PDA

Näytä tavallinen näkymä : Projekti: PK-seudun MTB polut ja reitit

kaakku
14.11.2019, 23.59
Heipparallaa. On aika aloittaa PK-seudun maastopyöräilyreittien keräys yksiin kansiin.

Tervetuloa siis mukaan!

Aivan ensimmäiseksi hatunnosto Tampereelle! Vuonna 2013 aloitettu projekti on erinomainen esimerkki siitä kuinka vapaaehtoistyöllä voidaan saada aikaa mahtavia tuloksia. Polkukartta on merkittävissä määrin helpottanut maastopyöräilyn harrastamista, sillä reittien suunnittelu helpottui kuin taikaiskusta kun paikkakunnan kaikki maastopyöräilyyn soveltuvat polut oli nähtävissä yhdeltä kartalta. Polkukartan avulla myös kokeneempien harrastajien on helpompi lähteä lenkille lähiseutuja kauemmaksi vieraisiin maastoihin, kun kartan avulla on ennakkokäsitys siitä minkälaisia polkuja on tarjolla.

Koko maan kattava maastopyöräilykartta löytyy siis osoitteesta https://bikemap.finomena.fi/

Nykyisin polkuja on siis luokiteltu muuallakin kuin Tampereella, mutta PK-seudun osalta polkukartta huutaa tyhjyyttään. Tähän on tultava muutos ja se muutoksen aiheuttava voima on tietenki me eli maastopyöräilijät! Tämä ketju olkoon siis kutsuhuuto kaikille maastopyöräilijöille, joilla on paikallistuntemusta ja halua lähteä mukaan kehittämään polkukarttaa Helsingin ja ympäryskuntien osalta.
Mikäli esimerkiksi MTBCF tai jokin muu pyöräilyseura haluaa ottaa osaa projektiin, niin sitä parempi!

Alla muutama esimerkkikuva Tampereelta. Kuten kuvista näkyy, polkuverkosto on erittäin kattavasti dokumentoitu polkukarttaan. Tämän avulla on helppo lähteä lenkille.

https://i.imgur.com/Ph9mu8q.jpg

https://i.imgur.com/jvZ5ZF9.jpg
(Ruudunkaappaukset kartta.arpotechno.fi-sivustolta)

Kiitokset siis käyttäjille myrtillus, KJP, vepa ynnä muut pioneerit jotka ovat olleet polkukartan synnyssä mukana.

MISSÄ JA MITEN?

Polkukartan alustana toimii openstreetmap.org (https://www.openstreetmap.org/) ja käyttöliittymänä bikemap.finomena.fi (https://bikemap.finomena.fi/). Yksinkertaistettuna: polkuluokitukset tehdään muokkaamalla openstreetmappiin parametria "mtb:scale" joka tulostuu sitten värikoodina bikemap.finomenan karttaan. Täältä löytyy latauslinkk (https://myrtillus.github.io/MTB-kartta_garminiin.html)i, jonka takaa saat ladattua Garmin-yhteensopivan karttatiedoston ja sitä kautta polkuluokitukset näkyviin Garminin näytöllä.

TÄRKEÄÄ!

Jotta polkukartasta on iloa harrastajille, tulee karttaan tuotetun datan olla mahdollisimman laadukasta. Toivonkin siis että projektiin mukaan lähtevillä käyttäjillä on halua osoittaa kunnioitusta maastopyöräilylle ja myös harrastuspaikoille. Eli kunnioitetaan muita käyttäjiä, tuotetaan parasta mahdollista sisältöä ja pidetään huoli myös muista, joihin tällä polkukartalla on vaikutusta (esim. maanomistajat, luonnonsuojelualueet jne.). Tämä ketju on hyvä paikka pohtia suuntaviivoja, esittää ideoita ja muutenkin keskustella polkukartan luomisesta.

Seuraavissa viesteissä on ohjeita polkuluokitusten muokkaamiseen kartalle sekä kokonaan uusien polkujen luomiseen.

kaakku
14.11.2019, 23.59
Eli pulinat pois ja hommiin!

Openstreetmapin muokkaus on suhteellisen helppoa:

1. rekisteröidy käyttäjäksi osoitteessa openstreetmap.org
2. navigoi kartalle paikkaan jota haluat muokata ja klikkaa "edit"-painiketta vasemmasta yläkulmasta. Samalla kannattaa muuttaa karttapohja satelliittikuvasta openstreetmapin omaan karttaan oikean sivun valikosta Background settings:
https://i.imgur.com/R2Zm6Ez.jpg

3. voit drag & dropata aiemmin tallentamasi gxp-jäljen kartalle, jolloin näet helposti onko ajamasi polut luokiteltu tai ylipäätänsä kartalla. Bikemap.finomenassa on myös kätevä ominaisuus jolla strava-lenkit saa laitettua kartalle ja näin pääsee näkemään helposti onko ajetut polut luokiteltu.

4. tarpeeksi lähelle zoomatessa kartan muodostavat "palikat" eli karttakohteet tulevat näkyviin. Karttakohdetta klikkaamalla aukeaa muokkausvalikko vasemmalle (ks. kuva)
https://i.imgur.com/u3AH988.jpg
(Kuvakaappaus openstreetmap.org)

5. muokkausvalikossa kohdasta "all tags" löytyy ko. karttakohteeseen tallennettu tieto. Plussaa klikkaamalla ominaisuuksia saa lisättyä.
Polkuluokitus lisätään käyttämällä tunnistetta "mtb:scale" ja viereiseen soluun numero asteikolta 0-6.

Alla neljän tärkeimmän luokitusnumeron kuvaus sekä pari täydentävää ominaisuutta, joiden käytöllä polkukartaston sisältö paranee merkittävästi.

mtb:scale=0 (näkyy kartassa vihreänä)
************
-Neulaspolku, siellä täällä pieniä juuria tai kiviä
-Maasturilla voi päästellä aloittelijakin täysin huolettomasti
-Tätä ajelee cyclollakin huolettomasti

mtb:scale=1 (näkyy kartassa keltaisena)
***********
-"Peruspolkua"
-Pienellä treenaamisella maasturilla eteneminen on sujuvaa
-Esteet kuitenkin pääosin ylitettävissä maasturilla kiertämättä.
-Helpomman pään scale: 1 polku on vielä hyvin nopeata ajettavaa erityisesti täysjoustomaasturilla, vaativamman pään scale: 1 polku puolestaan jo selvästi helppoa neulaspolkua hitaampaa ja vaatii jo enemmän ajotekniikalta, eikä enää välttämättä miellytä aloittelijoita pitempinä annoksina.
-Cyclolla vaatii jo keskittymistä, maavaran kanssa voi ajoittain tehdä tiukkaa. Jotkut kohdat mahdollisesti tunkkaamista ja muutenkin meno on hidasta

mtb:scale 2 (näkyy kartassa oranssina)
***********
-Vaatii jo maasturilla keskittymistä asiaan ja normijannulle jalkakosketukset tavallisia.
-Kokeneet ajavat ilman ongelmia, kosteana haasteellista kaikille
-Cyclo menee sujuvasti kantamalla
-"Vedenjakaja"-kategoria: aloittelijat ja nopeisiin neulaspolkuihin tykästyneet heikomman ajotekniikan omaavat eivät enää pidä tämän kategorian poluista
kuin pieninä annoksina koska eteneminen on hidasta ja raskasta ja katkeilee jalkautumisiin etenkin, jos polku hiemankin viettää ylämäkeen.
Tekniseen maastoajoon mieltyneiden osalta taas "oikea" maastoajo on juuri tätä kategoriaa.

mtb:scale= 3 (näkyy kartassa punaisena)
************
-Kokeneetkin kaverit ottavat usein jalkakosketuksia ja homma ei menee enää heittämällä
-Keskivertoharrastajat eivät tunne oloaan enää mukavaksi ja homma menee tunkkaamiseksi ajamisen sijasta.
-Aloittelijat tunkkaavat liki tauotta ja eivät toista kertaa tyypillisesti tälläiselle polulle halua ajamaan
-Cyclon valokuva kulkee kivasti mukana taskussa tai puhelimessa

Lisäksi:

mtb:scale=-1 (näkyy kartassa punaisina rukseina)
************
-Ajaminen kiellettyä, esim. suoraan pihaan päättyvä polku
-Täysin umpeenkasvanut polku jossa eteneminen mahdotonta muuten kuin tunkkaamalla

surface:mud
***********
-Kostea tai mutainen polku jossa muta haittaa ajamista, merkkaantuu karttaan sinisinä palluroina katkoviivan viereen. Myös mm. suopätkät.

Karttakohteille asetettavia ominaisuuksia on olemassa paljon, niistä enemmän mm. täällä (https://docs.google.com/spreadsheets/d/12HIfRIIvvUd-jjgrTeW_TeKP46Z1Vn9EbUnJ3d4jpJI/edit#gid=0). Pääosin riittää kuitenkin että karttakohteesta löytyvät ominaisuudet highway=path ja mtb:scale=0-3.

Polkuluokituksia lisäillessä on ajoittain tarpeen pätkiä valittu karttakohde useampiin osiin. Tämä tapahtuu klikkaamalla polkuviivassa näkyviä pallukoita hiiren kakkosnapilla ja valitsemalla sakset eli "split".
https://i.imgur.com/C8aUdPQ.jpg
Tämä napsaisee ko. karttakohteen kahtia jonka jälkeen molempia puoliskoja pääsee editoimaan erikseen. Kätevä työkalu etenkin jos viiva on lisätty kartalle pitkänä pätkänä.

6. Tallenna tekemäsi muutokset. Tallentamisen jälkeen muutokset näkyvät samantien openstreetmap.orgissa, bikemap.finomena hakee dataa openstreetmapista käsittääkseni kerran vuorokaudessa, joten muutokset tulevat bikemappiin näkyviin viiveellä.

************

Ylläolevat ohjeet on tehty mukaillen käyttäjä myrtilluksen kirjoittamia ohjeita sekä MTB polut ja reitit - Tampere -ketjuun linkattuja ohjeita.

kaakku
15.11.2019, 00.00
Mitä jos ajettua polkua ei ole kartalle aiemmin lisätty?

Ennen OSM-karttamateriaalin täydentämistä tai muokkaamista: pohdi mitä olet tekemässä ja onko sinulla riittävät perusteet tehdä suunnittelemasi lisäykset tai muutokset. Pieni harkinta on hyväksi, jotta yhteisöllisen karttamateriaalin laatu säilyy hyvänä eikä talkootyö johda tilanteeseen, jossa yhden tekemät muutokset toinen käyttäjä pian korjaa toiseen suuntaan jne.

Käy siis tämä tarkistuslista läpi ennen kuin lisäät puuttuvaa polkua:
-Jos ajamasi polku näyttää puuttuvan kokonaan, mutta sijaitsee alueella jolla on jo paljon muita polkuja merkitty, arvioi onko GPS-laitteesi voinut näyttää väärin ja kyseessä onkin jokin jo merkityistä poluista.
-Jos olet vielä varma että polku todella puuttuu, sen lisääminen karttamateriaaliin tuo arvoa, jos voit luottaa vähintään kohtalaisesti GPS-laitteesi reittijälkeen. Tarmokkaammat kartoittajat ajavat ensin tuollaisen polun useampaan kertaan edestakaisin lävitse (vaikka samallakin lenkillä), jotta saavat useamman GPS-reittijäljen, joiden avulla on varmempaa piirtää polku oikeaan kohtaan. Mukana voi myös pitää useampaa GPS-laitetta. Tarkkuutta auttaa myös, jos pysähtyy hetkeksi polkujen risteyskohtiin, jotta GPS-laite saa varmasti niissä oikean sijainnin kiinni eikä “oio mutkia”.
-Vaikka polun paikka ei aivan täydellinen olisikaan, on se silti parempi lisätä karttaan, kunhan sijainti on suunnilleen oikein. Ota jäljen tarkkuus huomioon polkua lisätessäsi: jokaista GPS-reittijäljen mutkaa ei ole tarpeen merkitä, varsinkaan jos jäljen tarkkuudesta on epävarmuutta.

Polku lisätään seuraavan yksinkertaisen ohjeen mukaisesti:
1. Valitse kartan ylälaidasta ”Line/viiva” tai paina näppäimistöltä ”2”, minkä jälkeen voit aloittaa polun piirtämisen.
2. Valitse polun alkupiste huolella (ensimmäinen hiiren kohdistimen napsautus merkitsee alkupisteen): Yleensä polut alkavat toisilta poluilta, teiltä tai muilta urilta. Kun valitset alkupisteen niin että kohdistimen alla on tuo toinen polku / ura ”esivalittuna” (sen ympärillä punainen ääriviiva kun kohdistin sen päällä, ilman että vielä olet painanut hiiren nappulaa), alkaa piirtämäsi uusi polku tästä urasta, mikä on tärkeää sovellusten reititystoiminnoille.
3. Alkupisteen asettamisen jälkeen pystyt hiiren avulla piirtämään polun kartalle, käyttäen apuna GPS-reittijälkeä, jonka olit aiemmin drag-n-drop-toiminnolla tuonut karttapohjalle.
4. Enter-näppäimellä voit päättää polun piirtämisen. Kuten alkupisteen valinta, myös loppupisteen valinta tulee tehdä huolella jos polku yhdistyy toiseen polkuun, tiehen tai muuhun uraan.
5. Undo-toiminnolla (kartan ylälaidassa ikoni tai näppäimistöltä) voit korjata polun linjoja, jos et saanut niitä heti kohdalleen, tai jopa poistaa koko polun halutessasi aloittaa uudelleen.
6. Kun olet päättänyt polun piirtämisen Enter-näppäimellä, polku jää vilkkumaan ruudulla. Seuraavaksi sinun pitää muokata ruudun vasemmassa laidassa olevat tägit sopiviksi, katso alta siihen ohje.

Muokkaa polun tägejä:
1. Jos et ollut itse piirtänyt polkua yllä olevien ohjeiden mukaisesti, valitse jo olemassa oleva polku klikkaamalla sitä hiiren kohdistimella kunnes se vilkkuu hitaasti.
2. Ruudun vasemmassa laidassa on nyt nähtävissä kaikki polkuun liitetyt tägit. Tämä on OSM:in tapa kuvata minkälaisesta polusta tai urasta on kyse. Mahdollisia tägejä on hyvin suuri määrä, mutta polkujen muokkaukseen tarvitsee niitä osata vain muutama tärkein. Helpoiten tägejä oppii, kun valitsee hyvin tuntemiaan polkuja ja muita uria ja katsoo mitä tägejä niihin on liitetty.
3. Tyypillinen pieni metsäpolku on tyypiltään (feature type) ”Path”. Jos olet tehnyt uuden polun niin valitse vasemmalta ensin ”Path features” ja sen alta ”Path”.
4. Muita yleisempiä uran tyyppejä ja tägejä voi katsoa täältä: https://docs.google.com/spreadsheets/d/12HIfRIIvvUd-jjgrTeW_TeKP46Z1Vn9EbUnJ3d4jpJI/edit?usp=sharing.
5. Allowed Access: kannattaa varmistaa että ”yes” kohdat vastaavat sitä mihin polku on tarkoitettu.
6. Avaa alimpana oleva ”All tags”, jos se ei ole jo valmiiksi auki. Sen alla pitäisi olla polun tapauksessa jo valmiiksi tägi ”highway = path”. Lisää siihen ”+”-nappulalla uusi tägi, jos polulla ei ole jo ennestään ”mtb:scale” -tägiä. Kirjoita tai valitse alasvetovalikosta mtb:scale. Sen jälkeen valitse tägin arvoksi 0-6 asteikolta polun maastoajoon soveltuvuutta kuvaava numero. Katso opastusta arvoista: https://docs.google.com/spreadsheets/d/12HIfRIIvvUd-jjgrTeW_TeKP46Z1Vn9EbUnJ3d4jpJI/edit?usp=sharing.

Talleta tekemäsi lisäykset ja muutokset:
1. Kun olet lisännyt kaikki polut ja tägit tai tehnyt muokkaukset, sinun pitää vielä tallentaa muutoksesi OSM:iin: valitse kartan yläpuolelta keskeltä ”Save” ja sen jälkeen täytä ruudun vasemman laidan ”Changeset comment” kenttään lyhyt kuvaus tekemistäsi muutoksista tai lisäyksistä.
2. Tarkista vielä vasemmasta laidasta alempaa XXX Changes otsikon alta kaikki tekemäsi lisäykset ja muutokset, joita olet tallentamassa.
3. Tarkistuksen jälkeen paina ”Upload” nappulaa hieman comment-kentän alapuolelta, jolloin muutoksesi tallentuvat OSM:in tietokantaan.
4. Huomioi, että OSM-karttamateriaali täydentyy moneen sovellukseen ml. yllä kuvattu MTB-karttapalvelu ja Bikemap-verkkosovellus viiveellä: kyseiset sovellukset hakevat OSM-tietokannasta joka yö päivityksen, jolloin seuraavasta aamusta lähtien kartassa näkyvät edellisen päivän muokkaukset ja lisäykset.

************

Ohjeen kirjoitti alunperin käyttäjä MAS, kiitokset siis hänelle.

kaakku
15.11.2019, 00.04
Järvenpäässä ja Espoon keskuspuistossa on kiitettävästi polkua laiteltu kartalle. Itse olen Sipoonkorpeen puuhastellut luokituksia. Täytyy vielä mutapaikat lisätä ja osa luokituksista tulee vaihtumaan oranssiksi. Sadekelit ja flunssa ovat vaan aiheuttaneet ettei metsään ole ollut nyt menemistä.

paaton
15.11.2019, 09.50
Mahtavaa työta kaakku. Juurikin tuon sipoonkorven reitittämisessä on paljonkin ideaa.

Vilhelm V
16.11.2019, 06.37
Järvenpäässä ja Espoon keskuspuistossa on kiitettävästi polkua laiteltu kartalle. Itse olen Sipoonkorpeen puuhastellut luokituksia. Täytyy vielä mutapaikat lisätä ja osa luokituksista tulee vaihtumaan oranssiksi. Sadekelit ja flunssa ovat vaan aiheuttaneet ettei metsään ole ollut nyt menemistä.

Mahtava projekti! Pääseekö noita tässä mainittuja reittejä jo jostain katselemaan?

JackOja
16.11.2019, 09.19
Bikemapissa nuo ovat.

kaakku
16.11.2019, 09.55
Paitsi että bikemap näyttää tyhjää tällä hetkellä. Toivottavasti vika saadaan korjattua pian.

edit: jo toimii taas!

Vilhelm V
16.11.2019, 10.39
Paitsi että bikemap näyttää tyhjää tällä hetkellä. Toivottavasti vika saadaan korjattua pian.

OK, tuo oli varmaan syy miksi en saanut sisältöjä näkyviin, kun näitä yritin availla.

Antza44
22.11.2019, 16.48
Garminin uudet laitteetkaan ei ilmeisesti älyä, kuin yhden paikkakunnan levykuvan kerralla? Muita eri kartta levykuvia kyllä saa näkymään samaan aikaan.

harald
22.11.2019, 16.55
Miten niitä sitten käytetään käytännössä? Imutetaan alas ja ladataan appiin kuten Strava tai ridewithgps?

kaakku
03.12.2019, 17.51
Sellainen pikku tiedotus että tällä hetkellä PK-seudun polkuja ei saa Garminiin kuin aika rajatulta alueelta. Tilanne paranee ehkä jo ensi viikolla!

MRe
03.12.2019, 17.57
Kävin tuolla katsomassa, kun oli tägätty noita Mustavuoren ja Vuokin/Porvarinlahden polkuja. Niin kaikki mitä itse katsoin oli luokkaa 1. Ehkä tuo luokitus ei oikein toimi Etelä-Suomessa kun kaikki on luokassa 1 on sitten vaikeampaa tai helpompaa. Vai mikä siinä on ideana?

Tuosta syystä en nyt sitten lähtenyt merkkaamaan tietämiäni, mutta vielä puuttuvia pätkiä, kun mun mielestä luokka on jotain muuta. 1 on mun kirjoissa neulaspolku.

Tai sitten EVO (en vaan osaa, en sovellusta enkä maastopyöräilyä)

kaakku
03.12.2019, 18.10
Syyllinen löytyy täältä. Noi Mustanvuoren polut on mielestäni teknisesti aika helppoja polkuja (vaikkakaaan kauhean hyvää flowta ei niissä silti aina ole) eli oon luokitellut ne ykkösellä keltaisiksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Noi on just siinä rajoissa että onko keltaista vai oranssia ja päädyin keltaiseen.

Vihreä ja keltainen on hyviä merkkaamaan neulaspolkuja. Oranssia sitten kun joutuu ihan tosissaan ajamaan ja punainen kun tarvitaan jo tekijämiestä ettei mene tunkkaamiseksi (itsellä menee). Mielestäni vihreä on kärsinyt hieman inflaatiota kun esim. Tampereella sillä on osin merkattu latupohjia. Eihän latupohja ole polkua.

Käy ihmeessä luokittelemassa polkuja.

edit: yksi syy on tämä pimeä ja kostea vuodenaika, eli kunnon kartoituslenkkejä ei ole päivänvalossa päässyt tekemään. Mutta openstreetmapin hyvä puoli on se, että karttaa voi editoida myöhemminkin.

kaakku
03.12.2019, 18.45
Espoon keskuspuistoon on viime aikoina ilmestynyt kiitettävästi polkuluokitusta. Mahtavaa. Omista lähialueista ainakin Hallainvuori ja Kivikko huutavat tyhjyyttään, löytyisikö täältä asiantuntemusta?

Hesan keskuspuisto, Taivaskallio, Koskela? Minulle nuo ovat vielä tuntematonta seutua..

Bikemap.finomenassa on muuten älyttömän kätevä tuo ominaisuus että Stravasta saa haettua suoritukset kartalle parilla klikkauksella. Lenkin jälkeen on helppo katsoa onko ajetut polut luokiteltu ja jos ei, niin openstreetmap auki ja kliksuttelemaan.

MAS
06.12.2019, 11.02
Kiitos Kaakku:lle että potkit tätä käyntiin Hgin seudulla myös! Näin Tamperelaisena joka kuitenkin viettää ison osan työviikosta Helsingissä on ollut pieni ihmetyksen aihe miten tämä ei ole aiemmin ottanut juuri ollenkaan tuulta alleen Hgissä. Toivottavasti nyt saadaan edes muutama aktiivi aloittamaan, silläkin pääsee hyvin nopeasti eteenpäin kun kuitenkin iso osa poluista on jo OSMiin merkattu. Itse aloitin myös nyt syksyllä Hgin keskuspuiston polkujen eteläpään editoinnit. Kaakun vinkkiä yllä "Lenkin jälkeen Bikemapillä Strava-suoritus kartalle..." voi jatkaa niin että kun Bikemapin (bikemap.finomena.fi) kartassa painaa sitä info-nappulaa vasemmassa laidassa niin aukeavan info-boksin alalaidasta painamalla "Edit trails in..." saa OSM:n aukeamaan suoraan iD-editoriin JA sen avatun Strava-jäljen näkymään myös editorissa. Näin on melkoisen helppoa joko tehdä luokittelua tai lisätä uusia polkuja kun oma ajojälki on pohjalla referenssinä.

Maastossa ajamiseen myös vinkkinä että parantelin hiljattain Bikemapin toimivuutta älypuhelimissa. Niissä se kannattaa asentaa ns. "Save to Homescreen" applikaatioksi jolloin se toimii hieman paremmin kuin vain selaimen kautta avattuna. Jos on PC:llä piirtänyt Bikemapilla ennen lenkkiä gpx-reitin niin yksi helppo tapa siirtää se älypuhelimelle on lähettää gpx-tiedosto itselle emaililla josta sen sitten tallettaa älypuhelimeen. Näin sitten se on helppo avata älypuhelimella Bikemap:lla ja saa helpotusta suunnistukseen. Garminiin siirron ohjeet löytyy Bikemapin-helpistä.

mtb:scale luokitusten osalta mielestäni ainakin Hgin keskuspuistoon sopii suht hyvin sama mikä Tampereella yleisin tapa luokitella: 0 (vihreä) on nopea neulaspolku jota cyclolla ajaa myös kovaa vauhtia, 1 (keltainen) on jo suht laaja kirjo, mutta helpoimmillaankin jo cyclolle vaatii ns. ajamista ja vaativampi pää täysjoustollekin hieman keskittymistä, kuitenkin niin että vähänkin kokeneemmalle kuskille täysjoustolla se on edelleenkin pääasiassa nopeata ja sujuvaa ajettavaa jossa vauhti pysyy hyvänä vaikka satunnaisia pieniä vaativampia kohtia voi olla. Ei siis pelkkää sileätä neulaspolkua, mutta kuitenkin kivet, juuret, kalliostepit jne. sellaisia että ne eivät kohtuuttomasti hidasta ajamista kun jousto niitä nielee ja kuski välillä nostaa takamustaan penkistä. 2 (oranssi) on sitten selvästi hitaampaa ja jalkautumisia tulee herkästi kokeneemmallekin varsinkin märällä. 3 (punainen) sitten ajomiesten polkuja joissa vauhdit hitaita. Määritelmät eivät ole yksiselitteisiä, mutta itselle tuo logiikka on toiminut että jos haluaa ajaa vauhdikkaammin kuntoiluhenkisesti (XCM) niin vihreät ja keltaiset polut palvelevat sitä siirtymien avittamana ja jos taas haluaa hitaampaa teknistä peippailua niin sitten reitit kulkevat keltaista ja oranssia pitkin. Punaiset itselläni onnistuvat lähinnä alamäen suuntaan mutta silloin voivat olla hauskoja teknisiä pätkiä.

MAS
06.12.2019, 11.12
Sitten HUOMIO OSM-editoinnista: Varsinkin aloittelevat, mutta kokeneemmatkin tarkkana kun tekee OSM:ään muutoksia! Ja hyvä käytäntö tarkistaa seuraavana päivänä (kun yön aikana Bikemap lataa uuden OSM-tietokannan käyttöönsä) että menikö editoinnit oikein.

Katsokaapa: https://bikemap.finomena.fi?share_code=11762659733404 Tuo lenkkini menee polkuja pitkin jotka pääsääntöisesti olen myös merkinnyt OSM:iin, poikkeuksena vain pari pätkää jotka kulkevat avokallioilla ja siten polun käsite ei oikein toimi. Jos oikein OSM:n historia-lokia tulkkasin niin OSM-käyttäjä Daeron on muokannut marraskuussa monta polkua alueella siten että ns. OSM feature type on vaihdettu "path" to "highway". Luultavasti vahingossa eikä vandalisointia koska Daeron näytti ahkeralta OSM-kontribuuttorilta. Mutta tulos kuitenkin se että sen enempää Bikemap kuin moni muukaan karttatyyli (tyyli määrittelee miten OSM-tietokannan datasta piirretään kartta) ei enää näytä ollenkaan noita polkuja. Lähetin Daeronille viestin ja toivottavasti hän palauttaa muutoksensa pian jotta ei jouduta noita käsin editoimaan takaisin oikeiksi. Yhteisöllisen karttapalvelun haaste on juuri tämä, että yksittäisen käyttäjän tekemiä muutoksia ei ole kukaan suoraan tarkastamassa.

T_Kn
06.12.2019, 14.42
Mielestäni vihreä on kärsinyt hieman inflaatiota kun esim. Tampereella sillä on osin merkattu latupohjia. Eihän latupohja ole polkua.
Mtb:scalessahan on vielä lisämääritteinä '0-', '0+" jne. Pääosin tuo +/- -luokittelu menee jo turhan nysväämiseksi, mutta latupohjien yms. kohdalla '0-' voisi olla joskus paikallaan. Mikään kartta tosin ei tietääkseni tällä hetkellä erottele noita plussia ja miinuksia. Garmin-kartassa olen ryhmittänyt plussalliset ja miinukselliset scalet samaan kuin ilman merkkiä olevat ja viimeksi koittaakseni eivät ainakaan arpotechnon kartassa tunnistuneet tägätyiksi lainkaan.

Toinen vaihtoehto on merkata (myös) latupohjille width-tagi, joka mahdollistaa esim. kaikkien yli 2 m leveiden pathien/footwayden rendaamisen samaan tapaan kuin trackit. Maastopyöräilynäkökulmasta ainakaan minua harvemmin kiinnostaa, onko reitti suunniteltu (ei-hiihtoaikaan) kelviksi vai metsätieksi, kunhan pyöräilyä ei ole kielletty. Se sen sijaan kiinnostaa, onko väylä 0,5 vai 5,0 m leveä. Footway/path/track -näkemyserojen loppumiseen ja siten tägäyksen yhtenäistymiseen ei oikein jaksa uskoa.

kaakku
08.12.2019, 13.04
Joo, tuo on ärsyttävä ominaisuus että bikemap näyttää footwayn ja pathin samanlaisella katkoviivalla.

MAS
08.12.2019, 20.15
Bikemapin karttatyyliä saa kyllä muutettua jos on hyvin mietittyjä ajatuksia mitä pitäisi tehdä eri tavalla. Karttatyyli on tällä hetkellä suoraan Myrtilluksen luoma alkuperäinen + obstacle:vegetation merkintä lisätty. Jos T_Kn ja Kaakku saatte nuo ideanne käännettyä tagien ehdoiksi ja esimerkkejä missä päin karttaa nuo olisivat selvästi hyödyksi niin katsotaan miten sitä voisi kehittää. OSM tägit ja karttatyyli on ollut itsellä aika vähän fokuksessa joten tietämys suht ohkaista.

Tuo yllä nostamani ongelma Hgin seudun polkujen "häviämisestä" on muutoksen tekijän puolesta nyt fiksattu. Siinä oli kysy tulkinnasta highway=trail eikä se yleisempi highway=path.

T_Kn
09.12.2019, 17.55
Ainakin Teivaalanharjulla päin oli viime käynnillä jonkin verran usean metrin levyistä latupohjaa pathina/footwaynä, esim.: https://www.openstreetmap.org/way/208600461. Tuossa tosin ei ole leveystagia, enkä paikan päältä mittoja muista enää, mutta jos on luisteluhiihdolle pohjat niin tuskin ihan peuranpolku kyseessä. Samaa ongelmaa esiintyi ainakin Kaupin suunnilla aikanaan, mutta siellä taitaa olla tilanne hiukka parantunut. Suolijärvellä näkyisi yhä olevan 3-metrinen pyöräilyn s footway myös.

Esimerkki leveyden huomioivasta viivanmäärittelystä löytyy täältä https://github.com/TapioKn/MTB-kartta_Mapnik_styles/blob/master/MTB-kartta_full/paths_and_tracks.mss riveiltä 62–106. Tarkemmin ottaen '[type='track'],[width>=2.0]', minkä perusteella kartalle piirtyy trackin pitkä katkoviiva jos väylän tyyppi on track TAI leveys on vähintään kaksi metriä (autotiet ym. on rajattu pois jo ennen tuota tarkistusta). Kaikki footwayt/pathit/footpathit piirretään tuossa tyylissä patheina jos niillä on mtb:scale-tagi eikä pyöräilyä ole kielletty.

Samassa repossa on myös roads.mss (https://github.com/TapioKn/MTB-kartta_Mapnik_styles/blob/master/MTB-kartta_full/roads.mss), jossa on määritelty footwayn piirtäminen silloin, kun sillä ei ole mtb:scalea. Tällöin, jos footwaylla ei ole myöskään pyöräilyä kieltävää merkkiä, piirtyy se punaisella katkoviivalla erottuakseen patheista, jotka ovat ensisijaisesti metsäpolkuja ymv. Jos footwaylla pyöräily on kielletty (bicycle=no/access=no/access=private), eli kyseessä on todella jalkakäytävä tai sinne ei muutoin sovi mennä, piirtyy se punaisella pisteviivalla. Tuossa (https://tapiokn.github.io/MTB-kartta_Mapnik_styles/) näkyy kyseiset viivatyylit käytännössä, kun on hieman monimutkainen sanoin selittää.

Kuten koodeista näkyy, siltojen ja tunnelien jne. kanssa näistä määritelitanioista tulee kohtuullisen pitkiä eri yhdistelmien kattamiseksi... etenkin, koska pathia ja footwayta on karttadatassa käytetty niin kirjavasti, että käytännössä ero pitää päätellä muista tageista. Edellä kuvatuista path/track-osio on suht helposti irrotettavissa, mutta mtb:scalettomat footwayt on tuossa tyylitiedostossa leivottu varsin kiinteästi muiden tiemääritelmien kylkeen.

harald
09.12.2019, 18.37
Saako noita karttoja muulla tavalla auki kuin Garminin ostamalla, tai selaimella?

T_Kn
10.12.2019, 08.59
Ainakin Oruxmaps androidille (https://www.oruxmaps.com/cs/en/) osaa sekä avata Garminille tehdyn karttatiedoston että lukea linkistä samoja karttatiiliä kuin selainversio. Lisäksi bikemap-verkkosivu toimii puhelimellakin varsin hyvin, joskaan itse en ole seurantaa testannut liikkuessa.

Antza44
10.12.2019, 14.22
Oruxmaps avaa jännästi online karttana minusta oikei ja näkymä fiksu, kun taas offlinenä näkymäon ala-arvoinen. Oisaiskohan tuo avata tuon http://kartat.hylly.org/ open mapin ja tämän samaan aikaan päälekkäin, niin kuin Garminit? Itse jotenkin kaipaan pohjaan korkeuskäyrä ym tietojakin.

JackOja
10.12.2019, 14.24
^Kyllä Oruxmapisissa voi laittaa kaksi karttaa päällekkäin.

Antza44
10.12.2019, 16.39
^Kyllä Oruxmapisissa voi laittaa kaksi karttaa päällekkäin.Kerro ihmeessä kuinka, kun ei ole vielä osunut silmään vaikka heskelinkin asetusta?

JackOja
10.12.2019, 18.17
^tjaa... se mahdollisuus olikin online-kartoille, manuaali (https://www.oruxmaps.com/oruxmapsmanual_fi.pdf), sivu 14.

kaakku
10.12.2019, 20.45
Konkareita tarvittaisiin kartoitus ja luokittelupuuhiin, miten ois jacques? Löytyiskö tietoa muille jaettavaksi?

artzi
11.12.2019, 19.53
^tjaa... se mahdollisuus olikin online-kartoille, manuaali (https://www.oruxmaps.com/oruxmapsmanual_fi.pdf), sivu 14.

Älä peru... olit ihan oikeassa... manuel ei ole ehtinyt perässä kehityksessä...

https://i.ibb.co/1fcc02X/Screenshot-20191211-183351.png (https://ibb.co/0j55nJ9)
https://i.ibb.co/CzgDSZG/kartat.png (https://ibb.co/Ns5bGPB)

Peruskartta, Openandromaps (se on paras openstreetmap-versio mitä tiedän) ja sitten molemmat, Maastokartta päällä 50% läpinäkyvänä. Molemmat offline-kartat kun päivittää kerran vuodessa niin pärjää hyvin. Me like.

MAS
11.12.2019, 20.25
Molemmat offline-kartat kun päivittää kerran vuodessa niin pärjää hyvin. Me like.

Hyvä vaihtoehto olosuhteisiin jossa ei mobiilidata liiku metsikössä. Me not like että ei ole ajantasaisia karttatietoja kun OSM:ään tulee uutta polkua tiuhaan tahtiin ja vanhojen luokitukset päivittyy (esim. metsätyöt yms.) lähes päivittäin silloin kun on aktiivisia kartoittajia alueella.

Bikemap on tosiaan ok mobiilissakin, erityisesti jos sen tallettaa puhelimen kotisivulle. Lokaatiopalvelu toimii kelvosti Androidissa, iPhone on selvästi kitsaampi siinä miten hyvin ja nopeasti se päivittää lokaatiotiedon kun puhelimen näyttö välillä sammuu ja sen käynnistää uudestaan.

Jos haluaa käyttää karttaohjelmaa kuten Oruxmaps tms. niin Bikemapin käyttämiä karttatiilipalvelimia voi käyttää myös niissä:
- 3D MTB Map eli MTB Map + vinovalovarjoste + AntMap maastokartta päällekkäin sommiteltuna: https://apil.finomena.fi/d3-mtbmap-proxy/3d/{z}/{x}/{y}@2x.png (@2x voi ottaa pois jos ei haluan isoja korkean resoluution tiiliä ja png voi korvata webp jos karttaohjelma tukee modernia hyvin kompressoivaa kuvaformaattia "webp")
- MTB Map: https://arpotechno.finomena.fi/tiles@2x/{z}/{x}/{y}.png
- AntMap maastokartta: https://wmts.mapant.fi/wmts_EPSG3857.php?z={z}&x={x}&y={y}
- AntMap maastokartta pelkät korkeuskäyrät: https://wmts.mapant.fi/wmts_EPSG3857.php?z={z}&x={x}&y={y}&style=contours

Kaksi ekaa tulee Bikemapin tiilipalvelimilta, AntMap taas www.mapant.fi (http://www.mapant.fi) projektista / palvelimelta.

MAS
11.12.2019, 20.33
Ainakin Teivaalanharjulla päin oli viime käynnillä jonkin verran usean metrin levyistä latupohjaa pathina/footwaynä, esim.: https://www.openstreetmap.org/way/208600461. Tuossa tosin ei ole leveystagia, enkä paikan päältä mittoja muista enää, mutta jos on luisteluhiihdolle pohjat niin tuskin ihan peuranpolku kyseessä. Samaa ongelmaa esiintyi ainakin Kaupin suunnilla aikanaan, mutta siellä taitaa olla tilanne hiukka parantunut. Suolijärvellä näkyisi yhä olevan 3-metrinen pyöräilyn s footway myös.

Esimerkki leveyden huomioivasta viivanmäärittelystä löytyy täältä https://github.com/TapioKn/MTB-kartta_Mapnik_styles/blob/master/MTB-kartta_full/paths_and_tracks.mss riveiltä 62–106. Tarkemmin ottaen '[type='track'],[width>=2.0]', minkä perusteella kartalle piirtyy trackin pitkä katkoviiva jos väylän tyyppi on track TAI leveys on vähintään kaksi metriä (autotiet ym. on rajattu pois jo ennen tuota tarkistusta). Kaikki footwayt/pathit/footpathit piirretään tuossa tyylissä patheina jos niillä on mtb:scale-tagi eikä pyöräilyä ole kielletty.

Samassa repossa on myös roads.mss (https://github.com/TapioKn/MTB-kartta_Mapnik_styles/blob/master/MTB-kartta_full/roads.mss), jossa on määritelty footwayn piirtäminen silloin, kun sillä ei ole mtb:scalea. Tällöin, jos footwaylla ei ole myöskään pyöräilyä kieltävää merkkiä, piirtyy se punaisella katkoviivalla erottuakseen patheista, jotka ovat ensisijaisesti metsäpolkuja ymv. Jos footwaylla pyöräily on kielletty (bicycle=no/access=no/access=private), eli kyseessä on todella jalkakäytävä tai sinne ei muutoin sovi mennä, piirtyy se punaisella pisteviivalla. Tuossa (https://tapiokn.github.io/MTB-kartta_Mapnik_styles/) näkyy kyseiset viivatyylit käytännössä, kun on hieman monimutkainen sanoin selittää.

Kuten koodeista näkyy, siltojen ja tunnelien jne. kanssa näistä määritelitanioista tulee kohtuullisen pitkiä eri yhdistelmien kattamiseksi... etenkin, koska pathia ja footwayta on karttadatassa käytetty niin kirjavasti, että käytännössä ero pitää päätellä muista tageista. Edellä kuvatuista path/track-osio on suht helposti irrotettavissa, mutta mtb:scalettomat footwayt on tuossa tyylitiedostossa leivottu varsin kiinteästi muiden tiemääritelmien kylkeen.

Bikemapin karttatyyli elää repossa https://github.com/MaRaSu/openstreetmap-carto/tree/pkk_summer (huom. branch pkk_summer eikä master!) Jos Tapio ehtisit sitä vastaan tehdä pull requestin niin voisi olla nopein tapa saada halutut muutokset ja myös jatkossa kehittää karttatyyliä eteenpäin.

Lare
22.12.2019, 15.52
Mulla olis Sipoonkorven itäpuolelle reitti, mutta ei aikaa/motivaatiota opiskella sen kartalle lisäämistä. Voin lähettää sen jos joku haluaa sen askarrella kartalle. Hältingträsk-Puroniitty ja Ängskulla-Byträsk välille

Antza44
23.12.2019, 15.14
Hyvä vaihtoehto olosuhteisiin jossa ei mobiilidata liiku metsikössä. Me not like että ei ole ajantasaisia karttatietoja kun OSM:ään tulee uutta polkua tiuhaan tahtiin ja vanhojen luokitukset päivittyy (esim. metsätyöt yms.) lähes päivittäin silloin kun on aktiivisia kartoittajia alueella.

Bikemap on tosiaan ok mobiilissakin, erityisesti jos sen tallettaa puhelimen kotisivulle. Lokaatiopalvelu toimii kelvosti Androidissa, iPhone on selvästi kitsaampi siinä miten hyvin ja nopeasti se päivittää lokaatiotiedon kun puhelimen näyttö välillä sammuu ja sen käynnistää uudestaan.

Jos haluaa käyttää karttaohjelmaa kuten Oruxmaps tms. niin Bikemapin käyttämiä karttatiilipalvelimia voi käyttää myös niissä:
- 3D MTB Map eli MTB Map + vinovalovarjoste + AntMap maastokartta päällekkäin sommiteltuna: https://apil.finomena.fi/d3-mtbmap-proxy/3d/{z}/{x}/{y}@2x.png (@2x voi ottaa pois jos ei haluan isoja korkean resoluution tiiliä ja png voi korvata webp jos karttaohjelma tukee modernia hyvin kompressoivaa kuvaformaattia "webp")
- MTB Map: https://arpotechno.finomena.fi/tiles@2x/{z}/{x}/{y}.png
- AntMap maastokartta: https://wmts.mapant.fi/wmts_EPSG3857.php?z={z}&x={x}&y={y}
- AntMap maastokartta pelkät korkeuskäyrät: https://wmts.mapant.fi/wmts_EPSG3857.php?z={z}&x={x}&y={y}&style=contours

Kaksi ekaa tulee Bikemapin tiilipalvelimilta, AntMap taas www.mapant.fi (http://www.mapant.fi) projektista / palvelimelta.Olikohan nuo osoitteet oikein vai enkö minä nyt vaan osaa lisätä niitä Oruxmapsiin?
Tuohon tyyliin koitin https://myrtillus.github.io/MTB-kartta_garminiin.html, vaihdoin vaan osoitteet, nimet ja uid. Valikkoon kyllä tulee, mutta kartat ei lataudu.

Selain taitaa heitellä merkit erilaisiksi...

MAS
23.12.2019, 19.56
Olikohan nuo osoitteet oikein vai enkö minä nyt vaan osaa lisätä niitä Oruxmapsiin?
Tuohon tyyliin koitin https://myrtillus.github.io/MTB-kartta_garminiin.html, vaihdoin vaan osoitteet, nimet ja uid. Valikkoon kyllä tulee, mutta kartat ei lataudu.

Selain taitaa heitellä merkit erilaisiksi...

Tuossa alla alkuosa mitä laitoin Oruxmapsin konfis-tiedostoon (huom. Foorumi syö noista sisennykset). Pelitti ok. Oruxmaps kuten toinen kokeilemani Android appis OsmAnd ei kumpikaan osaa retina / high res tiiliä. Oruxmaps tekee sen itse hakemalla nelinkertaisen määrän tiiliä, tehoton ja ruma renderointi (vrt. Bikemap mobiilissa tai sellainen karttaohjelma joka osaa retina-tiilet), mutta toimiihan se. Tietääkö joku fiksumman ilmaisen tai halvan karttaohjelman Androidiin?

<onlinemapsource uid="467">
<name>MTB 3D Map</name>
<url><![CDATA[https://apil.finomena.fi/d3-mtbmap-proxy/3d/{$z}/{$x}/{$y}.png]]></url>
<website><![CDATA[<a href="https://bikemap.finomena.fi">Bikemap</a>]]></website>
<minzoom>0</minzoom>
<maxzoom>18</maxzoom>
<projection>MERCATORESFERICA</projection>
<servers></servers>

MRe
23.12.2019, 20.17
Mulla olis Sipoonkorven itäpuolelle reitti, mutta ei aikaa/motivaatiota opiskella sen kartalle lisäämistä. Voin lähettää sen jos joku haluaa sen askarrella kartalle. Hältingträsk-Puroniitty ja Ängskulla-Byträsk välille
Joo, mä olen myös yrittänyt päästä tuohon sisälle, mutta kovin hankalalta tuntuu... ehkä jos olisi enemmän aikaa käyttää.

MAS
24.12.2019, 09.58

Vilpitön pyrkimys näillä "for dummies" ohjeilla on ollut tehdä tuosta mahdollisimman helppoa jotta useampi innostuisi polkutalkoihin. Toisten puolesta polkujen lisäily kun on vähän arpapeliä jos ei ole itse ollut paikalla todentamassa minkälaisia polkuja, kuinka paljon gps-jälkeen voi luottaa jne. OSM:n kanssa alussa hyvinkin tuntuu että systeemi on hyvin monimutkainen lukemattomine ohjeineen ja sääntöineen, ja OSM editorin käyttöliittymä on täynnä outoja termejä. Mutta kun tuosta pykälästä pääsee ylitse niin huomaa että polkujen lisäilyyn & kategorisointiin ei montaa asiaa tarvitse tietää ja itse editointi on suhteellisen nopeata & yksinkertaista.

Jos avaatte vähän mihin vaiheeseen homma teillä tökännyt niin katsotaan josko ohjeistus auttaisi eteenpäin.

MRe
24.12.2019, 10.27
^Katsotaan jos ehdin tässä loman aikana istumaan alas ihan ajatuksella. Kun nyt on taas Borderlands 3:kin pelattu tappiin asti ja seuraavaa DLC:tä odotellessa.

harald
24.12.2019, 13.43
Minulla tökkii että miten saisi kartat käyttöön. Saako niitä esim ridewithgpsään

MAS
25.12.2019, 09.33
Minulla tökkii että miten saisi kartat käyttöön. Saako niitä esim ridewithgpsään

Verkkoselaimeen niin pc:ssä, padissa kuin puhelimessa: https://bikemap.finomena.fi. Näkyy niin kartat kun voi rakentaa reitit. Garminiin saa ladattua kartat: https://myrtillus.github.io/MTB-kartta_garminiin.html. Noilla pääsee alkuun. Jos on tarve tai halu käyttää jotain tiettyä sovellusta niin sitten vaatii enemmän tai vähemmän osaamista & näpertämistä jos on ylipäätään mahdollista. Ridewithgps taitaa olla yksi näistä sovelluksista joissa on muutama oma kartta ja muita ei voi käyttää.

harald
25.12.2019, 16.02
Tämä säätämisen tarve on juuri se kynnys. Android on tarvittaessa tangolla kun pitää löytää uusia reittejä. Selain ehkä toimisi, mutta tarkkuus ei ole yhtä hyvä ja näyttö sammuu koko ajan.

Garminia pyöräkäyttöön minulla ei ole.

harald
25.12.2019, 16.06
Tuo ridewithgps käyttää openstreetmappia myös. Onko finomena sitten vain oma layer sen päällä, vai meneekö lisäykset openstreetmapin kantaan?

https://ridewithgps.com/help/switching-map-styles

MAS
25.12.2019, 20.03

Androidiin OsmAnd-karttaohjelmaan saa nuo MTB-kartat kohtuu kivuttomasti, lisää vain kartan URL:in online-karttojen listan jatkoksi. OruxMapsiin joutuu askartelemaan enemmän kuten ylläolevasta keskustelusta käy ilmi, siihen joutui käyttämään muutaman minuutin enemmän. Täytyypä katsoa saisiko Bikemapin osalta Androidissa pidettyä näytön päällä kuten osa appseista tekee, tuo on kieltämättä käyttökelpoinen sekä pyöräillessä kun puhelin tangossa että myös polkujuoksussa kun on rukkaset ollut kädessä joilla ei saa näyttöä aktivoitua.

Tismalleen sama Openstreetmap-tietokanta on tosiaan käytössä sekä Ridewithgps että Bikemap, mutta ns. karttatyyli määrittelee miten OSM-tietokannan data piirretään kartaksi. Suurin osa yleiskäyttöön tehdyistä karttatyyleistä kuten nuo mitkä tarjolla Ridewithgps eivät hyödynnä mtb:scale tageja (eikä muutamia muitakaan) joita käytetään polkujen värikoodaukseen.

Marsusram
25.12.2019, 21.34
Mulla olis Sipoonkorven itäpuolelle reitti, mutta ei aikaa/motivaatiota opiskella sen kartalle lisäämistä. Voin lähettää sen jos joku haluaa sen askarrella kartalle. Hältingträsk-Puroniitty ja Ängskulla-Byträsk välille
Byträskin päätä päivitetty.
Onhan tuo hankalaa parin GPS trackin perusteella piirrellä kun ei ole Mapant karttaa alla jotta saisi tarkemmin.
Täytyy vielä käydä pätkä suota merkitsemässä kun keksii oikean tagin.

MAS
25.12.2019, 23.10

Jos käytit OSM iD-editoria niin siihen saa kyllä Mapantin pohjaksi. Oikealta laidasta valkkaa Background settings ikoni ja sen alta Backgrounds kohta custom johon tästä viestiketjusta hieman ylempää Mapantin tiilipalvelimen URL. Display Options samasta valikosta voi säädellä hieman kirkkautta yms. alemmas niin OSM-data näkyy paremmin.

Poluilla märät pätkät kannattaa merkitä tägillä: "surface=mud" niin MTB-karttatyyli renderoi yhtenäisellä tavalla.

Marsusram
02.01.2020, 00.31
Välipäivien lentsussa napsuttelin joitakin lisäyksiä. MAPant -pohjan kanssa homma helpottuu huomattavasti. (Bikemap ei päivity.)
Yksi harmittava ominaisuus editorissa on se kun kun snap-in tahtoo tarttua mihin tahansa rajakohteeseen, joka sattuu pisteen lähelle. Pitää sitten erikseen irrottaa, ettei siirrä rajoja kun polkua korjailee. Enemmän zoomaamalla onnistuu välttämään viivoja.
Aikaisemmista merkinnöistä joutuu tulkitsemaan, miten ne ovat kartalle päätyneet. Kalkkiruukin luontopolkukin oli vielä vanhaa reittiä Yrjölästä laavulle päin. Piirsin nykyisen reitin vanhan rinnalle, samoin kuin ennen portaita Högbergetille päin.
Osa taas on karkeasti piirreltyjä, vaativat korjailua, ja osa sellaisia, joita en muista nähneeni luonnossa, mitä lie tarkoittavat. Täytyy kai käydä erikseen tarkistamassa onko siellä mitään.
Olisi hyvä myös tietää onko joku polku merkitty yhden GPS -jäljen perusteella, vai onko tarkempaa referenssiä. Omiakaan ei kaikkia viitsi merkitä kun ei ole tarkkaa jälkeä tallessa.
Välillä on näköjään piirretty lenkin GPS -jälki yhtenä polkuna, vaikka reittiin sisältyy osia monista eri poluista.
Latupohjien kohdalla on yleensä kesäisin polku, mutta ominaisuuksien yhdistäminen ei onnistu, joten täytynee piirtää erikseen päällekkäin? Latupohjan merkinnän alle jäävää polkua ei näe editorissa.

JackOja
02.01.2020, 10.54
Juuri nuo marsun mainitsemat asiat pitävät minut yleensä kaukana tälläisistä yhteisöllisistä tiedonkeruuhankkeista. Muutama yli-innokas ja huolimaton sählääjä pilaa koko homman.

Myrtillus
02.01.2020, 12.48
Juuri nuo marsun mainitsemat asiat pitävät minut yleensä kaukana tälläisistä yhteisöllisistä tiedonkeruuhankkeista. Muutama yli-innokas ja huolimaton sählääjä pilaa koko homman.

Yli-innokkailla no myös tapana kyllästyä nopeasti, joten maailma ei ole vielä pilalla :-) Toisaalta avoin keskustelu kartoituspolitiikoista johtaa alkukankeuksien jälkeen hyvään lopputulokseen.
JOSM editorilla ainakin näkee hyvin myös kaikkien elementtien editointihistorian (tekijät, ajankohdat ja mitä muutettu). Näin ollen ns. juostenkustujen lisäysten perään voi myös kysellä merkinnän tehneeltä henkilöltä. Rakentavassa hengessä käydyt keskustelut johtavat yleensä positiivisiin muutoksiin.

Myrtillus
02.01.2020, 13.04
Latupohjien kohdalla on yleensä kesäisin polku, mutta ominaisuuksien yhdistäminen ei onnistu, joten täytynee piirtää erikseen päällekkäin? Latupohjan merkinnän alle jäävää polkua ei näe editorissa.

Tuo lausahdus meni vähän ohi ja päällekkäisten viivojen piirtäminen kuulostaa pahalle. Tampereella latupohjat on tägätty esim. seuraavasti:

highway=track
mtb:scale=0
mtb:winter=-1
piste:difficulty=intermediate
piste:grooming=classic+skating
piste:oneway=yes
piste:priority=2
piste:type=nordic
tracktype=grade4

Tuloksena leveä katkoviiva, vihreä värjäys ja talvirenderöinnissä menee rastit päälle.

Ikuisuuskeskustelu on sitten se, että onko kyseessä footway vai track... oman mielipiteen mukaan jalkakäytällä harvemmin ajellaan tampparilla :-). Muilla tägeillä sitten kerrotaan, että kyseessä ei ole moottoriajoneuvoliikenteelle sallittu väylä.

Path ja track keskusteluun helpottaa ehkä se, että path on ns. yksi-urainen polku (single track...auts track sana) ja trackilla mahtuu tarpeen tulleen liikkumaan ajoneuvoilla, joissa on renkaita kahdessa dimensiossa ja yleensä vielä vähintään pari metriä toisistaan erillään sivusuunnassa (auto, traktori, maastoauto, metsäkone).
https://wiki.openstreetmap.org/wiki/Tag:highway%3Dfootway
https://wiki.openstreetmap.org/wiki/Tag:highway%3Dtrack

tikola
23.01.2020, 17.40
Done - ensimmäinen muokkaus tehty ja huomenna jännätään löytyykö se sieltä. Iso peukku tälle, koska näin karttaihmisenä sanoisin, että tämä OpenStreetMap on se fiksuin alusta tällaiseen joukkoistettuun kartantuotantoon. Se on jopa niin hyvä, että joillain väkirikkailla alueilla, joissa on paljon sopivaa tekniikkataustaista ihmistä (esim. Helsingin keskusta) se peittoaa viranomaisten tekemät kartat. Olennainen juttu siinä on se, että se on niin laajasti lyönyt läpi, että voisi kuvitella datan säilyvän ja olevan muokattavissa ikuisesti. Sen ei pitäisi kadota netistä, jonkin yksittäisen aktivistin kadotessa vaan kaikki nyt tehty työ säilyy ja on muokattavissa tulevaisuudessakin.

Ainoa askarruttava asia oli muokkauksessani se, että mtb:scale tägin lisäksi laitoin polulle bicycle=yes, koska minusta se oli hiekkatien tasoisena urana lähes pyörätien tasoinen ura samaan tapaan kuin keskuspuiston isommat urat.

Marsusram
23.01.2020, 20.18

En käytä tuota bicycle=yes/no kuin silloin kun viitsii merkitä onko sallittua tai ei Suomen lainsäädännön ja jokamiehenoikeuksien kannalta. "Discouraged" silloin kun pyöräily on muuten vältettävää.
Jos sitä käytetään ajokelpoisuuden mittarina, niin menee liikaa tulkinnaksi.

Olisikohan eka tonni jo täynnä kun kuukauden ajan olen noita naksutellut.
Onneksi tuo polkuluokitus käy kohtalaisesti yksiin pyöräsuunnistusmerkintöjen kanssa, että ei kovin paljoa tule ongelmia tulkita. Katkoviiva = 1, pisteviiva=2, .. ,Trail_visibility=intermediate voi lisätä silloin kun on heikosti erottuva ura.
Eniten ongelmia on muiden tekemien merkintöjen ja omien sovittamisessa yhteen.

tikola
23.01.2020, 22.40
En käytä tuota bicycle=yes/no kuin silloin kun viitsii merkitä onko sallittua tai ei Suomen lainsäädännön ja jokamiehenoikeuksien kannalta. "Discouraged" silloin kun pyöräily on muuten vältettävää.

Tässä tapauksessa tuota pystyi helposti käyttämään, koska ura oli käytännössä keskuspuiston pyöräteiden tasoinen vaikka sitä ei varsinaisesti liikennemerkeillä sellaiseksi kuvatakkaan. Lähinnä jäi askarruttamaan tarjoako se tuota sitten joskus jollekulle jossain reittihaussa, jossa pyydetään nopeinta pyöräreittiä pisteiden A ja B välillä. Mutta katselen sitä huomenissa MTB kartalta ja teen korjauksia, jos se ei silmääni miellytä.

tikola
31.01.2020, 13.40
Itse asiassa tuo bicycle=yes oli huono, koska se ei vaikuttanut mihinkään. Perus kevyenliikenteenväylä/ulkoilutie kannattaa merkata bicycle=designated foot=designated vaikka aina ei ihan yksiselitteistä liikennemerkkiä aiheesta olisikaan. Tällä ne näyttäytyvät sinisinä pyöräteinä finomena kartassa ja open street mapissa esiintyvät yhdistettynä pyörä ja kävelytienä - joka lienee se paras totuus. Bicycle=yes ei vaikuta tähän MTB karttaan graafisesti mitenkään ja sitäkautta tietona aika turha. Ehkä enemmänkin soveltuisi tilanteeseen, jossa metsäpolku soveltuu myös normipyörälle ja siten mtb:scale=0 on aika sama asia kuin bicycle=yes.

Eli tällä koodauksella kaikki siniset pyörätiet ovat maastopyörälle kelvollisia ja sitten tuo vihreä,keltainen, punainen koodaus koskee vain niitä oikeita metsäpolkuja, joita ei ole koskaan pyörätieksi rakennettu.

Marsusram
06.02.2020, 00.18
Alkaa Leppävaara olla kohta jo täynnä, mihinkähän suuntaan sitä seuraavaksi lähtisi.

tikola
13.02.2020, 11.43
Alkaa Leppävaara olla kohta jo täynnä, mihinkähän suuntaan sitä seuraavaksi lähtisi.

Helsingin keskuspuistoon - appiukko kaipaa tietoa mistä ajaa maastopyörällään geokätköille.

Sellainen palaute sinun ansiokkaasta työstä, että varo paikkoja, joissa GPS jälki melkein risteää olemassaolevan polun kanssa. On ehkä parempi antaa mahdollisimman usein olemassaoleville OSM poluille mtb:scale tageja tuoda vain erittäin harkiten uusia polkuja GPS:llä. Minusta ei ole niin nuukaa onko polun muoto täsmälleen oikein, kunhan risteyspisteet ovat mahdollisimman hyvin kohdillaan ja oikean muotoisia. Korjailin sinun jäljiltä jotain nurkkia Leinelässä, jossa polut melkein ristesivät ja se melkein risteäminen rikkoo reitityksiä. Eli uuden polun pitää lähtökohtaiseti alkaa ja loppua jostain toisesta polusta/tiestä/urasta, siten että nillä on joku yhteinen piste. Visuaalisestihan sillä ei ole mitään väliä, jos siellä on pieni rako, mutta konereititykset pienikin rako rikkoo ja aiheuttaa ongelmia OSM datan eheyteen.

Tästä esimerkkinä muinainen autonavigaattoreissa ollut vika, jossa Helsinki-Tampere välillä Iittalassa navigaattorit kehottivat siirtymään pois moottoritieltä ja seuraavassa rampissa takasin. Tielaitoksen tieviivassa oli moottoritiellä joku olematon katko, joka oli kaikunut aika moneen navigaattorivalmistajan dataan.....mutta se oli 90 lukua se :-)

Marsusram
13.02.2020, 12.24
Leinelä oli vielä kesken, kun siellä ei ollut noita uusia rakennettuja ulkoilureittejä vielä kukaan merkinnyt ja niiden lisäyksen jälkeen vanhojen ja uusien yhteensovittaminen vaatii lisätarkistuksia. Osa vanhoista OSM poluista on kadonnut ja osa muuttunut, täytyy hieroa uudestaan kohdalleen. Ilolan puolen hiihtobaanastakin tuli vain osa laitettua kohdalleen.

Helsingin keskuspuistoa ajavat muut aktiivisemmin, eiköhän sieltä löydy tekijöitä.
Taidan levittää Vantaan ja Espoon suuntiin..

tikola
13.02.2020, 20.37

Minä korjailin sitä Ilolan ABC:n nurkkaa juuri noiden vanhojen polkujen ja latuverkon osalta, kun ajoin siitä ohi. Se on nyt aika totuudenmukainen mutta ei vielä kovin kattava. Jos intoa on tännepäin niin Mätäkivenmäki on sellainen maastopyöräilijän paratiisi, että se olisi hyvä saada kattavammaksi. Itse liikun enemmän Kuusijärven nurkilla.

Keskuspuistosta olen hieman eri mieltä - ainakaan se runsaampi ajajamäärä ei ole generoitunut polkuluokituksiksi. Pyörätiet löytyvät, mutta muuten yllättävän vähän värejä siellä.

MAS
15.02.2020, 09.56
....Keskuspuistosta olen hieman eri mieltä - ainakaan se runsaampi ajajamäärä ei ole generoitunut polkuluokituksiksi. Pyörätiet löytyvät, mutta muuten yllättävän vähän värejä siellä.

Helsingin Keskuspuistossa ei tosiaan "väriä" liiemmin ollut ennen kuin joitakin merkintöjä tein syksyllä. Itse kun en sielläpäin asu vaan hyödynsin vain mahdollisuuksia työmatkojen ohessa siellä ajamiseen ja niiden jäljiltä kartan täydentämiseen. Samaa mieltä että siellä olisi kyllä hyvää työsarkaa jollekin joka osaisi ainakin parhaat polut värikoodata muiden iloksi. Polkujahan siellä tosiaan risteilee jopa siinä määrin että harkintaa vaaditaan aika paljon mitä edes kannattaa merkitä uusina polkuina OSM:ään jotta ei mene liian sotkuisaksi.

tikola
16.02.2020, 10.33
harkintaa vaaditaan aika paljon mitä edes kannattaa merkitä uusina polkuina OSM:ään jotta ei mene liian sotkuisaksi.

Juuri näin, eli ensin kaikille jo olemassaoleville poluille väri ja sitten todella kovaa harkintaa kannattaako lisäpolkuja merkata vai ei. Itse en ole vielä yhtään uutta polkua lisännyt vaan ihan vain tägejä lisää olemassaoleville poluille.

Marsusram
06.03.2020, 01.00
Ihmetyttää kun paikoin on julkisille maastopoluille laitetty käyttöoikeus bicycle="no", vaikka OSM selitteessä tuolle tagille kerrotaan että se on "legal" ominaisuus.
Eli jos jokamiehenoikeudella saa ajella, niin ei pitäisi bicycle="no" käyttää.
Jos polulla ajo on laillisesti sallittua, mutta ei (maasto)pyöräilyyn jostain syystä sovellu, niin sitten pitäisi olla käytössä joku muu tagi.
Bikemap ei onneksi taida tuota noteerata.

MAS
06.03.2020, 09.01

Bikemapin karttatyyli = vain hieman viritetty Myrtilluksen karttatyyli (hän aloitti koko tämä mtb-karttajutun Suomessa) ei muistaakseni tuosta taida välittää. Mutta Bikemapin reitityskone kyllä hylkii noita nykyisellä konfiguraatiolla eli ne kannattaa korjata. Jos huonoon soveltuvuuteen peruste on liika teknisyys niin siihenhän juuri mtb:scale on tehty. Jos joku noita koodaa "väärin" systemaattisesti jollakin alueella niin kannattaa lähettää OSM:n kautta kys. henkilölle ystävällinen viesti kysymyksen muodossa (historia-tiedoista löytää tiedon kuka nämä editit on tehnyt), useimmiten nämä tulkintakysymykset mitä tägejä käytetään mihinkin ratkeaa pienellä jutustelulla.

Myrtillus
06.03.2020, 21.27
Jos polulla ajo on laillisesti sallittua, mutta ei (maasto)pyöräilyyn jostain syystä sovellu, niin sitten pitäisi olla käytössä joku muu tagi.
Bikemap ei onneksi taida tuota noteerata.

Tuo on hoidettu sillä, että omin luvin laajennettiin mtb:scale käsitettä siten, että -1 tarkoittaa:

- soveltumatonta, esim. älytön kivikko, pusikko tai hakkuuaukko oksineen
- laitonta, esim piha-alueet tai muut sellaiset, joilla ei jokamiehenoikeuksilla ole luvallista liikkua
- tai hyvän tavan vastaista polkua, esim., joku maanomistaja on esittänyt asiallisen ja hyvän perusteen sille, että polulla ei liikuttaisi. Näissä tapauksissa on keksitty yhteistyössä jokin kaikkia tyydyttävä ratkaisu asiaan ja tehty esim. uusi kiertopolku.

kaakku
10.03.2020, 19.05
No niin, aloitetaanpa keskustelu aiheesta kuinka saada polkukartta garminiin. Minulla ei ole hajuakaan miten nuo tiedostot luodaan ja kuinka iso alue on yhteen tiedostoon järkevä ympätä. Myrtillus, osaatko hieman avata meille kuolevaisille tätä aihetta?

Myrtillus
10.03.2020, 22.29

Moro, tässä lyhyt oppimäärä, jonka pohjalta kehkeytynee lisää kysymyksiä.

Kaasalaisen Tapio (T_Kn (https://www.fillarifoorumi.fi/forum/member.php?53614-T_Kn) ) on perehtynyt Garmin karttojen tyylien tekemiseen ja värkännyt tarvittavat tyylitiedostos. Joten kysymykset sen osalta hänelle, itse en tiedä siitä juuri mitään.
Varsinainen karttojen generointi olemassa olevalla koodipohjalla tapahtuu seuraavilla stepeillä.

- Ladataan OSM API:n kautta varsinainen karttamateriaali halutulta alueelta
- Ajetaan karttamateriaali splitter.jar softan lävitse, joka käytännössä paloittelee datan pienempiin osiin varsinaista kartan generointia varten
- Muodostetaan img tiedosto mkgmap.jar palikalla

Tarvittavat koodit ja Docker kontti löytyy tuolta:
https://github.com/Myrtillus/docker_garmin_maps

Käytännön stepit siis seuraavat, jos haluat generoida kartat omalla koneella.

- asenna docker alusta
- kloonaa github repsikka omalle koneelle
- repsikkaan ei ole sisällytetty muutamaa isoa tiedostoa, jotka täytyy latailla netin uumenista. Ohjeet tiedostossa "aaa_ohjeita.txt"
- muokkaa Garmin_OSM_TK_maps/generate_map_tampere.sh (https://github.com/Myrtillus/docker_garmin_maps/blob/master/Garmin_OSM_TK_maps/generate_map_tampere.sh) tiedostosta mieleinen (muokkaa ladattava alue, nimi muutoksia jne)
- buildaa kontti ohjeen mukaan
- aja kontti ohjeen mukaan, vaihtele levymountit yms. kohdilleen ajoympäristön mukaisesti.

Eli jos Docker kontit ovat etäisesti tuttuja, niin oheiselle ohjeella pitäisi saada kartta aikaiseksi. Jos kontit eivät ole tuttuja, niin googlettamalla varmaankin muutamassa tunnissa homma rokkaa.

p.s. ainiin, Tampereelta on tulpat vedetty kaikista suurista vesistöistä tällä hetkellä (eli vesialueet eivät näy kartalla). Syy tuntematon, mutta veikkaisin osm- dataa, mikä ladataan netistä. Tyyleihin ei ole koskettu.

Myrtillus
12.03.2020, 00.43
Vedet on saatu palautettu Tampereen seudulle ja varmaankin arvokkaita havaintoja myös PK-seudun kartan laskijoille ... eli kurkatkaa Tampereen ketjuun.

JackOja
12.03.2020, 08.18
Ylläpidolle kysymys:
Miksi tämä topic ei ole ylöskiinnitetty "pysyvä aihe", niinkuin Tampereen vastaava tai jälki.fi-mainos.

MAS
12.03.2020, 19.18
Ylläpidolle kysymys:
Miksi tämä topic ei ole ylöskiinnitetty "pysyvä aihe", niinkuin Tampereen vastaava tai jälki.fi-mainos.

Vai olisiko parempi yhdistää nämä kaksi aihetta uudeksi aiheeksi, keskusteluissa on kuitenkin kaikkia kartoittajia & kartan hyödyntäjiä kiinnostavia asioita suhteellisen iso osuus suhteessa puhtaasti paikallisiin asioihin.

Myrtillus
12.03.2020, 19.22
Vai olisiko parempi yhdistää nämä kaksi aihetta uudeksi aiheeksi, keskusteluissa on kuitenkin kaikkia kartoittajia & kartan hyödyntäjiä kiinnostavia asioita suhteellisen iso osuus suhteessa puhtaasti paikallisiin asioihin.Voisi olla paikallaan. Mansen maantieteelliset jutut siirtyneet jo enemmän facen maastoon polje ryhmään.

Sent from my Nokia 8.1 using Tapatalk

Pexxi
12.03.2020, 20.00
Voisi olla paikallaan. Mansen maantieteelliset jutut siirtyneet jo enemmän facen maastoon polje ryhmään.

Sent from my Nokia 8.1 using TapatalkToivottavasti eivät siirry kokonaan kun se on kyllä semmoinen viidakko ettei sieltä löydä mitään. Ja vaikka täälläkin kysytään samoja asioita pari kolme kertaa vuodessa niin siellä kerran viikossa jos edes riittää. Muutenhan toi on ihan suht asiallinen ryhmä ja sopii kyllä joihinkin asioihin paremmin.

kaakku
12.03.2020, 22.51
Moro, tässä lyhyt oppimäärä, jonka pohjalta kehkeytynee lisää kysymyksiä.
https://i.kym-cdn.com/photos/images/newsfeed/000/217/040/48ACD.png?1323900430

En ymmärtänyt myrtsikän viestistä mitään mutta jos joku urhoollinen koodaa meille pk-seudun polut garminiin, niin tarjoan olutta / otan osaa kolehtiin.

Myrtillus
13.03.2020, 01.01

Coronalaatikon toivossa laskeskelin PK-seudun karttoja testimielessä¤. Ei ole helppoa se etelän elämäkään... Suomenlahden vedet ovat kartalla kateissa pitkälle etelään, joten mutaa on paaaaljon ennen kuin avovesi alkaa.

MAS
23.03.2020, 20.44

Merivesi on tosiaan hieman pakosalla mutta ei se ajoa haittaa kun pysyy kiinteän maan puolella. Nyt olis taas Garmin karttoja tarjolla kun tässä välissä ehti olla katkos Arpotechnon palvelimen siirryttyä eläkkeelle ja Bikemapin puolella kopinottoni ontui. Mutta kaakku ja muut kokeilemaan Bikemapin info-nappulan (siellä kartan vasemmalla laidalla keskellä) avulla info-dialogista alaosasta kun klikkaa niin pitäisi latausruutu selaimeen avata ohjeiden kera. Helsingin alueen kartta on nyt aikaisempaa isompi, mutta onko siinä nyt sitten kaikki olennaiset alueet: kertokaa te, minä naputtelen sitten kyllä uudet koordinaatit tuohon laskentaan. Jossakin kohtaa varmaan tulevat rajat vastaan karttatiedoston koossa, mutta nyt Hgin-alue on about samankokoinen tiedosto kuin Tampereen alue eikä siitä ole vielä valituksia kuulunut.

MRe
23.03.2020, 21.39
Joo, täytyy sanoa, että vaikka on 35 vuoden tausta IT-hommista ja kymmenkunta vuotta softajutuista, niin ei tämä kovin helposti aukea, että miten kartat saa Garminiin. Lisäksi vielä githubeista, dockereista ja .jar -tiedostoista puhuminen ei asiaa auta varsinkaan niille, jotka ei ole koskaan softahommissa olleet.

Käytännössä tarvitaan valmis tiedosto, jonka jokainen voi yksiertaisesti vain pudottaa omaan Garminiinsa. Tai sitten ollaan ilman. Onhan niinkin pärjätty...

MAS
23.03.2020, 21.50

Ihan vilpitön kysymys: luitko ylläolevan viestin ja siitä allaolevan kohdan?

...Mutta kaakku ja muut kokeilemaan Bikemapin info-nappulan (siellä kartan vasemmalla laidalla keskellä) avulla info-dialogista alaosasta kun klikkaa niin pitäisi latausruutu selaimeen avata ohjeiden kera....

Ja Bikemap siis https://bikemap.finomena.fi

kaakku
23.03.2020, 22.19
Kiitos ihanat mtb-karttavelhot.

Myrtillus
23.03.2020, 22.26
Vaikea laji tämä mieliksi olo [emoji23] Ensin kysytään karttalaskennan taustoja ja sen jälkeen seuraava valittaa, kun on niin monimutkaista.

Markus on nyt vääntänyt kaikki kuntoon Bikemap:n alle, joten silmä käteen ja lukemaan simppelit ohjeet mistä tiedosto löytyy.

... Ainiin sitten pitäisi vielä tietää minne se tungetaan pois auringonvalosta...no se vähän riippuu laitteesta ja onko muistikortillinen vekotin vai ei. Googlettaminen antanee apuja.

Esim Oregonissa muistikortin Garmin hakemisto on oikea paikka. Jos muistikortti on, niin ehdottomasti sinne eikä laitteen muistiin. Jos vekotin sattuu tilttaamaan, niin helpompi alustaa muistikortti uusiksi kuin ihmetellä faktoriresettiä.

Ja harjoittelut OMALLA VASTUULLA!!

Sent from my Nokia 8.1 using Tapatalk

MRe
24.03.2020, 09.21
Ihan vilpitön kysymys: luitko ylläolevan viestin ja siitä allaolevan kohdan?

...Mutta kaakku ja muut kokeilemaan Bikemapin info-nappulan (siellä kartan vasemmalla laidalla keskellä) avulla info-dialogista alaosasta kun klikkaa niin pitäisi latausruutu selaimeen avata ohjeiden kera....

Ja Bikemap siis https://bikemap.finomena.fi
Mitä ilmeisimmin en. Ilmeisesti näännyin jo sen docker-kontin alle...

MRe
24.03.2020, 09.25
Vaikea laji tämä mieliksi olo [emoji23] Ensin kysytään karttalaskennan taustoja ja sen jälkeen seuraava valittaa, kun on niin monimutkaista.
Joo, no. Se itse asiassa on. Tällä hetkellä kun aika lailla istuu koodareiden ja asiakkaan välissä, niin huomaa kuinka teknistä jargonia välillä pukkaa. Jos asiakas on joku ylilääkäri, niin ei se juuri dockereista ja java-scripteistä tiedä. Tosin jos se alkaa kertomaan, että miten umpisuolenleikkaus menee, niin veikkaan että koodari poistuu takavasemmalle, eikä puhu umpisuolesta enää mitään.

Pääasia kuitenkin että homma tuli selväksi jopa mulle. Katselin jossain välissä josko alkaisi noita reittejä tägittämään, mutta aloituskynnys tuntui sen verran korkealta, että ei sitten into riittänyt. Ehkä jos oikeasti ottaisi kupin kahvia ja tyhjentäisi mielensä, niin tuohon pääsisi sisälle.

Mutta siis kiitos niille, jotka jaksavat näitä tehdä.

MAS
25.03.2020, 10.33

Duunihommissa mennään toki maksavan asiakkaan ehdoilla, näissä harraste- & talkoohommissa eri logiikalla. Varsinkin Open Source projektien puolella huomaa ilmiön jossa osassa laadukkaitakaan projekteja ei ole juuri ollenkaan dokumentaatiota: Eikä johdu siitä että porukka ei osaisi sitä kirjoittaa, vaan siitä että projektin ympärillä olevan yhteisön ydin jolle "työtä" tehdään ei sitä tarvitse ja ympärillä olevaa laajaa ei-kontribuuttorien ryhmän palvelemista / miellyttämistä ei koeta palkitsevaksi. "Maksavan asiakkaan" roolin & asenteen ottaminen näissä talkookuvioissa ilman sitä "maksamista" (joksi myös kontribuutio projektiin lasketaan) on kovin heikosti toimiva tapa motivoida niitä jotka aikaansa käyttävät yhteiseen hyvään.

OpenStreetMap kontribuutiot ollaan pyritty tekemään mahdollisimman helpoiksi ohjeilla jotka tämän keskusteluketjun alussa, mutta kieltämättä kyllä siinä sellainen 30 - 120min paneutumisen aloituskynnys on jäljellä, IT-osaajalla veikkaisin siellä lyhyemmässä päässä. Lohdutuksena voi kyllä sanoa, että kun se ylitse pääsee niin kertakontribuutiot on yksittäisten minuuttien rupeamia ja tuovat kuitenkin hyötyä todella laajalle joukolle ihmisiä.

Myrtillus
25.03.2020, 10.44

Tampereella järkättiin vuoden 2014-2015 pari iltaa, jossa kokoonnuttiin, keskusteltiin kartoituspolitiikoista ja opastettiin uusia kädestä pitäen. Tuollaiselle voisi olla taas tilausta, mutta toki virtuaalisesti tällä kertaa. Aihepiireinä esim:

- perusperiaatteet GPX jälkien käytöstä kartoitustyössä (tarkkuus, laatu korvaa määrän jne)
- polkujen ja träkkien merkkaus periaatteet (miten tägitetään, mitkä tägit näkyvät renderöinneissä eri kartoilla jne)
- demot erilaisten sovellusten käytöstä kartan muokkaamiseen (webpohjaiset ja JOSM editori)
- advanced topics (relaatiot :-) )

tikola
26.03.2020, 10.37

Ja sille ensikertalaiselle voi tuosta huoletta pudottaa pois GPX:t, JOSMin ja relaatiot. Itsekkin voisin tuon JOSM kurssin ottaa, kun en ole sen kanssa koskaan oikein päässyt vauhtiin. Itse olen opettanut yhden eläkeläiskoirankusettajan (ja myös pyörämies) käyttämään OSM iD editoria ja antamaan olemassa oleville poluille mtb:scale=0,1,2,3 tägejä. Kyllä siinäkin monta yritystä ja erehdystä oli, mutta kyllä tuon kuka tahansa vähän IT kykyinen oppii. Eli kun aluksi ottaa tavoitteeksi muuttaa muutaman olemassaolevan polun MTB kartalle värilliseksi, niin siinä on jo taito, jolla aika pitkälle täälllä pääkapunkiseudulla kartoittaja pärjää. Ei niitä uusia kartalla näkymättömiä polkuja niin mahdottomasti ole, eikä sen polun geometria niin kriittistä tietoa ole. Riittää, että lähdöt ja risteykset ovat oikeanlaisia, mutta ei niiden metsän kaikkien mutkien tarvitse olla täysin kohdallaan.

Lare
26.03.2020, 11.25
"Eli kun aluksi ottaa tavoitteeksi muuttaa muutaman olemassaolevan polun MTB kartalle värilliseksi"
Tämä olkoot mun tavoite

Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

MRe
26.03.2020, 11.28
Tampereella järkättiin vuoden 2014-2015 pari iltaa, jossa kokoonnuttiin, keskusteltiin kartoituspolitiikoista ja opastettiin uusia kädestä pitäen. Tuollaiselle voisi olla taas tilausta, mutta toki virtuaalisesti tällä kertaa. Aihepiireinä esim:

- perusperiaatteet GPX jälkien käytöstä kartoitustyössä (tarkkuus, laatu korvaa määrän jne)
- polkujen ja träkkien merkkaus periaatteet (miten tägitetään, mitkä tägit näkyvät renderöinneissä eri kartoilla jne)
- demot erilaisten sovellusten käytöstä kartan muokkaamiseen (webpohjaiset ja JOSM editori)
- advanced topics (relaatiot :-) )
Mukana.

terro
08.04.2020, 08.20
Itse olen viimeisen puolentoista vuoden aikana kartoittanut eteläkirkkonummen polkuja varsin aktiivisesti. Aiemmin oman asuinalueen lähettyviltä puuttui polut käytännössä kokonaan, mutta nykyisin varmasti suurin osa maastopyöräilyyn sopivista poluista alkaa olla kartoitettu. Pikkuhiljaa uusia polkuja lisäilen aina kun uusissa paikoissa käyn ajamassa. Stravan heatmap on ollut hyvä apu puuttuvien polkujen etsimisessä.

Bikemapistä on kyllä omaan ajeluun ollut iso apu kun voi etukäteen suunnitella omia ajojaan, erityisesti jos on vieraassa paikassa.

tikola
08.04.2020, 10.43
"Eli kun aluksi ottaa tavoitteeksi muuttaa muutaman olemassaolevan polun MTB kartalle värilliseksi"
Tämä olkoot mun tavoite

Ja tähän aloittelijoille varoituksen sana. Bikemapin päivittymisessä on useamman päivän viive tällä hetkellä. Aiemmin meni yhdessä yössä, mutta nyt saattaa pari-kolme-neljäkin päivää vierähtää. Eli älkää tuomitko itseänne heti epäonnistuneeksi vaan odotelkaa vajaa viikko ihan rauhassa, kyllä se muutos siinä ajassa sinne tulee, jos on tullakseen.

Lare
08.04.2020, 12.36
Peli avattu. Laitoin polkuluokituksen Kantarnäsbergetin poluille.

MRe
08.04.2020, 13.29
Tyhmä kysyy kun ei tiedä. Nyt kun näitä polkuja on tägätty tuonne OSM:ään, niin missä ko. karttapohjaa voi käyttää reittien suunnittelussa apuna? Tähän asti suunnitellut omat reittini Komootissa, mutta sinne ei ole (kai) mahdollista vaihtaa omia karttapohjia.

JackOja
08.04.2020, 13.47
...missä ko. karttapohjaa voi käyttää reittien suunnittelussa apuna?...

No juuri siinä mitä tässä rakennetaan... Bikemapissa (https://bikemap.finomena.fi/).

MRe
08.04.2020, 14.21
Ei kyl riitä mun pää... kotin piirtää reittiä ("d") ja tuleekin se kuminauha ja voi kliksutella waypoint:eja ja kuminauha jatkuu aina edellisestä, mutta mitään reittiä se ei piirrä. Lähtökohdassa on se valkoinen neliö... Stravasta voi ladata reitin, mutta eipä sitäkään jostain syystä päässyt muokkaamaan.

JackOja
08.04.2020, 14.36
Ältsin helppohan toi on... naksuta reittiä (toggle modella vapaasen piirtoon halutessaa), sitten tallennat GPX:nä ja siirrät haluamaasi sovellukseen/laitteeseen.

Mistä ihmeen kuminauhasta puhut? Se sininen viiva on se reitti jota piirrät.

terro
08.04.2020, 14.39
Ei kyl riitä mun pää... kotin piirtää reittiä ("d") ja tuleekin se kuminauha ja voi kliksutella waypoint:eja ja kuminauha jatkuu aina edellisestä, mutta mitään reittiä se ei piirrä. Lähtökohdassa on se valkoinen neliö... Stravasta voi ladata reitin, mutta eipä sitäkään jostain syystä päässyt muokkaamaan.
Aloita reitin piirtäminen "Kynä"-toiminnolla siitä pisteestä, mistä haluat reitin alkavan ja sitten teet kliksuttelet haluamasi reitin. Lopuksi paina Finish route-nappia. Jos haluat tehdä muutoksia, niin klikkaa mitä tahansa kohtaa reitistä, niin saat siirrettyä pisteitä. Lopuksi lataa tiedosto Levyke-ikonista GPX-muodossa haluamaasi laitteeseen tai ohjelmaan.

frp
08.04.2020, 15.45
Se taitaa satunnaisesti bugitella. Mulla oli kanssa joskus tuo häiriö että vain "kuminauhaa" piirsi, mutta mitään reittiä ei ikinä syntynyt. Sitten se toimikin ihan ok kun myöhemmin kokeilin uusiksi. Eli jos se toimii oikein niin kyllä se silloin on ihan selkeä.

Jagge_
08.04.2020, 16.57
Kuminauhailmiö voi ehkä syntyä jos reititysrajapinta on alhaalla, jolloin viimeksi klikattuun pisteeseen ei saada palvelimelta reittiä ja näin jäädään edelliseen pisteeseen. Ja vähän samantapainen tilanne syntyy, jos jostain polun päästä klikkailee umpimetsään siten, että lähin reitittyvä piste on sama kuin edellinen piste. Noin voi käydä jos klikkailee peruskartalla ja osmista puuttuu se peruskartalla näkyvä polku jota pitkin yritää klikkailla. toggle routeing mode napilla saa sen tarvittessa vetämään mutkat suoriksi.

MRe
08.04.2020, 19.07
^Ei, kyllä ihan kelvejä yritin reitittää ja keskellä ruutua. Äänestän jäsen "frp":n vaihtoehtoa ja kokeilen uudelleen toisella koneella ja toiseen aikaan.

---
Dodi... toisella koneella ja/tai toiseen aikaan auttoi.

MAS
09.04.2020, 09.53
Itse olen viimeisen puolentoista vuoden aikana kartoittanut eteläkirkkonummen polkuja varsin aktiivisesti. Aiemmin oman asuinalueen lähettyviltä puuttui polut käytännössä kokonaan, mutta nykyisin varmasti suurin osa maastopyöräilyyn sopivista poluista alkaa olla kartoitettu. Pikkuhiljaa uusia polkuja lisäilen aina kun uusissa paikoissa käyn ajamassa. Stravan heatmap on ollut hyvä apu puuttuvien polkujen etsimisessä.

...

Hienoa! Juuri tällä tavalla se OSM-karttadata paranee joka alueella. Kenties olet jo huomannutkin että Bikemappiin väsäsin uuden Strava Heatmap integraation "Full heatmap" jolla pienen askartelun palkinnoksi saa Stravan tarkan heatmapin taustalle MTB 3D Mapin. Tarkkuus on ihan eri tasolla kuin niillä kahdella (cycling & running) karttatasolla mitkä saa suoraan Bikemap-appsissa päälle.

MAS
09.04.2020, 09.57
Ja tähän aloittelijoille varoituksen sana. Bikemapin päivittymisessä on useamman päivän viive tällä hetkellä. Aiemmin meni yhdessä yössä, mutta nyt saattaa pari-kolme-neljäkin päivää vierähtää. Eli älkää tuomitko itseänne heti epäonnistuneeksi vaan odotelkaa vajaa viikko ihan rauhassa, kyllä se muutos siinä ajassa sinne tulee, jos on tullakseen.

Edelleenkin päivitykset ajetaan joka yö, mutta lähde (Geofabrik OSM downloads) mistä olen nuo OSM-päivitykset hakenut on nyt viimeisen viikon aikana temppuillut ja pahin viive oli 3 päivää. Hyviä vaihtoehtoja on kartoitettu, mutta ihan helppoa ei ole tilalle löytynyt. Katson josko nuo ongelmat eivät oikene ja jos näin niin tarvitsee isompi urakka tehdä johonkin vaihtoehtoiseen lähteeseen. Nyt ainakin pari yötä on toiminut ok. Kertokaa tänne vaan jos näette ongelmia, itse en niitä aina heti huomaa kun en aivan joka päivä tee edittejä OSM-kantaan.

JackOja
09.04.2020, 09.59
...Kenties olet jo huomannutkin että Bikemappiin väsäsin uuden Strava Heatmap integraation "Full heatmap" jolla pienen askartelun palkinnoksi saa Stravan tarkan heatmapin taustalle MTB 3D Mapin. Tarkkuus on ihan eri tasolla kuin niillä kahdella (cycling & running) karttatasolla mitkä saa suoraan Bikemap-appsissa päälle.

Mä en ollut huomannut, MAHTAVA!

Aikamoista syheröä kyllä, kaikki GPS-harhat mukana. Pistää myös miettimään miksi ihmeessä joku träkkää istumisensa Tallinan- tai Ruotsin -laivan baarissa?

Vielä ne Veloviewer ruudut Bikemapiin.

tikola
09.04.2020, 10.03
Hienoa! Juuri tällä tavalla se OSM-karttadata paranee joka alueella. Kenties olet jo huomannutkin että Bikemappiin väsäsin uuden Strava Heatmap integraation "Full heatmap" jolla pienen askartelun palkinnoksi saa Stravan tarkan heatmapin taustalle MTB 3D Mapin. Tarkkuus on ihan eri tasolla kuin niillä kahdella (cycling & running) karttatasolla mitkä saa suoraan Bikemap-appsissa päälle.

Tiistain päivitykset näkyivät tänään - se on ollut normaalitahti jo pidempään, joten asiat lienevät nyt normaalitilassa. Viiden päivän viiveen huomasin tässä viimeviikkoina, mutta ei silläkään oikeasti väliä ole. Tärkeintä, että editoinnit kartalle kuitenkin päätyvät mikään online sen ei tarvitsekkaan olla, eli minusta tuo viive ei ole ongelma, paitsi ehkä ensikertalainen hermostuu, kun työ tulos ei heti näykkään kartalla.

MAS
09.04.2020, 11.16
Kuminauhailmiö voi ehkä syntyä jos reititysrajapinta on alhaalla, jolloin viimeksi klikattuun pisteeseen ei saada palvelimelta reittiä ja näin jäädään edelliseen pisteeseen. Ja vähän samantapainen tilanne syntyy, jos jostain polun päästä klikkailee umpimetsään siten, että lähin reitittyvä piste on sama kuin edellinen piste. Noin voi käydä jos klikkailee peruskartalla ja osmista puuttuu se peruskartalla näkyvä polku jota pitkin yritää klikkailla. toggle routeing mode napilla saa sen tarvittessa vetämään mutkat suoriksi.

Juuri näin eli todennäköisimmin OSRM-reitityspalvelin joka tuon reititys-toiminnon mahdollistaa oli silloin nurin tai saavuttamattomissa. Osa Bikemap-appsia pyörii AWS:n pilvipalvelussa, osa tässä kotona työhuoneeni nurkassa olevissa palvelimissa. Välillä aina Elisan tarjoama yhteys kotoa ulkomaailmaan katoaa ja sitä myöten myös Bikemapin palveluista osa kuten tuo reititys. Yleensä nämä ongelmat ovat hyvin lyhytkestoisia eli ei muuta kuin uutta matoa koukkuun hetkeä myöhemmin.

Tähän asti on ollut oma huomio pitkälti rakentaa uusia (itsellekin) hyödyllisiä toimintoja Bikemapsiin, mutta jonkin verran efforttia on jo mennyt enemmän toimintavarmuuden parantamiseen kun käyttäjämäärät ovat kasvaneet. Sinänsähän jos koko helahoidon siirtäisi pilvipalveluun toimintavarmuus paranisi kerralla, mutta kun tätä ilmaiseksi harrastepohjalla pyörittää niin joku raja on pitänyt asettaa paljonko tähän omaa rahaa palaa per kk.

Pexxi
09.04.2020, 11.46
Mitä tommonen pilvipalvelu maksaa kuukaudessa? Muutamia euroja, kymppejä vai satasia? Eikös Kanuunat sponssannut ainakin edellistä? Vaikka heidän kauttaan jotain kannatusjäsenyyksiä jotka ohjataan lähes kokonaisuudessa tähän juttuun? Lähinnä ajatuksia nämä mutta uskoisin käyttäjillä olevan innokkuutta tukea tätä. Sulla on kyllä hieno harrastus :)

MAS
09.04.2020, 13.51

Reilu satanen - satasia per kk riippuen vähän mihin pilvipalveluun tuon nykyisen Bikemapin ympäristön veisi. Kanuunat tosiaan sponssasi Arpotechnoa n. 20eur / kk ja Myrtillus puhui kyllä saman mahdollisuuden Bikemapille. Arpotechno oli yksinkertaisempi toiminnoiltaan ja siten pyöri yhdellä halvahkolla pilvipalvelimella. Bikemapin saisi kyllä pääosin nykyistä kevyemmälläkin raudalla pyörimään, mutta se vaatisi ylimääräistä työtä jonka ehdin jo aloittaa mutta kiinnostus lopahti kesken. Samoin tuollaisen pienen tuen vastaanotto Kanuunoilta vastineeksi palvelun pyörittämisestä tekisi tästä kivasta harrastelusta liikaa työn kaltaista. Niinpä nyt ollaan pienessä jumitilanteessa ;=) Mutta aina kun täällä joku valittaa että palvelu ei toiminut niin sen verran ottaa kunnian päälle että sieltä pieni inspiraatiolisä tulee jatkaa tuota toimintavarmuuteen satsaamista vaikka omaan piikkiin kasvavat kulut menevätkin.

Kivaa tässä touhussa on ollut saada palautetta että alunperin puhtaasti omaan käyttöön tehdystä kehityksestä on ollut iloa muillekin ja jokainen uusi OSM-karttadataan kontribuoiva harrastaja on se iso voitto.

MRe
09.04.2020, 13.58
Mitäs kun päivitykset näkyvät viiveellä, niin eikö ole riski, että kaksi eri henkilöä päivittää samaa reittiä/polkua (lähes) samanaikaisesti? Meneekö muutokset sitten tekojärjestyksessä?

tikola
09.04.2020, 14.40
Mitäs kun päivitykset näkyvät viiveellä, niin eikö ole riski, että kaksi eri henkilöä päivittää samaa reittiä/polkua (lähes) samanaikaisesti? Meneekö muutokset sitten tekojärjestyksessä?

OSM datassa päivitykset näkyvät heti. Viiveessä on kyse siitä miten Bikemap seuraa OSM dataa. Eli jos joku editoi ja huomaa siellä olevan jo mtb:scale tägin vaikka väriä ei vielä bikemapissa näy niin on helppo tarkastaa milloin kyseistä kohdetta on OSM kartalla editoitu ja pohtia kannattaako jatkaa vai odotella. Eli viive on visualisoinnissa - ei itse datassa ja siten muokkausten päällekäisyys on pienehkö riski. Sitäpaitsi ei näitä vielä niin moni tee, että samaa viivaa olisi monta tekijää editoimassa vaikka siinä vähän viivettä olisikin.

Kivaa tässä touhussa on ollut saada palautetta että alunperin puhtaasti omaan käyttöön tehdystä kehityksestä on ollut iloa muillekin ja jokainen uusi OSM-karttadataan kontribuoiva harrastaja on se iso voitto.

Minä olen saanut monta koirankusettajia motivoitua tähän. Ensin hyödyntäjinä, koska tuo on oikeasti aika näppärä polkukartta mobiililaitteessa ja siitähän ei sitten enää ole pitkä matka värien antamiseen kartalle. Tästä on todella iloa, eli kartalta on helppo katsoa mistä kannattaisi pyöräretkeään jatkaa, jos on umpikujaan itsensä ajanut.

MAS
09.04.2020, 17.31
Kun nyt kerran aihetta sivuttiin niin Bikemapin tekninen arkkitehtuuri löytyy olennaisin osin täältä: Bikemap technical architecture (https://www.finomena.fi/bikemap/ug/bikemap_technical_architecture.html). Siinä on jo sen verran liikkuvia osia että helposti joku kulma on hieman rempallaan :rolleyes: Arkkitehtuurivalintoja ei ole tehty aina ns. järkevästi vaan sen mukaan mihin allekirjoittanut milloinkin halusi tutustua...

MAS
13.04.2020, 16.24
Sain eilen viestin Bikemapin email-osoitteeseen (support@finomena.fi) maanomistajalta Siuntiosta joka pyysi minua poistamaan Bikemapin kartalta polut kahdelta omistamaltaan maa-alueelta joista tehty luonnonsuojelualue-päätös suojelumääräyksillä jotka ilmeisesti rajaavat ulos pyöräilyn. Sivistin häntä OpenStreetMapin ja Bikemapin suhteesta kuin myös yhteisökarttaan liittyvistä kysymyksistä ja ratkaisuvaihtoehdoista. Sinänsä asiallinen keskustelu päättyi siihen, että hän ilmoitti että ei lähde korjailemaan karttoja vaan tekee asiasta rikosilmoituksen. Epäselväksi jäi mihin & kehen tuo rikosilmoitus mahtaa kohdistua.

Aihetta tutkiessa löysin https://kartta.paikkatietoikkuna.fi kautta tietoa yksityisistä luonnonsuojelualueista kuten päätöksen rekisteritunnuksen ja ilmeisesti ELY-keskuksen päätöksentekoon liittyvän CDDA-tunnuksen. Ajatuksena oli siis löytyy digitaalinen rekisteri josta löytyisi tiettyä aluetta koskevat mahdolliset suojelumääräykset. Onko jollakulla tietoa mistä tuota kaivaisi? Kevyt googlettelu nosti vain eri hallinto-organisaatioiden selittelysivustoja mutta ei mitään mihin voisi naputella sisään tuollaisen rekisteritunnuksen tai CDDA:n ja saada tietoa sitä vastaan.

tikola
13.04.2020, 21.42
Sain eilen viestin Bikemapin email-osoitteeseen (support@finomena.fi) maanomistajalta Siuntiosta joka pyysi minua poistamaan Bikemapin kartalta polut kahdelta omistamaltaan maa-alueelta joista tehty luonnonsuojelualue-päätös suojelumääräyksillä jotka ilmeisesti rajaavat ulos pyöräilyn. Sivistin häntä OpenStreetMapin ja Bikemapin suhteesta kuin myös yhteisökarttaan liittyvistä kysymyksistä ja ratkaisuvaihtoehdoista. Sinänsä asiallinen keskustelu päättyi siihen, että hän ilmoitti että ei lähde korjailemaan karttoja vaan tekee asiasta rikosilmoituksen. Epäselväksi jäi mihin & kehen tuo rikosilmoitus mahtaa kohdistua.

Jaksamista vain kaiken sen kanssa mitä vapaaehtoistoiminnasta saa palkaksi :)

Sinuunhan se rikosilmoitus ensiksi kohdistunee, kun sinä sitä Bikemapia ylläpidät, josta sitten kyllä aika äkkiä päästään toivottavasti poliisin tutkijan kanssa siihen, että, koska Bikemap vain julkaisee toisaalla ylläpidettyä dataa, niin sinä et ole syyllistynyt mihinkään. Tämä tosin voi olla poliisin tutkijalle haastava konsepti selittää, mutta siihenhän sitten pitää vedota, koska se tässä totuus on. Tämmöisten takia on tärkeää, että ne pienellä präntätyt copyrightit ovat palvelussa kunnossa, jos se vähänkin laajemmalle käyttöön leviää.

Noin yleisenä linjana voisi pitää sen, että kaikista mitä maanomistaja toivoo kannattaa noudattaa vaikka itse olisikin asiasta eri mieltä. Sitten jos joku sinne OSM dataan sen uudestaan piirtää, niin sillehän ei sitten voi mitään, eli pienimmän riesan tie tuossa on selittää mistä on kyse ja luvata hoitaa data pois. Sehän hoitunee joko poistamalla kokonaan polku tai parhaassa tapauksessa lisäämällä siihen olemassaolevaan polkuun Private, permissive access=no tms. tägejä. Tätä harrastustahan tehdään tyypillisesti toisten mailla jokamiehenoikeuden tuella ja vaikka laillisesti oikeassa olisikin kannattaa aina kuitenkin muistaa huomaavaisuus. Polkuja maailmassa on ja jokaikinen maanomistaja ei takuulla halua asioista numeroa tehdä. Oletettavasti tällaisessa tapauksessa maastoon on kylvetty yksityisalue jne. kylttejä ja sellaisethan ovat ihan hyviä estämään innokkaiden uudelleenkartoittajien menoa alueelle.

Itselläni on juuri työn alla vastaavan kaltainen tapaus, eli kotinurkilla on alue, jonka läpiajoa estetetään monenmoisin sekalaisin kyltein ja koetan nyt kuvata asian parhaan kykyni mukaan OSM dataan. En siis niin, että etsisin tapaa lukea kieltomerkkejä oman tahtoni mukaisesti vaan niin, että osaisin tulkita niistä merkeistä ja maastosta mikä on alueen omistajien tahtotila ja saisin sen kuvattua OSM dataan Dead end, private, permissive jne. tägeillä, siten että data mahdollisimman hyvin vastaisi asukkaiden tahtotilaa. Periaatteessahan fiksuinta olisi mennä asukkailta kysymään miten haluatte tämän kuvattavan kartalle, mutta näiden yksityisalueintoilijoiden kanssa ei oikein mielellään viitsisi vapaaehtoispohjalta keskustella. Minulla on siitä ihan tarpeeksi kokemusta suunnistuskisojen maanomistajalupien kanssa ja täytyy sanoa, että se on raskas harrastus. Joten ymmärrän sinun murheesi. Vapaaehtoispohjalta ihmisten narinoiden kuunteleminen on tylsä harrastus.

MRe
14.04.2020, 10.18
Mielenkiintoinen case. Toivottavasti ei muodostu kovin raskaaksi. Mutta noin yleisesti ottaen, mikähän mahtaa olla se rikos, jota aletaan tutkimaan?

Pienimmän vaivan tie lienee tuo mitä tikola tuossa kertoi: tägää ne polut sellaisiksi, ettei niillä saa ajaa, niin homma on käsittääkseni sillä klaari kartan osalta. Poluthan on ja pysyy siellä metsässä, joten siellä voi sitten itse kukin ajella omalla vastuulla oli ne kartassa tai ei.

Myrtillus
14.04.2020, 12.59
Sain eilen viestin Bikemapin email-osoitteeseen (support@finomena.fi) maanomistajalta Siuntiosta joka pyysi minua poistamaan Bikemapin kartalta polut kahdelta omistamaltaan maa-alueelta joista tehty luonnonsuojelualue-päätös suojelumääräyksillä jotka ilmeisesti rajaavat ulos pyöräilyn.

Jos kaverilla oli heittää esim. kopiot suojelumääräyksistä, joissa spesifistisesti maastopyöräily kielletään, niin mtb:scale = -1 ja raksit polkujen päälle kyseisellä alueella. Näin polut ovat edelleen kartalla, niin kukaan ei lähde niitä uudestaan sinne virittelemään. Käyttäjille pitäisi olla myös aika selvää, että ei ole soveliasta siellä ajalle.

Paikallisilta ELY-keskuksilta saa ajantasaiset tiedot luonnonsuojelualueista.

Jos halutaan, että rukseja ei tule enemmän ja enemmän kartalle, niin homma lähtee käyntiin siitä, että luonnonsuojelualueen valmisteluvaiheessa pitää asiaan päästä puuttumaan ja vaikuttamaan aktiivisesti. Kun päätös luonnonsuojelualueesta on tehty, niin silloin on jo käytännössä myöhäistä tehdä enää mitään asialle, sillä päätökset on tehty ns. ikuisiksi ajoiksi ja niitä ei hevin pureta.

Yksi tehokas tapa voisi olla tutustuttaa päätöksen tekijät paikallisten pyöräilijöiden voimin suomalaisen maastopyöräilyn saloihin. Tällöin päätöksen teon perusteena eivät ole YouTube MTB videot, missä revitään kaikki paskaksi, kaivetaan spoorit kaivinkoneilla ja laipioilla, ajetaan miljoonaa ja hypitään 10 metrin loikkia.

TMo
14.04.2020, 14.11
Reilu satanen - satasia per kk riippuen vähän mihin pilvipalveluun tuon nykyisen Bikemapin ympäristön veisi. Kanuunat tosiaan sponssasi Arpotechnoa n. 20eur / kk ja Myrtillus puhui kyllä saman mahdollisuuden Bikemapille. Arpotechno oli yksinkertaisempi toiminnoiltaan ja siten pyöri yhdellä halvahkolla pilvipalvelimella. Bikemapin saisi kyllä pääosin nykyistä kevyemmälläkin raudalla pyörimään, mutta se vaatisi ylimääräistä työtä jonka ehdin jo aloittaa mutta kiinnostus lopahti kesken. Samoin tuollaisen pienen tuen vastaanotto Kanuunoilta vastineeksi palvelun pyörittämisestä tekisi tästä kivasta harrastelusta liikaa työn kaltaista. Niinpä nyt ollaan pienessä jumitilanteessa ;=) Mutta aina kun täällä joku valittaa että palvelu ei toiminut niin sen verran ottaa kunnian päälle että sieltä pieni inspiraatiolisä tulee jatkaa tuota toimintavarmuuteen satsaamista vaikka omaan piikkiin kasvavat kulut menevätkin.

Kivaa tässä touhussa on ollut saada palautetta että alunperin puhtaasti omaan käyttöön tehdystä kehityksestä on ollut iloa muillekin ja jokainen uusi OSM-karttadataan kontribuoiva harrastaja on se iso voitto.

Tuonne kannattaisi lisätä joku donate-nappi ja paypal osoite tms. mitä ulkomaiden vastaavissa näkee. Se olisi kaikista harmittavin tilanne että kyllästyt kuluihin ja narinaan ja nakkaat koko homman mappi-ö:hön. Uskoisin että aika moni olisi valmis sen parikymppiä lahjoittamaan (ainakin kertalahjoituksena) kun vastineena on reitittävä reitinsuunnittelu ja karttojen imaisu Garmin-laitteisiin päivityksillä. Ainakin minä olisin.

tikola
14.04.2020, 15.27
Jos kaverilla oli heittää esim. kopiot suojelumääräyksistä, joissa spesifistisesti maastopyöräily kielletään, niin mtb:scale = -1 ja raksit polkujen päälle kyseisellä alueella. Näin polut ovat edelleen kartalla, niin kukaan ei lähde niitä uudestaan sinne virittelemään. Käyttäjille pitäisi olla myös aika selvää, että ei ole soveliasta siellä ajalle.

Paikallisilta ELY-keskuksilta saa ajantasaiset tiedot luonnonsuojelualueista.

Tuoltahan se tieto kartalla löytyy:
https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Paikkatietoaineistot

(https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Paikkatietoaineistot)Ja täällä sitä voi katsella:
https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/

Paikkatietoikkunassa kun laittaa Natura alueet, valtion omistamat suojelualueet ja yksityiset suojelualueet, niin saa jo aika hyvän kattauuden, jonka jälkeen voi lisäillä alueellisia kaupunkien omistamia suojelualueita makunsa mukaan kartalle. Kaikki mitä paikkatietoikkuna näyttää on saatavissa WMS tms. palveluna, jolloin ne saisi kyllä halutessaan myös Bikemapiin. Tarkoituksenmukaista se ei liene, koska pyöräilyllisempiäkin kehityskohteita on edelleen olemassa, mutta halutessaan ne saisi kyllä näkyviin.

Eli nopealla analyysillä sellainen vajaan vuoden vanha taso . yksityiset luonnonsuojelualueet löytyy. Sieltä voi katsella tätä kyseistä tapausta, ellei kyseessä ole ihan viimekuukausien juttu. Tuo mtb:scale=-1 on kyllä yksiselitteinen ja visuaalinen kielto kuitenkaan rikkomatta itse polkukuvausta. Tuo on hyvä - käytän sitä omassa tapauksessani, jos muuten en saa ratkaistua.

Myrtillus
14.04.2020, 15.44
Tuoltahan se tieto kartalla löytyy:
https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Paikkatietoaineistot

(https://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Paikkatietoaineistot)Ja täällä sitä voi katsella:
https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/

Eli nopealla analyysillä sellainen vajaan vuoden vanha taso . yksityiset luonnonsuojelualueet löytyy. Sieltä voi katsella tätä kyseistä tapausta, ellei kyseessä ole ihan viimekuukausien juttu. Tuo mtb:scale=-1 on kyllä yksiselitteinen ja visuaalinen kielto kuitenkaan rikkomatta itse polkukuvausta. Tuo on hyvä - käytän sitä omassa tapauksessani, jos muuten en saa ratkaistua.Juu tuo on hyvä. Varsinaisten suojelupäätösten löytäminen kaikkine liitteineen on ollut haastavaa googlella.
Ely keskus toimittaa veloituksetta halutut dokumentit sähköisinä, kun vaan kertoo riittävällä tarkkuudella suojelualueen tiedot.

Sent from my Nokia 8.1 using Tapatalk

Lare
14.04.2020, 15.51
Veikkaan että mitään luonnonsuojelullista perustetta ei tuolla ole.

Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

Myrtillus
14.04.2020, 15.53
Voisko joku heittää koordinaatteja, että mistä alueista puhutaan?

Sent from my Nokia 8.1 using Tapatalk

tikola
14.04.2020, 15.57
Veikkaan että mitään luonnonsuojelullista perustetta ei tuolla ole.

Mutta koska maa on hänen ja peruste on mikä on, meidän on siihen tyytyminen. Eli vaikka jokamiehenoikeus antaa meille oikeuksia, niin kyllä maanomistajan omistusoikeus ajaa sen edelle. Eli vaikka kuinka jokamiehen oikeudesta nauttija olisi lain mukaan oikeassa, niin toisen omaisuutta ja omistajan mielipidettä on syytä kunnioittaa, koska muuten seuraa ennemmin tai myöhemmin hankaluuksia.

Se kuinka ajantaisainen ja kattava tuo paikkatietoikkunan data on on minulle mysteeri. Sen pitäisi olla sitä, mutta onko se oikeasti sitä? Tässä MAS voisi kyseistä tapausta tarkastella sillä silmällä, eli näkyykö se kyseinen paikka tuolla Paikkatietoikkunassa vai ei?

Myrtillus
14.04.2020, 16.31

Sinänsä asia on hyvin yksinkertainen. Jos alueella on luonnonsuojelualue, jonka suojelumääräyksissä on erikseen maastopyöräily kielletty, niin silloin se on kielletty. Muussa tapauksessa siellä saa ajella jokamiehen oikeuksien antamilla oikeuksilla. Niinpä olennaista olisi saada käsiinsä suojelupäätökseen liittyvät dokumentit ja katsoa ne huolella lävitse. Jos maanomistaja on ollut aktiivinen asiassa, niin hänellä ne varmaankin myös on, koska hän on ollut suojelualueen päätösprosessissa mukana.

tikola
14.04.2020, 16.39

Mutta kuka haluaa harrastaa vapaa ajallaan tuollaista vänkäämistä, eikö ole helpompi vain todeta, että ajetaanpa jossain muualla. Minun oma tapaukseni on erilainen. Siinä ollaan pihapiirin tuntumassa ja tulkitaan sitä mikä on pihaa ja mikä ei. Katsoin paikan Maanmittauslaitoksen kartoista ja koetan saada OSM datan seuraamaan sen ajatusta, eli tulkitsen pihapiirien kokoa ja kattavuutta Maanmittauslaitoksen ja oman maastotuntemukseni perusteella. Metsäpoluilla jokamiehenoikeus on selvempi - pihapiirin tuntumasta menevällä peltotiellä ollaan jo sitten vaikeamman äärellä.

Myrtillus
14.04.2020, 17.02
Eikös me keskusteltu äskettäin tuosta luonnonsuojelualueesta eikä pihapiiristä? Tuohon "menkää muualle ajelemaan" keskusteluun ei kannata lähteä, koska se on niin helppo sanoa joka paikassa. Parempi mennä sen mukaan, mitä eduskunnassa on asiasta sovittu ja pelata niillä pelinappuloilla, jotka on jaettu eri osapuolille.

Pihapiirikeskustelut on sitten oma lukunsa ja niissä kannattaa oikeasti olla sensitiivinen ja miettiä, että miltä tuntuisi, jos itse asuisi kyseisessä pihapiirissä. Niistä eri osapuolien näkemykset selviävät parhaiten keskustelemalla eikä arvaamalla.

EsaJ
14.04.2020, 17.53
Pitäiskö nää polut näkyä Garminissakin väreissä? Siirsin kartan Garmin 820 ja aktivoin sen ajoprofiilin kautta. Ei mielestäni mikään muuttunut. Samaa mustaa katkoviivaa polut.

tikola
14.04.2020, 18.31
Eikös me keskusteltu äskettäin tuosta luonnonsuojelualueesta eikä pihapiiristä? Tuohon "menkää muualle ajelemaan" keskusteluun ei kannata lähteä, koska se on niin helppo sanoa joka paikassa. Parempi mennä sen mukaan, mitä eduskunnassa on asiasta sovittu ja pelata niillä pelinappuloilla, jotka on jaettu eri osapuolille.

Pihapiirikeskustelut on sitten oma lukunsa ja niissä kannattaa oikeasti olla sensitiivinen ja miettiä, että miltä tuntuisi, jos itse asuisi kyseisessä pihapiirissä. Niistä eri osapuolien näkemykset selviävät parhaiten keskustelemalla eikä arvaamalla.

Ei kun tämä minun pihapiiirijuttu on oma tarinansa, komppasin vain tuota erillistä Siuntion luonnonsuojelualuecasea. Siis lähinnä teknisessä mielessä miten asioita kannattaa ilmaista OSM datassa, jotta halutunlaiset ruksit ja kuvaukset kartalle saa aikaan.

Lare
14.04.2020, 21.55
Polkuluokituksen lisääminen on näköjään ihan kivuton operaatio.

Testasin pienen polun pätkän lisäämistä. Katotaan miten se putkahtaa kartalle.

Kivikosta puuttuu aika paljon polkua ja Hallainvuorella taas on merkattuna about kaikki polut. Sinne ei oikein edes pysty lisäämään luokituksia.

Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

MAS
15.04.2020, 01.11
Keskustelun kohteena olevat yksityiset luonnonsuojelualueet ovat Nybacka strand ja Skvallerbäcken Siuntiossa. Jälkimmäisen osalta on selvää mihin polkuun viitataan, edellisen kohdalla menee kahden luonnonsuojelualueen rajalla polku jolla ei ole mtb:scalea. Olettaen että siis löysin ylipäätään oikeat kohteet. Ne löytyvät https://kartta.paikkatietoikkuna.fi (https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/) kautta rekisteristä ja kuten Myrtillus mainitsi niin ELY-keskukselta pyytämällä saisi tarkemmat suojelumääräykset.

Olen samaa mieltä kuin moni muukin tässä keskustelussa että jos todellakin suojelumääräykset kieltävät pyöräilyn niin mtb:scale=-1 on oikea ja hyvä ratkaisu. Periaatteellisella tasolla en ole innostunut ajatuksesta että Bikemapin takia (lisäksi) ryhtyisin jonkinlaiseksi yleiseksi OSM-huoltomieheksi joka selvittelisi näitä tapauksia pyytelemällä ja tulkitsemalla ELYiltä suojelumääräyksiä jotta voisin tehdä perustellut OSM-merkinnät. Käytännön tasolla sujuvin tie ehkä on lähettää OSM:in kautta viesti merkinnän tehneelle henkilölle ilmoitusluonteisesti, OSMin viestipalvelusta minulla tosin ei juuri ole kokemusta kuinka hyvin sillä onnistuu kohteensa tavoittamaan.

MRe
15.04.2020, 09.28
Periaatteellisella tasolla en ole innostunut ajatuksesta että Bikemapin takia (lisäksi) ryhtyisin jonkinlaiseksi yleiseksi OSM-huoltomieheksi joka selvittelisi näitä tapauksia pyytelemällä ja tulkitsemalla ELYiltä suojelumääräyksiä jotta voisin tehdä perustellut OSM-merkinnät.
Joo, no tämä tappaisi kyllä harrastuksen aika nopeasti. Eiköhän sen merkinnän tekeminen ole jokaisen omalla vastuulla. Ja edelleen ihmettelen että mitä rikosta poliisi mahdollisesti lähtisi tutkimaan. Joku on merkannut, että polku on ajettavissa polkupyörällä. Sehän lienee fakta. Toinen juttu sitten, että siellä ei saa ajaa polkupyörällä.

tikola
15.04.2020, 09.59
Polkuluokituksen lisääminen on näköjään ihan kivuton operaatio.

Testasin pienen polun pätkän lisäämistä. Katotaan miten se putkahtaa kartalle.

Kivikosta puuttuu aika paljon polkua ja Hallainvuorella taas on merkattuna about kaikki polut. Sinne ei oikein edes pysty lisäämään luokituksia.

Lähetetty minun SM-G930F laitteesta Tapatalkilla

Loistavaa - tästä se lähtee ja kuten sanoit ei tämä vaikeaa ole, kun hetken asiaan paneutuu. Katsot huomisaamuna ovatko päivitykset onnistuneet ja jos ei huomisaamuna näy, niin sitten perjantaina viimeistään. Ja jos eivät jostain syystä näy veikkaan että access=no tageilla saattaa olla osuutta asiaan. Kaveri sekoili niiden kanssa aloitellessaan, eli niillä kielletään liikkuminen kategorisesti ja bikemap saattaa seurata sitä - tai ainakin siltä minusta tuntui. Toinen mahdollinen syy on polun tyypin vaikutukset, eli jos polku onkin merkattu metsätieksi, niin se saattaa pysyä tienä Bikemapissa sinun luokituksesta huolimatta.

Eli teet muutaman muutoksen ja odottelet pari päivää ja sitten justeeraat prosessiasi jos tarvetta on. Siitä se lähtee ja prosessi sujuvoituu.

tikola
15.04.2020, 10.15
Keskustelun kohteena olevat yksityiset luonnonsuojelualueet ovat Nybacka strand ja Skvallerbäcken Siuntiossa. Jälkimmäisen osalta on selvää mihin polkuun viitataan, edellisen kohdalla menee kahden luonnonsuojelualueen rajalla polku jolla ei ole mtb:scalea. Olettaen että siis löysin ylipäätään oikeat kohteet. Ne löytyvät https://kartta.paikkatietoikkuna.fi (https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/) kautta rekisteristä ja kuten Myrtillus mainitsi niin ELY-keskukselta pyytämällä saisi tarkemmat suojelumääräykset.

Olen samaa mieltä kuin moni muukin tässä keskustelussa että jos todellakin suojelumääräykset kieltävät pyöräilyn niin mtb:scale=-1 on oikea ja hyvä ratkaisu. Periaatteellisella tasolla en ole innostunut ajatuksesta että Bikemapin takia (lisäksi) ryhtyisin jonkinlaiseksi yleiseksi OSM-huoltomieheksi joka selvittelisi näitä tapauksia pyytelemällä ja tulkitsemalla ELYiltä suojelumääräyksiä jotta voisin tehdä perustellut OSM-merkinnät. Käytännön tasolla sujuvin tie ehkä on lähettää OSM:in kautta viesti merkinnän tehneelle henkilölle ilmoitusluonteisesti, OSMin viestipalvelusta minulla tosin ei juuri ole kokemusta kuinka hyvin sillä onnistuu kohteensa tavoittamaan.

Olen samaa mieltä - tuollainen yksittäistapaus on helpointa hoitaa tuolla scale=-1 ja se on sitten sillä selvä. Itselläni on kokemusta OSM viestinnästä ja se toimii, eli kaveri laittoi viestin OSM:n kautta ja se pamahti siihen sähköpostiin, jolla olen OSM käyttäjäksi rekisteröitynyt. Eli käytännössä tuota kautta saat lähetettyä sähköpostia merkinnän tehneelle henkilölle. Sinun vastuullasi se ei ole vaan meidän kaikkien, eli aina kun joku jonkun asian huomaa sen voi editoida kuntoon. Jossain vaiheessahan syntyy sitten tilanne, että joku on sitä mieltä että ajo kielletään ja toinen muuttaa sen takaisin viheräksi, mutta se on sitten OSM homman luonne ja kuuluu asiaan. Sen sitten nämä kiistakumppanit voivat keskenään sopia, tai sitten toinen alistuu kohtaloonsa. Itselläni esimerkiksi on tunne, että ei niin taitavana ajajana minun luokitukseni ovat erilaisia, kuin jonkun toisen alueelle kartoittavan ja silloin pohdittavaksi jää onko tehty merkintä sellainen, että haluan sen kiistää vai en.

Luonnonsuojelualuielle ei kannata mitään kategorista kieltoa askarrella ainakaan sinun toimestasi vaan tapauskohtaisesti mennään ja se on kulloisenkin kartoittajan vastuulla. Tämä Siuntion case on ihan selvä - maanomistaja sanoo jotakin - faktat puhuvat sen puolesta, että maanomistaja puhuu totta, eli alue löytyy luonnonsuojelualueiden listalta, joten pienimmän riesan tie on ne ruksit niille täsmäpoluille. Noin yleensä linjaa voi päätellä tästä:

https://www.luontoon.fi/pyoraily/maastopyoraily

(https://www.luontoon.fi/pyoraily/maastopyoraily)Eli kansallispuistoissa ajo on tyypillisesti sallittua tietyillä reiteillä. Luonnonsuojelualueilla se on enemmän kiellettyä, mutta usein sielläkin on tiettyjä reittejä josta saa mennä. Tämä on kuitenkin jokaisen kartoittajan vastuulla, eikä MAS ole vastuussa mistään - paitsi tietysti meistä on kiva, että serverit pysyvät päällä.

Itselleni viimeaikojen löytö on ollut Bikemapin tietyömerkit, eli se on loistava tapa ilmaista kartalla olevat muokkausvirheet ja olen korjaillut niitä pois kotinurkilta. Erinomainen ratkaisu sekin vaikka kyllä tässä vuosi vierähti, ennen kuin hoksasin mitä se tarkoittaa. Toinen korkealentoinen visio, joka on mielessäni on se voisiko Bikemap olla globaali? Kartallahan pystyy itsensä scrollaamaan vaikka australiaan, mutta karttana näkyy vain valkea tausta. Katsoin nopeasti Tukholmaa ja totesin, että paljon mtb:scale tageja siellä ei ole, mutta veikkaisin että avoimen datan Norjassa niitä saattaa jo ollakin. Eli estääkö mikään Bikemapia lukemasta polkudataa kaikkialla maailmassa? Taustakarttoja luonnollisesti ei muualta kuin Suomesta ole, mutta polkudataahan OSM:ssä varmaan on globaalisti. Onko tämä konffaus vai suorituskykykysymys?

Pexxi
15.04.2020, 12.35
Joo ei kannata yhden "haalia" liikaa hommia mutta kuten tässä tapauksessa niin kertoa kuinka kannattaa edetä. Hyvin informoitu ja toimittu.

plt
15.04.2020, 16.09
veikkaisin että avoimen datan Norjassa niitä saattaa jo ollakin.

mtbmap.no

tikola
15.04.2020, 16.16
mtbmap.no
No siellähän se jo oli. Onko koodipohja samaa kuin meidän versiossa vai jotain omaansa? Vähän siinä samoja elementtejä on, joten voihan koodi olla samaakin. Visuaalisesti ehkä pikkuisen hienompi ja parempi värimaailmaltaan, mutta onhan maakin maisemiltaan hienompi. Norjalainen toteutus tekee sen mitä ajattelin, eli kun Ruotsin puolelle zoomaa reittejä näkyy, eli se lukee OSM dataa riippumatta missä satut zoomailemaan. Toki sitten kun tullaan karttapohjilta kokonaan ulos mitään ei näy, eli kyllä norjalaisessakin toteutuksessa joku aluelimitti on.

MAS
15.04.2020, 22.35
.....Toinen korkealentoinen visio, joka on mielessäni on se voisiko Bikemap olla globaali? Kartallahan pystyy itsensä scrollaamaan vaikka australiaan, mutta karttana näkyy vain valkea tausta. Katsoin nopeasti Tukholmaa ja totesin, että paljon mtb:scale tageja siellä ei ole, mutta veikkaisin että avoimen datan Norjassa niitä saattaa jo ollakin. Eli estääkö mikään Bikemapia lukemasta polkudataa kaikkialla maailmassa? Taustakarttoja luonnollisesti ei muualta kuin Suomesta ole, mutta polkudataahan OSM:ssä varmaan on globaalisti. Onko tämä konffaus vai suorituskykykysymys?

mtbmap.no

No siellähän se jo oli. Onko koodipohja samaa kuin meidän versiossa vai jotain omaansa? Vähän siinä samoja elementtejä on, joten voihan koodi olla samaakin. Visuaalisesti ehkä pikkuisen hienompi ja parempi värimaailmaltaan, mutta onhan maakin maisemiltaan hienompi. Norjalainen toteutus tekee sen mitä ajattelin, eli kun Ruotsin puolelle zoomaa reittejä näkyy, eli se lukee OSM dataa riippumatta missä satut zoomailemaan. Toki sitten kun tullaan karttapohjilta kokonaan ulos mitään ei näy, eli kyllä norjalaisessakin toteutuksessa joku aluelimitti on.

Onhan noita muutamia löytynyt. Tuon lisäksi mtbmap.org (myös Norja), mtbmap.cz ja joskus ollut ainakin mtbmap.se. Lisäksi Garmin MTB-mapseista löytyy monta mm. frikart.no. Kun aikanaan fiitsereitä lähdin rakentamaan paria ekaa enemmän niin skannasin aika tarmokkaasti mitä oli valmiina tarjolla avoimen lähdekoodin paikoissa. Palasia löytyi, mutta kokonaisia ratkaisuita ei ja iso osa verkkosivustoista oli joko hylättyjä tai selvästi pysähtynyt kehitys. Sama koskee open source palikoita joista Bikemap rakennetaan. Yksi sen monimutkaisemmista osista on automaattireitityksen käyttöliittymä (itse reititysalgoritmi tulee OSRM:stä): siitä löytyi ihan ok aikanaan tehty mutta hylätty: https://github.com/Turistforeningen/leaflet-routing.

Mikään ei sinänsä estä Bikemapin osalta uusien maiden tai koko maapallon ottamista mukaan perus MTB-kartan laskentaan (joka yö laskenta uudestaan tuoreesta OSM-datasta). Kotilabrassa riittäisi heittämällä vääntökin ainakin muutamaan lisämaahan, koko maapallo ei onnistuisi ilman optimointeja. Mutta ei ole ollut tarvetta eikä siksi ole tehty. 3D MTB map osalta menee vähän hankalammaksi kun se vaatii vinovalovarjostuksen jonka saatavuus maittain vaihtelee, samoin MapAnt suunnistuskartta toisena komponenttina, se tosin muistaakseni on Jaggen ja kumppanien toimesta laskettu myös muualle Pohjolaan. Täytyypä katsoa josko saisi yhteyksiä noihin muihin maihin ja olisiko jotain pohjaa yhdistää voimia kun nyt tämä nyt puheeksi.

Koko tämä Bikemapin tekeminen on vähän tasapainottelua siinä mikä on järkevää. Myrtilluksen alkuperäinen arpotechnon kartta oli hyvin looginen savotta: fiksu hieno oma karttatyyli ja suht minimaalinen webbi-UI siihen motivoimaan sitä tärkeintä eli OSM-datan kerryttämisestä ja mtb:scale kontribuutioita. Bikemapin alunperin väsäsin muutamaan omaan tarpeeseen (Strava integraatio ja automaattireititys mtb mapilla oli ne isoimmat) ja näpertämisen ilosta, siitä se on nyt paisunut parin vuoden aikana. Mutta järkevän tasapainottelu on siinä, että ei yksi iltaisin harrastelija pysyy Komoottien, mapmyride jne. kyydissä pitkällä juoksulla. Tällä hetkellä perusteet vielä on kun en ole noista kaupallisista appseista löytänyt tätä kombinaatiota fiitsereitä mitä Bikemap itselleni edustaa, isoimpana nuo alkuperäiset syyt eli mtb map & Strava.

Lare
15.04.2020, 23.06
Aikanaan ruotsalaisilla oli Stigoteket polkunettisivu. Näkyään ainakin Tukholman seudulla polut löytyy Trailforkilla.

Lähetetty minun SM-G960F laitteesta Tapatalkilla

tikola
16.04.2020, 08.59
Minun pointtini oli lähinnä tekninen, eli kun data kerran on samanlaista kaikkialla maailmassa, ei sen esittäminen toisaallakaan pitäisi olla ongelma. Taustakartat ovat oma tarinansa, eli Ruotsissa datan avoimuus on vähäisempää kuin Suomessa ja silloin nämä karttapullautukset ovat hiljaisempaa. Käytännössä Bikemapin laajentaminen ulkomaille vaatisi siis jotain globaaleja taustakarttoja tuekseen. Polkuja näkyy varmasti maailmalla vaikka missä palveluissa, mutta ne ovat aina jonkun palveluntarjoajan varassa. Tässä Open Street Map toteutuksessa on se vahvuus, että jos jonain päivänä Bikemap häviää niin itse data löytyy OSM tietokannoista "ikuisesti" ja joku toinen voi tehdä vastaavan toteutuksen. Bikemapissa on siis moneen muuhun polku/jälki/reittitoteutukseen merkittävä periaatteellinen ero. Data on avointa jokaisen muokattavissa ja palveluntarjoajista riippumatonta karttadataa, jonka periaatteessa pitäisi olla saatavilla globaalisti. Oikeastihan näin ei ole vaan tässäkin on alueellisesti aktiivisempaa porukkaa toisaalla, mutta pikkuhiljaa data laajenee kaikkialle tai ainakin laajemmalle, jos nyt ei kaikkialle.

Loistavaa työtä kumppanit ja erityisesti ylläpitäjä MAS. Pääkaupunkiseudulla se yksi Leppävaarasta operoiva kaveri, jonka nimeä en nyt muista ansaitsee kehut - polkua pukkaa aika lailla moneen paikkaan hänen toimestaan. Minä itse olen aika puhdas kotinurkkaharrastelija, jolla toki silläkin on arvonsa ja vie yhteistä asiaamme eteenpäin.

ps. Viikonloppuna oli tarkoitus ajella Nummelanharjulla - senhän voi vetäistä melkein vihreällä koko alueen, mutta jospa sinnekkin nyt muutaman maastotiedustellun polun saisin

Myrtillus
16.04.2020, 17.13
Luonnonsuojelualuielle ei kannata mitään kategorista kieltoa askarrella ainakaan sinun toimestasi vaan tapauskohtaisesti mennään ja se on kulloisenkin kartoittajan vastuulla. Tämä Siuntion case on ihan selvä - maanomistaja sanoo jotakin - faktat puhuvat sen puolesta, että maanomistaja puhuu totta, eli alue löytyy luonnonsuojelualueiden listalta, joten pienimmän riesan tie on ne ruksit niille täsmäpoluille. Noin yleensä linjaa voi päätellä tästä:

https://www.luontoon.fi/pyoraily/maastopyoraily

(https://www.luontoon.fi/pyoraily/maastopyoraily)Eli kansallispuistoissa ajo on tyypillisesti sallittua tietyillä reiteillä. Luonnonsuojelualueilla se on enemmän kiellettyä, mutta usein sielläkin on tiettyjä reittejä josta saa mennä. Tämä on kuitenkin jokaisen kartoittajan vastuulla, eikä MAS ole vastuussa mistään - paitsi tietysti meistä on kiva, että serverit pysyvät päällä.

Nyt on pakko vähän oikaista tuota ylläolevaa, kun on kerta tullut harrastettua lakivääntöä viranomaisten kanssa viime vuoden ainana.

Luonnonsuojelualueilla on defaulttina voimassa jokamiehen oikeudet eli myös pyöräily. Jos LS-alueen perustamisen yhteydessä laadituissa suojelumääräyksissä on maastopyöräily kielletty niin silloin se on, muuten ei.
Kansallispuistot ovat taas ihan toinen lukunsa ja siellä määräykset ovat jo defaulttina yleensä paljon tiukemmat.

Tässä Siuntion tapauksessa voisi olla ehkä helpointa palata sähköpostilla kyseisen maanomistajan pakeille ja pyytää häneltä alueita koskevat suojelumääräykset. Jos kiellot löytyvät suojelumääräyksistä, niin siinä tapauksessa rastit ilmestyvät, muuten ei.

Tässä pari linkkiä, joita kaikkien kannattaa käydä vilaisemassa:
- Kokelma erilaisiin MTB materiaaleihin
https://www.suomenlatu.fi/vaikuta/sina-voit-vaikuttaa/vinkkeja-ulkoilupaikkojen-suunnitteluun/maastopyoraily/aaa-ohjeita-reittien-kehittajille.html?fbclid=IwAR3B7fnpUQ7QR9QE4t4PY_j 5_ndxjtueWCBDv69m8hdGIXxDec8fI_I_HLQ

- Maastopyöräily ja jokamiehenoikeudet
https://www.suomenlatu.fi/media/vaikuta/pyorailytiedostot/aaa-ohjeita-reittien-kehittajille/f-jokamiehenoikeudet-ja-maastopyoraily_-anne-rautiainen.pdf

ja pikku ote laista. Ja mahdolliset rajoitukset löytyvät siis suojelumääräyksistä.

Luonnonsuojelulaki (36§) kieltää lakiin perustumattomien jokamiehenoikeuksia rajoittavien kylttien asettamisen, joten jokamiehenoikeudella tapahtuvaa toimintaa, kuten esimerkiksi pyöräilyä, ei voi kieltää ilman lakiin nojautuvaa perustetta. Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissakin maastopyöräilyä voidaan rajoittaa, jos kasvillisuuden tai eläimistön säilyminen sitä edellyttää (luonnonsuojelulaki, 18 §). Jokamiehenoikeuden käyttämisen kieltäminen onkin aina poikkeus.

Ja vielä tännekkin linkki tuohon erinomaiseen artikkeliin Suomen Latu ja Polku lehdessä. Hyvää faktaa tunteiden sijasta!
https://www.latujapolku.fi/uutiset/jalkia.html (https://www.latujapolku.fi/uutiset/jalkia.html?fbclid=IwAR00JGkAYcw0VcBzy4oGrAFLXg6Li sPzzaeIov12vdg226Xpi9Vk0BsHtQs)

VPR
16.04.2020, 23.37
Pääkaupunkiseudulla se yksi Leppävaarasta operoiva kaveri, jonka nimeä en nyt muista ansaitsee kehut - polkua pukkaa aika lailla moneen paikkaan hänen toimestaan.
Marsusram

tikola
17.04.2020, 10.29

Erinomainen yhteenveto aiheesta. Tuossa on faktat, jonka kanssa pelataan ja sitten kukin tekee asian kuten parhaaksi kaikilla näillä ohjeilla pystyy tulkitsemaan - mikä on vapaan OSM kartoituksen henki.

Samoin tuo Marsusramin nimi - iso peukku sinnekkin päin, eli itse asiassa visioimme keittiön pöydässä juuri hänen työn pohjalta Leppävaaran suunnistuskartasta PySu versioita kuntorasteille. Eli että toisimme polkuluokitukset suunnistuskartalle Bikemapin luokitusten pohjalta. Tässä on kotona OCAD pohdinta menossa, miten datan tuontia saisi automatisoitua tms.

Jagge_
17.04.2020, 10.45
MapAnt suunnistuskartta toisena komponenttina, se tosin muistaakseni on Jaggen ja kumppanien toimesta laskettu myös muualle Pohjolaan

Ruotsi on laskettu, mutta sitä ei voi julkaista samalla tavalla, koska keilausdata ei ole avointa. Norjasta on avointa keilausdataa, mutta karttaa ei ole vielä laskettu. Vähitellen etenee, joku yliopisto kuulemma luvannut klusteristaan muutaman cpuvuoden tuohon laskentaan, joten jossain välissä karttaa pölähtää. Norjan suunnistusliitto junailee tuota, kuulemma alkuun pääsy hidasta kun keilausdata ei ole yhtenäistä eikä yhtenäisessä lehtijaossa, vaan vähän mitä missäkin keilauslaikussa. Viron tilanteesta en tiedä onko siellä joku puuhastelu käynnissä, taitaa olla keilattu ja avointa. Olis vaan meitä lähellä.

Edit: marsuhan on vanhastaan tiedetty kartoituspäälliköksi ja jotenkin muutenkin olen haistavinani maastopyöräilevien suunnistajien/pyöräsuunnistajien hajun tässä viime aikojen pääkaupunkiseudun aktivoitumisessa.

JackOja
17.04.2020, 10.53
Samoin tuo Marsusramin nimi - iso peukku sinnekkin päin, eli itse asiassa visioimme keittiön pöydässä juuri hänen työn pohjalta Leppävaaran suunnistuskartasta PySu versioita kuntorasteille. Eli että toisimme polkuluokitukset suunnistuskartalle Bikemapin luokitusten pohjalta.

Käsittääkseni marsu-rami on itsekin pyöräilysuunnistaja ja nimenomaan tekee noita luokituksia suunistuskartoille.

No ehkäpä hän vastaa itsekin kun tätä lukee muutenkin.

Marsusram
17.04.2020, 11.24
..eli itse asiassa visioimme keittiön pöydässä juuri hänen työn pohjalta Leppävaaran suunnistuskartasta PySu versioita kuntorasteille. Eli että toisimme polkuluokitukset suunnistuskartalle Bikemapin luokitusten pohjalta.
Tietämys poluista on tullut nimenomaan pyöräsuunnistusluokitusten teosta. Ensin Aluerasteille suunnistuskartoilla ja sitten omaksi huviksi pullautuspohjille kerättyjä polkuja.
Bikemapiin noita aloin siirtää vasta äskettäin.
Eli Leppävaara on jo luokitettu ja piirretty OCADilla. Kilpailukäyttöön joutuisi tarkistamaan muutokset ja siivoamaan epämääräiset polunpätkät ja muut pyöräsuunnistuskartalle kuulumattomat tauhkat pois.
https://lh3.googleusercontent.com/rl88iRkxjqnShqHnVvTLQyuDaAh7XhflxbNy31LGfwu778juyE X7M2EmsjJCuH-uwip98eSqG1673ghfRshsYt6Tn-VDlpMkyJHEVFmBzrxyQ9X2HfSZezLiTq0LKc-6nMHUFUc4=w2400

MAS
17.04.2020, 11.46
Minun pointtini oli lähinnä tekninen, eli kun data kerran on samanlaista kaikkialla maailmassa, ei sen esittäminen toisaallakaan pitäisi olla ongelma. Taustakartat ovat oma tarinansa, eli Ruotsissa datan avoimuus on vähäisempää kuin Suomessa ja silloin nämä karttapullautukset ovat hiljaisempaa. Käytännössä Bikemapin laajentaminen ulkomaille vaatisi siis jotain globaaleja taustakarttoja tuekseen. Polkuja näkyy varmasti maailmalla vaikka missä palveluissa, mutta ne ovat aina jonkun palveluntarjoajan varassa. Tässä Open Street Map toteutuksessa on se vahvuus, että jos jonain päivänä Bikemap häviää niin itse data löytyy OSM tietokannoista "ikuisesti" ja joku toinen voi tehdä vastaavan toteutuksen. Bikemapissa on siis moneen muuhun polku/jälki/reittitoteutukseen merkittävä periaatteellinen ero. Data on avointa jokaisen muokattavissa ja palveluntarjoajista riippumatonta karttadataa, jonka periaatteessa pitäisi olla saatavilla globaalisti. Oikeastihan näin ei ole vaan tässäkin on alueellisesti aktiivisempaa porukkaa toisaalla, mutta pikkuhiljaa data laajenee kaikkialle tai ainakin laajemmalle, jos nyt ei kaikkialle.

OpenStreetMappiä käytetään myös kaupallisissa sovelluksissa laajasti mm. Komoot, mapmyride, Strava jne. Osa noista, ainakin Komoot, myös käyttää karttatyylissään mtb:scale tageja. Se mikä niissä jää vajaaksi täällä Suomessa on 1) yhtä havainnollinen polkujen visualisointi kun Myrtilluksen MTB map karttatyylissä (vrt. Komoot pienet S1, S2 jne. tekstit polkujen vieressä jotka kaikki samaa väriä), 2) alueellisesti optimaalinen karttakombo, Bikemapin tapauksessa 3D MTB map ja 3) mahdollisuus käyttää suunnittelussa tukena muita karttoja erit. Stravan heatmap.

Tässä näyttää olevan eri maissa myös olosuhteisiin ja kulttuuriin liittyviä eroja. Erityisesti Tampereen piirre mistä tämä Suomen touhu alkoi on todella laaja polkuverkosto johon voi sommitella lähes loputtomiin erilaisia reittejä. Tällöin jalki.fi tai mtbreitti.fi tyyppiset "tässä muutama reitti sinulle ajettavaksi" tyyppiset ratkaisut ovat hyviä, mutta eivät riittäviä yksinään. Tätä kun taas vertaa vuoristoisempiin maihin joissa suurten korkeuserojen alueella ei välttämättä ole kuin 1-2 järkevää uraa ajettavaksi niin valmiit reitit ovat kilpailukykyisempiä.

Norjan osalta https://trailguide.net/ näyttää olevan hyvin aktiivinen ja Ruotsissa taas https://www.trailforks.com/trails/map/?activitytype=1&z=6.0&lat=60.45019&lon=15.27208. Globaalia harrastajien kartta viritelmää on tehnyt ainakin https://openmtbmap.org/.

Tämä siis jatkona aikaisempaan pohdintaan miksi nämä "Bikemap" jutut ovat merkittävin osin alueellisia, mutta hienointa edelleen että OpenStreetMap siellä alla on vahvasti globaali ilmiö. Ja kunhan vaan karttakontribuutiot menevät sinne eikä mihinkään proprietary-tietokantoihin niin oli appis mikä vaan kulloinkin niin jatkuvuus on hyvä.

MAS
17.04.2020, 11.49
Nyt on pakko vähän oikaista tuota ylläolevaa, kun on kerta tullut harrastettua lakivääntöä viranomaisten kanssa viime vuoden ainana.

Tässä Siuntion tapauksessa voisi olla ehkä helpointa palata sähköpostilla kyseisen maanomistajan pakeille ja pyytää häneltä alueita koskevat suojelumääräykset. Jos kiellot löytyvät suojelumääräyksistä, niin siinä tapauksessa rastit ilmestyvät, muuten ei.

Kiitos hyvästä yleiskattauksesta aiheeseen!

Tämän Siuntion keissin osalta ratkaisu osin jo syntyi ja loppukin tulossa kiitos aktiivisen kartoittajan joka joko tällä foorumilla oli napannut asiasta kiinni tai saanut muuta kautta tietoa oli jo vetänyt "ruksit" päälle toiselle noista Siuntion poluista ja toisen käy skouttaamassa lähiaikoina. Tämä oikein toimiva ratkaisu.

MAS
17.04.2020, 12.01
Ruotsi on laskettu, mutta sitä ei voi julkaista samalla tavalla, koska keilausdata ei ole avointa. Norjasta on avointa keilausdataa, mutta karttaa ei ole vielä laskettu. Vähitellen etenee, joku yliopisto kuulemma luvannut klusteristaan muutaman cpuvuoden tuohon laskentaan, joten jossain välissä karttaa pölähtää. Norjan suunnistusliitto junailee tuota, kuulemma alkuun pääsy hidasta kun keilausdata ei ole yhtenäistä eikä yhtenäisessä lehtijaossa, vaan vähän mitä missäkin keilauslaikussa. Viron tilanteesta en tiedä onko siellä joku puuhastelu käynnissä, taitaa olla keilattu ja avointa. Olis vaan meitä lähellä.

Edit: marsuhan on vanhastaan tiedetty kartoituspäälliköksi ja jotenkin muutenkin olen haistavinani maastopyöräilevien suunnistajien/pyöräsuunnistajien hajun tässä viime aikojen pääkaupunkiseudun aktivoitumisessa.

Tietämys poluista on tullut nimenomaan pyöräsuunnistusluokitusten teosta. Ensin Aluerasteille suunnistuskartoilla ja sitten omaksi huviksi pullautuspohjille kerättyjä polkuja.
Bikemapiin noita aloin siirtää vasta äskettäin.
Eli Leppävaara on jo luokitettu ja piirretty OCADilla. Kilpailukäyttöön joutuisi tarkistamaan muutokset ja siivoamaan epämääräiset polunpätkät ja muut pyöräsuunnistuskartalle kuulumattomat tauhkat pois.

Muistin sitten MapAntin Pohjolan tilanteen hieman liian optimistisesti. Onko Jaggella tietoa onko noissa maissa muuten kelvollista peruskartta aineistoa avoimena jota voisi käyttää 3D MTB map komponenttina? Tai edes contours-data olisi jo paljon arvoa lisäävää ja toki vinovalovarjostus vielä pykälä lisää.

Hienoa että PySu-ihmiset ovat tähän aktivoituneet! Kertokaahan te onko jotain mitä voisimme tehdä karttapalvelinten ja Bikemapin puolella joka auttaisi teitä hyödyntämään paremmin kasvavaa OSM-dataa mtb:scale tageineen tai jopa karttatyylin tasolla? Itselleni nuo työkalut OCAD jne. ja karttojen & ratojen tekoon käytetyt työnkulut on täysin vieraita.

Lare
17.04.2020, 12.35
"Jos halutaan, että rukseja ei tule enemmän ja enemmän kartalle, niin homma lähtee käyntiin siitä, että luonnonsuojelualueen valmisteluvaiheessa pitää asiaan päästä puuttumaan ja vaikuttamaan aktiivisesti."

Näihin ls-alueiden sääntöihin on tosi hankalaa päästä vaikuttamaan. Uusia ls-alueita pitää kytätä säännöllisesti. Mä odotan että Hki aloittaa Rastilan ja Mustavuoren ls-alueiden suunnittelun ja yritän päästä vaikuttamaan asioihin.
Jos käy tuuri, kaupunki ottaa itse yhteyttä seuraan (mtbcf) ja kysyy kommentteja. Kaupunkihan on jo kysynyt Hallainvuoren ja Uutelan ls-alueiden reittihommiin.

MAS
18.04.2020, 14.27
www.finomena.fi/bikemap-test nyt mukana myös Nor Swe Den ja Est. Ei esi-laskentaa noille eli hidas pienillä zoom-numeroilla. Polun väriä löytyi ihan mukavasti Swe ja Nor.

Lare
18.04.2020, 21.20
Missä kaikkialla on aktiivisia polun lisääjiä+luokittelijoita?
Nämä ainakin: Tampere, Nokia, Lahti, Rauma, Pori ja pk-seutu.

Lare
18.04.2020, 21.24
Jaa, Tukholman seudulla on kans hyvin merkattu ja luokiteltu.

tikola
20.04.2020, 10.47
T
Eli Leppävaara on jo luokitettu ja piirretty OCADilla. Kilpailukäyttöön joutuisi tarkistamaan muutokset ja siivoamaan epämääräiset polunpätkät ja muut pyöräsuunnistuskartalle kuulumattomat tauhkat pois.

Tähän palataan yksityisviestillä - meillä on nyt sen verran yhteisiä intressejä tässä :-)

tikola
20.04.2020, 10.49
www.finomena.fi/bikemap-test (http://www.finomena.fi/bikemap-test) nyt mukana myös Nor Swe Den ja Est. Ei esi-laskentaa noille eli hidas pienillä zoom-numeroilla. Polun väriä löytyi ihan mukavasti Swe ja Nor.

Tämä oli kova - oma virhetulkintani Tukholman huonoudesta liittyi Lidingöloppetin reittehin ja siellä niitä tägejä ei paljoa ollut, mutta muutenhan noita Tukholmassa näkyykin ihan hyvin. Lidingössä kaikki näyttää olevan pyörätietä.

mako
24.04.2020, 22.45
Moi. Yritin noudattaa ohjetta MTB-karttan lisäämiseksi Oruxmapsiin Androidissani, mutta ei ihan onnistunut. MTB-kartta ilmestyi WORLD-hakemistoon Oruxmapsissa, avautuu kartalle, mutta on tyhjää täynnä. Ei auta Center on Map. Mikä meni pieleen?

Lisäksi kaikki img-fileen latauslinkit näyttää 404:sta.

-M

Haastemies
29.04.2020, 00.31
Onko täällä serveri kyykyssä... Ei anna ladata MTB-karttaa?

MAS
30.04.2020, 17.18
Oruxmapsin osalta en osaa muuta auttaa kuin että sain online-tiilet toimimaan tämän viestiketjun #34 viestissä kuvatulla konfiksella. Sen kanssa pitää olla pikkutarkka, pienikin virhe aiheuttaa ongelmia. Toinen tapa on ladata tuo Garminin img-tiedosto ja käyttää sitä offline-karttana Oruxmapsissa, sen konffaus taisi olla yksinkertaisempaa ja ohjeet jossakin taisi olla myös, itse en ole kokeillut.

Garminin kartat Bikemap-palvelimelta (bikemap.finomena.fi info-dialogin kautta www.finomena.fi palvelimelle jossa itse img-tiedostot ovat) toimivat kyllä minulla hyvin ja en ole havainnut mitään käyttökatkoksia. Kokeiletteko vielä kerran ja jos ongelmia niin raportoikaa mahdollisimman yksityiskohtaisesta mitä teitte ja mitä tapahtui jotta vianselvittely helpottuu.

MAS
06.05.2020, 21.11
OSM:n editointiin on yksinkertaiset ohjeet Google Docsina: https://docs.google.com/document/d/1jVMshIz1tOrPWQ_a-Lo_BNl56Kb2actMp9Mw9vglsto/edit#heading=h.ac5zgeme276r Sieltä puolestaan löytyi myös linkki Google Sheets dokumenttiin jossa oli havainnollistettu kuvien kera tärkeimpiä tägejä mitä (maastopyöräily)polkujen merkitsemiseen ja luokittelemiseen tarvitaan. Samaan Sheets taulukkoon on myös tämän keskusteluketjun alussa jäsenen kaakku kirjoittamissa ohjeissa linkki.

Kyseinen taulukko on valitettavasti päässyt häviämään, siksi kysymys foorumilaisille: onko joku sattumalta kopioinut sen talteen? Olisi hienoa jos jonkun kätköstä se löytyisi niin ei tarvitse kenenkään uudelleen kirjoittaa, siinä oli kuitenkin kompaktisti havainnolliset käytännön ohjeet polkujen tägäämiseen.

MRa
11.05.2020, 22.51
Hienoa työtä kaikki jotka olette karttoja päivittäneet sekä erityisesti tietysti jäsen MAS! Aikanaan kun hommasin ensimmäisen Garmin 705 laitteen tuli aika paljonkin noita muokkauksia ja lisäyksiä tehtyä eteläisen Espoon aluella. Paljon on OSM mennyt taas eteenpäin ja tuo MTB Scale käyttö on kyllä erittäin kannatettavaa koska muutoin nuo eri reitit kyllä sekottuu keskenään tosi tehokkaasti. Vielä kun saisi nuo näkymään Garminissa yhtä selkeästi kuin tuolla Bikemap:ssa niin olisi mukavampi maastossa etsiä uusia polkuja ja toisaalta merkata noita MTB scale:ja. Ennenkuin Garmin alkoi itse käyttämään myös OSM karttoja, tuli käytettyä noita täälläkin mainittuja työkaluja, mutta enää ei oo jaksanu niiden kans pelata.

Mutta kyllä tää saa taas aktiivisemmin vääntämään noita muutoksia tuonne OSM:iin!

aakkonen
31.05.2020, 14.35
Tutustuin tuossa tähän kartta-aineistoon offline-kartoilla ja on tosi hyödyllinen ja hieno projekti, kiitoksia kaikille! :cool: Lisäsin muutaman luokittelun ja pari uutta polkuakin. Nyt mielenkiinnolla odottelen tuleeko perille.

Ajelin eilen Rajamäellä ja huomasin, että HKI-kartta ei riitä tuonne asti. Miten Bikemapistä saisi imastua koko Suomen yhtenä tai useampana img-tiedostona? Ainakin Maanmittauslaitoksen koko Suomen kartta toimii hyvin Edge 530:ssä, imagen koko muistaakseni vähän päälle gigatavu.

MAS
04.06.2020, 22.30

Nyt on tarjolla koko Suomi yhtenä img-tiedostona, koko jäi puoleen gigaan. Ja Bikemap on tässä matkalla uuteen kotiin Trailmap: https://trailmap.fi ja kartat löytyvät https://blog.trailmap.fi/garmin-kartta (https://blog.trailmap.fi/garmin-kartta/)/. Bikemap ei enää siis päivity ja kohta sieltä siirretään tuonne Trailmappiin kaikki kun on vielä vähän testattu sitä ensin.

aakkonen
06.06.2020, 22.12

Mahtavaa, kiitos!

MRe
07.06.2020, 10.28
^^Kiitos. Tuo linkki olikin jo jossain facessa ja ihmettelin että mikä tämä on. Mutta hyvä tietää, että uusi osoite on nyt tuo.

Potti5
08.06.2020, 19.17
Mikä tuossa on openstreetmapsissa on käytäntö, kun tuolla nuuksio/luukki suunnalla on noita hiekkatiepolkuja jotka on merkattu "Foot path" poluksi. Tämän takia ei voi luokitella noita polkuja mtb luokituksilla, niin onkohan ok muuttaa nuo polut vaan pelkäksi path poluksi jolloin saisi lisättyä luokitukset?

edit. Eipä näköjään tarvitsekkaan kun lisää vaan tageihin mtb:scale ja sitten haluttu arvo niin saa nuokin reitit luokiteltua.

JackOja
06.11.2020, 14.35
Miksiköhän tuonne Sipoonkorpeen on Trailmapissa ilmestynyt moneen paikkaan "Kulku kielletty ympäri vuoden niin pyörällä kuin jalankin" merkintää?
Ovatko maaomistajat alkaneet tehdä OSM-karttaa?

Marsusram
06.11.2020, 16.44
Miksiköhän tuonne Sipoonkorpeen on Trailmapissa ilmestynyt moneen paikkaan "Kulku kielletty ympäri vuoden niin pyörällä kuin jalankin" merkintää?
Ovatko maaomistajat alkaneet tehdä OSM-karttaa?

Tai onko siellä jotain reittien kunnostustöitä käynnissä (Brännberg-kaasulinja mutapolku). Saisivat päivittäjät laittaa kiellosta selitteen huomautuksena.
Täytyy seurata miltä oikeasti näyttävät. Aika monessa paikassa on jonkun päivittäjän omia tulkintoja.

Lare
06.11.2020, 16.59
Myös Lahden motarin länsipuolella, Kuusiksen kohdalla on ajokielto merkintöjä. Näissä ja Skorven merkinnöissä taitaa olla joku merkkausvirhe. Polkujen ominaisuuksissa bicycle on yes, mutta access no. Vaihdoin muutamiin accessin muotoon yes, jos se poistaa kieltomerkinnän.
Fiskträskin eteläpuolla on merkitty soratie kielletyksi, koska tien alussa saattaa greidaan mielestä olla ajoneuvolla ajo kielletty-merkki.

Marsusram
06.11.2020, 17.12
Onhan virheellisesti ajokiellolla merkitty joitakin kansallispuiston sisääntulojakin, esim. Mäntykorventie ja Yrjölä.

JackOja
09.11.2020, 11.59
Ahaa, nyt onkin poistunut noita. Kiitokset asianosaisille.

Lare
09.11.2020, 12.36
Päivitin vielä pari kieltoa pois Lahen motarin länsipuolelta.

Seuraavaksi pitänee opiskella polun lisäys. Porvoon motarin eteläpuolelta puuttuu pari hyvää siivua.