Kuin triathlonistit letkassa

[pesuman]

Tässä kesän mittaan olen tehnyt merkittävän havainnon. Suomalaiset pyöräilijät ajavat lenkkinsä n. 20-30m etäisyyksillä toisistaan. Lenkillä saattaa tulla vastaan jopa kymmenen pyöräilijän jonoja, mutta silmiinpistävää on nimenomaisesti se, että lähestulkoon jokainen ajaa ns. omaa ajoaan ja pitää välimatkaa edelläkulkijaan. Tämä siis havaintona Uudenmaan maanteiltä. Varsinaiseen ajoporukkaan tai ryhmään en ole törmännyt vielä kertaakaan. Jopa Helsingin polkupyöräilijöiden porukkalenkit jäädytettiin, kun niihin ei löytynyt vetäjiä, eikä kai oikein muutenkaan osallistujia.

Jossain Keski-Euroopassa tilanne on yleensä päinvastainen. Siellä ajellaan mieluusti porukoissa.

Onko kyseessä suomalaisten kansallis-geneettinen erityispiirre, joka pakottaa ajamaan yksin ja ajamaan karkuun, jos joku yrittää liimautua peesituntumalle?

Tai nakkaamaan pitkät tervehtijälle?

Älkääkä höpöttäkö mistään turvallisuudesta.

[Takakeno]

Ajoiks sää sitten porukassa tämän merkittävän havainnon tehdessäsi?

[pesuman]

Mistäs kuvittelet moista, kun juurikin kirjoitin, ettei niitä porukoita ole, vaan kaikki suorittavat omaa ajoaan.

[JackOja]

Yrititkö edes jonkun peesiin tai yrittikö kukaan peesata?

Ulkomailla kaikki on hienompaa ja ulkomaalaiset ihmiset on hienompia ihmisiä monella tapaa. Niin se vain on.

[Firlefanz]

Minulla ei ole kokemusta mistään päin Keski- eikä sen puoleen Etelä-Eurooppaakaan, joten kysyn: onko siellä tosiaan sellainen maantiepyöräilykulttuuri että porukoita syntyy niin sanotusti spontaanisti tien päällä eli yksittäiset lenkille lähteneet lyöttäytyvät yhteen ajaakseen (pääosin) saman reitin ja nauttiakseen ryhmäajon mukanaan tuomista hyvistä puolista?

Meillä Suomessa sellainen on tosiaan sangen harvinaista. Muistan vain muutaman kerran kun yksinään ajanut on joko liittynyt seuraani tai ehdottanut että voisin hypätä peesiin.

(Esitänkin tähän väliin kiitokset mm. sille Orimattilaan ajaneelle jonka ansiosta Lahdentien tylsin jakso sujui iloisesti ja vauhdikkaasti ja sille seurakuskille joka tarjosi vastatuuleen ja sivariin kypsymässä olleelle luksuskyydin Pukkilasta Kellokoskelle!)


Vai tarkoitatko sitä että meillä niin pieni prosenttti niistä maantiepyöräilijöistä, jotka eivät ole kisakuskeja eivätkä niin ollen aja seuralenkkejä, osallistuu porukkalenkeille? Tässäkään en pysty vertailemaan muihin maihin, mutta saman asian olen todennut jo vuosia sitten. Syitä en ole lähtenyt hakemaan kansanluonteesta vaan tuumannut että meillä pyöräilijät ovat taustaltaan ja tyypiltään yksilöurheilijoita, joille vapaus ajaa oman aikataulunsa mukaan, omaa reittiään ja omaa vauhtiaan on arvo sinänsä. Tai toisin sanoen: sellaisia joille porukkalenkillä ajaminen merkitsee liian monta kompromissiä.

Kyse ei siis ole niinkään fillaristien epäsosiaalisuudesta vaan siitä että kun ei ole kasvanut porukkalenkkikulttuuriin, siihen mukaan tulemisen voi kokea liian vaikeaksi tai hankalalta vaikuttavia yhteensovitteluja vaativaksi. Tai voi yksinkertaisesti kokea että se merkitsisi liian monista sellaisista asioista luopumista, joita pitää pyöräilyn parhaina puolina itsensä kannalta.


Toinen juttu on sitten se että kuluneet koronavuodet tappoivat porukkalenkit eivätkä ne juuri missään ole tainneet seuralenkkejä lukuunottamatta herätä uudelleen henkiin. (Pääkaupunkiseudulla HePon tekemät ratkaisut tietenkin vielä pahensivat tilannetta.)

Mutta onko syynä sittenkin se että sama buumi, joka toi porukkalenkeille roimasti uusia ajajia, on nyt ohi ja että suuri osa silloisista osallistujista on vaihtanut lajia ja ajaa enää vain satunnaisia lenkkejä, jos ajaa ollenkaan? Osallistuttiinko porukkalenkeille lähinnä siksi että saataisiin kokemusta ryhmäajosta ja pitemmistä lenkeistä silloin ymmärtääkseni muodissakin olleisiin kuntoajoihin osallistumista varten - ja kun niitä oli useampi parinakin vuonna ajettu, homma oli nähty ja kiinnostus siirtynyt seuraavaan uuteen lajiin? Tjms?

[Aakoo]

Voisiko kyse olla siitä, että nämä ihmiset nimenomaisesti haluavat ajaa yksin? Henkkoht ajan kaikki ajot ihan keskenään, enkä koe mitään mielenkiintoa porukkalenkkeihin. Pyöräily on ns. omaa aikaa, eikä kiinnosta jutella kenellekään tai edetä kenenkään muun tahtiin. Oman kokemuksen mukaan porukkalenkit on vitunmoista säätämistä ja sekoilua, tietkin Uudellamaalla on siinä kunnossa ettei juurikaan hotsita kenenkään takana niitä railoja ja monttuja alkaa väistelemään. Välillä työmatkoilla joku idiootti tulee kysymättä peesiin roikkumaan, laitan jalan välittömästi suoraksi ja odotan että menee ohi.

[paaton]

Porukassa ajaminen on parasta. Pahinta on justiinsa se huohottava, tuntematon ja mitään puhumaton peesaaja.

[KalleHermanni]

Yksin ajelen pääosin. No ei mulla mitään ajoseuraa vastaan olisi, kaksin tai kolmin, mutta en mihinkään isoihin laumoihin ole innostunut liittymään. Jotta tuollainen kaksin/kolmin -kimppakiva olisi miellyttävää kaikille, pitäisi olla suurinpiirtein samat tavoitteet, asuinpaikat, kuntotasot ja aikataulut. Ei välttämättä helposti kohtaa nuo vaatimukset.

[F. Kotlerburg]

Voisiko kyse olla siitä, että nämä ihmiset nimenomaisesti haluavat ajaa yksin? Henkkoht ajan kaikki ajot ihan keskenään, enkä koe mitään mielenkiintoa porukkalenkkeihin. Pyöräily on ns. omaa aikaa, eikä kiinnosta jutella kenellekään tai edetä kenenkään muun tahtiin. Oman kokemuksen mukaan porukkalenkit on vitunmoista säätämistä ja sekoilua, tietkin Uudellamaalla on siinä kunnossa ettei juurikaan hotsita kenenkään takana niitä railoja ja monttuja alkaa väistelemään. Välillä työmatkoilla joku idiootti tulee kysymättä peesiin roikkumaan, laitan jalan välittömästi suoraksi ja odotan että menee ohi.
Tämä. Ajan yksin koska haluan ajaa yksin tai sitten tutussa pienessä porukassa. Jos lenkillä takaa tulee joku lujempaa niin annan mennä ohi. Ottaa ohimoon nämä pässit, joilla ottaa itsetunnon päälle se, että joku ohittaa ja pitää jäädä siihen eteen pumppaamaan ja vatkaamaan tai lopulta luvatta peesiin. Onneksi näitä harvemmin on. Ei vaan kiinnostaa ajaa joku random peesissä, kun ei yhtään tiedä millainen kuski se on.

Mitä noilla paikallisilla porukkalenkeillä joskus takavuosina käynyt niin aina siellä on joku härvääjä tai itsetuntonsa kohottaja joka ei pysty noudattamaan sovittuja asioita vaan pitää keulia, joka aiheuttaa sitten turhaa kohinaa ja jopa vaaratilanteita. Ihan sama MTB- ja maantiepuolella.

Oulussa käsittääkseni täysin ilman seurapohjaa pyörivät 08-lenkki ja sen spinoffi Tiistain Hitaat on edelleen voimissaan.

[Takakeno]

Mistäs kuvittelet moista, kun juurikin kirjoitin, ettei niitä porukoita ole, vaan kaikki suorittavat omaa ajoaan.

No syy on siis joko sama kuin itselläsi tai sitten se, etteivät ihmiset halua ajaa porukassa. Aika selkeä homma. Ekan ongelman voi ratkaista aloittamalla lenkkiporukan. Turha höpöttää, jos ei itse laita tikkua ristiin.

[Firlefanz]

Aakoo esitti meille kerrassaan mainion kuvauksen yksilöurheilijan mielenlaadusta ja ajattelutavasta, joka saattaa naurattaa ja ihmetyttää toisentyyppistä ihmistä, mutta joka ei silti ole sen kummempi, ei parempi eikä missään tapauksessa huonompi.

Mutta se ei - sen enempää kuin oma analyysini - riitä selittämään sitä miksi meillä valtaosa tiellä kohdatuista (tai ohitetuista) maantiepyöräilijöistä ajaa yksinään tai korkeintaan jonkun toisen kanssa. Onko kenties niin että mannermaalla tyypillinen pyöräilijä on harrastanut lajia jo junnuna tai jos on aloittanut vasta aikuisena, on silti ennen pitkää päätynyt mukaan paikalliseen ei-kilpailulliseen euratoimintaan?

(Suurempi asukastiheys tuo tietysti mukanaan laajempaa ja yleensä aktiivista seuratoimintaa. Juoksupuolelta tiedän että hyvin suurella osalla niin sanotuista aktviivijuoksijoista näki seurapaidan ja että säännölliset yhteistreenit kuuluivat yleensä kuvaan siinä missä meillä kenties peräkkäin mutta kukin yksinään juoksevat kuntomaratoonarit - joille kaikille lenkki oli tietenkin sitä omaa aikaa ja joita ei kiinnostanut jutella kenenkään kanssa:cool: - jossain Keskuspuistossa.)

[Firlefanz]

Yksin ajelen pääosin. No ei mulla mitään ajoseuraa vastaan olisi, kaksin tai kolmin, mutta en mihinkään isoihin laumoihin ole innostunut liittymään. Jotta tuollainen kaksin/kolmin -kimppakiva olisi miellyttävää kaikille, pitäisi olla suurinpiirtein samat tavoitteet, asuinpaikat, kuntotasot ja aikataulut. Ei välttämättä helposti kohtaa nuo vaatimukset.

Pienellä paikkakunnalla asumisessa voi tässä suhteessa olla omat ongelmansa, sitä en voi kieltää. Mutta pyöräilyn metkoihin ja ihaniin puoliin nyt vain kuuluu se että eri tavoitteilla ja eri kuntotasoilla ajavat voivat ajaa porukkalenkkejä, jotka sopivat kaikille ja palvelevat kunkin harjoittelua.

Aikataulujen sovittamisesta voidaan tehdä elämää suurempi asia, vaikka meistä monille startin siirtäminen vartilla sinne tai tänne tai lenkin venyminen puolella tunnilla voisi olla hyvinkin mahdollista parina päivänä viikossa. Eikä se ettei läheskään joka kerta pääse mukaan ole mikään este sillä että osallistuu niin usein kuin voi ja hyvin sopii.

[F. Kotlerburg]

Toki henkilöt joilla ei ole kilpailullisia tavotteita saattavat karsastaa seuratoimintaa.

[Firlefanz]

Mitä noilla paikallisilla porukkalenkeillä joskus takavuosina käynyt niin aina siellä on joku härvääjä tai itsetuntonsa kohottaja joka ei pysty noudattamaan sovittuja asioita vaan pitää keulia, joka aiheuttaa sitten turhaa kohinaa ja jopa vaaratilanteita. Ihan sama MTB- ja maantiepuolella.
.

Härvääjistä ja itsetuntonsa kohottajista ei tarvitse piitata. He eivät yleensä jaksa monta kertaa porukkalenkille tulla.

Joissain porukoissa tiedän noudatetun sellaista tapaa että kun härvääjä oli vetovuorossa, hän sai mennä menojaan ja porukka kääntyi seuraavassa risteyksessä toiselle reitille...


PS Minusta tähän keskusteluun ei kannata sotkea kuvaamiasi ohiittajia joiden vauhti ohituksen jälkeen hyytyy tai peesiin mitään kysymättä liittyjiä. Heistähän ei ole kysymys vaan yksinkertaisesti siitä miksi kaksi samaan suuntaan ja joskus samaa reittiä pitkäänkin ajavaa eivät voi ajaa yhdessä, vaikka se olisi pyöräilyllisesti luontevaa, ei pilaisi kummankaan treeniä ja saattaisi tehdä ajamisesta hauskempaa ja mielenkiintoisempaa (vaatimatta yltiösosiaaliseksi ryhtymistä tai oman ajan tunteesta luopumista tai aiheuttamatta kiusallista tunnetta että nyt pitäisi keksiä jotai juttelemista tjms).

Oma kokemus on että ajajasta näkee noin kahdessa minuutissa millainen kuski on kyseessä. Tai jo siitä onko yllä seurapaita vai joku XXL:n neonvärinen:cool:

[Firlefanz]

Toki henkilöt joilla ei ole kilpailullisia tavotteita saattavat karsastaa seuratoimintaa.

Tämä voi olla niin sanottu kansallinen erityispiirre. Muualla seuraan kuuluminen voi olla yleistä ja normaalia, vaikkei ajaisi kuin kuntoajoja joissa ei edes oteta aikaa. Meillä seuroihin kuuluvat vain kisakuskit, junnut ja talkooväki, vain vähän kärjistettynä.

[maalinni]

Elämä on muutenkin niin aikataulutettua, niin seuraan kuuluuminen olisi itselle ressitekijä. Yleensä kyllä poljen kaverin kanssa maantielenkit, mutta isomman porukan kanssa ajoista sopiminen olisi ahdistavaa.

[F. Kotlerburg]

Tämä voi olla niin sanottu kansallinen erityispiirre. Muualla seuraan kuuluminen voi olla yleistä ja normaalia, vaikkei ajaisi kuin kuntoajoja joissa ei edes oteta aikaa. Meillä seuroihin kuuluvat vain kisakuskit, junnut ja talkooväki, vain vähän kärjistettynä.
Meillä seuratoiminta on perinteisesti hyvin kilpailullista.

[KalleHermanni]

Lähiseudun pyöräilyseurojen toiminta on keskittynyt maastoon ja/tai triathloniin. Miksi liittyisin, kun eivät kuulu omiin lajeihin?

[F. Kotlerburg]

Härvääjistä ja itsetuntonsa kohottajista ei tarvitse piitata. He eivät yleensä jaksa monta kertaa porukkalenkille tulla.

Sitten tulee tilalle uusia härvääjiä. Viimeisen MTB-porukkalenkkini ajoin, kun paikallisella lenkillä oli pari paikallisen seuran paitaa kantanutta sankaria, jotka julisti kaikenlaisia totuuksia suureen ääneen ja dissasivat muita. Siinä, kun oli tunnin kuunnellut julistusta, että repun käyttäminen on ihan tyhmää ja perseestä ja sitten kysytään, että sulla on varmaan siellä repussa työkalut mukana voitko lainata. Tyhmyyttäni vielä lainasin kuusiokoloavainta eikä tämä soikiopää edes kiittänyt niin sain tarpeekseni.

Maantielenkit piisasi siihen, kun matalan tason lenkillä (avg. 26-27km/h) pari sankaria päätti vetää päälle 30km/h suhteellisen kovaan sivuvastaiseen ja se alkoi selvästi olla monille porukassa liikaa, kun ajaminen meni vaikeaksi ja jopa vaaralliseksi, kun väkisin roikuttiin.

[Firlefanz]

Elämä on muutenkin niin aikataulutettua, niin seuraan kuuluuminen olisi itselle ressitekijä. Yleensä kyllä poljen kaverin kanssa maantielenkit, mutta isomman porukan kanssa ajoista sopiminen olisi ahdistavaa.

Noin yleisesti, porukkalenkeillö on yleensä vakiopäivät, lähtöajat ja -paikat. Niistä ei tarvitse joka kerta sopia erikseen eikä aikataulujen yhteensovittamisessta tjms tarvitse kenenkään ahdistua. Ne tulevat mukaan joille aika sopii. Eikä ressiä synny, koska silloin ei tarvitse mennä kun aika ei sovi, riittää enemmän kuin mainiosti että menee silloin kun se sopii.


PS Silloin kun HePonkin porukkalenkkejä ajettiin kolmena ja parhaimmillaan kai neljänä päivänä viikossa ja niille riitti osallistujia, vaihtuvuus tisi olla melko suurta eli niiden ajajien määrä jotka kävivät lähes joka kerta ei ollut kovin suuri ja sellaiset fillaristis jotka kävivät silloin kun heille sopi (tai heitä huvitti) saattoivat olla enemmistönäkin - mikä oli ihan hieno juttu.

Nyt tunnutaan jostain syystä ajateltavan että jos käy kävisi kerran, joutuisi menemään joka kerta:rolleyes: Sehän olisi yhtä hupsua kuin käydä kerran jollain porukkalenkillä ja päättää sen yhden kokemuksen perusteella että ajakoot mokomat:cool:

[Firlefanz]

Maantielenkit piisasi siihen, kun matalan tason lenkillä (avg. 26-27km/h) pari sankaria päätti vetää päälle 30km/h suhteellisen kovaan sivuvastaiseen ja se alkoi selvästi olla monille porukassa liikaa, kun ajaminen meni vaikeaksi ja jopa vaaralliseksi, kun väkisin roikuttiin.

Vähän ihmetyttää mitä muut tekivät - eli miten joukossa ei ollut kokeneempia ja kypsempiä ajajia ja miksi he eivät yksinkertaisesti antaneet mokomien sankarien mennä menojaan? Olen ollut vastaavissa tilanteissa, joissa on riittänyt että yksi ei ole lähtenyt mukaan vaan on himmannut ja avannut suunsa. Joku kovempaa kyytiä sovitun sijaan kaivannut voi toki jatkaa vetomiesten kyydissä, mutta sovituista spekseistä kiinnipitämisestä kiinnostuneempia ajajia olisi voinut olla useitakin.

En kohota syyttävää sormea enkä ainakaan rupea osoittelemaan sillä ketään, mutta sille joka todella olisi halunnut ajaa porukkalenkkejä olisi varmasti ollut olemassa muitakin ratkaisuja kuin lopettaa niillä käynti siihen paikkaan.

PS Ajokulttuurin tai -tapojen suhteen on tietysti sama juttu: jos vain tehdään huomioista eikä tykätä meiningistä, saa tietysti hyvän syyn ajaa jatkossa yksin tai vain valittujen kavereiden kanssa - mikä toki on täysin sallittua eikä minulla ole siihen motkottamissta - mutta parempi olisi jos ainakin ne jotka jotain asioista ymmärtävät ja joiden itsetunto sen kestää, hiukan opastaisivat ja vaatisivatkin, vaikka saisivat siitä tiukkapipon maineen tai heille vähän naureskeltaisiinkin.

[MRe]

Mä yleensä ajan kolmistaan (I, me and myself), mutta olen nyt muutaman kerran eksynyt MTBCF:n ryhmäajoihinkin. Ja onhan se omalla tavallaan kivaa. Ensinnäkin oppii uusia reittejä. Toisekseen oppii ajamaan. Kolmannekseen, niin tulee ehkä ajettua enemmän kerralla. Ja neljännekseen tulee ylipäätään lähdettyä.

Samoin mulla on yksi vakikaveri, jonka kanssa ajetaan 1-3 lenkkiä vuodessa. Sekin on varsin hauskaa ja erilaista kuin nuo ryhmäajot. Kaverin kanssa ajetaan tyyliin yhden pysähdyksen taktiikalla neljä tuntia, kun noissa ryhmäajoissa taukoja on vartin välein.

Eniten maastoajossa mietityttää oma osaaminen, kun en ole mikään tekniikkaihme. Samoin se, että ajokaverit on helposti 30 vuotta nuorempia. Toisaalta ryhmän mukana tulee ajeltua paikoista, jotka yksin ajaessa menisi tunkkaamiseksi. Kun kyse on usein siitä, miten pää kestää.

[F. Kotlerburg]

Vähän ihmetyttää mitä muut tekivät - eli miten joukossa ei ollut kokeneempia ja kypsempiä ajajia ja miksi he eivät yksinkertaisesti antaneet mokomien sankarien mennä menojaan? Olen ollut vastaavissa tilanteissa, joissa on riittänyt että yksi ei ole lähtenyt mukaan vaan on himmannut ja avannut suunsa.
Ehkä siinä peesissä oli kivaa vastatuuleen ajaa? En tiedä. Ei tuo eka kerta ollut.

[VesaP]

Porukassa ajaminen on parasta. Pahinta on justiinsa se huohottava, tuntematon ja mitään puhumaton peesaaja.

Yksin ajaminen on parasta. Voi kuunnella teknoa rauhassa nappikuulokkeista tai sit jutella rauhassa WiFen kanssa lenkillä. Ja näin vanhana ja raihnaisena voi myös hiljentaa silloin kun siltä tuntuu ilman että tuntee suurta häpeää kun ei enää jaksa. :rolleyes:

[TANUKI]

Aikoinaan, kun asui Suomen mittakaavassa ¨isossa¨ kaupungissa niin tuli aika paljon porukkalenkeillä ajeltua niin maantiellä seuran järkkäämiä lenkkejä kuin maastossa vapaamuotoisempia ajeluita sekä viikkolenkkejä. Vähän ennen ja varsinkin koronan myötä meno muuttui. Nykyään tuntuu, että lenkit ovat jakautuneet joko sellaisiin, missä mennään tuhatta ja miljoonaa sekä sitten sellaisiin, jossa fillari juuri ja juuri liikkuu. Porukka vaihtuu jatkuvalla syötöllä ja ¨tuttuja naamoja tolpalla¨ ei tuntunut näkyvän. Keskiverto vakava harrastaja on väliinputoaja, joka on syy miksi en porukkalenkeillä enää käy. Maastossa voisi mennä 15-20km/h ja maantiellä sitten kolmekymppiä/hiukan alle... Maaston puolella tuntuu, että joko havunneulasen ylittäminen tuottaa hankaluuksia tai sitten maratonien kärkikuskit repii hitaan maantielenkin keskinopeuksia ja maantien puolella sitten vauhti joko baariin menossa vanhalla tunturilla-mopoista ohi...