Näytä tavallinen näkymä : Hyvän Tuulen Pyöräilyn kuntoajovalmennus ja viikkolenkit
Pekka Sirkiä
06.06.2023, 00.36
Hei, pyöräilyväki
Hyvän Tuulen Pyöräilyn (HTP) kuntoajovalmennus käynnistyy sunnuntaina 11.6. klo 11 Maunulan majalla (Metsäläntie 9, 00620 Helsinki).
Valmennuksen tarkoitus on auttaa (etenkin) ensikertalaisia osallistumaan syyskuussa Kirkkonummella ajettavaan 111 km:n HTP-kuntopyöräilyyn (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi).
Valmennus sisältää ryhmätapaamisen kerran viikossa (su) sekä omatoimisen harjoittelun palaute- ja seurantamahdollisuuden.
Valmennuksessa käydään läpi tavoitteellisen harjoittelun periaatteita, opastetaan ryhmäajamisen pelisääntöihin sekä annetaan vinkkejä turvalliseen ajamiseen kuntoajotapahtumassa.
Vastuuvalmentajana toimii Pekka Sirkiä. Vierailevina apuvalmentajina ovat Ismo Pykäläinen ja Janne Lehti. (Pekka, Ismo ja Janne ovat pitkäaikaisia pyöräily- ja seura-aktiiveja pk-seudulta.)
Ensikertalaisten ohella kokeneempikin väki voi tulla mukaan, sillä ajamme (sään salliessa) sunnuntaisin myös harjoituslenkin vaihtelevilla keskinopeuksilla (21-28 km/h) ja matkoilla (20-90 km).
Valmennusta varten tarvitset maantiepyörän (tai vastaavan; sähkökin käy :) ) -- sekä rohkeutta :cool: tulla mukaan kuuntelemaan vinkkejä onnistunutta kuntoajotapahtumaan osallistumista varten.
HUOM! VALMENNUS ON MAKSUTONTA, EIKÄ EDELLYTÄ HTP-KUNTOAJOON OSALLISTUMISTA. HUOMAA MYÖS, ETTÄ OSALLISTUJILTA TOIVOTAAN VOIMASSA OLEVAA VAPAA-AJAN TAPATURMAVAKUUTUSTA SEKÄ EDELLYTETÄÄN KYPÄRÄN KÄYTTÖÄ.
Pekka Sirkiä
12.06.2023, 00.10
...kiitoksia kaikille tänään osallistuneille :) Huom! Uusi tapaaminen on siis sunnuntaina 18.6. Maunulan majalla klo 11. --> Tervetuloa mukaan myös uudet kuskit!!!
Jk. Tänään ajettiin 20+40 km, lähinnä pyöräteitä (Maunula-Pitäjän kirkko-kehä III-Vantaankoski-Maunula). -- Muistutan vielä harjoituspäiväkirjan pitämisestä (...netistä löytyy + paperi/kynäkin riittää)!!! Huom#2 Harjoittelussa on tärkeintä a) säännöllisyys, b) nousujohteisuus ja c) vaihtelu. Palaan tavoitteelliseen harjoitteluun ensi kerralla tarkemmin. Kerrataan samalla tänään käsiteltyjä asioita, joten mukaan mahtuu vielä hyvin ;)
Pekka Sirkiä
18.06.2023, 23.53
...ja tänään (18.6.) ajettiin 25-30 km. (Ylästöntien pyörätie, btw, lienee tällä hetkellä yxi huonoimmista alallaan.) Seuraavaksi on vuorossa juhannustauko, ts. 25.6. ei ole tapaamista. Seuraavan kerran tapaamme Maunulan majalla sunnuntaina 2.7. klo 11. Muistakaa kerryttää kilometrejä, tavoitteena vähintään 60-90 km:n lenkki heinäkuun aikana!!! Ja jos ajaminen alkaa tuntua liian helpolta, vaihtakaa raskaampi vaihde (yksi takaratas alaspäin); aivan liian monelta tämä yksinkertainen :D harjoitteluvinkki unohtuu, kun kuntoa alkaa kertyä. Jk. Joku kysyi, olisiko suositteltavaa oheislukemista. Juu, löytyy, helppotajuisimmasta päästä on Riku Aalto: Uusi kuntoilijan käsikirja. Docendo 2013.
Huom! Vierailen IK-32:n tiistailähdössä (20.6.) klo 18. Nähdään siellä, jos on kysyttävää tms.
Pekka Sirkiä
03.07.2023, 00.01
...ja taas ajettiin 20 km (kehä I:stä); sateen uhatessa lyhyempi reitti. Toistan vielä, että muidenkin kuntoajojen osallistujat ovat tervetulleita valmennukseen. Kokeneillekin kuntoajajille osallistuminen on hyödyllistä, koska voit jakaa/verrata omia kokemuksia muiden kanssa - ja oppia ehkä jotain uutta :cool: --> Seuraava tapaaminen Maunulan majalla sunnuntaina 9.7. klo 11.
Pekka Sirkiä
09.07.2023, 23.59
...tänään käytiin läpi ihan perussetti: tavoitteellinen harjoittelu, ryhmäajon pelisäännöt, turvallinen ajaminen kuntoajossa. -- Pohdittiin, että mitä tarkoittaa "tavoitteellinen" eri kuskeille, ja todettiin, että tavoitteellinen vaihtelee olympiavoiton ja sohvalta ylösnousemisen välillä. Mainostin, että (mm.) HePon pitkillä retkillä (https://hepo.fi/toiminta/retket/) voi turvallisesti kokeilla ryhmäajamista, jos 21 km/h keskari riittää :) Jk. Itse aloitin, btw, HePon retkillä ajamisen parikymmentä vuotta sitten, eli voin suositella :cool:
--> Seuraava valmennus su 16.7. klo 11 Maunulan majalla. Ja muistakaa ajaa porukan kanssa vähintään kerran viikossa!!!
Pekka Sirkiä
17.07.2023, 00.37
...tänään pidin hieman perusteellisemman luennon, kun paikalla oli kollega IK:sta. -- Motivaatiopuolta voisin vielä korostaa: tavoitteellinen harjoittelu tarkoittaa sitä, että saa itsensä lenkille 3-4 kertaa viikossa - siis säännöllisesti ja, mikä myös tärkeää, nousujohteisesti (= lenkit pitenevät kauden edetessä, ja niiden aiheuttama rasitus eli harjoitusvaikutus lisääntyy vähitellen). Motivaatiovinkkinä: Jos on sopinut kavereiden kanssa tapaamisen lähtöpaikalle, on psykologisesti vaikeampaa jäädä sohvalle. Porukan kanssa kunto kehittyy samaa tahtia, jos ja kun aloittaa (esim.) aikaisin keväällä. Ryhmässä ajettaessa rasitus pysyy tasaisena eli ketju kireänä koko lenkin ajan. Samoin ylämäet ajetaan vauhdikkaasti. -- Yksin vastaava harjoitusvaikutuksen saaminen on vaikeampaa, tulee helposti lyötyä "jalka suoraksi" alamäessä ja kevennettyä liiallisesti ylämäessä. Monesti ajetaan lenkki alusta loppuun "mukavuusalueella", ja vieläpä saman pituisena ja tehoisena. -- Huom! Ei kaikkien tarvitsekaan "tehoharjoitella", ts. vähempikin treeni riittää onnistuneeseen kuntoajokokemukseen. (Kilpailijat tai wanna-beet sitten erikseen.) Hyvä kunto antaa kuitenkin "pelivaraa", jos "nälkä kasvaaa syödessä" eli tavoitteleekin, ajon sujuessa, parempaa loppuaikaa. -- Lyhyesti: jos ja kun haluaa treenata tavoitteellisemmin, onnistuu tämä helpommin pienellä kaveriporukalla, imho :cool: --> Seuraava "motivaatioluento" sunnuntaina 23.7. klo 11 Maunulan majalla (säävaraus).
Pekka Sirkiä
23.07.2023, 18.17
...tänään oli tavallista pienempi ryhmä, joten käytiin yksilöllisesti läpi myös ajoasentoon ja pyörän huoltoon liittyviä seikkoja. --> Seuraava "normiluento" sunnuntaina 30.7. klo 11 Maunulan majalla (säävaraus).
Jk. Opastin myös oman painon avulla tapahtuvaan ylävartalon lihasvoimaharjoitteluun, kun eräs osallistuja kysyi asiasta ja kommentoi, että innokkaiden :) pyöräilijöiden harjoittelu voi helposti olla aivan liian yksipuolista (lue. kestävyysharjoittelua) ja lähes pelkästään lajinomaista.
Pekka Sirkiä
06.08.2023, 18.49
..ajettiin "treenilenkki" tänään lentokentän (H-V) ympäri (n. 40-50 km, ja keskari jäi alle 25:n; yleisön pyynnöstä) pyöräteitä pitkin. Kiitoksia osallistuneille. --> Seuraava opastus kunto- ja porukkapyöräilyn "saloihin" sunnuntaina 20.8. klo 11 Maunulan majalla. Tervetuloa myös uusi väki, vaikka vaan ihan kuulolle (...em. lenkille ei siis tarvitse osallistua, tai lyhyemminkin :) voi ajaa, toki).
Pekka Sirkiä
21.08.2023, 10.42
...ajettiin kehä I:n pyörätietä*. Yllättävän monelle tämä kiinnostava (= kivasti korkeuserojakin, sopivan lyhyt) reitti oli ennestään tuntematon.
Kun väkeä näyttää riittävän, jatketaan vielä syyskuun puolelle (27.8. & 3.9. & 10.9) näitä opastuksia & (lähialue)fillarointeja.
*Vetäjällä oli, btw, uusi maantiepyörä kokeiltavana. Tai oikeammin "uuswanha"; lyhyt akseliväli ym. geometria teki ko. velosta sen verran herkästi ohjautuvan (lue. kiikkerän), että tuli kilpailuajat mieleen... kivaa vaihtelua junamaisen "Ison D:n" tilalle. Suosittelen, että ajatte/kokeilette välillä erilaisilla pyörillä :eek:
Pekka Sirkiä
28.08.2023, 12.43
...kovin sateista oli eilen... seuraava valmennus --> sunnuntaina 3. syyskuuta klo 11 tavalliseen tapaan Maunulan majalla.
Pekka Sirkiä
08.09.2023, 13.28
...kun kysyntään näille valmennuksille tuntuu olevan, niin jatketaan syyskuun loppuun (su 10., 17., ja 24.9. Maunulan majalla klo 11). --> Jk. Vinkkinä, että jos et yksin kehtaa/viitsi tulla, ota kaveri mukaan :)
Luumunen
08.09.2023, 17.12
Mitenkäs se hyväntekeväisyyskuntoajo, onko toteutumassa? Idea on kyllä hyvä ja kannatettava.
Pekka Sirkiä
14.09.2023, 10.45
...jatketaan valmennusta taasen su 17.9., ks. tarkemmin Hesarin Menokone (https://www.hs.fi/menokone/events/78730).
jk. Hyväntekeväisyysajo on siirretty ensi vuoteen henkilöstö(teknisistä) syistä johtuen.
jjk. Ajettiin viime sunnuntaina kehä III:n pyörätietä (...joka on siis tavallaan kehä I:n pyörätien pidennetty versio "kiireisille" lenkkeilijöille ;) )
Pekka Sirkiä
30.09.2023, 10.25
Sunnuntaina 1.10. HTP-valmennuskauden päätöstilaisuus klo 11 Maunulan majalla :) Tervetuloa aiemminkin osallistuneet ;) Jk. Ajetaan yhteislenkki pyöräteitä pitkin.
Pekka Sirkiä
05.10.2023, 10.19
Kiitoksi kaikille kesän ja syksyn aikana HTP-valmennuksiin osallistuneille!!! Jatketaan huhtikuussa 2024!!!
Syyspyöräilyterveisin Pekka & koko HTP-tiimi :cool:
Jk. Viimeksi viikko sitten ajettiin Malmin lentokentälle treenaamaan muitakin kuin jalkalihaksia: lentokentän läntisen kiitotien päässä on erinomainen ulkokuntosali, jopa parempi kuin (tv:stä tutussa) Arabianrannassa; mm. leukaa voi vetää kolmella (3) eri korkeuksissa olevalla tangolla :D ...Hyvä, hyvä, mainiota (klap-klap-klap-äänitehoste tähän) Helsingin liikuntapäättäjät!!! ...näitä laadukkaita (= ruostumattomasta teräksestä valmistettuja) ulkosaleja vaan lisää muuallekin!!!
Pekka Sirkiä
24.04.2024, 15.42
Heippa, taasen, fillariväki!!!
Jälleen on aika talven & takatalven jälkeen aloittaa HTP-valmennus :cool: Maunulan majalla (Metsäläntie 9, 00620 HKI) sunnuntaisin klo 10.
HTP-kuntoajovalmennus sisältää tiiviissä 30 minuutin paketissa opastuksen ryhmässä ajamiseen, tavoitteellisen harjoittelun perusteet sekä neuvot pyöräilytapahtumaan osallistumiseen turvallisesti. Puolen tunnin luento ei maksa mitään, ja lopuksi on vielä mahdollisuus osallistua lyhyelle, hidasvauhtiselle (keskari alle 23 km/h) porukkalenkille pyöräteitä pitkin (n. 10-20-40 km).
Terveisin Hyvän Tuulen Pyöräily ry
Pekka, Janne ja Ismo
Pekka Sirkiä
26.04.2024, 01.30
..jatkan vielä, että HTP ry aloittaa kuntolenkkitoiminnan kolme kertaa viikossa:
Lauantaisin Maunulan majalta klo 10.30 starttaa noin 50-60 km:n lenkki keväällä keskarilla 23-25 km/h (ja kesällä 25-27). Ajamme (esim.) Bodom-järven ympäri, käymme Rusutjärvellä, kierrämme Tuusulanjärven tai käymme Sipoonjokilaaksossa kääntymässä.
Sunnuntaisin Maunulan majalta klo 10.30 lähtee aloittelijoiden lenkki pyöräteitä pitkin (kehä I/III, V-koski, lentokenttä ympäri jne.) noin 10-20-40 km keskarilla 23-25 km/h. Lenkillä opetellaan ajamaan ryhmässä pääosin pyöräteitä pitkin (huom. taajama-alueilla ajamme n. 21-22 km/h muut liikkujat huomioiden).
Maanantaisin Viikin Prismalta (Maaherranpuiston puolelta) klo 18 lähtee sekä aloittelijoille että pidemmälle ehtineille suunnattu lenkki Sipoonjokilaaksoon. Lenkin pituus on lyhimmillään 43 km, johon sisältyy 5 km:n vapaan vauhdin osuus Immersbyn mäkisellä tiellä. Vapaan vauhdin jälkeen kaikki osallistujat pysähtyvät VPK:n rakennuksen jälkeiselle "maitolaiturille" ja osa kuskeista jatkaa Sipoonjoen itäpuolelle, Boxintielle, noin 15 km:n pidennykselle (sis. paluumatkalla Immersbyn mäet uudelleen -option :cool:). Lyhyemmän 43 km:n reitin ajavat palaavat Uuden Porvoontien kautta Viikkiin.
Tervetuloa uudet ja wanhat kuskit HTP:n kuntolenkeille!!! Huomaa, että lenkkimme _eivät ole_ kilpailuharjoittelua :)
Jk. Vinkkinä, että aloitamme heti säiden salliessa, eli kannattaa ajella em. lähtöpaikkojen kautta jo ensi viikonloppuna :cool: ja tarkistaa, onko minkä verran väkeä paikalla. Ennen lenkkejä annetaan ryhmäajo-opastusta tarvittaessa; pidemmän opastuksen "ryhmäajon salatieteeseen" :) saatte HTP-valmennuksen yhteydessä sunnuntaisin Maunulan majalla klo 10.
Pekka Sirkiä
26.04.2024, 14.42
PYÖRÄILYNEUVOLA - UUTTA PYÖRÄILYVIIKOLLA!!!
Hyvän Tuulen Pyöräily ry järjestää "Pyöräilyn Neuvolan" Kalasatamassa, Isoisänsillalla vieressä, Parrulaiturin päässä tiistaina 7. toukokuuta klo 16-18. Voit pysähtyä infopisteellemme ja kysyä Janne Lehdeltä, Pekka Sirkiältä tai Ismo Pykäläiseltä ihan mitä tahansa pyöräilyyn liittyvää. Opastamme myös pyörän huollossa ja säädöissä, pumppaamme renkaita ja öljyämme ketjuja. Samalla kerromme HTP-valmennuksesta sekä rennoista, aloittelijaystävällisistä maantiepyörälenkeistä, joita järjestämme Maunulan ja Viikin lähtöpaikoilta ajokaudella 2024 kolme kertaa viikossa.
Tervetuloa pyöräilyviikon informatiivisimpaan :) tapahtumaan niin noviisit kuin kokeneemmatkin kuskit!!!
Peukku ja hatunnosto tälle kaikelle!
Silloin joskus HePon sateenvarjon alla tapahtunut opastus ja Viikistä ja Kuninkaanmäestä alkaneet porukkalenkit toivat paljon omaankin pyöräilyyni (ja miksei uusine tuttavuuksineen koko pyöräilyelämäänikin) ja onkin ollut harmi että osin korona-ajan ja osin HePo:n muuttuneen lenkkipolitiikan (jota en halua atrostella, koska en tunne siihen johtaneita syitä) takia vastaavanlaista toimintaa ei ole ollut.
PS Itse en varmaankaan tule osallistumaan, mutta annan epäröimättä vahvan suositukseni kaikille uusille harrastajille ja muillekin, joiden kiinnostus mahdollisesti heräsi!
PPS Tosin pelkään pahoin ettei Fillarifoorumin kautta enää tavoita yhtä laajaa joukkoa erilaisia ja eritasoisia pyöräilyn harrastajia kuin vaikkapa 10-15 vuotta sitten...
navajokoira
26.04.2024, 16.57
Hattu nousee täältäkin. Täältä maakunnan laidalta on henkisesti pitkä matka tulla sinne polkemaan ruuhkassa :), mutta tämä oli kyllä lähes koko viime kaudenkin puolison kanssa agendalla odottamassa oikeaa hetkeä. Oikea hetki ei terveyssyistä ole tämänkään viikon sunnuntai, mutta toivottavasti kuitenkin ennemmin kuin myöhemmin.
Pekka Sirkiä
29.04.2024, 22.08
Suuren kysynnän vuoksi -- vaikkei olla vielä ehditty mainostaa HTP-lenkkeilyä tiktokissa :cool: nuarisolle -- järjestetään huomenna tiistaina 30.4. vappuaaton aamulenkkinä Lentokentän kierto, about 40+ kilometriä, lähes koko matka pyöräteitä pitkin. Lähtö siis Maunulasta Koivikkotien ja Männikkötien risteyksestä klo 10. Keskari maltillinen 23-25, tai jää ehkä allekin... T e r v e t u l o a, uudet ja wanhat!
Pekka Sirkiä
30.04.2024, 14.24
...kierrettiin, juu, lentokenttä, vieläpä varsin maltillisesti, kun mukana oli vasta muutaman kerran maantiepyöräilleitä kuskeja. -- Dataa: allekirjoittaneelle kertyi ovelta-ovelle 47 km, koko reissun keskari oli 21,4 km/h (sis. pyörätiesiirtymät kehä III:n sisällä) sekä varsinainen "treenikeskari": 24,3 km/h, kun ajettiin Seutulan ja Ruotsinkylän peltojen keskellä. --> Vastaavaa menoa on luvassa la-su-ma -lenkeillä ;) jatkossakin. Huom! Tällä kertaa ei ollut mukana "vapaan vauhdin osuutta", tosin muutama mäkikiri otettiin paluumatkalla (vastatuuleen) ihan vain "muodon vuoksi" :cool:
Pekka Sirkiä
04.05.2024, 16.50
Ajettiin lauantailenkillä Bembölen kahvituvalle ja osa jatkoi pidemmälle. Mukana uusia ja wanhoja kuskeja 3+1. Kiva ilma, kiva(n :) kevyt) lenkki näin kauden alkuun.
Jk. Maanantaina Viikin Prismalta klo 18 hieman kuntoilullisempaa menoa luvassa. Erityisesti (ylä)mäissä viihtyvät mukaan :cool:, ja muutkin voivat testata omaa (alkukauden) kuntoaan ns. vapaalla vauhdilla (TM, R) (5 km) :D, joka sisältyy muuten kevyehköön (= 43 km) tai keskiraskaaseen (= 63 km) lenkkiin; optiona viel', ett' vapaan vauhdin mäet voi ottaa uusix pidemmän lenkkivaihtoehdon(kin) paluumatkalla :cool::eek::cool: ...mutta, toki, paluun voi ajaa kevyemmin Uuden Porvoontien kautta, kuten pääjoukon pääosa arvatenkin tekee.
------------> Muistakaa myös nämä!!! HTP:n kuntoajovalmennus (https://www.hs.fi/menokone/events/117694) sunnuntaisin ja Pyöräilyneuvola (https://www.hs.fi/menokone/events/117695) ensi tiistaina!!! <------------
Pekka Sirkiä
07.05.2024, 09.48
...olipas hyyyyytävä ajosää eilen :eek: ...5 astetta klo 20... Yleisön pyynnöstä lyhennettiin maanantailenkki 32 km:iin, ts. käytiin Kunkulla kääntymässä ja Sotungintietä takaisin Viikkiin.
Jk. Nähdään tänään tiistaina livenä HTP:n ständillä Isoisänsillan luona klo 16-18! (https://www.hs.fi/menokone/events/117695) Tervetuloa kysymään pyöräilystä minulta, Jannelta ja Ismolta, siis ihan mitä tahansa! Kysyä saa, mutta esim. alamäkiajosta ei ihan kaikkea tiedetä... sen sijaan arki-, retki-, kunto-, kilpa-, työmatkapyöräily & fillarin tekniikkakysymykset ovat hallussa, ja ketjuihin saa öljyä, niin kauan kuin suihkepulloja riittää.
Pekka Sirkiä
14.05.2024, 00.59
Äitienpäiväviikonlopun tauon jälkeen ajettiin maanantailenkki pidennettynä, ts. matkaa itäisille-koillisille maille kertyi 63 km, keskari 23 km/h (-- okei, lenkin keskivaiheilla saatettin kiirehtiä enemmänkin :D mutta allekirjoittaneen mittarissa oli em. lukemat ovelta-ovelle mm. kehä III:n sisällä huomaavaisesti & varovaisesti ajelun jälkeen). Huom! Yksi kuskeista ajoi ns. helpotetun lenkin, eli jäi omalle reitille ajettuaan osan matkaa pääjoukon mukana; näin saa & toki pitääkin tehdä, jos ja kun kunto ei ole vielä kohdillaan; ihan järkevästi menetelty; ko. kuski olikin ex-kisaaja. -- Kuntovinkkinä: ajakaa parempikuntoisten kanssa, niin kuntonne kehittyy paremmin kuin samankuntoisten kanssa treenatessa (= MOT, QED, TM, R jne.). Porukka-ajossa parempikuntoisten kanssa pystyy ajamaan tasaisella reitillä pitkäänkin, jos ei erehdy vetämään tai mäissä reuhtomaan; yleensä ns. noutaja tulee, jos joutuu ajamaan mäissä "punaisella" liian monta kertaa. Muistan eräänkin kerran, kun roikuin :cool: CCH:n lenkillä, ja em. noutaja tuli loivassa ylämäessä Nurmijärvellä... :o
Tälle Hyvän Tuulen Pyöräilyn joukolle voisi sopia lauantaina 18.5. ajettava Lions-pyöräily (https://www.lionspyoraily.fi/lions_pyoraily/reitti_vaihtuu_toivomusten_mukaan/). Vauhti on oikein maltillinen 20 km/h Helsinki-Porvoo-Mäntsälä-Helsinki. Voi ajaa koko lenkin tai tulla muutamalle etapille oman tilanteen mukaan. Mainitsen tästä erikseen siksi, että CCH on lupautunut vetämään porukkaa sekä tarjoamaan huoltoauton.
Pekka Sirkiä
17.05.2024, 11.40
Kiitos, Esko, tiedosta & kutsusta!!! Ja muillekin pk-seudun lenkkiaktiiveille tiedoksi, että HTP ry järjestää viikoittain kuntolenkkejä (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/) (joita esim. HePo ei enää järjestä) mm. erittäin suosittu Viikin maanantailenkki klo 18 :) TERVETULOA LENKEILLEMME, UUDET JA WANHAT KUSKIT!!!
Pekka Sirkiä
18.05.2024, 16.37
Normilenkki, 50 km, ovelta-ovelle; ts. lentokenttä laajemmin /Seutulan kautta/ kiertäen. Jk. Lähtöpaikalla lihaskuntoneuvontaa & muistutus tavoitteiden saavuttamisesta asteittain, ts. heti ei tarvitse pyrkiä täydelliseen suoritukseen. Säännöllinen & nousujohteinen yrittäminen kohti tavoitetta jo auttaa, jos voimia ei ole heti 100 % suorituksen tekemiseen. Kun yrittää tarpeeksi sitkeästi (lue. säännöllisesti), huomaa yllättäen pääsevänsä ensin yhteen (!) suoritukseen, sitten pian tulee muutama lisää. Huom! Nopean kehityksen - alussa - jälkeen tulee yleensä stoppi, mutta kun tämän tietää, oivaltaa, että pitää treenata vielä lisää, että pääsee (seuraavasta) "kynnyksestä" yli. -- Käytännössä vaikka näin: kun ajoin kauan, kauan sitten 10 km:n aika-ajon 15 minuutissa, seuraava tavoite oli ajaa 20 km puolessa tunnissa :cool: jne.
Pekka Sirkiä
19.05.2024, 15.22
Ajettiin tänään (vain) kolmen kuskin voimin -- Moikka, pitkästä aikaa, Dave!!! -- lentokentän kierto, ovelta-ovelle 45 km. Ihan normimenoa tänäänkin + pari ylämäkikiriä; odoteltiin niiden jälkeen hitaampia.
Jk. Puhetta juomisesta lenkin aikana: allekirjoittaneella jo monena vuotena granaattiomenamehu (teräs)pullossa!!! Raikasta + sopivan hapanta, kun laimentaa vedellä. -- Joskus tutkittiin, että mikä olisi paras ns. palautusjuoma (= näitä nuarten höpinöitä :) ) ja todettiin, ihan tieteellisesti, että kaakaohan se parasta on.
Jjk. Helteisen lenkin jälkeen maistuu, imho: --> vesimeloni --> on ihan parasta :cool: kun siinä on nestettä + sopivasti hiilaria + kuituja. Nam!!!
Pekka Sirkiä
21.05.2024, 10.24
Yleisön toivomuksesta käytettiin maanantaina vaihtoehtoista reittiä pohjoisen kautta, ts. ajettiinkin Viikistä Kuninkaanmäkeen ja sieltä edelleen Nikkilään, Hindsbyhyn & kiivettiin Immersbyn mäet pohjoisesta etelään (...wanha, tuttu reitti). -- Keskari Viikistä-Viikkiin oli 24,6, ja matkaa kertyi 54 km.
Jk. Kiva huomata, btw, että vuosien takaiset kuskit -- Tervehdys :D teille kaikille näin kollektiivisesti!!! -- ovat löytäneet HTP:n lenkit!!! Jatkamme lenkkiohjelman kehittämistä, ja ennakkotietona kerron, että Maunulasta (1. lähtöp.) ja V-koskelta (2. lähtöp.) aletaan ajaa myös iltaisin :) Tällöin HTP:n lenkkejä olisi jo 4 päivänä viikossa, mikä johtaa vääjäämättä kunnon kehittymiseen, jos säännöllisesti ehtii niille osallistua :cool:
Pekka Sirkiä
25.05.2024, 14.29
Oli niin lämmintä, että lyhennettiin reissu (= löysää kruisailua) vain n. 30 km:iin. Ajeltiin pääosin varjoisia pyöräteitä pitkin: Maunula, Pirkkola, Kehä I, Tapanila, Malmin lentokenttä kiertäen, Kivikko, Viikki jne.
Pekka Sirkiä
26.05.2024, 22.23
Tänään lyhennetty lenkki sopivasti varjoisien pyäräteiden kautta, noin 25 km. Ekax Maunulasta Leppävaaraan radanvartta, sieltä Kehä I:n kautta takaisin Vantaanjoelle. Lenkki on suositeltava - helteisen sään ohella - jos ei ehdi pidemmin ajella; samaa reittiä jatkamalla pääsee Itäkeskukseen asti (30-40 km), ts. lähialuelenkkeilyä parhaimmillaan :)
Pekka Sirkiä
27.05.2024, 23.57
Maanantailenkki ajettiin Viikin-Kuninkaanmäen-Nikkilän-Boxintien-Söderkullan kautta takaisin Viikkiin. Allekirjoittaneelle tuli 70 km mittariin, ja keskari vaihteli reitin eri vaiheissa 26-27 km/h. Mukana ajossa oli tällä kertaa varsin edistynyttä (lue. kokenutta) jengiä (...porukan ikäpresidentti, 60 v, pysyi hyvin mukana, ja vasta aivan lopussa, Itäkeskuksessa, alkoi matka painaa, mutta sinnikkäästi "papparainen" ajeli Viikkiin saakka :cool:) -- Kiitoksia erityisesti hyvää vauhtia pitäneille vetäjälle/vetäjille!!!
Pekka Sirkiä
30.05.2024, 11.19
Uudella keskiviikkolenkillä ajettiin Rusutjärven (trad.) lenkki. Riipiläntien uusi kevari https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/cool.png oli oikein mainio, mutta Metsäkyläntie ihan kuopilla :mad: (...veikkaan, että koska kuopat haittaavat autoilua_kin, parannusta on tulossa...) --> Keskari 26*, ovelta-ovelle 68 km (pelkkä Rusutjärven lenkki n. 40 km*). Paluu tällä kertaa Hgin pitäjän kirkon kautta (Siltamäki-Oulunkylä jne.).
Metsäkyläntien kuoppia ja halkeamia paikkailtiin pelto-osuudella muutamia vuosia sitten pika-asfaltilla ja noruttamalla bitumia. Ne ehkä palvelivat autoilijaa, mutta paikkausten reunat pompottavat pyörää. Nythän on tosiaan tullut lisää monttuja siihen eteläpäätyynkin. En pidättelisi hengitystä parannusta odotellessa.
Pekka Sirkiä
01.06.2024, 16.48
40 km, parisen tuntia "varjoisia pyöräteitä pitkin". Onneksi pilvisyys & maltillinen vauhti & poikkeaminen Pohjois-Haagan kirjastossa pitivät tolkuttoman hikoilun :p loitolla tältä lauantain "kuntolenkiltä" :cool:
Pekka Sirkiä
02.06.2024, 16.15
50 km, H-V:n lentokenttä/Ruotsinkylä/Siltamäki + paluun pidennys Tapanilan kautta (...mm. Päivöläntie 21; Pyörämiesten (https://pyoramiehet.fi/) ikkunassa 80-luvun Motobecane). -- Repa mukana 4/5 lenkistä.
Pekka Sirkiä
04.06.2024, 09.10
Kokenutta jengiä mukana: ajettiin Viikistä pidennetty 68 km:n lenkki 27:n keskarilla "koukaten" pohjoisen kautta. Reittikuvaus: Kunkku, Sotungintie, Immersby, Hindsby -- sitten kevennety Söderkullantie (= oikein hyvä pinta!!!) -- ja takaisin Porvoontien kevaria.
JK. Leveämmällä(kin) renkaalla, btw, pärjää HTP:n lenkillä :cool: Jjk. Itse ajoin trad. 25 mm:llä, mutta tiet ovat nykyisin niin kehnoja :mad:, että ymmärrän hyvin suuntauksen leveämpiin.
Pekka Sirkiä
06.06.2024, 13.44
Keskiviikkolenkki heitettiin vielä helteisessä, mutta vastatuulisessa (= keskari vain 24 km/h) illassa n. 60 km. Ajettiin aluksi Riipiläntien niiiiiiiin tasapintaista kevaria, mutta tällä kertaa oikaistiin Palojoentien kautta etelään ja ajettiin Nahkelan (ei-yhtä-hyväkuntoista-kevaria) Ruotsinkylään, josta edelleen Hgin Pitäjänkirkon sekä Tapaninkylän kautta Oulunkylään.
Jk. Kyllä vielä ehtiin/mahtuu mukaan HTP:n lenkeille, sekä nuaret että wanhat :) HTP-lähtöjä (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/) on nykyisin niiiiin monta (= 4 x vko), että jokaiselle löytyy sopiva (...ja jos ei löydy, niin kokeilkaa esim. espoolaisen IK-32:n lenkkitoimintaa (https://ik-32.org/toiminta/harjoitukset/yhteislenkit/), jossa on myös aloittelijaystävällisiä, hitaamman vauhdin lenkkejä perinteisemmän "kilparevittelyn" :cool: ohella).
Pekka Sirkiä
08.06.2024, 17.53
Lauantailenkki ajettiin H-V-lentokentän ja Kunkun kautta pidennettynä: allek. o-o:lle 59 km, keskari 25. Mukana vierailija läntisiltä mailta (= Jussi), tuolta Epsoon käymättömistä korvista. Kiva lenkki puolipilvisessä, viileähkössä säässä (...itsellä käytössä pitkähihainen ajopaita ja caprit). Harmillisesti unohtui vesipullo matkasta, mutta retkivauhti + lämpötila = eipä juurikaan janottanut; en edes syönyt kotona odottanutta vesimelonia, vaan säästin... :eek:
Pekka Sirkiä
13.06.2024, 01.05
Vantaankoskelta suunnattiin Metsäkyläntielle, josta paluu Riipiläntien kautta. O-o 62 km, keskari 24. -- Nyt juhannustauolle! ...paitsi että lauantaina 15.6. lyhyehkö aamulenkki klo 10.30 Maunulan majalta, ja samaisesta paikasta 19.6. klo 17.25 vielä ajetaan, jos säävaraus antaa myöten. Jk. Tällä kertaa söin ed. viestin vesimelonin :p
Pekka Sirkiä
19.06.2024, 21.07
Tänään ajoin (...poikkeuksellisesti ei muita osallistujia) ketjurasvan poistolenkin* (o-o:lle 33 km; Maunula-V:koski/-laakso-Kartanonkoski-Tapaninkylä-Pukinmäki- Oulunkylä).
*Lenkki oli pääosin teknistä pyörittelyä, koska olen siirtynyt ketjuvahan käyttöön, ja kemiallisen varastorasvan poiston & uuden ketjun asentamisen jälkeen heti ekax ajan ns. "kitinälenkin" varastorasvajäämien ym. poistamiseksi.
JK. Hyvää juhannusta kaikille, toivottaa HTP:n väki :) ...ja ajelkaahan varovasti, koska teillä saattaa olla tavallista enemmän "nauttineita" autoilijoita...
Pekka Sirkiä
24.06.2024, 23.01
Juhannustaon jälkeen maanantailenkki meni "irtiotoksi" eli reippaaksi ylinopeudeksi, kun oli sen verran hyvässä kunnossa olevia osallistujia eli käytännössä hyväkuntoinen vetomies, jonka peesissä huonokuntoisenkin kelpasi ajella suht' tasaisella reitillä 67 km keskarilla 29,5 km/h. Okei, gepsi näytti 28,7 (ja Viikistä-Viikkiin, ts. Kunkun-Nikkilän-Söderkullantien-Porvoontie kautta 63 km). --> Huom! Ei pidä antaa keskarin "pomppaamisen" hämmentää, sillä peesissä tosiaan saa oman (alemman) keskarin reippaasti ylös, jos tiivis peesiajaminen sujuu... ja sujuihan se, kun kaksi ex-kisakuskia :cool: oli tällä kertaa asialla hyvässä yhteisymmärryksessä :)
Jk. Palataan taasen "normiin" eli speksiin keskiviikkolenkillä. Ja sopii uusienkin kuskien tulla mukaan ;)
Pekka Sirkiä
26.06.2024, 01.05
Terveisiä IK-32:n tiistailenkiltä. Ajelin 28-ryhmässä, jossa oli 16 kuskia - aivan liikaa kilpailulliseen ajotapaan (= runsaasti kiihdytyksiä ja hidastuksia) sekä asvaltin huonoon kuntoon nähden. Okei, tämä on ihan jees, jos vain tällaisesta "kilpailua simuloivasta" ajotavasta pitää. Muistutan mieliin, ed. postaukseni (= tässä yllä), jossa lähes samoilla spekseillä HTP:ssä ajettin maanantailenkillä huomattavasti miellyttävämmin osallistujien kannalta: pienemmällä ryhmällä, tasaisemmalla vauhdinpidolla, paremmilla teillä (okei, vähän paremmilla). Ja tälläisella rauhallisemmalla, tasaisemmalla ajotavalla & pienellä ryhmällä (alle 10) jokainen kuski näkee reitin railot ja kuopat huomattavasti paremmin. -- Tarkoitukseni ei ole arvostella IK-32:n ajotapaa - se sopii heille, koska seuran tavoite on rekrytoida kilpakuskeja - mutta muistutan mieliin, että on muitakin (!) tapoja ajaa vastaavia vauhteja ja reittejä --> esim. HTP:n tapa :)
JK. Läntisillä mailla kruisailusta tuli tasan 80 km o-o:lle -- ja keskarikin oli... ihan riittävä :cool:
JJK. Jos, btw, haluaa itselleen huippukunnon (tm, r), niin se löytyy, toki, IK-32:sta paremmin kuin HTP:stä.
Pekka Sirkiä
27.06.2024, 00.02
Keskiviikkolenkillä Valkjärven kierto, o-o:lle 71 km, keskari n. 23 km/h. Kahden päivän "kuntokuurin" jälkeen olikin "kevennetty" reissu paikallaan. Käytiin siis tällä kertaa "luoteiskulmassa", kun reitti oli uusi nuaremmalle väelle. Wanhaa sen sijaan harmitti, miten huonossa kunnossa aiemmin nopeasti ajettavana "pikapätkänä" tunnettu Valkjärven tie oli: kuoppia, railoja ja paikkauksia vieri vieressä (ainakin etelästä pohjoiseen) :mad:
Jk. Nämä (iltaisinkin ajetut) hellepäivien lenkit vaativat yllättävän paljon juomatäydennystä!!! Etenkin eilinen IK-32:n "hiit-rymistely" kulutti parissa tunnissa 2 pulloa (ja kolmaskin olis voinut olla varalla takataskussa, kuten ennen aikoina kisatessa). Tänään yksi iso pullo oli liian vähän, puolitoista olisi riittänyt paremmin. Onneksi kotikonnuilla odotti - jälleen - vesimeloni :D
Pekka Sirkiä
30.06.2024, 13.39
Sunnuntaina lyhyt lenkki, <15 km, jonka yhteydessä HTP-tiedotusta (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/) Maunulan ja Pirkkolan urheiluseurojen ilmoitustauluille.
Pekka Sirkiä
02.07.2024, 00.17
Maanantailenkki ajettiin sateen uhan vuoksi pohjois-luoteessa: Viikki-Kuusijärvi-Ruotsinkylä-Nahkelantie-Palojoki-Riipiläntie-Katariinantie-Kartanonkoski-Oulunkylä jne. O-o:lle 80 km, keskarilla 26,6 (= aikalailla tasan tarkkaan 3 h:n lenkki). -- Huomaa, että (esim.) sunnuntaisin (= aamupäivän aloittelijoiden) lenkit ovat ppaaaljoooon lyhyempiä & hitaampia ...mutta, toki, ma/ke/la voi ajaa myös osan matkasta, jos on em. päivinä muuta(kin) tekemistä kuin tolkuton (tm, r) fillarointi... :cool:
Pekka Sirkiä
09.07.2024, 00.48
Tänään ajettiin Spjutsundin lenkki, 84 km, keskarilla 26-27 km/h. Mukana kokenutta väkeä. Pääosin ajettiin Porvoontien kevaria, mutta Boxin tienhaarasta (edestakaisin) 2 x 10 km huonokuntoista :mad: asvalttia meren rantaan (lue. laiturille) saakka. Jk. Pitänee ajaa seuraavan kerran jalostamon kautta.
sakahart-73
11.07.2024, 16.33
Keskiviikkolenkillä mukana yksi uusi kuski ja tämän kesän "uusvanha". Ajettiin lyhyt reilu tunnin lenkki Vantaankoskelta Klaukkalaan ja takaisin pienempiä ja osittain uusia reittejä. Kiitos kartanluvusta !
Pekka Sirkiä
13.07.2024, 15.19
Lauantaina 47 kilometrin (o-o:lle; 2 h) aamulenkki V:kosken - Ruotsinkylän kautta. Osin pilvistä, eikä niin kuumaa vielä aamupäivällä.
Jk. Joku kysyi, että millaisella fillarikalustolla jengi ajaa? Vastaus: Sekalaisella; uutta ja wanhaa, esim. itsellä 450 eurolla ostettu käytetty alumiinipyörä (9v) Soran osasarjalla. Jalassa Lidlin ajokengät, jalassa saman firman ajohousut; satulakin taitaa olla "Liiteristä"; päällä tänään tosin Assosin "sveitsipaita" :cool:
Jjk. Aiemmin kysyttiin, että voisiko HTP:llä olla erillisiä keskariryhmiä? Jos/kun jengiä saadaan mukaan enemmän, niin kyllä, toki. Tämä on ns. pitkä tähtäimen suunnitelmassa, imho.
Pekka Sirkiä
16.07.2024, 00.05
Valmentaja "vihelsi pelin poikki" eli lähetti koko jengin "ehdottoman kevyelle" maanantailenkille ylikunnon ja -rasituksen välttämiseksi: Viikki-Kuusijärvi-Kunkku-Sotungintie-Itäkeskus-Viikki, yht. 57 km (o-o:lle), keskarilla 20,3 km/h.
Pekka Sirkiä
18.07.2024, 00.56
Kevyt viikko jatkui keskiviikkolenkillä: 40 km, kehä III:lla ajeltiin sadealuetta "pakoon". Ja melkein :eek: onnistuin pääsemään kuivana kotiovelle... onneksi oli sadetakki :D mukana toisessa pullotelineessä.
Pekka Sirkiä
20.07.2024, 13.56
Lauantaina ajettiin, edelleen, kevennetty 40 km (n. 2h). Jk. Tiedoksi: "Jomma", 90 km, ajetaan la 3.8. klo 10.00 Haminan Tervasaaren parkkikselta lähtö & maali (säävaraus). Noin 1,5 h motaria pitkin Hgistä ;)
Pekka Sirkiä
21.07.2024, 15.23
Kevyen viikon "loppukevennys": 45 km, Maunula-Malmi-Kunkku-Sotungintien/Porvoontien kautta takaisin (...ja sade alkoi vasta klo 14 iltapäivällä :D)
sakahart-73
25.07.2024, 17.11
Maanantaina ajettiin vanha keskiviikko-klassikko (Kunkku-Immersbyntie). Keskiviikkolenkiksi valikoitui (suoraan Vantaankoskelta) Klaukkala-Palojoki-Hyrylä ja paluu Tuusulantien kautta.
Maanantaina ajettiin vanha keskiviikko-klassikko (Kunkku-Immersbyntie). Keskiviikkolenkiksi valikoitui (suoraan Vantaankoskelta) Klaukkala-Palojoki-Hyrylä ja paluu Tuusulantien kautta.
Moro! Oliskos ensi viikolla ke-to (31.7 tai 1.8) lenkkiä alle 30 keskarilla. Voisin liittyä mukaan jos tilanne sallii. Osoite, pvm ja kellonaika vastauksena - kiitos!
Pekka Sirkiä
26.07.2024, 19.20
Keskiviikkona_kin (Maunula-V:kosken lähtöpaikoilta) ajetaan jälleen :) lenkki, joka on osallistujiensa näköinen. Ohjeellinen lenkkiseloste, myös muille ajopäiville, löytyy https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/
(https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/)...Huom!!! Koska kausi on jo näin pitkällä, on HTP:n lähtöpaikoilla vakiona rento reitti-, vauhti- ym. neuvottelu, jossa osallistujien toiveet otetaan huomioon :cool:
Jk. Tyytyväisyys HTP:n lenkkeihin lienee tällä hetkellä n. 99 % (oman, rajallisen) havaintoni mukaan :D
Jjk. Terveisiä, btw, Reykjavikista - ja Reykjavikin lahdelta valaita ym. katsomasta. Miellyttävä 9-13 asteen säätila (joskin kosteahko :( ) siellä 66 leveysasteella keskellä Pohjois-Atlanttia.
Pekka Sirkiä
26.07.2024, 19.54
..mainostan tässä vielä (HTP:n ajotapaa kilpailullisempia) IK-32:n kuntolenkkejä: https://ik-32.org/toiminta/harjoitukset/yhteislenkit/
(https://ik-32.org/toiminta/harjoitukset/yhteislenkit/)Jk. HTP:n lenkeillä otetaan aloittelijat/vierailijat huomioon siten, että pidetään matkat/vauhdit maltillisina, kun on uutta väkeä mukana (...oman, kokeneen porukan kanssa ajetaan pidempiä/vauhdikkaampia lenkkejä). Tämä korostetusti mainittakoon, kun olen kuullut, että 80 km:n lenkkimatkaa (helteisenä iltana) on pidetty liian ekstriiminä... joten 20-40 km on ollut aika vakio, kun uutta väkeä on mukana. Viimeksi ajettiin viikko sitten uutta reittiä, joka vieläpä lyhennettiin osallistujien toiveiden (lue. kunnon) mukaan :)
Pekka Sirkiä
27.07.2024, 16.29
...tänään 20 km:n "lyhäri", kehä I:n kautta. Oli noin tunnin riento; ts. lenkki sopii (esim.) "kolmen vartin" spinnaaville salipyöräilijöille...kin :) --> Muista myös huomisen sunnuntain valmennus & lenkki... samaan tyyliin kuin tänään (= kevyesti pyöritellen kevareita pitkin).
Jk. Vielä ehtii, etenkin sunnuntaisin, kokeilemaan HTP:n myönteistä pyöräilyelämystä (tm, r), joka suomeksi tarkoittaa, että aloittelija pysyy lenkillä mukana alusta loppuun - eikä lenkin jälkeen ole tolkuttoman väsynyt.
Pekka Sirkiä
28.07.2024, 14.39
Sunnuntaina ajettiin "kevennetyn kevennetysti" eli ekax Maunulasta Leppävaaraan, ja sieltä Kehä I:n kautta Oulunkylään. Data: 27 km, keskari 19,5 km/h. Jk. Kukaan ei pudonnut lenkiltä (ainakaan liiallisen vauhdin vuoksi :D ).
Pekka Sirkiä
29.07.2024, 22.57
...kesäflunssa iski... vilunväristyksiä, ankaraa väsymystä jne. :eek: Yritän päästä keskiviikkona (Maunulan) lähtöpaikalle (...lenkistä en lupaa mitään).
sakahart-73
29.07.2024, 23.40
Paranemisia ! Ajettiin lyhyen rapsakka Ingman-Immersbyntie n. 30 keskarilla (Mellunkylä-Mellunkylä osuus). Koko lenkki n. 60 km. Aiempaan tiedusteluun viitaten keskiviikon lenkki siirtynee torstaille sateen uhan vuoksi. Samat lähtöajat: 17.25 Maunulan maja ja 18.00 Vantaankoski. Reitti selvinnee ajon aikana !?
Paranemisia ! Ajettiin lyhyen rapsakka Ingman-Immersbyntie n. 30 keskarilla (Mellunkylä-Mellunkylä osuus). Koko lenkki n. 60 km. Aiempaan tiedusteluun viitaten keskiviikon lenkki siirtynee torstaille sateen uhan vuoksi. Samat lähtöajat: 17.25 Maunulan maja ja 18.00 Vantaankoski. Reitti selvinnee ajon aikana !?
Seuraan tilannetta. Tulen Maunulan majalle keskiviikkona tai torstaina klo 17.25 jos lenkki järjestetään.
sakahart-73
01.08.2024, 23.32
Keskiviikkolenkki ajettiinkin torstaina. Vantaankoskelta Klaukkala-Rinnekoti-Bodom ja kehä III:sta paluu. Aivan loistava reitti, sai kehuja myös ulkopaikkakuntalaiselta ! Omaan mittariin kertyi 75 km ja keskinopeus ~25.
Pekka Sirkiä
02.08.2024, 11.45
Kiitoksia ahkerille :) ajelijoille, epävakaasta säätilasta huolimatta!!! Tiedoksi, että olen tulossa mukaan asap (...ainakin vierailemaan lähtöpaikalle la-su), kun olo tästä vähitellen parenee. -- Wanha walmentajan ohjehan kuuluu: "Lepää yhtä monta päivää, kun olet ollut sairaana". Eli kun oireita on 3-5 päivää, niin lepoa niiden jälkeen (siis oireiden poistuttua) myös 3-5 päivää!!!
Jk. ...seurakaverini vuosikymmenten takaa, terkkuja Seppo H:lle, sai ikävän jälkitaudin, btw, kun aloitti treenin liian aikaisin :mad:
Jjk. Kuten huomaatte, myös aloittelijat ja ensikertalaiset voivat aivan hyvin tulla mukaan syksymmälläkin :) ...Vielä yxi omakohtainen muistelus: kun v. 2001 aloitin HePo:ssa, niin tulin aluksi mukaan myähäissyksyn lenkeille, koska ajattelin, ettei ole niin noloa tipahtaa porukasta, kun ajokausi on muutenkin lopullaan. Jatkossa kävikin sitten niin, että olin ko. em. yhdistyksen hallituksessa :cool: seuraavat 10 vuotta...
Pekka Sirkiä
03.08.2024, 16.34
Tänään lauantaina Maunulasta V-kosken kautta Riipiläntielle, jonka, ah, niin kevyesti ajettavalta, uudelta kevarilta Klaukkalan kiertoon (Hämeenlinnantien yli, Kirkkotien kautta) ja via Kivistö/V-koski/K-tammi takaisin. O-o:lle 69 km, keskarilla 24 km/h. - Kiitos osallistujille, jotka ottivat vauhdinpidossaan "toipuvan" kuskin hyvin huomioon :) Jk. Klaukkalassa vähän kosteampaa, kehä III:n sisällä kuivaa (sade alkoi täällä "rantsussa" vasta iltapäivällä).
Pekka Sirkiä
07.08.2024, 23.43
Olipas rankka (tm, r) lenkki, vaikka pituutta ei ollut kuin 71 km (o-o:lle) keskarilla 24,2 km/h. Neuvottelimme V-kosken lähtöpaikalla ns. mäkilenkin Rinnekodin ja Velskolan Pitkäjärven (Bodomin & Bembölen & Leppiksen) kautta. Huomasin reissun aikana selvästi, etten ole mäkiä tällä kaudella juurikaan ajanut, kun Rinnekodin jälkeen nousuja riitti toinen toisensa jälkeen... toinen toistaan jyrkempiä ja/tai pidempiä... :eek: -- Ylisummaan: olipas väsyttävä reissu, mutta toisaalta myös oivallinen "poikkeutus" normitreenistä :D
Jk. Kun (maantie)ajokausi kääntyy vähitellen loppuaan kohden (iltojen pimentyessä syyskuussa), voisitte alkaa pohtia, mitä "uusia kujeita" ensi kaudella eli ajokaudella 2025 voisi HTP:n lenkkiohjelmaan ottaa. --> Lyhyempiä, pidempiä, hitaampia, nopeampia?!? Uusi lähtöpaikkoja, lähtöaikoja, on-demand/in-design-:cool:-lenkkejä? Uusia tapoja "koota joukkoja"? yms.
Pekka, ajoitteko eilen Keimolantietä Vantaalta Luhtaanmäen suuntaan noin klo 18? Heti moottoritien ylittävän Lautmäen risteyssillan (kyllä, sellainen nimi sillä on) jälkeen itäpuolen mutkassa tuli vastaan noin kuuden maantiepyöräilijän joukko suurin piirtein kuvaukseen sopivaa vauhtia.
Pekka Sirkiä
08.08.2024, 10.23
Moi, Esko, eipä ollut HTP:n jengi, koska ajoimme poikkeuksellisesti pienemmällä ryhmällä eilen. -- Mistä tulikin mieleeni, että syssymmällä voisimme koordinoida pk-seudun pyöräilyseurojen ajokauden 2025 lenkkeilyä siten, että (esim.) IK-32:n "rasitus" ylisuurten :eek: harrastajamassojen lenkkeilyttämisestä jakautuisi tasaisemmin, elikkä jengiä ohjautuisi paremmin pienemmille toimijoille (lue. pienemmässä HTP:n ryhmässä on monin kerroin mukavampaa ajella :D ...kuin ylisuuressa, kisavauhtia "kaahaavassa" porukassa). --> En tiedä, mikä CCH:n intressi tässä asiassa on, mutta noin yleensä voisi ajatella, että usempi toimija (ja vieläpä jollain tavoin rationaalisesti hajautetusti) voisi olla parempi kuin nykyinen tilanne, jossa HePon jättämää aukkoa "paikkaillaan" enemmän tai vähemmän ad hoc-tyyliin...
Jk. HePo, btw, lienee "poissa pelistä" edelleen 2025, joten nyt (!) on muillakin "tilaa & momentum" operoida ei-kilpailullisessa pyöräilyskenessä...
Jjk. Okei, nuariso toimii jo omissa some- ym. ympyröissään, mutta jos ja kun (trad.) seuratoimijat haluaisivat saada osansa (ikäluokkien mukana yhä vaan pienenevästä & somen kautta atomisoituvasta) harrastajamäärästä, niin jotain tarttis tehrä... imho.
CCH:lle tulee viikoittain kyselyjä kimppalenkeistä. Meillä on toki la-su lenkit Tammiston Mäkkäriltä klo 10, mutta tarvittaisiin jotain HePo-lenkkien kaltaista. Haasteena on, ettei toimintaan sitoutuvia vetäjiä ole.
Pekka Sirkiä
08.08.2024, 11.37
HTP:llä on sitoutuneita vetäjiä :) ja lenkeillämme (joita on jopa useampia/vko) on tilaa!!! ...mutta kun ollaan uusi toimija alalla, ei ole tunnettuutta... vielä... Tämän vuoksi pitäisi saada lenkkikoordinaatio pk-seudulla paremmaksi, että lenkkien kyselijät ohjautuisivat (lue. ohjattaisiin) heille sopiville (kuntotaso, ajankäyttö, ajomukavuus jne.) lenkeille. --> Lyhyesti: tarjonnan skaala paljon nykyistä laajemmaksi, että olisi valinnanvaraa - siis myös täällä trad. seurapuolella - lenkkiseuraa kaipaaville. Merkittävässä osassa on tiedotus, jossa myös pitäisi olla paljon nykyistä laajempi "paletti" käytössä, esim. pistetapahtumia useammin siellä, missä on pyöräilijöitäkin, ts. pyöräväylillä näkyvyyttä paaaaaaaaaaaalllllljooooon paremmaksi ;)
Jk. Vetäjäpula on ratkaistavissa, imho (...nykyajan vaatimusten mukaisesti).
Pekka Sirkiä
11.08.2024, 13.34
Sunnuntailenkki Viikin, Itäkeskuksen, Sotungintien, Hakunilan, Vaaralan, Suurmetsän, Tapanilan, Malmin, Oulunkylän :cool: jne. kautta. Yht. o-o:lle 47 km (Maunulasta n. 37 km).
Pekka Sirkiä
11.08.2024, 13.41
...jatkan vielä, että tästä näet HTP:n lenkkiohjelma (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/)n. Huomiona sellainen, että kesän keskarit ovat jääneet hieman matalammiksi (so. kevään tasolle) kuin oli alunperin suunniteltu (isommille pääjoukoille), mutta ajomukavuus puolestaan (toteutuneissa pienemmissä ryhmissä) on ollut parempi :D
Pekka Sirkiä
14.08.2024, 23.55
Keskiviikkolenkki Klaukkalan Valkjärven ympäri ajettiin pohjoisesta etelään. Ekax Riipiläntielle, siitä Kirkkotielle ja Honginojantien risteyksen jälkeen Vjt:lle. V-koskelta-V-k:lle kertyi 49 km (o-o:lle 73 km). Keskari vaihteli: Maunulasta 26,6, V-Koskelta 27,9 km/h. -- Ylipäänsä Vj:ntie oli paremmin ajettavissa pohjoisen suunnasta (kuin etelästä pohjoiseen).
Jk. Huom! Ensi sunnuntaina 18.8. _ei ole_ klo 10 HTP-valmennustilaisuutta.
CCH:lle tulee viikoittain kyselyjä kimppalenkeistä. Meillä on toki la-su lenkit Tammiston Mäkkäriltä klo 10, mutta tarvittaisiin jotain HePo-lenkkien kaltaista. Haasteena on, ettei toimintaan sitoutuvia vetäjiä ole.Millaisella keskarilla noita la-su lenkkejä vedetään, onko paljon porukkaa, ovatko kaikille avoimia jne?
Pekka Sirkiä
15.08.2024, 11.36
Koska HTP ry pyrkii saamaan väkeä mukaan toimintaansa :) eikä karkottamaan kuskeja :eek: lähtöpaikoilla sovitetaan lenkki osallistujien mukaan. Rautalangasta: jos on kokenutta väkeä paikalla, kuten oli eilen keskiviikkona, ajetaan vauhdikkaammin. Jos taas on alottelijoita/ ensikertalaisia/ kokeilijoita, ajetaan maltillisemmin.
Jos ja kun olen itse paikalla, voin vetää myös hiiiiittttaaaastttiiii, elikkä ei ole pelkoa, että ensikertalaiset pudotetaan tai "perä jää". Korostan vielä ties monennen kerran, että ei, HTP ei ole kilpailuseura (vrt. esim. CCH/IK-32, joiden lenkeillä ajetaan "kisaa simuloiden").
HTP:n lenkillä ajetaan tasaisella rasituksella (pääosin), eikä tavoitteena olen väen jakaminen "jyviin ja akanoihin" (kuten kisapuolella). Tavoitteena HTP:llä on, että lenkillä tulee "myönteinen pyöräilykokemus", mikä tarkoittaa, että kuski, uusikin, pysyy mukana lenkin alusta loppuun eikä ole lenkin jälkeen (ainakaan täysin) väsähtänyt, eli jaksaa ajella vielä kotiinsakin :)
Ai, niin, vastaus kysymykseen: 23-28 km/h ollaan tavallisimmin ajeltu; tällä kaudella enimmäkseen jopa alle 25:n on jäänyt usein, ja omalla vetovuorolla olen ajanut jopa ihan 21 km/h lenkkejä, etenkin sunnuntaisin. HUOM! Jos haluaa ajaa säännöllisesti esim. 28, 30, 32:n km/h keskarilla tai jollain muulla, voi toki HTP:n lenkille perustaa sellaisen; laitetaan lenkki nettisivulle ja sovitaan vetäjävastuusta. Pääasia, että lenkille tullessa (edes noin suunnilleen) tietää, että mitä vauhtia ajellaan.
Siunatux lopux: jostain on aloitettava, ja jos itse olisin aloittelija, aloittaisin mieluiten HTP:n kuntolenkiltä, sillä HTP:ssä aloittelijakin otetaan vakavasti, sillä hän saattaa olla tulevaisuuden säännöllinen porukkalenkkeilijä :) tai jopa mestari alallaan ...terveisiä Juha K:lle ja Janne N:lle :D
Jk. Ei se matka tapa, vaan vauhti; ts. ei pidä pelätä kilometrejä (joita kertyy porukassa helpommin kuin yksin ajellessa), vaan ns. ylirasitustilassa ajamista. Tämä tiedoksi lyhyempiä matkoja omatoimisesti ajelleille, jotka miettivät, että jaksaako ajaa 70 km, jos on ajanut yksin vain 40-50 km. Ja sunnuntaisin taatusti jaksaa ajaa, vaikka olisi vain spinnannut 45 minuuttia aiemmin, sillä ajamme vain noin 15-40 km pyöräteitä pitkin (esim. kehä I/III).
Pekka Sirkiä
15.08.2024, 11.56
...porukan määrä vaihtelee, joskus on enemmän, joskus vähemmän (...5-8 kuskia on ajomukavuuden osalta ihanteellinen määrä). Ja ihan avoimia lenkkimme ovat, koska pitää mahdollisimman monen päästä kokeilemaan, että sopiiko porukkapyöräily juurikin itselle. Eihän sitä tiedä kokeilematta, että sopiiko jokin uusia asia vai ei. -- En nyt oikein tiedä, että miten enää vakuuttavammin vakuuttaisin, että HTP on oikea paikka aloittaa porukkalenkkeily, joten voisko joku muukin (kuin allekirjoittanut) kehua HTP:n lenkkejä, pliiiiisssss!!!!
Jk. Kun aloitin HePossa vuosituhannen vaihteessa, ajelin ekax 1,5 vuotta porukassa "hang-a-rouderina", jotta vakuutuin, että "hepoilu" sopi minulle. Siten rohkaistuin, ja maksettuani jäsenmaksun, jouduinkin heti hallitukseen (10 vuodeksi) & sain monia mielenkiintoisia edustustehtäviä, mm. lajiliiitossa.
voisko joku muukin (kuin allekirjoittanut) kehua HTP:n lenkkejä, pliiiiisssss!!!!
En ole HTP:n lenkeillä ollut, mutta noin 15 vuotta sitten Pekan matkassa monestikin Hepon lenkeillä. Niiden perusteella uskoisin Hyvän tuulen pyöräilyn olevan juuri sitä mitä nimessä luvataan. :o
HTP ei ole kilpailuseura (vrt. esim. CCH/IK-32, joiden lenkeillä ajetaan "kisaa simuloiden").
HTP:n lenkillä ajetaan tasaisella rasituksella (pääosin), eikä tavoitteena olen väen jakaminen "jyviin ja akanoihin" (kuten kisapuolella).
Oikaisen tähän pari juttua:
-IK-32 on urheiluseura, ei kilpailuseura vaikka osa jäsenistä osalistuukin kilpailuihin. Valtaosa jäsenistä on tavallisia kuntoilijoita jotka eivät osallistu.
-Varsinkaan kaikille avoimilla lenkeillä joista täälläkin ilmoittelen ja joille voivat osallistua myös muut kuin seuran jäsenet ei suinkaan ajeta kisaa simuloiden. Tavoitteena niilläkin on ryhmässä ajamisen harjoittelu kuntoilumielessä ja mahdollisimman tasaisella kuormituksella ajaminen eikä niilläkään jaeta väkeä jyviin ja akanoihin.
Edellä mainitussa on luonnollisesti omat haasteensa koska lenkeille on osallistunut senverran ajajia että ryhmäkoko on väistämättä jotain muuta kuin 5-8 ajajaa ja toimitaan porukan kanssa jossa kaikki eivät tunne toisiaan eivätkä välttämättä vielä omaa paljoakaan kokemusta aiheesta. Tämän varmaan allekirjoittaa jokainen joka esim. on osallistunut johonkin kuntoajoon isommassa ajoryhmässä. Tässä vaiheessa kautta meno on kyllä aina tasaisempaa kuin alkukesästä koska osa porukasta on vakinaamoja jotka ovat käyneet lenkeillä koko kesän.
Kaikenlaisille ja -vauhtisille lenkeille varmasti löytyy tilaus ja osallistujat joten hyvä että on tarjontaa ja vaihtoehtoja. Väärinkäsitysten välttämiseksi katsoin kuitenkin tarpeelliseksi selventää noita paria asiaa.
Kireitä ketjuja vaan kaikille!
Pekka Sirkiä
15.08.2024, 23.31
Kiitos, ViSu, viestistäsi!!! Tarkennan vielä, että HTP toimii lähtöpaikkojen osalta keskisessä, itäisessä ja pohjoisessa Helsingissä /Vantaallakin/ ...ja IK-32 puolestaan Espoossa. Iikoolaiset hoitavat lenkkinsä oikein mallikkaasti oman kokemukseni mukaan; olen ollut mukana muutamalla, yhden kerran tosin tuli rengasrikko huonoon asvalttiin pian lähdön jälkeen... Mitä tulee lenkkien järjestämiseen ja ajotapaan niillä, niin halukkaat voivat käydä vertailemassa eri tahojen järjestämiä lenkkejä ja tehdä kokemuksensa mukaan omat johtopäätöksensä. -- Soisin itse, että ottaisimme, siis me pk-seudun lenkinjärjestäjät, parhaat puolet "kilpailijoiltamme" käyttöön omilla lenkeillämme, jolloin osallistujat hyötyisivät eniten ;)
Hyvää työtä varmasti teette. Sen verran täytyy todeta että tästä foorumista on kyllä aika ajanut ohi jo vuosia sitten mikäli noistä haluaa tiedottaa laajasti tämän päivän harrastajakunnalle.
Eipä kiinnostunut kovin helposti löydä pääkaupunkiseudun ryhmälenkkitarjontaa Facebookistakaan. Maantiepyöräily-ryhmässä juuri kyseltiin ja joitain vastuksia saatiin, mutta ei toivoakaan mistään selvästä listauksesta ajopäivineen, lähtopaikkoineen ja -aikoineen.
Aika paljon porukkalenkkejä taidetaan nykyään ajaa ennestään tuttujen ajajien kesken WhatsAppissa spekseistä sopien?
Pekka Sirkiä
19.08.2024, 09.24
Mainittakoon edelliseen kommentointiin liittyen, että Fillarifoorumi on sekä ulkoista että sisäistä tiedotusta HTP:lle; tällä hetkellä tosin enemmän sisäistä. Varsinaista HTP-mainontaa (https://www.hs.fi/menokone/events/133143) (ulkoista) tapahtuu sitäkin, toki. Some-/nettimaailma vaikuttaa nykyaikana sen verran vahvasti, että eri alustoilla pitää/pitäisi olla "presenssiä", juu, tiedetään.
Jk. Tällä viikolla HTP:n toimintaa jatkuu kotisivumme lenkkiohjelman (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/) mukaisesti; edelleen säävarauksella ...tosin lokasuojalliset (tm, r) ajavat oli sää millainen tahansa :)
Pekka Sirkiä
19.08.2024, 10.54
...mainitsen vielä, että juuri päivitetty HTP:n "Usein kysytyt kysymykset" (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/porukkalenkkien-ukk/) on mahdollista linkittää Facebook- ym. alustoille ihan jokaiselle, joka haluaa infota kyselijöitä pk-seudun pyöräilyskenestä. Ns. virallisten pyöräilyseurojen, CCH:n, IK-32:n, Prologin, HePon sekä uusimman tulokkaan, HTP ry:n, valitseminen pyöräilyn (lue. maantiepyöräilyn) aloituspaikaksi on mielestämme mainio tai jopa kerrassaan loistava idea :) ...vaikka, toki, myös vähemmän muodollisia aloituspaikkoja ja -ryhmiä pk-seudulla on mahdolista kokeilla. Vakiintuneet ry:t ovat - tätä mielelläni korostan - sentään edes jonkinlaisen "laadun tae" näissä fillariasioissa :D
Pekka Sirkiä
19.08.2024, 23.39
Maanantailenkillä ajettiin vauhdikkaasti, kun oli kokenutta väkeä mukana. Viiden kuskin joukosta löytyi kovakuntoisia vetäjiä, ja keskari nousi Immersbyn "maitolaiturilla" jo 27,5:een, sitten Boxintien ja Porvoontien paluu kulki myös vauhdilla, jopa Sotungintien risteyksessä keskari oli vielä 29,5 km/h. Viikissä mittari näytti 28,8. Matkaa kertyi allekirjoittaneelle (o-o:lle) 73 km. (Virallisesti lenkki oli 67 km:n pituinen.) -- Jk. Ajoryhmä oli tänään, btw, myäs ajomukavuuden osalta ideaalinen: asvaltin kuopat ja railot näki hyvin, kovakuntoiset vetivät tasaisesti ja me huonompikuntoiset (esim. allek.) lähinnä vain peesattiin :)
KonstantinShemyak
20.08.2024, 22.10
Onko edelleen ohjelmassa keskiviikon (21.8.) lähtö klo 18 Vantaankoskelta?
Pekka Sirkiä
20.08.2024, 23.56
Ihan HTP-ohjelman (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/) mukaan edetään. Jossain vaiheessa syksyä muutetaan lenkit hiekkatielle ja pelkästään viikonloppuisin ajettaviksi. Siihen saakka ajetaan maantiellä (... ja valoisan ajan puitteissa myös arki-iltaisin; valot mukaan!!!). Siirtymävaiheessa osa ajanee maantiellä edelleen, osa siirtyy jo hiekalle. -- Btw: Jos muistat/te "hepoilun" aiemmilta vuosilta, niin HTP ry pyrkii vähitellen samanlaiseen kattavuuteen (= erilaisia lähtöjä ja keskinopeusryhmiä 6 päivänä viikossa :) ) ...tähän päämäärään pääsemiseksi tosin tarvitaan jonkinlainen "nuarennusleikkaus" :D sekä vetäjien että osallistujien osalta, imho.
Pekka Sirkiä
21.08.2024, 00.01
...mainitsen vielä, että arki-iltojen lenkkejä lyhennetään sitä mukaa, kun valoisa aika vähenee. Näin ei tarvitse "pilkkopimeällä" ajella; silti omat valot mukaan ;)
KonstantinShemyak
21.08.2024, 17.56
En pääsekään tämä kerta :mad: jää tavoitteeksi ensi viikolle...
Pekka Sirkiä
21.08.2024, 22.56
Keskiviikkolenkillä ajettiin "laajassa kaaressa" lentokentän (Hki-V) ympäri; paluu Kunkun-Tattarin kautta. O-o:lle 62 km (virallisesti 52/47 km). Keskari tällä kertaa "hieman väsähtäneesti" 24-25 km/h. -- Mainostakaa, pliis, HTP:n lenkkejä tutuille & tuntemattomille :)
Pekka Sirkiä
24.08.2024, 18.08
Lauantailenkillä Tuusulanjärven kierros, o-o:lle 76 km (viral. 67 km), keskari vaihteli 26-29:n välillä (= myötätuuli avitti Järjenpäähän saakka :) ) Mukana myös vierailija tuolta Epsoon käymättömmistä korpimaista, Jussi, joka muistutti meitä "HTP:n vauhtipäitä" ylämäkien maltillisesta ajamisesta (ja vastaavasti alamäen vauhdinpidosta). Hyviä huomioita!!! -- Tulevaa: sunnuntailenkillä käydään tsiikaamassa Rundia (https://rundihelsinki.fi/), jossa HTP:n(kin) väkeä ajaa sekä pitkän että lyhyen "kaavan" mukaan. "Rundareille" viime hetken vinkki: Muistakaa tsekata renkaiden (!!) kunto, jos ja kun kyse on kauden päätapahtumasta ;)
GrasaJussi
24.08.2024, 19.27
Hyvä lenkki ja hyvät pullat Lottamuseolla.
Pekka Sirkiä
27.08.2024, 00.16
Maanantailenkki Kunkun ja Nikkilän kautta; rengasrikko Hindsbyssä, ison mäen päällä. O-o:lle 62 km (viral. 57 km). Keskari Mittatie-Nikkilä-Sotungintien välillä 29 km/h, koko lenkillä 26 km/h. Mukana kokenutta väkeä, kiitos osallistumisesta & vauhdinpidosta :)
Jk. CCH:n Eskon kanssa oli puhetta Rundin lähtöpaikalla, että tilausta olis pk-seudulla 30 km/h:n keskariryhmille, vain vetäjät puuttuvat... HTP:n lenkit ovat (nykyisen lenkkiohjelmamme mukaan) 28:aan päättyviä, mutta ehkä jo ensi kaudella... Myös säännöllisesti ajettava 25-ryhmä on tilauksessa (= innokkaat vetäjät, ilmoittautukaa!!! ;)
Jjk. Iltojen pimentyessä hiekkatielenkkikausi (viikonloppuisin) lähestyy, mutta ei ihan vielä... Kiitän kuitenkin jo tässä vaiheessa kaikkia HTP:n vetäjiä hyvästä, ja ennen kaikkea säännöllisestä, lenkkitoiminnasta :)
Pekka Sirkiä
28.08.2024, 22.05
Keskiviikkolenkki ajettiiiiiiiiiiiiiiiiiinnnnnnnnnnnnn 22:n keskarilla Maunulan-V:kosken-Seutulan-Riipilän-Palojoen-Nahkelan-Ruotsin-/Maantienkylä-Pitäjänkirkon-Siltamäen-Pukinmäen-Oulunkylän kautta, yht. 63 km. -- Jk. Iltojen viilentyessä pitkähihainen, sisäpinnalta nukattu ajopaita ja/tai pullotelineeseen/takataskuun pakattu 60 gramman sade-/tuulitakki auttaa... ;) ...sekä valo-/takavalokin...
Pekka Sirkiä
01.09.2024, 23.45
Sunnuntalenkkki hitusen kosteassa kelissä: Maunula, Leppis, Otaniemi, Lauttasaari ja Baanan (keskustan) kautta Pasilaan, Käpylän asemalle jne.
Jk. Osallistujille mainitsin tänään, ja nyt laajemmin, että HTP:n Cooper-testi juostaan Eläintarhan kentällä lokakuun alussa (päivä/klo ilm. myöh.), joten voitte kaivaa piikkarit tms. esille kaapin perältä :cool: ...testituloksen metrimäärän voi, btw, muuntaa näppärästi VO2max:iksi, esim. tällä laskurilla (https://laskuri.org/vo2max-laskuri/).
Pekka Sirkiä
02.09.2024, 23.05
Maanantailenkki, 60 km, 27 km/h, perussettinä Immersbyn/Hindsbyn mäet, paluu Nikkilän ja Kunkun kautta. -- Jos joku miettii, että voiko tulla mukaan HTP:n lenkeille vielä näin syksyllä, niin kyllä, kyllä voi. Ja myöhemmin hiekkatielenkeillä_kin voi aloittaa. Suoralla, leveällä ohjaustangolla (ja nousukavoilla) itse näitä ajelen. Mutta moni muu ajaa cyclolla/gravelilla, ja sekin on toki oookoo, jos pitää matalasta ajoasennosta & kapeasta ohjausotteesta... siis myös hiekkateillä.
Pekka Sirkiä
04.09.2024, 23.50
Keskiviikkolenkki: Maunula, V:koski, Keimolan uuden asuntoalueen kautta Klaukkalaan, sieltä etelään + Vihdintien ylitys + Bodomin kierto länsipuolelta Bemböleen, josta Leppiksen kautta takaisin Stadiin. O-o:lle 64 km, keskari 25-27 km/h ...gepsi näytti, btw, että jossain alamäessä oli ajettu 70 km/h (--- vastaavaa vauhtia meni kisatessa :cool: ) ...mutta voi olla mittarivirehkin... Jk. Olipa, btw2, kerrassaan mainio pätkä tuo Luukintie/Snettansintie, jossa uusi päällyste + olemattoman vähän liikennettä :D
Pekka Sirkiä
07.09.2024, 16.23
Lauantailenkillä löysää pyörittelyä 30 km (Maunula-Leppis-Kehä I-Pukinnmäki-Oulunkylä). -- Sunnuntaina uutta väkeä mukana :)
Pekka Sirkiä
08.09.2024, 15.34
Sunnuntailenkin (32 km) jälkeen ajelin pienen whatsapp-porukan kanssa (Kunkun-Sotungintien kautta), ja houkuttelin ko. em. jengiä liittymään HTP:n alaosastoksi :)
Pekka Sirkiä
09.09.2024, 23.56
Maanantailenkki pohjoisen kautta ...okei, Arla-Ingmanin "oikaisua" käytettiin, kun ei jaksettu* (tm, r) :eek: Immersbyn mäkiin lähteä, yht. 63 km, keskari 25-29 km/h. *Ajettiin nopeuksilla 37-35-32 km/h jokivarren siirtymä. -- Kiitos jälleen kerran vetäjille :D
Jk. Tänään oli eka ilta, kun valoille alkoi olla käyttöä (...paluu Viikkiin klo n. 20.25).
Pekka Sirkiä
11.09.2024, 23.38
Keskiviikkolenkki Hki-Vand-lentokenttä kiertäen (allek. o-o:lle 47 km)*. Hyvän tuulen (tm, r) myötä keskari (V-koski-Hgin pitäjän kirkko -osuudella) kiri 28:aan, joskin siirtymien myötä kotiovella näytti 24 km/h koko reissulle. -- Kiiitos jälleen osallistujille :D ...ja tältä lyhyemmältä reissulta tultiin niin ajoissa kotiin, ettei valoja (joita olin asentanut eteen parikin kappaletta) tarvinnut edes käyttää.
*Vinkki: Jos asuu kentän vierellä, esim. V-koskella, Tapulikaupungissa, Suutarilassa, Puistolassa jne. lenkille tulee mittaa vain noin 15-20 km.
Impulso53
14.09.2024, 11.49
Ei näkynyt ketään Majalla. Onko lauantailenkkejä vielä tai olinkohan väärässä paikassa?
Lähetetty minun SM-G990B2 laitteesta Tapatalkilla
Pekka Sirkiä
15.09.2024, 19.32
Olin tänään sunnuntaina Maunulan majalla klo 10-10.30. Olin "se hemmo" neonvihreässä verkkarissa ja samanvärisissä ajokengissä. Ajoin sitten hiekkatiepyörälläni hepolaisten mukana (...Pohjois-ja Etelä-Espoossa, ajoaika klo 10.30-14.30). Punaisessa pyörässäni, jossa oli suora ohjaustanko ja nousukahvat on keltainen mainoslappu pumpun ympärillä, jossa lukee isoilla, mustilla kirjaimilla "HTP-valmenn." ja toisella puolella "HTP" ;) --> Harmillisesti seurallamme ei ole (vielä) omaa ajoasua/liiviä.
--> Tervetuloa huomenna maanantaina Viikin Maaherranpuiston lähtöpaikalle klo 18.00 ...otan maantievelon :cool: taas vaihteeksi mukaan, ja pumpussa lukee edelleen sama teksti (ks. ed.).
Jk. Lauantailenkeissä, kuten muissakin, on säävaraus. Maantielenkkiä (ja toki sateellla kaikkia lenkkejä!!!) kun on ikävä ajaa porukassa ilman lokareita, imho, jos ja kun sataa/tiet ovat märät. Toisaalta ei ole tietääkseni kiellettyä(kään), jos joku haluaa ajaa (vapaaehtoisesti) sateella/märällä asvaltilla!!!
Impulso53
15.09.2024, 21.36
Hienoa kun näitä järjestetään. Huomenna tuskin pääsen, mutta tulossa kyllä vielä.
Lähetetty minun SM-G990B2 laitteesta Tapatalkilla
Pekka Sirkiä
16.09.2024, 11.17
Eilen ajetulla Helsingin seudun pyöräilijöiden (HePo) sunnuntairetkellä (... joka oli ns. pitkä retki, 60 km; ks. ed. postaukseni) oli puhetta, että mikä olisi kaikkein "matalimman kynnyksen" (lue. stressittömintä ryhmä)ajamista pk-seudun pyöräilyseuroissa?!? ...Ja toki, sehän on, tietenkin, hepolaisten retket (https://docs.google.com/spreadsheets/d/10Y_2vZ3o-CPqJxKqrejF0vf6GpXBaB3tZMbBUW3-uxg/edit?gid=0#gid=0) :) ...jotka voi aloittaa aikaisin keväällä lyhyillä 20-25 km:n pituisilla matkoilla. Myöhemmin, kun kunto & ryhmäajo-osaaminen kehittyy, on mahdollisuus ajaa myös pidempiä 60-70 km:n reissuja --> jotka ovat erinomaisen sopivaa, imho, valmennusta myös tänne kuntopuolen HTP:n lenkeille ;)
Jk. Juuri HePon retki-/kuntoajojen kautta tutustuin itsekin parikymmentä vuotta sitten pk-seudun reitteihin. Huom! Ryhmän vetäjä hoitaa "suunnistuksen", joten osallistujien ei tarvitse keskittyä reitin "arvailemiseen", vaan ryhmässä ajamiseen ja maisemien katseluun. Samalla tulevat tutuiksi pk-seudun monipuoliset alueet (sisämaat, merenranta, jokivarret jne.) sekä parhaat, ts. turvallisimmat, fillarointiin soveltuvimmat kevarit/asvaltti-/oiko-/hiekka-/jne. tiet ;)
sakahart-73
17.09.2024, 00.31
Maanantaina ajettiin n 50 km (Immersbyntie - Ingman-lenkki). Vauhdikkaampi osuus n 28 keskarilla. Oli mukava ajella välillä pilviselläkin kelillä.
Pekka Sirkiä
19.09.2024, 09.15
Keskiviikkolenkki (lyhennettynä): Maunula-V:koski-Kehä III-Uusi Porvoontie-Vartiokylä/Itis-Viikki (o-o:lle 49 km), keskari "vaihteleva", mutta kun ajettiin muun kevyen liikenteen seassa kevareita pääosin, niin toki tilannenopeudellinen (https://fi.wiktionary.org/wiki/tilannenopeus)(kin). -- Valot jatkossa(kin) mukaan ;), vaikka lenkit lyhenevät valoisan ajan lyhenemisen myötä.
Pekka Sirkiä
20.09.2024, 13.50
Ns. pidemmän kaavan (tm, r) ystäville tiedoksi Ruska 2024 (https://www.randonneurs.fi/ruska-2024/)... :cool::eek:
Pekka Sirkiä
21.09.2024, 23.53
Lauantailenkki: Maunula-Leppis-Kehä I-Pukinmäki-Oulunkylä, 23/7 km.
Pekka Sirkiä
22.09.2024, 15.34
Sunnuntailenkki: Maunula-Ala-Malmi-Tapanilan/Malmin lentokentän kierto-Suurmetsän liikenneympyrä-Kivikon "ludekukkula"-Viikki, yht. 23/9 km. -- Yleisön pyynnöstä ajeltu alkusyksystä näitä lähialue-/kevytlenkkejä :) viikonloppuisin. -- Huom! Lenkeillä saattaa olla satunnaisia hiekkatiepätkiä/siirtymiä.
Pekka Sirkiä
04.10.2024, 10.07
Kun nyt illat ovat pimentyneet vauhdilla, tulee ajankohtaiseksi ns. hiekkatieajokauden aloittaminen. Käytännössä alkaneen lokakuun aikana siirrytään maantiepyöristä leveämpirenkaiseen ajokalustoon (miel. lokasuojien kera). Maantiellä voi, toki, edelleen ajaa (...teiden liukkaus, lehdet ym. huomioiden); itse yritän ajaa edelleen maantiellä tai ainakin asvaltoiduilla kevyen liikenteen väylillä. -- Lyhyesti: HTP:n nettisivulle vaihdetaan varsinainen hiekkatieohjelma vasta säätilan pysyvämmän muuttumisen myötä, mutta jo NYT voi alkaa a) ajaa arki-iltoina lyhyemmin ja b) viikonloppuisin, etenkin huonolla kelillä, leveillä renkailla ja lokasuojilla esim. keskuspuiston kautta kulkevia reittejä (pääosin/osittain hiekkateitä), joissa pyöritään enemmän lähi- kuin kaukoalueilla (lue. kehäteiden sisällä). -- Okei, saattaa kuulostaa sekavalta, ja onkin, mutta tilanne selvenee, kun säätila eli ajokeli muuttuu ns. pysyvästi eikä maantielle enää ole mitään asiaa.
Jk. HTP:n Cooper(mestaruuksista :cool:; naiset, miehet, muut ikäkaudet jne.) juostaan ensi viikolla maanantaina 7.10. klo 18 uudella Pirkkolan kentällä. Jos sää on huono (lue. liian liukas juoksuun tavallisilla lenkkikengillä) tai on muuta estettä, niin sitten juostaan viikkoa myöhemmin. Huom! Juoksupäivänä ei ole normilenkkiä!!!
sakahart-73
06.10.2024, 21.49
Huomenna (siis ma) lienee hyvä keli ja jos pidetään ne kaarrenopeudet kurissa niin eiköhän pystyssä pysytä ! Kaikki vaihteeksi juoksemaan !
Pekka Sirkiä
08.10.2024, 11.47
HTP:n Cooper-mestariksi juoksi Sampo!!! Mestaruuskisa käytiin lopulta Eläintarhan kentällä; ts. ns. teknisten syiden vuoksi siirryttiin juoksemaan Töölöön. Juoksu tapahtui äärimmäisen suotuisan syksyisen, tuulettoman & lämpimän säätilan vallitessa, joten voittajan 2680 m:n tulosta voi pitää kiistatta ikäluokkansa eliittiin kuuluvana :cool:
Jk. Koska kaikki halukkaat eivät päässeet tällä kertaa juoksemaan (aikataulu- ym. syiden vuoksi), voidaan juosta jatko-Cooper lähiaikoina. Ja pyritään silloin "tilaamaan" yhtä hyvä säätila kuin oli eilen ;)
Jjk. Huomaa, että pienestä tihku- tms. sateesta (tai sateen uhasta huolimatta) ajellaan jatkossa vielä arkisin_kin_ valoisuuden mukaan sovitettuja (lyh.) lähialuelenkkejä, kun osallistujilla on pitkät lokasuojat!!! Huom2! Fillarin malli voi olla muuten mikä tahansa; esim. eilen siirtymillä suurin osa jengistä käytti ns. normipyöriä (lue. ei-maantiepyöriä), joissa oli suorat ohjaustangot.
Pekka Sirkiä
14.10.2024, 14.13
Päivitin HTP:n lenkkisivulle (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/htp-valmennus/) syyskauden ohjelman. -- Huom! Käyn vielä tänään (ma 14.10.) ajamassa Viikistä maanantain iltalenkin, mutta sitten siirrytään pelkkään viikonloppuohjelmaan, ts. ensi viikonlopusta alkaen lauantaisin ja sunnuntaisin ajetaan (aamu)päivisin valoisan ilta-ajan vähenemisen vuoksi.
Pekka Sirkiä
15.10.2024, 00.47
Maanantain vika (!) iltalenkki suuntautui itäisille maille, ja takaisin palattiin rantoja pitkin; Herttoniemi-, Kulosaari-, Mustikkamaa- jne. Noin 25 km:n lenkki ajettiin reilussa tunnissa. Kiitos iltalenkkien osallistujille, ja saman tien kaikille kesäkaudella HTP:n kuntolenkeillä mukana ajaneille kuskeille!!!!!!!!!!!
--> Tervetuloa myös ensi lauantaina ekalle (!) syyskauden lenkille (ja sunnuntainakin :) pääsee ajamaan) klo 10.30, ja molempina em. päivinä startti totutusti Maunulan majalta.
Pekka Sirkiä
20.10.2024, 00.46
Lauantaina aamulenkki (n. 30 km) foorumin väen (vielä pidemmälle ajaneiden) kanssa läntisillä mailla; mainio keli, mainio reitti :D ...paluu kehä II:n kohdalta Leppävaaran ja radanvarren kautta.
Pekka Sirkiä
20.10.2024, 15.48
Sunnuntalenkki hepolaisten (joiden reissu oli, btw, retkiryhmän kauden viimeinen) kanssa Heurekalle (...Vantaanjoen rantoja pitkin), ja Tikkurilasta paluu radanvartta takaisin Stadiin. Yhteensä n. 30 km aivan loistavassa syksyisessä ajokelissä :) ...joskin kapeiden renkaiden kanssa saa/sai olla tarkkana lehtien peittämissä kohdissa, ettei aja/nut railoon tai kuoppaan (etenkin laskuissa).
Pekka Sirkiä
22.10.2024, 13.13
...tähän vielä nopeesti yxi valmennusjujitsu: Energiankulutuslaskuri eri liikuntamuodoille (https://www.terveyskirjasto.fi/pgt00003/energiankulutuslaskuri-eri-liikuntamuodoille) ;)
Pekka Sirkiä
26.10.2024, 23.29
...Helsingin Pyöräpaja on siis muuttanut Haagaan, Kauppalantie 22:een (vastapuolella katua on talonumero 13). Jos ette vielä tunne em. ko. "mestaa", niin kerrottakoon, että se on tee-se-itse-työtila fillarien rakentelijoille, huoltajille ja korjaajille. Avoinna ke 16.30--20.00 ja su 14.00--18.00. -- Paikalla annetaan myös opastusta :) "laitteluun" em. aikoina. Jk. Varaosia löytyy lähinnä wanhempiin pyörämalleihin; ts. lähinnä terästä/alumiinia, ei hiilikuitua...
Pekka Sirkiä
27.10.2024, 23.33
Sunnuntaina 25 km:n kierros läntisillä mailla ja Leppiksen/radanvarren kautta takaisin. Vermon raviradan (mm.) kiertänyt reitti oli... hmm... hieman erikoinen :cool:
Pekka Sirkiä
03.11.2024, 14.51
Sunnuntaina ns. Alkutien lenkki (lyhyt), n. 15 km, kevyessä :cool: räntäsateessa. Lähtöpaikalla opastusta omapainoharjoitteluun (etunojapunnerus- ja leuanveto kevennetysti, ts. jalat/kädet apupenkillä). Säiden mukaan jatketaan ensi viikonloppuna.
Pekka Sirkiä
12.11.2024, 00.43
HTP:n pikkujoulut tulossa (...noin parin viikon päästä ;-) --> aika ja paikka ilmoitetaan sähköpostilla jäsenille ensi viikolla!!! HUOM.: HePon retkiä ajetaan talvikaudella sunnuntaisin klo 11 Maunulan majalta; suosittelen tätä lähialueretkeilyä etenkin HTP:n vähemmän tavoitteelliselle väelle ns. ylläpitävänä talviharjoitteluna!!! -- Jk. Lämpimät jalkineet ja käsineet reissuun mukaan :) ja talvikeleillä (...jos ja kun joskus alkavat) tietenkin nastarenkaat & valot!!!
Pekka Sirkiä
26.11.2024, 16.58
HYVÄÄ JOULUNODOTUSTA JA PYÖRÄILYLLISTÄ UUTTA VUOTTA 2025 ! ! ! TOIVOTTAVAT JANNE & PEKKA & ISMO :)
Nähdään lenkeillä, sään salliessa, talvikaudellakin; esim. Maunulan majalta ajetaan leppoisia :cool: sunnuntairetkiä klo 11 -- Tervetuloa mukaan myös HTP:n väki!!!
Pekka Sirkiä
27.01.2025, 17.10
Keskitalven tervehdys!!! Vaikka tuuli ja tuisku ja kinokset haittaavat... vaan eipä tällä etelärannikolla suinkaan :)
Vinkki: HTP:n väki on ajellut talvilenkkejä (lähes kesäkelissä) sunnuntaisin Maunulan majalta (klo 11) HePon talviretkiporukan kanssa; viimeksi eilen käytiin kehä III:lla (Bilteman luona) kääntymässä, about 20-25 km:n reissu siis. Erittäin suositeltavaa, eikä vaadi edes mitään erityistä välineistöä - ihan tavallisen 3-vaihteinen, suoralla ohjaustangolla käy hyvin, eikä sulilla teillä tarvitse edes nastoja!!! Noin kahden tunnin reissulla (+4 asteessa) lähinnä varpaat uhkaavat kylmettyä, mutta esim. Viikin Prismasta saa parilla eurolla kemiallisia "lämpölappuja", joista riittää (esim.) kengässä lämmitystä 4 tunniksi.
Pidetään kammet pyörimässä talvellakin ;)
Pekka Sirkiä
17.03.2025, 02.17
...muistutan, että HTP ry:n ajokausi 2025 avataan virallisesti 13.4. -- Ks. tarkemmin nettisivultamme (http://www.hyvantuulenpyoraily.fi) :)
Pekka Sirkiä
11.04.2025, 13.42
...ylihuomenna käynnistyvän ajokauden osalta vielä sellainen huomio, että säävaraus pätee niin aloitukseen kuin myöhempiinkin lähtöihin. Ei siis tarvitse hämmästyä, jos vielä ensi viikolla HTP:n lähdöissä ei ole juurikaan väkeä paikalla. Varsin tavanomaista on, että aluksi vain kaikkein innokkaimmat "aficionados" elikkä die-hard-harrastajat aloittavat kauden huhtikuun kylmissä ja epävakaissa oloissa. Suurin osa harrastajista vasta heräilee talvilevosta eli lähtee toden teolla mukaan pyöräilyyn vasta vapun ja etenkin äitienpäivän tienoilla, elikkä toukokuun puolella. -- Lyhyesti: toukokuussakin ehtii hyvin mukaan HTP-lenkkeilyyn :) ...ja onpa kesä-heinäkuussakin tullut väkeä mukaan, kun on ensin omatoimisesti kerätty kuntoa eli kilometrejä ...ajatuksella, että kunto kestää paremmin porukka-ajoissa, jos on ensin yksin harjoitellut alle muutaman satasen ;)
Jk. Voi olla, että en itsekään ehdi vielä mukaan sunnuntaina, enkä vielä maanantainakaan, kun on muuta menoa (ks. HTP:n etusivu (https://www.hyvantuulenpyoraily.fi/)). Mutta keskiviikkona 16.4. Maunula-V_koski-lenkillä varmaan olen jo mukana (...säävarauksella...).
Veivaaja
14.04.2025, 13.18
Varaohjaaja pahoittelee: Väärinymmärryksen vuoksi tulin ohjaamaan lenkkiä sunnuntaina 13.4 vasta klo 11. Muutakin ohjausta kaivannut oli ehtinyt silloin karata. Pahoitteluni. Toivottavasti pääset toisella kertaa paikalle?
Pekka Sirkiä
17.04.2025, 00.11
Keskiviikkolenkillä lentokentän kierto, ovelta-ovelle 48 km, keskari 21,4 km/h. Vielä ehtii hyvin mukaan :)
Pekka Sirkiä
23.04.2025, 23.55
Pääsiäismunien sulattelulenkki keskiviikkona (Maunula-V-koski-Kartanonkoski-hima), n. 35 km, keskari totuttuun tapaan 21,5 km/h. Nyt on oikea aika aloittaa maantielenkkeily, jos ja kun (maltillista) kylmyyttä ja/tai (tihku- ym.) sadetta ei pelkää :)
Pekka Sirkiä
27.04.2025, 01.03
Lauantaina ajettiin kehän (I) kautta Leppävaaraan ja radanvartta takaisin (...täsmätoiveena oli näiden reittien esittely). -- Näin varhain jengi on vielä kaikella tapaa talvi- eli keskenkuntoista, joten tilausta on, edelleen, "hitaammalle aloitukselle"; ts. keskari totuttuun tapaan 21-22 km/h. -- Näistä keskareista vielä sen verran, että pyöräteillä ja kehä III:n sisällä ajellaan selvästi hitaammin kuin kauempana "landella" (lue. kehä III:n tuolla puolen), joten jos ja kun joku haluaa tutustua HTP:n lenkkitoimintaan, niin tervetuloa vaikka vain alkumatkalle mukaan. Esim. V-koskelle on Maunulasta 10 km, joten jos ajaa vain sinne, tulee jo 20 km:n lenkki (plus päälle oma siirtymä Maunulan majalle + paluumatka). Sama pätee maanantain Viikin lähtöpaikalle, josta ajetaan vastaavalla tavalla pohjoiseen (Honkanummen kautta) ja itään (Vartiokylän kautta) about 10 km:n "prologi" ekax ;)
Pekka Sirkiä
27.04.2025, 15.38
Sunnuntaina oli 1/2 tunnin opastus ryhmäajoon ekax, ja sitten 48 km:n lenkki (ovelta-ovelle) lentokentän ympäri keskarilla 22,3 km/h (...gps-seurannan mukaan nopein (!) lenkkini tänä vuonna ;) -- Hyvin sujui ensikertalaisten Antin & Harrin ajaminen, joten tuli todistetuksi - jälleen kerran - että ryhmäajo ei ole mitään salatiedettä, vaan kun muutaman perusperiaatteen ensin oppii & sisäistää, niin ajo alkaa sujua saman tien :) ...joten kiitokset Antti & Harri, kun rohkenitte tulla kokeilemaan HTP:n lenkkeilyä. Jatketaan samaan malliin, ja lisääkin väkeä mahtuu edelleen HTP:n "talliin" mukaan!!!
Jk. Olen poissa lenkiltä maanantaina, mutta keskiviikkona jälleen lähtöpaikalla.
Jjk. Fillarikalustosta sen verran, että Antilla oli leveärenkainen gravel, ja Harrilla puolestaan (retki)maantiepyörä kapeammilla renkailla ja lokasuojilla.
Pekka Sirkiä
01.05.2025, 13.01
...wapputervehdys HTP:n väelle!!! Muistutan saman tien HTO:n pyöräilykurssista (https://ilmonet.fi/course/H251836), jonka kaksi viimeistä kertaa (5. ja 7.5.) käsittelevät kuntoilua sekä teorian (maksimaalinen hapenottokyky, harjoitusvaikutus, ohjelmointi/jaksotus ym. ym.) että käytännön taitojen (mm. ryhmässä ajaminen) kautta. -- Huom! Simulaatioharjoitus (ke 7.5.) tehdään turvallisesti kävellen :) opiston pihalla tai viereisellä Brakun kentällä (alkujuonto & kokoontuminen Viipurinsalissa).
Pekka Sirkiä
03.05.2025, 16.06
Tänään ajettiin Maunula-lentokenttä-Kulomäentie ("Kehä IV")-Kuusijärvi-Tattarisuo-Pihlis. Ovelta-ovelle 58 km. Keskari... riittävä :)
Pekka Sirkiä
10.05.2025, 23.03
Lauantaina aamulenkki (trad.) lentokenttä kiertäen, o-o:lle 47 km. Keskari... riittävä.
Jk. Oli puhetta, että miten yksin ajellessa motivoituisi kääntämään kampea hieman reippaammin. No, vaikeaa se on, jos ei ole luontaista lahjakkuutta "yksinpuurtamiseen". Joillain on, joillain ei ole... Sellaista konstia voi kokeilla, että kun joutuu ohitetuksi, niin lähtee yrittämään ohittajan vauhtiin. Ja jos ei ihan siihen yllä, pyrkii ajamaan kiinni edellä ajavaa, vaikka tämä vääjäämättä katoaisi horisonttiin. Tällöin tulee ikään kuin tavoitteellisesti ajettua vauhdikkaammin jonkin aikaa. Näitä "takaa-ajopätkiä" voi vilkkaasti liikennöidyllä reitillä, esim. Uuden Porvoontien kevarilla (tai lentokentän/Bodomin/Tuusulanjärven jne. kierroksella) olla vaikka kuinka monta ;) -- Jk. Jatkan vielä, että toisen kuskin varsinainen peesaaminen eli lähellä takapyörää ajaminen ilmanvastushyödyn vuoksi on sillä tavalla "sensitiivistä", että joillekin kuskeille se on kiusallista "perässäroikkumista", mutta toisille (esim. ex-/kisakuskeille) se on ihan normimenoa eli sopii hyvin.
Pekka Sirkiä
11.05.2025, 19.39
Äitienpäiväsunnuntaina lyhyt, 15 km:n lenkki Kehä I:n kautta. -- Huom! Sunnuntaisin lähtöpaikalla on myös HePon senioriosastoa, jotka lähtevät omalle retkelleen.
Pekka Sirkiä
13.05.2025, 08.46
Maanantailenkki itäisille maille, 60 & 70 km:n ryhmät; Antilla pidempi "rykäisy" Boxintien kautta. Allekirjoittaneella puolestaan maltillinen keskari tasaisemmalla reitillä, n. 23 km/h. -- Jk. Pidemmän ajan tavoite HTP-lenkkeilyssä on useampi keskinopeusryhmä lenkkiä eli lähtöä kohden, mutta tavoitteeseen pääseminen vaatii enemmän osallistujia/jäseniä.
Pekka Sirkiä
15.05.2025, 11.51
Keskiviikkolenkki: 33 km, Maunula/V-koski/Ylästöntie/Haltiala/Vantaanjoki, sadetta (...muutama pisara V-koskella), kylmää...
Pekka Sirkiä
18.05.2025, 15.38
Tänään kevyt sunnuntailenkki reitillä: leppis-bembis-kehä3-v-koski-kaarela-pirkkola jne.; yht. 44 km (o-o:lle), keskari hitusen alle 22 km/h. Pyöräteitä pitkin käytännössä koko reissu; mukana Sami uudella gravelilla (= hyvin toimi, kerran satulaa säädettiin). -- Vielä ehtii mukaan uutta väkeä ;) HTP:n aloittelijoille sopiville kevyille & lyhyille sunnuntailenkeille.
Pekka Sirkiä
23.05.2025, 11.23
Maanantaina tavoitteellinen :cool: aloitus (25 km) reitillä Viikki-Suurmetsä-Kunkku-Nikkilä, ja vähemmän vauhdikas osuus Söderkullan- ja Porvoontien kautta (35 km). -- Kiitos tuoreelle ex-kisakuskille wauhdinpidosta :)
Pekka Sirkiä
23.05.2025, 11.29
Keskiviikkona sateen (tosin varsin vähäisen) vuoksi lyhyt 30 km:n "lenkura" V-kosken kautta. -- Matti L:sta kävin tervehtimässä samalla, kun ei muita kuskeja matkassa ollut.
Pekka Sirkiä
30.05.2025, 23.18
zxc<zc Lauantaina perinteinen lenkkireitti 72 km (o-o:lle) Maunula-V-koski-Palojoki-Nahkela-Ruotsinkylä-jne. (...noin 40 km:n lenkki V-koskelta). Hyvin kulki pyöräteitä pitkin (lähes) koko riento. Nahkelantien kevaria ei voi kehua, imho, kun siellä pikipaikkaa on pikipaikan perään ...parempi olisikin jatkossa ajaa Rusutjärven kautta https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/wink.png ...
Pekka Sirkiä
31.05.2025, 16.57
Lyhyempien maanantain ja keskiviikon lenkkien jälkeen ajettiin pidempi viikonloppuriento: Bodomin kierto (Maunula-Leppis-Bemböle-Bodomintie-Röyläntie-Vihdintie); o-o:lle kerty tasan 60 kilometriä, keskaria luonnehtisin "löysäksi", koska unohdin vesipullon, joten en pitänyt "hikisintä kiirettä" po. reissulla https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/wink.png -- Mainittakoon vielä, että Röyläntie on kehnossa kunnossa, etenkin eteläosa.
Pekka Sirkiä
01.06.2025, 17.31
Kevyttä pyörittelyä sunnuntailenkillä vain n. 20 km. -- HTP-menoon ehtii mukaan https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/wink.png kesän jo alkaessa. Maanantaina Viikistä on helppo tulla porukan jatkoksi, sillä ajamme Hgin ja Sipoon rajalle pyöräteitä pitkin. Sipoonjokilaaksossa voi sitten ajaa joko pidemmin tai lyhyemmin (40 tai 60 km)
Pekka Sirkiä
06.06.2025, 10.12
Keskiviikkona 70 km:n riento, ns. "Rusutjärven klassikko" reittiä: Maunula-V-koski-Palojoki-(Rusutjärventie; kehnossa kunnossa)-Hyrylä-Siltamäki-Ogeli.
Pekka Sirkiä
08.06.2025, 17.20
Lauantaina 40 km (Koivukylä-Kunkku) ja sunnuntaina samoin 40 km (Vihdintie-KehäIII-Lippajärvi-Leppis).
Pekka Sirkiä
14.06.2025, 17.16
Sateisen viikon jälkeen lauantailenkki (63 km o-o:lle) maanantailenkin reittiä (vastapäivään) Maunulan majalta klo 10.30 startaten. Keskari about 23 km/h; myötätuuli avitti matkan varrella kiireisempään menoon (+ pari oikein oivaa "jänistä", joille kiitos :cool: ) elikä 28-30 ajeltiin pitkät pätkät. -- Yleensäkin tuuliolot vaikuttavat lenkin kuin lenkin vauhtiin + ryhmän koko + vetäjien kunto.
Pekka Sirkiä
15.06.2025, 15.55
Sunnuntaina lentokentän kierto Mikan kanssa, 48 km o-o:lle. Hyvä myötätuuli (...alkumatkasta) ja keskarikin 24 km/h. Pyöräteitä pitkin käytännössä koko reissu. Mainitsen vielä, että Mikan vähän wanhempana kuskina rohkeasti uskaltautui ryhmäajoa kokeilemaan - ja ihan mallikkaasti sujui https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/smile.png
Kiitos lenkistä! Yksin ajelevalle teki hyvää päästä kokeilemaan mitä jaksaa ja pysyykö kyydissä. Tavoite 23:n keskarikin täyttyi
Pekka Sirkiä
17.06.2025, 19.16
Maanantaina kevyttä pyörittelyä 43 km: Viikki-Kivikko-Hakunila-Sotungintie-Vartiokylä-Itäkeskus-Viikki-Veräjämäki ...vaihtelua tavanomaiselle reitille!!!
Pekka Sirkiä
23.06.2025, 01.35
Sunnuntaina kevyttä pyörittelyä 36 km: Maunula-V-koski-Ylästöntie-KehäIII-Tapanila-Oulunkylä. -- Kun nyt ns. peruskunto on hankittu säännöllisellä lenkkeilyllä, voidaan alkaa varioimaan reittejä :) ...eli HTP tarjoaa loppukaudesta enemmän vaihtoehtoja reititykseen. Huomaan myös, että lenkkien vauhdit ovat jääneet varsin maltillisiksi, joten myöhäinen aloittelija ehtii mukaan HTP-lenkkeilyyn/valmennukseen juhannuksen jälkeenkin ;)
Pekka Sirkiä
28.06.2025, 00.25
Perjantaina pidettiin HTP-tietoisku pyöräilystä klo 15-16.30 Viikintiellä. Mukana oli Prologista (https://www.prologi.fi)kin "feissari", Mikko M. Kiitoksia myös Jannelle https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/smile.png
Impulso53
30.06.2025, 19.04
Oliko tänään lähtijöitä Viikistä?
Lähetetty minun SM-G990B2 laitteesta Tapatalkilla
Pekka Sirkiä
10.07.2025, 10.39
Hei, terveisiä Madeiralta :cool: Viikko sujui 14000 askeleen päivävauhtia!!!
...takaisin HTP-lenkkeilyyn; eilen ajettiin 60 km (o-o:lle): Maunula-V-koski-Maantienkylä-Jokivarsi-Kuusijärvi-Vaarala-Kivikko-Viikki. Keskari oli jälleen... riittävä.
Jk. Oli puhetta, btw, että "keskari on kynnys", ja enemmän voisi keskittyä uusien & erilaisten reittivaihtoehtojen esittelyyn loppukaudesta, kun kuntoilulliset tavoitteet on useimpien kohdalta saavutettu. Monillehan suuri osa porukkalenkkeilyn viehätystä on juurikin erilaisten, jopa uusien reittien ajaminen kuin omilla lenkeillä.
Pekka Sirkiä
12.07.2025, 16.37
Lauantairiento: Maunula-Itäkeskus-Söderkulla-Boxintie-Nikkilä-Kunkku-Pihlis, n. 80 km (o-o:lle). Kiitoksia Söderkullaan vetäneelle kuskille; olikin juuri täsmälleen sopiva vauhti, myäs ylämäissä :cool:
Millaisia keskareita teillä on?
Pekka Sirkiä
12.07.2025, 21.44
Pienessä porukassa on ollut 25-26 km/h; isommassa (...harvemmin tällä ajokaudella...) 26-28 km/h; yksin ajellessa 21 km/h. -- Ja kuten kotisivullamme kerron, keskari vaihtelee melkoisesti ajon eri vaiheissa. Kehä III:n sisällä emme "hurjastele", mutta jossain loivassa alamäessä "landella" vauhti kiihtyy; etenkin, jos kärkimies pitää vetoa päällä, kuten ajoryhmissä on tapana. -- Ylipäänsä ei-kilpailullinen ajotapamme on hyvin maltillinen, aloittelijaystävällinen jopa. -- Okei, jos ajaa 80 km, kuten tänään, tarvitaan toki pyöräilykuntoa, mutta ns. vauhtikestävyyttä ei juurikaan. -- Lyhyesti: Suosittelen, että tulette kokeilemaan ja teette omat johtopäätöksenne, ajoitte sitten pidemmin tai lyhyemmin.
Jk. Kotisivulla on myös maininta, että joskus "osallistujat-päättävät-toisin" (OPT), mikä tarkoittaa suomeksi, että lenkkiselosteista voidaan poiketa, jos osallistujilla on parempia ehdotuksia/reittejä/ tms. Tämä on yleistä, jos ja kun mukana on toisilleen tuttuja kuskeja. -- Korostan, että jos mukana on aloittelijoita tai muuta uutta väkeä, pyritään, toki, tuottamaan heille myönteinen pyöräilyelämys /tm, r/, joka tarkoittaa, että (a) pysyy koko lenkin mukana, ja (b) pystyy hyvissä voimin ajamaan vielä kotiinsakin lenkin jälkeen :D
Jjk. Mainitsen vielä, että tänään ajettiin em. kasikymppinen vauhdikkaammin alkumatkasta Söderkullaan, mutta sen jälkeen loppumatka helteisessä säässä paaaaljon maltillisemmin, ja kotona keskari näytti enää 21,3 km/h - mihin saattoi vaikuttaa sekin, että ainoa juomapulloni tyhjeni jo 60 km:n kohdalla...
Pekka Sirkiä
13.07.2025, 14.13
Sunnuntaina eeerittttäin matalan kynnyksen "veto" HePon retkiryhmän kanssa; vinkkinä, että voi kuulua, toki, useampaankin pyöräilyseuraan!!! Data_ 30 km (allek. o-o:lle), Hgin rantoja seuraillen, mm. uusi Hakaniemen-Kalasataman silta ajettiin. (Osa jengistä jatkoi vielä paaaljon pidemmälle; ts. em. kokopäivän retken mukana.)
Pekka Sirkiä
16.07.2025, 23.57
Keskiviikkolenkki Palojoen kautta Nahkelaan ja takasin V-koskelle ja edelleen Maunulaan, o-o:lle 68 km. Hieman lämmmmmin lenkki; ja taasen juomapulloni (tällä kertaa isompi, mutta toinenkin olisi ollut tarpeen...) ehtyi jo 40 km:n kohdalla :(
Jk. HTP:ltä on toivottu 30 km/h -lenkkiä - jo viime vuonna - mutta lenkin (säännöllinen*) vetäjä puuttuu edelleen. -- Samoin naisten lenkkeilyyn (so. omaan ryhmään) tarvittaisiin "primus motor".
*1-2 kertaa viikossa riittäisi, ja poissaoloja luonnollisesti voi olla; en itsekään suinkaan aina ehdi lenkille ;) ...vaikka tästä päivitysketjusta toisin voisi luulla :cool:
Pekka Sirkiä
19.07.2025, 15.30
Lauantailenkillä 51 km (o-o:lle) lähialueajelua keskarilla 23 km/h. Käytiin tutustumassa Mikan (joka oli tullut Jyväskylästä Hkiin) kanssa itäisiin ja pohjois-koillisiin vähän-tai-ei-ollenkaan-liikennevaloja -reitteihin: Maunula-Viikki-Itis-Vartiokylä-Sotungintie-Kunkku-Suurmetsä-Tattariharju (...remppa edelleen käynnissä...) ja lopuksi Oulunkylän kautta takaisin kotikonnuille.
Pekka Sirkiä
20.07.2025, 15.45
Lentokenttä ympäri, 50 km (o-o:lle), keskari 24. -- Lenkillä oli puhetta ns. palautusjuomista. Tutkitusti paras juoma on kaakao, ja näin helteellä vesimeloni :)
Pekka Sirkiä
22.07.2025, 00.02
Maanantailenkki Viikistä ns. myötäpäivään eli Kuusijärven (ei tällä kertaa Kunkun) kautta Nikkilään ja sieltä Söderkullan- ja (...laiskotti, niin ajettiin tasaisempi lenkki) Porvoontietä takaisin kotikonnuille, 65 km (o-o:lle), keskari 22 km/h...
Jk. Ei sadetta; tiet (Hgin ulkopuolella) jonkin verran märät, mutta eivät lainkaan kuraiset. Raikas, viileä lenkki "sateen jälkeen" :)
Jjk. Kysyttiin, että mikä päivä on sopivin tulla kokeilemaan HTP-lenkkeilyä. Sunnuntaita suosittelen, kun silloin on klo 10 valmennusosuus (1/2 h), jossa voidaan kiireettömästi käydä läpi "ryhmäajon salatieteitä". -- Maanantai sopii myös hyvin, koska silloin on tarjolla ns. peruslenkki (= lyhyt, n. 40 km:n riento Sipoonjokilaaksoon ja takaisin).
Pekka Sirkiä
26.07.2025, 20.44
Lauantailenkki varjoisia-kevareita-pitkin, eli reittiä Maunula-Kehä I-Vihdintie-Sanomala-V-koski-K-tammi-Kehä I-Oulunkylä, yht. 39 km (o-o:lle).
Pekka Sirkiä
28.07.2025, 11.07
Sunnuntailenkki 24 km (o-o:lle), Maunula-kehä I-Kivikko-Viikki-Oulunkylä; teemana 'varjon puolella' (lähes) koko ajan :D
Pekka Sirkiä
29.07.2025, 00.54
Maanantailenkki Kunkun, Nikkilän, Söderkullantien ja Porvoontien (ja Gumbostrandin) kautta takaisin Viikkiin. 68 km (o-o:lle), keskari 26 km/h. -- Kiitos osallistujille, ja erityiskiitos G-s:n suunnistuksesta!!!
Pekka Sirkiä
31.07.2025, 11.05
Keskiviikkolenkki lentokentän ympäri Hyrylän pidennyksen kera; o-o:lle 58 km, keskari n. 21-22 km/h.
Pekka Sirkiä
02.08.2025, 14.15
Lauantailenkki kehä I:n kautta, n. 20 km. -- Kun on kyselty, että tarvitseeko olla HTP-valmennuksessa mukana, kun osallistuu HTP:n lenkeille, niin vastaus on, että ei tarvitse; ts. HTP:n lenkeille voi tulla a) ilman valmennusta, tai b) valmennuksen (esim. sunnuntaisin klo 10; 1/2 h) kera. Ylivoimaisesti suurin osa lenkeille osallistujista ei osallistu valmennukseen, tai korkeintaan kuuntelee kertaluontoisesti sunnuntain puolituntisen. -- Keskareista sen verran, että lenkkien /ajo-/keskinopeus-/ vauhdit vaihtelevat, mikä johtuu osallistujamääristä. Kun on enemmän väkeä, vauhtia tulee lisää (...mutta yksittäisen kuskin rasitustaso ei nouse vastaavasti, koska isommassa joukossa saa paremman ilmanvastus-/peesihyödyn).
Pekka Sirkiä
03.08.2025, 15.33
Sunnuntailenkki (extrakevyt) Maunulasta radanvartta Leppikseen, sieltä kehä I:lle, jota pitkin Viikkiin (lyhyt hiekkatieosuus), josta siirtymä ratikan (nro 15) reittiä seuraillen Oulunkylään. Yht. 35 km. -- Mainitsen vielä, että helteen vuoksi reitti kulki puuston varjostamia kevareita ym. pitkin (etenkin kehä I:llä) ;)
Pekka Sirkiä
10.08.2025, 20.57
Keskiviikkolenkki 40 km, kehä III:n kautta.
Pekka Sirkiä
10.08.2025, 20.59
Sunnuntaina 44 km, Vuosaaren kautta (osittain hiekkateitä).
Pekka Sirkiä
12.08.2025, 08.59
Maanantailenkki 55 km: Viikki-Kuusijärvi-Nikkilä-Söderkullantien (...kiitoksia Janille hyvästä vedosta!)-Porvoontie-Itis-Viikki. Keskari 25 km/h; menomatka myätätuulessa hitusen wauhdikkaammin. -- Mainitsen vielä, että reittivalinta mahdollisti (etenkin Kuusijärveltä etiäppäin) erittäin hyväpintaisen asvaltin (= ei tarvinnut väistellä kuoppia/railoja :D)
Ollipolkee
14.08.2025, 10.04
Eilinen keskiviikko lenkki Vantaankosken kautta ei ilmeisesti toteutunut. Odottelimme (kaksi kuskia) 18.10 saakka jonka jälkeen lähdimme omalle lenkille, kiersimme lentokentän jonka jälkeen toinen meistä jatkoi Jätkäsaareen ja minä Hämeenkylään.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Pekka Sirkiä
14.08.2025, 10.43
Keskiviikkolenkki ajettiin (klo 17.25 Maunulan majalta) poikkeuksellisesti suoraan Helsingin Pyöräpajalle (https://pyorapaja.info/) (Kauppalantie 22; ts. Etelä-Haagassa), jossa oli käytössä pikakorjaukseen/-säätöihin sopivia tyäkaluja (...ei mitään vakavampaa). -- Mainitsen vielä, että Pyöräpajalla on nykyisin myös pienimuotoista pyöräilytekstiilien vaihtotoimintaa, elikkä jos teillä on kaapit täynnä epäsopivia fillariasusteita, niin roudatkaa ne Pyöräpajalle, pliissss!!! Jk. Btw: allekirjoittaneen mukaan lähti tällä kertaa L-kokoinen pitkähihainen ajopaita.
------> HUOM! HTP:n kuskeja tavattavissa TORSTAINA 14.8. Käpylän ja Oulunkylän rautatieasemilla (klo 16.30 Käpylässä; Ogelissa n. klo 17.15 alkaen) <------
Pekka Sirkiä
16.08.2025, 13.47
Lauantaina Bodomin kierto -- välietappina Sankar-ajojen (https://www.facebook.com/Sankarajot/) lähtö klo 11 -- ja kehä III:n/Martinkyläntien/V-kosken/Pirkkolan/Oulunkylän kautta takaisin. 50 km (o-o:lle 61 km).
Pekka Sirkiä
18.08.2025, 00.02
Sunnuntaina "merellinen Helsinki"-teema-ajelu: Oulunkylä-Viikki-Herttoniemi-Kulosaari-Mustikkamaa-Kalasatama-Kumpula-Velodromi-Käpylä, yht. 30 km.
Pekka Sirkiä
19.08.2025, 10.49
Maanantaina tutustuminen Tattarisuon remont... po. katastrofialueeseen, tosin vain paluumatkalla; ks. jk. -- Yhteensä n. 20 km kevyttä pyörittelyä.
Jk. Viikin-Kivikon kautta pääsee ohittamaan em. po. alueen, jos ja kun renkaat kestävät Kivikonlaita-Kaivantokujan hyväkuntoisen, juuri uudistetun muutaman sadan metrin hiekkatieosuuden.
Pekka Sirkiä
21.08.2025, 12.09
Keskiviikkolenkki ajettiin reittiä: Maunula-V-koski-Keimola-Klaukkala-Luukki-Automuseo-Kehä III-Martinkyläntien-Hämeenlinnanväylä-Maunula, yht. 60 km. Jk. Olipa, btw, "geriatrialenkki", kun HTP:n nuoriso-osastoa ei tällä kertaa lainkaan ollut mukana; ts. keski-ikä ajoryhmällä erittäin (!) poikkeuksellisesti 63,5 v... keskari kuitenkin, yllättäen, kesän wauhdikkaimpia :cool:
Pekka Sirkiä
27.08.2025, 21.45
Terveisiä Hampurista! ...ja lentokoneesta suoraan HTP:n keskiviikkolenkille, jossa ajettii tällä kertaa 40 km:n lentokentän (Hki-Vantaa) kierto. Ensikertalainen kehui lenkkiä oikein hyväksi, kun sopivaa vauhtia (keskari 23 km/h) ajettiin koko lenkki pyöräteitä pitkin.
Pekka Sirkiä
30.08.2025, 18.37
Lauantaina 20 km:n tihkusadelenkki (lokasuojilla!) hiekkateitä ja muita vähemmän ajettuja katuja/raiteita ja kehä I:stä seuraillen (mm. Aku Korhosen tie).
Pekka Sirkiä
01.09.2025, 23.28
Maanantaina Nikkilään Kuusijärven pidennyksen kautta, ja takaisin Söderkullan-/Porvoontien erinomaista asvalttia ajellen :) Keskari 24, kilometrejä 58. -- Ajonopeus kokeneellä joukolla parhaimmillaan 33 km/h. -- Huomatkaa, että illat pimenevät aikaisemmin ja kylmenevät selvästi nyt syyskuussa, joten tuulitakki/-liivi sekä valot (etu-/taka-) mukaan maanantain ja keskiviikon iltalenkeille ;)
Pekka Sirkiä
04.09.2025, 00.46
Varsin vetinen (ei ihan aluksi, mutta keskivälistä loppuun) keskiviikkolenkki https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/eek.png ...Maunula-V-koski-Ylästöntie-Kartanonkoski-Tapaninkyläntie-Tapanila-Malmi-Veräjämäki, 35 km. -- Lokasuojallisille kiitokset https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/cool.png
Pekka Sirkiä
06.09.2025, 22.58
Lauantaina jälleen tihkusadelenkki, kehä I:n molemmin puolin sekä Keskuspuiston ja Vantaanjoen välillä "risteillen" vähemmän ajeltuja hiekkateitä(kin), yht. 30 km.
Pekka Sirkiä
08.09.2025, 00.04
...muistatkaa _valot ja _tuulitakki iltaviileän varalle arki-iltojen eli maanantain ja keskiviikon lenkeille (...tosin alkavan viikon pitäisi olla varsin lämmin) syys-/lokakuussa. -- Lyhennämme jossain vaiheessa lenkkien pituuksia, ettei tarvitse pimeällä (tai hyvin hämärälläkään) ajella. Ja valaistushan on myös turvallisuuskysymys, siis että näkee asvaltin epätasaisuudet ym. eikä kaatuile niihin pimeässä/hämärässä.
Pekka Sirkiä
09.09.2025, 00.08
Maanantaina ajettiin 2 h:n "Kunkunkierto" eli Viikistä Kuusijärvelle, josta edelleen Jokivarrentielle ja Kuninkaanmäen kautta takaisin Viikkiin. Matkaa kertyi noin 40 km. Keskari oli... riittävä. -- Mainittakoon, että minut ohitti - vauhdikkaasti!!! - ennen Kunkun nousua 77-vuotias ikämies (...sain hänet kiinni ja keskustelimme lyhyesti nousun alkaessa jolloin kerroin hänelle ikäni, ja hän minulle), joskin myähemmin nousussa pääsin hänen ohitseen kaikki voimani pinnistäen!!!
Pekka Sirkiä
11.09.2025, 01.42
Keskiviikkolenkillä 46 km kahdessa ja puolessa tunnissa kruisaillen Maunulan-V-kosken-Ylästöntien-Siltamäen-Malmin-Kivikon-Herttoniemen-Kulosaaren-Kalasataman kautta. -- Ei tarvinnut (vielä) valoja käyttää, kun aikaa ja matkaa lyhennettiin sopivasti ;)
Pekka Sirkiä
14.09.2025, 10.44
Lauantaina 30 km kehä I:n, Itiksen, Herttoniemen, Kalasataman ja Kumpulan kautta takaisin. -- Kostea, mutta sateeton lenkki.
Pekka Sirkiä
22.09.2025, 23.35
Maanantailenkki 40 km Viikistä Kuusijärven ja Sipoontien kautta Kunkulle ja takaisin. Syyspäiväntasaus oli ensimmäinen lenkki tänä syksynä, jolloin ajovaloja _todella_ tarvitsi paluumatkalla.
Pekka Sirkiä
01.10.2025, 11.48
Väliaikatietona, että arkisin (ma, ke) on ajettu viime ajat lyhyempää asvalttilenkkiä, 20-30 km, ja pyritty siihen, että vielä ehtii kotiinkin ennen kuin tulee täysi pimeys. Esim. tänään, ke 1.10., aurinko laskee klo 19 tietämissä, joten noin tunnin, puolentoista (max.) lenkin ehtii ajaa V-koskelta klo 18.00-19.30 -välillä. -- Huomatkaa, että hämärä etenee täydeksi pimeydeksi noin 40-50 minuuttia auringolaskun jälkeen.
Jk. Btw: Valaistuksen osalta suosittelen, että otatte varalampun /tai jopa kaxi/ mukaan, jos ja kun päävalonne sammuu/himmenee akun/pariston loppumiseen...
Pekka Sirkiä
18.10.2025, 14.38
Hiekkatiekausi on nyt virallisesti avattu!!! Eka lenkki (la/su) ajettiin Keskuspuiston läpi Haltialaan, ja joenvartta takaisin Vanhankaupunginkoskelle. Sieltä pidemmän kaavan ystävät (...tässä tapauksessa tosin vain enää yxi ;-) jatkoivat matkaa itäisille maille. Allekirjoittaneelle riitti ed. kuvattu lyhyempi riento, n. 25 km.
Jk. Iltojen pimenemisen vuoksi arki-iltojen (ma/ke) lenkit ajetaan (...jos ajetaan) erittäin lyhyinä; viimeksi viikko sitten (ma) Vanhankaupunginlahden ympäri (asvaltilla ja hiekalla) ajettiin hämärässä-pimeässä, n. 20 km.
Pekka Sirkiä
01.11.2025, 22.54
Maunulan majalta ajettiin lauantaina Paloheinän ja Vantaanjoen molemmin puolin sekä Tapanilan/Malmin kautta n. 25 km:n lenkki, tällä kertää pääosin asvaltilla. -- Sää ei ole suosinut "hooteepeen" lenkkeilyä viime aikoina, mutta kannattaa käyttää myöhäisen syksyn harvat sateettomat päivät lyhempään tai pidempää ulkoiluun!!!
Pekka Sirkiä
08.11.2025, 16.46
Maunulan majalta keskuspuiston, Kaarelantien, Kuninkaantammen, Silvolan tekoaltaan ohituksen kautta (...allas ohitettiin "oikeasta alakulmasta"; ks. pyöräilyreitti nro 12) Ylästöntielle ja edelleen Kartanonkosken kautta joen yli Pukinmäelle, josta edelleen kehän I:n (ja joen yli) Oulunkylän kautta Veräjänmäelle. Pääosin asvalttiteitä pitkin tällä kertaa. Alussa tihkusadetta, mutta ihan lopussa sateetonta, tuuletonta ja 9 astetta lämmintä. Yht. n. 30 km. -- Kiitos osallistujille & vierailijalle!!!
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.