Näytä tavallinen näkymä : Maunulan, Vantaankosken, Hakunilan ja Kuninkaanmäen vapaat ja riippumattomat yhteisle
Firlefanz
12.10.2021, 14.46
Tässä ketjussa olisi tarkoitus ilmoitella ja tarpeen ja kiinnostuksen mukaan keskustella porukkalenkeistä joita niin nyt off-season- tai gravel-lenkkikaudella kuin tulevalla maantiekaudella olisi halua ja pyrkimystä ajaa. Ehkä hiukan vapaamuotoisempina kuin HePon lenkeiltä vaaditaan, mutta kuitenkin kuntolenkkihengessä.
Otsikossa on lueteltu aikaisemmin käytetyt lähtöpaikat. Menneinä vuosina tosin on tainnut olla niin että lähes kaikki cyclolenkit (kuten silloin sanottiin) on ajettu Maunulan majalta.
PS Juuri nyt näkyy ainakin yr.no lupaavan poutaa ja jopa aurinkoa sekä lauantaille että sunnuntaille.
Nostettakoon hattua tälle ketjulle ja pidettäköön sitä kohotettuna yhtä kauan kuin kestää lukea ketjun koko otsikk
Juu, ei nimi ketjua pahenna, ja kyllä tätä pitää seurata jo ensi viikonloppuakin silmällä pitäen. Kannattanee myös uskoa ennemmin norskeja ja tätä ketjua kuin luottaa vaikkapa kotimaisten meteorologien ennusteeseen, jonka mukaan ei taida loppuviikolla kuivaa päivää näillä kulmin olla.
nikobiker
12.10.2021, 18.31
Kiitos FF. Tämä on varmasti hyvä ketju näin.
Pystyykö ketjun nimeä vielä muuttamaan? Jäi tuo viimeinen sana kesken. Jos jättäisi sanan "vapaat" pois. Jokuhan voi ymmärtää, että kyseessä ovat vapaavauhtiset lenkit :D
Firlefanz
12.10.2021, 18.48
Ei näköjään onnistu otsikon muokkaaminen. Mutta uskon kuitenkin että lukijat ymmärtävät että käytin vakiintunutta sanontaa.
Vapaus ja riippumattomuus tarkoittaa paitsi sitä että kaikki ovat tervetulleita, jäsenkorttia ei kysytä eikä osallistumismaksua peritä, myös sitä ettei valmista pöytää johon saapua ole. Reittispeksiä on jonkun ehdotettava tai siitä on yhdessä sovittava lähtöpaikalla. Onneksi tämä tarkoittaa että jokainen jolla on jonkilainen lenkki-idea mielessään voi sitä ehdottaa ja hyvällä tuurilla saada mukavaa lenkkiseuraa (ja samalla kenties sellaista apua vauhdinpitoon jota mahdollisesti kaipaa).
nikobiker
12.10.2021, 18.54
Tässä ensimmäisellä sivulla olisi hyvä olla jonkinlainen lenkkietiketti uusien osallistujien varalle. Uusiakin toivottavasti mukaan tulisi.
Mielestäni tämä Hepon sivujen lenkkietiketti ja ryhmäajon säännöstö ovat ihan hyvä peruslähtökohta:
https://hepo.fi/toiminta/kuntolenkit/lenkkietiketti/
Saa linkata, jos löytyy tähän ketjuun sopivampaa etiketistöä.
Vaikka olen oman ajoporukan hajottua ollut paatunut yksinpyöräilijä, niin voisihan joskus kokeilla jonkinlaisessa possessa* rullailua.
Tämä konsepti -silloin kun suuntautuu soralle- kuullostaa kelvolliselta.
*EDIT: jos nämä nyt pysyvät järjellisissä kokoonpanoissa. Ja kai voi kilometrin ajon jälkeen lähteä omille poluilleen jos vauhti ei ole omaa kivaa :rolleyes:
casanova
12.10.2021, 21.06
Minäkin olen vakavasti harkinnut joskus osallistuvani jollekin fillarifoorumilla julki tuodulle yhteislenkille. Tulevana viikonloppuna en ehdi, mutta jos toistuvuutta ilmenee, saatan tulevaisuudessa lyöttäytyä seuraan.
EDIT: Pitäisikö yllä olevan viestin jälkikäteisestä muokkauksesta tehdä johtopäätöksiä? :rolleyes::seko::cool:
Isä nitro
13.10.2021, 14.10
Suurkiitos. Valitettavasti tulevalla viikonlopulle luvassa risusavottaa, mutta kunhan siitä päästään niin ketjut alkavat pyöriä (monimerkityksellisesti todettuna). JackOja: vaikka kokoonpano voikin olla joskus järjetön niin mukaan vain ja pois voi jättäytyä jos huvittaa tai seura ei kelpaa.
Jos saa vielä palata tuohon HePon viralliseen ketjuun. Ymmärtääkseni vaikka tarkoitus olikin hyvä niin virallisia vetäjiä ei tainnut lopulta löytyä ja siksi jäi varmaan moni hyvä yhteislenkki myös ajamatta. Ja täällä jokainen on sitten omalla vastuullaan, vaikka tuo etiketti onkin hyvä lähtökohta.
Remington
14.10.2021, 16.23
<iframe src='https://connect.garmin.com/modern/course/embed/78224331' width='465' height='548' frameborder='0'></iframe> (https://connect.garmin.com/modern/course/78224331)
Reittiehdotus ensi lauantaille 16.10.2021. Lähtö Maunulan majalta klo 9:30. Arvioitu keskinopeus lienee 20 km/h eli noin 5h + tauot. Pulloja pääsee täyttämään tarpeen mukaan pirttimäessä (+ muutama kilometri) ja Salmen alueella. Kahviloiden aukioloja en ole vielä katsonut eli eväitä mukaan.
Löytyykö kiinnostusta?
Remington
15.10.2021, 09.17
<iframe src='https://connect.garmin.com/modern/course/embed/78224331' width='465' height='548' frameborder='0'></iframe> (https://connect.garmin.com/modern/course/78224331)
Reittiehdotus ensi lauantaille 16.10.2021. Lähtö Maunulan majalta klo 9:30. Arvioitu keskinopeus lienee 20 km/h eli noin 5h + tauot. Pulloja pääsee täyttämään tarpeen mukaan pirttimäessä (+ muutama kilometri) ja Salmen alueella. Kahviloiden aukioloja en ole vielä katsonut eli eväitä mukaan.
Löytyykö kiinnostusta?
Hmmm.. tai jos tämä tuntuu liian pitkältä ja maasto rankalta niin olisiko joku lyhyempi enemmän mieleen?
Firlefanz
15.10.2021, 09.59
Veikkauksia:
Perinteisestä klo 10.30 poikkeava (tai kovin varhaiseksi koettu) lähtöaika arveluttaa.
Syksyisen sään ennustamisen vaikeus ja sääennusteiden muuttuminen arveluttaa.
Reitin mahdollisesti sisälläänpitämät "hankalat" osuudet eli normaalista ulkoilutiestä tai hiekkatiestä poikkeavat pätkät arveluttavat.
Varman kahvitaukospeksin puuttuminen arveluttaa.
Arveluttamisella tarkoitan yllä sitä ettei halua ilmoittautua lähtijäksi koska ei ole ihan sataprosenttisen varma. Kiinnostusta uskoisin olevan monella muullakin kuin itselläni.
Mutta voi toki olla että 100 km + tulo- ja paluusiirtymät voidaan kokea vähän turhan pitkäksi (vaikkei pituutta kannata liikaa pelätä100+ km maltillisella vauhdilla on useimmiten vähemmän rasittava kuin 60-80 km itseään kovempien kuskien "rauhallista") tai kotilieden kutsu muodostuu esteeksi?
Ei pidä hättäillä, reitti ja matka hyvä. Laiskat foorumilaiset pystyynkuolleella foorumilla eivät vain saa aikaiseksi kommentoida ja ilmestyvät lähtöpaikalle silti. Myös heitä, jotka vain lukevat foorumia ilman rekisteröitymistä, ilmestynee lähtöpaikalle kymmenittäin :)
Itsehän olen sitä mieltä, ettei alle satkulle kannata viikonloppuisin (=vapaapäivinä) edes lähteä. Jos ei ole aikaa satkuun niin jää sohvalle.
Aikaisempikin lähtöaika maistuisi minulle.
Mulla on vähän sellainen fiilis kuitenkin, että juuri nyt tänä lauantaina lähden liikkeelle aikaisemmin ja suuntaan Haimoonseudun käymättömille vv-ruuduilleni. Lisäksi noita lenkuran maisemia tulee ajeltua paljon muutenkin.
Ehkä myös hieman kyttään miksikä nämä lenkit muodostuvat...
EDIT: Pitäisikö yllä olevan viestin jälkikäteisestä muokkauksesta tehdä johtopäätöksiä? :rolleyes::seko::cool:
Heh, mitä mä just sanoin.
...Pulloja pääsee täyttämään tarpeen mukaan pirttimäessä (+ muutama kilometri) ja Salmen alueella. Kahviloiden aukioloja en ole vielä katsonut eli eväitä mukaan.
Pulloja pääsee täyttämään myös Luukissa lyhyemmällä poikkeamallla kuin Pirttimäessä. Eikä mun tietoon ole kantautunut etteikö Haltian, Salmen, Pirttimäen ja Luukin kahvilat olisi auki.
Nuuksion rinteet kannattaa muuten kiertää sieltä itäpuolen yhdysreittiä niin ei tarvii niin paljon assulla ajella.
nikobiker
15.10.2021, 13.14
FF hyvin tiivistikin näitä mahdollisia arvelutuksia...itseäni ei tosin arveluta kuin omat lähtökohtani ja haasteeni. Voin alustavasti ehkä mahdollisesti tulla. Huikkaan vaikka vielä la-aamuun klo 8 mennessä.
Mielestäni reitillä ei ole kuin maksimissaan 10 minuuttia tunkkausta. Majalammen alueella. Mahdollisesti ehkä joku ketterä kisa-cycloilija tuolla ajaisikin, mutta minä tunkkaan :)
^ Ihan hyvä, ajettava polku siinäkin menee, mutta se on kuitenkin polku eikä tie. Työpäivä huomenna poikkeuksellisesti, joten ei ole mahdollisuutta lähteä mukaan ja saattaisin preferoida Porvoon Helcx:n ellei olis työpäivä. Joku toinen kerta mukana varmasti.
Mikä muuten on lokaripolitiikka? Kerran yritin mukaan Hepon ”cyclolenkille”, mutta Hepo-tyyliseen cycloiluun olisi kuulemma pitänyt varustautua lokareilla.
Firlefanz
15.10.2021, 15.00
En ole ajanut yhdelläkään cyclo- tai gravel-lenkillä jolla olisi ollut jonkinlaista edes epävirallista lokarisuositusta saati sitten -pakkoa. Märän kauden maantielenkeillä sellaisen lokaripolitiikan voisin hyvin ymmärtää - ja olisin sellaista kannattamassa jos siitä äänestettäisiin:D - mutta näillä Maunulan majan lenkeillä ajetaan tai ainakin on mahdollisuus ajaa sen verran löyhässä muodostelemassa eli pitää väliä sen verran ettei edessäajavan heittämä kura yllä naamaan saakka.
PS Henkilökohtainen lokaripolitiikkani on ollut että mulla sellaiset on (ja silloin kun ajettiin "spandexpakassa", mulla oli myös semmoiset liki asfalttiin ulottuvat lokarinjatkeet, mutta en mista nähneeni niitä kuin yhdellä tai kahdella muulla).
Remington
15.10.2021, 15.09
Hyvä! Startataan huomenna la 16.10. tosiaan poikkeuksellisesti pitkän lenkin takia jo klo 9:30. Jää hyvin aikaa iltapäivän puolimaratoniin + sali:) Hip hip Hurr-raa!
Kahvilat auki:
Pirttimäki la 11-22
Salmi, Pohjoinen Pirtti la 11-17
Poiketaan näissä tarpeen mukaan. Sovitaan matkalla miltä tuntuu!
Tällä lenkillä ei lokareita tarvita. (Sateella varmaan muuten hyvä varuste)
Tulen siis Maunulan majalle huomenna katsomaan onko joku paikalla. Tervetuloa! Speksinä vielä että ketään ei jätetä ja mäet rauhassa. Lenkkiä voi tarvittaessa lyhentää Luukista, riippuen minne on itsellä siirtymä..
Huom! Jos mahdollista niin olisi kiva backup jos joku lataa reitin garminiin tms..
Huomiseen!
nikobiker
16.10.2021, 08.53
Tulossa. Nähdään majalla.
Firlefanz
16.10.2021, 17.35
Hienoa että vakioaikaankin oli lähtö - ja toivottavasti noinkin myöhäinen ilmoitus tavoitti kiinnostuneet! (Joskus entiseen aikaan ei ollut mitenkään tavatonta että jos hommasi itsensä Maunulan majalle la klo 10.30, tapasi muitakin yhteislenkistä kiinnostuneita, vaikkei foorumilla mistään lenkistä mitään tiedetty...)
Itse lähdin mukaan Remingtonin vetämälle lenkille ja kivaa oli. Omista rajoitteista johtuen erkanin porukasta Solvallan nurkalla(*), mutta noin niinkuin periaatteessa olisin mielelläni jatkanut ja ajanut koko lenkin. Vauhti ei missään vaiheessa liikoja karannut ja meikäläisen kyvyt ylittävien töppyröiden päällä odoteltiin naamaa nyrpistelemättä.
Vahva suositus niin tasoisilleni kuin itseäni paremmille ajajille! Yhtä hienoa aurinkoista päivää ei tosin voi luvata,
(*) Ratkaisuun vaikutti kerrankin hyvään paikkaan osunut rengasrikko. Kotimatkalla tuli sitten toinen, sellainen pyspunka. Varasisuri olisi siihenkin löytynyt, muttei vaan huvittanut ryhtyä rengashommiin ja viimeiseen tuntiin mahtui neljä pumppaustaukoa.,,
nikobiker
16.10.2021, 18.10
Hyvä lenkki oli. Kiitoksia vaan. Vähän tiukemman puoleinen omiin ajeluihin verrattuna, kavereilla oli menomonoa enemmän. Perässä kuitenkin pysyin. Olihan tuo päivätyö... siirtymineen 120 km ja nousumetrejä huomattavasti enemmän kuin keskimäärin lenkeillä täällä päin. Kahdella kuskilla oli lokarit ja kahdella ei.
Impulso53
18.10.2021, 12.00
Ihan loistava, jos saisi yhteislenkit taas voimiin, vaikka Hepo on ottanut etäisyyttä.
Ihan loistava, jos saisi yhteislenkit taas voimiin, vaikka Hepo on ottanut etäisyyttä.
Eikö idea ollut se, että nämä nimenomaan eivät ole Hepo-lenkkejä. Jos näissä alkaa olla Hepo jotenkin mukana niin boikotoin.
Firlefanz
18.10.2021, 12.43
Juu.
Tosin jos puhutaan nimenomaan näistä Maunulan majalta lähtevistä off season -lenkeistä, väittäisin näin äkkinäisesti muisteltuna etteivät ne minun aikanani ole olleet HePo:n lenkkejä kuin korkeintaan siinä mielessä että niille on osallistunut HePo:n maantiekauden lenkeillä mukana olleita fillaristeja (joista jotkut ovat hyvinkin voineet olla HePo:n jäseniä). Maunulan majalta tosin ajettiin myös HePo;n lenkkejä, mutta ne olivat erikseen ja niillä oli HePo:n kulttuuriin kuuluvat vetäjät ja speksit.
Nyt siis ollaan korostuneesti vapaita ja riippumattomia. Ja pidetään entisistä HePo:n sateenvarjon alla ajetuista lenkistä kaikki se mikä niissä oli hyvää tai jopa erinomaista.
PS Lauantain sääennuste näyttää ihan hyvältä. (Mikään ei tietenkään estä ilmoittamasta lenkkihaluistaan tai -suunnitelmistaan sunnuntaille, vaikka lauantai ymmärtääkseni ja muistaakseni se vakiintuneempi päivä onkin.)
nikobiker
22.10.2021, 20.30
Olisiko kiinnostusta sunnuntaina hiekkatielenkille Maunulasta? Sää olisi poutainen, joskin vilpoinen. 10.30 sopisi minulle. Reittiä en ole vielä miettinyt, mutta Pirttmäestä saisi pullaa.
Firlefanz
22.10.2021, 21.03
Mitä vikaa lauantaissa? Ei sillä että itse olisin lähdössä (kuin vasta myöhemmin iltapäivällä) mutta aina luotettavan norjalaisen sääennusteen (https://www.yr.no/nb/v%C3%A6rvarsel/timetabell/2-658225/Finland/Nyland/Helsinki/Helsingfors) mukaan sade loppuisi varsin sopivasti ennen puoltapäivää.
Mitä muuten sunnntainvastaisen yön ja aamun pakkanen mahtaa vaikuttaa keliolosuhteisiin? Onko syytä karttaa asfalttia ja varoittaa kanssapyöräilijöitä mustasta jäästä ja liukkaista sillankansista?
Tai peräti harrastaa jotain muuta, mikäli tuntee kuuluvansa niihin joiden pyöränhallinnassa, tasapainossa ja ehkä tuurissakin on toivomisen varaa?
nikobiker
22.10.2021, 22.11
Lauantaissa ei yhtään mitään vikaa. Saa kutsua porukan koolle, kelle sopii.
Hiekkatielenkeillä itse ainakin nimenomaan pyrin välttelemään asfalttia. Siirtymä majalle varovasti jookos.
nikobiker
23.10.2021, 22.23
Olen edelleen tulossa huomenna sunnuntaina Maunulan majalle klo 10:30. N. 80 km Maja-Malminkartano-Lippajärvi-Oittaa-Pirttimäki-Gumbole-Espoon keskuspuisto. Tarvittaessa lenkkiä voi lyhentää ja pitää tauko vaikkapa Oittaalla. Asfalttia on alkupuoliskolla hyvin vähän. Ajetaan ne pätkät varovasti.
Voi juukeli, hieno reitti ja lenkki tänään pienellä porukalla. Varsinkin alkumatkan urbaani soratiepyörittely, jossa vähän uutta ja paljon tuttua (muttei itellä pitkään aikaan ajettua) tuntui oikein mukavalta. Vauhdinjaosta myös plussat. Loppuhuipennus oli tietty se, että lenkin loppuvaihe vei lähes kotiovelle saakka, joten kiitos!
nikobiker
24.10.2021, 16.36
Voi juukeli, hieno reitti ja lenkki tänään pienellä porukalla. Varsinkin alkumatkan urbaani soratiepyörittely, jossa vähän uutta ja paljon tuttua (muttei itellä pitkään aikaan ajettua) tuntui oikein mukavalta. Vauhdinjaosta myös plussat. Loppuhuipennus oli tietty se, että lenkin loppuvaihe vei lähes kotiovelle saakka, joten kiitos!
Kiitos ja kiitos seurasta. Kiva lenkki oli. Varsinkin, kun valmistauduin henkisesti jo yksin ajamaan. Viidestään ajeltiinkin sitten Pirttimäkeen lämpimistä korvapuusteista nauttimaan. Eikä ollut liukasta oikeastaan missään vaiheessa. Mitä nyt pakkanen pikkuisen varpaita pisteli alkumatkasta.
Reitin kuva kiinnostais.
Itsekin söin pullaa Pirttimäessä, mutta vasta klo 1550, tänään tuo lenkin lähtöaika oli epäsopiva.
nikobiker
24.10.2021, 19.36
Reitin kuva kiinnostais.
Tässäpä:
https://strava.app.link/QdAOq17qCkb
Pikkuisen oikaistiin yhdessä kohtaa. Majalta majalle matkaa kertyi n. 75 km.
Isä nitro
29.10.2021, 17.38
Huomiseksi lauantaiksi 30.10 luvattu suht lämmintä poutasäätä eli eiköhän nähdä Manan majalla klo 10:30 ja lähdetä hiekkalenkille? En ole vielä ennättänyt pohtia mitään erityistä reittiä, mutta ehdota sinä jotain tai katsellaan sitten huomenissa mihin nenä näyttää.
Sent from my iPad using Tapatalk
nikobiker
29.10.2021, 21.03
Mieli tekisi tulla.. varmasti en pysty lupaamaan. Sanon siis vahvasti ehkä. Garminissani on kyllä lukuisia hyviä reittejä, mistä valita.
Isä nitro
29.10.2021, 21.04
Voitko kuitenkin tuoda mittarisi? Hauska olisi jos pääsisit. Yritän miettiä yön unettomina hetkinä sopivaa reittiä…
Sent from my iPad using Tapatalk
Pitääkö aina olla viiva jota seurata, eiks voi vaan ajaa?
Huomenna sieneen.
Isä nitro
29.10.2021, 21.15
Voi!
Sent from my iPad using Tapatalk
penyeach
03.11.2021, 16.21
Olen yrittänyt, mutta jostain syystä päädyn aina
1) kivikko-juurakkohelvettiin,
2) suolle tai
3) Mellunmäkeen.
Viivan seuraamisen tarkoituksena on välttää nämä.
Isä nitro
05.11.2021, 14.34
Kuittaan hieman myöhässä että viime lauantaina neljä kuskia ajeli Sipoonkorven läpi osin suolla ja osin kivikko-juurakkohelvetissä, mistä matkanjärjestäjänä esitän asianosaisille pahoitteluni. Mellunmäestä onnistuttiin pysyttelemään suht kaukana.
Huomista tilannetta kyselen eli nähdäänkö Manan majalla klo 10:30? Aivan varmasti tulee olemaan märkää, vaikka kaunista, jopa aurinkoista ajosäätä huomiseksi luvataankin. Jos minulta kysytään, niin voitaisiin käydä Seutulan suunnalla ajelemassa sikäläisiä hiekkateitä. Kartta on kallossa ja matkaa majalta takaisin tullee sellaiset 70 km. Olen myös valmis keskustelemaan muista reiteistä ja myös niitä ajamaan. Mutta jos viitsitte kuitata mahdollisen osallistumisen. Vaihtoehtoisesti lähden maastopyörällä sooloilemaan.
Sellaista piti vielä todeta, että jos mennään minun mukaani niin tapaan ottaa gravel-osastolla mieluummin sen mutaisen alustan kuin asfaltin. Näistäkin preferensseistä sopii puolestani keskustella. Tarkoitan lähinnä sitä, että jos siellä joku arpoo useimpien kiekkojensa kanssa, että pistääkö 25 mm vai 47 mm niin yleissääntönä kannatan jälkimmäistä. Silti kapeammallakin kalustolla on pärjätty.
Kuittaan hieman myöhässä että viime lauantaina neljä kuskia ajeli Sipoonkorven läpi osin suolla ja osin kivikko-juurakkohelvetissä, mistä matkanjärjestäjänä esitän asianosaisille pahoitteluni. Mellunmäestä onnistuttiin pysyttelemään suht kaukana.
Huomista tilannetta kyselen eli nähdäänkö Manan majalla klo 10:30? Aivan varmasti tulee olemaan märkää, vaikka kaunista, jopa aurinkoista ajosäätä huomiseksi luvataankin. Jos minulta kysytään, niin voitaisiin käydä Seutulan suunnalla ajelemassa sikäläisiä hiekkateitä. Kartta on kallossa ja matkaa majalta takaisin tullee sellaiset 70 km. Olen myös valmis keskustelemaan muista reiteistä ja myös niitä ajamaan. Mutta jos viitsitte kuitata mahdollisen osallistumisen. Vaihtoehtoisesti lähden maastopyörällä sooloilemaan.
Sellaista piti vielä todeta, että jos mennään minun mukaani niin tapaan ottaa gravel-osastolla mieluummin sen mutaisen alustan kuin asfaltin. Näistäkin preferensseistä sopii puolestani keskustella. Tarkoitan lähinnä sitä, että jos siellä joku arpoo useimpien kiekkojensa kanssa, että pistääkö 25 mm vai 47 mm niin yleissääntönä kannatan jälkimmäistä. Silti kapeammallakin kalustolla on pärjätty.
Firlefanz
05.11.2021, 16.26
Ensinnä haluaisin sanoa etten epäröisi yhtään lähteä Isä nitron matkaan, jos sattuisin kuulumaan niihin joista gravel-lenkki on ollut hukkaanheitettyä aikaa mikäli reitillä ei ole muta roiskunut eikä ole löytynyt edes lyhyttä pätkää sellaista polkua jota kömpelöt maantiepyöräilijät kutsuisivat "tekniseksi".
Ja toiseksi: vaikka en semmoisia osuuksia omille reiteilleni varta vasten hakisikaan tai vaikka kiertäisin ne pitemmänkin asfalttikoukauksen avulla, voisin hyväksyä ne ihan sopivana hintana siitä että pääsee ajamaan Isä nitron päässä olevaa reittiä hyvässä seurassa, vaikkei minulla 35-millisiä renkaita leveämpiä olisikaan laittaa alle.
Mutta kieltämättä tässä nostettiin kissa pöydälle: maantiekaudella asfaltti on asfalttia ja kunhan vauhti ei karkaa eikä lenkki ole tuplasti ilmoitettua pitempi, kaikki ovat jossain määrin tyytyväisiä eikä kukaan koe lenkin olleen vastoin odotuksia. Mutta cyclo/gravel-kaudella raja herrasmiesten hiekkatielenkin ja maastopyöräilytaustaisten ja seikkailuhenkisten agenttipoluista innostuvien fillaristien gravel-lenkin välillä on toisaalta monille kuin veteen piiretty viiva ja toisaalta joillekin kuin ylittämätön este.
Itse en uskalla edes kuitata olevani kiinnostunut, sen verran on monenlaista epävarmuutta lauantaiaamupäivän ohjelmasta, mutta jos pääsen mukaan, tulen sillä lähtökohdalla että aina voi kääntyä takaisin tai toiseen suuntaan jos menee niin mutaiseksi ettei siitä enää oikein perusta - ja sillä kokemuspohjaisella tiedolla ettei kukaan tykkää kyttyrää jos joku niin tekee.
Tuun jos tuun. Pidän mahdollisena, ellei sitten ilmene ylläreitä.
Isä nitro
05.11.2021, 18.08
Juu ja huomenna jos mennään Seutulan suuntaan niin pyritään nimenomaan välttämään kuraisempia paikkoja ja pysyttelemään hiekka- tai sepelipäällysteisillä teillä. Tulin just fillarilla kotiin ja maailma on märkänä taatusti huomennakin. Metsässä pääsee nyt veneellä paremmin kuin pyörällä.
Isä nitro
06.11.2021, 18.00
Kiitos osallistujille. Neljä kuskia yllättävän kuivalla alustalla lukuun ottamatta Katariinantien ja Seutulantien yhdistävää hiekkatietä. Allekirjoittaneella teknisiä ongelmia, mutta kulkimen vaihdon jälkeen matka jatkui kun sattui koti olemaan lähes matkan varrella. Brooksin B17-satulasta hajosi pieni osanen (tension shackle), ja uusi osa jo tilauksessa.
nikobiker
12.11.2021, 09.11
Olisiko lauantaina majalta soralenkille lähtijöitä?
Privileged
12.11.2021, 10.48
https://facebook.com/events/s/8-hiekkatieralli-la-13112021-k/310105147312773/ lauantaille vinkkinä tämäkin! Kalustolla ja kuntotasolla ei väliä, kaikki mahtuu lähtöviivalle. Omakin graveli vasta kasauksessa niin tämän ajan vahalla 29erillä.
^ Itse tuosta hiekkatierallista jo vähän kiinnostuin, mutta sitten tutkin viime vuoden tuloslistoja. Alle kolmenkympin keskarilla joutuu ilmeisesti ajamaan jälkiauto takalokarissa kiinni hiillostaen. Leppoisista mainoslauseista huolimatta taitaa olla tällaiselle hupiukolle turhan kovaa menoa. :)
Privileged
12.11.2021, 11.05
Oli siellä 3h ylityksiäkin eli ihan sopii rentoon reippaaseen ajoon.
nikobiker
12.11.2021, 15.54
Huominen majan lenkkitarjous edelleen voimassa (klo 10.30). Ei ole allekirjoittaneen puolesta ainakaan pelkoa minkäänlaisesta kilpailuhenkisestä ajosta :)
kurvaaja
12.11.2021, 16.16
Keliennuste näyttäisi huomiselle sen verran mainiolta (tyyntä!!!), että lienee yritettävä päästä ylös ja ulos. Jalka ei valitettavasti riitä ralliin, mutta ei toisaalta oikein tykkää paljosta tunkkaamista. Poljeskelen siis varmaan majalle ainakin kuulostelemaan millaista reittiä suunnitteilla. Jos liian teknistä/jalkautumista vaativaa omaan makuun, niin saan hyvän tekosyyn palata takaisin peiton alle:D
Huominen majan lenkkitarjous edelleen voimassa (klo 10.30). Ei ole allekirjoittaneen puolesta ainakaan pelkoa minkäänlaisesta kilpailuhenkisestä ajosta :)
En lähde V.koskelle kitumaan CCH:n lenkille. Jos ei muuta keksitä niin esim. "rantoja pitkin itään" on vakioehdotukseni. K.o. lenkkiä voi helposti lyhentää/pidentää kunnon/kellon mukaan.
nikobiker
12.11.2021, 17.29
En lähde V.koskelle kitumaan CCH:n lenkille. Jos ei muuta keksitä niin esim. "rantoja pitkin itään" on vakioehdotukseni. K.o. lenkkiä voi helposti lyhentää/pidentää kunnon/kellon mukaan.
No sittenhän se voisi olla Gumbostrandin keikka ja pullat N'avetassa...
Ei ole jalkaa, mutta laitoin silti pyörän rallikuntoon. Kolmelta on tulossa vieraita kylään, että kyllä se melkein pakko on siihen kolmeen tuntiin vetää. ????
nikobiker
13.11.2021, 18.08
Kuusi kuskia lähti Majalta itäisille maille. Gumbostandissa käytiin, kuten oli puhe ja vastoin kuin oli puhe, kahvipullat nautittiin Gumbostrandin kioskilla. Pari pientä pätkää pyörittiin pöpeliköissä tunkkaamassa, mutta ei häiritsevästi. Jälkimmäisessä koomista oli se, että vieressä olisi kulkenut ihan tiekin, muttei huomattu. Oikein mukava lenkki ja ehkä hippusen vauhdikaskin, sopivasti.
https://www.strava.com/activities/6251519943
nikobiker
13.11.2021, 20.30
Tulee vähän myöhään, mutta huomenna sunnuntaina olisi taas majalta soralenkkiä tarjolla. Tuttu puttu aika klo 10.30. Meitä on ainakin kaksi lähdössä. Mietitään vielä, että minne.
Isä nitro
26.11.2021, 16.02
Tuota tuota. Onkohan huomenna kiinnostusta yhteislenkille? Itselläni tulee mieleen monta syytä, miksi ei ole järkevää tai edes mahdollista ajella yhdessä.
1. Pahentunut koronatilanne
2. Jäätä ja kylmenevää luvassa - tänään kun aamulla ajelin niin siellä täällä sangen liukasta mutta pääsääntöisesti sora-alusta sulaa ja kovaa ajettavaa. Minulla jo nastat alla.
3. Aion nauttia tänään (kohtuullisesti) alkoholia...
4....ja edelliseen liittyen en tiedä jaksanko herätä aamuiselle ajelulle
Tällä tietoa ajelen Majan ohitse matkallani kotiin joka tapauksessa noihin aikoihin katsastamassa potentiaalisen osallistujamäärän.
nikobiker
26.11.2021, 19.41
Tällä tietoa ajelen Majan ohitse matkallani kotiin joka tapauksessa noihin aikoihin katsastamassa potentiaalisen osallistujamäärän.
Ai suoraan baarista vai? :D
Huomenna en ehdi klo 10.30 majalle, mutta jos sovitaan, niin klo 11.30 kävisi.
Isä nitro
26.11.2021, 20.25
Ha haa. 11::30 vaikuttaa niin hyvältä tarjoukselta että se kyllä sopii.
nikobiker
26.11.2021, 20.48
Ha haa. 11::30 vaikuttaa niin hyvältä tarjoukselta että se kyllä sopii.
Hyvä. Siellä nähdään. Tervetuloa muutkin mukaan, jos ei perus 10.30 sovi.
nikobiker
27.11.2021, 18.25
Kolmestaan ajettiin majalta enimmäkseen sorateitä pitkin Vuosaareen ja sieltä Hakunilaan, Hiekkaharjulle ja Keravanjokea takaisin päin. Pakkasta oli sen 5-8 astetta, koilistuuli tuiversi ja vimpaimien akut olivat kovilla. Ei ollut lämmintä, muttä sitäkin lämminhenkisempää. Pullakahvit nautiskeltiin jo alkupuolella lenkkiä Villa Ullaksen terassilla. Oikein mukava lenkki. Kiitos seurasta!
Isä nitro
27.11.2021, 18.36
Kiitos itseillenne. Ilo oli minun puolellani. Oli tosiaan paikoitellen aika paha viima, mikä toisaalta piti ulkoilijoiden määrän kohtuullisena.
Oli tarkoitus yhyttää jengi kun oma lenkki viivästyi tavattoman myöhään nukkumisesta johtuen. Tajusin jonkin aikaa ajeltuani, että voisinkin lähteä messiin, mutta ihan en enää ehtisi lähtöön. Taktikoin, että lähdette Malminkartanon suuntaan ja ajelin "vastaan", mutta menittekin päinvastaiseen suuntaan!
Noh, ajelin sitten omin päin Silvolan kautta Haltialaan ja Keravanjoen vartta Kuusijärvelle, jossa omat pullakahvit. Sitten melko suorin vartaloin kotisaarelle.
Yritystä oli kerrankin megeytyä. Normaalisti omat viikonloppulenkit alkaa ennen ysiä.
nikobiker
27.11.2021, 20.36
Oli tarkoitus yhyttää jengi kun oma lenkki viivästyi tavattoman myöhään nukkumisesta johtuen. Tajusin jonkin aikaa ajeltuani, että voisinkin lähteä messiin, mutta ihan en enää ehtisi lähtöön. Taktikoin, että lähdette Malminkartanon suuntaan ja ajelin "vastaan", mutta menittekin päinvastaiseen suuntaan!
Noh, ajelin sitten omin päin Silvolan kautta Haltialaan ja Keravanjoen vartta Kuusijärvelle, jossa omat pullakahvit. Sitten melko suorin vartaloin kotisaarelle.
Yritystä oli kerrankin megeytyä. Normaalisti omat viikonloppulenkit alkaa ennen ysiä.
Mietittiinkin, että oletkohan näille lenkeille vielä mukaan päässyt. Nyt se oli jo lähellä :) Periaatteessa oltais voitu kohdatakin, kun ajeltiin Hakunilassa, Itä-Hakkilassa ja Keravanjoella. Ensi kerralla sitten.
Firlefanz
28.11.2021, 10.31
Tajusin jonkin aikaa ajeltuani, että voisinkin lähteä messiin, mutta ihan en enää ehtisi lähtöön. Taktikoin, että lähdette Malminkartanon suuntaan ja ajelin "vastaan", mutta menittekin päinvastaiseen suuntaan!
Vähän samanlaisessa tilanteessa olen ollut itsekin. Tarkan reittispeksin ilmoittamisessa foorumiketjussa olisi ainakin se hyöty että matkan varrelta messiin liittyminen onnistuisi. Voisin kuvitella että semmoisia ajajia joille semmoinen sopisi paremmin kuin Maunulan majalle asti siirtyminen tai puoli yhdeksitoista ennättäminen saattaisi olla enemmänkin. (Ainakin muistelisin menneiltä, koronaa edeltäneiltä vuosilta sellaista että miltei joka lenkillä näitä matkan varrelta mukaantulijoita oli.)
BTW Varmin tapa liittyä on ajaa reittiä päinvastaiseen suuntaan:D Ei tarvitse arvuutella mielessään että ovatkohan ne jo ehtineet ajaa tästä ohi tai seistä paikallaan varmasti ajoissa ja odotella...
Yritystä oli kerrankin megeytyä. Normaalisti omat viikonloppulenkit alkaa ennen ysiä.
Jos tapana on ja tykkää lähteä liikkeelle aikaisemmin aamulla, niin joillakin ellei jopa monilla on ollut ihan normaalia yksinkertaisesti pidentää siirtymää ajamalla omaa lenkkiään niin että on sitten tullut sopivasti majalle (tai johonkin reitin varrelle).
Jos omasta lenkistä uhkaa näin tehden muodostua turhankin pitkä (tai kotiintuloaika on aikaisempi kuin pääosalla porukasta), voi jossain vaiheessa irrota kotimatkalleen eli oikaista. Majalle asti palanneet ovat tietenkin se valiojoukko, mutta mies on sekin joka on ajanut mukana osan lenkistä:cool:
Tohtiiko udella, että millaisella keskinopeudella nämä lenkit yleensä ajetaan? Että pysyiskös sitä itse kyydissä...
Firlefanz
28.11.2021, 12.15
Voi kai sanoa että keskari on lähempänä 20 km/h kuin 25 km/h ja joskus hyvinkin lähellä ensin mainittua. Mutta voi myöskin sanoa että vaikkei gravel-lenkeillä ehkä peesatakaan niin tiiviisti kuin maantiellä (ja vaikka pidettäisiin koronavälejä) porukan mukana pääsee samalla subjektiivisella rasitustasolla aina pikkaisen parempaa vauhtia kuin yksin ajaessa.
Toisekseen jos kaikki ajattelevat että siellä kuitenkin ajetaan semmoista kyytiä ettei pysy mukana ainakaan joutumatta punaiselle, niin siinähän käy niin että lenkkejä ajaa aina vain se sama pienehkö sakki. Jos niin sanottuja hitaampia kuskeja tulisi mukaan, vauhti uskoakseni asettuisi sen mukaisesti ja tarvittaessa himmattaisiin hetkeksi. Tai odotas: minähän olen ollut mukana hitaampana kuskina jota on jouduttu mäen päällä odottamaan:eek: (Enkä ainakaan huomannut että minuun olisi luotu huvittuneita tai kärsimättömiä katseita:cool:)
nikobiker
28.11.2021, 20.58
Tohtiiko udella, että millaisella keskinopeudella nämä lenkit yleensä ajetaan? Että pysyiskös sitä itse kyydissä...
Eilen keskinopeus oli n. 19,5 km/h. Nyt kun nastoilla enimmät ajelee, niin vauhti tippui parisen pykälää aiemmasta. Tänä syksynä soralenkkien vauhdit ovat olleet haarukassa 20-23. Kaikki lenkit, joilla minä olen ollut, ovat olleet aikalailla jutteluvauhtia. Vauhtiin vaikuttaa paljon myös maasto. Jos on tasaisempaa kovaa sorapohjaa...keskuspuistoa, jokivarsia tms., niin on vauhdikkaampaa ja jos lähdetään vaikkapa Solvallan mäkiin tai ajettavaksi tulee enemmän polkua, niin sitten hidastuu. Kaikkia ollaan aina odoteltu, jos vauhdista jää.
Toki etukäteen huutelemalla täältä saa hakea lenkkiseuraa juuri sellaiselle lenkille kuin itse haluaa. Lähtöpaikalla kannattaa myös ääneen lausua toiveensa ja koetetaan pitää kiinni sovituista spekseistä.
BTW Varmin tapa liittyä on ajaa reittiä päinvastaiseen suuntaan:D Ei tarvitse arvuutella mielessään että ovatkohan ne jo ehtineet ajaa tästä ohi tai seistä paikallaan varmasti ajoissa ja odotella...
Lisähaaste tulee sellaisesta, että osaa tunnistaa oikean porukan jos ei tunne ketään. Tuntuisi vähän hölmöltä sellainenkin, että kyselee jokaiselta vastaantulevalta kahden tai useamman gravel-/cyclonistin porukalta ovatko he Majajengi. Joku salatervehdys olisi kätevä, esim. se fillarifoorumin F-merkki.
Jos tapana on ja tykkää lähteä liikkeelle aikaisemmin aamulla, niin joillakin ellei jopa monilla on ollut ihan normaalia yksinkertaisesti pidentää siirtymää ajamalla omaa lenkkiään niin että on sitten tullut sopivasti majalle (tai johonkin reitin varrelle).
Jotenkin epätarkoituksenmukaista olisi hortoilla päämäärättömästi ympäriinsä vaikka puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehtii jo kauas jos vain ajaa.
Firlefanz
29.11.2021, 17.52
Lisähaaste tulee sellaisesta, että osaa tunnistaa oikean porukan jos ei tunne ketään. Tuntuisi vähän hölmöltä sellainenkin, että kyselee jokaiselta vastaantulevalta kahden tai useamman gravel-/cyclonistin porukalta ovatko he Majajengi.
Tiukka ilme ja kysymys: "Mitä miehiä?" varmaan riittäisi:cool: Mutta luulen ja oikeastaan olen yleisen elämänkokemuksen perusteella jokseenkin varma ettei edes lauantaisena aamupäivänä jollekin tiepätkälle kovin monta samaan suuntaan samoihin aikoihin ajavaa lenkkiporukkaa osu tai ainakin todennäköisyys siihen että niitä olisi enemmän kuin kaksi on häviävän pieni. Ja silloinkin kun niitä sattuu kaksi, toinen on mitä luultavammin niin timmin ja sporttisen näköisistä kisakuskeista koostuva ettei erehtymiseen vaaraa ole:D
Jotenkin epätarkoituksenmukaista olisi hortoilla päämäärättömästi ympäriinsä vaikka puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehtii jo kauas jos vain ajaa.
Kauas ajaminen on yliarvostettua, paitsi tietenkin oikeassa yhteydessä, esim. silloin kun se on välttämätön VeloViewer-ruutujen keräämiseksi.
Oma kokemus tuntia tai puoltatoista ennen porukkalenkin lähtöaikaa aloitetuista lenkeistä on se että tarvittava "ylipitkä siirtymä" on ensinnäkin helppo speksata - se on onnistunut ilman reititysapuvälineitäkin - ja toisekseen sitä on ollut aivan yhtä mielekäs ja kiva ajaa kuin mitä tahansa muuta omaa lenkkiä.
(Eikä siitä minkäänlaista stressiäkään ole aiheutunut. Jos käy niin että myöhästyy siltä reittipätkältä jolla Majalta tulleet on tarkoitus kohdata tai niin että Majalla onkin suoritettu spontaani reitin uudelleen speksaus, se ei ole mikään big deal, ei edes pieni maailmanloppu. Onpahan vain huvittava sattumus sarjassa tällä kertaa kävi näin:cool:
Isä nitro
29.11.2021, 19.46
Kyllähän täällä on välillä ollut tarjolla reitit jo etukäteen (kiitos Nikobikerin). Joskus niitä on jopa noudatettu. Aika usein mennään fiilispohjalta eli minne nenä näyttää metodilla. Mitä tulee vauhtiin niin tällä iällä ja tuolla viimalla olen itse iloinen kun ylipäänsä mennään eteenpäin. Lisäksi näillä lenkeillä on vahvasti se idea, että kaveria ei jätetä ja että vauhti sovitetaan porukan mukaan. Jos jonkun vauhti on ollut kovin vähäinen/merkittävä niin hän on kyllä tajunnut etsiä yleensä parempaa seuraa. Seuraavalla kerralla viimeistään. Tässä on ideana ymmärtääkseni pyöräillä mahdollisimman vähäisellä hierarkialla ja hallinnolla eli katsotaan keitä on paikalla, mikä on kunto ja motiivi ja sitten mennään.
Isä nitro
03.12.2021, 14.10
Mitäs mieltä ollaan: onkohan hiukka liian kylmä ajella huomenna gravelia ja pitäisikö tehdä kuten suomalaiset ovat tehneet kautta aikain eli menneet metsään suojaan? Tosin vasta viime aikoina maastopyöriensä kanssa.
Jos löytyy porukka olen kyllä valmis, mutta en kovin pitkään lenkkiin. Stadin suunnilla aivan h-n kylmä tänään ja pohjoistuuli vie äkkiä mehut.
Mitäs mieltä ollaan: onkohan hiukka liian kylmä ajella huomenna gravelia ja pitäisikö tehdä kuten suomalaiset ovat tehneet kautta aikain eli menneet metsään suojaan? Tosin vasta viime aikoina maastopyöriensä kanssa.
Jos löytyy porukka olen kyllä valmis, mutta en kovin pitkään lenkkiin. Stadin suunnilla aivan h-n kylmä tänään ja pohjoistuuli vie äkkiä mehut.
Ajan niin kauan kun varpaat kestävät pakkasta, mikä varmaan on pari tuntia.
Voit tehdä biathlon-lenkin, pari tuntia cc:a ja pari tuntia metsää.
Huomiselle lenkille sopii omat aikataulut kerrankin. Tuun majalle vaikka hepotermiaa uhmaten. Tuuli näyttää vähän tyyntyvän niin parisen tuntia saattaa tareta.
Isä nitro
03.12.2021, 19.42
kele että pitikin mennä kysymään! Tänään tuli kotimatkalla kyllä niin kylmä että enpä tiedä. Päätän aamulla ja teen parhaani että tulen kun sellaista lupailin.
Isä nitro
04.12.2021, 10.19
Pahoitteluni mutta jätän väliin tänään. Kuudes pyöräilypäivä peräkkäin näillä keleillä ja tänään vielä kovassa seurassa on liikaa. Koittakaa nyt jotenkin pärjätä ilman minua...
Duo ajoi la. Keskuspuiston läpi Vantaankoskelle jatkaen pohjoiseen. Katriinan sairaalan jälkeen peltojen ja Katriinantien yli
Vauhtikeskuksen vierestä lentokentän aidan vartta myötäillen Keravanjoelle. Sakkolenkki Haltilalasta Käpylään ja kallioden yli
puhdistamon vierestä Vanhankaupunginkoskelle. Sakkolenkillä nostimme hieman tehoja.
Hyvä lenkki, vastatuuleen hieman viileää, myötaiseen oikein mukavaa.
Firlefanz
06.12.2021, 12.17
Koska olen typeryyttäni mennyt hankkimaan itsellen käytännössä pysyvän esteen lauantaiaamuiksi, pääsen liikkeelle vasta reilusti kymmenen jälkeen eli ehdin mukaan vain hyvällä tuurilla jos lenkki suuntautuu aluksi itään tai koilliseen. Anyway, kävin Maunulan majalla kääntymässä ja totesin renkaanjälkiä katseltuani ettei lähtijöitä ollut voinut olla kolmea enempää.
Muutenhan lauantain sää oli pakkaslukemaa ja Ilmatieteen laitoksen ennusteen tuntuu kuin -lukemaa mukavampi. Eihän aukeilla vastatuuleen ajaminen erityisen kivaa ollut, mutta eivät nekään pätkät loputtoman pitkiltä ehtineet tuntua.
En tälläkään kertaa halua millään lailla moittia tai paheksua niitä jotka eivät lähteneet mukaan, mutta haluan silti muistuttaa että jos ylipäätään haluaa joskus yhteislenkeistä nauttia, kannattaa yrittää motivoida itsensä lähtemään silloinkin kun sää ei ole parhaimmillaan tai ei erityisemmin huvittaisi tai ei ehkä milään ehdi tai jaksa ajaa koko lenkkiä. Muuten voi ennen pitkää käydä niin ettei ole niitä rusinoita poimittaviksi kun ei ole pulliakaan:cool:
Isä nitro
14.04.2022, 18.52
Tervehdys potentiaaliset kanssakuskit pitkästä aikaa! Satun oleman poikkeuksellisesti pääkaupunkiseudulla pääsiäisajan ja mieleni tekevi asfalttia nielemään. Jokusen kerran olen käynyt jo Sipoon suunnalla toteamassa, että onnistuuhan tuo. Minulle käy oikeastaan mikä vain päivistä eli pe (15.4.), la, su tai ma ja mieluummin klo 11-12 maisemissa. Lähtöpaikaksi soveltuu mikä vai otsikon mainitsemista lokaatioista. Onko kiinnostusta halkoa tuulta porukalla?
tämä foorumi tainnu mennä pois muodista mutta jos joku sattuu lukemaan niin olen mukana
Isä nitro
15.04.2022, 10.06
Kyllä täällä vielä viime vuoden puolella löytyi ihan muodikasta seuraa. Olin just kirjoittamassa sulle alppu privaa, että mites olisi tänään klo 14 ja tehtäis HePon keskiviikkolenkki eli lähtö Mittatieltä ja siitä sitten Boxintielle, Immersbyntielle ja mitä näitä nyt on. Matkaa tulisi sellaiset 60 km. Klo 14 sen vuoksi, että kahdenkin firman mukaan aurinko on silloin parhaimmillaan. Aiemminkin käy, mutta myöhemmin hieman huonosti (mutta tarvittaessa). Jos jotain muuta reittiä mielessä, niin mieluusti kuulen.
Kyllä täällä vielä viime vuoden puolella löytyi ihan muodikasta seuraa. Olin just kirjoittamassa sulle alppu privaa, että mites olisi tänään klo 14 ja tehtäis HePon keskiviikkolenkki eli lähtö Mittatieltä ja siitä sitten Boxintielle, Immersbyntielle ja mitä näitä nyt on. Matkaa tulisi sellaiset 60 km. Klo 14 sen vuoksi, että kahdenkin firman mukaan aurinko on silloin parhaimmillaan. Aiemminkin käy, mutta myöhemmin hieman huonosti (mutta tarvittaessa). Jos jotain muuta reittiä mielessä, niin mieluusti kuulen. mulle kävisi kyllä aikaisempikin lähtä jä ähän pidempi reitti, jos vaan sulaa tietä löytyy. Mutta parempi tuokin kuin ei mitään
Isä nitro
15.04.2022, 10.19
Tuota tuota. Soiteltiin just Nikobikerin kanssa ja hän kuittasi, että tuo aika (14:00) ja lähtöpaikka (Mittatie) käyvät ja on siis sinne tuolloin tulossa. Katsellaan sitten mihin ja kuinka pitkälle mennään ja mikä on kuskien kunto. Kumpikaan ei tule ykkösmaantiekalustolla eli nopeus pysyy maltillisena (tyyliin 25 km/h). Käykö tämä alppu?
Tuota tuota. Soiteltiin just Nikobikerin kanssa ja hän kuittasi, että tuo aika (14:00) ja lähtöpaikka (Mittatie) käyvät ja on siis sinne tuolloin tulossa. Katsellaan sitten mihin ja kuinka pitkälle mennään ja mikä on kuskien kunto. Kumpikaan ei tule ykkösmaantiekalustolla eli nopeus pysyy maltillisena (tyyliin 25 km/h). Käykö tämä alppu? ok, tulen varmaankin etukäteen ajelemaan itsekseni, mutta Mittatiellä klo 14.00. Onko tietoa tienpinnan tilasta? 28mmsillä ajatelin kokeilla.
Isä nitro
15.04.2022, 10.30
Suht hyvin pistosuojatuilla (Pirellin Cinturato velo) 28 mm ainakin minä ajan. Mahdollinen jäätilanne Immersbyntiellä on minulle 15.4. kysymysmerkki, ja siksi on syytä varautua reittimuutoksiin. Muuten normaalia talvenjälkeistä reikää tarjolla. Sepeliäkin saattaa löytyä 170-tien KLV-siirtymällä.
nikobiker
15.04.2022, 19.45
Olihan mukava lenkki. Kuusi kuskia ilmestyi Mittatielle. Kiitokset Isä nitrolle, että avasi sanaisen arkkunsa täällä foorumilla aiheesta. Kyllä näitä soisi ajella enemmänkin.
nikobiker
16.04.2022, 12.34
Eilen puheltiin, että voisi huomenna sunnuntainakin ajaa. Klo 11 Mittatie? Mun lisäksi ainakin yksi on jo puoliksi lupautunut mukaan. Olisiko kiinnostusta?
Isä nitro
16.04.2022, 17.27
Tarkoitus olisi ajella huomenna(kin), samoin pelata tennistä. Saatan hyvinkin tulla Mittatielle ja olla ainakin alkumatkan mukana. Eihän noin hyvästä seurasta sovi jättäytyä pois.
Sent from my iPad using Tapatalk
nikobiker
16.04.2022, 18.09
Tarkoitus olisi ajella huomenna(kin), samoin pelata tennistä. Saatan hyvinkin tulla Mittatielle ja olla ainakin alkumatkan mukana. Eihän noin hyvästä seurasta sovi jättäytyä pois.
Sent from my iPad using Tapatalk
Tämmöstä lenkkiä meinasin:
https://goo.gl/maps/fvhrEzmUYg5U8uzf6
En keksinyt, että mistä saisi pullaa ja kahvia näin pääsiäisen pyhinä. Jos joku tietää, niin kertokoot. En tiedä saisiko Nikkilästä. Patukkaa ja geeliä mukaan varmuudeksi.
Isä nitro
16.04.2022, 21.01
Tuo olisi hyvä reitti jos pääsis teidän kanssa tuulta halkoen pohjoiseen ja siitä lähtisin omaa reittiä etelään takaisin. Tuo pullakysymys on kyllä vakava! Silti olen tulossa enkä ota enää viiniä…
Tiedoksi: koska Hepon lenkkipalaveriin ei 7.3. tullut yhtään halukasta vetäjää, Hepon 'viralliset' lenkit ovat tämän(kin) kesän tauolla. Tulen ohjaamaan kyselyt lenkeistä tähän ketjuun, toivottavasti muodostuu paljon hyviä ajoporukoita. Yhdistys seuraa tilannetta ja ottaa vastaan ehdotuksia ja ideoita. Kireitä ketjuja! :)
kurvaaja
13.06.2022, 10.13
Vantaankosken su klo 11 lähdöistä "raporttia" parilta viime sunnuntailta (aiemmalta keväältä ei itsellä havaintoa)
Su 5.6 ajettiin Lottamuseon lenkki kuuden kuskin voimin. approx 80km @ 28km/h
Su 12.6 Siippoon Nesteen lenkille lähti kolme polkijaa. 80km @ 29-30km/h
Hieno kesäkeli ja hyvä lenkki molemmilla kerroilla.
nikobiker
15.06.2022, 15.44
Vantaankosken su klo 11 lähdöistä "raporttia" parilta viime sunnuntailta (aiemmalta keväältä ei itsellä havaintoa)
Su 5.6 ajettiin Lottamuseon lenkki kuuden kuskin voimin. approx 80km @ 28km/h
Su 12.6 Siippoon Nesteen lenkille lähti kolme polkijaa. 80km @ 29-30km/h
Hieno kesäkeli ja hyvä lenkki molemmilla kerroilla.
Kiitos tiedosta. Mukavaa, että näitä edelleen ajetaan. Oletteko sopineet reitin vain paikan päällä vai käyttäneet sitä vanhaa HePon reitti-exceliä (jota en nyt enää tahdo löytää)?
Enköhän joku viikonloppu itsekin Vantaankoskelle ilmesty.
Liikuttava
18.06.2022, 19.20
Huomenna klo 11 Vantaankoskelta lenkkiä?
kurvaaja
28.06.2022, 16.04
Pidetäänpä edes topic hengissä Vantaankosken klo 11 lähtöjen osalta
Su 19.6 1 osanottaja -> Ei porukkalenkkiä
Su 26.6 1 osanottaja -> Ei porukkalenkkiä
19.6 oli melko tuulinen sää, mutta muuten hyvä ajokeli. 26.6 juhannuksen jälkeinen sunnuntai ja hiki virtasi ilman pahempaa rapistakin = helle.
Vielä on kesää jäljellä:)
ps. Onko kellään tietoa/havaintoa onko keskiviikkolenkkejä Mittatieltä ajettu tänä kesänä?
Firlefanz
28.06.2022, 23.16
Miten ihmeessä osanottajia voisi olla, jos lenkeistä kerrotaan vasta jälkikäteen? Mistä syntyisi yhtäkkiä sellainen laajamittainen liike, joka saisi ajajia lähtemään Vantaankoskelle tai Kuninkaanmäkeen siinä uskossa tai toiveessa että sieltä olisi pitkän tauon jälkeen muitakin paikalla valmiina ajamaan vapaita ja riippumattomiia yhteislenkkejä?
PS Ainoa havainto Mittatieltä on tiistai-iltaisin ajetusta kai etupäässä CCH-kuskien lenkistä (jolla tietysti mennään sitä vapaata vauhtia, jota ajavan ryhmän Pekka tapasi läettää ensimmäisenä matkaan silloin kun halukkaita oli).
Isä nitro
29.06.2022, 10.10
Ollaanpas sitten proaktiivisia ja spontaaneja: ehdotan aamulenkkiä huomenna torstaina 30.6. ja lähtöä Hakunilasta klo 9:00 tsekkaamaan SSSn (https://ssspaviljong.fi) nisutilanne. Kyse on siis perinteisestä öljyjalostamon lenkistä (https://ridewithgps.com/routes/13125299). Vauhdiksi ehdotan jotain 25-30 km/h välistä.
Koska olen myös fleksiibeli, niin minulle käy huomenna torstaina mikä muu aika vain, samoin lenkki olettaen että ei ajella kovin paljon yli 100 km. Niin ja kun tarkemmin ajattelen, niin minähän olen lomalla eli minulle käy lähipäivinä melkein mikä aika vain.
Isä nitro
30.06.2022, 08.04
Ehdotuksesta teoksi eli olen tosiaan lähdössä aamulenkille eilisten speksien mukaisesti. SSS näyttää avautuvan vasta klo 11, joten vauhdista riippuen voipi olla vielä kiinni kun kohdille sattuu.
Isä nitro
30.06.2022, 17.34
Kaksi lähti lenkille aamusta ja kävimme SSSn terassilla nauttimassa kaffet.
Huomenna perjantaina 1.7. lähtö samasta paikasta (siis Hakunilan urheilupuiston parkkikselta) klo 10:30 ja paikalla ainakin koomikkopari allekirjoittanut & Nikobiker. Tervetuloa.
Firlefanz
01.07.2022, 08.21
Nyt on sellainen lenkkikutsu ettei se muuta kaipaa! Ajetaan minne vetomies vie - ja jos ollaan itse vetomiehenä, käännytään johonkin muut täysin yllättävään suuntaan:cool: - ja ajetaan niin pitkä tai niin lyhyt lenkki kuin se koomikkoparille tai -joukolle sopii!
Isä nitron kutsu on vahva, eikä jää paljosta kiinni, että pääsisin minäkin kesän ensimmäiselle porukkalenkille. Melkein ei kuitenkaan ole ihan, ainakaan tällä kertaa.
Isä nitro
01.07.2022, 14.18
Ja ”hieman” myöhässä joudu(i)n perumaan terveydellisistä syistä osallistumiseni. Muistin lähettää tilannekatsauksen kahdelle yksityisen kutsun saaneelle, mutta väsyneenä en muistanut kuitata tänne palstalle. Pahoitteluni tästä. Toivottavasti saitte lenkin aikaiseksi ja porukan kasaan.
nikobiker
01.07.2022, 17.14
Juu hyvä lenkki tuli. Kiitos kutsusta, vaikket päässytkään paikalle. Trio ajoi Tuorilan kotileipomolle korvapuustin syöntiin. Oli kyllä erinomainen ajosää... ei liian kuuma eikä pahemmin tuullutkaan. Reilu satku tuli lenkille mittaa + siirtymät mitä kellekin. Vauhti n. 30. Kyllä kelpasi ajella.
Firlefanz
02.07.2022, 10.16
^ Mitä tuohon olisi lisäämistä? Paitsi tietysti kiittää myös omalta osaltani; ei tätäkään vapaata ja riippumatonta ja hyväntuulista yhteislenkkiä olisi ajettu, ellei joku olisi ensin tarttunut itseään niskasta ja aktivoitunut!
Kiitokset myös nikobikerille mainiosta taukopaikkavalinnasta ja oivallisen lenkkireitin speksaamisesta - sekä sille BMC-kuskille niin siitä että vastasi valtaosasta vetotöitä kuin siitä että viihdytti meitä ajokavereita takavalollaan!
Loppukaneettina:
Porukkalenkeissä on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä on roppakaupalla, niitä ei kannata edes ruveta luettelemaan, ja huonoja vain muutama - ja niidenkin kanssa on mahdollista elää. Ja jos niitä hyviä puolia haluaa edes silloin tällöin kokea, pitää joko aktivoitua itse tai toivoa että joku muu sen tekee.
Isä nitro
24.09.2022, 17.47
Hei,
Tiedän, tulee nopeasti mutta tervetuloa huomenna su 25.9. Kuusijärvelle klo 14 alkaen Gravel-lenkille, jonne ainakin kolme ilmoittautunut. Tarkoitus ajella pääsääntöisesti hiekkateitä Sipooseen ja takaisin. Jokunen vaativampi (mutta lyhyehkö) teknisempi pätkä matkalla, jotka voidaan tarvittaessa kiertää. Itse pyrin aloittamaan reissun alkukaffella Kuusijärvellä ennen varsinaista ajosuoritusta. Lämpimästi tervetuloa!
nikobiker
06.10.2022, 19.47
Olisiko kiinnostusta sunnuntaina lähteä soratielenkille? Aurinkoista säätä luvattu. Maunulan maja ja klo 10.30. En ole vielä reittiä miettinyt, mutta voin miettiä, jos kiinnostusta löytyy. Sellaista jutteluvauhtia luvassa.
Isä nitro
08.10.2022, 05.56
Tulin palstalle kysymään suunnilleen saman kysymyksen kuin Niko eli kiinnostusta on ja pääsen paikalle huomenna.
Sent from my iPad using Tapatalk
nikobiker
08.10.2022, 11.11
Hyvä! Palaan illemmalla vielä reitin tiimoilta. Joku Keinukallion ja Kuusijärven kiekka voisi olla sopiva.
penyeach
08.10.2022, 13.25
Huomenna joka tapauksessa rauhallinen lenkki ohjelmassa, joten yritänpä päästä paikalle ajoissa.
nikobiker
08.10.2022, 17.36
Noniin.. kolmehan on jo porukka. Tässäpä reittiehdotelma:
https://connect.garmin.com/modern/course/132999508
Huomiseen!
penyeach
08.10.2022, 18.23
Mainiota, kiitos.
Isä nitro
08.10.2022, 20.09
Kiitos Niko jo etukäteen reittisuunnittelusta. Hyvältä näyttää. Yritän hälytellä vielä paria potentiaalista. Tällä tietoa olen tulossa Manan majalle, mutta jos en jostain syystä ennätä sinne esittettynä aikana niin liityn joukkoonne Valkoisenlähteen tien alituksen/ylityksen kohdilla Tikkurilassa (kun näytte menevän pohjoista kohti torppani vierestä.)
nikobiker
09.10.2022, 16.24
Hieno lenkki ajettiin aurinkoissa säässä sekä seurassa. 7 kuskia lähti majalta. Selvästi näille on tilausta. Yritetään ottaa uusiksi ja vähän useammin. Kiitos!
Hieno reitti oli. Lähdin pari tuntia aiemmin liikkeelle, kun tuo 10:30 ei oikein muun perheen aikatauluihin sopinut. Pitää koittaa joskus päästä mukaan.
Itse seurailen ketjua ja tarkoitus on kyllä tulla mukaan kunhan sattuu sellainen päivä, että onnistuu.
Isä nitro
09.10.2022, 17.03
Kiitos kuuluu matkanjärjestäjä Nikolle. Saa houkutella jatkossakin. Nyt on menossa erinomainen gravel-kausi, joka saattaa jatkua kuukausikaupalla.
Kävin itsekin ajamassa tuon tänään. Lähdin vähän myöhään ja myöhään meni. Reitti on aivan upea vaikkakin tasainen, mutta se sopii hyvin tämän hetkiselle kunnolle.
Varsinkin tuo Vantaan osuus kun, vaikka nuo seudut pitäisi olla täysin hallussa, olin välillä täysin hakusessa maasta ja valuutasta.
Vanhaporvoontien pätkän kun saisi vaihdettua sora- tai polkusiirtymäksi niin reitti olisi aivan 10+.
—
Elämä on kuolemista
nikobiker
09.10.2022, 21.55
Vanhaporvoontien pätkän kun saisi vaihdettua sora- tai polkusiirtymäksi niin reitti olisi aivan 10+.
Saahan sen, ainakin suurimmaksi osaksi. Perus Länsitie-Martiksentie-Mosabackantie. Toki siitä tulee ehkä kympin verran lisää matkaa.
Kannattaa näköjään näitä reittejä tänne heitellä. Tuottaa iloa muillekin, kuin varsinaiselle yhteislenkille osallistujille.
Saahan sen, ainakin suurimmaksi osaksi. Perus Länsitie-Martiksentie-Mosabackantie. Toki siitä tulee ehkä kympin verran lisää matkaa.
Kannattaa näköjään näitä reittejä tänne heitellä. Tuottaa iloa muillekin, kuin varsinaiselle yhteislenkille osallistujille.
Pitääpä katsoa nuo ehdotuksesi. Sen kympin voi ottaa tuolta reitin yläpäästä tulemalla suoraan svartböleen.
Kannattaa ihmeessä! Olisin mielelläni tullut mukaan vaan ei aikataulu antanut myöten.
—
Elämä on kuolemista
casanova
13.10.2022, 20.10
Viikonlopun sään suhteen arvaukset tuntuvat vaihtelevan tiuhaan, mutta jos olosuhteet ovat kohtuulliset, löytyykö kiinnostuneita lauantailenkille Maunulan majalta?
Jotain tuon viime lauantaille ehdotetun kaltaista ajattelin sekä kellonajan, matkan että vauhdin suhteen. Joku hyvä taukopaikka kieltämättä houkuttaisi myös.
Isä nitro
14.10.2022, 11.02
Kyllä tuollaisesta tulevan viikonlopun lenkistä on ollut puhetta pienemmällä porukalla, mutta kovin sateiselta ennuste näyttää. Nyt ollaan jo niin lähellä viikonloppua että uskaltaa Ilmatieteenalaitokseen jossain määrin luottaa. YRn mukaan 11 maisemissa saattaisi huomenna olla sopiva rako.
Minua ei piene piskottelu haittaa, mutta sosiaalisten suhteiden ylläpito voi tuoda lisähaasteita juuri lauantaiaamulle. Laittakaa tänne varmistusta, jos olette menossa. Saattaa olla hyvinkin että edellä mainituista haasteita huolimatta pääsen mukaan mahdolliselle lenkille.
casanova
14.10.2022, 17.26
Tuoreimmat ennusteet (FMI, Foreca, YR) näyttävät suotuisilta. Minuakaan ei pieni sade haittaa, isompi saattaa vaikuttaa lenkin pituuteen.
Oman päiväohjelman kannalta optimitilanne olisi lähtö Majalta klo 10.30, mutta myös klo 11.00 onnistuu. Sen verran vieressä asun, että voin joka tapauksessa koukata tuota kautta tarkistamaan, löytyykö seuraa.
Ajattelin vajaat 80 km ajella ja pitää yhden munkkitauon. Arvioidulla 20 km/h keskarilla jää vielä tauko- ja säätövaraa sen verran, että klo 16 kotiintuloaika on saavutettavissa.
Yhden reittiehdotelman kerkesin myös luonnostella: https://connect.garmin.com/modern/course/133678824
moi. kun ks näitä reittejä, niin vähän yksitoikkoisia ovat. suosittelisin vaihtoehdoksi espoon keskuspuiston suuntaa. alle 10km siirtymällä, josta ison osan voi ajella hiekalla, saa helposti 40km mettää, hiekkaa ja ihan pirun kivaa ajettavaa. alla linkki mun "työmatkasta", josta saa ideaa jos kiinnostaa - eli kaikki reitit helppoa kivituhkaa. https://ridewithgps.com/routes/40841449
Isä nitro
14.10.2022, 20.24
moi. kun ks näitä reittejä, niin vähän yksitoikkoisia ovat. suosittelisin vaihtoehdoksi espoon keskuspuiston suuntaa. alle 10km siirtymällä, josta ison osan voi ajella hiekalla, saa helposti 40km mettää, hiekkaa ja ihan pirun kivaa ajettavaa. alla linkki mun "työmatkasta", josta saa ideaa jos kiinnostaa - eli kaikki reitit helppoa kivituhkaa. https://ridewithgps.com/routes/40841449
Eli kaikki "reittisi on helppoa kivituhkaa" ja muiden piirtämät reitit ovat yksitoikkoisia kun niissä on hiekkatietä, metsäpolkua, asfalttia ja ties mitä?
Valitettavasti nyt näyttää vahvasti siltä, että en ennätä huomisaamuun yksitoikkoiselle lenkillesi Casanova. Toivottavasti saat porukan huomenna kasaan.
juu en ole lähdössäkään, enköhän ole aikanaan oman osuuteni hoitanut. oma ajatukseni oli antaa vinkki, ei arvostella, mutta ilmeisesti ollaan nakkikioski fiiliksellä niin ei se mitään, sori.
casanova
14.10.2022, 22.03
Valitettavasti nyt näyttää vahvasti siltä, että en ennätä huomisaamuun yksitoikkoiselle lenkillesi Casanova. Toivottavasti saat porukan huomenna kasaan.
Ei hätää, oma huominen lenkkini toteutuu kyllä jossain muodossa muiden osallistujien lukumäärästä riippumatta. Koukkaan tuolta Majalta 10.30, joten jos sinne joku eksyy, yritän ainakin houkutella mukaan yksitoikkoiseen seuraani.
Mitä noihin Espoon maastoihin tulee, siellä on kieltämättä paljon hyvää gräveliä poljettavaksi. Paikallisen kokemusasiantuntijan kanssa on tullut Espoon suunnalla koluttua jos jonkinlaista reittiä. Sen sijaan huomiseksi luonnostelemallani kierroksella on monta itselleni ihan uutta pätkää.
casanova
15.10.2022, 23.13
Tämänpäiväinen kierros ajettiin kolmen miehen voimin ennakkoon suunniteltua reittiä ja sangen tarkasti arvioitua vauhtia. Allekirjoittanut poikkesi yllättäen ennakkosuunnitelmasta syömällä tauolla munkin sijaan sämpylän.
Matkalla jokaisen tekniikkaa koeteltiin: kahdesta pyörästä putosivat ketjut ja kertaalleen ajokaverit saivat vuorostaan odotella, että vaihdoin ehjän sisurin puhjenneen tilalle. Muutoin matka sujui hyvin ja hyvässä hengessä.
Yksi lähti omille teilleen Kehä III:n sisäpuolelle palattaessa, kaksi muuta erkani kotimatkalle Käpylän aseman kohdalla. Maunulan majalle ei siis palattu, joten tiukimman tulkinnan mukaista hyväksyttyä suoritusta ei saatu.
Kiitokset vielä tämänpäiväisille ajokavereille. Maunulan majan lenkki saattaa kutsua minua toistekin, jos aikataulut natsaavat. Ehkä uskallan ehdottaa reittiä vielä toisenkin kerran. ;)
Isä nitro
16.10.2022, 10.53
Hyvä että saitte lenkin aikaiseksi ja ehdottomasti kannattaa ehdotella reittejä tänne. Eli kyllä näitä luetaan, kuten minulle kerran eräs totesi privaviestissä. Uskoisin että lenkin tarkat speksit lisäävät myös kiinnostusta saapua paikalle. Itselläni on paha tapa pistää kutsuja Manan majalle ilman ilman selvää visiota siitä mihin voitaisiin ajella.
Olen kovasti kaivannut näitä yhteisiä gravel-lenkkejä, jotka aloitettiin aikanaan HePon siipien suojassa. Muutaman viikonlopun perusteella näyttää siltä, että toiminta on hengissä. Prekoroniaalisella aikakaudella lähtö oli muistaakseni klo 11:00 joka lauantai. Sittemmin porukan kerääminen on jatkunut ainakin tässä Firlefanzin perustamassa ketjussa. Elämme nyt parasta gravel-kautta ja uskon että polkijapotentiaalia löytyy jahka tieto kulkee. Muistan kuinka aikanaan en rohjennut tulla lenkille, kun ei ollut aikaisempaa kokemusta porukka-ajosta ja käsitys omista kyvyistä suhteessa muihin oli olematon. Rohkaisenkin kaikkia kiinnostuneita tulemaan paikalle ja ainakin kokeilemaan. Varsinkin gravel-osastolla on mielestäni helpompi sovittaa porukan ajonopeutta kuin maantieajossa. Meno on muutenkin usein astetta rennompaa kun alla on hiekkaa asfaltin sijasta.
Omasta puolestani ja säiden vaihdellessa olisin kiinnostunut niin lauantaista kuin sunnuntaista. Esimerkiksi viime viikolla sunnuntaina oli peräti seitsemän kuskia paikalla. Ideaali olisi tietysti se, että lenkkiseuraa olisi tarjolla kumpanakin päivänä. Niin ja aamuksi ja illaksi omat vuoronsa...
casanova
18.10.2022, 16.44
Viikonloppu lähestyy ja norjalainen lupaa toistaiseksi kelpo säätä. Omiin muihin menoihin olisi sovitettavissa taukoineen n. 4-5 h lenkki lauantaina klo 10.30 alkaen tai vaihtoehtoisesti sunnuntaina klo 13.00, lähtö Maunulan majalta. Ajoseura, jutteluvauhti ja pulla kahvitta kiinnostaa. Voin tarvittaessa suunnitella jonkun reitin.
Voiko näillä spekseillä olettaa muodostuvan yhteis- vai yksityislenkin?
Isä nitro
19.10.2022, 09.58
Kiitos kutsusta. Lauantai klo 10:30 sopii ainakin näin keskiviikkoaamusta erinomaisesti.
Katselin tuossa arkistojen kätköjä ja sieltä löytyi seuraavanlainen reitti:
https://connect.garmin.com/modern/course/29122652
Lähtee näköjään työpaikaltani mutta poikkeaa Manan majan kautta, josta muistikuvieni mukaan kyseinen matka aloitettu porukalla jokunen vuosi sitten. Matka keskeytyy jostain syystä Pitskussa enkä ole piirtänyt sille loppua kun a.) en tunne niin hyvin tuota seutua ja b.) koska jos menemme reitille tulevana lauantaina niin tipahdan noissa kohdin pois oletetusta porukasta oikaistakseni Laruun.
Reitti seurannee 2000sta eli Petikon kohdilla melkoista nousua ja lasku. Jos tuntuu jaloissa niin Lakiston lenkin voi jättää pois ja oikaista Luukkiin. Muutenkin ajattelin että on kuluvana vuonna tullut tuolla suunnalla oltua todella vähän liikenteessä. Jos ei tämä reitti niin sitten joku muu.
nikobiker
19.10.2022, 21.20
10.30 lauantai sopii ja reitti myös. Leppävaarassa voisi kiertää ostoskeskusalueen länsi- ja eteläpuolelta ja sieltä vaikkapa Tarvon kautta takaisin majalle.
casanova
19.10.2022, 22.40
Lauantai sopii (itsehän sitä ehdotin) ja ehdotettu reitti sopii. Otin vapauden esittää reittiin pari muutosta, jotka näkyvät oheisessa kuvassa.
Kuvan tein jo aiemmin, mutta en mukamas ehtinyt laittaa siitä viestiä, joten nikobikerin ajatuksia ei tässä ole huomioitu. Voidaan tarpeen mukaan jatkojalostaa reittiä.
Muutokset (kuvassa päällekkäin oma ja Isä nitron reitti):
- Serenan nurkilta koukkaus Kurkijärven länsipuolisen, nimettömän lammen rantaan ja Lahnuksen Shellin ohi (mahdollisuus kalusto- tai henkilökohtaiseen huoltoon).
- Kehä III:n sisäpuolelle palattaessa reitin grävelpitoisuutta pyritty lisäämään Glimsonjoenpolun myötä.
- Bembölen itäpuolella voitaisiin siirtyä uudelle ulkoilureittipätkälle.
- Loppuosaan tehty suht suoraviivainen siirtymä Manalaa kohti ajatuksella ottaa mukaan harvoin ajettuja pätkiä. Reititys siirtyi pyytämättä ja yllättäen yhden kerrostalopihan läpi, mutta ei tuo varmaan ketään haittaa. Samalla tulisi ajettua erään takavuosien kämppäni ikkunan alta (tai oikeastaan yltä).
https://uploads.tapatalk-cdn.com/20221019/63b3d71852e1c8cf4b18f52515490ebd.jpg
Linkki reittiehdotelmaan:
https://connect.garmin.com/modern/course/134400509
PS. Pirttimäen vai Kaffestugan pullat, siinä vasta pulma.
Isä nitro
20.10.2022, 15.34
Lauantai sopii (itsehän sitä ehdotin) ja ehdotettu reitti sopii. Otin vapauden esittää reittiin pari muutosta, jotka näkyvät oheisessa kuvassa..
Siis juuri noin. Esimerkilliset esivalmistelut. Odotan jo lauantaita.
Onko nämä reitit miten grävel (lue: pärjäiskö reissussa kapeilla (33mm) grävel-henkisillä kumeilla varustetulla maantiepyörällä)?
Onko nämä reitit miten grävel (lue: pärjäiskö reissussa kapeilla (33mm) grävel-henkisillä kumeilla varustetulla maantiepyörällä)?
Näitä lenkkejä on ajettu jo ammoisista ajoista lähtien cx-laillisilla 33mm renkailla, ja vieläpä sisureilla. Eli pärjää vallan hyvin kunhan kiertää ajolinjalle osuvat isoimmat ja terävimmät murkulat.
nikobiker
20.10.2022, 18.51
Itselläni ollut soralenkeillä Gravel King Semislicksit 32 millisinä. Hyvin on pärjännyt.
Harkitsen mukaantuloa tulevana lauantaina. Ja jos/kun tulen niin todnäk jälleen kerran fix ja 28 mm gumekset, että on niilläkin pärjännyt. Ja jään jossain kohtaa espoota pois.
Isä nitro
20.10.2022, 19.53
Piti kysyä aivan samaa kuin Tassu ja jalkkis. Tiedän myös että Niko on ajellut 32 mm. Paljonhan tuo riippuu, missä ajellaan mutta muistelen että lauantaille povattu lenkki ei ole mikään mahdoton sellaisilla ajettavaksi. Laiton hiljattain alle 32 mm expanset uusille kiekoille ja nyt olisi aikaa testailla.
Noin muuten olen kyllä sitä mieltä, että gravel-lenkillä saa olla ihan kunnon mutamenoa ja juurirytkytystä - kunhan pysyy kohtuuden rajoissa. Viime aikoina alla on olleet 45 mm.
casanova
20.10.2022, 22.05
Reitistä valtaosa on koneilla ajaen kunnossapidettävää ulkoilureittiä, joten jos ei ole sateiden huuhtomia uria ym. yllätyksiä, lenkin voi kuskin taidoista riippuen ajaa liki millä hyvänsä kalustolla. Muutamissa jyrkimmissä mäissä voi loppua pito kesken tai kivien väistely mennä vaikeaksi, mutta eivät nuo nousut niin pitkiä ole, että pieni taluttaminen mitään haittaisi. Omassa pyörässäni on nyt 50-milliset renkaat, mutta saatte silti varautua odottelemaan minua tiettyjen mäkien huipuilla. Pohjustan jo nyt tulevaa selittelyäni.
Isä nitro
21.10.2022, 10.57
Kattelin aikani kuluksi junassa istuessani huomisen reitin kaffilatilannetta, jota casanova oli asiallisesti huomioinut.
Manalan majalla ei ilmeisesti ole edelleenkään yrittäjää ( https://helsinginlatu.fi/tietoa-meista/maunulan-maja/ ) eli lähtökahvit pitää tehdä kotona. Lahnuksen Shell lienee ehkä liian aikaisessa vaiheessa reittiämme. Sieltä saa tarkkakorvainen toki hyviä vinkkejä esimerkiksi siihen, miksi väyrys-Mersun perä huutaa. Pirttimäessä on tainnut omistaja vaihtua ( https://www.pirttimakikahvila.fi/aukioloajat ), mutta netin mukaan "avoinna tällä viikolla la 11-16". Viikko jää toki määrittelemättä. Bembölen kaffetuvassa ( http://bembolenkahvitupa.net/en/) haluaisin käydä paljon useammin kuin olen kyennyt. Mutta auki näyttäisi olevan sekin.
... Pirttimäessä on tainnut omistaja vaihtua ...
Täh? Mistä niin päättelet? Tai siis vaihtuihan yrittäjä jokunen vuosi (aika montakin) sitten, mutta ei nyt viime aikoina.
...mutta netin mukaan "avoinna tällä viikolla la 11-16". Viikko jää toki määrittelemättä. ....
@FB on yleensä ajanatasainen tieto:
"SYYSLOMAVIIKOLLA AVOINNA KESKIVIIKOSTA ALKAEN.AVAAMME KLO 11
Kahvilan nettisivujen hallintapaneelissa jälleen ongelmia, en saa tietoja ajantasalle sinne"
Isä nitro
21.10.2022, 19.53
No kun viimeksi kävin (saattoi olla 11,5 v sitten) oli erilaiset sivut. Kiitos vinkistä, mutta en todellakaan käytä naamakirjaa.
... en todellakaan käytä naamakirjaa.
Joo eihän sitä moskaa mielellään, mutta mm. tälläisten informaatioiden takia joskus pitää.
Join siellä neljän jälkeen tänään kahvia, eli avoinna ovat. Tiedottavat, että huomenna 13.30 joku mopojengi saattaa aiheuttaa ruuhkaa.
casanova
21.10.2022, 23.19
Noniin, laitoin juuri Garminin asentamaan jotain karttapäivitystä. Arvioitu kesto kaksi tuntia. Toivottavasti jollakulla muullakin on reitti huomenna tiedossa, jos tämä homma vaikka menee puihin.
KonstantinShemyak
22.10.2022, 19.45
Upea reitti ja muutenkin mahtava lenkki! Kiitos vetäjille ja reitin suunnittelijoille, en itse semmoista keksisi! (Tai jos jopa keksisin, ei yksinajo olisi yhtä kivaa https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/biggrin.png)
nikobiker
22.10.2022, 21.33
Kiitosta vaan minunkin puolesta. Meitä olikin paljon. En muista milloin näillä lenkeillä olisi viimeksi kymmentä kuskia ollut. Mukavaa ja mäkistä oli, sää suosi, Pirttimäen korvapuustit olivat kookkaita ja maukkaita sekä seura mainiota.
https://drive.google.com/file/d/1Z5tkCAKcl_gT_3HmsXJtThsQ42D6FSm7/view?usp=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1ZL2Kc22N7HuGvmULLPh0fr662GWrjM3E/view?usp=drivesdk
Heei, minäkin kiitän, hyvä lenkki, mäkeä riitti ja korvapuusti oli hyvää. Pitkästä aikaa porukkalenkillä kahvitauon kera. Oikeestaan ainoa miinus oli esiin tullut aurinko, kun ei ollut aurinkolaseja mukana, mutta eipä se tuolla metässä haitannut.
casanova
22.10.2022, 22.15
Tämänpäiväiselle kierrokselle kertyi minun laskujeni mukaan pituutta 84 km ja kestoa taukoineen hitusen alle viisi tuntia. Kunkin siirtymät toki siihen päälle. Tuntuman mukaan meitä oli yksitoista, mutta ei näin isoja lukuja ole tottunut laskemaan.
Matka kuljettiin aiemmin esitettyä reittiä mukaillen, tosin Petikossa esteeksi nousi joku koira-ajokilpailu ja väli Luukintieltä Pirttimäkeen kuljettiin vähän toista kautta, mutta samalla tuli koettua aivan uusia osuuksia. Jostain syystä niitä mäkiä tuntui riittävän. ;)
Olen samaa mieltä, että ajoon liittyen suurin moitteen aihe löytyi peiliin katsomalla, sillä minäkään en uskonut sääennustetta, enkä varautunut aurinkolaiseilla.
Kahvit saatiin nautittua Pirttimäessä juuri ennen mopopoppoon saapumista. Pulla oli hyvää ja mitoitukseltaan riittävää. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä fiilis jäi. Kiitos siis minunkin puolestani osallistujille. Toivottavasti hyviä ajosäitä ja innokkaita osallistujia löytyy jatkossakin!
PS. Ensi lauantaina en muiden kiireiden vuoksi oikein ehdi pyöräilemaan, mutta jos sää sattuu sunnuntaina olemaan kelvollinen, harkitsen vakavasti ajavani maantiekauden päätöslenkin (enkä näin tapahtuessa suinkaan kieltäydy ajoseurasta).
Isä nitro
23.10.2022, 12.02
Kiitokset täältäkin kaikista reittitarkennuksista ennen lenkkiä ja sen aikana sekä tietysti mainiosta ajoseurasta. Nousumetrejä tuli aika paljon (1004 m - meno ja paluu majalle mukana) jalkojeni ja Garminin mukaan. Jälkimmäinen kertoi että pitäisi viettää 71 h tauko ennen seuraavaa lenkkiä. En muista mittarin koskaan aiemmin ehdotelleen noin ruokottomia lukuja. Mutta kieltämättä kaloreitakin (2200 kcal) kului. Eli ainakin minulle sangen raskas lenkki, mutta ei se hyvässä seurassa pahalta tuntunut.
Valitettavasti ensi viikonloppu jää väliin kun pitää mennä mökille puusouviin. Joku on mennyt kaatamaan pari koivua, jotka pitää pilkottuina viedä suojaan talveksi. Mutta jatkossa muuten ehdottomasti mukana.
Isä nitro
03.11.2022, 11.54
Lauantaipäivälle 5.11. luvataan poutaa ja mahdollisesti jopa aurinkoa. Olisiko se porukkalenkin paikka Maunulan majalta klo 10:30 alkaen? Voin piirrellä joitain reittejä, mutta jos haluaa varmistua monipuolisesta ja tasokkaasta reitistä, niin suosittelen ehdottamaan ja mahdollisesti piirtämään itse. Minulla on mielessäni esimerkiksi Tuusulanjärven kierto tai tutustuminen Lähi-itään (kuten Vuosaari ja Uutela). Minulle käy kyllä myös se, että katsotaan lauantaina keitä on paikalla ja päätetään paikan päällä mihin mennään.
KonstantinShemyak
04.11.2022, 22.08
Miltä vaikuttaisi tämmöinen Espoo-Kirkkonummi gravel (https://ridewithgps.com/routes/41372975) 84km? Kahvitauko 38km:n kohdalla Långvikin kioskissa (https://www.facebook.com/longbaykioski) , jos tuntuu ettei ole vielä poltettu tarpeeksi kaloreita niin voi vielä tehdä Morsfjärden-kierroksen (+11km) . Pätkä 45--48km saattaa olla mutainen, 50km ja 57km rautatien ylitykset ovat ns. "epävirallisia" (ei, ei siellä viime kerta aitaa ollut https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/rolleyes.png), päällystämättömiä osuuksia >60% , eli tylsää ei taida tulla https://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/smilies/biggrin.png (minulle käy mitä vaan, jos muilla on muut ehdotukset niin mielelläni lähden vähemmän tuttuihin maisemiin).
Isä nitro
04.11.2022, 23.44
Minä jo ajattelin, että pitääkö sitä lähteä yksin huomenna lenkille kun omat "apukuskit" (tiedätte kyllä keitä olette) ovat huomenna estyneitä. Mutta Konstantinin lenkki on minulle kartalta katsoen entuudestaan suht tuntematon, ja siksi kannatettava. Pistän vielä toisen ehdotuksen (täydentelin viikolla majalta alkavaksi), niin onpahan valinnanvaraa
https://ridewithgps.com/routes/41373605 (https://ridewithgps.com/routes/41373605)
Jätän pienen pienen varauksen: olen nukkunut viikolla todella huonosti ja huomenna kun on eka viikon vapaapäivä niin jos uni ei ota tullakseen niin lähden vasta myöhemmin omalle lenkille.
KonstantinShemyak
05.11.2022, 17.40
Ajettiin neljän ja sitten kolmen kuskin voimalla Kirkkonummen suuntaan. Reittiin mahtui tarpeeksi gravelia, puolitoista kilometriä melkein "MTB-grade" metsäpolkua, 2 Helsinki-Turku rautatien ylitystä aivan raitteiden yli ja tunnelmallinen Långvikin kahvikioski :cool:
https://konstantin.shemyak.com/FillariFoorumiKuvat/IMG_20221105_162158_313.jpg
Isä nitro
05.11.2022, 19.04
Konstantinille erityiskiitokset erinomaisesta reitistä, joka oli minulle entuudestaan tuntematon 86,7 %. Tuo Långvikin kioski oli cerise sur un gâteau. Tämä oli senkin takia hauska reissu, että en ole tajunnut tuollaisia paikkoja olevan noin lähellä kodistani ja elämänpiiristäni. Pidimme aika hyvää vauhtia yllä ja kieltämättä ilma oli yllättävän raaka. Mutta nämähän kuuluu lajiin. Lisää tällaista!
Oliko Espoonlahden ylityksen jälkeen Malmen nimisellä alueella joitain kieltomerkkejä?
Isä nitro
05.11.2022, 20.10
Nyt on erityisen huono omatunto (sen lisäksi mitä sain syntymisen yhteydessä). Malmenista en osaa sanoa, mutta yhdessä kohdassa näin "kielletty ajosuunta"-merkin. Löysin seuraavan tiedon https://liikennemerkkeja.fi/liikennemerkit/kielto-ja-rajoitusmerkit/c17-kielletty-ajosuunta. Ja eihän siinä ollut tuota lisäkilpeä H12.10 eli "ei koske polkupyörää". Kyseisellä pätkällä meitä tuli vastaan hevoskuskit rattailla ja hevosen päällä ja toinen sanoi, että varokaa hevosia. Minä ajattelin mielessäni, että varon ja että varokaa tekin polkupyöriä. Ja taivaalta mahdollisesti tippuvia meteoriitteja...
Tämä on nyt vähän semmoinen juttu, että kun haluaa noudattaa liikennesääntöjä, mutta ei silti ihan ymmärrä että mikä tässä on ongelma jos ajaa pyörällä? Pyörähän on tietysti ajoneuvo. Löysin juuri esimerkiksi tosi hyvän reitin kiertää Immersbyntien asfalttiosuus, ja eikös siellä ollut sama liikennemerkki. Voi himpskatin himpskatti. Tässäkö tämä(kin) oli?
Oliko Espoonlahden ylityksen jälkeen Malmen nimisellä alueella joitain kieltomerkkejä?
Muistaakseni kieltomerkit on tuolta poistettu ja korvattu jollain vähemmän ankaralla merkillä. En laita tästäkään kättä raamatulle vaan sysään vastuun lukijalle.
Nyt on huono omatunto (sen lisäksi mitä sain syntymisen yhteydessä). Malmenista en osaa sanoa, mutta yhdessä kohdassa näin "kielletty ajosuunta"-merkin. Löysin seuraavan tiedon https://liikennemerkkeja.fi/liikennemerkit/kielto-ja-rajoitusmerkit/c17-kielletty-ajosuunta. Ja eihän siinä ollut tuota lisäkilpeä H12.10 eli "ei koske polkupyörää". Kyseisellä pätkällä meitä tuli vastaan hevoskuskit rattailla ja hevosen päällä ja toinen sanoi, että varokaa hevosia. Minä ajattelin mielessäni, että varon ja että varokaa tekin polkupyöriä. Ja taivaalta mahdollisesti tippuvia meteoriitteja...
Tämä on nyt vähän semmoinen juttu, että kun haluaa noudattaa liikennesääntöjä, mutta ei silti ihan ymmärrä että mikä tässä on ongelma jos ajaa pyörällä? Pyörähän on tietysti ajoneuvo. Löysin juuri esimerkiksi tosi hyvän reitin kiertää Immersbyntien asfalttiosuus, ja eikös siellä ollut sama liikennemerkki. Voi himpskatin himpskatti. Tässäkö tämä(kin) oli?
Tuolla reitillä on yksi pätkä missä on kielletty ajosuunta molempiin suuntiin ja eipä tuolla ole kukaan koskaan tullut valittamaan vaikka vastaan on tullut ajoneuvoja ja hevosia. Tilan omistaja on ymmärtääkseni ihan myötämielinen pyöräilijöitä kohtaan.
Isä nitro
05.11.2022, 21.08
Hyvä kuulla, Huotah! Olen itse myös maa- ja metsätilan omistaja ja ajattelen että niin kauan kun ajavat pelto- tai metsätielläni hevosella, polkupyörällä mopolla jne. niin ei haittaa. Jos tulee järeämpää kalustoa, niin kuin kävi kuukausi sitten (moto), niin tuovat sitten mursketta korvaukseksi. Pyöräilijältä en ole ajatellut koskaan sellaista edellyttää.
Tämänpäiväisen mainitun pätkän varrella ei ollut muuten yhtään rakennusta muistini mukaan. Ymmärrän myös, jos joku ei halua stadi-hipstereitä tai minun kaltaisiani karvanaamoja ikkunansa alle. Rohkenen väittää, että Uusimaa on täynnä sorapätkiä, joissa on haluttu kieltää aikanaan erityisesti autolla tai traktorilla ajo. Nyt on tullut meidän kaltaisia kevyempiä käyttäjiä ja ajat ovat muutenkin muuttuneet. Tuokin mainitsemani liikennemerkki oli Bobrikovin aikainen haalistuneisuudesta päätelleen. Tällä en yritä puolustella rikollista tekoani.
NImimerkillä "laki ja oikeus (kohtuus?) on kaksi eri asiaa"
Joo, se pätkä Abramsbystä (oletan, että tämä kohta) kohti Långvikia on ollu hevosihmisten suosiossa, ja kun siinä ei mitään muuta kulkua ole niin mikäs siinä. Eikä siellä tosiaan ole asutustakaan sen tien varressa.
Kannattaa muistaa se, että se on yksityistie. Polkupyörällä ajoa ei voi kieltää yksityistiellä, kun katsotaan, että pyöräily ei tietä kuluta niin paljoa. Ja kun puhutaan yksityistiestä niin se kielletty ajosuunta -liikennemerkki on laiton merkki ykstyistiellä. Juuri edellä mainitusta syystä, eli sallittu merkki olis moottoriajoneuvoilla kielletty -merkki. Piha-alueet on sitten toinen juttu.
En ole tuolla pitkään aikaan itse ajellut, juuri sen takia halusin kysyä kun oletin, että vois saada vastauksen.
t. Abramsbyssä asunut
Luonnonsuojelulain mukaan maa- ja merialueelle ei saa pystyttää sellaista lakiin perustamatonta merkkiä, joka estää jokamiehenoikeuden toteutumisen. Pyöräilijä kuuluu ko. oikeuden piiriin, eikä tuollaiselle kyltille liene lakiin perustuvaa syytä, joten se on laiton.
—
Elämä on kuolemista
Isä nitro
06.11.2022, 10.42
Katselin kartasta, että mainittu tieosuus olisi Bondarbyntie, mutta voin toki olla totaalisen väärässä kun minulla ei ole paikallistuntemusta. Kyseessä oli hiekkatie, jonka toisessa päässä (mikäli olen oikealla tiellä niin länsipäässä) oli napilla toimiva portti. Kanssamatkustajan mukaan ei ollut edelliskerralla.
Mitä tulee noihin kylttien asettamiseen niin jaan Fuugan ja Tassun näkemyksen luonnonsuojelulaista ja jokamiehenoikeudesta. Herääkin kysymys, että mikäli kyseistä lakia ja oikeutta (heh heh) loukataan asettamalla turhia esteitä tahi kieltomerkkejä kansalaisten vapaan liikkumisen estämiseksi että sehän on aika paha juttu. Jossain vaiheessa Sipoon suunnalla oli yksityisteillä paljon itsekyhättyjä kylttejä, jotka edustivat lähinnä uusnaivistista ite-taidetta. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että asian ei pitäisi ylipäätään olla näin monimutkainen ja että maassa, jossa vallitsee jokamiehenoikeus ei tarvitsisi pohtia maanomistaja suhtautumista pyöräilyyn tai pohtia mahdollisen asehyllyn sisältöä.
Voin kyllä hyvin kuvitella erilaisia tilanteita, jossa noita virallisia kylttejä on aikanaan jaettu. Yksi sellainen voisi olla vaikka rotarien tai metsästyskerhon kosteahko illallinen, jossa maanomistaja vinkkaa vallesmannille että "pyydätkös jotakin nuorta konstaapelia että käypi laittamassa sellaisen merkin että pysyvät hipit ja muut hihhulit pois mailtani".
Mitä tulee noihin kylttien asettamiseen niin jaan Fuugan ja Tassun näkemyksen luonnonsuojelulaista ja jokamiehenoikeudesta. Herääkin kysymys, että mikäli kyseistä lakia ja oikeutta (heh heh) loukataan asettamalla turhia esteitä tahi kieltomerkkejä kansalaisten vapaan liikkumisen estämiseksi että sehän on aika paha juttu. Jossain vaiheessa Sipoon suunnalla oli yksityisteillä paljon itsekyhättyjä kylttejä, jotka edustivat lähinnä uusnaivistista ite-taidetta. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että asian ei pitäisi ylipäätään olla näin monimutkainen ja että maassa, jossa vallitsee jokamiehenoikeus ei tarvitsisi pohtia maanomistaja suhtautumista pyöräilyyn tai pohtia mahdollisen asehyllyn sisältöä.".
Mulla on sisällä Espoon kaupungin katuosastolla tiedustelu parista paikasta täältä läheltä, jossa on viljelty ajoneuvolla ajo kielletty -merkkejä, jolloin ei edes asukkaat saisi ajaa tonteillensa. Kysymyksenäni on miten Espoo valvoo näitä laittomia merkkejä ja mihin toimiin aikovat ryhtyä näiden suhteen.
Tiedustelu on ollut nyt matkalla kuukauden verran.
Eihän tämä kovin tärkeää ole loppujen lopuksi, mutta mulla on aika matala ärsytyskynnys näiden nimbyjen suhteen.
—
Elämä on kuolemista
Isä nitro
06.11.2022, 12.07
Mainiota Fuuga! Ajattelin ihan samaa kansalaisvaikuttamista, mutta taitaa loppua into kesken. Voidaan tietysti kerätä porukalla kolehti ja toteuttaa kansalaistottelemattomuutta ostamalla reissulle mukaan kiinnitettäväksi lisäkilpiä "ei koske polkupyöriä".
mielestäni toi portti on hyvin toteutettu. ei rajoita eikä ole tarkoituskaan rajoittaa kävelyä ja fillarointia - vaan autoilu. useamman kerran työmatkalla sieltä ajaneena. fillaristien on syytä oppia hiljentämään ratsukoiden kohdalla ja puhua hevoselle tai kelle vaan. se rauhoittaa hevosen. mahdutaan samoille mestoille kaikki kunhan ymmärretään toisiamme.
Mulla on sisällä Espoon kaupungin katuosastolla tiedustelu parista paikasta täältä läheltä, jossa on viljelty ajoneuvolla ajo kielletty -merkkejä, jolloin ei edes asukkaat saisi ajaa tonteillensa. Kysymyksenäni on miten Espoo valvoo näitä laittomia merkkejä ja mihin toimiin aikovat ryhtyä näiden suhteen.
Tiedustelu on ollut nyt matkalla kuukauden verran.
Eihän tämä kovin tärkeää ole loppujen lopuksi, mutta mulla on aika matala ärsytyskynnys näiden nimbyjen suhteen.
—
Elämä on kuolemista
Tuossa Junkarsin tien molemmissa päissä on nykyään ajokieltomerkit, joissa mainitaan alla erikseen pyörily kielletty...
https://www.google.com/maps/@60.0587091,24.4952638,3a,75y,251.14h,96.5t/data=!3m7!1e1!3m5!1sAF1QipNsKeEYnwYiSdS7FPkhd3cR_X QU8VJUIcJAGK4!2e10!3e11!7i7680!8i3840
Katselin kartasta, että mainittu tieosuus olisi Bondarbyntie...
Onkohan? Ettei vaan olisi tuo herlevin tila. Tässä näkymässä on nykyään iso portti, joka tosiaan aukeaa nätisti napista.
https://www.google.com/maps/@60.1119302,24.5651857,3a,90y,22.3h,93.04t/data=!3m7!1e1!3m5!1sAF1QipPMtOlmrGb5ZHnhXJxMe2S4Li Byh6GRUHYgeHU!2e10!3e12!7i7680!8i3840
Ja samaa mieltä, että tuolla on syytä ajaa nätisti ja varautua vastaantuleviin hevosiin. Juttelin ohjastajien kanssa ja tuolla tosiaan koulutetaan kokemattomia hevosia. Eli kaviosta voi tulla ja käydä huonosti kaikille. Pelkkä pieni hiljentäminen ei riitä kohdatessa.
mielestäni toi portti on hyvin toteutettu. ei rajoita eikä ole tarkoituskaan rajoittaa kävelyä ja fillarointia - vaan autoilu. useamman kerran työmatkalla sieltä ajaneena. fillaristien on syytä oppia hiljentämään ratsukoiden kohdalla ja puhua hevoselle tai kelle vaan. se rauhoittaa hevosen. mahdutaan samoille mestoille kaikki kunhan ymmärretään toisiamme.
Juuri näin. Sieltä Herlinin maiden ja Abramsbyn läpi on nyt viisi-kuusi vuotta pyöräilty ihan hyvässä yhteisymmärryksessä (aina ei ole näin ollut). Niillä molemmilla pätkillä, missä on riski törmätä ravureihin, ei välttämättä tarvi yrittää strava-komeja ja hevosen sattuessa kohdalle on reilua väistää kunnolla ja puhua ääneen. Pöllöjen liikennemerkkienkään takia en siellä lähtisi turhaan keikuttamaan venettä.
Junkarsin suhteen ei sitten todellakaan voi puhua yhteisymmärryksestä. Olen suosiolla jättänyt ajamatta sitä kautta sen jälkeen, kun tilan renki kävi avolavamaasturin kanssa hätistelemässä pois sieltä.
Junkarsin suhteen ei sitten todellakaan voi puhua yhteisymmärryksestä. Olen suosiolla jättänyt ajamatta sitä kautta sen jälkeen, kun tilan renki kävi avolavamaasturin kanssa hätistelemässä pois sieltä.
Oikeasti :)
Onkohan? Ettei vaan olisi tuo herlevin tila. Tässä näkymässä on nykyään iso portti, joka tosiaan aukeaa nätisti napista. *
Ai se aukeaa siitä? En oo uskaltanut painaa vaan kiertänyt aina portin puron / ojan reunaa :)
Ai se aukeaa siitä? En oo uskaltanut painaa vaan kiertänyt aina portin puron / ojan reunaa :)
Juu, kaveri kiersi sieltä kaukaa pellon kautta. Oli kuulemma paljon pskaa. Katsoi hölmönä kun painoin vaan nappia :)
Isä nitro
07.11.2022, 09.22
Olen samaa mieltä siitä, että hevosten kohdalla pitää olla "ihmisiksi". Eiköhän tuo nyt ole jo evoluution myötäkin kirjattu käyttöjärjestelmäämme olla ison eläimen kohdalla tekemättä turhia liikkeitä ja aiheuttamatta turhaa mökää. Joidenkin kohdalla voi tietysti olla havaittavissa vastakkaista muutosta. Pointtini oli se, että ymmärtääkseni kaikkien tienkäyttäjien tulee toimia toisiaan kunnioittavasti. Koskee siis myös hevosen tai mun eläimen ohjastajaa tai kävelyttäjää.
Taisi olla tuo Kone-Herlinien tila tosiaan tuolla ajamallamme pätkällä. Kuvia olen ranchista nähnyt, mutta en osaa edelleenkään sijoittaa porttia vakuuttavasti lauantaina ajetulle reitille (joka löytyy muutama puheenvuoro sitten). Se portti ei estä autolla ajamista olettaen että autoilija osaa painaa nappia. Niin ja sen napin löysi yksi meistä siinä vaiheessa kun kaksi meistä oli keikkunyt pyörän kanssa portin ohi tulosuuntaan nähden oikealta.
Mutta hyvä kuulla, jos tuolla pätkällä siis onnistuu pyöräily jatkossakin yhteistyössä muiden tienkäyttäjien kanssa. Pitäisi perustaa ehkä uusi ketju, tai ehkä sellainen löytyykin jo, jossa voi keskustella näistä tulkintaa vaativista pätkistä ja joissa voi osoittaa paikallistuntemusta paikallisia käytänteitä kohtaan.
...Pitäisi perustaa ehkä uusi ketju, tai ehkä sellainen löytyykin jo, jossa voi keskustella näistä tulkintaa vaativista pätkistä ja joissa voi osoittaa paikallistuntemusta paikallisia käytänteitä kohtaan.
Sellaisia taisi ollakin... ainakin "Gravelreitit". Tätä nimenomaista portti (https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=6666461.486457639&e=364724.54355083243&title=Portti&desc=&zoom=10&layers=W3siaWQiOjIsIm9wYWNpdHkiOjEwMH1d-z) -gatea on keskusteltu monessa muussakin topsussa.
Taisi olla tuo Kone-Herlinien tila tosiaan tuolla ajamallamme pätkällä. Kuvia olen ranchista nähnyt, mutta en osaa edelleenkään sijoittaa porttia vakuuttavasti lauantaina ajetulle reitille (joka löytyy muutama puheenvuoro sitten). Se portti ei estä autolla ajamista olettaen että autoilija osaa painaa nappia. Niin ja sen napin löysi yksi meistä siinä vaiheessa kun kaksi meistä oli keikkunyt pyörän kanssa portin ohi tulosuuntaan nähden oikealta.
Tuo on joo eri portti varmasti.
Juu, kaveri kiersi sieltä kaukaa pellon kautta. Oli kuulemma paljon pskaa. Katsoi hölmönä kun painoin vaan nappia :)
Sen pääsi kyllä siitä ihan portin vierestä penkkaa pitkin eteläpuolelta, ei pikku akrobatiaa isompi operaatio :)
Se portti ei estä autolla ajamista olettaen että autoilija osaa painaa nappia. Niin ja sen napin löysi yksi meistä siinä vaiheessa kun kaksi meistä oli keikkunyt pyörän kanssa portin ohi tulosuuntaan nähden oikealta.
Nappulasta se portti aukeaa vain noin metrin verran ja sitten sulkeutuu eli ei siitä autolla pääse normaalisti. Jos se on teidän siitä kulkiessa auennut enemmän, niin siellä on voinut olla tilapäisesti toisenlainen asetus. Peuran- ja hirvenmetsästyksen vuoksi siellä voi liikkua paikallisten autoja tavallista enemmän tähän aikaan vuodesta.
casanova
07.11.2022, 18.04
Mukava huomata, että kiinnostusta näiden lenkkien toteutukseen tuntuu olevan - ja kiinnostus riittää myös polveilevaan keskusteluun. Oma aiheen sivusta seurailuni jatkuu, mutta jo joulukuun alussa näyttäisi olevan kalenterissa sopiva lauantai. Toivottavasti näitä kelpo kelejä riittää. :)
Olen samaa mieltä siitä, että hevosten kohdalla pitää olla "ihmisiksi". Eiköhän tuo nyt ole jo evoluution myötäkin kirjattu käyttöjärjestelmäämme olla ison eläimen kohdalla tekemättä turhia liikkeitä ja aiheuttamatta turhaa mökää. Joidenkin kohdalla voi tietysti olla havaittavissa vastakkaista muutosta. Pointtini oli se, että ymmärtääkseni kaikkien tienkäyttäjien tulee toimia toisiaan kunnioittavasti. Koskee siis myös hevosen tai mun eläimen ohjastajaa tai kävelyttäjää. .
Ehkä käsitän väärin tuon mutta hevosen kohdalla nimenomaan pitää pitää ääntä. Tai mieluummin jo hyvissä ajoin l. 50-100 ennen kohtaamista jos mahdollista. Ja kohdattaessa mennä ohittaa ilman ylimääräisiä kouhkaamisia.
—
Elämä on kuolemista
Isä nitro
08.11.2022, 15.08
Ash, menee turhan hankalaksi. Eipä nuo ole vauhkoontuneet (edes tammat) vaikka olen ohi ajanut milloin mistäkin suunnasta.
Kun se heppa ei välttämättä tiedä että mikä sieltä tulee kun pyöräilijän kohtaa, ei etene kuten ihmisen kuuluisi kahdella jalalla. Pitää hidastaa ja ruveta jutustelemaan hyvissä ajoin, vaikka ihan itsekseen. Näin heppa ymmärtää että sieltähän tulee ihmeinen eikä tässä nyt kai mitään hätää ole. Tämä on hevosnaisten tietotoimiston juttuja, pitänee kuitenkin paikkansa.
juuri noin kuin kepsu sanoo. hepoista näkee kun ne aluksi jäykistyy, puheen kun tunnistavat, niin näkee kanssa kuinka ne rentoutuu.
Isä nitro
10.11.2022, 14.16
Käynnistän keskustelun tulevan viikonlopun mahdollisesta lenkistä. Lauantaille 12.11. luvataan peräti 12-13 astetta celsiusta ja ilmeisesti pitkästä aikaa täysin sateetonta päivää. Valitettavasti minulla on sosiaalisista syistä niin 50-50 tilanne kuin vain voi olla, ja siksi en rohkene itse laittaa kutsua. Saatan silti hyvinkin päästä paikalle, jos joku ehdottaa reittiä.
casanova
11.11.2022, 11.00
Vaikka en lauantaina lenkille olekaan pääsemässä, vinkkaan länsisuunnan taukopaikkamahdollisuuksista: Halmeen leipomo (https://www.emilhalme.fi/fi/) Kauklahdessa on lauantaina auki klo 10-15. Leipomon myymäläkahvila on normaalisti avoinna vain ma-pe, mutta aiemmin syksyllä kysyin mahdollisista viikonloppuaukioloista, ja tuolloin seuraavaksi kerraksi kerrottiin juuri tämä lauantai 12.11.2022. Soittamalla saanee varmistuksen, jos ei näillä tiedoin halua lähteä kokeilemaan. ;)
Italiano_83
11.11.2022, 12.07
Hi All! I am new to the forum here and live in the area, so nice to virtually meet you! (Sorry I don't speak Finnish...my bad!)
Can you help me understand if there is a place where I can check the meeting times/place for rides like the ones mentioned here in the discussion?
I'd like to see if there is any group ride in place for the fall/winter, mainly gravel and/or road, so I could join and also meet new people!
Isä nitro
11.11.2022, 17.56
Ciao! I suppose this thread is one and another is ”Espoon lenkit”. I don’t know if there any other active threads in Helsinki area. I am pretty sure that there are many groups but they gather their riders via Whatsapp and Facebook and other such social media platforms.
At the moment activity in this thread seems to be rather scant. But you are welcome to join us. We have started our epic gravel rides from Maunulan maja (Metsäläntie 9) 10:30 usually on saturdays. At the moment it seems that I cannot make it tomorrow.
Italiano_83
12.11.2022, 09.58
Ciao!!
Great and thanks a lot for the welcoming message.
Yeah, I wrote yesterday in both groups, so thanks also for the tips on the active groups!
Today I’ll join the Hiekkatieralli in Vantaa, but definitely I’d be interested in joining you guys too, maybe already next Saturday or the following one if the ride is on.
If you can please just post or ping me when the next ride is happening, I’d definitely consider it ??
Vieläkö nämä pyörii? Jollain sisäpiirillä watsapissa?
Isä nitro
30.09.2023, 11.48
Puhelin pärähti. Pitkästä aikaa viesti tältä palstalta. Ilahduin.
Pieni kolmen hengen wotsäppi-piiri on pyörinyt aika epäsäännöllisesti. Allekirjoittaneella akilles-jänteen katkeaminen maaliskuussa on vähentänyt ajomahdollisuuksia, mutta nyt tilanne on sangen kohtuullinen ja uskaltaa harkita seura-ajelua. Parhaan GG-kauden ollessa käsillä voisi alkaa viritellä tätä osastoa. Tämä viikonloppu mennee mökillä, mutta ensi viikonloppuna (esim. 7.10.) sopii ruveta huutelemaan tällä osastolla ajoseuraa. Kiinnostusta on.
casanova
30.09.2023, 13.32
Minä en mistään sisäpiireistä tiedä, mutta nämä lenkit ovat olleet mielessä pitkin kesää ajatuksella, että sitten syssymmällä taas. Sattuu vaan kalenterissa olemaan kaikenlaista ei-pyöräilyä harva se viikonloppu. Miten tämä nyt tällaiseksi on mennyt?
Olen kiinnostunut, kuulolla ja ehkä joskus mukanakin, jos tänne muistetaan etukäteen vihjaista tulevista ajoista. Ensi lauantai on vielä mysteeri.
Vähän on ankeaa tiedossa nyt kyllä, skippaan.
https://pic.useful.fi/5un3xKEyR.jpg
Isä nitro
06.10.2023, 22.06
Juu, huominen päivä menee kyllä sisätiloissa. Harmi. Olisi ollut mukava pitkästä aikaa yrittää saada aikaiseksi porukkalenkkiä.
Isä nitro
17.11.2023, 18.41
Nyt tapahtuu. Huomenna 18.11.2023 olisi tarjolla Maunulan majalta Gravel-tyyppistä ajelua klo 10:30 alkaen. Paikalla tällä tietoa Marx-veljekset mä, Mika ja Niko. Tarkoitus on kaiketi ajella Oittaan suunnalle ja arvioimme että kyse olisi noin 70 km (majalta majalle) ja noin 4 h. Jos on muita ehdotuksia, niin mielellään kuuntelemme. Aika ja paikka on nyt ilmoitettu.
nikobiker
17.11.2023, 20.05
Tämmöstä reittiä mietin huomiselle:
https://drive.google.com/file/d/1OF5AP54v4F7VxRSl_jfPG9u2ejGWPDiR/view (https://drive.google.com/file/d/1OF5AP54v4F7VxRSl_jfPG9u2ejGWPDiR/view)
https://drive.google.com/file/d/16lRzLshrxnDrLt8qw8rkj1PGOCPVSWae/view
Ehkä. Täähän ois taas mulle räätälöity reitti kun menee kodin ohi.:)
Sen verta reitistä, että Tontunmäen kohdalla kun lähetään pohjoiseen niin se tie Olarinluomasta Mankkaan suuntaan on erittäin isossa remontissa eli pyörällä ei pääse reitin mukaisesti. Joko kiertää Orionin oikealta puolen, tai sitten vasemmalta kohti Mankkaata.
Mä meen jo aamuvuorossa.
En tosin laita kelloa soimaan ja jos nukun pommiin niin mikseipä.
casanova
17.11.2023, 22.24
Hatunnosto, käsi lippaan ja muutamat eläköön-huudot langan aktivoitumiselle!
Huomisen sääennuste vaikuttaa lupaavalta, kalenterissa ei kerrankin ole esteitä, enkä reittiäkään osaa moittia. Silti jää tämä riemu osaltani väliin, sillä viikon merkkitapahtuma on ollut viivaparin löytyminen koronatestissä (ja pari vuorokautta oli kunnon oireetkin).
Mutta ajakaa te kynnelle kykenevät!
nikobiker
18.11.2023, 21.52
Sehän oli mukava lenkki. Viisikkona ajeltiin aikalailla, kuten oli puhe ja Oittaan kafeteriasta sai hyvää pullaa. Ei ollut liian kylmäkään. Vähän herrasväkeä arvelutti eilisyönä satanut ohut lumikerros ja mahdollinen liukkaus. Eipä tuo ollut ongelma. Kiitos vaan lenkkiseurasta. Yritetään, ettei kuluisi taas vuotta ennen seuraavaa kertaa.
Erittäin mukava, tasaista vetoa ja rauhallinen vauhti. Oittaan pullatarjonta oli kyllä jees. Kiitän!
Utelen täältä sivustasta, että onko siis Oittaan pullatarjonnassa tapahtunut jotain positiivista kehitystä, kun ennen siellä on mun mielestä perinteisesti ollut vaan sellaisia kehnohkoja valmispaistopullia?
Nyt en toki voi verrata, kun edellisestä kerrasta on aikaa aika lailla, mutta omasta mielestä tarjonta oli monipuolista. Itse kuitenkin keskityin niihin kahteen pullakoriin ja kahteen viinerikoriin kun ne ekaks näin. Viinerit ehkä on tullu jostain muualta, mutta ainakin syömäni korvapuusti oli kotitekoisen oloista. Toinen saattoi olla jostain muualta. Korvapuustin lisäksi söin viinerin, ja lisätietona, peesasin nikobiker'a eli meillä sama setti.
Kiitos vastauksesta. Täytyy käydä tutkimusmatkalla siellä jossain välissä :)
Isä nitro
19.11.2023, 23.10
Kiitokset täältäkin. Hyvä reitti, hyvä porukka. Yritetään jatkossakin saada toimintaa aikaiseksi.
Toi pullahomma on tarkkaa puuhaa. Jos kerran saa jossain tympeää valmispullaa niin toiste ei kahvittele kuin äärimmäisen pakon edessä. Juurikin Oittaa on muodostunut tälläiseksi ja Luukin kahvilakin ollut jo monta vuotta pannassa. Ehkä voisi ottaa riskin tehdä uudelleenarviointireissun kumpaankin.
Marsusram
20.11.2023, 16.31
Korjataan ajatusvirhe: Yli viikko sitten tarkistettuna korvapuusteja oli Pirttimäessä itse tehtyjä kahta kokoa. Pienempi on monelle riittävä ja isompi noin tuplakokoa.
Kehtaa taas suositella.
Isä nitro
18.10.2024, 14.23
Olen näköjään lähes tarkalleen vuosi sitten kirjoittanut tässä ketjussa: Yritetään jatkossakin saada toimintaa aikaiseksi...
Huomenna lauantaina eli 19.11. tarkoitus ajella Espoon ikimetsien kautta Långvikiin ja takaisin vaikkapa seuraavanlaisella reitillä.
https://connect.garmin.com/modern/course/314680582
Lähtö Maunulan majalta klo 11:00. Paikalla joukkoja viihdyttämässä ainakin allekirjoittanut & Nikobiker (ks. muuten oma edellinen viestisi). Syrämmellisesti tervetuloa.
Huomenna lauantaina eli 19.11. tarkoitus ajella Espoon ikimetsien kautta Långvikiin ja takaisin vaikkapa seuraavanlaisella reitillä.
https://connect.garmin.com/modern/course/314680582
Reitistä sen verran, että noin 26km kohdalla (Lasimäessä) ei muistaakseni ole enää rautatien ylitystä, eli lähestyisin Mankinjoentietä radan toiselta puolelta. Joku alkuasukas voi vahvistaa tai kumota muistikuvani.
Vaikka olen alkuasukas huotah'n huudeilla enkä tuolla, niin juuri näin on kuten hän sen sanoo.
Isä nitro
18.10.2024, 14.55
Hyvä ja kiitos tiedoista. Kaksi ilmoittautunut jo pitämään meidät huomenna oikealla reitillä. Mitä tulee rautatien ylitykseen niin siihen tarvitaan yleensä kaksi jalkaa. Ja mahdollisesti rälläkkä.
.... Kaksi ilmoittautunut jo pitämään meidät huomenna oikealla reitillä...
Mulla on huomenna kuulemma sieniretki jossain päin Nuuksiota. Ois kiva vihdoinkin osallistua näihin, mut eiköhän huotah jouda.
Mitä tulee rautatien ylitykseen niin siihen tarvitaan yleensä kaksi jalkaa. Ja mahdollisesti rälläkkä.
Rälläkkä, on se vanha ylityskohta melko perusteellisesti aidattu.
casanova
18.10.2024, 20.10
Tämäpä tuli sopivasti. Nähdään huomenna manan majalla.
Isä nitro
19.10.2024, 19.19
Erinomaisessa säässä ajoimme suunnitellun reitin lähes sellaisenaan. Reitti sisälsi myös erittäin haastavan osuuden, mistä vielä kerran pahoitteluni ja jonka pituuden muistin alakanttiin. Tattista erinomaisesta ajoseurasta. Mulla on pyöräily ollut viimeiset 1,5 vuotta enempi vähempi jäissä ja tällaiset porukkalenkit ovat itselleni tärkeitä muistutuksia siitä, miten hauskaa pyöräily on.
PS. Maunulan majalta saa olutta. Testasimme hra Casanovan kanssa tämän.
nikobiker
19.10.2024, 20.51
Kiitos vaan minunkin puolestani hyvästä lenkistä sekä lenkkiseurasta. Näköjään tuon Nitron mainitseman haastavan osuuden suhteen on jo aika kullannut muistot. Itselle myös jonkin verran ihan uusia pätkiä oli (ja neliöitä!). Kiitos niistäkin. Långvikin kyläkaupalla maistui erityisen hyvältä feta-pinaattipiirakka sekä korvapuusti. Voisihan näitä tämmöisiä useamminkin ajella, mutta ei nyt luvata mitään, ettei taas vuosi vierähdä.
casanova
19.10.2024, 21.55
Edellisten vanavedessä totean, että lenkki oli erinomaisen onnistunut (emmekä enää muista reitin varrelta mahdollisia lyhyitä vähemmän onnistuneilta tuntuneita hetkiä). Kiitokset Isä nitrolle ja muille!
Jos jotain vastaavaa ehdotetaan, saatan aikataulun salliessa jälleen lyöttäytyä seuraan. Ensi viikolla lauantai ei onnistu, mutta sunnuntailenkkiä voisi ehkä harkita.
PS. Oli muuten ensimmäinen visiittini ikinä Maunulan majan sisätiloihin!
nikobiker
31.10.2024, 18.49
Tulevana lauantaina olisi tarjolla lenkkiä Maunulan majalta klo 11. Enimmäkseen soraväyliä pitkin olisi tarkoitus ajella Keravan kautta Kuusijärvelle pullaa syömään ja takaisin majalle. Meitä on kolme kuskia ainakin lähdössä.
https://drive.google.com/file/d/1k6eO8bTPKwZ3snXo4ZNgwSyWTeZ6vomN/view?usp=sharing
Ladattava gpx:
https://drive.google.com/file/d/1MfaxUZOFKSetIZHtALoo-NrpZfBe39ZK/view?usp=sharing
penyeach
01.11.2024, 15.31
Tää olis kivaa, sattuipa harmillisesti että vieraita tulossa saman päivänä.
Isä nitro
02.11.2024, 09.38
Yksi kolmesta kuittaa, että pidetään tämän päivän lähtö voimassa. Loska voi toki olla liukasta, mutta sulanee pääsääntöisesti päivän aikana lämpötilan kohetessa. Itse olen varustautunut ei-slickseillä ja poikkeuksellisesti myös lokasuojilla sekä kenties kenkäsuojilla.
nikobiker
02.11.2024, 18.20
Neljä kuskia saapui majalle ja lähdettiin ajamaan. Ensin soralenkkiä ja sitten Tikkurilan pohjoispuolella ihan kunnon lumilenkkiä. Vähän tuli yllätyksenä lumen määrä. Varmaan paikoin 10 cm kerros. Mikäli oikein ymmärsin, niin hauskaa taisi kaikilla olla... mitä nyt tuo luoteistuuli meinasi jäädyttää pystyyn. Vielä tähän reittimestarin nöyrin anteeksipyyntö, että Kuusijärven kahvila oli kiinni (tiedoksenne, että on sitten kiinni koko marraskuun). Siinä kohtaa olisi kyllä kuppi kuumaa todella maistunut. Taskupatukoilla oli mentävä.
https://drive.google.com/uc?export=view&id=1T-I2lEWF_lpO3rUwP90ND_vWv4sAD5yB
Isä nitro
02.11.2024, 18.23
Hauskaa oli. Maha on vieläkin kipeä. Kiitos kuitenkin reittisuunnittelusta NikoBlle. Uskon että pian päästään harrastamaan perinteisempää gravelia.
Isä nitro
15.11.2024, 10.46
Huomenna lauantaina (16.11.) olisi taas tarjolla ajoseuraa klo 11 lähtien Maunulan majalta. Tässä reittiehdotukseni
https://connect.garmin.com/modern/course/319230647
Pienemmällä porukalla oli puhetta, että voidaan oikaista reitistäni poiketen aikaisemmassa vaiheessa länteen (Bembölen jälkeen esimerkiksi), mikäli rantaretkuilu ei kiinnosta. Nämä mahdolliset muutokset jätän Espoota paremmin tuntevien ehdotettavaksi.
Jonkinmoinen sateen (tihkun) mahdollisuus on olemassa, mutta sateen määrä pysyttelee vähäisenä sekä lämmin keli jatkunee. Tervetuloa.
Pari vinkkiä paikalliselta: pirttimäessä 36,4 - 37,3 km osuus gravelilla melko haastava, ajettava ulkoilureitti kiertää pikku lenkin pohjoisen kautta ja sille kyllä ajautuu ihan luonnostaan. Samoin friisilässä 51,3 - 52,5 km väli vaatii seikkailumieltä, hyvä hiekkapohjainen kelvi puolarmaarista suoraan etelään menee koko matkan friisilän länsipuolelta.
Huomenna lauantaina (16.11.) olisi taas tarjolla ajoseuraa klo 11 lähtien Maunulan majalta. Tässä reittiehdotukseni
https://connect.garmin.com/modern/course/319230647
Pienemmällä porukalla oli puhetta, että voidaan oikaista reitistäni poiketen aikaisemmassa vaiheessa länteen (Bembölen jälkeen esimerkiksi), mikäli rantaretkuilu ei kiinnosta. Nämä mahdolliset muutokset jätän Espoota paremmin tuntevien ehdotettavaksi.
Jonkinmoinen sateen (tihkun) mahdollisuus on olemassa, mutta sateen määrä pysyttelee vähäisenä sekä lämmin keli jatkunee. Tervetuloa.
Marsusram
15.11.2024, 15.50
Pari vinkkiä paikalliselta: pirttimäessä 36,4 - 37,3 km osuus gravelilla melko haastava, ajettava ulkoilureitti kiertää pikku lenkin pohjoisen kautta ja sille kyllä ajautuu ihan luonnostaan.
Tuo vanha latupohja on ollut kesäisinkin märkä, ennallistaminen on nyttemmin nostanut suon vedenpintaa niin että kiertopolutkin menevät melko kaukaa. Viikko sitten pääsi tunkkaamalla vähän etelämpää maastopyörän kanssa.
Samoin friisilässä 51,3 - 52,5 km väli vaatii seikkailumieltä, hyvä hiekkapohjainen kelvi puolarmaarista suoraan etelään menee koko matkan friisilän länsipuolelta.
Kalliolle poikkeaminen on näköjään se seikkailuosuus. Finnoonpuron laaksossa on tuo suora sorabaana.
Bembölestä Haukilahteen näin (joudut valitettavasti vähän loitontaan karttanäkymää, ku ite unohin)
tulee enemmän soraa
http://www.gmap-pedometer.com/?r=7772593
Isä nitro
16.11.2024, 10.07
Suurkiitokset kaikille reitinparannukseen osallistuneille (jo tässä vaiheessa)! Yritin aamiaispöydässä piirrellä toiselta näytöltä vinkkien mukaisen reitin ja löytyy seuraavasta linkistä
https://connect.garmin.com/modern/course/319708152
Tuomarilan jälkeen on niin paljon polkuja etten ole varma tuleeko Tassun reitti toteutumaan metrilleen, mutta lähellä mennään. Juu ja tuo Pirttiniemen "oikaisu" oli Dynamic watchin tekemä oma valinta.
Hyvää lenkkiä teille, en ole tulossa mukaan.
No mä yritin katsoa sitä reittiä Isä nitron linkistä, ja on menny garmin connect kartta omituiseksi sen takia, että en oikein pysynyt kärryillä missä olen. Piti vaihtaa toiseen, että oli kartalla. Espoon keskuspuisto saattaa olla vähän haastava piirtää reittiä, kun siellä noita väyliä menee, ja jos ei niitä tunne entuudestaan.
Kertokaahan sitten pääsiko larun sillan jälkeen Porkkalankadun vasenta laitaa menemään. Mun mielestä se on sulki tietöiden takia. Yks vaihtoehto olis kiertää heti sillan jälkeen pohjoisen kautta eli rantaa pitkin. Siitä ekasta "kiertoliittymästä".
Isä nitro
16.11.2024, 20.58
Kertokaahan sitten pääsiko larun sillan jälkeen Porkkalankadun vasenta laitaa menemään. Mun mielestä se on sulki tietöiden takia. Yks vaihtoehto olis kiertää heti sillan jälkeen pohjoisen kautta eli rantaa pitkin. Siitä ekasta "kiertoliittymästä".
Jäi näkemättä ja kokematta tämä kun oikaistiin takaisin Majalla Kaski-, Lehti- ja Kuusisaaren kautta.
Olipa pahuksen hyvä lenkki jälleen kerran vaikka alkumatkasta tihuutteli hieman vettä. Tuuli oli kyllä pahuksen kova etenkin rannan tuntumassa. Olin näköjään piirrellyt reitin turhan etäälle rannasta mutta käytännössä tämä ei tuottanut ongelma. Tassulle kiitos järkevästä gravel-osuudesta rannan tuntumaan. Niin ja kiitos kanssakuskeille.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.