Pieni varoitus nettiostamisesta
Minulle meinasi käydä hassusti, kun tein keväällä/kesällä nettiostoksia pyörätarvikkeista, eräästä nimeltä mainitsemattomasta täällä foorumillakin tunnetusta brittiliikkeestä. Maksoin ostokseni Visalla ja kaikki toimi toimituksen osalta hyvin, siinä ei mitään.
Jonkin aikaa kaupan jälkeen sain pankistani yhteydenottopyynnön. Ja otin pankkiini yhteyttä. Sieltä kerrottiin, että Visa-korttini on joutunut tietomurron kohteeksi ja kortti suljetaan turvallisuus syistä. Antoivat puoli tuntia aikaa käydä nostoautomaatilla. Sain uuden kortin ja tunnusluvut noin viikossa. Onneksi vähäiset rahani säilyivät tilillä, sieltä ei luvattomia nostoja oltu tehty.
Tämä kuitenkin varoituksena ja tiedoksi. Tämäkin liike, josta ostokseni tein, vakuutti ja vakuuttaa edelleenkin, että heidän maksujärjestelmät ovat suojattuja ja turvallisia.
Olen sen jälkeenkin uskaltanut nettiostoksia tehdä, mutta suosin kyllä pienellä hintaerollakin nykyään paikallista kauppiasta. Ja palvelun sekä kotimaisen lamantorjunnankin mielessä.