketit heti kuin joulu olisi.
Muutama kuukausi sitten tilatut XTR-polkimien akselit ovat lähteneet tulemaan. Hetken kesti odotella, että saavat tavarantoimittajalta oikean polkimen akselin, vasen oli varastossa.
Uusi stemmi tuli alle viikossa, nallekarkit ja taas yksi juomapullo lisää, oli väri ja design muuttunut.
Multakin puuttu bike24:lta iskarin laatikosta itse iskari. Sattuu näitä noiden noiden kauppojen tilausvolyymeillä.
Tarjoavat nykyään näköjään myös DHL Express toimitusta. Ei kyllä ihan halpa.
31 min tilausnapin painamisesta tavarat paketoitu ja paketti valmiina lähtöön. Ei paha.
Tilaus tänään 10.44 ja ilmoitus lähettämisestä 11.26... Lisäys, paketti noudettu 14.57 ja 02.28 on jo matkalla. Saa nähdä kuka kotimaan osuuden hoitaa.
Melko heikkoon happeen oli paketti murjottu ja teipilläkin korjattu. No tavarat onneksi tallella. Saksasta tilaamisen huonoja puolia.
Ensimmäinen kerta sattui itselle kun R2:sen tilauksessa on ongelmia. Tosin eipä tämäkään suoranaisesti R2:sen aiheuttama ole, mutta silti pääsen sinne ensimmäistä kertaa jotain palauttamaan. En tosin muista että olisin koskaan mitään verkkokauppaostosta muuallekaan joutunut palauttamaan.
Tilasin ohjaustangon ja toimitettu tanko on väärän värisillä logoilla. Tangossa olevissa valmistajan lapuissa tuotenumerot on itseasiassa aivan oikeat, mutta tanko vaan ei natsaa niihin numeroihin.
Eivätpä tuota ole osanneet R2:sen päässä huomata, tuotenumeroiden perusteellahan nuo toki varastosta pakataan ja lähetetään. Ilmoittivat että huomasivat nyt varastossa olevissa tuotteissa kaikissa olevan tuo sama virhe.
Tarjosivat joko 5€ voucheria, jos tuo mulle silti kelpaisi, tai sitten voin lähettää tangon takaisin. Olen nyt kranttu ja ei tuo väärän värinen mulla kelpaa.
Lupasivat koittaa saada valmistajalta oikeat tuotteet mahdollisimman pian, mutta voihan siinä toki joitain viikkoja kestää.
No onneksi tuolla ei ole kiire, pyörä mihin tuo tanko tulee saapuu arviolta vasta huhtikuussa, joten ehkä oikea tuote ehtii siihen mennessä saapua. Ja vaikka nyt ei saavukaan, niin ei se uusi pyörä sentään ilman tankoa tule, tuli nyt vaan tilattua kokeeksi toinenkin siihen.
Ilmoittivat myös, että mikäli haluan jotain muuta tilata, niin laittavat samaan pakettiin ilman postikuluja nekin tuotteet samalla, kun aikanaan tuon oikean tangon lähettävät. Porkkana toimii ja eiköhän sitä taas keksi tuolta vielä jotain lisääkin tilata... :D
Oho, nyt alkaa vähän R2:sen kultareunukset rapisemaan. Tänään tuli tuon aiemmassa viestissä mainitseman väärän ohjaustangon tilalle uusi. Ja väärähän se tämäkin on... Ja sama homma, pakkauksessa oikean tangon tiedot, mutta väärä se nyt vaan edelleen on. Enää ei kyllä mene valmistajan piikkiin tämä, virheellisestä pakkauksesta kun on R2:sta kerran jo informoitu ja kertoivat huomanneensa kaikissa varaston tuotteissa saman virheen, niin ei nyt enää siinä vaiheessa pitäisi samaa väärää tuotetta tilalle lähettää :D