PDA

Näytä tavallinen näkymä : Jalkapallo



Sivut : 1 [2]

Arosusi
09.02.2025, 16.18
Aikaisempaan kommenttiini korjaten alan uskoa Realin nostelevan pyttyjä tälläkin kaudella, vaikka topparitilanne onkin mallia divari ja keskikenttäpelaaja. Tästä huolimatta liigan kakkonen ei onnistunut voittoa kotiin korjaamaan. Mbappe on alkanut suorittamaan tasaiseen tahtiin.

Tasapeli liigan ykköstä vastaan vieraskentällä on minusta voitto tai vähintään hyvä torjuntavoitto.

Ollaan siinä vaiheessa kautta Euroopan sarjoissa että ottelumääristä johtuvat loukkaantumiset alkavat vaikuttamaan jo suurempienkin seurojen tilanteeseen, valitettavasti.

Fillarijeti
09.02.2025, 19.59
^ Eli siis loukkaantumiset eivät johtuneet siitä että junnuikäsillä pelaajilla peluutettiin liian kovia minuutteja, ja työnnettin toipilaana kentälle (Fati) vaan "faktojen" mukaan jostain ihan muusta?

Väitit Barcan peluuttaneen liikaa, vaikka Barca yritti estää Pedrin matkan Japaniin ylikuormituksen pelon takia. Maajoukkueen de la Fuentes ei kesälomaa myöntänyt, kuten Guardianin linkki edellä kertoo. Viime kesän vamma syntyi Kroosin törkeästä taklauksesta. Pedri on Barcan ja Espanjan runkopelaaja, joten hän ei ole kulunut loppuun jalkapallolta.

Ansun kohtalokas nivelkierukan repeämä 8.11.2020 ei ollut rasitusvamma. 306 päivän polven kuntoutusajan jälkeen Ansu sai vielä 15 päivää kuntoutumislomaa. Miten vamma syntyi?

https://www.barnaclinic.com/blog/traumatologia-deportiva/en/2020/11/09/ansu-fatis-meniscus-injury/

Ansu palasi kesällä kauden vuokralta Brightonista, jossa hän oli pohjevamman takia sivussa keskellä kautta yli kaksi kuukautta ja pelasi loppukaudesta vain hajaminuutteja. Englannin matka ei pelikuntoa kohentanut. Tällä kaudella Barcassa minuutteja on kertynyt 186. Välillä Ansu ei ole mahtunut Hansin listalle, välillä hän on ollut penkillä tai rikki. Tänään hän on pelikunnossa, mutta ei edes penkillä. Syyksi arvellaan, että Gavi on kuntoutunut aivotärähdyksestä. Ansu ei ole halunnut vuokralle, vaikka toiveet peliajasta ovat vähäiset.

https://www.barcablaugranes.com/2025/2/9/24361256/ansu-fati-left-out-barcelona-squad-la-liga-match-against-sevilla

Barcan ja Realin loukkaantuneet ovat kokeneita pelaajia: Ter Stegen, Christensen, Carvajal, Militao, Rudiger. Atletico on ehjä.

Linkitettyjen juttujen lukemiseen voi käyttää selaimen käännösohjelmaa, jos englanti ei muuten käänny.

Fillarijeti
09.02.2025, 20.30
Barcalla on kyllä muutaman vuoden päästä todella kova porukka, kun junnut kasvavat miehen ikään. Tuosta Yamalista on kehittymässä uusi Messi.

Ongelma taitaa olla pikemminkin päästä eroon vanhoista miehistä, kun rahaa ostamiseen ei juuri ole.

Leon kummipoika on aika vipeltäjä ja pelihaluja on rajattomasti, mutta viimeistelystä puuttuu vielä kliinisyyttä. Leon tasolle ei ole kukaan yltänyt.

Thiago teki esisopimuksen Newells Old Boysiin kolmen päivän ikäisenä. Onko hän seuraava Barcan nuori tähti?


https://www.youtube.com/watch?v=g4x6sqpoY7o

Aakoo
09.02.2025, 22.40
Väitit Barcan peluuttaneen liikaa, vaikka Barca yritti estää Pedrin matkan Japaniin ylikuormituksen pelon takia. Maajoukkueen de la Fuentes ei kesälomaa myöntänyt, kuten Guardianin linkki edellä kertoo. Viime kesän vamma syntyi Kroosin törkeästä taklauksesta. Pedri on Barcan ja Espanjan runkopelaaja, joten hän ei ole kulunut loppuun jalkapallolta.

Ansun kohtalokas nivelkierukan repeämä 8.11.2020 ei ollut rasitusvamma. 306 päivän polven kuntoutusajan jälkeen Ansu sai vielä 15 päivää kuntoutumislomaa. Miten vamma syntyi?

https://www.barnaclinic.com/blog/traumatologia-deportiva/en/2020/11/09/ansu-fatis-meniscus-injury/

Ansu palasi kesällä kauden vuokralta Brightonista, jossa hän oli pohjevamman takia sivussa keskellä kautta yli kaksi kuukautta ja pelasi loppukaudesta vain hajaminuutteja. Englannin matka ei pelikuntoa kohentanut. Tällä kaudella Barcassa minuutteja on kertynyt 186. Välillä Ansu ei ole mahtunut Hansin listalle, välillä hän on ollut penkillä tai rikki. Tänään hän on pelikunnossa, mutta ei edes penkillä. Syyksi arvellaan, että Gavi on kuntoutunut aivotärähdyksestä. Ansu ei ole halunnut vuokralle, vaikka toiveet peliajasta ovat vähäiset.

https://www.barcablaugranes.com/2025/2/9/24361256/ansu-fati-left-out-barcelona-squad-la-liga-match-against-sevilla

Barcan ja Realin loukkaantuneet ovat kokeneita pelaajia: Ter Stegen, Christensen, Carvajal, Militao, Rudiger. Atletico on ehjä.

Linkitettyjen juttujen lukemiseen voi käyttää selaimen käännösohjelmaa, jos englanti ei muuten käänny.

Omassa linkissäsikin todetaan:

It is all well and good for Barcelona to plead for rest for Pedri but they, too, had fed on his seemingly insatiable desire to play and fielded him 52 times in the 2020-21 season.

gruelling 3,526 minutes he played for Barcelona

Futiksessa arvokisat eivät tule seuroille yllätyksenä, niitä on harvoin ja pelaajat niistä harvoin kieltäytyvät. Varsinkaan nuoret sellaiset. Tämä olisi pitänyt Brcan ymmärtää eikä ajaa kaveria liian koville kauden aikana.

Ansu Fatihan tuotiin tuon nivelkierukan repeämän jälkeen takaisin peleihin syksyllä 2021 ja muutaman pelin jälkeen takareisi pamahti ja loppukausi ulkona. Olikohan oikeasti kuntoutunut ja päässyt treenaamaan niin kuin pitää? Käytännössä kaksi kautta meni nuorella pelaajalla siinä.

Ja kiitos, englanti taipuu ihan mainiosti.

Fillarijeti
10.02.2025, 08.16
Barcalla on lähihistoriassa ollut tapana kuluttaa lupaavat junnut loppuun ylipeluuttamisella tyyliin Pedri ja Ansu Fati. Toivottavasti Yamalin kanssa on järki mukana.

Aika kauaksi takaperoiseen ajatteluun jouduit alkuperäistä vapaaheittoasi puolustellessasi.:D Vain juniorilla on mahdollisuus pelata koronan takia siirretyissä EM-kisoissa ja olympialaisissa, joka on junioriturnaus. Pedri pelasi aikuisten EM-kisoissa mm. kolme jatkoaikaottelua ja sen jälkeen hänet vietiin vastoin työnantajan tahtoa junioriturnaukseen, jonka voittoa ei esimerkiksi Leolle ole koskaan luettu meriitiksi. Barcan edellisellä kaudella loppuunkuluttama pelaaja tuskin olisi mahtunut EM-kokoonpanoon. Ansulta puolestaan ei löydy edes hetkellisiä isoja minuutteja miltään kaudelta, valitettavasti.

Loppuunkulunut Pedri oli eilen MVP, kun Barca voitti vieraissa Sevillan 4-1, ja kutisti kolmen kärjen kahden pisteen sisään. Barca voitti lopussa vajaalla pelaamansa 34 minuuttia 1-0.

Aakoo
10.02.2025, 09.42
^En oikein nyt ymmärrä mitä sössötät. En missään vaiheessa sanonut, etteikö Pedri olisi kuntoutunut mutta pari kautta meni vaikeiden loukkaantumisten kanssa taistellessa, jotka johtuivat tuosta kauden 20/21 kuormasta. Pidän Yamalia todella hyvänä pelaajana, ja toivottavasti ei tule vastaavia ongelmia ja saa pelata ehjiä kausia.

Fillarijeti
11.02.2025, 09.53
Takareisivammat kasautuvat joillekin pelaajille eikä yksittäisen vamman syytä yleensä pystytä osoittamaan. Ousmane Dembele floppasi Barcassa juuri niiden takia. Barcan pelaajien takareidet ovat turkulaisessa suojeluksessa. Viimeisin Turussa leikattu lienee Araujo, jonka takareisi meni Copassa viime kesänä.

https://carpetasfcb.com/masculino/lasse-lempainen-cirujano-confianza-del-fc-barcelona-que-operara-araujo

Barca käytti noin 150 M€ ostaessaan Dembelen Dortmundista kesällä 2017. Takareisi pamahti toisessa liigaottelussa Getafea vastaan 16.9.2017, sitten 5.5.2019, 19.8.2019, 4.2.2020, 6.12.2020, 4.11.2021 ja 29.1.2023 plus muut vammat. Dembelen takareisissä on suomalaista osaamista. Orava ja Lempainen ovat leikanneet ne kolmasti: 2017, 2020 ja 2021.

PSG osti Dembelen 50 millillä kesällä 2023 ja takareidet siirtyivät ranskalaisen osaamisen alle. Toistaiseksi ne ovat kestäneet ja Enrique on nostanut Dembelen johtavaan rooliin. Barca koki Dembelessä valtavat pelilliset ja taloudelliset tappiot, mutta lopulta voitti osaamisessa, kun rahapulassa paikka aukesi Lamine Yamalille.

Chat GPT
20.02.2025, 09.56
Se mitä Slot ei äänen sanonut pelin jälkeen mutta mikä oli kaikille selvää mitä tarkoitti oli että Darwin Nunez ei pelaa enää ensi kaudella Liverpoolissa. Pahoin pelkään myös että Pool tulee katumaan katkerasti että tammikuussa joukkuetta ei vahvistettu.

Aakoo
20.02.2025, 10.34
Eilen Madridissa tarjoiltiin helppo iltapala nimeltään Manchester City. On joukkue ja pelaajat kuin varjo entisestään.

Chat GPT
20.02.2025, 13.07
Real on joukkue joka ei voi olla menestymättä koska käytännössähän se saa juuri ne pelaajat jotka haluaa. Lähes samaa voi tietysti sanoa Citystä ja aiemmin myös Barcasta.

Muut sitten valitsee niistä mitä koriin jää näiden seurojen jälkeen.

Fillarijeti
12.03.2025, 11.32
Ylivertaiseksi kohuttu Liverpool poistui sitten Mestareista rankkarien jälkeen. Aika jännää, että sekä PSG että Liverpool voittivat vieraissa. PSG oli kotonaan täysin ylivoimainen, mutta hävisi Allisonin maagisuuteen, kun yksi hipsu lipui Donnarumman näppien kautta verkkoon. Anfieldilla Liverpool oli kai saanut toisella jaksolla otetta ja paikkoja, mutta nyt Donnarumman vuoro oli olla taikuri ja masentaa pipokansa. Rankkarit 4-1. Kainosti tätä mielessäni toivoin.

Chat GPT
12.03.2025, 12.01
Harmittaa vähän mutta ei liikaa.

Valioliiga on prioriteetti numero 1 tälläkin kaudella ja yleisesti ottaen näen sen jopa vaikeampana voittaa kuin Champions liiga. Valioliigan kova taso ja fyysisyys taas syö paukkuja menestyä Euroopassa kun ei ole varaa antaa huilia parhaille pelaajille samalla tavalla kuin Euroopan muissa liigoissa.

Jos Valioliiga tästä asetelmasta vielä sössitään niin sitten harmittaa paljon.

Chat GPT
12.03.2025, 12.38
Bruno Fernandesia olen ihmetellyt jo jonkin aikaa. Minkä ihmeen takia hukkaa parhaat vuotensa Manussa ? On vaikea nähdä että saavuttaisi siellä oikeastaan mitään merkittävää.

Aakoo
12.03.2025, 13.05
Valioliigan muita liigoja merkittävästi kovempi taso nousee säännöllisesti esiin valjufanien toimesta, mutta joukkueiden suoritukset eurokentillä eivät anna kyllä mitään katetta hehkutukselle. Jos höpöttelyt valioliigan ylivertaisesta tasosta pitäisi edes etäisesti paikkansa, ei mestarien liigaa tai eurooppaliigaa olisi viimeisen 20 vuoden aikana voittanut kukaan muu kuin englantilaiset joukkueet. Menestys on kuitenkin ollut tähän verrattuna aika vaatimatonta.

Chat GPT
12.03.2025, 13.23
Selitys tähän löytyy viestistä 262.

Copilot
12.03.2025, 13.29
Viimeisen 10v aikana herkkusieniliigan on voittanut kolme eri brittijoukkuetta eli yhtä monta kuin muista liigoista voittajia on ollut yhteensä...

Chat GPT
12.03.2025, 13.40
En usko hetkeäkään että PSG voittaisi Valioliigan tänä vuonna vaikka nyt voittikin Liverpoolin. Viikottainen vaatimustaso on ihan eri tasolla Valioliigassa kuin Ranskassa.

Aakoo
12.03.2025, 14.10
^Liverpool johtaa valioliigaa täysin ylivoimaisesti ennen perinteisiä mahtiseuroja Arsenal ja Nottingham Forest. Epäiletkö tosiaan ettei PSG pystyisi samaan, ottaen huomioon että Liverpool oli kaksi peliä aika köysissä sitä vastaan?


Viimeisen 10v aikana herkkusieniliigan on voittanut kolme eri brittijoukkuetta eli yhtä monta kuin muista liigoista voittajia on ollut yhteensä...

Luka Modric on voittanut pystin samalla ajanjaksolla kaksi kertaa useammin kuin brittijoukkueet yhteensä. Kertooko tämä jotain valioliigan ylivertaisuudesta muihin sarjoihin nähden?

Copilot
12.03.2025, 14.16
Ei näköjään auennut.

Chat GPT
12.03.2025, 15.33
Taitotaso yksittäisissä peleissä PSG:llä riittäisi hyvinkin menestykseen Englannissa.

On kuitenkin ihan eri asia toistaa se viikko toisensa jälkeen kun pelkkä fyysinen vaatimustaso on ihan toisella tasolla. Englannissa joudut ne pisteet raastamaan joka kierroksella kun jossain Ranskassa toimit ylivoimaisella budjetilla ja joudut tiukoille ehkä muutamassa pelissä vuodessa.

Joukkueilla on siis täysin erilaiset lähtökohdat kun kohtaavat europeleissä. Toisella on takana ja edessä maraton ja toisella kevyehkö 10000 metriä.

Arosusi
12.03.2025, 16.38
PSG oli yllättävän hyvä. Ennen oli yksittäisiä huippupelaajia nyt pelasi kuin joukkue.
Liverpoolin selvä johto valioliigassa koostuu tietysti hyvästä joukkueesta ja valmentajasta. Kolmas asia mikä on vaikuttanut tilanteeseen on Arsenaalin ja Cityn loukkaantumistilanne mikä taas saattaa johtua liikarasituksesta.

Chat GPT
16.03.2025, 23.03
Liverpoolilla on kyllä pahasti bensa lopussa nyt. Todella heikko, haluton ja väsynyt esitys. Edes Valioliigan kannu ei ole kirkossa kuulutettu tällä menolla. Salah jatkaa viime pelien turistin otteita.

Fillarijeti
17.03.2025, 16.35
Barca ei ole vielä tänä vuonna suostunut häviämään. Eilen tappio vaikutti väistämättömältä, kun Atletin Sörloth täräytti 70. minuutilla 2-0. Hyökkäystä edelsi de Paulin käsivirhe, jonka tarkistamatta jättäminen sai Barcan pelaajat kiukun valtaan.:rolleyes: Kuuden minuutin päästä tilanne olikin tasattu Lewyn ja Ferranin maaleilla. Lisäajalla Yamal hiljensi Wanda Metropolitanon 2-3 ja Ferran teki vielä loppunumeroiksi 2-4.

Atletille viikko oli raskas sen pudottua erikoisella rankkarilla Realille Mestareista ja tappiolla Barcalle La Ligan mestaruustaistosta. Toisaalta se voi keskittyä nyt liigaan, kun Realilla ja Barcalla päähuomio on muualla. Barca johtaa liigaa maalierolla Realiin yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Aakoo
17.03.2025, 22.36
^Oli todella hyvä peli, alku mentiin tosi tiukasti ja lopussa juostiin päästä päähän. Barca osasi Realia paremmin avata sitä Atleticon puolustusta. Atletico ei vaan osaa tiukassa paikassa voittaa, vaan puppeloi viimeistään loppumetreillä itse oman pelinsä. On vähän niinkuin käänteinen Real, joka kykenee kääntämään pelit aivan lopussakin itselleen.

Sitä De Paulin käsivirhettä varmaan tutkittiin, mutta koska pallo kävi sen jälkeen Barcan hallussa ennen kuin Ticon hyökkäys alkoi niin eipä ollut perusteita puuttua asiaan.

Fillarijeti
18.03.2025, 07.28
Sitä De Paulin käsivirhettä varmaan tutkittiin, mutta koska pallo kävi sen jälkeen Barcan hallussa ennen kuin Ticon hyökkäys alkoi niin eipä ollut perusteita puuttua asiaan.

Näin oli. Käsivirheen jälkeen Eric syötti pallon Reinildolle ja Inigo muni paitsioansan kohtalokkaasti jo toisen kerran samassa ottelussa.

Casadon oikeasta polvesta meni sivuside ja kausi lienee ohi.

Arosusi
11.04.2025, 11.58
"Liverpool tiedotti perjantaina tehneensä jatkosopimuksen Salah’n kanssa. Jatkosopimus ulottuu kesään 2027 saakka."

https://www.valioliiga.com/2025/04/11/virallista-liverpool-ja-mohamed-salah-tekivat-jatkosopimuksen/

Mielenkiintoista nähdä muuttuuko Salahin keskinkertaiset esitykset nyt kun jatkosoppari on kirjoitettu.

tchegge_
12.04.2025, 22.34
Vaikken nyt enää seuraa niin eurofutista kun aikanaan siirsivät ottelut alkamaan myöhemmin niin luin tuosta Salahista, jätti vajaa 600miljoonaa höntsäfutiksesta Saudeissa ja pelaa säälittävällä 50miljoonalla oikeaa futista.

Sent from my Takapalk

Arosusi
14.04.2025, 20.26
Toiset asettavat jalkapallon ja seuran rahan edelle. Arvostan Salahin päätöstä.
50 miljoonaa on vuosipalkka, 500 miljoonan sopimuksen pituudesta en ole nähnyt tietoa.

Bundesliigan pelipaidoissa on hienoa kun seuran nimi on siinä ylhäällä ja pelaajan nimi alempana, pelataan seuralle ei itselle.

Fillarijeti
26.04.2025, 10.21
Real on lopulta kasvanut jalkapalloa ja sen sääntöjä suuremmaksi. Viimeisen vuoden aikana Real-Carlo on pilannut hyvän maineensa boikotoimalla ensin Rodrin Ballon d'Or -valintaa, sitten ruikuttamalla jatkuvasti La Ligan VAR-sorsimisesta, ja lopulta - kaiken huipuksi - uhkaamalla boikotoida Copa del Reyn finaalia, jos tuomaria ei vaihdeta viime hetkellä.

RealMadrid-TV hyökkäsi voimakkaasti Ricardo de Burgos Bengoetxeaa vastaan, koska heidän mukaansa Realin voittoprosentti hänen tuomitsemissaan otteluissa on ollut liian pieni. Tämän takia tuomarin lasta kiusattiin koulussa syyttämällä hänen isäänsä varkaaksi, josta tuomari kertoi julkisesti.

https://x.com/rfef/status/1915733938288370071

Realin virallinen lausunto:

"Real Madrid C. F. considers unacceptable the public statements made today by the referees appointed for the Copa del Rey Final to be held tomorrow 26 April 2025.

These statements, which have surprisingly placed in the spotlight videos made by a media outlet protected by freedom of expression, such as Realmadrid TV, made in a premeditated manner 24 hours ahead of the final against one of its participants, demonstrate, once again, these referees clear and manifest animosity and hostility towards Real Madrid.

Statements that are even more surprising, using a threatening tone, alluding to the unity of the referees, to announce supposed measures or actions that are far removed from the principles of fairness, objectivity and impartiality that should prevail just hours before a football event that will draw the attention of hundreds of millions of people around the world.

In view of the seriousness of events, Real Madrid hopes that those in charge of the R.F.E.F. and the refereeing profession will act accordingly, taking the corresponding measures in defence of the honour of the institutions they represent."

Arosusi
27.04.2025, 18.02
Ja hävisivät Copa del Reyn finaalin eli eivät voita tänä vuonna mitään.
Ja lopuksi pelaajien pinna ei kestänyt ja pistivät rähinän pystyyn.

Chat GPT
27.04.2025, 21.28
YNWA !!!!!!

Arosusi
27.04.2025, 22.07
Jep jep jep!

Ja sitten ostoksille.

Ostoskoriin:
1 kpl keskushyökkääjä
1 kpl toppari
1 kpl vasen laitapuolustaja
1 kpl oikea laitapuolustaja

Noilla päästään alkuun. Jos rahaa jää yli niin katsotaan sitten uudestaan.

Chat GPT
27.04.2025, 22.48
Näinhän se menee. Ainakin nuo tarvitaan. Tänään kuitenkin juhlitaan myös kotikatsomossa !

Aakoo
27.04.2025, 23.37
Jep jep jep!

Ja sitten ostoksille.

Ostoskoriin:
1 kpl keskushyökkääjä
1 kpl toppari
1 kpl vasen laitapuolustaja
1 kpl oikea laitapuolustaja

Noilla päästään alkuun. Jos rahaa jää yli niin katsotaan sitten uudestaan.Pallollinen keskikenttäpelaaja olis kanssa kiva, Modric tuskin enää jatkaa. No, onhan sitä toki vielä teoreettinen sauma liiga voittaa, ero on 4 pistettä.

Fillarijeti
28.04.2025, 07.19
Realin latautuminen uhriutumisen ja tuomarivihan kautta saattaa haitata pakkipulasta kärsivän Realin liigamestaruudesta taistelua. Rudi oli ilmeisesti ennen ottelua latauspiuhan päässä liian pitkään. Ottelun ratkettua ja peliajan huvettua vähiin Rudi heitti penkiltä jääkimpaleen tuomaria kohti, ja näki punaista. Punaista näytettiin myös Lucasille ja Judelle, mutta heidän raivoaan ei tarvinnut usean miehen pidellä. Jostain syystä Vini selvisi ilman korttia.


https://www.youtube.com/shorts/eLahGx-6tCI

https://a4.espncdn.com/combiner/i?img=%2Fphoto%2F2025%2F0427%2Fr1484456_1296x729_1 6%2D9.jpg&w=1140&cquality=40&format=jpg

Aakoo
28.04.2025, 14.36
Joo, heikkoja häviäjiä eikä mitenkään kunniaksi seuralle tahi pelaajille. Kannattaisi katsella peiliin ja omiin otteisiin, eikä kiukutella muille.

Arosusi
28.04.2025, 17.48
Jep jep jep!

Ja sitten ostoksille.

Ostoskoriin:
1 kpl keskushyökkääjä
1 kpl toppari
1 kpl vasen laitapuolustaja
1 kpl oikea laitapuolustaja

Noilla päästään alkuun. Jos rahaa jää yli niin katsotaan sitten uudestaan.


Pallollinen keskikenttäpelaaja olis kanssa kiva, Modric tuskin enää jatkaa. No, onhan sitä toki vielä teoreettinen sauma liiga voittaa, ero on 4 pistettä.

Ostoslista koski Liverpoolia.

Arosusi
28.04.2025, 17.52
Realin latautuminen uhriutumisen ja tuomarivihan kautta saattaa haitata pakkipulasta kärsivän Realin liigamestaruudesta taistelua. Rudi oli ilmeisesti ennen ottelua latauspiuhan päässä liian pitkään. Ottelun ratkettua ja peliajan huvettua vähiin Rudi heitti penkiltä jääkimpaleen tuomaria kohti, ja näki punaista. Punaista näytettiin myös Lucasille ja Judelle, mutta heidän raivoaan ei tarvinnut usean miehen pidellä. Jostain syystä Vini selvisi ilman korttia.

Luin että Rudi voi saada
4-12 ottelun tai 3-6 kk pelikiellon

Ei selvinnyt mihin, cupin, liigaan vai mihin?
6 kk olisi ihan ok.

Fillarijeti
28.04.2025, 19.44
Luin että Rudi voi saada
4-12 ottelun tai 3-6 kk pelikiellon

Ei selvinnyt mihin, cupin, liigaan vai mihin?
6 kk olisi ihan ok.

Kurinpitolautakunta päättää asiasta huomenna tai keskiviikkona. Rudigerin pelikielto lienee 4-12 ottelua koskien myös liigaa. Realilla on vain viisi ottelua jäljellä, joten kausi voi olla ohi. Huhun mukaan Rudiger harkitsee polvikierukkaleikkaukseen menoa.

Bellinghamin todennäköinen pelikielto lienee 2-3 ottelua ja Lucasin 1-2 ottelua, jotka luultavasti voitaisiin kärsiä seuraavassa cupissa.

Lähde: https://as.com/futbol/sancion-ejemplar-para-rudiger-n/

Huhujen mukaan Carlo on tarttumassa Brasilian täkyyn, joten luotsi on vaihtumassa.

Lucas ei riitä huippujoukkueita vastaan, joten keskikentän puurtaja Valverde on jouduttu uhraamaan laitapakiksi. Danin paluu korjaa paljon. Eder on jo ylikorvattu ja saa palattuaan taistella tosissaan paikasta avauksessa. Loppukaudella Tchouameni voi joutua paikkaamaan Rudigeria, joten keskikenttä heikkenee entisestään Camavingan ollessa rikki, ja kun Ceballoksen nilkan kunnosta ei ole varmuutta. Valverdea ei ehkä enää pystytä irrottamaan Danin paikkaajaksi.

Aakoo
29.04.2025, 10.49
Ostoslista koski Liverpoolia.

:) Pojan kanssa speksattiin Realin kesäostoksia ja päästiin aika lailla samaan listaan.

Fillarijeti
30.04.2025, 07.44
Rudi kävi polvileikkauksessa ja sai lisäksi kuuden ottelun pelikiellon liigaan ja cupiin. Realin pakkipulaa ei helpota, että Ederin ja Danin lisäksi Camavinga, Alaba ja Mendy ovat loppukauden rikki. Siten Asencio, Tchouameni ja Vallejo ovat jäljellä olevat vaihtoehdot keskipakeiksi, ja Fran Garcia ainoa pelikuntoinen vasen pakki.

Carlon brassidiili ei toteutunut.

Arosusi
01.05.2025, 13.27
Hienoa Inter!
Näistä neljästä välierä joukkueesta toivon Interin vievän mestaruuden.

Chat GPT
05.05.2025, 19.32
TAA lähtee sitten Realiin ihan virallisestikin.

Jääkö häntä sitten joku kaipaamaan niin en olisi siitä mitenkään varma mutta oikea pakki on kuitenkin nyt myös hankittava. Bradley on tehty sen verran heikosta posliinista että tulee olemaan varmaan jatkossakin vesijuoksussa aika usein.

Arosusi
05.05.2025, 20.38
"Laitapuolustaja kommentoi tuolloin Sky Sportsin haastattelussa olevansa enemmän kiinnostunut Ballon d’Orin voitosta kuin uuden ison pokaalin voittamisesta Liverpoolin kanssa."

Kiinnostunut voi aina olla mutta viime kausien perusteella en löisi suurellakaan kertoimella tuosta vetoa.

TAA:lla on sama vika kuin Philipp Lahmilla jota pidettiin aikoinaan maailman parhaana laitapuolustajana; kumpikin on/oli aika huonoja puolustaja.

Chat GPT
05.05.2025, 20.53
Samaa mieltä.

Ei TAA mahdu mielestäni edes pelipaikkansa top kymppiin maailmassa niin puheet jostain Ballonista on kyllä melkoista toiveajattelua. Jos Carvajal kuntoutuu tasolleen niin edes avauksen paikka Realissa ei ole mitenkään varma.

Arosusi
07.05.2025, 11.38
Loistavaa Inter!
Upea peli.
2-2 tilanteessa näytti Interin pelaajien päät painuvan mutta jostain löytyi uusi taistelu vire. 12+1 maalia kahteen peliin, tulosvedosta olisi saanut hyvät kertoimet.
Barcan puolustus näytti aika heppoiselta, eivätkö La Ligassa pääse oikein harjoittelemaan?

Aakoo
07.05.2025, 12.57
Inter - Barca oli otteluparina aivan parasta jalkapalloa pitkään aikaan katsojan näkökulmasta. Tilanteet ja pelin hallinnan painopiste vaihtelivat, ja oli koko ajan vaaran tuntua. Interin pelisuunnitelma toimi juuri niin hyvin kuin se vaan pystyi toimimaan nimellisesti vahvempaa joukkuetta vastaan.

Arosusi
07.05.2025, 22.32
Barcan valmentaja Hansi Flick ruikuttaa tuomareista. Olisi mies ja myöntäisi että puolustettin huonosti ja Inter oli parempi.

Chat GPT
08.05.2025, 09.05
Ja vastaan tulee PSG. Arsenalin kaudesta tuli sitten hurja pettymys. Varmasti jotain pyttyä odotettiin.

Fillarijeti
08.05.2025, 09.29
FIFA:n kehityspäällikkö Arsene Wenger arvosteli myös tuomareita eikä varmaan syyttä. Keskinkertaisesta tuomaroinnista ja heikosta linjamiestyöskentelystä huolimatta ottelu oli viihdyttävä. Barcan laitapakkien Kounden ja Balden puuttuminen saattoi olla ratkaisevaa. Aika yllättävää oli Lewyn tuonti peliin toisen jakson lopulla. Joku toinen valmentaja olisi voinut valita AC:n.

https://www.beinsports.com/en-us/soccer/uefa-champions-league/articles-video/wenger-harshly-criticizes-the-refereeing-barcelona-suffered-against-inter-milan-2025-05-07

Toisessa matsissa Arsenal sai ainoan maalinsa Marquinhosin vakiosukelluskopin epäonnistuttua. Tällä kertaa tuomari oli ajan tasalla, mutta ei se tasapaksua Arsenalia pelastanut. Näin viime vuoden kammofinaalin jälkeen on ihan viihdyttävää jalkapalloa luvassa.

Aakoo
08.05.2025, 10.57
FIFA:n kehityspäällikkö Arsene Wenger arvosteli myös tuomareita eikä varmaan syyttä.

Wengeriltä aika uskomatonta kommentointia. Cubarsi ei osunut lainkaan palloon, vaan veti taklauksen suoraan Lautaron jalkaan. Tämä näkyy hidastuksista ihan selvästi. Kokeneena kettuna Lautaro tiesi mitä kokematon puolustaja tulee tekemään, ja käytti tilanteen onnistuneesti hyväkseen. Wengerin kannattaisi siirtyä kokonaan eläkkeelle, alkaa jutut olemaan sitä tasoa. Myöskään Acerbin "käsipallo" ei ollut pilkku sääntökirjankaan mukaan yms. Ihan oikein meni tuomiot.

Muutenkin Barcalta ihan turhaa itkua, ottelupari ei kaatunut tuomarityöskentelyyn vaan siihen, että härkäpäisesti pelattiin korkealla linjalla jopa johtoasemassa vaikka jo ensimmäisessä pelissä näki ettei puolustuksen jalka riitä Interin vastahyökkäyksiin.

Tulee mielenkiintoinen finaali.

Arosusi
08.05.2025, 16.29
Ja sitten Arsenalin valmentajan avautuu

https://www.valioliiga.com/2025/05/08/arsenal-putosi-mestarien-liigasta-arteta-ansaitsimme-niin-paljon-enemman/

"Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta kokee tuloksen epäoikeudenmukaiseksi. Artetan mielestä Arsenal olisi ansainnut paljon enemmän."

No ei. Te hävisitte, olitte siis huonompia.

kaldera
10.05.2025, 23.32
Tältä päivältä vähän Fussballhistoriaa kun Thomas "maailman vanhin 30-vuotias" Müller (https://www.transfermarkt.de/thomas-muller/profil/spieler/58358) pelasi viimeistä kertaa Bayernin kotiareenalla Allianzilla, peliura ainakin Bayernissa päättyy tähän kauteen ja viimeinen ottelukierros pelataan ensi viikolla.
https://www.kicker.de/bayern-gegen-mgladbach-2025-bundesliga-4937076/spielbericht

Lisäksi englantilainen Harry Kane (https://www.transfermarkt.com/harry-kane/profil/spieler/132098) voitti tällä kaudella ammattilaisurallaan ensimmäistä kertaa joukkuemestaruuden.
https://www.thesun.co.uk/sport/34893215/harry-kane-bayern-munich-title-borussia-monchengladbach/

Xabi Alonso (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/xabi-alonsolta-odotettu-ilmoitus/9152240) jättää tämän kauden (viikon kuluttua) jälkeen Leverkusenin eli pilleritehtaan varjossa menee ensi kaudeksi kohtalaisesti uusiksi, palaakohan neverkusen?

FC Bayern on Meister taas yhden kauden tauon jälkeen. https://fcbayern.com/fcbayerntv/de/video/2025/05/im-video-die-uebergabe-der-meisterschale-an-den-fc-bayern

https://fcbayern.com/de/bilder/2025/05/galerie-der-meisterjubel-der-bayern-auf-dem-rasen

Arosusi
12.05.2025, 19.31
https://yle.fi/a/74-20161225

Xabi Alonso siirtyy Real Madridin valmentajaksi, kuten oli odotettavissa eroilmoituksen jälkeen.

Aakoo
13.05.2025, 15.22
Barcelona ratkaisi sunnuntaina La Ligan voittamalla Realin. Realin ongelmat, joita nyt on jo muutama vuosi kypsytelty, vaatisi korjaantuakseen kesän aikana muitakin hankintoja kuin uuden valmentajan.

Arosusi
17.05.2025, 23.21
Hyvä City.
Sitten vielä töpeksitte mestareiden liigan paikan, kiitos.

Chat GPT
17.05.2025, 23.31
Ihan Cityn hallintaahan tuo oli mutta tehdyt maalit lasketaan. Aika pitkältihän tuo on ollut Cityllä koko kauden kuva.

Ihmetyttää kyllä mitä Fodenille on tapahtunut. Viime vuonna vuoden pelaaja ja nyt ihan kuin eri mies ja tuntuu että jalkakaan ei vaan enää riitä mihinkään.

Arosusi
19.05.2025, 19.41
Laitapuolustajat hankittu

Milos Kerkezin Bournemouthista vasen

https://www.valioliiga.com/2025/05/19/liverpool-ja-bournemouth-neuvottelevat-laitapuolustajan-siirrosta/

Ja

Jeremie Frimpong Leverkuseninsta oikea

https://www.valioliiga.com/2025/05/18/fabrizio-romano-tahtipelaaja-siirtyy-varmuudella-liverpooliin/

Vielä toppari ja keskushyökkääjä

Chat GPT
19.05.2025, 21.23
Kaikkea ei voi saada mutta keskikentälle ottaisin mieluusti yhden juoksuvoimaisen pelaajan.

Jones on ihan ok back up, silloin kun on, mutta liian usein varsin keskinkertainen eikä mikään nopea kaveri ole. Pelin evoluutio on kuitenkin mielestäni menossa yhä enemmän siihen suuntaan ettei dieselit enää pärjää.

Elliotin voi, ikävä kyllä, myydä. Vaikka onkin hyvä pelaaja niin en näe että fysiikka koskaan riittää absoluuttiselle huipulle eikä Liverpoolissa oikein mitenkään löydy hänelle roolia. Harmillista koska muut ominaisuudet on kaverilla kunnossa.

Arosusi
19.05.2025, 22.50
Kaikkea ei voi saada tai kaikkeen ei kaikilla seuroilla ole rahaa.
Keskikenttä on ollut tällä kaudella vähiten haavoittuva, riittävän hyviä pelaajia löytyy loukkaantuneiden tilalle.
Keskushyökkääjä pitäisi olla seuraava hankinta, Salahin varaan ei voi ensikaudella jättää maalintekoa.
Elliotia olisin käyttänyt Salahin paikalla, pystyy ohittamaan, hyvä laukaus ja vasen jalkainen.

Chat GPT
20.05.2025, 16.52
Elliotilla ei minusta riitä nopeus pelaamaan hyökkääjänä. Salahin paikalla on kokeiltu useastikin mutta ei menestystä. Joku Bernardo Silva tyyppinen rooli hieman alempana voisi sopia mutta sellaista ei ole tarjolla Poolissa. Toisaalta eväät puolustuksessa eivät ole kyllä vahvuus.

Uskon että myydään jos saavat 25- 35 miljoonaa.

Arosusi
20.05.2025, 18.36
Mitä nyt muistan Elliot on saanut vain jämä minuutteja hyökkääjänä. Eilen pelasi 10 paikalla, maali ja maali syöttö.

Chat GPT
20.05.2025, 18.52
Totta tältä vuodelta mutta Kloppin aikana kokeiltiin Salahin paikalla joissain ns. Ratkenneissa peleissä ja cupeissa.

Arosusi
20.05.2025, 19.42
En mää noin vanhoja asioita muista.

"Rodri palaa pelikentille tiistaina"

https://www.valioliiga.com/2025/05/20/as-rodri-palaa-pelikentille-tiistaina/

Arosusi
21.05.2025, 13.57
Ähry ja tuhru tänään Eurooppa cupin finaalissa. Onko koskaan ollut finaalissa näin huonosti omassa sarjassaan pärjänneitä joukkueita? Vai onko Valioliigan taso vain näin kova?
Kaikki kannattamaan Tottenhamia!

Chat GPT
22.05.2025, 09.54
Tärkeää ei ollut se että Tottenham voitti vaan se että Manu ei voittanut. Jokohan nyt viimein Fernandes tajuaisi lähteä ja tulla vaikka Pooliin..? :)

Arosusi
22.05.2025, 10.30
Jep ja toivottavasti ruikuttaja ei siirry Pooliin.

Arosusi
23.05.2025, 22.12
"Athletic: Liverpoolille positiivinen käänne supertähden tavoittelussa"

https://www.valioliiga.com/2025/05/23/athletic-liverpoolille-positiivinen-kaanne-supertahden-tavoittelussa/

"Liverpool on kokenut suuren edistysaskeleen Bayer Leverkusenin tähden Florian Wirtzin tavoittelussa. Athletic kertoo Saksan maajoukkuepelaajan olevan siirtymässä Anfieldille, mikäli hän jättää Leverkusenin kesän siirtoikkunassa."

Chat GPT
23.05.2025, 23.28
Tätä siirtoa en kyllä usko ennen kuin näen.

Hyvä pelaaja mutta hinta on niin hurja etten oikein edes pidä siirtoa järkevänä. Ennemmin ottaisin kaksi 75 miljoonan kaveria kuin yhden 150 miljoonan.

Arosusi
25.05.2025, 22.25
Enää 83 päivää kauden alkuun.

manu99
25.05.2025, 23.03
Tuossa kalleimmat siirrot, helposti voi päätellä että ei ole edes 50-50 mahdollisuuksia osua jättipottiin kun hinta ylittää 100m. Sama tosin pätee kaikkiin siirtoihin.





Neymar – €222M – Barcelona ? PSG – 2017
Kylian Mbappé – €180M – Monaco ? PSG – 2018
Philippe Coutinho – €145M – Liverpool ? Barcelona – 2018
João Félix – €126M – Benfica ? Atlético Madrid – 2019
Antoine Griezmann – €120M – Atlético Madrid ? Barcelona – 2019
Jack Grealish – €117.5M – Aston Villa ? Manchester City – 2021
Cristiano Ronaldo – €117M – Real Madrid ? Juventus – 2018
Eden Hazard – €115M – Chelsea ? Real Madrid – 2019
Romelu Lukaku – €113M – Inter ? Chelsea – 2021
Paul Pogba – €105M – Juventus ? Manchester United – 2016

Arosusi
30.05.2025, 18.19
https://www.valioliiga.com/2025/05/30/athletic-liverpool-teki-jattimaisen-ennatystarjouksen-supertahdesta/

"Liverpool on tehnyt korotetun 130 miljoonan euron tarjouksen Bayer Leverkusenin tähdestä Florian Wirtzistä"

Fillarijeti
05.06.2025, 13.50
Tämä ei ole yllätys... CIESin malli laskee Lamine Yamalin maailman arvokkaimmaksi pelaajaksi: 402,3 M€. Ero listakakkoseen Erling Haalandiin on revennyt jo yli 160 miljoonaa euroon. Tulevan kympin peli kehittyi kauden aikana siihen malliin, että taivas ei ole rajana. Kaikki voi kuitenkin muuttua hetkessä. Edellinen kymppi ja nuorisoennätystehtailija Ansu Fati menetti maagisen kosketuksensa Aissa Mandin taklauksen rikottua polven 2020. 22-vuotias Ansu matkaa osto-optiolla lainalle Monacoon uutta nousua hakemaan. Polvivamma vei myös luoton Ter Stegeniin: Barca hankkii Joan Garcian Espanyolista 25 millillä.

https://football-observatory.com/WeeklyPost507

Chat GPT
11.06.2025, 19.07
Tätä siirtoa en kyllä usko ennen kuin näen.

Hyvä pelaaja mutta hinta on niin hurja etten oikein edes pidä siirtoa järkevänä. Ennemmin ottaisin kaksi 75 miljoonan kaveria kuin yhden 150 miljoonan.

Kai se on nyt sitten uskottava.

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011292807.html

M A
11.06.2025, 22.33
Kauhea hinta! Toivottavasti onnistuu. Ei se ihme et Arsu ei saa hyökkääjää hankittua, kun tarvittaisiin ton tason kaveri mut rahaa ei irtoa kuin puolet.

Chat GPT
11.06.2025, 23.01
Jospa Wirtz olisi Poolille samaa mitä KDB oli Citylle niin silloin hankinta olisi jopa ”edullinen”. Gyokeres varmaan lopulta päätyy Arsuun.

Arosusi
12.06.2025, 10.27
Keväällä sitten nähdään oliko Wirtzin kauppa hyvä vai huono. Viimeksi laitettiin 80 miljoonaa hyökkääjään ja sillä mielestäni pää ei kestänyt paineita.

Arosusi
12.06.2025, 19.39
"Liverpoolilla taas kovat piipussa – nyt tähtäimessä PSG:n tähtipelaaja"

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpoolilla-taas-kovat-piipussa-nyt-tahtaimessa-psgn-tahtipelaaja/

Bradley Barcola, PSG, hp 120 milj €.

Ei oikein mitään muistikuvaa pelaajasta.

Fillarijeti
13.06.2025, 09.32
Lucho hankki Barcolan ensi töikseen Lyonista, pelaaja haluaa jatkaa PSG:ssa ja PSG ei ole pikkurahan puutteessa. 22-vuotias Barcola pystyy pelaamaan hyökkääjänä laidasta laitaan. Kvichan tulo vähentää peliminuutteja, mutta käyttöä varmasti löytyy.

https://sports.yahoo.com/article/psg-close-door-bradley-barcola-124000015.html

Barca on kiinnostunut Luis Diazista ja toisinpäin, mutta hintalappu 80M saattaa olla liian kova. Sen sijaan Barca hankkinee Ivan Perisicin PSV:sta ilman siirtomaksua. Perisic on 36-vuotias ja teräksinen hyökkääjä, joka tuskin ruostuu ainakaan ennen WC-kesää 2026. Barca yrittää poistaa kovapalkkaiset Ansun ja Ter Stegenin, ja lisäksi keskikentältä on lahjakkaita pelaajia myynnissä.

Arosusi
18.06.2025, 21.41
Alexander Isak
Newcastle ---> Liverpool
150 miljoonaa £
???

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpoolista-lavahti-hurja-vaite-voiko-tama-olla-mahdollista/

Jos toteutuu niin yläkerta alkaa olla kunnossa.

Chat GPT
19.06.2025, 10.54
Sanoisin että ensin Konatelle jatko ja joku kovan luokan toppari sisään. Sitten lasketaan rahat ja katsotaan voidaanko jotain vielä hankkia.

Isakista tuo hinta on sulaa hulluutta vaikka hyvä pelaaja onkin.

Arosusi
19.06.2025, 12.52
Konaten sopimuksesta samaa mieltä.
Hyviä 9 paikan pelaajia on aika harvassa ja sellaiselle olisi tarvetta, edellisestä maksettiin 90 ja nyt hinta ~ 50. Isak pystyy tekemään maaleja, tottunut valioliigaan ja pää kestää paineita. Jos Salah loukkaantuu niin todelliset maalintekijät on vähissä. Jos kassassa on rahaa niin ei muuta kuin kauppoja tekemään.
TAA
https://www.sportti.com/jalkapallo/real-madridin-kohuhankinta-haukuttiin-lyttyyn-katastrofaalinen-debyytti/
"Real Madridin kohuhankinta haukuttiin lyttyyn – ”Katastrofaalinen debyytti”"

Arosusi
20.06.2025, 10.49
Alakertaan täydennystä
Marc Guehista, 24,
Crystal Palacen ---> Liverpool
???

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-hurjana-siirtomarkkinoilla-onko-tassa-seuraava-vonkale/

Chat GPT
20.06.2025, 11.57
Minulle kelpaisi nuo molemmat siirrot mainiosti.

Arosusi
03.07.2025, 15.35
"Liverpoolin tähtipelaaja Diogo Jota on kuollut auto-onnettomuudessa"

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpoolin-tatipelaaja-diogo-jota-on-kuollut-auto-onnettomuudessa/

Chat GPT
03.07.2025, 16.53
On kyllä surullinen uutinen.

Arosusi
03.07.2025, 19.14
Sellaista sattuu.
Lambo on vaarallinen osaamattomien käsissä.
Onneksi ketään ulkopuolista ei loukkaantunut.

Arosusi
04.07.2025, 14.05
"Barcelona on kärsinyt järkyttävän takaiskun siirtomarkkinoilla. Athletic Clubin ja Espanjan maajoukkueen tähtihyökkääjä Nico Williams, 22, ei siirry sittenkään Blaugranan riveihin"

https://www.sportti.com/jalkapallo/barcelonalle-jarkyttava-takaisku-siirtomarkkinoilla-nyt-jysahti-todellinen-yllatysuutinen/

Barcan talous edelleen kuralla pahasti.

Chat GPT
04.07.2025, 15.04
Tuskin tuonne kuitenkaan pitkäksi aikaa jää. Ottajia riittää jo mahdollisesti tänä kesänä. Nyt vaan seura saa enemmän rahaa myynnistä.

Arosusi
08.07.2025, 17.09
"Liverpoolin portugalilaistähden Diogo Jotan ja hänen veljensä Andre Silvan Espanjassa tapahtunut kuolonkolari johtui ilmeisesti merkittävästi ylinopeudesta, Espanjan poliisi kertoo uutistoimisto AFP:lle."

https://www.sportti.com/jalkapallo/poliisi-diogo-jota-ajoi-ilmeisesti-merkittavaa-ylinopeutta/

Eipä yllättänyt

Ohiampuja
14.07.2025, 18.18
Hmm. Ei yhtään kommenttia Helmareista tai EM-kisoista ylipäätään...

Arosusi
14.07.2025, 20.09
No kommentoidaan.
Suomi
Tuloksellisesti positiivinen.
FIFA rankingissa lohkon huonoin mutta melkein jatkopaikka onnistuttiin hankkimaan.
Jalkapallon ja jääkiekon edustusjoukkueilta tuntuu puuttuvan maalintekijät, ilman niitä menestystä ei tule.
Kun aktiivisesti seuraa jalkapalloa niin aika kökköä pelit tähän asti ollut. Välierävaiheessa tulee varmaan katsottua. Vaikkei fyysinen ja tekninen taso mitään hurraa huutoja aiheuta niin taktisesti huippujoukkueen ovat jo hyvällä tasolla ja viihdearvo on katsomisen arvoista.

Ja vielä seurajoukkueiden mm:stä
Yritin katsoa joitain pelejä mutta vartin kuluttua huomasin ettei tämä oikein kiinnosta. PSG Real peliin päätin keskittyä. Real oli 1 puoliajalla surkea. Tuolla kokemuksella ja palkalla pitäisi nyt palloon osua, puolustuslinja näytti enemmän risuaidalta kuin linjalta.
1 puoliaika riitti, nukkumaan.
No, finaali sitten. Tuntui että PSG tuli peliin takki auki kun oli voittanut Realin 4-0. 1 puoliaika riitti, nukkumaan.
Turhat kisat, lopuksi huomion kipeä Trump teki itsestään taas pellen ja PSG:n valmentaja, kuka se sitten olikaan, huonon häviäjän.

Hemmo2
15.07.2025, 13.29
Vaikka taso onkin hiljalleen ihan huipulla parantunut niin onhan se kuitenkin edelleen heikko. Etenkin vaatimukset samoista palkoista miesten kanssa tasa-arvon nimissä kuulostaa ihan järjettömiltä.

Tuo vielä että tulos pyritään pimentämään kertoo karua kieltä...

https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000011324273.html

Fillarijeti
20.07.2025, 15.40
Nico tosiaan luisti suullisesta esisopimuksestaan Barcan kanssa. Luistamisen voi katsoa myös vedätykseksi, jolla Nico saa Athleticilta kympin vuodessa pelisuorituksesta riippumatta seuraavat kymmenen vuotta. Osansa sopassa saattoi olla myös liigapresidentin löysillä puheilla Barcasta ja palkkakatosta, mikä sai Nicon agentin vaatimaan rekisteröintitakuuta.

Barca on hankkinut Nicon sijasta Marcus Rashfordin vuokralle vuodeksi noin kympin palkalla eli Rashford on tinkinyt kolmanneksen nykyisestä palkastaan Manussa. Viime kaudella Raphinha ja Lamine pelasivat liikaa, ja lopulta varsinkin Raphinha piiputti. Rashford tarjoaa lisämahdollisuuden kierrättää hyökkäyspelaajia, ja matkustaa tänään Barcelonaan ja lienee käytössä jo esikauden kiertueella.

Barca on yrittänyt ulostaa joitakin kalliita pelaajiaan. Ansu vuokrattiin Monacoon, joka maksaa vain osan palkasta. Palkkakatto rasittaa Barcaa, kun vielä uusi 10 ja vanha 11 tarvitsivat lisää palkkaa noustuaan Ballon d'Or tavoittelijoiksi. Araujoa ja Ter Stegenia savustettiin ulos, mutta turhaan. Pakisto olisikin kaventunut liikaa, mutta Stegu on Barcan kallein molari ja turhan kallis kolmosmolariksi Garcian ja Tekin takana. Kaiken huipuksi Stegulla on selkävaivoja ja mahdollisesti selkäleikkaus tulossa, joten Barca saattaa jättää hänet rekisteröimättä.

Lopulta myynnissä on huipputason keskikenttäpelaajia, mitä ennustelin edellä kauan sitten. Torre meni jo Mallorcalle, ja nyt Casado ja Fermin ovat ilmeisesti tarjolla. Bernalin uskotaan lyövän läpi ja Pedri saattaa siirtyä hyökkäävämpään rooliin.

Arosusi
20.07.2025, 15.49
"Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut"

https://www.valioliiga.com/2025/07/20/lehtitiedot-liverpoolin-kesan-seuraava-huippuhankinta-on-varmistunut/

"Liverpool ja Eintracht Frankfurt ovat päässeet sopuun Hugo Ekitiken siirtokorvauksesta."

Bundesliigasta seurannut vain Leverkusenin pelejä, mitään käsitystä millainen ko pelaaja ei ole.
Isak olisi kyllä ollut hyvä valinta.

Chat GPT
20.07.2025, 18.43
Pool on kyllä laittanut monen vuoden viikkorahat sileäksi tässä siirtoikkunassa.

Tuskin tämä kuitenkaan tähän jää. Ainakin yksi uusi toppari sisään. Kaksi jos Konate myydään. Tämän hankinnan myötä Diazin myynti on selviö ja lisäksi myös Nunez ja Elliot ulos kassaa paikkaamaan.

Arosusi
20.07.2025, 21.23
Viime kesä oli Liverpoolilla aika vaisu, rahaa saattaa olla kassassa.
Darwin tietysti myyntiin, Elliotin pitäisi, mielummin Jones myyntiin. Jos Diaz myydään niin vasemmalle laidalle jää vain Gakpo, ei hyvä. 3 hyvää topparia pitäisi joukkueessa olla jos meinaa menestyä.

Chat GPT
20.07.2025, 21.30
Ekitike pystyy ymmärtääkseni pelaamaan montaa paikkaa. Myös vasenta laittaa. Samaa mieltä siinä että Jonesin potentiaali on nähty ja voitaisiin luopua.

Arosusi
20.07.2025, 22.19
Jos Ekitike ei pelaa 9 paikkaa niin kuka sitten? Hyvää 9 paikan pelaajaa joukkue on hyökkäyspäähän juuri kaivannut.

Chat GPT
20.07.2025, 23.05
Eipä noista Slotin kuvioista tiedä mutta jossain olen nähnyt spekulaation että Wirtz voisi olla siinä mutta enempikin valeysinä. Niin kuin Firmino pelasi.

Mutta jos ketään ei ysiksi hankita niin varmaan se on sitten Ekitike, arvelisin.

Fillarijeti
21.07.2025, 09.33
Frankfurt nettosi hyvin Ekitikesta. PSG osti hänet Reimsista 28,5 millillä, vuokrasi ensin häntä Frankfurtiin 3,5 millillä ja sitten myi 16,5 millillä. Nyt kaverista saa 90 milliä? eli 70 milliä nettoa. Ekitike on hyväliikkeinen 190 senttinen ysi, joka ilmeisesti on lyönyt läpi Saksassa.

Lamine Yamalin uutta kymppipaitaa myytiin kahdessa päivässä 'halvoilla hinnoilla' 70000 kappaletta eli noin 10 millillä. Lasten paita maksaa 115€, aikuisten 135€ ja otteluversio 185€.

Chat GPT
21.07.2025, 10.10
Näen kyllä Ekitiken hankinnan melkoisena arvanheittona kun varsinaiset näytöt ihan huipputasolla kuitenkin uupuvat.

Arosusi
21.07.2025, 11.10
Eipä noista Slotin kuvioista tiedä mutta jossain olen nähnyt spekulaation että Wirtz voisi olla siinä mutta enempikin valeysinä. Niin kuin Firmino pelasi.

Mutta jos ketään ei ysiksi hankita niin varmaan se on sitten Ekitike, arvelisin.

Olettanut että Wirtz pelaisi Szoboszlain paikalla pelintekijänä 9 paikan alapuolella.
No, 25 päivää sarjan alkuun, sitten nähdään.
Toivottavasti tänä vuonna nähtäisiin 4 joukkuetta kisaamassa voitosta huhtikuuhun asti.

Arosusi
21.07.2025, 15.17
"Alexander Isakin agentin kryptinen ilmoitus saa fanit varpailleen"

https://www.valioliiga.com/2025/07/21/alexander-isakin-agentin-kryptinen-ilmoitus-saa-fanit-varpailleen/

Olisiko Isak sittenkin lähdössä?
Nyt rahaa tiskiin, kannattaa ottaa 3 pisteen menetys jos saldot vähän paukkuu miinukselle.

Arosusi
24.07.2025, 19.50
Ibrahima Konate

"Liverpool yrittää hätistää Real Madridin – antamassa puolustajalle tarjousta josta ei voi kieltäytyä"

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-yrittaa-hatistaa-real-madridin-antamassa-puolustajalle-tarjousta-josta-ei-voi-kieltaytya/

Arosusi
24.07.2025, 19.54
Alexander Isak

"Newcastlen tähti vaatii siirtoa – Al-Hilal ja Liverpool availevat jo kukkaroaan"

https://www.sportti.com/jalkapallo/newcastlen-tahti-vaatii-siirtoa-al-hilal-ja-liverpool-availevat-jo-kukkaroaan/

"Liverpoolin kerrotaan olevan Isakille mieluisin jatko-osoite."

Hyvältä näyttää!

Chat GPT
24.07.2025, 20.44
En usko että menee saudeihin missään tapauksessa.

Oma veikkaus on että jatkaa Newcastlessa. 150 miljoonaa on vaan ihan liikaa muille. Isak on hyvä vastahyökkäyspelaaja mutta kun Pool pelaa lähes aina bussittavia joukkueita vastaan niin en näe tuolle hinnalle katetta. Chelsea saattaa kyllä tuonkin maksaa jos Isak sinne sattuu lähtemään.

Arosusi
24.07.2025, 22.01
Jos Isak haluaa lähteä niin hinta on neuvottelu kysymys. Ja kaupan kannattavuus nähdään myöhemmin. Isak on 9 paikan pelaaja mitä Liverpool on kaivannut ja todistanut pärjäävänsä valioliigassa. Lisäksi nopea, vahva, pituutta riittävästi. Kun siinä on tukena hyvät syöttäjät Salah, Wirtz, Szoboszlai, Gakpo (ja Ekitike) niin tulosta pitäisi syntyä.
Konatelle soppari ja yksi huippu huppari niin voidaan lähteä taistelemaan valioliigan ja mestarienliigan voitosta.
Liigacupin ja FA cupin voisi pelata kakkos miehityksellä ja antaa muille lepoaikaa.

Chat GPT
25.07.2025, 10.07
Minusta olisi suurempi tarve huipputoppareille kuin Isakille. Guehista on ollut puhetta mutta mieluusti ottaisin pitemmän topparin kuin alle 180 senttisen. Pääpalloja tuolla varrella on vaikea voittaa.

Arosusi
25.07.2025, 11.17
Guehi on 182 cm.
Mieluimmin molemmat.

Arosusi
25.07.2025, 18.56
"Newcastle valmistautuu jo tähtihyökkääjänsä lähtöön – korvaaja katsottu valmiiksi"

https://www.sportti.com/jalkapallo/newcastle-valmistautuu-jo-tahtihyokkaajansa-lahtoon-korvaaja-katsottu-valmiiksi/

PS Enää 21 pv 4 t 3 m kauden alkuun.

Arosusi
28.07.2025, 17.01
"Liverpool virittelee jälleen jättikauppaa"

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-virittelee-jalleen-jattikauppaa/

Rodrygo Real Madrid oikealle laidalle 90 m€.

Chat GPT
28.07.2025, 18.54
Veikkaan että joku muu tulee. Rodrygo on liian kallis, kallispalkkainen ja epätasainen suorittaja. Välillä erinomainen mutta liian usein ei.

Arosusi
30.07.2025, 22.53
Barcelonalla menee taloudellisesti niin huonosti että paitasponsoriksi kelpaa mikään vaan jos maksaa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/fc-barcelonalta-kiistanalainen-liike/9197030?utm_source=copy_url&utm_medium=copy_url&utm_campaign=share&utm_term=production,mtvuutiset

Arosusi
30.07.2025, 23.02
Liverpoolin nuorukaiset Ngumoha (Rio) ja Nyoni esiintyivät pirteästi harjoituspelissä.
Frimpong oli niin hyvä kuin muistin. Toivottasti puolustaminenkin sujuisi.

Fillarijeti
31.07.2025, 07.25
Camp Noun remontin viivästyminen jo lähes vuodella rasittaa Barcan taloutta. Korona, epäonnistuneet pelaajakaupat ja tyhjille katsomoille pelaaminen olisivat voineet olla kohtalokas isku urheilulliselle tasolle, mutta maailman paras oma pelaajatuotanto pelasti katastrofilta. Näkymät ovat hyvät - Barca pelaa hyökkäävää ja menestyvää jalkapalloa. Barcan öljyä voi tilata:
https://www.cooplapalma.cat/en/categoria-producte/barca-oil/?product_view=list

Barca ei ole tyytyväinen uusiin Niken paitoihinsa, ja vaatii valmistajaa korjaamaan tilanteen. Japanin ja Korean kosteankuuma kiertue on paljastanut paitojen epämukavuuden. Ne keräävät kosteutta, mikä tekee niistä epämukavia materiaalin hengittävyyden kärsiessä ja paitojen painon nousun myötä.

Arosusi
31.07.2025, 10.34
Camp Noun remontin viivästyminen jo lähes vuodella rasittaa Barcan taloutta. Korona, epäonnistuneet pelaajakaupat ja tyhjille katsomoille pelaaminen olisivat voineet olla kohtalokas isku urheilulliselle tasolle, mutta maailman paras oma pelaajatuotanto pelasti katastrofilta. Näkymät ovat hyvät - Barca pelaa hyökkäävää ja menestyvää jalkapalloa. Barcan öljyä voi tilata:
https://www.cooplapalma.cat/en/categoria-producte/barca-oil/?product_view=list

Kun tunnut olevan perillä La Ligan asioista ja itse en sitä niin tarkasti seuraa niin
Onko Barcan ja Realin talous koskaan ollut oikein terveellä pohjalla?
Moniko Barcan edustusjoukkueen pelaajista on tällähetkellä omia kasvatteja?

Fillarijeti
31.07.2025, 15.01
Kun katson viime kauden edustusjoukkueen kokoonpanoissa olleita pelaajia, löydän yli 15 pelaajaa La Masiasta ja Barcan nuorisojärjestelmästä. Luulisin, että 13 heistä on jossain vaiheessa ollut aloituskokoonpanossa viime kaudella, vaikka yksi Flickin heikkouksista on kierrätyksessä. Osa muualta tulleista pelaajista on hankittu nuorina ja koulittu Barcassa huipuiksi, kuten esimerkiksi Pedri ja Araujo. Barcan kasvattamia pelaajia pelaa lukuisissa huippujoukkueissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/2024%E2%80%9325_FC_Barcelona_season

Mitäpä Flick sanoi kaukoidän kiertueella 17-vuotiaasta Drosta:
- He already trained with us at the end of last season and that’s why he’s here. He is a great talent and again La Masia did a fantastic job.

Englantiin on viime vuosikymmeninä haalittu öljyrahalla ulkomaisia huippupelaajia ja valmentajia, jotka ovatkin hitaasti parantaneet paikallista jalkapallokulttuuria takapajulasta potentiaaliseksi menestyjäksi. City porskuttaa öljyrahalla, mutta ManU tarpoo syvällä. Ehkäpä kerrot siitä jotain?

Arosusi
31.07.2025, 16.17
Valioliiga on tehnyt hyviä tv shoppareita ja sitä kautta pystynyt jakamaan seuroille rahaa. Ottelu kolmannesta nousijasta sanotaan olevan maailman arvokkain peli, se kertoo aika paljon.

City
Olen odottanut koska tutkinnasta tulee päätöksiä. Aika monta syytekohtaa siellä pitäisi olla käsittelyssä. Toivottavasti rangaistus vastaisi mahdollisista rikoksista saatua hyötyä. Odotetaan ja katsotaan sitten.

Arosusi
05.08.2025, 17.10
"Tottenhamissa vaaditaan ratkaisua Man Cityn 115 syytteeseen: ”Kestänyt aivan liian pitkään”"

https://www.valioliiga.com/2025/08/04/tottenhamissa-vaaditaan-ratkaisua-man-cityn-115-syytteeseen-kestanyt-aivan-liian-pitkaan/

Arosusi
05.08.2025, 17.18
"Valioliigasta hätkähdyttävä spekulaatio – fanit kuumina tähtihyökkääjä Alexander Isakin tilanteesta"

https://yle.fi/a/74-20175905

Liverpool
Ostetut-myydyt pelaajat = 150 m £

Talousasiantuntija Kieran Maguire sanoikin, että Liverpool voi ostaa Isakin riippumatta Nunezista. Hän arvioi, että hallitseva mestari olisi voinut käyttää vielä 200–250 miljoonaa puntaa.

Tuohon haarukkaa menisi Isak + hyvä toppari

Arosusi
06.08.2025, 16.54
"Liverpool ja saudiseura sopimukseen isosta pelaajakaupasta!"

https://www.valioliiga.com/2025/08/06/liverpool-ja-saudiseura-sopimukseen-isosta-pelaajakaupasta/

Darwin Nunez Liverpool -- > Al Hilal

kaldera
10.08.2025, 21.31
Maajoukkueen kapteeni Hradecky lähti Leverkusenista Monacoon (https://www.kicker.de/monaco-ruft-auch-meisterschaftskapitaen-hradecky-verlaesst-bayer-04-1135062/artikel)

Tänään Kickerin artikkeli, että koko Bundesliga menetti yhden persoonallisimmista henkilöistä. https://www.kicker.de/hradeckys-abschiedsbrief-an-bayer-die-liga-verliert-einen-ihrer-besten-typen-1137399/artikel

Arosusi
13.08.2025, 11.30
"Newcastlessa kuohuu – Alexander Isak ei aio palata joukkueen riveihin"

https://www.valioliiga.com/2025/08/12/newcastlessa-kuohuu-alexander-isak-ei-aio-palata-joukkueen-riveihin/

Arosusi
14.08.2025, 10.56
"Liverpoolin huippuhankinta on varmistumassa"

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpoolin-huippuhankinta-on-varmistumassa/

Toppari Giovanni Leon
Parma --> Liverpool

Arosusi
15.08.2025, 19.32
Tänään päästää sitte asiaan
Valioliiga.comin veikkaus 4 parasta
Liverpool
Manchester City
Arsenal
Chelsea

Oma
Liverpool
Chelsea
Arsenal
Manchester City

Chat GPT
15.08.2025, 22.03
Tässä on järjestys. Valitettavasti.

Arsenal
Manchester City
Chelsea
Liverpool

Arosusi
15.08.2025, 22.42
Valitettavasti rivinne on mitätöity koska siinä esiintyy sama joukkue 2 kertaa.
Kiitos kuitenkin osallistumisesta.

T. Veikkaus

Ari Fill
16.08.2025, 00.46
Tässä on järjestys.

Man City
Arsenal
Liverpool
Chelsea
Aston Villa
Tottenham
Newcastle

jatkanko vielä?

Chat GPT
16.08.2025, 01.06
Valitettavasti rivinne on mitätöity koska siinä esiintyy sama joukkue 2 kertaa.
Kiitos kuitenkin osallistumisesta.

T. Veikkaus

Osumistarkkuus paranee kun veikkaa kuten minä :). Korjattu.

Chat GPT
16.08.2025, 10.27
Aivan liian aikainen arvio kaudesta:

Kaksi Poolin peliä tällä kaudella nähneenä on ilmi selvää miksei kannu päädy kaappiin tänä vuonna. Pelisysteemi on liian avoin. 4 maalia omiin on ihan liian paljon puhumattakaan siitä että vastustaja saa aivan liian paljon paikkoja tehdä maali.

Mestaruudet voitetaan nihkeillä 1-0 voitoilla. Ei avoimien ovien päivillä.

Arosusi
16.08.2025, 18.50
Sama ongelma oli viime kaudella.
Kuten eilisessä pelissä, hallitaan peliä, mennään johtoon, passivoidutaan, annetaan pelinhallinta vastustajille. Onko Slotilta ohjeet että johto tilanteessa aletaan varmistelemaan??
Aivan sama tekeekö vsstusta 0 tai 5 maalia kun itse tehdään vähintään yksi enemmän. Ei sellaista erää aikakauden Arsenaalin 1-0 peliä viitsi katsella. Selostajatkin ihmettelivät miten kukaan viitsii vapaaehtoisesti pelata Arsenaalissa!

Arosusi
20.08.2025, 12.35
"Liverpool iskemässä 150 miljoonan tarjouksen pöytään"

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-iskemassa-150-miljoonan-tarjouksen-poytaan/

Alexander Isak
Siis euroja.

Chat GPT
21.08.2025, 11.46
Tämä vahvistaa veikkaustani mestarista.

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011441836.html

Arosusi
21.08.2025, 15.32
Arsenaalin pelaaminen Manua vastaan oli niin aneemista että hyökkäyspäätä on syytäkin vahvistaa varsinkin kun sieltä yksi putosi jo pois.
Neljä ennakkosuosikkia on teoriassa niin tasavahvoja että loukkaantumiset voivat olla ratkaisevia. City ja Chelsean ovat MM turnauksen takia suuremmassa vaarassa.
10 pv aikaa tehdä kauppoja, paljon voi vielä tapahtua.

Arosusi
24.08.2025, 11.56
"Bukayo Saka että Martin Ødegaard joutuivat tulemaan vaihtoon loukkaantumisten takia."

https://www.valioliiga.com/2025/08/23/mikel-arteta-kommentoi-tahtikaksikon-loukkaantumisia/

Arsenaalilta 3 (?) pelaa pois pelistä jo tässä vaiheessa. Ei kiva.

Frimpongilla myös takareisivamma.
Mikä niitä takareisiä oikein vaivaa/vammauttaa?

Arosusi
25.08.2025, 21.15
Supertietokone on ennustanut

https://www.sportti.com/jalkapallo/nyt-tuli-jarisyttava-ennustus-valioliigan-loppuratkaisusta/

"Ennusteen mukaan mestaruuden vie taas Liverpool"

Jos supertietokone noin ilmoittaa niin sen on oltava totta.

Chat GPT
25.08.2025, 22.55
No siinä meni jännitys :)

Chat GPT
26.08.2025, 10.09
Tietokone näki eilisen pelin ja nosti Newcastlen ennakkosuosikiksi Rugbyliigassa. Poolille kone ennustaa täpärää säilymistä Valioliigassa.

Jos ja kun Isak katsoi pelin niin varmasti miettii että hetkinen… Jos kerran Pool on ihan köysissä vajaalla pelaavaa vastustajaa vastaan niin onkohan ihan järkevää sinne siirtyä.

Ja tarviskohan Pool kuitenkin jotain ihan muuta Isakin. Vaikkapa pelaajia joilla otetaan keskikenttä haltuun.

Arosusi
26.08.2025, 11.58
Supertietokone


Tietokone

SUPERTIETOKONE on parempi kuin tietokone!
HAH

Mutta
Valmentaja vaihtoon ja Salah isolla rahalla Saudi-Arabiaa.
Taas passivoiduttiin ja annettiin hallinta kun johdettiin 2-0 ja vastustaja pelasi vajaalla. Pikkuhiljaa alkaa ärsyttämään Slotin pelitapa johtotilanteissa. Ja miksei Slot uskalla ottaa Salahia pois kentältä juoksentelemasta.

Chat GPT
26.08.2025, 16.18
Kieltämättä sellainen kuva on että Slot ei oikein tiedä miten joukuetta tulisi peluuttaa.

Se nyt ainakin on selvä että Wirtzille on löydettävä sellainen rooli että on kiinni pallossa huomattavasti nykyistä enemmän ja sellaiset kaverit vierelle joiden kanssa ajatus synkaa. Salah ei ole sellainen pelaaja mutta Slotin papereissa Salah on koskematon.

Arosusi
26.08.2025, 20.51
Onko pelisuunnitelma sellainen että laitetaan käsijarru päälle kun ollaan päästy johtoon? Sellainen vaikutelma ainakin pelejä katsoessa tulee.
Valioliiga on niin kovatasoinen ettei siellä voi antaa pelin hallintaa vastustajalle. Tarpeeksi monta kertaa kun antaa kaverin yrittää niin ainakin yksi menee omiin.

Chat GPT
27.08.2025, 10.11
Kai siinä on sellainen idea että otetaan pelistä tempoa pois ja pyritään puolustamaan hallitsemalla palloa. Ideahan on sinänsä ihan järkevä mutta nyt se menee niin että ei vaan kyetä hallitsemaan palloa.

M A
27.08.2025, 11.06
Guardiolan teeseillä vastustaja ei voi tehdä maalia jos se ei saa palloa. Harva joukkue pystyy pitämään palloa 80 % pelistä ja yllättävän moni pystyy tekemään ainakin sen yhden maalin sillä 20 %.

Arosusi
28.08.2025, 19.33
Valmentajat hakemaan uusia haasteita.
Veikkaus järjestyksestä
West Ham
Manu
Nottingham

Arosusi
29.08.2025, 12.13
https://www.sportti.com/jalkapallo/valioliigassa-jattimainen-siirto-iso-vaikutus-myos-alexander-isakin-tilanteeseen/

Nick Woltemade
VfB Stuttgart --> Newcastle

Alexander Isak
Newcastle --> Liverpool !?!

Chat GPT
29.08.2025, 12.25
Kyllähän tuo Isakilta Pooliin alkaa näyttämään mutta kun tarvetta olisi vielä enemmän muualla.

Arosusi
29.08.2025, 12.35
Hinnasta kauppa on enää kiinni.
Korkeimmalla tasolla potentiaalinsa näyttäneitä 9 paikan pelaajia on vaan vähän ja harvoin tarjolla. Esim Portugalista voidaan hankkia lähes 100 miljoonalla € paljon maaleja tehnyt pelaaja joka ei sitten pärjää Valioliigassa.
Olisi mielenkiintoista nähdä Liverpoolin pelaavan kahdella kärjellä vaikka 3-5-2 systeemillä.

Arosusi
29.08.2025, 18.45
"Liverpool jysäyttää hetkenä minä hyvänsä Newcastlelle terästetyn megatarjouksen ruotsalaishyökkääjästä Alexander Isakista"

https://www.sportti.com/jalkapallo/tallaisen-megatarjouksen-liverpool-jysayttaa-alexander-isakista/

150 000 000 €

Arosusi
30.08.2025, 10.13
Kyllähän tuo Isakilta Pooliin alkaa näyttämään mutta kun tarvetta olisi vielä enemmän muualla.


https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-on-nyt-lahella-englannin-maajoukkuemiehen-hankintaa/

"Liverpool on nyt lähellä Englannin maajoukkuemiehen hankintaa"

Marc Guehi
Crystal Palace --> Liverpool

Chat GPT
31.08.2025, 10.59
Ennustus : Liverpool - Arsenal 0-2. Arsenal tekee pari maalia kulmista ja minua harmittaa kohtalaisen paljon.

Arosusi
31.08.2025, 12.21
Liverpool - Arsenal 3 - 1
Omaa joukkuetta vastaan ei voi veikata.

"Liverpool on tehnyt kaksi jättitarjousta: yhteensä 188 miljoonaa euroa"

https://www.sportti.com/jalkapallo/taas-mennaan-liverpool-on-tehnyt-kaksi-jattitarjousta-yhteensa-188-miljoonaa-euroa/

Puolitoista vuorokautta aikaa enää saada kaupat tehtyä.

Chat GPT
31.08.2025, 21.28
Kolme pistettä. Jes. Salah oli kyllä taas järkyttävän huono. Kerkez petrasi kuin myös Wirtz joka kärsii Salahin ja Gakpon heikkoudesta.

Arosusi
31.08.2025, 22.03
Jep. 3 pistettä. Ei ollut mikään vuosikymmenen ottelu. Molemmille joukkueille maaottelutauko tulee hyvään aikaan, loukkaantuneet ehtii parantua.

Onko Guardiolan eväät syöty vai onko joukkue vain huono?

Arosusi
31.08.2025, 22.37
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nauraen-pankkiin-mestariluotsi-takonut-jarkyttavan-summan-saamalla-potkut/9213846?utm_source=copy_url&utm_medium=copy_url&utm_campaign=share&utm_term=production,mtvuutiset

Jose Mourinho on tienannut potkuilla (7 kpl) 107 miljoonaa euroa.

Chat GPT
31.08.2025, 22.54
Jep. 3 pistettä. Ei ollut mikään vuosikymmenen ottelu. Molemmille joukkueille maaottelutauko tulee hyvään aikaan, loukkaantuneet ehtii parantua.

Onko Guardiolan eväät syöty vai onko joukkue vain huono?

Etenkin eka puolisko oli kyllä heikkoa Poolia ja muutenkin pelin viihdearvo ilman fanitusta olisi vähäinen.
Edes noin hieno valmentaja kuin Guardiola ei voi ihan jatkuvasti vuolla kultaa. Cityn sädekehä on kadonnut ja muut uskovat nykyään pystyvänsä heidät kaatamaan ihan perus vastahyökkäys taktiikalla.

Arosusi
31.08.2025, 23.02
Yleltä lainattua

"Jalkapalloilun miesten Englannin Valioliigan huippuottelu Liverpool–Arsenal jäi sunnuntaina tylsäksi, koska molemmat joukkueet pelkäsivät häviämistä"

Samoin ajattelin pelin jälkeen.

Chat GPT
01.09.2025, 09.02
Välillä Ylekin on oikeassa. Neutraalille katsojalle pelin viihdearvo mahtivaparia lukuunottamatta aika lailla nolla.

Isak on sitten Poolin miehiä. Niin siinä sitten kävi.

kaldera
01.09.2025, 20.21
Vizekusen tai Niemalskusen tai Neverkusen eli Bayer 04 Leverkusen palasi tasolleen parin kauden lennon jälkeen. Valmentajalleen potkut kahden sarjakierroksen jälkeen. :D

https://www.kicker.de/aus-nach-dem-2-spieltag-leverkusen-trennt-sich-von-ten-hag-1142773/artikel

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahde-leverkusen-antoi-erik-ten-hagille-potkut-vain-kolmen-ottelun-jalkeen/9214186

Suomen maajoukkueesta taasen, Kapitän Lukas Hradecky loukkasi sunnuntai-iltana polvensa ja jää ulos tästä maajoukkueikkunasta. Suomi pelaa torstaina maaottelun (höntsäpelin) Norjaa vastaan ja sunnuntaina MM-karsintapelin Puolan vieraana. Myös Rasmus Schüller jää pois.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valtava-takaisku-lukas-hradecky-ja-luottopelaaja-ulos-huuhkajista/9214140

Arosusi
01.09.2025, 20.57
toppari Marc Guéhin siirto Crystal Palacesta Liverpooliin on niin sanotusti ”here we go”.
Vain 35 milj puntaa

https://www.valioliiga.com/2025/09/01/liverpool-saamassa-ison-hankinnan-maaliin/

Tsimikas Roomaan
Gomez Ac Milaniin?
Elliott lainalle Aston Villaan?

Arosusi
01.09.2025, 21.02
Vizekusen tai Niemalskusen tai Neverkusen eli Bayer 04 Leverkusen palasi tasolleen parin kauden lennon jälkeen. Valmentajalleen potkut kahden sarjakierroksen jälkeen. :D


En ihmettele yhtään. Myivät niin monta pelaaja + huono(?) valmentaja.

Saksalaisessa jalkapallossa paidat ovat hienoja. Ylhäällä, parhaalla paikalla on seuran nimi ja alempana pelaajan nimi.
Pelataan seuralle, ei itselle.

Arosusi
02.09.2025, 14.49
Guéhin siirto meni sitten puihin. No, näillä on mentävä.
Myytiinköjän Gomez, toivottavasti ei.

Chat GPT
02.09.2025, 15.02
Gomez jäi koska Guehi ei tullutkaan.

Arosusi
02.09.2025, 15.15
Hyvä homma

kaldera
02.09.2025, 23.15
Bayerniin siirtyi eilen ihan siirtoikkunan loppuhetkillä Chelseasta joku senegalilainen kärki(?) Nicholas Jackson. https://www.kicker.de/der-plan-mit-jackson-und-sein-brisanter-start-in-die-champions-league-1143097/artikel
Itselleni vielä täysi tuntemattomuus kun sumupalloa en seuraa yhtään. Ei puhdas ysipaikan pelaaja näytä olevan vaan vähän Thomas Müllerin paikkaajaksi ehkä.

Suomalaisista siirtyi Adam Markhiev 2. Bundesligan Nürnbergiin, loistavaa. Markhiev on nyt Suomen maajoukkueen (Huuhkajien) mukana tällä viikolla.
https://www.fcn.de/news/artikel/adam-markhiev-wechselt-zum-1-fc-nuernberg/

https://www.kicker.de/markhiev-tritt-beim-fcn-die-jander-nachfolge-an-grimaldi-kommt-vom-scp-1142815/artikel

Nürnbergin valmentaja on sellainen tuntemattomuus kuin Miroslav Klose.

Saksan kakkosliigassa on nyt suomiväriä näkyvissä rooleissa, ainakin Naatan Skyttä (Kaiserslautern), Benjamin Källman (Hannover) ja Adam Markhiev (Nürnberg). Skyttä ja Källman viime viikonloppuna supersubeina/jokereina, penkiltä tokalla jaksolla kääntämään peliä, Källman voittomaali Hannoverille, Skyttä tasoitti pelin viisi minuuttia kentälle saapumisensa jälkeen ja Kaiserslautern voitti lopulta 3-1.

Arosusi
02.09.2025, 23.32
Jackson on ysipaikan pelaaja. Ei vakiinnuttanut paikkaansa Chelseassa. Ei ihme, siellä vaihtuu valmentaja vähän väliä ja pelaajia ringissä useamman joukkueen verran. Vahva, iso kokoinen pelaaja mutta jäänyt käsitys ettei pää kestä oikein paineita.
Ai Klose, eikös se ole tehnyt muutaman maalin mm kisoissakin ??

Arosusi
02.09.2025, 23.40
Ennätyksiä murskaksi

https://yle.fi/a/74-20180612

"Valioliiga käytti rahaa enemmän kuin kaikki Bundesliigan, La Ligan, Ligue 1:n ja Serie A:n seurat yhteensä."

Fillarijeti
05.09.2025, 11.39
Leo Messi esiintyi kotiyleisölleen Monumentalilla viimeisen kerran MM-karsinnassa. Maalinteko on edelleen helpon näköistä. Kolmas maali hylättiin paitsion takia.

https://x.com/telefe/status/1963758561265058220

https://x.com/telefe/status/1963773578525966522

https://x.com/telefe/status/1963775975386140771

Arosusi
05.09.2025, 22.16
Erling Haaland haluaa siirtyä Real Madridiin mahdollisimman pian

https://www.sportti.com/jalkapallo/erling-haalandin-vaitetaan-virittelevan-shokkisiirtoa-nyt-puhutaan-tahtitieeellisista-summista/

Chat GPT
06.09.2025, 10.36
Erling on tainnut tulkita Cityn suuruuden ajan olevan toistaiseksi ohitse.

Arosusi
11.09.2025, 15.23
"Ivan Toney: Saudi-Arabian pääsarja tasavertainen sarja Valioliigan kanssa"

https://www.valioliiga.com/2025/09/11/ivan-toney-saudi-arabian-paasarja-tasavertainen-sarja-valioliigan-kanssa/

Aika hauska juttu.

Arosusi
11.09.2025, 15.49
Liverpoolin kassa ei vielä tyhjentynyt

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpoolista-hurja-vaite-liikkeella-siirtoennatys-taas-uusiksi/
Michael Olise

https://www.sportti.com/jalkapallo/uusi-virgil-van-dijk-superlupauksen-kintereilla-kay-nyt-kova-kuhina/
Aaron Bouwman

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-ilmoittautui-mukaan-taisteluun-nuoresta-tahdesta/
Adam Wharton

Chat GPT
11.09.2025, 16.18
Laitetaan vielä nuo haaveilun piikkiin. Etenkin Olisen hinta näyttöihin nähden ihan hatusta vedetty.

Chat GPT
19.09.2025, 16.00
Huhut on aina vaan huhuja mutta minulla tämä sopisi hyvin. Hyvä pelaaja mutta mielestäni Pool tarvitsee erityyppisen pelaajan tilalle.

https://www.sportti.com/jalkapallo/nyt-tuli-raju-vaite-liverpoolin-ja-real-madridin-hieromasta-megakaupasta/

Arosusi
19.09.2025, 18.15
120 m€. Nimet vaan heti paperiin.
Mutta onko Realilla edes riittävästi rahaa?

Chat GPT
19.09.2025, 20.04
Tuskin. Lasken tämän HTT:n uutisiin. Nykykunnolla kaverin arvo on 40 miljoonaa max.

Aakoo
19.09.2025, 21.10
Ei Realilla ole mitään talousongelmia, vaan sillä saralla menee ilmeisen hyvin. Muissa uutisissa tietäjien mielestä Realissa flopannut Mbappe teki tiistaina 50:n maalin Realin paidassa. Aloitti reilu vuosi sitten seurassa.

Arosusi
21.09.2025, 21.37
Alkaa tämän kauden valioliiga olemaan paketissa voittajan suhteen. Ehkä?

Chat GPT
22.09.2025, 08.32
Sopisi mulle mutta ehkäpä kuitenkin hieman liian aikainen johtopäätös :)

Arosusi
22.09.2025, 09.51
Spekulaatiot alkavat varmaan kohta.
Ajattelin vaan olla eka!

Arosusi
23.09.2025, 12.06
Espanjalainen ruikuttaa taas kun ei tullut Ballon d’Or voittoa.

https://www.sportti.com/jalkapallo/lamine-yamalin-isalla-uho-paalla-taalla-on-tapahtunut-jotain-hyvin-outoa/

Arosusi
23.09.2025, 12.31
"Enzo Maresca: Liverpool marssimassa kohti mestaruutta"

https://www.valioliiga.com/2025/09/23/enzo-maresca-liverpool-marssimassa-kohti-mestaruutta/

Aakoo
23.09.2025, 13.01
Espanjalainen ruikuttaa taas kun ei tullut Ballon d’Or voittoa.

https://www.sportti.com/jalkapallo/lamine-yamalin-isalla-uho-paalla-taalla-on-tapahtunut-jotain-hyvin-outoa/

Ehkä menee nyt puntit tasan, kun edellisen voitti espanjalainen aikamoisella tuurilla.

Arosusi
24.09.2025, 22.50
Ehkä menee nyt puntit tasan, kun edellisen voitti espanjalainen aikamoisella tuurilla.
No ei. Rodri oli paras. Valinnat osuvat turhan usein hyökkääjiin. Paraskin maalintekijä voi 90 min juoksennella tyhjänpanttina jos kukaan ei toimita hänelle palloa.

Arosusi
24.09.2025, 22.55
"FIFA kaavailee MM-kisamaiden tuplaamista"

https://www.sportti.com/jalkapallo/fifa-kaavailee-mm-kisamaiden-tuplaamista/

64 joukkuetta kisoihin. Miksei samantien 128 niin Suomikin voisi päästä mukaan. 16 olisi sopiva määrä mistä varmasti löytyisi maailman paras.

Chat GPT
25.09.2025, 10.06
Koska silkalla tuurillakin on aina sanansa sanottavana niin mitä enemmän joukkueita on kisoissa mukana sitä varmemmin ei paras joukkue voita.

Pari persepomppua sopivaan paikkaan ja Suomikin huomaa olevansa kaaviossa pitkällä.

Chat GPT
25.09.2025, 10.37
Tammikuussa on sitten pakko hankkia toppari. Tuolla vammalla ei pelata enää tällä kaudella. Nyt on käytössä vain 2 hyvää topparia ja Gomez.

Sama vamma kuin Rodrilla eli toipumisaika on ainakin vuosi ennen kuin pelaaja on edes lähellä entistä kuntoaan.

https://www.valioliiga.com/2025/09/24/liverpoolin-puolustajan-kausi-ohi/

Arosusi
25.09.2025, 16.33
P mainen juttu. Olisi tod näh pelannut cupin otteluita ja saanut kokemusta Englannin kentiltä.
Varmaan vuosi menee ja sitten on taisteltava pelipaikasta uudestaan.

Chat GPT
27.09.2025, 20.23
Vaikka kuinka pitäisin Wirtz laseja päässä en kyllä keksi millä paikalla hän voisi Poolissa pelata avauksessa. On vaan hieman liian verkkainen Valioliigaan.

Arosusi
27.09.2025, 22.34
Vaisu on Wirtz ollut varsinkin kun vertaa otteita Leverkusenissa. Katsotaan tilannetta vuodenvaihteessa.
Löysää ja varovaista oli peli varsinkin 1 puoliajalla.

Sunderland, varmaksi putoajaksi tuomittu, sarjassa kolmantena!

Arosusi
30.09.2025, 22.04
OHO. Salah vaihtomiehenä.

Chat GPT
05.10.2025, 20.08
Sen lisäksi että Arsenal voittaa liigan ennustan että Salah poistuu tämän kauden jälkeen Saudeihin ja Pool kuittaa Salahin heikosta kaudesta huolimatta siirrosta noin 70 miljoonaa.

Arosusi
05.10.2025, 20.56
Jos Salah haluaa lähteä niin kannattaa myydä. Veikkaan 70,1 miljoonaa, taktisesti syistä.
Katsotaan keväällä miten käy. Vaikka odotan Liverpoolin voittavan niin toivon ettei mestaruus ratkea helmikuussa vaan viimeisillä kierroksilla.

Chat GPT
10.10.2025, 15.52
Odottaisin vielä tämän kanssa koska tällä hetkellä Slot on aika hukassa miten ratkaista joukkueen ongelmat.

https://www.sportti.com/jalkapallo/liverpool-sorvaamassa-uutta-tarkeaa-jatkosopimusta/

Arosusi
10.10.2025, 19.52
Rahalla selviää potkuista.
Ajattelin viikonloppuna seurata Saksan pelejä tai oikeastaan miten Wirtz pelaa maajoukkueessa.

Arosusi
18.10.2025, 19.04
Ennätys valioliigassa

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011568818.html

"Ange Postecoglou sai lähteä Nottinghamista – potkut olivat Valioliigan historian nopeimmat"

Chat GPT
26.10.2025, 00.54
Montakohan peliä Slottilla on vielä armonaikaa ?

Neljä tappiota putkeen valioliigassa on aika paljon etenkin kun mikään ei viittaa siihen että esitys olisi paranemassa.

Arosusi
26.10.2025, 12.13
Neljä.
K Crystal Palace
K Aston Villa
K Real Madrid
V Manchester City

Mestarien liigan peli Frankfurtia vastaan näytti vähän sinnepäin mitä pitäisi. Muuten vaan pyöritellään palloa mieheltä toiselle, laukaukset mihin sattuu ja oho vastusta teki maalin. Tuolla materiaalilla pitäisi pystyä parempaa.

Chat GPT
26.10.2025, 14.35
Ei ihan helppoja pelejä ole nuo neljä joten taitaapa lähtökuopat olla jo kaivettu ja läksiäislahja katsottuna.

Arosusi
03.11.2025, 21.04
Hienoa KUPS!

Arosusi
05.11.2025, 11.58
Nyt Liverpoolin peli näytti jo paremmalta. Maalin tekoon vielä tarkkuutta.
Bradley piti Vinicius Juniorin täysin pimennossa. Paras peli mitä olen häneltä nähnyt. Aika vaisua oli Realin muidenkin tähtien tekeminen paitsi Courtoisin joka oli pelin paras.

Chat GPT
05.11.2025, 12.32
Jospa se peli aukeaisi. Tosin samat ongelmat on olemassa edelleen materiaalin suhteen.

Arosusi
05.11.2025, 14.25
Tammikuun siirtoikkunassa puolustukseen on mahdollista hankkia täydennystä.

Arosusi
06.11.2025, 14.39
4 kierrosta mestareiden liigaa pelattu.
12 parhaan joukossa on
6 valioliiga
2 la liga
1 bundesliiga
1 serie a
1 ranskan liiga
1 turkin liiga

Arosusi
08.11.2025, 22.41
Hienoa Sunderland (asiantintioiden veikkauksen mukaan varma putoaja)

Chat GPT
09.11.2025, 10.14
Toki pudota ehtii vieläkin mutta 2 maalia Arsun verkkoon on hyvä suoritus. Nyt olisi sauma ottaa 2 pistettä etumatkaa kiinni.

Arosusi
09.11.2025, 16.56
Viikon sisällä kaksi "ihmettä"
Liverpool ei päästänyt maalia
Arsenal päästi maalin
Niinkuin Guardiola sanoi just; valioliigaa ei voi voittaa marraskuussa mutta sen voi hävitä silloin.

Chat GPT
09.11.2025, 21.08
Kyllä Slotin on nyt aika poistua.

Perusteena on huonojen esityksien lisäksi se että kaikki hankinnat on menneet niin pahasti metsään että ne kertovat että Slotilla ei ole hajuakaan millaisia pelaajia joukkue tarvitsee menestyäkseen liigassa.

Tällä tahdilla Slot tuhoaa joukkueen useammaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt se voidaan vielä välttää.

Arosusi
10.11.2025, 18.04
Liverpoolissa valmentajaa ei perinteisesti vaihdeta joka viikko.
Mutta pelistä
Pelaajien pitäisi katsoa peiliin. Jos vertaa Real peliin niin aika /c:stä. Missä oli Intensiteetti? Robertson ja parissa muussakin jäätiin roikkumaan paitsioasemaan. Oikea puoli ongelma, Salah ei puolusta, Real pelissä sentään vähän yritti.
Parin viikon palkat hyväntekeväisyyteen niin laittaisiko vähän yrittämään.

Chat GPT
10.11.2025, 20.27
On totta ei ihan helposti valmentaja vaihdu mutta annan nyt ilmaisen neuvon. Vaihtakaa.

Slotin idea uusille vahvistuksille tuntuu olevan että kunhan hinta on päätä huimaava niin pelaajalle kyllä löydetään sopiva pelipaikka. Otetaan vaikka Ekitike ja Isak. Noin 250 miljoonaa laitettiin samaan pelipaikkaan. Ihan järjetöntä.

Sitten Wirtz. Hankittiin pelipaikalle jossa ei ollut mitään ongelmaa koska Szobo oli jo siinä hyvä. Nyt mietitään kuumeisesti mihin Wirtzin voisi sijoittaa koska eihän 130 miljoonan miestä voi pitää penkillä.

Nuo rahat kun olisi sijoitettu oikein niin puolustus ja keskikenttä olisi saatu hyvään kuosiin ja syvyyttäkin olisi löytynyt. Nyt Konate jatkaa vaan pelaamista vaikka oli ihan turisti Cityä vastaan. Ketään ei vaan ollut tilalle.

Viime kaudella jotenkin ymmärsin että Salah ei puolusta yhtään kun tehoja tuli mutta nyt tilanne on toinen. Bradley oli yksin Dokua vastaan ja Salah seisoo vaan laidalla. Pahinta on että Slot ei tähän puutu millään tavalla. Mitään taktisia muutoksia ei tehty vaikka vaikka City vei peliä ihan täysin.

Viime kaudella Slot teki paljon asioita oikein mutta tällä kaudella ne taktiset ratkaisut joita on tehnyt ovat järjestään olleet vääriä. Esim. Endon tuominen turvaamaan johtoa lopussa olleet ihan katastrofeja.

En sano että kukaan valmentaja saisi kurssin kääntymään tästä ihan heti mutta tarvitaan uusi valmentaja jolla on näkemys millaisia pelaajia tarvitaan. Slotilla sitä ei ole ja pahoin pelkään että hän upottaa Poolin syvälle suohon pitkäksi ajaksi.

Otteluohjelma näyttää suosiolliselta jouluun saakka. Käytännössä nuo pelit on voitettava kaikki. Muuten pokaali on mennyttä. Pakko myöntää toivon pientä rämpimistä että saadaan Slot pihalle. Tämä tietysti vain siksi että toivon seuran parasta pitkällä tähtäimellä:)

Arosusi
10.11.2025, 23.15
Rahat ei vain riittänyt kaikkeen.
Seuraavissa siirtoikkunoissa keskitytään sitten puolustukseen.
Ja menestyvällä joukkueella pitää olla jokaiselle paikalle korvaava pelaaja siksi Ekitiken ja Isakin hankinta oli järkevää. Ottelu tahti maajoukkue peleineen on niin raskas että lepoaikaa on saatava muuten suoritukset jää 90 % ja se ei riitä.
Jos samanlaiseen suoritustasoon kuin Realin pelissä päästään niin aika korkealla sarjataulukossa keväällä ollaan.

Chat GPT
10.11.2025, 23.30
Ongelma on siinä että seuraavien siirtoikkunoiden aikana et välttämättä ole enää huipulla ja silloin niitä hyviä tulijoita ei enää ole.

Arosusi
11.11.2025, 16.40
Noin kävi Manulle mutta siihen meni pidempi aika.
Katsotaan tilannetta tammikuun lopussa.

Chat GPT
15.11.2025, 10.55
Vaikka se nyt tuntuukin lähes mahdottomalta, niin uskon että tulee vielä se päivä, kun Suomi menee ja voittaa kotona Maltan kaltaisen futisjättiläisen.

Arosusi
15.11.2025, 21.55
Jotta olisi mahdollista voittaa niin pitää tehdä maali, joskus useampikin.
U-21 on pelannut hyvin, toivoa on.

Arosusi
17.11.2025, 22.37
Suomi otti 4-0 murskavoiton kovatasoisesta Andorrasta.

Arosusi
27.11.2025, 11.40
Koska mitään muutosta ei ole näkyvissä
Joko
Slot vaihtoon
Tai
Joukkue vaihtoon
Kumpi vaan on helpompi

Chat GPT
27.11.2025, 15.18
Slotille neuvo. Ainoa tavoite seuraavassa pelissä on pitää oma maali puhtaana. Sitä lähdetään yrittämään bussittamalla. Pallonhallinta unohdetaan täysin. Se ei toimi eikä tuota mitään.

Ryhmitys 5-4-1. Kärjessä Isak tai Ekitike. Salah naulataan kiinni vaihtopenkkiin kunnes tammikuussa saadaan myytyä Saudeihin.

Jos tämäkään ei toimi niin Herra Slot. Ole hyvä ja ota loparit niin ei tarvitse antaa potkuja.

Arosusi
27.11.2025, 17.01
Muuten samaa mieltä, ehkä 5-3-2, kärjessä Isak ja Ekitike.

"Liverpool tehnyt tarjouksen Englannin maajoukkuepelaajasta"

https://www.sportti.com/jalkapallo/nyt-alkoi-tapahtua-liverpool-tehnyt-tarjouksen-englannin-maajoukkuepelaajasta/

25 miljoonaa puntaa Marc Guehista.

Chat GPT
27.11.2025, 17.23
En näe että siirrossa olisi Guehille mitään järkeä joten tuo tuskin toteutuu.

Enkä usko että oikein kenellekään muullekaan ykköskorin kaverille Liverpool on tällä hetkellä se joukkue johon haluttaisiin tulla joten on naarattava huomattavasti pienempiä nimiä, mikä ei välttämättä ole lainkaan huono idea kun katsoo viime kesän ykköskorin hankintojen esityksiä.

Arosusi
01.12.2025, 17.01
Nyt tuli nolla peli.
Salah penkillä.
Isak teki maalin.
Wirtz pelasi hyvin.

Chat GPT
01.12.2025, 17.39
Vastus oli kehno mutta nolla omissa ja kolme pistettä otetaan mielihyvin vastaan. Slot sai hieman lisäaikaa.

Arosusi
01.12.2025, 18.19
Seuraavaksi Sunderland kotona ja Leeds vieraissa. Molemmat pitäisi voittaa. Todellinen testi ensi viikon tiistaina Inter vieraissa,.

Vahinko että Caicedo otti punaisen, olisi ollut mielenkiintoista miten muussa tapauksessa ottelu olisi päättynyt.

Chat GPT
01.12.2025, 19.04
Oli kyllä aika intensiivinen tuo Arsu peli. Ei pahemmin läpsytelty. Ihme ettei Cucurella saanut toista keltaista. Rikkoo ihan koko ajan.

Arosusi
05.12.2025, 12.05
"Telegraph: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa"

https://www.valioliiga.com/2025/12/05/telegraph-mohamed-salah-herattaa-kiinnostusta-saudi-arabiassa/

Hyvä homma

Chat GPT
05.12.2025, 17.44
Koska Saudeissa epäilemättä seuraavat tätä foorumia niin haluan rohkaista kaikkia kiinnostuneita seuroja tekemään tarjouksen viipymättä.

Arosusi
05.12.2025, 19.29
Hyvä että ollaan voitu auttaa heitä pelaaja hankinnoissa.

Chat GPT
06.12.2025, 22.30
En usko enkä toivo että tästä Slot enää selviää.

Arosusi
06.12.2025, 23.30
Viimeinen hetki tai voidaan unohtaa ensivuoden mestareiden liiga.
Tosi surkeaa puolustamista.
Konate lahjoittaa polkun. 1-2
Jones ja myös muut seisoo kuin tinasotilaat kun vastustaja syöttelee rankkarialueelle/alueella. 2-2
Takatolpallakin voi olla vastustaja. 3-3
Verrattuna Aston Villa-Arsenal peliä niin intensiteetti ja prässi oli kuin eri sarjatasolla.

Arosusi
07.12.2025, 14.04
"Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”"

https://www.valioliiga.com/2025/12/06/mohamed-salah-liverpool-on-heittanyt-minut-bussin-alle-olen-todella-pettynyt/

Pelaisi paremmin niin ei tarvitsisi valittaa.