GarminHephaGiantElectrobike

Pbp 2015

Sivu 1 / 3 1 2 3 ViimeinenViimeinen
  1. Korhonen
    Korhonen
    Heitetäänpä tämäkin aihe keskusteluun, kun ilmoittautumisaikataulu näemmä julkistettiin. Jos oikein ymmärsin, niin 26.4.2015 alkaen pystyvät ilmoittautumaan ne, jotka ovat ajaneet tonnin tai pitemmän brevetin vuonna 2014 ja siitä sitten viikon välein sen mukaan, mitä matkoja on ajanut 2014.

    Oletteko suunnitelleet tuonne lähteä?

    Itsellä on kahden vaiheilla. Toisaalta ei kiinnosta lainkaan ja toisaalta kiinnostaa siksi, kun on kyseessä "kaikkien brevettien äiti" ja pitäisi kai joskus elämässään sekin ajaa. En ole vielä päättänyt, mutta sellainen kutina on, että varmaan homma lopulta siihen kääntyy, että Pariisiin on lähdettävä.
  2. StantheMan
    StantheMan
    Kyllä olisi tarkoitus mennä. Alkaa tuo ikä painamaan ja kun tässä ei nuorempanakaan mikään atleetti ole ollut, niin voipi tulla taas "turistireissu", joten lähdehän Hebe mukaan (taidan kyllä vaimon valita tälle reissulle seuraksi, niin tulee keskityttyä ajamiseen).
  3. Hebe
    Hebe
    Eipä tuota viellä kesää 2015 olla suunniteltu. Tänä kesänä ajannen ihan vain varuiksi koko sarjan. Turistireissujahan nää mun ulkomaan reissut (lähes) aina on.
  4. Korhonen
    Korhonen
    Katselin, että PBP:llä kokonaisnousumetrit ovat jossain 9000-10000 välillä. Ilmeisesti reitti on enemmän ylös-alas-ylös-alas-syheröä kuin että olisi mitään isoja yksittäisiä nousuja. Joka tapauksessa ihan riittävästi tuossa nousumetrejä on meikäläiselle tasamaapyöräilijälle ja se taatusti vaikuttaa matkantekoa hidastavasti.

    Lähdöt ilmeisesti ovat niin, että ensin illalla n. klo 20 tietämillä lähtevät 80h ajajat liikkeelle ja 90h aikaan tähtäävien startti on paria tuntia myöhemmin ja sitten seuraavana aamuna varhain on 84h ajajien lähtö. Kun ei ole rahkeita 80h/84h ryhmiin, niin on käytännössä joutuu aika ruuhkaisille kontrolleille.

    Kuulemma leimaaminen toimii nopeasti, mutta ruoka, nukkuminen yms. voi olla hankalampaa. Systeemi on LEL:stä poikkeava siten, että ruoka, nukkumapaikat jne. eivät sisälly osanottomaksuun, vaan niistä maksetaan erikseen matkan varrella. Reitin varrella olevat kuppilat ja baarit yms. ovat kai auki aika suurelta osin 24h juuri PBP:n vuoksi.
  5. Korhonen
    Korhonen
    Karsinnat pitää kai ajaa varhaisen aikataulun mukaan. Pistää mietityttämään, miten käy, jos ajot jättää takarajapäivään ja sitten tuleekin joku keskeyttämiseen johtava ongelma. Ylivarovainen minäni sanoo, että "aja etukäteen, jätä pelivaraa". Eli pitäisi ajaa kaikki matkat about pari viikkoa ennen takarajapäiviä, jotta jää aikaa parsia, mikäli joku menee eka yrityksesä pieleen.

    Paavolta kysyin eikä kuulemma tule ongelmaa, vaikka ajaisi esim. kauden molemmat nelisataset ekaan takarajaan mennessä. Eli voi ajaa "etukäteisnelisatasen" esim. vappuna ja sitten Oulujärven kierroksen takarajapäivänä. Samoin kuussatasen esim. toukokuun lopussa ja toisen sitten HSH:lla viikkoa tai kahta myöhemmin.
  6. Hebe
    Hebe
    Mäkiähän on kaikkialla enemmän kuin täällä. Itteä hirvittää kuitenkin ajatus elokuisesta ranskasta. Ei varmaankaan mikään viileä paikka ole. Tosin maratoonilla meni ajo helteissäkin ihan siedettävästi kun letkassa sai peesailla. Kattoa nyt mitä tekee ensi kesänä, joutuu miettimään uudelleen taas PBP:tä.

    Ite ajan keväällä sarjan samaan malliinkuin ennenkin. Jos tulee ongelmia lyhyemmillä, niin ei ole asiaa PBP:hen ollenkaan. Viime kerrallahan rikoin akillesjänteen 600km brevetillä eikä se parantunut ennen PBP:tä. Mitä enemmän ajaa ennen PBP:tä, sitä isompi riski saada jotain vastaavaa rasitusvammaa.
  7. Korhonen
    Korhonen
    Rasitusvammariskiä ei oikein voi välttää, kun melkoisesti on ajettava, jotta kunto olisi sellainen, että PBP:stä pystyisi suoriutumaan.

    Itse yritän keväällä lähteä liikkeelle niin, että saisin ajettua karsinnat varmuuden vuoksi etuajassa. Mahdollisia tuplia sitten harkiten sen mukaan, miten arvelee kunnon ja paikkojen kestävän. Joitain ajoja -ei välttämättä brevettejä- olisi hyvä saada ajettua Savon tms. mäkisemmissä maastoissa.
  8. Hebe
    Hebe
    Paljakan suunnalta löytyy hyviä mäkiä.
  9. Korhonen
    Korhonen
    Lähinnä mulla oli mielessä osia elokuisen "1000 Lakes"-brevetin reitistä tai ao. reitin "ison ympyrän" sisälle osuvista teistä tai jotain vastaavaa sillä suunnalla. Ajatus ei ole niinkään treenata mäkien kiipeämistä itsessään, vaan enemmänkin totuttaa päätä mäkiseen reittiin ja ennen kaikkea katsoa, minkä verran mäkisempi maasto vaikuttaa etenemistahtiin.

    PBP:n iltalähtö kääntää rytmin heti yöajon puolelle, mikä helpottaa helteen sattuessa. Päiväajoa ei kokonaan pysty välttämään, mutta minimoida sen voi.
  10. StantheMan
    StantheMan
    Mikä meininki? Perusviritys meikäläisellä, että reissulle lähtö ei onnistu. Mutta ajattelin itseni mukaan ilmoittaa ja yritän ajaa SR:n läpi määrä ajassa, vaikka erittäin todennäköisesti Pariisiin pääsekään lähinnä finanssisyistä. Onpahan toukukuulle kuitenkin ajoihin motivaatioita. Hotelleja ja lentoja katselin ja jos ei ihan lyhyelle säästöreissulle lähde, niin sellainen tonnin kiekaus reissu olisi.
Näyttää tulokset 1 - 10 / 22
Sivu 1 / 3 1 2 3 ViimeinenViimeinen