YIT on Harjannut Pateniemen-Haukiputaan välin hienosti. Samoin Ritaharjun suunnalla on jo harjattua. Alikulut osin harjaamatta.
Kesänakeilla ajellaan!
Printable View
YIT on Harjannut Pateniemen-Haukiputaan välin hienosti. Samoin Ritaharjun suunnalla on jo harjattua. Alikulut osin harjaamatta.
Kesänakeilla ajellaan!
Tiistain hitaille startattiin tänään pieneen sateenpoikaseen kolmen ajajan voimin. Uteliaina suunnattiin Alakylää kohti vilkaisemaan, miltä jäänlähtö ja tulvatilanne näyttävät siellä. Kovasti oli muitakin uteliaita - suurin osa kuitenkin autolla liikkeeellä. Ajeltiin joen yli eikä käännyttykään Takalon suuntaan, vaan Honkaseeen ja käytiin katsomassa, mihin asti tie on asfaltoitu. Omia jälkiä palattiin takaisin ja päätettiin suunnistaa Haukiputaalle alkumatka Huruntiellä ajaen. Sillä tiellä oli välillä puolen kuution kokoisia jäälohkareita, mutta aina oli vähintään yksi kaista kuitenkin auki niin, että autollakin pääsi läpi. Haukiputaalle ajettiin Haukiväylää pitkin kiertämättä Jokelantien kautta ja sitten suunnistettiin kotia kohti.
Loppuparlamentti pidettiin lennossa Pateniemen Shellin tietämillä, kun ei viitsitty sateeseen jäädä seisoskelemaan. Siihen mennessä kilometrejä oli kertynyt yli 45, mutta alle 46. Ehkä. Mittari pätki välillä, kun ei tykännyt kosteasta kelistä. Aikaa meni 1h 55min.
Keli oli tosiaan sateinen, mutta sade oli kuitenkin vähäistä. Suurin osa vedestä tuli taivaan sijasta aina edelläajavan takarenkaasta ja naamat olivat aika kuraisia lenkin loppupuolella. Vähäkin sade siis riittää sadevarusteiden perusteelliseen testaamiseen kunhan sadetta on tullut sen verran, että tien pinta on kunnolla märkä.
Kiitos osallistujille! Ensi tiistai on vappuaatto ja itse en ainakaan ole silloin lenkille lähdössä enkä laita lenkkikutsua tänne. Jos haluaa, niin tietysti ajamassa saa käydä ja ajoseuraa voi huhuilla täälläkin. Kahden viikon kuluttua ainakin ajetaan!
Tänään iltapäivällä bongasinki sitte Syynimaa-Linnanmaa -akselilla sutimislaitteita. Kai nyt sitte viimeistään innostuivat ku pari kosteaa päivää sopivasti hollilla, ei tarvi veden kanssa lotrata :)
Taskila - Toppila väli putsattu, paitti ei Kaupungin varikon ja Merijalin Koskitien reunoja, mutta taas siitä eteenpäin Heinäpäähän asti ok, Heinäpäästä taas Oritkarin läpi Äimärautiolle ei. Mutta siis edistyy putsaus hyvää vauhtia. Ei vielä yhtään rengasrikkoa tälle keväälle ( eli nyt se tulee kotimatkalla.... :)
Vähän aamu-unisemmille maakunnan asukeille olisi pyhäaamuna lähtö vasta päivän lämmettyä 10.00 Kempeleen Supermarketilta.
Kahvit juodaan kotona ennen lähtöä ja ajellaan rauhalliseen tahtiin 3-4 tuntia.
Kentin seuraamista kieli vyön alla 130 kilsaa tälle aamulle niin kevyt pitkä ois jees huomenna... Palataampa tähän....
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla perinteinen Ylikiimingin kierros. Alkumatkalla pohjoispuolen tietä pitkin Laukan sillan kulmille, josta käännös vasempaan kohti Ylikiiminkiä. Kahvit Ylikiimingin Seolla. Kahvin jälkeen Vesalasta oikealle Huttukylän tielle. Takalon tien kautta Alakylään ja lopuksi Kuivasjärven ympyrään.
Pidetään vauhti samalla tasolla kuin viime pyhänä, eli keskari noin 27 km/h tienoilla.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
Terve. Kavin parin kaverin kanssa ajelemassa eilen Haapalehdolta Muhokselle pain ja siella naytti olevan pyorailyporukkaa liikenteessa. Onkohan lauantaina mitaan yhteislenkkeja rauhallisella tempolla?
08-lenkki Ylikiimingissä
08-maantielenkit jatkuivat tänään mukavassa kelissä. Aamuseitsemältä keli näytti kaikkea muuta kuin hyvältä, sillä taivaalta tuli lunta reippaasti. Räväkkä kuuro meni kuitenkin pian ohitse ja tiekin pysyi sulana. Auringonpaiste kuivatti tiet jo aamuyhdeksään mennessä. Lämpömittari näytti aamulla ruhtinaallista +1 C lämpöä, mutta keli lämpeni kovasti päivän mittaan. Letkassa oli tänään mukana 31 pyöräilijää.
Alkumatkalla ajeltiin pohjoispuolen tietä Laukan sillan nurkalle, josta käännös vasemmalle ylämäkeen kohti Ylikiiminkiä.
Kahvit juotiin tänään Ylikiimingin Seolla. 08-lenkki on edellisen kerran vieraillut tällä kunniakkaalla asemalla muistaakseni viime syyskuussa. Mikään ei kuitenkaan ole täällä talven aikana muuttunut. Samat isännät istuivat entiseen tapaansa paikallisessa aamuparlamentissa.
Kahvin jälkeen matka jatkui kohti Vesalankylää. Heti Ylikiimingin kirkon jälkeen oli isoja jääröykkiöitä pellolla tien varressa. Viereinen Kiiminkijoki oli tulvinut ja katkaissut myös maantien tässä kuluneella viikolla. Nyt tie oli jo hyvässä kunnossa.
Vesalankylän liepeillä paikattiin kahteen otteeseen kumeja. Pojat näyttivät hyvin kuopat, mutta pari kaveria ajoi kuitenkin teräväreunaiseen koloon. Molemmilla löi rengas läpi vanteeseen, joten renkaanvaihtohommiakin päästiin harjoittelemaan. Huttukyläntiellä on todella paljon routakoloja, joihin kannattaisi laittaa vähän pikeä paikaksi.
Huttukylän ja Puron tien kautta ajeltiin Takalon tielle, josta sitten Kiiminkijoen yli Alakylän tielle. Loppuparlamentti poristiin Kuivasjärven ympyrässä bussipysäkillä.
Kotona matkamittari näytti 112 km ajassa 4,07 h. Keskari taisi olla jotain 27-28 km/h tienoilla. Letka pysyi hyvin kasassa koko lenkin ajan ja ajaminen isossa letkassa sujui oikein hienosti ja sujuvasti. Kiitoksia kaikille mukavasta lenkistä.
Mukava lenkki oli taas, kiitokset seurasta. Riston tuuraajana olin kameran kanssa, potretti jätettiin ottamatta. :) se on Riston juttu se, mut missä Mallorca kuvat
Komia 08-letka tuli vastaan Purolla, tuttujakin kerkesin bongata :) Hienon lenkin ootta tehny.
Eilinen 08-lenkki: http://www.sports-tracker.com/#/work...l84rdphask4brl
Missä Oulun seudulla on mittarata (1000m), jotta saisi käyttöpyörän matkamittarin kalibroitua? Vaalantiellä on ollut, mutta onko enää?
Ei mitään virallista mutta Virpiniemen pyörätien Kiviniemen päästä lähtee 0-3km merkitty 500m välein vihreällä maalilla. Gpsillä ? (Puhelinja Garmin) vaikutti tarkalta.
Vanhalla nelostiellä Tupos-Haarasilta -välillä.
Tässä kuvia viime viikolta https://picasaweb.google.com/Ristopr...La7i_qGvdSkxwE . Pyöräilijöitä oli saarella ihan älyttömästi. Mallorcalla on monipuolinen tiestö ja mukavia pikkukaupunkeja. Yleensä kaupungit ovat jonkinlaisella kukkulalla, keskustassa kirkko ja sen vieressä keskusaukio (mm. Petra, Muro, Sineu, Campanet...). Saarella on myös useita vuoria, joille on kiva nousta serpentiiniteitä pitkin. Sa Calobran nousu on yksi hyvä esimerkki: 9,5km keskimäärin 7% nousua, parhammillaan n. 11%. Pyörävuokraus toimii hienosti ainakin Max Hürtzeler:in vuokraamossa.
Riston hymy oli päivällä sen näköinen et tänään ilmestyy kuvia kateltavaksi. Kyllä on komeet mallorcan maisemat ja kuvat. Kiitos Ristolle, mukava katella tollaisia kuvia :)
Huominen 08-lenkki
Ajellaan aamulla kahville Ylikiiminkiin Seon baariin.
Siis sama lenkki kuin viime pyhänä, mutta kiertosuunta on toisin päin. Ajetaan ensin Haapalehdosta Kuivasjärven ympyrään, josta Alakylään. Joen yli yli Takalontielle, josta Kuusamontien yli Puron tielle. Huttukylän tietä pitkin Vesalaan, josta sitten Seon baariin. Ikkunäpöytävaraukset on jo tehty. Pullaruokinnan jälkeen matka jatkuu Laukalle, josta sitten Päivärinteen yli takaisin Haapalehtoon.
Lupailee auringonpaistetta, mutta ei siellä vielä kovin kuuma ole. Vauhti on hidas, jos se vain minusta riippuu. Eli noin 27-28 km/h.
Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.
Terve
B300 on kuitattu neljän miehen voimin. Keli oli standarti brevet keli. Vähän räntää, vettä ja tuulta edestä sivulta ja takaa. Ajettu kuiteski on. Täsä reitti ihmeteltäväksi. Jos liikutte Ylivieskan suuntaan kannattaa ajaa Paavolasta Luohualle, sieltä Alpuaan ja Ilveskorpeen. On tosi mukava ja hyvä pintainen tie.
Niin ja vähän liikennettä.
http://www.sports-tracker.com/#/work...9pua94q0dfm7v4
HaMu
Tulihan se B300 läpi ajettua, vaikka alun kahdensadan kilsan vastatuulen ja vesisateen aikana ehti vähän katuakkin. Sitkeimpiä sissejä pyöräilijöistä näyttää olevan nämä brevettejä kiertävät: kun on päätetty, että ajetaan, niin sitten ajetaan. Hyvä maku jäi reissusta ensikertalaiselle, siitä kiitokset ajokavereille.
Niin, mitä nyt yksi keskeytti heti shellille :( No jos tässä parantuisi ensi viikonlopulle, niin lähen ajeleen 300km lenkin, joko saman tai Puolangan suuntaan. Seuraksi saa tulla.
Nollakasilla ei sateesta ollut tietoa päinvastaisista ennusteluista huolimatta https://picasaweb.google.com/Ristopr...CIf9i52XsanIHw
Joo, nätti oli keli. 08:n rippeet taisivat tulla vastaan kaatopaikan kohdalla, kun rouvan kanssa oltiin lenkillä. Kovin oli keltaista joukkoa. Se on kyllä tosi toimiva väri. Seuraavan takkini väri on päätetty, kunhan nyt vanhasta ensin jotakin hajoaa.
08-lenkki ja Ylikiiminki myötäpäivään
08-maantielenkit jatkuivat tänään mukavassa kelissä. Eilisen arktisen vesisateen jälkeen kuiva keli ja auringonpaiste tuntuivat kuin kesältä. Lämpömittarit näyttivät aamulla +2 C asteen lukemia. Lisäystä viikon takaiseen oli siis kokonainen yksi lämpöaste. Onneksi huomenna kuulemma lämpenee.
Letkassa oli tänään mukana 33 pyöräilijää, joista muutama tuli mukaan matkan varrelta. Alkumatkalla ajeltiin lievässä vastatuulessa Kuivasjärven ympyrän kautta Alakylään.
Takalon tiellä päästiin näyttämään käsimerkkejäkin, sillä tiellä on melkoisen paljon kuoppia. Letka näytti hyvin railot ja kuopat, joten ihan rauhassa sai takanakin ajella. Olisikohan netissä jotain paikkaa, johon voisi ilmoittaa pahimmista tievaurioista? Me pyöräilijät tunnemme lähitienoon kuoppaiset tiet varmasti paremmin kuin tielaitoksen korjauspartiot. Olisi hienoa, jos tiessä olevien reikien paikkausta voisi vähän nopeuttaa.
Kahvit juotiin tänään Ylikiimingin Seolla. Aseman seinustalla oli esillä melkoiset pyörämessut, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet sen suuremmin kiinnostavan paikallisia isäntiä. Oma hoppa piti parkkeerata takapihan puoleiselle seinustalle, sillä vapaata seinätilaa löytyi vasta sieltä. Kahvia ja tuoretta pullaa riitti koko hyvin marssiosastolle.
Kahvin jälkeen matka jatkui mukavassa myötätuulessa kohti Laukan siltaa. Pohjoispuolen tiellä tuuli kääntyi puhaltamaan sivusta, muttei sen suuremmin kuitenkaan haitannut matkantekoa. Sanginsuun kohdalla parijono kavennettiin tavalliseksi jonoksi, jossa sitten ajeltiin takaisin Haapalehdon Shellille.
Loppuparlamentti poristiin aurinkoisella Shellin pihalla. Lämpötilakin oli jo noussut mukavan lämpimiin lukemiin. Kiitoksia kaikille mukavasta lenkistä! Hienosti sujui ajaminen isossa letkassa. Kotona matkamittari näytti 112 km. Keskari taisi olla noin 29 km/h tienoilla.
Ensi pyhänä on äitienpäivä. Perinteiseen tapaan 08-lenkillä jätetään yhteislenkki väliin äitien- ja isäinpäivänä. Ensi pyhänä pidetään siis rokulipäivä pyöräilystä ja pidetään äitiä hyvänä. Ne käyvät lenkillä, jotka uskaltavat. Seuraavan kerran 08-lenkki palaa takaisin tien päälle kahden viikon kuluttua.
Jottei koko viikko mene laiskotellassa niin Helatorstaina 9.5.2013 klo 11.00 Valkiaisen maastoissa perinteinen harjoitusduathlonkilpailu. Matkat entiset ja passelit: juoksu 4,5 km + pyörä 19 km + juoksu 4,5 km.
Lisätiedot tapahtumasta täältä:
http://otc.kompassi.com/pages/posts/...00-529.php?g=3
Tulkaahan isolla joukolla rykäisemään keuhkot auki ja eikä siellä kaikkien tarvi niin tosimielellä ollakkaan, pääasia että tulee hyvä harjoitus tehtyä. Lenkkarit, pyörä ja kypärä tarvitaan ja reipasta ulkoilumieltä.Mikäli et osallistu, mutta sinulla on joutoaikaa tuolloin torstaina, niin tule 10 jälkeen Valkiasen parkkipaikalle talkooapuun. Tarvitsen noin 8 avuksi, jotta saamme turvallisesti homman onnistumaan. Ja aina liian kanssa pärjää, mutta vähällä porukalla tulee tiukempaa.
Lupaa myös aika lämpöistä keliä ja toivotaan sateen pysyvän loitolla.
Tervetuloa
Tiistain hitaita ajetaan taas vapputauon jälkeen tiistaina 7.5. Lähtö Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä klo 18. Ajellaan asfaltilla se kesäkauden normaalipituinen lenkki leppoisaan ja aloittelijaystävälliseen tahtiin. Numeroina se tarkoittaa 2h ja 25+/-2 km/h keskivauhtia ajokelistä ja reitin kunnostakin vähän riippuen. Tervetuloa mukaan niin uudet ajajat kuin konkaritkin!
Tiistain hitaille polkaisi tänään 15 pyöräilijää. Suunnattiin tutulle reitille kohti Virpiniemeä, sieltä Annalankankaalle ja Haukiputaan keskustaan, mistä jatkettiin Jokelantien kautta Alakylään ja Alakylästä takaisin Oulua kohti. Letka pysäytettiin Kuovitien päähän Alakyläntien-Raitotien ympyrän lähistölle ja tuohon mennessä aikaa ehti kulua muutaman minuutin yli 2h ja mittariin kertyä 53-54km hiukan mittarista riippuen.
Vaikka sääennuste lupaili, että sadekuuro saattaa kastella tiet juuri ennen lähtöä, niin sellaiselta vältyttiin ja ilma kirkastui melkein välittömästi liikkeellelähdön jälkeen niin, että lenkki saatiin ajettua aurinkoisessa kelissä. Melko viileää toki auringonpaisteesta huolimatta oli ja tuultakin länsisektorista riitti yli oman tarpeen.
Talvi ei monenkaan tienpätkän kuntoa ole parantanut, vaan reikiä ja kuoppia on entistä enemmän. Koetetaan muistaa näyttää ja välittää näytetyt merkit letkan perille asti, niin pysyy ajaminen turvallisempana. Turvalliseen ajamiseen kuuluu myös, että keula-ajajien vaihdonkin yhteydessä pysytään omalla kaistalla. Samoin muistilistalle on hyvä laittaa, että käännösten ja muiden hidastusten jälkeen letkan keulan tulee ajaa normaalia marssivauhtia hitaammin aina siihen asti, että letkan loppupääkin on päässyt hidastuskohdan ohi ja letka on koossa. Muuten on tilanne se, että keula kiihdyttää samaan aikaan, kun perä jarruttaa ja seurauksena on letkan hajoaminen. Näistä syntyy helposti vaaratilanteita, kun letkan loppupää lähtee sitten puskemaan syntyneitä rakoja kiinni ja tulee lopulta takaa huomattavasti kovempaa kuin karkuun päässyt keulajoukko. Huonossa tapauksessa letka ei tuolloin ole koossa, vaan kasassa ja kasoja yritetään välttää.
Kiitoksia kaikille mukanaolleille! Tiistain hitaita ajetaan jälleen viikon kuluttua. Lähtö samaan aikaan samasta paikasta. Tervetuloa mukaan!
Olipasta taas mukavaa heittää talvitauon jälkeen Haukiputtaan lenkki.
Ei minää kettuiluna tms. laitan tähän pari linkkiä Hepon (Helsingin Pyöräilijät) sivuille, jotka kannattaisi kaikkien, niin veteraanien kuin ensikertalaisten selata:
Ohjeita ryhmässä ajamiseen
Lenkkietiketti
Fillari-lehdenkin sivuilla on ihan hyvä juttu ryhmäajosta, tosin kilpailulliseen ajoon mutta 8 ensimmäistä kohtaa kannattaa vilkaista. Ei sitä tiiä, vaikka joskus hieman vauhdikkaampi lenkki ajettaisiin (jonain muuna päivänä kuin tiistaina).
Pidetään vauhti siinnä sovitussa, 25-27kmh paikkeilla. Vastaisessa hitaammin ja myötäisessä kovempaa. Harvoissa ylämäissäkin saa hidastaa eikä vauhtia tarvi heti hidastuksen jälkeen nostaa matkavauhtiin. Niin ajo pysyy tasaisena, kovakuntoisille palauttavana lenkkinä ja minulle heikompi kuntoiselle peruskuntolenkkinä.
Minulta (ajan mustavalkoisella cannondalella) saa tulla kysymään ryhmäajosta ja muustakin, vastaan sitten mitä osaan.
kitos ja anteeksi
^ hyvä että Hebe muistutat porukoita. 08-lenkilläkin olin huomaavinani hieman kokemattomuutta mutta näin ensimmäisiksi maantielenkeiksi ihan hyvin sujui vaikkakin aika lailla oli ajajia.
Hyvin se ajaminen meilläkin sujui, mutta aina tietysti löytyy parantamisen varaakin. Tylsäähän se olisi, jos kaiken hallitsisi täydellisesti. Ja kuntoilun lisäksihän yhteislenkeillä käydään juurikin siksi, että opetellaan ja ylläpidetään ryhmäajotaitoja.
Äitienpäivä lenkki Lekatieltä on ajettu kohtuu hyvässä säässä, matkaan lähti 7 miestä ja 2 naista. Kaffet nautittiin limingan portissa ja kakkuakin oli tarjolla sekä Karille glutenitonta kakkua! Matkaa kertyi vajaa 60km.
Ensi sunnuntaina käydään koitelin koskella.
Tervetuloa mukaan.
T. Hannu