Paras ja pahin pyöräilymaa

Itsellä on kokemusta lähinnä Saksasta ja Itävallasta. Olen kokenut ne mukaviksi ja turvallisiksi maiksi pyöräillä.
Ihmiset on luotettavia ja ruoka ok. Nähtävää on sopivasta ja liikenteessä pärjää normaalilla varovaisuudella.

Onko kokemuksia liian "eksoottisista" maista pyöräilykohteena?

Uusia kohteita on tullut joskus puntaroitua.....

Turvallisuus ehkä ykkösprioriteetti: liikenne, ruoka ja sosiaaliset olot.

Ilman pyörää olen matkustellut noin 50 maassa. Jos näistä pitäisi joku nimetä liian eksoottisena niin esim. Egypti vaikutti
liikenteeltään vaaralliselta. Myös Intiaan en lähtisi pyörän kanssa.

Olen varmaan aika turvallisuushakuinen ihminen. Mielelläni kyllä luen kirjoja, joidenkin muiden pyöräilijöiden seikkailuista
maailmalla.

Belgia-helvetti
Hollanti-paratiisi

Mikä Belgiassa mätti. Itse olen muutaman päivän ajanut Belgiassa. Oli aika Mäkistä, kun menin Luxemburgin suuntaan.
Liegessä muistelen että oli runsaasti lasinsirpaleita tiellä. sai pelätä rengasrikkoa, jota ei kuitenkaan sitten tullut.

Virosta, Kiinasta ja Kanarian saarilta löytyy pyöräilykokemusta ja nuo kaikki on vähintään yhtä helppoja maita pyöräillä kuin Suomi. Kanarian saaret oikein unelma, kaikki väistävät ja kiertävät kaukaa vaikka liikenne onkin välillä melkoista.

Jos pitäydytään Euroopassa, Suomi oman kokemuksen mukaan ihan omaa luokkaansa kanssaliikkujien piittaamattomuudessa.

Italiassa on aika mukava ajella.

Romaniaa ja Moldovaa en kyllä suosittelis. Tiestö ja liikennekulttuuri ei fillaristia hemmottele kummassakaan maassa,
muutaman viikon kokemukseen pohjautuen.

Belgia oli mielestäni tosi kiva ajella, etenkin Luxemburgin suunnassa on mainioita maisemia. Onhan Hollannissa helppoa, mutta samalla tylsää ja tasaista. Molemmissa voi päätyä helposti varsin epämiellyttävälle pinnalle pyöräilemään. Tiilet ja mukulakivet ei ole kovin kivoja pitemmän päälle, ellei nyt sitten hakemalla hae jotain masokistista Roubaix-kokemusta.

Kaupunkipyöräilyä ei juuri tunneta Etelä-Euroopassa, eli pistetäänkö raja vaikka jonnekin Milanon tasolle. Etelä-Ranska kesälomaruuhkassa on ollut ehkä surkeinta, mutta itsepä menin sinne siihen aikaan, ja silti löytyi mahtaviakin reittejä.

Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä ympäri Aasiaa on sellaisia paikkoja, joissa en ajaisi kuin suojatussa ympäristössä, vaikka maksettaisiin. En toki ole kokeillut, mutta väkivaltarikollisuus ja piittaamaton liikennekulttuuri eivät houkuta.

Arvelisin että parhaat kokemukset etelä/lounais ranskasta. Kambozassa ajelin yhden satkun isomman tien laittaa, enkä välttämättä haluasi kokea niitä lexuksenpelihihipookyynärpäätä-ohituksia uudelleen. Kaupungissa ei kampozakaan olisi muita aasian maita pahempi.

Latvian tiet olivat ison osan ajasta lähes tai täysin ajokelvottomassa kunnossa. Siellä ei osata kunnossapitää tieinfraa.

Ranska oli aivan perseestä. Piti jättää kesken ja mennä junalla Belgiaan. Ei uskaltanut ajaa enempää. MUTTA Ranska oli siis erittäin polarisoitunut maa. Osa kuskeista saattoi jäädä perään odottamaan ohituspaikkaa todella pitkäksi aikaa eivätkä ohittaneet ennen kuin oli koko viereinen kaista käytössä. Vastapuolena olivat mm. täysperävaunut jotka suhahtivat ohi kahdeksaakymppiä hihaa hipoen. Ranskassa on paljon liikennettä joten noita hasardeja kohtaamisia tuli päivässä aivan liian monta. Enemmän kuin missään muualla itseasiassa. Pariisin pyöräliikenne oli myös... no, jännää...

Hollanti, Itävalta ja Saksa olivat kaikki upeita pyöräilymaita Infran ja käyttäytymisen suhteen.

Paras ruoka oli Hollannissa. Ranskalainen safka oli lievästi pettymys. Ihan hyvää sekin siis oli mutta ei hehkutuksen väärti.

^ Ravintolasafkoja vertailin toisiinsa. Syötiin paikoissa jotka tuli reissulla vastaan. Jotkut olivat kalliimpia ja hienompia ja toiset olivat leirintäalueiden omia paikkoja jne. Missään super fine dining paikoissa ei käyty, koska ei vaatteet olisi riittäneet tyylikkyyden suhteen.

Isot kaupungit on mulle oma lukunsa. Berliini oli aika villi paikka ja siellä näki kaikenlaista. Oltiin esim. muutaman metrin päässä auto-onnettomuudesta fillareiden kanssa (siis siitä kolahdustilanteesta), välillä nähtiin mielenkiintoisia liikenteen ja punaisten läpiajoja töötti pohjassa jne. Lyon vastaavasti oli aivan villi länsi ajamisen suhteen. Amsterdam oli paratiisi eikä yhtään tajuttu miten porukka väittää siellä pyöräilyn olevan vaikeaa. Sinne vaan liikennevirtaan mukaan ja ajo tapahtuu kuin autolla konsanaan (ennakoitavasti ja liikenteen vauhdissa).
Toisaalta ei nyt heti tule mieleen kaupunkia, jossa pyöräily olisi tuntunut turvattomalta. Paitsi tietenkin pariisissa, missä mentiin sen sekopäisen valtavan liikenneympyrän läpi, mutta se oli oma kämmi.
Maaseudulla ne kovimmat kuumotukset tuli.

Täytyy kyllä kompata käsitystä tuosta Ranskan liikenteestä (kokemusta runsaasti Etelä-Ranskasta Languedoc-Roussillonin alueelta ja satunnaisesti Nizzan ympäristöstä) - etenkin autoilun osalta kaupunkiliikenne on aivan aunuksesta (siis aivan /c:stä), muualla menettelee. En uskaltautuisi fillarilla missään tapauksessa muun liikenteen joukkoon vähänkään suuremmassa Ranskan kaupungissa. Toki sama koskee useimpia isompia kaupunkeja maasta riippumatta ehkä Köpistä lukuunottamatta. Maaseudulla sen sijaan pikkuteitä ja viinitilojen hoitopolkuja pitkin on Ranskassa mukava fillarilla nautiskella, pitää vaan osata valita oikeat reitit. Ruuan suhteen ei sitten mitään valittamista :)

Isoista kaupungeista Berliini on kyllä pyöräilykaupunkina ihan juhlaa. Isot ja tilavat kadut ja pyörätietä löytyy. Pyöräteitä on myös ympärimaata vaikka kuinka, esim. Moselin jokilaakso on nättiä ja tasaista. Harmi kyllä ruoka ja juoma on kyllä parempaa saksalaisten länsinaapurissa, mutta siellä taas ei pyöräile yhtä mieluusti :)

En pyöräillyt, mutta pyöräilijän silmin katsoin muutaman viikon ajan Australian meininkiä ja yllätyin miten vähän Australiassa pyöräillään, vaikka tiesin sen etukäteen hyvin autoistuneeksi yhteiskunnaksi. Pyöräkaistoja oli jonkun verran kaupungeissa, joissa kävin, mutta useimmiten ei ollut erikseen kaistoja. Maanteillä ei hääppöisiä pientareita. En tiedä miten autoilijat väistävät pyöräilijöitä, mutta ainakaan jalankulkijoita eivät väistäneet yhtään! Ilmeisesti joku ongelma on autoilijoiden ja pyöräilijöiden välillä, sillä monessa paikkaa oli Share the road -kylttejä sekä esim. bussien takaosissa kylttejä, jossa kehotettiin jättämään1,5 metrin väli pyöräilijään. Aivan huikea maa, mutta en haluaisi pyöräillä siellä, enkä kaipaa yhtään niitä seinään tai yllättäen muuten vaan päättyviä jalkakäytäviä tai sitä, että autoilijat eivät väistä sitäkään mitä Suomessa.

Siisteystaso vaihteli vähän, mutta pääsääntöisesti hyvin siistiä, ruoka brittäisvaikutteista, julkisia (ilmaisia) vessoja hyvin tarjolla. Vuokrapyöriä myös tarjolla. Jos menette Australiaan, älkää jättäkö Tasmaniaa väliin!

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti El-Carpaso

Latvian tiet olivat ison osan ajasta lähes tai täysin ajokelvottomassa kunnossa. Siellä ei osata kunnossapitää tieinfraa.

---

Minusta Latvian tiet olivat paikoin kehnossa hapessa, mutta retkipyörillä ajettavissa. Meillä oli ihan tavalliset markettipyörät ja niissä laukut. Cesisin kylätiet olivat hienoja.

Minusta Australia on 3 reissun perusteella ihan kelvollinen pyöräilykohde, yhden kerran olin Melbournen kulmalla ja Tasmaniassa, toisella kerralla itärannikolla (suunnilleen väli Brisbane-Sydney-Eden) ja vuosi sitten Perthin kulmilla. Marras-joulukuu on jo turhankin kuumaa aikaa, liikennettä en ole kokenut ongelmaksi mutta välillä törmäsi aivan ihmeellisiin sääntöihin kuten että Victorian osavaltiossa ei busseihin oteta pyöriä ollenkaan, jossain vaaditaan että pyörä pitää pakata laatikkoon ja riitti kun oli pienistä pahvilaatikoista teipillä ja narulla tehty käärö. Perthin ja Kalgoorlien väliseen junaan ei otettu pyöriä ollenkaan kun ei ole kuulemma tilaa, kerroin että Euroopassa paljon vähemmilläkin resursseilla pyörät kelpaavat kyytiin ja oli huvittavaa kun kiistakumppanina oli tosi massssssiivinen nuori nainen jollaisia on näkynyt kyllä muuallakin sielläpäin. Jätin sitten pyörän leirintäalueelle Merrediniin; menomatkalla oli yksi vaunu tyhjänä kun ilmastointi ei toiminut ja paluumatkallakaan juna ei ollut läheskään täynnä. Canberrassa oli byrokratia kokenut satunnaisen takaiskun, rautatieaseman henkilökunta hankki pahvilaatikoita läheisestä pyöräliikkeestä. Ehdotin sitten Helsingissä lentokentällä samaa, ja ajatus tyrmättiin ihan totaalisesti. Uudessa Seelannissa (5 reissua) on pyörän kuljetus busseissa ja parissa jäljelläolevassa pitkän matkan turistijunassa onnistunut hyvin.

Ajelen sellaisia reittejä että joka päivä voi käydä kaupassa ja päivän mittaan saa vettä, joskus tapaa todellisia ultrapyöräilijöitä joita ei voi kuin ihailla. Pyörässä on tarakalla poikittain teltta, makuupussi ja vararengas ja tarkoitus on näyttää leveältä jo kauas. Asvaltti on paikoin tosi karkeaa, takana olleesta Schwalbe Marathon plussasta tuli 5 viikossa melkein silestone, mutta eipä tullut rengasrikkoja. Netistä kyllä löytyy vaikka kuinka videoita joissa hirveää vauhtia pujotteleva pyöräilijä on joutunut autoilijoiden kolhimaksi, sitä saa mitä tilaa.

Pyöräilyn vähyyttä selittää ainakin osittain kypäräpakko jota myös valvotaan. Ainakin Uudessa Seelannissa oli todettu että tämän seurauksena pyöräilyn määrä väheni puoleen ja vaikka onnettomuuksissa kuoli vähemmän ja tuli lievempiä loukkaantumisia, niin kokonaisvaikutus kansanterveyteen oli aika tarkkaan 0. Pyöräilykypäräfanaatikot toki dissaavat kaikki tämänsuuntaiset tutkimustulokset niin meillä kuin muuallakin, heidän olisi ihan aiheellista käydä pyöräilemässä eri puolilla Euroopaa ja todeta että juuri missään ei käytetä kypärää juuri lainkaan. Toki auringonpaisteessa pitkälippainen ja peittävä kypärä on ihan ehdoton, joskus olen nähnyt kaljuja pyöräilijöitä joiden päässä on kypärän aukkojen kohdalta nahka palanut pahasti.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti JiiPee

Minusta Latvian tiet olivat paikoin kehnossa hapessa, mutta retkipyörillä ajettavissa. Meillä oli ihan tavalliset markettipyörät ja niissä laukut. Cesisin kylätiet olivat hienoja.

---

Meillä saatto käydä paska tuuri, koska jouduttiin saarroksiin paikkaan, jossa kaikki tiet olivat löysää upottaavaa hiekkaa. Siinä ei pyörällä juuri ajeltu joten tunkkaamiseksi meni.
Lisäksi paikallinen tienkorjaus tuli todistettua muutamassa paikassa livenä. Reikään jotain mustaa tahmeaa ja kasa hiekkaa päälle. Ei tasoittelua tai muuta vaan seuraavalle kuopalle. Nähtiin myös teitä, joissa ei muuta pintaa ollut jäljellä kuin nuo hiekkakasat

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti El-Carpaso

Meillä saatto käydä paska tuuri, koska jouduttiin saarroksiin paikkaan, jossa kaikki tiet olivat löysää upottaavaa hiekkaa. Siinä ei pyörällä juuri ajeltu joten tunkkaamiseksi meni.
Lisäksi paikallinen tienkorjaus tuli todistettua muutamassa paikassa livenä. Reikään jotain mustaa tahmeaa ja kasa hiekkaa päälle. Ei tasoittelua tai muuta vaan seuraavalle kuopalle. Nähtiin myös teitä, joissa ei muuta pintaa ollut jäljellä kuin nuo hiekkakasat

---

Joo siis tarkennuksena tuohon omaan kommenttiin että mulla oli "oppaana" henkilö joka on liikkunut tuolla paljon ennenkin, eli parasta sain varmaan nähdä.
Ja olihan meidänkin reissulla muutamia melko luokattomia pätkiä. Infrasta kertoo paljon esim eräskin junaseisake lähellä Cesisiä, fillarit nostettiin suoraan radan varteen sorakuopan kohdalle josta työnnettiin konkelit 100m "päätielle" joka sekin kuoppainen soratie :D
Okei, otetaas takaisin: kyllä ne tiet Latviassa on surkeita.
Aika kultaa muistot vai miten se oli?

Ihan mukavia kokemuksia Euroopasta, Pohjoismaista ja Balttiasta. Liian vähän on tullut käytyä ja harvoin. Ensimmäistä kertaa ajoin fillarilla ulkomailla 10-vuotiaana, kun mutsi pisti kesäksi Englantiin ja Walesiin sukuloimaan. Viisikko-kirjan fiiliksiin en päässyt, kun serkku ei lähtenyt mukaan fillarireissulle. Menin yksin, kun kerran sain luvan. Pärjäsin ja sain luvan lähteä myös seuraavina päivinä. Joka päivä ei saanut mennä. Viisi vuotta myöhemmin oli liikennemäärät kasvaneet ja tätiä ja sen miestä piti jo vähän maanitella, että sai luvan fillaroida itsekseni. Mun retkethän oli koko päivän kestäviä ja elettiin aikaa ennen kännyköitä. Päästivät. Sen jälkeen täysikäisenä ei ole tarvinnut pyytää sitten lupia kuin vaimo(i)lta. Olen päässyt ja joskus saanut seuraa. Nyt viime vuosina ulkomailla fillarointi on jäänyt tai rajoittunut tapahtumapyöräilyyn.

Berliinissä on hyvä infra, menisin uudestaan ja ajan kanssa. Hollannissa tuulee väärästä suunnasta. Rautatieasemilla menee pää pyörälle fillariparkki-infran kanssa. Hollannissa ihmiset puhuvat hyvää englantia ja ovat pitkiä. Yliopistot on korkeatasoisia ja workshopit aikataulutettu niin, että ennen yhteistä päivällistä ehtii vetämään parin - kolmen tunnin lenkin. Ai, niin aina vastatuuleen. Bastognessa (Belgia) oli vanha panssarivaunu liikenneympyrässä ja kielitaito ravintolan henkilökunnalla hukassa. Muistan, että en jatkanut fillarointia enää vaan tilasin kyydin. Lissabonista menee joen rantaa pitkin länttä (suuntana Cascais) asiallinen kelvi. Andorra La Vellasta en löytänyt pyörävuokraamoa, menin patikoimaan. Hyvä niin. Oli ne aika kovia sällejä (ja naisia), jotka siellä ajoivat. Vähän olin kade, joten otin tukikohdaksi Arinsalin, jossa ei näkynyt pyöräilijöitä.

Norjassa on nättiä ja Ruotsissa päällysteet priimaa. Ihmiset on maaseudulla uteliaita ja autoilijat kohteliaita. Paitsi suomalaiset. Kebab on pohjoismaalainen kansallisruoka.

Brittein-saarilla on pikkuteillä joskus säikähtänyt vastaantulevaa autoa. Tiet on kapeita. Maaseudulla on joskus aika kovat näkymäesteet tiiviisti tien molemmin puolin. Irlannissa kasvaa karhunvatukkaa jokien varsilla ja on rennompaa vetää päivätorkkuja luonnon keskellä. Walesissa löytyy hauskoja tienviittoja, joiden kanssa suunnistaminen haastaa. Skotlannissa tai P-Irlannissa en ole ajanut - enkä aja. Skotlannissa harkitsin, mutta valitsin Céilidhin. Helpompaa kuin rekkojen seassa fillarointi.

Moselin varrella ja Reininlaaksossa on helppoa. Luxenburgissa julkisissa käymälöissä pisuaarit on Villeroy & Bochia. Punaviini ei ole kehuttavaa, mutta ihmiset on mukavia ja linnat komeita. Ehcternachissa oli hyvä fillariliike ja Viendanissa hieno linna.

Joka maassa on saanut hyvää ruokaa. Olut on pääsääntöisesti joka maassa juotavaa. Punaviinin kanssa on enemmän tuuripeliä. Pitäisi varmaan reissata fillarilla enemmän, että löytyisi se maanpäällinen fillarihelvetti. Lähinnä fillariparatiisia ulkomailla pääsin 10-vuotiaana Englannissa (lähinnä Hertfordshiren kreivikunnassa) ja Walesissa (Newport, lähellä Fishguardia). Siinä oli sitä vapauden ja riippumattomuuden riemua, jota ei vastuullisen vanhemmuuden eetos päässyt sotkemaan. Pidettiin sitä hyvänä itsenäistymisen harjoituksena. Nykypäivänä varmaan huostaanotto olisi moisesta seurauksena.

Ai, niin. Rengasrikkojen määrä ulkomailla taitaa olla edelleen pyöreät 0. Kielii ehkä ajetuista kilometreistä tai tuurista.

Jemen oli mielenkiintoisin maa missä olen tähän mennessä pyöräillyt. Ajelin siellä soolona n. kuukauden nukkuen välillä teltassa ja halvoissa hotelleissa. Kiviä tuli välillä niskaan, mutta kaiken kaikkiaan erikoinen maa heimoineen. Khat- lehtiä nuo miehet pureskeli poski kuin hamsterilla päivät pitkät.
Mielenkiintoista oli pikkukaupungissa vesipiippupaikan edessä normikadulla nukkua rautasängyssä Hadzin eli pyhän vaelluksen Mekkaan tehneen valkopäähineisen miehen valvoessa yön turvallisuuteni puolesta.
Tämä oli sen jälkeen kun olin majoittautumassa louhittuun varasto?- luolaan yöksi ja kaksi miestä kävi hakemassa pois varoittaen kurkunleikkaajista. Tarjosivat sitten pick-up autolla kyytin kaupunkiin.
Eräästä kaupungista sain perääni poliisiauton joka saattoi minua ajamalla näköetäisyyden päässä 22 km kaupungin ulkopuolelle. Myöhemmin kuulin että alueella on heimosota. Ilmankos ruokapaikassa viereisessä paikassa kaverilla oli Kalasnikov pöydällä...
Saapuessani maahan pääsi ajamaan pyörällä etelään ja länteen, muualle ei ollut asiaa. Tullessa takaisin Sanaa-kaupunkiin ei päässyt länteenkään...
Siellä kidnapattiin turisteja ennen lähtöä joten pienellä riskillä mentiin.
Kun kotiuduin heräsin viikon verran sängystä yöllä maaten hiljaa ja eka ajatus oli olenko turvassa mitä tapahtuu...

Eniten olen itseni tervetulleeksi Syyriassa, Welcome to Syria!- huudot kuuluivat ekalla reissulla miesten suusta joka paikassa. Isiksen tulevan "päämajan" Raggan kaupungin kautta ajelin Turkkiin Kurdistanin alueelle.
Sieltä bussilla Alanyaan, pyörä jäi itäturkkiin ja kävin sitten hakemassa sen talvella monien vaiheiden jälkeen Antalyasta pois, elämäni eka "aurinkoloma". Mutta se on eri juttu se.

Lainaus:

---

Alkujaan tämän lähetti Pyhä Risti

Jemen oli mielenkiintoisin maa missä olen tähän mennessä pyöräillyt. Ajelin siellä soolona n. kuukauden nukkuen välillä teltassa ja halvoissa hotelleissa.

---

Tuolla tuli poikettua kun ajat olivat vielä paremmat, tosin pyörä oli jäänyt itellä himaan. Monenmoista tuli nähtyä, mutta ei kyllä suomalaisia pyörämatkailijoita. :) Saksalaisia turisteja sen sijaan oli yllättävänkin paljon, mutta ehkä niitä on kaikkialla.

Jemen on älyttömän kiehtova ja pirun kaunis maa, ja jengi oli lähes poikkeuksetta tavattoman ystävällistä ja vieraanvaraista. Heimoalueilla oli vähän totuttelemista siihen kuinka raskaasti aseistettuna kylänmiehet liikkuivat, mutta ei ne niitä turisteja varten hommaa. Monin paikoin fiilis oli se, että 2000 vuodessa oli tullut islam ja aasien tilalle Toyotat, mutta meno noin muuten oli ihan ennallaan. Toisaalta esim. Adenissa oli sitten olennaisesti samat vibat kuin Persianlahden rikkaissa kaupungeissa.

Umpikujassahan tuo maa oli jo hyvinkin kymmenen vuotta sitten. Poikettiin siellä nimenomaan siksi kun katottiin, että kohta tuskin enää pystyy. Arabikevät ja sen sellaiset lähinnä kiihdyttivät sitä, mikä oli joka tapauksessa vääjäämätöntä.

On iso ero puhutaanko pyöräilystä kaupungeissa vai maaseudulla. Tuorein kokemus on Italiasta, jossa etelässä pyöräteitä tai muuta infraa ei ole mutta silti kulttuuri oli ihan ok pyöräilijöitä kohtaan. Mutta hyvin erilaista Napolista etelään verrattuna aiempiin reissuihin pohjoisempana Toscanassa.

Kaikkiaan pyöräilykokemusta on kertynyt 23 maassa (Euroopassa 20 ja Kaakkois-Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa kolme) ja niistä helppoina listalle nousevat Saksa, Hollanti, Espanja, Belgia sekä Italia. Yleensä entisen itäblokin alueella pyöräilyn asema ei ole yhtä hyvä kuin lännempänä mutta ei välttämättä kovin huonokaan. Ja kaikista tolkuttomin oli kaupunkien osalta Sri Lanka kaoottisen ja hyvin vaarallisen liikenteen vuoksi ja sielläkin maaseudulla oli helppo reissata hyvillä teillä. Ja toisaalta Kambozha taas oli yllättäen hiukan helpompi ja tiet sekä vuokrapyörät hyviä. Boliviassa taas olen pyöräillyt vain kahdesti Kuolemantien ja se nyt sattuu olemaan maailman vaarallisin tie mutta varmaan myös yksi kauneimmista.

Ja aika harva tuntee varmaan jotakin maata niin tarkkaan, että pystyy antamaan koko maan pyöräilystä kattavan kuvauksen. Nuo minunkin arvioni perustuvat vain pieneen siivuun maasta. Mietin esim. Itävallan lisäämistä helpoimpien maideni listalle mutta siellä hyvin kapeat tiet jossakin laaksoissa ovat aika ison liikenteen seassa vähemmän miellyttäviä kuin toiset tiet ja seudut.

Siis helppous ja kiinnostavuus ovat kaksi eri asiaa. Mutta yksi, mitä olen kuullut ylistettävän maasta taivaaseen, on Mallorca. Sinne pitää varmaan päästä vaikkei se maa olekaan.

Kun tuossa mainittiin Sri Lanka ja Kambodza, niin tuli mieleen, että varsinkin maastossa pitää miettiä onko kyseessä entinen konfliktialue. Kosovossa huomasin pyöräileväni polkuja, joiden varsilla oli varoituksia miinoista ja räjähtämättömistä lentopommeista. En olisi varoituksia huomannut, ellei radiomaston vanha vartija olisi niistä kertonut. Kyltit olivat osin kaatuneet ja osin peittyneet puskiin.

Samaa mieltä PekkaL:n kanssa: kaupunki ja maaseutu erikseen. Sen lisäksi tekisin eron pääteiden ja pienempien välillä. Ja toki viikonloput ja arki ovat erilaisia.
- Venäjällä varsinkin Kaliningrad oli aika helvetti; ainoa maa ja kaupunki, jossa olen vapaaehtoisesti ajellut jalkakäytävällä. Toisaalta maaseudulla meno aika rauhallista, tiet tosin paikkapaikoin huonossa kunnossa.
- Puolasta vastaavia kokemuksia. Päätiet monesti kapeita, sivuteillä rauhallista. Toisaalta rekat tekivät hyvin tilaa kylmästi koukkaamalla vastaantulevien puolelle, jossa sitten autoilijat saivat selvitä miten selvisivät. Mutta kyllä tuo päätieosuus tuli ajettua kunnon tempotahtia.
- Ruotsissa tiet ovat hyväkuntoisia ja viikon siellä ajaneena voin kehua, tosin monet pyörätiejärjestelyt yhtä huonoja kuin Suomessa.

Thaimaassa riittää lääniä, vuoria ja näettävää. Eeppisiä reittejä ja nousuja.

Teiden kunto vaihteelee erinomaisesta surkeaan. Paljon pyöräilijöitä täällä nykyään, joten ihmiset osaavat varoa enemmän kuin ennen. Paljon kilpailuja niin katu- kuin maastopyöräilyssä, sekä ammattilaisia harjoittelemassa. Paljon porukkalenkkejä niitä haluaville.

Silti todella turvaton liikenteen suhteen, kännikuskeja, kännnykänräplääjiä ja muita on, joten itse suosin hitaita pikkuteitä ja maastopyöräilyä.

Onko kellään omakohtaista kokemusta Alanyasta? Nopealla googlaamisella Turkki yleensäkin aika nihkeä mutta onhan tuolla ainakin maantiepuolen kisoja kai että nousuja löytyy