Minä, fantom ja Antti.
Printable View
Kyllä mää olen nyt kallistumassa tuohon viikkoon 18, eli 3.-5.5. vaikka kantava voima Matti onkin silloin estynyt. Ja tämä sen takia, että en usko lumien häipyvän kuukaudessa ja kaikki muut viikonloput ovat vielä huonompia.
Ei ole Juha kokonaan poissuljettu. Pystyn hiukan säätämään. Go go.
Jäkärläkin oli sunnuntaina aamupäivällä peruslenkin osalta tämän talven parhaassa ajokunnossa.
Tunkattavaa toki tänäänkin löytyi, SecretTraililta, Saramäestä sekä Haagan kallioilta.
Illalla cycloilua.
Parhaimmillaan myötätuuleen sulalla asvaltilla puhtailla maantienopeuksilla MaraWintereilläkin. :cool:
Pahimmillaan vikuroivan ratsun päällä pysyttelyä sohjo/jäärodeossa, onneksi ei ole tekareita suussa. :rolleyes:
Asvaltoidut maantiet kohta kokonaan auki, kevleillä tilanne vaihtelee enemmän. Hiekkapohjia en ole juurikaan viimeaikoina kartoittanut...
Ei onnistu kuhankuonoleireilyt täällä, vaikka mieli tekisi...
Mutta aamulenkkeilyä ajattelin harrastaa tällä viikolla ke ja/tai to (todnäk sekä että). Tämän parempia talviaamumaastokelejä ei juuri tule. Mukaan lähtijöitä?
^ millon ja mistä lähtö? keskiviikko ainakin pitäis sopia..
Lähtö ainoaan oikeaan aamulenkkiaikaan, ainoasta oikeasta aamulenkkipaikasta, eli Itäharjun Prisman tolppa klo 5:30.
Heips! Kuka ystävällinen pyöräilijä möisi minulle kaksi kappaletta mtb-turku tarroja? Kuulin huhuja että tarroja oli myynnissä naamakirjan puolella. Tällä kurjalla ei ole enää tunnuksia palveluun. Eihän sitä ilman tarraa kehtaa tulla lenkeille. Yv:llä yhteys!
^ urbaania legendaa. Ei niitä tarroja ole vielä olemassa. Jäsen Peipolle voi ilmaista kiinnostuksensa tulla huomioon otetuksi mahdollista tarratoimitusta tehtäessä.
EDIT: Tarra ei ole lenkille pääsyn edellytys. Kypärä on, edelleen :)
Voi hitto, että on aikainen aamu mulle, mutta mitäpä ei harrastuksen eteen tekisi. Eli kyseessä Keskiviikko 05:30.
Niin ja maininta kun Facebook on ollut huulilla parikertaa, niin hyvä että jotkut jaksavat pistää tännekin vielä tiedon lenkeistä ja muista yhteisistä tapahtumista. Itse en ole liittynyt vieläkään, eikä ollut suunnitelmissa lähiaikoina antaa periksi. Kiitos. :)
Minulla on yksi aamiaistapaaminen 07:30 kaupungilla keskiviikkoaamuna, joten en ehdi kuin noin tunniksi mukaan. Tulossa olen kuitenkin ihan vaan aamulenkkeilyn tuen vuoksi.
Ajan kyllä aamulenkin huomenna, kuten tänäänkin ja myös torstaina. Mukaan saa tulla, jos on oikeasti aamuvirkku ;)
Ei tuolla maastossa kyllä aamulla ennen auringonnousua juuri ketään kohtaa tai ainakaan ei näe.
Aikainen lintu saa madon - aikainen mato tulee syödyksi.
Tarroja ei ole vielä tilattu, mutta pistän ne lähiaikoina tulemaan. Niitä myydään mieluiten 10 kappaleen erissä hintaan 5 euroa. Pistä YV jos olet halukas niitä ostamaan niin tulee tilattua suunnilleen oikea määrä. Tosin eiköhän noita liiku mustassa pörssissäkin myöhemmin, on täällä varmaan kuitenkin vielä muutama joilla ei riitä pyöriä tuolle tarramäärälle.
Ja jotta ei tarvitse ostaa sikaa säkissä, niin lisätietoa ja kuvaa tarroista voi käydä Facebookittomat etsimässä MTB-Turun ehkä joskus mahdollisesti tulevilta uusilta nettisivuilta.
Hmm, km-kisa kiristyy...
Varmaan olette huomanneet, että MTB kevätleirin oma topikki on avattu tänne:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...inais-Suomessa
Olkaa ystävällisiä ja levittäkää sanaa ja osallistukaa rohkeasti.
Voi voi, kehtaako vanhojen tarrojen kanssa enää liikkua missään...
Yksi km-kisan tavoite tuli täyteen tänään. Pääsin ajotauon jälkeen uudelleen kärkijoukkueen keskiarvon ohi ja sille puolelle aion jäädä. Samoin sen 1500 tavoitteen aion ajaa täyteen. Joten kipsistä huolimatta en aio enempää kärkijoukkueen elämää helpottaa. 2 viikon liki totaalitauko ja sen jälkeinen rauhallinen startti söi miestä ihan tarpeeksi.
Joku muhkumpi rengas on kyntänyt Itäharjun-Littoisten poluille sellaisia uria joihin tällaisen tavallisen kuolevaisen rengas kivasti hakeutuu alamäessä ja sitten tehdään kevätjuhlaliikkeitä. Kiva sala-aamulenkki muuten.
Huomenna sitten ei-sala-aamulenkkiä kaikille halukkaille, Prisman tolpalta klo 5:30. Ja torstaina sama kertauksen vuoksi.
Eilen olin iltapäivällä muilla asioilla Kupittaan puistossa, kun peippo ajeli Moonlanderillaan ohi. Vieressä kävelleet poika ja isoäiti (luulisin) kummastelivat suureen ääneen, että mikä ihmeen laite tuollainen on. Käytin tilaisuuden hyväksi ja pidin 30 sekunnin pikaluennon läskipyöristä.
Pikke! Voe mahoton minkä ketjureaktion aiheutin tarroja kyselemällä ;)
Aamulenkille voisin tulla huomenna tolpalle, mutta työpaikalla ei ole suihkua eikä pukuhuonetta, haittaaks se? Mitenkähän työkaverit kestää hikistä äijää ja kamppeita työhuoneessa?
Juhan järjestämälle kevätleirillekin tekisi mieli lähteä, mutta olen huono ajamaan pitkoksilla. Kalliobaanalle taidan sunnuntaina lähteä ajamaan!
Mitäs sitten jos löytyy tarra, mutta ei ole kevätleirillä?
Leiritys takaa yhteiskuntakelpoisuuden. Sehän tiedettiin jo Neuvostoliitossakin.
Mun lenkin loppupuolella taas pidettiin n. 30 minuutin pidempi luento läskipyöräilyn iloista jonka johdosta Tommi taisi saada tänään puhelun. Ihan näinä päivinä pitäisi näille seuduille saapua se aikaisemman koeajon perusteella tilaukseen lähtenyt Moonlanderikin... nähdäänköhän jo pääsiäispyhien lenkeillä?
Pitääkö uusi tarra liimata vanhan päälle vai voiko niitä käyttää rinnan? Ja mikä on siirtymäaika uuden ja vanhan tarran välillä? (Opiskellut uusia kemikaalien varoitusmerkintöjä ja käyttöturvallisuustiedoitteita koko päivän)
Olen immuuni läskille, sanoo nettipankki... ;)
Samaa todistaa kylkien nipistely, km-kisa toimii. :D