Minäkin yritän ehtiä joku tiistai. Jos aloittelijoita otetaan mukaan.
Printable View
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kahville Iin Shellille. Luvassa on jämäkkää pohjoistuulta, joten kitkutellaan aluksi rauhallisesti tuulta päin.
Kahvittelun jälkeen sitten jotain reittiä pitkin takaisin kaupunkiin.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
08-lenkki tuulta halkomassa
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin tuulisessa kelissä. Jämäkkä pohjoistuuli on puhaltanut jo pari päivää ja alkuviikon helteet ovat vaihtuneet kylmyyteen. Lämpömittari näytti aamulla +5 C lukemia. Pipot ja paksut hanskat käsiin ja liikkeelle.
Aamun muonavahvuus oli 20 ajajaa. Matkaa taitettiin kovassa vastatuulessa vanhalla nelostiellä ylös pohjoiseen. Taktiikka oli sellainen, että vetonaiset pitivät vauhtia yllä ja miehet peesasivat takana.
Kahvikuppeja nosteltiin Iin Shellillä. Munkkienergian voimin matkaa jatkettiin Asemakylälle ja rautasillan ylityksen jälkeen joen pohjoispuolella kohti Yli-Iitä. Pohjoispuolen tiellä oli mukava yllätys, sillä vanha kuoppainen tie oli juuri päällystetty. Uutta sileää pintaa oli vedetty 9 km matkalle.
Yli-Iissä käännyttiin vihdoinkin myötätuuleen kohti etelää. Myötätuulessa vauhti nousi reilusti, mutta rasitus pysyi samana. Kuoppia oli aika paljon Yli-Iin ja Kiimingin välillä, mutta huhujen mukaan tämä tie menee kohta peruskorjaukseen. Lopuksi ajeltiin Takalon tien kautta Alakylään ja Kuivasjärvelle. Loppuparlamentti poristiin Kuovintorilla.
Kiitoksia taas kaikille oikein mukavasta lenkistä! Kotimökillä matkamittari näytti aamun taipaleeksi 126 km. Keskari taisi olla noin 29,4/h tienoilla.
Tässä muutama kuva lenkiltä https://onedrive.live.com/redir?resi...t=folder%2cJPG
Tiistain hitaat huomenna. Kierretään Alakylä-Takalo-Puro-Ylikiimingintie reitti. Lähtö Linnanmaan Prisman pohjoispäästä iltakuudelta. Keskimääräinen ajovauhti noin 25-27 km/h. Tervetuloa mukaan, ensikertalaisia opastetaan alkuun.
Tänään meitä oli 17 ajajan porukka kiertämässä aiotun lenkin. Keskinopeus karkasi hieman ylinopeuden puolelle, mutta pääosa matkasta oli myötätuulta ja loppu alamäkeä tuulen lähes tyynnyttyä. Niihin muutamaan matkalle osuvaan ylämäkeen yritettiin ajaa maltillisemmalla nopeudella. Lämpöä oli alun toistakymmentä astetta eikä sadetakkia tarvittu. Muutama autoilija ohitti jälleen pyöräletkan tuskastuttavan läheltä, auttaisikohan videointi tilanteiden taltiointiin ja jatkotoimiin.
Kiitos osanottajille!
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla etelän kierros. Aluksi pohjoispuolen tietä Leppiniemeen ja sieltä lättykahveille Muhoksen Nesteelle.
Kahvin jälkeen jatketaan Tyrnävälle katsomaan, miten pottu kasvaa. Jostain kohdasta Limingan läheltä sitten takaisin kaupunkiin.
Vauhti pysyy alle kolmenkympin lukemissa. Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
08-lenkki Yöpyöräilyn reittiä testaamassa
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin mukavassa poutakelissä. Shellin pihalle kokoontui 25 ajajaa. Sen verran raitista oli, että pitkät housut ja hanskat piti vetää käpäliin lämmikkeeksi. Lämpömittari näytti aamulla +8 C lukemia.
Alkumatkalla ajeltiin hiljaisella pohjoispuolen tiellä kohti Leppiniemeä. Muhoksella aurinkokin tuli esiin pilvien takaa ja kohta matkaa taitettiin kainalot hiessä. Onneksi Löfflerin ajotakissa on iso venyvä takatasku, jonne voi laittaa ylimääräiset vaatteet.
Leppiniemen ja Muhoksen kylän välisellä tiellä on muutama turhan suuri kuoppa, jotka onneksi tänään ne näytettiin ihan hyvin. Yöpyöräilyn turvallisuutta ajatellen nuo kuopat olisi hyvä merkata vaikkapa maalilla. Kävisikö joku innokas nuori maalaamassa vaikkapa kirkkoveneen kuopan ympärille? Vielä parempi, jos nuo kuopat peräti paikattaisiin. Samat kuopat ovat olleet siellä jo vuosikausia eivätkä ne sieltä varmaankaan koskaan katoa.
Muhoksen Nesteelle pysähdyttiin täydentämään energiavarastoja. Sen verran kylmää oli, että suosiolla pysyttiin sisäruokinnassa. Lättykahvit tekivät kauppansa ja uusin voimin matkaa jatkettiin Tyrnävän lakeuksille. Reipas myötätuuli työnsi letkan vauhdikkaasti läpi Tyrnävän.
Loppumatka puskettiin jonkinlaiseen vastatuuleen Limingan kylän läpi kohti Tuposta. Onneksi aurinkokannella oli mukava lymyillä tuulensuojassa.
Loppuparlamentti poristiin mukavassa auringonpaisteessa Maikkulan Nesteellä. Kiitoksia taas kaikille tytöille ja pojille oikein mukavasta lenkistä!
Kotimökillä matkamittari näytti aamun taipaleeksi 119 km. Keskari taisi olla 08-lenkille ihan laillinen, eli 29,9 km/h.
Tiistain hitaat jälleen huomenna. Ajellaan Haukiputaalle ja kierretään Alakylän kautta pois. Lähtö Linnanmaan Prisman pohjoispäästä iltakuudelta. Keskimääräinen ajovauhti noin 25-27 km/h. Tarvittaessa kerrataan/kerrotaan porukkalenkin käyttäytymissääntöjä. Tervetuloa rohkeasti mukaan, uudet tuttavuudet ja vanhat konkarit.
Tänään meitä kokoontui 14 Prisman nurkalle. Yksi läskipyöräilijä suuntasi mettään ja me muut läski pyöräilijät maantielle. Kiersimme Virpiniemen kautta Haukiputaalle ja sieltä Alakylän kautta Kuovintorille. Kellon risteyksessä etujoukko yritti irtiottoa, mutta väärään suuntaan. Virpiniemen risteyksessä saatiin porukka uudelleen kasaan. Tuuli aikalailla, mutta varsnaista vastatuulta oli kuitenkin vain vähän. Haukiputaalla oli reipasta myötätuulta. Lämpötilassa ei päästy toukokuun lukemiin, mutta karskeimmat tarkenivat lyhyissä kamppeissa. Kiitos osanottajille mukavasta ajoseurasta.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla taas vaihteeksi pohjoisen suuntaan. Ensin Haapalehdosta Raitotietä pitkin Patelaan ja vanhaa nelostietä Iihin, jossa pyöräytetään kierros Raasakan, Illinsaaren ja Haminan kautta ennen Iin Shellin kahveja.
Palatessa pikkusen mutkitellen takaisin kaupunkiin.
Pidetään vauhti aisoissa, eli keskari korkeintaan 30 km/h.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
08-lenkki Iin kierroksella
Tämän aamun 08-lenkki ajeltiin pilvisessä poutakelissä. Aamun muonavahvuus oli 18 ajajaa. Ensimmäistä kertaa tälle kesälle minäkin tarkenin lähteä taipaleelle lyhyillä lahkeilla.
Alkumatkalla ajeltiin Raitotietä pitkin Patelaan ja vanhalle nelostielle. Letka malttoi ajella ihan kaikessa rauhassa leppoisalla vauhdilla tyvenessä kelissä kohti pohjoista. Iissä tehtiin iso kierros Raasakan, Illinsaaren ja Haminan suunnalla.
Maalismaan tien alkupää oli päällystetty kokonaan välillä Asemakylä - Raasakka. Tämä on tosi hieno uudistus, sillä tuo pätkä on ollut se kaikista huonopintaisin tie näillä kulmilla.
Kahvikuppeja nosteltiin Iin Shellillä. Tarjolla oli oman keittiön munkkeja kahvin kera. Aamupalakattauskin oli vielä esillä, joten nopeimmat saivat tankattua myös aamupuuroa. Kahvin jälkeen palailtiin takaisin etelän suuntaan. Martinniemen kohdalta käännyttiin vasemmalle Kiiminkijokivarteen.
Loppumatkalla pyöräytettiin Alakylän kautta Kuivasjärvelle Kuovintorin loppuparlamenttiin.
Kiitoksia taas kaikille tytöille ja pojille oikein mukavasta lenkistä! Kotimökillä matkamittari näytti aamun taipaleeksi 119 km ajassa 4,16 tuntia.
Torstaina on vuorossa perinteinen keskikesän Yöpyöräily. Lähtö on Raksilan pesisstadionilta klo 20.00.
Kuvia matkan varrelta https://1drv.ms/f/s!Aiwd76q4Aao6klBB9db9d1OkbQyE .
Tiistain hitaille saatetaan saada huomiseksi auringonpaistetta. Käydään kiertämässä Alakylä-Takalo-Purontie -lenkki. Ajellaan osanottajien tuntemuksien mukaan, mutta maksimikeskinopeus kuitenkin n. 27 km/h. Tervetuloa mukaan, viimeinen mahdollisuus harjoitella ryhmäajoa yöpyöräilyyn torstai-illaksi.
Tänään mukana oli 17 kammenpyörittäjää. Teimme suunnitelma B:n mukaisen lenkin. Vastapäivään kierrettynä tuttukin lenkki tuntuu uudelta ja erilaiselta. Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi meitä melkein koko matkan, kesäkamppeilla tarkeni oikein hyvin. Ylikiimingin tiellä heikkohermoiset autoilijat aiheuttivat sydämentykytyksi ohittamalla tuplalkeltaisella töötti pohjassa kyynärpäitä hipoen. Pahin oli noin neljän kympin nopeudella letkan ohittanut autoilija, kun samaan aikaan toinen tuli vastaan. Autoilijoille muutaman kymmenen sekunnin odotus turvalliseen ohitukseen tuntuu olevan liikaa. Tällä tyhmimmän ohituksen suorittajalla ei kuitenkaan tuntunut olevan kiire minnekkään. Ehjinä päästiin kuitenkin tältäkin reissulta takaisin. Kiitos ajoseurasta ja hyvistä jutuista :)
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla perinteinen Ylkiimingin kierros. Kahvipaikka on vasta Kiimingin ABC:llä, joten makkaravoileipä mukaan takataskuun evääksi.
Ajellaan ensin pohjoispuolen tietä Laukan sillan kulmille, josta vasempaan Ylikiiminkiin. Vesalan ja Huttukylän kautta Kiimingin ABC:lle.
Lopuksi Alakylän kautta Kuivasjärven loppuparlamenttiin.
Ajellaan kaikessa rauhassa, eli keskari mielellään alle 30 km/h. Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
Ylikiimingin kesäkahvilaa testaamassa. Ylinopeutta ajettiin, mutta polkupyörän ajokortti säilyi :)
https://connect.garmin.com/modern/activity/1229298432
"Kukahan oli se aerohtava sankari maanantaina Kempeleessä, valkoinen aerokypärä, punamusta vaatetus, valkoinen Felt alla?
Onnistuin bongaamaan sinut Zeppelinin vieressä moottoritien ylittävällä sillalla, nopeutesi ja ajolinjasi oli liikennettä häiritsevä, Kempeleen tietääkseni ainoassa paikassa missä on liikennemerkki 324, "jalankulku sekä pyörällä ja mopolla ajo kielletty" https://fi.wikipedia.org/wiki/Luette...d_sign_324.svg
Zeppelinin vieressä on alikulku, kiertoa varmaan montakymmentä metriä, seuraava on Ouluun päin Ojan Raudan takana pellolla, jopa satoja metrejä (paitsi että tulit Kokkokankaalta päin mäkkärin nurkalta Ketolanperäntielle) jne, eli laillisiakin vaihtoehtoja olisi...
Onnea"
Sankari liikenteessä...:)
Onko siellä uudelleen joku ajellu? Pari viikkoa sitten näin saman viestin!
Lähetetty minun H60-L04 laitteesta Tapatalkilla
08-lenkki Ylikiimingin kesäkahvilassa
Tämän aamun lenkki ajeltiin hienossa kesäkelissä. Aamun muonavahvuus oli 17 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Oulujoen pohjoispuolen tietä Laukan sillan kulmille. Kurvaus vasemmalle ja kohta paineltiin kohti Ylikiiminkiä. Välillä veto-osasto painoi kaasua, mutta onneksi hidastivat, kun kävin vierellä läähättämässä. Pari kertaa pysähdyttiin kastelemaan kypsyvää mustikkasatoa.
Tänä kesänä on ollut vähän hankalaa ajella Ylikiimingin suuntaan, kun sieltä on aina saanut palata kuivin suin takaisin. Nyt tilanteeseen on saatu parannus, sillä Yikiimingin Seon pihalle on Juhannuksena avattu kesäkahvila. Paikallinen parlamentti oli juuri aamukahvi-istunnollaan, kun letka kurvasi pihaan. Kahvia ja syötävää riitti koko porukalle, vaikka tultiin ihan yllätysvieraina. Nyt sain emännän yhteystiedot, joten seuraavalla kerralla soitetaan etukäteen ja tilataan runsaat kattaukset.
Jututin kahvilan isäntää ja emäntää. He kertoivat kesäkahvilan olevan auki joka päivä elokuun loppuun saakka. Palanut huoltoasema on kuulemma tarkoitus purkaa ja paikalle on suunnitteilla uusi huoltoasema. Toivottavasti ensi kesänä päästään uudelle Seolle kahville.
Paluumatkalla kierrettiin Lamun kautta Huttukylään ja Puron tielle. Takalon kautta paineltiin Alakylään ja Kiiminkijoen toiselle puolelle. Loppumatkalla letka muljautettiin Kuivasjärvelle Kuovintorin loppuparlamenttiin.
Kiitoksia taas tytöille ja pojille oikein mukavasta lenkistä! Kotimökillä matkamittari näytti aamun taipaleeksi 117 km. Keskari oli pikkusen yli 30 km/h.
Minulla jää kaksi seuraavaa 08-lenkkiä väliin, kun pitää välillä käväistä retkeilemässä sivulaukkujen kanssa napapiirin yläpuolella. Käykäähän te kynnelle kykenevät kuitenkin ajamassa.
08.06.2016, 10.06
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...67#post2543767
Minulla jää huominen 08-lenkki ajamatta reissuhommien takia. Käykää te muut ajelemassa sellainen mukava lenkki.
Huomenna tiistain hitaat tekee parin tunnin lenkin, satoi tai paistoi. Lähtöaika ja -paikka entisellään. Tervetuloa mukaan!
Meitä oli kaksi lähtijää Prismalla ja kolmaskin tuli, mutta vain laskemaan matkaan lähtevät. Itse hän suunnisti maastopyörällä mettään, joten samalla lailla alilääkitty kuin mekin :)
Pohdimme vaihtoehtoja ja sitten suunnistimme Ylikiimingin suuntaan. Tämä oli hyvä vaihtoehto, kun vähäinenkin sade loppui jo suunnillee Hönttämäen kohdalla ja loppu lenkki Purontie-Takalontie ja Alapylän kautta Kuovintorille saimme ajaa puotasäässä. Loppumatkasta sadekelin varustus oli aivan liian lämmin, mutta hyvä niin. Kiitos lenkkiseurasta ja maastopyöräilijälle hyvän reissun toivotuksista!
Tiistain hitaat; ajellaan huomenna Haukiputaan suuntaan. Lähtö iltakuudelta Linnanmaan Prisman pohjoiskulmalta. Mukaan sopii.
Hitaille kertyi kymmenen ajajaa. Reitti Virpiniemi-Haukipudas-Alakylä-Kuovintori. Alakylässä porukasta harhaantui neljä sakkolenkille Koiteli-Ylikiimingintie ja lopetus Ruskoon. Keli oli kesän paras, mitä tiistai-illalle on osunut.
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kahville Muhoksen Nesteelle.
Alkumatka pohjoispuolen tietä Leppiniemeen ja sitten kahville. Tauon jälkeen Tyrnävän ja Limingan kautta takaisin kaupunkiin.
Vauhti on rauhallista, eli tavoite alle 30 km/h ja taukoja pidetään riittävästi.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shellilltä.
Tiistain hitaitten reitti huomenna Alakylä-Takalo-Purontie-Ylikiimingintietä Ruskoon. Lähtö Linnanmaan Prisman pohjoiskulmalta iltakuudelta ja vauhti rauhallinen. Tervetuloa mukaan!
Aiottu reitti ajeltiin noin 17 pyöräilijän porukalla. Ilma oli jälleen hyvä, kesäkamppeilla tarkeni ajella. Melkein koko matkan puhalsi myötätuuli ja ajoseura oli erinomaista. Kiitos kaikille!
Sitten vakavampi osuus:
Kaiken nähneet kanssamatkaajat antoivat jälleen ajattelemisen aihetta, kun tuli puheeksi maantiepyörän aika-ajotangot. Ryhmäajossa ne tosiaan ovat törmätessä vaaralliset, voiden aiheuttaa pahaa jälkeä. Ryhmäajossa on monia vaaratekijöitä ja jos voimme ennakolta hiemankaan pienentää riskejä, niin tehdään voitava. Tästä eteenpäin tiistain hitailla ei hyväksytä ryhmään aika-ajopyöriä, eikä eteenpäin suuntautuvia aika-ajotankoja.
08-lenkki Ylikiimingin telttakahvilassa
Tämän aamun lenkki ajeltiin hienossa hellekelissä. Aamulla pukeutuminen oli helppoa, sillä lyhyet päälle ja liikkeelle. Tien päällä ajettiinkin sitten mukavasti kainalot hiessä. Aamun muonavahvuus oli 20 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin Oulujoen pohjoispuolen tietä Laukan sillan kulmille. Kurvaus vasemmalle ja kohta paineltiin kohti Ylikiiminkiä. Matka jatkui tasaisella vauhdilla kohti Ylikiimingin telttakahveja.
Kahvilan emäntä oli leiponut pannarit, munkit ja muut tilpehöörit. Hyvältä maistui ja muutenkin ulkona tarkeni istuskella ihan varjossakin.
Paluumatkalla jätettiin Vesala-Huttukylä väli ajamatta, sillä tuo tie alkaa olla jo ajokelvottomassa kunnossa. Nyt tuo huonopintainen osuus kierrettiin Lamun risteyksen kautta Huttukylään ja Puron tielle. Takalon tien kautta palailtiin takaisin kaupunkiin. Loppuparlamentti poristiin tutussa paikassa Kuovintorilla.
Kiitoksia taas tytöille ja pojille oikein mukavasta lenkistä! Kotimökillä matkamittari näytti aamun taipaleeksi 117 km. Satulassa tuli istuskeltua 3,52 tuntia.
Mahtaakohan tiistain hitaille uskaltaa tulla mukaan sinkulalla?
Huomenna tiistain hitaat entiseen malliin. Suunnataan ensin Alakylään ja sieltä jotain kautta takaisin. Sateen sattuessa ajamme sateessa. Tervetuloa mukaan ajamaan!
Seitsemän miehen voimin suuntasimme kohti Alakylää. Reitti jatkui Takalontielle ja sieltä normireittiä Ruskoon. Kokoontumispaikalla hieman tihuutti, mutta sade loppui klo 18. Tie oli paikoin märkä ja edellä menijän takapyörästä tuli virkistävä vesisuihku. Epäuskoisimmat pukivat sadevaatteita lähtöpaikalla, mutta pian pysähdyimme vaatteiden vähennykseen. Loppumatkasta aurinkokin paistoi. Kesäinen keli, lyhyillä ajovaatteilla pärjäsi oikein hyvin. Kiitos porukalle hyvästä lenkistä!
Miten näitä ajoja on Oulussa nykyään? Tiistaisin ja sunnuntaisin, onko muulloin? Vois huomenna liittyä joukkoon, jos cyclocrossilla pysyy mukana. :D
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla Ylikiimingin Seon kesäkahvilaan. Normaali kiertosuunta, eli ensin pohjoispuolen tietä Laukalle ja siitä vasempaan Ylikiiminkiin.
Vauhti koitetaan pitää alle kolmenkympin ja tien varren pusikot kastellaan huolellisesti mennen tullen.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
08-lenkki kesäkahveilla Ylikiimingissä
Tämän aamun lenkki ajeltiin pilvipoutaisessa kesäkelissä. Aurinkokin näyttäytyi hetkeksi kahvitauon jälkeen. Muutama sadepisarakin saatiin niskaan loppumatkalla Alakylässä. Aamun muonavahvuus oli 18 ajajaa.
Alkumatkalla ajeltiin pienessä vastatuulessa Oulujoen pohjoispuolen tietä Laukan sillan kulmille. Ylikiimingin tiellä nostettiin selkä pystyyn ja annettiin myötätuulen viedä.
Yikiimingin Seon pihan kesäkahvila sai janoisia vieraita. Ruokalistalla oli pannaria ja kahvia. Pääkokkina häärivä emäntä oli viimeistä päivää töissä, mutta varanaispalvelu onneksi toimii. Kahvio on auki kelien mukaan elokuun lopulle asti. Eiköhän mekin ehditä vielä näille penkeille istumaan.
Paluumatkalla kierrettiin Lamun risteyksen kautta kautta Huttukylään ja Puron tielle. Takalon kautta paineltiin Alakylään ja Kiiminkijoen toiselle puolelle. Loppumatkan vastatuulessa letka puskettiin Kuivasjärvelle Kuovintorin loppuparlamenttiin.
Kiitoksia oikein mukavasta lenkistä! Kotimökillä matkamittari näytti aamun taipaleeksi 116 km. Kolmenkympin alitus ei ihan onnistunut, mutta eipä ylinopeuskaan kovin iso ollut.
Huomenillaksi on tilattu jälleen hyvää pyöräilysäätä. Saa nähdä, mitä saadaan. Tiistain hitaat lähtevät kuitenkin parin tunnin reissulle iltakuudelta entisestä paikasta. Tervetuloa ajamaan!
Noniin, vielä puoli kuudelta näytti huolestuttavalta, kun vettä tuli taivaan täydeltä. Sade kuitenkin laantui ja loppui kokonaan ennen kuutta. Prismalla neljä silmäparia tapitti taivaalle, kun mietittiin sopivaa reittiä. Pienen arpomisen jälkeen suunnattiin Alakylää kohti. Siellä taas katsastettin taivaanrantaa ja selkeintä näytti olevan Ylikiimingin suunnalla. Kiersimme Takalontien kautta ja sopivan pienellä porukalla ajoimme Koitelin näköalareittiä. Loppu tultiin tuttua reittiä Ylikiimingintietä ja lopetettiin Ruskoon. Koko reissulla ei taivaalta tullut pisaraakaan, mutta tie oli märkä alku- ja loppumatkasta aikaisemmasta sateesta. Koiteli-Hönttämäki välillä tie oli aivan kuiva. Sadetta odottaessa lähdimme vauhdikkaasti matkaan ja vauhti vaan kiihtyi loppua kohti, joten tällä kertaa voisi kierroksen nimetä tiistaitempo. Ensiviikolla ajetaan taas kuin kunnon ihmiset :)
Kiitos pojille ajoseurasta!