ElBike
18.04.2019, 16.20
Vaikea oli keksiä otsikkoa, mutta ajattelin avata keskustelua aiheesta maastofillarin laadukas runko ja nykyajan ilmiöt.
Olen ollut havaitsevinani että sähköfillareita ilmestyy jos jonkin merkkisenä ja muotoilukin on usein hyvin toteutettua ja joskus jopa erikoista. Takavuosina fillareiden rungot oli melko perinteisiä, joskin välillä jotkut valmistajat koettivat poiketa valtavirrasta. Usein nämä kokeelliset rungot oli painavia tai saattoivat jopa notkua väärästä kohtaa. Kuidun tuleminen sai monet kokeilemaan hyvinkin erikoisen mallisia runkoja, joissa rakenteesta täytyi tehdä jämerä koska rikottiin perinteistä kaksi kolmio runkoa.
Sähköfillareiden yleistyessä näytöstää että alumiinirungon lujuuslaskelmat ei näyttele enää niin tärkeää osaa kuin luomufillareissa, joissa polkija tuijottaa enemmän fillarin painoa. Siksi markkinoille työntyy koko ajan ns. design edellä suunniteltuja fillareita, joissa putket tekee mutkaa ihan vain siksi, että ne eroaisivat kilpailijoista edukseen ja näyttävällä maalauksella varmistetaan huomio. Samalla materiaalien paksuudet ovat kasvaneet ja eBiken runko voidaan muotoilla "lujuusteknisesti ei niin optimoidusti" jossa ylimitoitettu materiaalipaksuus varmistaa rungon kestämisen kasassa.
Rungon suuri paino taas kompensoidaan sähköavustuksella.
Samalla rungon ns. ajo-ominaisuuksia ei tarvitse enää miettiä vaan sähköfillarin runko on jäykkä kuin ratakisko.
Asia on herättänyt itsessäni vähän ristiriitaisia tunteita; on hyvä että markkinoille tulee uusia merkkejä mutta samalla häviää rungon tekemisen arvostus. Muistan kuinka joskus Bike-lehti (saksalainen maastopyörälehti) testasi runkoja testipenkissä keskiöstä edestakaisin heiluttamalla ja tuloksista näki että ns. laadukkaana pidettyjen merkkien rungot oli sekä jäykkiä, kevyitä että myös kestäviä. Sitten löytyi jotain pienempää pajaa, jolla saattoi olla todella jäykkä runko, mutta se hajosi pian. Osa oli vähän löysempiä, mutta saattoivat murtua nekin nopeasti. Sähkömaastofillareissa rungot on usein todellakin riittävän jäykkiä ja luultavasti myös kestäviä - muttei ehkä niin kevyitä kuin voisi kunnollisella suunnittelulla saada aikaiseksi. Toisaalta, kilo sinne tänne ei sähköfillarissa ole enää paino eikä mikään.
Herättääkö tällainen asia muissa minkäänlaisia ajatuksia?
Olen ollut havaitsevinani että sähköfillareita ilmestyy jos jonkin merkkisenä ja muotoilukin on usein hyvin toteutettua ja joskus jopa erikoista. Takavuosina fillareiden rungot oli melko perinteisiä, joskin välillä jotkut valmistajat koettivat poiketa valtavirrasta. Usein nämä kokeelliset rungot oli painavia tai saattoivat jopa notkua väärästä kohtaa. Kuidun tuleminen sai monet kokeilemaan hyvinkin erikoisen mallisia runkoja, joissa rakenteesta täytyi tehdä jämerä koska rikottiin perinteistä kaksi kolmio runkoa.
Sähköfillareiden yleistyessä näytöstää että alumiinirungon lujuuslaskelmat ei näyttele enää niin tärkeää osaa kuin luomufillareissa, joissa polkija tuijottaa enemmän fillarin painoa. Siksi markkinoille työntyy koko ajan ns. design edellä suunniteltuja fillareita, joissa putket tekee mutkaa ihan vain siksi, että ne eroaisivat kilpailijoista edukseen ja näyttävällä maalauksella varmistetaan huomio. Samalla materiaalien paksuudet ovat kasvaneet ja eBiken runko voidaan muotoilla "lujuusteknisesti ei niin optimoidusti" jossa ylimitoitettu materiaalipaksuus varmistaa rungon kestämisen kasassa.
Rungon suuri paino taas kompensoidaan sähköavustuksella.
Samalla rungon ns. ajo-ominaisuuksia ei tarvitse enää miettiä vaan sähköfillarin runko on jäykkä kuin ratakisko.
Asia on herättänyt itsessäni vähän ristiriitaisia tunteita; on hyvä että markkinoille tulee uusia merkkejä mutta samalla häviää rungon tekemisen arvostus. Muistan kuinka joskus Bike-lehti (saksalainen maastopyörälehti) testasi runkoja testipenkissä keskiöstä edestakaisin heiluttamalla ja tuloksista näki että ns. laadukkaana pidettyjen merkkien rungot oli sekä jäykkiä, kevyitä että myös kestäviä. Sitten löytyi jotain pienempää pajaa, jolla saattoi olla todella jäykkä runko, mutta se hajosi pian. Osa oli vähän löysempiä, mutta saattoivat murtua nekin nopeasti. Sähkömaastofillareissa rungot on usein todellakin riittävän jäykkiä ja luultavasti myös kestäviä - muttei ehkä niin kevyitä kuin voisi kunnollisella suunnittelulla saada aikaiseksi. Toisaalta, kilo sinne tänne ei sähköfillarissa ole enää paino eikä mikään.
Herättääkö tällainen asia muissa minkäänlaisia ajatuksia?