Näytä tavallinen näkymä : Fillarilenkkien vetäminen?
jtjuslin
25.08.2019, 00.33
Hei,
Olin eilen fillarilenkin vetäjien koulutuksessa. Aihepiiristä jäi muutama asia mieleen pyörimään. Koulutuksessa toki saimme nähdä aika erittäin täydellisen listan lähes kaikesta siitä, mitä vetäjä voisi ottaa huomioon. Tässä nyt halusin ihan vain muutamaa asiaa mietiskellä, jos niistä ilmenee vaikka jotain mielipiteitä.
Ensinnäkin ilmeisesti kysyntää lenkeille on, joilla on vetäjä. Ainakin kaiketi, jos lenkki on ilmainen. Onhan siitä minimissäänkin jotain hyötyä, jos joku näyttää reitin ja kimpassa on muutenkin yleensä aina kivempaa. Kaikenlaisia vetäjän vastuita koulutuksessa käsiteltiin. Jos suurimman osan asioista ottaisi huomioon, mitä vetäjä voisi ottaa, niin aika kattava palvelu siitä kyllä jo tulisi.
Ilmeisesti on niin, että tässä maassa ei ihan hirveästi ole ihmisiä, jotka ovat innostuneet lenkkien vetämisestä? Ja onhan siinä kyllä aika paljon vaivaa. Parhaimmillaan kai vetäjäkin voi hommasta jollaintavalla kokea jotain saavansa, joka varmasti lisää innostusta siihen toimintaan.
Minun lenkkeilyni on vielä aika vähäistä ollut, ehkäpä tulen viisaammaksi yleisemmästä hengestä porukassa myöhemmin. Minkälaisia odotuksia muilla foorumilaisilla on pyörälenkkien vetäjän suhteen, jos johdetulle lenkille menisitte?
t. Jukka
maalinni
25.08.2019, 09.11
Rentoa meininkiä ja vauhti hitaimman mukaan. Siihen vielä kivoja ja vaihtelevia reittejä, niin eipä muuta.
Noissa olisi kätevää saada se hitain siihen vetäjän taakse, niin on helpointa pitää oikeaa nopeutta. Etenkin maastolenkeillä, jossa välit pitääkin toisinaan kasvattaa pidemmiksi.
jtjuslin
25.08.2019, 12.20
Hei,
No vauhdista ei ihan hirveästi tavallaan ollutkaan puhetta, hyvä pointti. Loppujenlopuksi vetäjältä ehkä edellyttäisi yhtä sun toista, kun omaan alitajuntaani sukelsin.
Sillä on myös eroa onko kyseessä seuran lenkki tai muuten ”virallisesti” järjestetty, vai onko haettu lenkkiseuraa vaikka fb:ssä. Jos joku jossain fb-ryhmässä ilmoittaa ajavansa lenkin ja kyselee porukkaa mukaan, ei ehkä voi olettaa että on välttämättä erityisen hyvin suunniteltu tai ohjattu lenkki, vaan lähempänä sitä että lähtisi kaverin kanssa lenkille.
jtjuslin
25.08.2019, 18.08
Sillä on myös eroa onko kyseessä seuran lenkki tai muuten ”virallisesti” järjestetty, vai onko haettu lenkkiseuraa vaikka fb:ssä. Jos joku jossain fb-ryhmässä ilmoittaa ajavansa lenkin ja kyselee porukkaa mukaan, ei ehkä voi olettaa että on välttämättä erityisen hyvin suunniteltu tai ohjattu lenkki, vaan lähempänä sitä että lähtisi kaverin kanssa lenkille.
Totta, lähtökohtia voi olla monenlaisia.
Yksi mikä lenkinvetäjällä voisi kuitenkin hyvä olla olisi perus polkupyörätyökalut mukana ja sisäkumeja. Minua kiinnostaa kovasti perustyökalut hyvänä versiona ja yritän nyt haalia tietoa, mistä saisi sellaiset, mitkä näin ja jotka näyttivät aika parhailta. Sehän on sitten aina toinen asia, että saako siitä "kunnioitusta" tai edes kiitosta, jos pelastaa jonkun rengasrikon korjauksen. Olin ehkä vähän yllättynyt, kun joku pyöräilemisen konkari tavallaan minusta sanoi, että ei anna lenkillä yhtään muutamasta sisäkumistaan. Minä saisin kyllä ehkä tiettyä tyydytystä, jos voin auttaa toisia, mutta vaadin siitä kyllä tavallaan ehdotonta kiitosta ja rahallinen korvaus siitä, että mitä sisäkumi kaupassa ostettaessa maksoi olisi minusta sääntö. Kaipa sitä voi suostua kahvin tarjoamiseenkin, eli ottaa maksun kahvina, vaikkakin itse en kahvia juo.
Olisi kyllä hyödyllistä, jos jollakin olisi varaosia ja työkaluja. Osittain jäi tästä huono omatunto, kun olin kesällä Itävallassa pyörälenkillä ja minulla oli hätäiseen yksi sisäkumi ja jossain laukun Ordliebin pohjalla löytämättömissä yksi polkupyörä yleistyökalu. Jotain erinäistä sitten lainasin muilta ja noita perustyökalujakin, kun omani oli niin vaikeasti saavutettavissa. Vähän paremmin kun valmistautuisi, niin perustyökalut on mahdollista pitää mukana - pumppu yms. Koen intohimoa siihen, että tämä asia on hoidettava. Toisaalta koen intohimoa myös siihen, että ihan ilman kiitosta sanomatta kyseisiä työkaluja ei minulta saa.
Siis tietysti annetaan jos itsellä on vaikka sisuri. Kiitosta en nyt varsinaisesti odota mutta kevyttä vi**uilua annan että voisi se sisuri olla mukana. Jos siis tuttu kyseessä. Yleensä muutenkin kuuluu jo hyviin tapoihin tien päällä kysyä joltain ongelmissa olevalta että tarvitseeko apua. Kyllä noissakin tapauksissa annan sisurin vaikka olisi viimeinen, lähinnä huonoa säkää jos itseltä menee. Ei noista yhteislenkkien järjestämisestä kannata kauheaa stressiä ottaa. Ihmiset nyt ovat monesti kauhean vaateliaita niiden suhteen, ikinä ei mennä varmaan esim oikeaa vauhtia joidenkin mielestä. Itse vedän pääsäääntöisesti viikoittaisia maastolenkkejä ja ainakin omalta osalta todennut ettei tarvitse minusta huolehtia että mennään liian hiljaa tms.
L. Vauhdin, keston ja vaativuuden kun ilmoittaa etukäteen niin sillä pääsee jo pitkälle.
jtjuslin
25.08.2019, 18.41
Siis tietysti annetaan jos itsellä on vaikka sisuri. Kiitosta en nyt varsinaisesti odota mutta kevyttä vi**uilua annan että voisi se sisuri olla mukana. Jos siis tuttu kyseessä. Yleensä muutenkin kuuluu jo hyviin tapoihin tien päällä kysyä joltain ongelmissa olevalta että tarvitseeko apua. Kyllä noissakin tapauksissa annan sisurin vaikka olisi viimeinen, lähinnä huonoa säkää jos itseltä menee. Ei noista yhteislenkkien järjestämisestä kannata kauheaa stressiä ottaa. Ihmiset nyt ovat monesti kauhean vaateliaita niiden suhteen, ikinä ei mennä varmaan esim oikeaa vauhtia joidenkin mielestä. Itse vedän pääsäääntöisesti viikoittaisia maastolenkkejä ja ainakin omalta osalta todennut ettei tarvitse minusta huolehtia että mennään liian hiljaa tms.
L. Vauhdin, keston ja vaativuuden kun ilmoittaa etukäteen niin sillä pääsee jo pitkälle.
Välillä näyttää minusta siltä, että vauhdin keston ja vaativuuden lisäksi on pukeutusmiskoodi ja pyörän pitäisi olla tietynlainen. Minulla on kiusallisen pitkään jäänyt tämä arvailun varaan, että olenko oikeassa vai väärässä. Yritän kerätä rohkeutta saapua paikalle omana itsenäni, ainakin lenkin vetäminen on vapaaehtoistyötä, johon olen nyt lupautunut tietylle päivämäärälle. Jossain määrin olisi kohtuullista, jos vetäjäkin saa olla oma itsensä.
Käytäntö sitten näyttää, miten tässä käy. Mutta ehkä jos jotenkin saan jonkinlaisen sosiaalisen paikan yhdistyksessä minua ei voi niin helposti ampua alas yhdellä tylyttämisellä, kun tiedän, että on joitain mielestäni mukavampiakin ihmisiä.
Työkaluja ja sisureita on toki hyvä olla vetäjällä, mutta kyllä koen, että jokaisella kuskilla pitää tämä puoli olla kunnossa.
Mun mielestä tärkeimmät asiat aiheeseen liittyen ovat:
- käsimerkit ja turvallisuus
- kun lenkki on speksattu niin siinä pysytään
- lenkin vetäjän pitää pystyä vetämään lenkki yksin kärjessä
- ylämäet saa/pitää ajaa rauhassa
Aika useasti joku speksaa lenkin ja tavallaan kutsuu porukan koolle ja sitten ajetaan vetovuoroja vaihdellen. Se on ihan ok. Mutta ite tottunu siihen, että vetää kärjessä koko ajan, jolloin pystyy vaikuttamaan 100%:sti siihen, että pysytään speksissä. Jos paljo vetäjiä niin usein speksi lipsuu, ja se ei välttämättä ole hyvä asia.
Joku mainitsi, että hitaimman mukaan. Toki, jos näin sovitaan. Mutta miten se huomataan kuka on hitain ja kuinka hidasta se sitten on, kah....
Jos on speksattu 28 keskari ja ajetaan sen mukaan niin jos joku ei siinä pysy, niin toki voidaan himmata, mutta kysymys kuuluu tuliko lähettyä liian kovaan vauhtiin mukaan.
Yks mitä vihaan yli kaiken on se, kun joku speksaa lenkin ja ilmottaa, että ajellaan pk-vauhtia. Just. Se ei vaan kerro vauhdeista yhtään mitään.
Ja yllä kerrotut koskevat maantielenkkejä. Lisätään listaan sitten jos jotain tähdellistä tulee esiin.
SamiMerilohi
25.08.2019, 19.04
Vauhti on mielestäni tärkein, ja että se on luvatun mukainen. Esimerkiksi jos kyseessä on matalan kynnyksen lenkki, ei pitäisi innostua ajamaan liian kovaa vaikka mukana olisi kovempiakin kuskeja. Kaikkien pitää pysyä kyydissä. Tämä on mielestäni vetäjän/lenkin järjestäjän vastuulla. Jos taas kyseessä on kovavauhtisempi lenkki, on vastuu enemmän osallistujilla että pysyvät vauhdissa.
Siis lyhyemmin sanottuna: tulisi pysyä ennalta ilmoitetussa speksissä.
Jokainen fiksu kuski kuljettaa kyllä tarvittavat korjausvälineet mukana ja tuskin vetäjälle moinen kuuluu.
Varaosat niin pyöräkohtaisia että pitäisi olla peräkärry mukana moisille.
^Joo, pelkkiä sisureita saisi olla kahta-kolmea kokoa. Mutta varmaan hyvä työkalusetti ja joku pieni ensiapulaukku.
27.5 maasturin sisuri venyy moneen kokoon, ei tarvitse erikseen 26" tai 29" -versioita olla mukana.
^Kuka käy lenkillä ilman varasisuria pois lukien tubeless kuskit?
Aika moni. Eihän noita renkaista riippuen mene edes joka vuosi rikki, olisikohan mulla mennyt viimeksi kaksi tai kolme vuotta sitten.
^Kuka käy lenkillä ilman varasisuria pois lukien tubeless kuskit?
Ajaako joku muka vielä sisureilla 2019 vuotta ajalaskun alkamisen jälkeen?
Mutta pitäähän tubeless-hommissakin varalla sisuri olla mukana.
Jabadabado
27.08.2019, 14.16
Sanoisin että omasta mielestä tärkein on että speksataan lenkki aiotun tavoite vauhdin mukaan (ihmiset osaa vähän arvioida onko lenkki juuri itselle hyvä), samoin jos odotetaan että mukaan tuleva porukka osallistuu vetoon. Varaosien, työkalujen yms suhteen on hyvä jos vetäjällä löytyy perustarpeet mutta ei tarvitse repullista niitä mukana kantaa, samoin olisi hyvä jos vetäjä osaa tehdä nuo tienpäällä eteen tulevat perushuollot. Halutessa voidaan myös speksata jäädäänkö esim rengasrikon sattuessa odottamaan vai ei, tosin silloin pitää olla ns tuttu reitti tai useampia vetäjiä jos ei odoteta. Pieni ensiapupakkaus voi myös olla hyvä ottaa mukaan.
Käsimerkit tietenkin on hyvä tietää ja kerrata ennen lenkkiä, samoin miten tullaan menettelemään valo-ohjatuissa risteyksissä, eli noudatetaan niitä ja odotetaan tarvittaessa jos valot vaihtuu kun osa porukasta on menossa yli ja osa jää valojen taakse. Näillä ainakin pääsee alkuun.
jtjuslin
01.09.2019, 19.59
Nyt sain tavallaan hieman viimeinkin virallisen kannanoton, minkälaisia teknisiä varusteita lenkin vetäjällä olisi hyvä olla Helsingin Polkupyöräilijöissä olleesta Teemun koulutuksesta. Liittyy Suomen Polkupyöräilyn ohjaajiin.
Pyöräilijät on ilmeisesti jossain määrin maineessa siitä, että pienessäkin kaupungissa pyöräseuroja on pitänyt perustaa esimerkiksi 10, kun yhden isomman perustaminen olisi saattanut paremmin ajaa asiaa. Taustalla lienee osiltaa se, että mielipiteitä on monia. Tämä tarvittavat varusteet vetäjälle on tietysti hyvin paljon eri mielipiteitä herättävää kanssa. Lähtökohtia voi olla kai ei mitään varusteita tai sitten hirveä määrä varusteita. Vastaavasti jollain lenkillä ei ole mitään muuta ohjausta, kuin että joku ajanee edessä ja ehkä tietänee reitin.
Erilaisista mielipiteitä tuli mieleen, että juuri erinäinen ajaminen ja liikkuminen mielestäni erityisesti herättää erilaisia mielipiteitä ja kaiketi odotuksiakin. Esimerkiksi kun vaimoni kanssa liikutaan, niin tyypillisesti jostain tienhaarasta toinen menee oikealle ja toinen vasemmalle. Se on kai tuollaiseen tapahtumaan jotenkin sisäänrakennettukin juttu. Kun mietin lenkin vetäjän hommia mieleeni nousi alitajunnasta vaikka mitä, mitä tavallaan odottaisin, vaikka lähtökohtaisesti ajattelin, että enpä minä kai paljon mitään odota.
No ohjaajalla/vetäjällä ns. virallisen tiedon mukaan pitäisi olla:
- Olosuhteiden mukainen vaatetus
- Pyöräilykäyttöön soveltuva monitoimityökalu
- Pumppu ja vähintään yksi varasisäkumi
- Varaosia ja korjausvälineitä (esim. ketjuliittimiä, ilmastointiteippiä (Gorilla) ja nippusiteitä)
- Matkapuhelin säänkestävästi pakattuna
- EA-laukku
- Varavirtalähde
- GPS
- Kypärä
Ja tuohonkin listaan tein heti omia muokkauksia (Kypärä, GPS ja Gorilla).
Olen siinä uskossa, että ns. ohjatuille reiteille on kysyntää, kun siellä saa tavallaan vapaamatkustajana reitin. Ihmiset kuitenkin haluavat tehdä asioita yhdessä ja ainakin osa ihmisistä haluaa tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi saa tuon turvan esimerkiksi kumin puhkeamiselta, että tilanne hoituu heti paikanpäällä. Toki jokainen on vapaa pyöräilemään vaikka yksin itsenäisesti ja minne haluaa, mutta ei sitä voi kai kieltää että ryhmäjutut ei ole hyviä. Kun luontoonkin katselee, niin näkyvät nuo linnut nyt parvissa lähtevän etelään.
Ryhmässä varmaan vaan on hyvä antaa kaikille entuudestaan tuntemattomille myös omaa tilaa, eikä pakottaa heitä johonkin muottiin, ellei se ole reitin tuoteselosteessa eli speksissä. Ja siltikin jos joku ei speksin muottiin sovi ja se ilmenee matkan aikana asian voin tehdä huomaavaisesti.
Enitenhän tässä juuri arveluttaa kaikki ns. kirjaamattomat säännöt. Olen seuralaisena ihan aloittelija. Vastaavanlaisesti aloitin muutama vuosi sitten karavaanariharrastuksen, jota nyt pääasiassa lopettelen muuton vuoksi. Siinäkin ehkä vuoden kuluessa alkoi ilmetä kaikki kirjoittamattomat säännöt, joita ei voinut ennakoida etukäteen. Hyvä kokemus se oli kaikin puolin, mutta uusissa jutuissa jännittää juuri tuo puoli. Esimerkiksi karavaanareista yksi avautui minulle huutamalla, että kävin päivän aikana liian monta kertaa vaunullani, kun kävin siellä autolla neljä kertaa. Mitään semmoista sääntöä ei kuitenkaan ollut eikä oikein kirjoittamatontakaan, vaan se oli kyseisen karavaanarin itse keksimä sääntö. Uusissa seuroissa ja yhteisöissä pitäisi osata pitää päänsä ja ei liikaa hötkyillä säännöistä, jos se onkin vain jonkin yksittäisen henkilön keksimä. Vaimoni tosin alkoi itkeä ja siitä tulee sellainen mielensäpahoittaminen, mutta jos nyt oman linjan pitäisi selvänä. Luulisi, että ainakin jos jäsenestä on enemmän hyötyä kuin haittaa yhteisölle, häntä ei saisi kohdella kaltoin?
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.