Viimeksi kun näin Jorma Uotisen - olen nähnyt hänet kahdesti ja tämä toinen kerta oli joskus ennen Tanssii tähtien kanssa -aikaa - ja se huomasi että minä oli nähnyt sen, se vaihtoi heti kadun toiselle puolelle. Hetken ajattelin että sille on liian monta kertaa tultu selittämään kuinka paljon sitä ihaillaan tms mutta sitten tajusin että se olikin odottanut kolmosen ratikkaa ja toiseen suuntaan kiertävä 3B tulikin justiinsa.
Minä en tunne ketään enkä käy missään enkä siksi juuri bongaakaan julkkiksia. Andy McCoyn olen nähnyt Hakaniemen hallin yläkerrassa ostamassa ompelutarvikkeita ja Pekka Kourin ylittämässä onnellisen näköisenä Mannerheimintietä, mutta molemmista on jo hirvittävän kauan. Viimeksi näin kesällä Juha Väätäisen Myllypuron S-marketin kassajonossa. Hänellä oli punainen takki ja takissa rintanappi jossa oli Juha Väätäisen kuva.
PS Stefan Lindforsin olen kuullut mutten nähnyt istuvan jossain selkäni takana ravintola Olossa. Hänestä muuten muistan lukeneeni että hän oli innokas maantiepyöräilijä ja että hänestä olisi ihanteellinen tilanne jos hänellä olisi käytössä kaksi pyörää joista toinen olisi valmiina lähtöön jossain Espoon suunnalla ja toinen Sipoon suunnalla. Voi olla ettei hän enää aja - enkä muutenkaan tunnistaisi häntä kypärä ja ajolasit päässä...

Comment