PDA

Näytä tavallinen näkymä : Istuinluun kohta kipeytyy



gts/R
13.03.2020, 22.03
Harrastusvuosia takana kymmenkunta, mutta nyt alkuvuoden aikana on tullut uusi ongelma. Tammikuussa tein treinerillä kovatehoisen testiviikon jonka kruunasi tunnin max-veto satulasta ajettuna. Tuon jälkeen istuinluiden alue oli loppupäivän ja osin pari seuraavaakin päivää aivan jäätävän kipeä, pari tuntia testin jälkeen aivan yhtä tuskaa, särkylääkkeen otettuani pystyin edes jotenkuten olemaan.

Tuon jälkeen samaa vaivaa on esiintynyt säännöllisesti nyt jo parin kuukauden ajan, etenkin kovatehoisten vetotreenien yhteydessä, mutta nyttemmin vain vasemman istuinluun alueella. Mitään ihme säätöjä tai muutoksia en ole ennen tämän kipuilun alkamista tehnyt. Pyörä, satula, ajoasento ja ajohousut ovat olleet samat jo pitempään. Nyt toki ongelmien ilmaantumisen jälkeen olen kokeillut mm. useampaa eri satulaa ja uusia ajohousuja toistaiseksi tuloksetta. Istuinluun alueen kohdalta iho on ehjä, eli kipu on jossain pintaa syvemmällä. Siltä se myös tuntuu.

Tämän lähes lumettoman talven aikana on toki tullut treineriharjoittelua tavallistakin enemmän, eli jonkunlainen satula-yliherkkyys on tietysti mahdollista, mutta aiempinakin talvina sisäpyöräily on kyllä ollut treenin perusta joten ei tässä niin poikkeuksellista määrää ole tehty.

Mitähän tälle vois tehdä?

cokekola
14.03.2020, 08.09
Voi olla rasitusvamma. Rasituksesta aiheutuva lihas-/jännetulehdus (ei siis bakteeritulsehdus, vaan sisäsyntyinen). Se tulee kun on tullakseen, ei liity välttämättä erityisen kovaan harjoitteluun, vaikka yleensä yhteys onkin. Rasituksen vähentäminen on yleensä niissä ainoa parannuskeino, joskus jopa täyslepo. Kortisonipiikki voi auttaa, tai sitten ei. Kannattaisi ehkä käydä urheilulääkärillä, jos haluaa pikaista apua. Ja ihan tsekkaamassa, ettei ole vakavammasta kysymys. Yleislääkärit kokemuksen mukaan käyttää sanontaa, että tulehduskipulääkkeillä ja levolla se menee ohi n. 6 viikossa, pelkällä levolla se saattaa kestää jopa kuusi viikkoa.

TERU
14.03.2020, 08.34
Olisko joulunaikaan tullut syödyksi rasvaisempaa ruokaa ja kankkuun on muodostumassa hitaasti kypsyvä rasvapahkura, finni pyllyyn? Peilin avulla vois katsella ja puristellakin. Jos ei tuota tulosta, niin sitten vaiva voisi olla hermopiuha saanut liikaa hierontaa, hermokivut ovat kamalia eikä niihin tahdo lääkkeet tepsiä. Lepopäiviä väliin.

J-ri
14.03.2020, 09.10
Kokeilepa hakea tietoa, SI-nivel ja piriformis hakusanoilla.

Firlefanz
14.03.2020, 09.32
Molemmat yläolevat foorumidiagnoosit ovat ihan varteenotettavia.

Ensimmäisestä saa lisätietoa vaikka googlaamalla high hamstring tendinopathy, joka voi hyvinkin ilmetä juuri tuontapaisena kipuna.

Jälkimmäisen aiheuttajasta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta semmoinen vaiva kuin perineal nodular swelling tai induration on periaatteessa mahdollinen. Tosin siinä tapauksessa pitäisi ehkä tuntua selvä ihonalainen patti tai kovettuma.

Ikäviä riesoja kumpikin, joten toivotaan että kyseessä on pelkästään suhteellisen nopeasti selätettävä rasitusvamma. Eihän sellaisen syntymiseen tarvita aiempaan nähden aivan poikkeuksellisen suurta treenimäärää vaan sellaisen voi vallan hyvin saada kun pohjalla on hyvää harjoittelua ja sitten nostetaan määrää ja tehoa viikoksi...

jone1
14.03.2020, 11.29
Mulla tuli vuodenvaihteessa istuinluun kohdalle ihon alle noin sormenpään kokoinen patti ihon alle. ihon pinnassa ei näkynyt mitään finniin tai muuhun vastaavaan viittaavaa josta olisi saanut puristettua tyhjäksi. Itestään on nyt sulanut pois, vähän arka oli kun tilanne oli päällä.

Firlefanz
14.03.2020, 12.45
Hyvä niin. Joskus on vaadittu viikkojen hoitoa reseptivoiteella ja huonoimmassa tapauksessa tarvittiin kirurgista toimenpidettä ja siitä toipumista. Mutta ei nyt mennä tapahtumien edelle - ja voihan olla että tähänastiset diagnoosit ovat olleet kaikki yhtä vääriä.

J-ri
14.03.2020, 13.45
Kokeilepa hakea tietoa, SI-nivel ja piriformis hakusanoilla.

Juutuubista löytyy molempiin ongelmiin satoja videoita, joista osa toimivia.

Hyvä osteopaatti taikka omt voi saada vaivan parilla kertaa kuntoon.

Firlefanz
08.05.2020, 19.45
Satulakeskustelu palautti mieleen tämän reilun kuukauden takaisen keskustelun. Olisikin mielenkiintoista tietää jäikö vaiva pysyväksi kiusaksi vai löytyikö sille selitys ja hoitokonsti tai muu ongelman päiväjärjestyksestä poistanut ratkaisu. Oliko kyseessä (kuten saattoi toivoa ja olettaakin) pelkästään sisäpyöräilyn määrään lliittyvä juttu vai (jos pessimistisin veikkaus sittenkin oli oikeansuuntainen) johtuiko kipu "cycling nodulesta"?