PatilZ
02.08.2024, 09.35
Löytyi spesifejä keskusteluja lähinnä Pohjois-Norjasta. Norja on kuitenkin muutakin kuin jäämeren ranta. Monen mielestä Keski-Norja, Jotunheimen ja Geiranger, ovat maisemallisesti parhainta silmäkarkkia. Norja on myös pelottavia tunneleita, loputtoman pitkiä ylämäkiä, etenemistä hidastavia lauttoja, pyöriltä suljettuja tieosuuksia jne. No joo, pahimpien tunneleiden ohi saattoi olla myös ohitus vanhempaa tietä pitkin, joka yleensä oli maisemallisempi. Tai sitten ennen tunnelia nappula, jolla sai autoilijoille varoituksen tunnelissa olevista pyöräilijöistä. Ja ylämäen jälkeen tulee alamäki ja lautoilla kahvila, josta saa kahvia + muutenkin mahdollisuus hengähtää.
Olen ollut nyt kolme kertaa Norjassa pyörän kanssa. Siis ajanut pyörällä Norjassa, mutta kokemus bikepacking tms. pyöräilymatkailusta puuttuu. Ennen pari viikkoa sitten päättynyttä kolmen viikon Norjan reissua löysin YouTubesta MatthewNorway -kanavan (https://www.youtube.com/@matthewnorway). Sieltä ammensin noin yleisestikin ideoita meidän reissuun. Matthewn kanavalla on laadukkaasti tehtyä videota muutamista hyvinkin eeppisestä bikepacking-reissusta. Ainakin minulle heräsi kipinä, että jonakin päivänä....
Mites muut? Tänne kokemuksia, suunnitelmia, reittejä, varoituksia ja suosituksia.