Näytä tavallinen näkymä : Apua pyörän keskiön huollon/vaihdon kanssa
Hei. Ensimmäistä kertaa tuli vastaan minulle tällainen tilanne. Eli Pyörän keskiö oli jo vähän aikaa ollut hieman löysän oloinen, mutta mitään varsinaista polkemista häiritsevää ei ollut ennen tätä päivää. Iltalenkillä ensin keskiö tuntui aika raskaalta, ja sitten alkoi paukkua, rutista ja huojua ympäriinsä. Eli pelkästään polkimet ei heilu, vaan myös keskiö missä ne ovat kiinni, eturattaat jne. Ainakin sentin verran suuntaan ja toiseen.
Kuva tuossa jos jotakuta auttaa hahmottamaan mikä keskiö on kyseessä ja millainen pitäisi hommata tilalle. Työkaluja vaihtoon minulla ei ole, esim. tuo kuusioaukko on niin iso ettei isoinkaan minulta löytyvä avain auta asiaa enkä edes tiedä mitä muuta tarvitaan. Mietin, antaisiko asian korjaajalle, mutta tiedä paljonko ottaa siitä ja olisi kyllä kiva osata itsekin tällainen. Olen mm. pystynyt itse ilmaamaan hydrojarrut ohjeistuksen perusteella joten kykyjä varmaan olisi tuohonkin.
Jos löytyy jotain hyvää videota aiheesta niin auttaa. Muita vinkkejä?
https://imgur.com/a/TXjFvrC
Oisko toi nyt Octalink. Tarvitset kuusiokoloavaimen lisäksi kammen ulosvetäjän, itse keskiötyökalun ja rasvaa.
esim. https://www.verkkokauppa.com/fi/product/37487/fkmkj/Topeak-kammen-ulosvetaja ja https://www.verkkokauppa.com/fi/product/37457/fkmjt/Topeak-keskiotyokalu
Keskiöstä pitää vielä tietää kierteiden tyyppi ja akselin pituus.
Tuossa toi proseduuri:
https://www.youtube.com/watch?v=uLBlr35bdPg
Kiinnittämisessä ei ois momenttiavain haitaksi.
Eikös tuo Octalink saman tyyppiinen kuin nelikantti rakenteeltaan? Saattaa ool äärinmäisen tiukalla kiinni ja vaatii tosiaan voimaa...
Katsoin kahden liikkeen huoltohinnastoa, keskiölaakerin vaihto oli molemmissa 30 e. Työkalut maksanee parikymppiä (vääntövarsi kotoa löytynee?). Jos itse korjaamisesta aikoo tehdä pysyvän paheen, saattaa työkalujen hankinnassa olla järkeä.
Octalink- ja neliskanttikampien ulosvetäjän kanssa kannattaa olla varovainen, sillä on helppo pilata kierteet ruuvaamalla se väärin kevytmetalliseen kampeen kiinni.
Eikös tuo Octalink saman tyyppiinen kuin nelikantti rakenteeltaan? Saattaa ool äärinmäisen tiukalla kiinni ja vaatii tosiaan voimaa...
Ei Octalink usein ole yhtä kireällä kuin nelikantti, koska se ei kiilaudu yhtä paljoa.
Ulosvetäjä kannattaa tosiaan vaikka jakarilla kiertää kunnolla kiinni ettei korkkaa kierteet. Sitten vaan roimasti vääntöä ja hyvä tulee vaikka olisi vähän juminut osat paikoilleen.
hiilikuitumies
26.04.2020, 09.37
Muita vinkkejä?
Octalink tuo varmaankin on, mutta akselin pituus tarvitaan ennen uuden hankkimista. Se on helpointa selvittää vanhasta keskiöstä, koska se lukee siinä selvästi. Tuo on helppo vaihtaa, kun sitä ei voi mokata samalla tavoin kuin nelikanttia.
maalinni
26.04.2020, 14.40
Miten nelikantin voi mokata 🤔
Ok. Elikkä työkalut ensin, sitten vanha akseli ulos ja sen kanssa liikkeeseen hakemaan uusi, että tulee varmasti oikea. Ei tuo näyttänyt hirveän hankalalle. Saattaapi olla toiseenkin pyörään tulossa sama remontti jossain vaiheessa kun keskiö vähän joskus naksuu vaikkei heilukaan vielä yhtään. Taitaa olla perin helposti kuluva osa tuo, ainakin näissä ns. markettipyörissä. Tarkoitus on osata korjailla pyöriä itse joten tästä kai sitä oppia saa.
Onkohan hankaloituva polkeminen merkki keskiön huonontumisesta? Tässäkin pyörässä alkoi jo muutamia kuukausia sitten tuntua ettei oikein kulje kunnolla vaan pienimmillä vaihteillakin polkiessa sai tehdä jonkin verran töitä.
maalinni
26.04.2020, 15.30
Voi olla merkki muustakin, mistä tahansa voimansiirron liikkuvasta osasta tai tyhjistä renkaista. Yleensä johtuu kyllä huonosta kunnosta ;)
Itellä ei oo ollut Octalinkejä missään pyörässä, mutta ovat herkempiä hajoamaan kuin nelikantit, koska niissä joudutaan käyttämään pienempiä kuulia laakereissa.
Onkohan tuollaisia octalink kampia enää kelläkään mallistoissa uusina malleina? Yhdessä jo poistuneessa oli eikä hankaluuksia, nelikanttihan oli aika pomminkestävä, taisi Rossinilla tultua yhdellä melkoiset kilometrimäärät ajettua ennen kuin meni vaihtoon...
Jos on tilanne sellainen että kammetkin menossa vaihtoon niin voi kyllä uusia muunkin tyypisen setin, kierteet tod.näk. BSA...
Eipä tuo nyt mikään amerikan temppu ole. Kammen ulosvetäjän ja (kasetti)keskiötyökalun saa vaikka biltemasta tai motonetistä. Itse en ole koskaan kampien ulosvetäjää kiristäny sinne kampeen muuta kun sormilla ja koskaan ei ole ongelmia ollut.
Ja keskiölaakerissa muistat vaan että ensin vasen puoli auki, ja siellä kierre on normaalisti, eli aukeaa vastapäivään. Sen jälkeen oikea (rattaiden) puoli, ja siellä kierre on väärinpäin eli aukeaa myötäpäivään. Sitten vasta voi alkaa miettiä mikä laakeri, koska tosta kuvasta ei kyllä kukaan erota onko noi octalink vai nelikantti kammet.
Ja keskiölaakerissa muistat vaan että ensin vasen puoli auki, ja siellä kierre on normaalisti, eli aukeaa vastapäivään. Sen jälkeen oikea (rattaiden) puoli, ja siellä kierre on väärinpäin eli aukeaa myötäpäivään. Sitten vasta voi alkaa miettiä mikä laakeri, koska tosta kuvasta ei kyllä kukaan erota onko noi octalink vai nelikantti kammet.
Menikö just nurinperin? Vasen puoli kait aukeaa just myötäpäivään, oikea normaalisti vastapalloon.
Menikö just nurinperin? Vasen puoli kait aukeaa just myötäpäivään, oikea normaalisti vastapalloon. Ja ulosvetäjää käytettäessä: Muutama napakka vasaran isku kirratessa irrottaa kammen helposti ilman kohtuutonta vääntämistä / kiristämistä
Onkohan tuollaisia octalink kampia enää kelläkään mallistoissa uusina malleina? Yhdessä jo poistuneessa oli eikä hankaluuksia, nelikanttihan oli aika pomminkestävä, taisi Rossinilla tultua yhdellä melkoiset kilometrimäärät ajettua ennen kuin meni vaihtoon...
Jos on tilanne sellainen että kammetkin menossa vaihtoon niin voi kyllä uusia muunkin tyypisen setin, kierteet tod.näk. BSA...
Shimanolta löytyy uutena Octalinkille maastotriplaa ja maantietuplaa, eli ihan kuranttia kamaa ovat yhä. Laadukkaita nelikanttikampia ei sen sijaan enää meinaa löytyä uutena ainakaan Shimanolta, vaan kaikki alkaa olla niitatuilla rattailla.
Minä tarkoitin tuolla aiemmassa viestissäni varovaisuudella ulosvetäjän kanssa nimenomaan sen ruuvauksen alkua. Se pitää tehdä kiireettömässä mielentilassa hyvässä työasennossa hellin sormin, jotta menee oikeille kierteille.
Menikö just nurinperin? Vasen puoli kait aukeaa just myötäpäivään, oikea normaalisti vastapalloon.Ei.vaan just niinku sanoin.
Omasta pyörästä päässyt hollowtechlaakeri löystymään ja on mankeloinut kierteet rungosta. Mitä tuolle voisi tehdä?
Saako tuohon mitään toisen mallista keskiötä?
Kierteiden korjaus taitaa olla tekemätön paikka, koska uusi ja vanha laakeri menee pohjaan kierämättä.
Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla
maalinni
31.07.2021, 14.46
Ht2 vai ht1? Ainakin ht2:seen olen nähnyt laakereita, jotka ruuvautuu itseensä (en osaa selitää) ja idea kai just tuhoutuneet kierteet tai bf:n tilalle(?)
maalinni
31.07.2021, 14.48
Tämän tyyppinen siis: https://www.bikeinn.com/Py%C3%B6r%C3%A4ily/wheels-manufacturing-press-fit-bb86-92-thread-shimano-24-mm-bottom-bracket-cup/137541475/p?utm_source=google_products&utm_medium=merchant&id_producte=10625021&country=fi&gclsrc=aw.ds&gclid=Cj0KCQjw6ZOIBhDdARIsAMf8YyGcyQaep8QFUNqwwbEr 2I3lkjSVWCLH80o1q9hSok3L4f_83WRLrs0aAtC8EALw_wcB
Minäkin muistelen, että bsa kierteiseen runkoon on tosiaan olemassa korjauskeskiö, joka nimenomaan käy paikalleen jos kierre on rikki.
Tuossa ainakin yksi. Mitään kokemusta noista ei itselläni ole.
https://custom-junkies.com/threadless-external-repair-bottom-bracket-yst-bb-0901
Edit:
Nelikantille nuo ovat edullisia. Mutta tosiaan, toimivuudesta en osaa sanoa mitään. Eli millainen tuo sovitus on. Kannattaako rungossa oleva kierre tuhota kokonaan, vai puristuuko jäljelle jäänyt kasaan.
https://www.ebay.co.uk/itm/392222888321
maalinni
31.07.2021, 15.01
^ eiköhän toi aja asiansa ja on vielä hyllyssäkin!
Ok, kiitokset vastauksista!
Alkuperäinen keskiö on FSA BB-7100, onko tuo sitten HT1 vai HT2 sitä en tiedä.
Olisi kyllä hienoa jos tohon olisi joku korjaus ratkaisu.
Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla
Oman hankaluutensa tekee että tämä on 100mm fatbike keskiö.
Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla
trash-base
26.04.2023, 19.02
Täällä FSA BB 6200 -keskiön toinen (vetopuolen) "ulkokuppi" on täysin jumiutunut runkoon. Voiteluainetta ruiskutettu ja pitkän apuputken kanssa taisteltu, mutta nyt on jo kupin uratkin kuluneet. Tietääkö joku pyörähuollon tai muun yrityksen pääkaupunkiseudulta, joka voisi minut tästä tilanteesta pelastaa... Kiitos jos löytyy suosituksia tai muita neuvoja!
^Jos ei työkalulla lähde, niin ei varmaan millään pihdeilläkään irtoa? Meneeköhän rautasahahommiksi?
Nuo kupit saa auki, kun asettelee avaimen huolellisesti, niin että takahaarukan alaputkea voi käyttää tukena ja kahdella kouralla puristamalla avaa lujassa olevan laakerikupin ja molemmathan avautuvat "eteen" päin pyörittämällä.
Tähän tapaukseen ei taida enää autta, jos kuppi on jo "hampaaton".
trash-base
28.04.2023, 15.20
Suunta oli ainakin oikea miten yritin avata :) Joo mullekin tuli sitten tuo rautasaha mieleen jossain vaiheessa joten sillä ehkä järkevintä jatkaa...
Saako isoilla putkitongilla otetta?
Onnistuisko dremelöinti?
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.