PDA

Näytä tavallinen näkymä : Manuaali



kauris
05.02.2019, 14.32
Manuaali, jolla tarkoitan siis ajamista pyörällä eturengas ilmassa polkematta, on ollut hieman työn alla ja enemmän kiinnostuksen kohteena viime vuodesta alkaen. Manuaali eroaa keulimisesta (nokittamisesta) siis siinä, että keulumisessa etupyörä pidetään (ja nostetaan ilmaan) polkemalla polkimia.
Osaan keulia pyörällä sellaisen koulun keskikokoisen pihajalkapallokentän verran eli ehkä noin 60 metriä. En joka yrityksellä mutta kuitenkin. Osaan myös tasapainoilla pyörällä paikoillani (track stand) lähes kuinka kauan vain. Ei haittaa vaikka liikennevalot ovat juuri vaihtuneet edestä punaisiksi, pystyn odottamaan jalkaa maahan laittamatta uudet vihreät. Osaan myös jarruttaa pysähdyksiin takapyörä ilmassa (okei, joskus on tullut mentyä tangon ylikin treenatessa). Mutta se manuaali, miten se on niin vaikeata. Joku 5 metriä on ennätykseni vaikka olen katsonut lukuisia opetusvideoita ja treenaillut viime kesänä ja nyt välillä vähän talvellakin. Okei, ei sitä treeniä ole tunneissa mitattuna varmaan kymmentäkään mutta sanotaan nyt, että parikymmentä kertaa kesällä kävin varta vasten jonkin aikaa ihan vain harjoittelemassa loivassa alamäessä tai tasaisella kentällä. Saan halutessani nykäistyä keulan niin, että menen yli ja hyppään jaloillenikin eli siitä ei ole kyse ettenkö saisi keulaa tarvittaessa nousemaan. Ongelma on nostaa keula aina juuri oikean verran ja vielä suurempi ongelma siis pitää tasapaino juuri siinä tasapainopisteessä. Joko joudun painamaan takajarrua ottaakseni keulan liian kovan ylösvedon takia heti alas jolloin se tippuu samantien nopeasti tai sitten vielä useammin ylösnosto jää selvästi vajaaksi ja manuaali jää metrin mittaiseksi.
Jos ja kun hetki siellä tasapainopisteessä käydään, en siis osaa ja ehdi jalkoja suoristamalla ja lantiota eteen-taakse liikuttamalla pitää tasapainoa. Välillä olen venäyttänyt vähän alaselkää yrittäessäni ja harjoittelujen jälkeen myös kyynärtaipeen ja hauiksen seutu vähän kipeytyy, kun kädet nykäistään manuaalissa suoraksi.
No ehkä tää jo 40-vuoden ikäkin vähän haittaa jo oppimista mutta tekisi mieli onnistua paremmin. Mä en tajua miten vaikka tämä kaveri opetteli alle 2 viikossa pitämään manuaalia 50 metriä!!! Mä olen tuon kaverin 2. opiskelupäivän tasolla edelleen. Kolmantena päivänä se vetää jo minua pidempään.
https://www.youtube.com/watch?v=DZ873rA831o

Miten teillä muilla? Oletteko treenailleet, onko tullut onnistumisia treenien myötä vai oletteko jo mestareita? Meneekö sanotaanko 20 metriä noin vain?

Varsinaisista opetusvideoista olen tsekkaillut mm nämä. Yhteenvetona se, että ylösnosto tehdään liikkumalla L-kirjaimen muotoisesti ensin alas ja sitten taakse, pitämällä kyynärpäät lukossa eli kädet suorana, menemällä mahdollisimman alas ja taakse eli takapuoli taka-akselin taakse, pitämällä kantapäät alhaalla, pitämällä katse ja pää eteen-yös, sitten vain tasapainottelemalla jalkoja suoristamalla... Ja ohjeista riippuen varovasti takajarrulla estää ylimeno (toiset sanoo, että vain jalkojen ja lantion liikkeen avulla).

https://www.youtube.com/watch?v=NkWnV4RDzkU
https://www.youtube.com/watch?v=uHldWHSQf7Q
https://www.youtube.com/watch?v=Kzdc_mbHJQQ
https://www.youtube.com/watch?v=aeFokh174HM
https://www.youtube.com/watch?v=HWg6jVeVRXg
https://www.youtube.com/watch?v=er64zXWkUPo


Olen myös harkinnut juuri sen tasapainopisteen hakuun avuksi manuaali-machinen tekemistä eli puutavarasta manuaalin harjoittelemista varten telineen kasaamista. Toisaalta tekisi mieli opetella se ilman moista.
videoita manuaali-machinesta:
https://www.youtube.com/watch?v=1oighathJqU
https://www.youtube.com/watch?v=3-XE4b-LVxo

järtsy
05.02.2019, 17.49
On tuota satunnaisesti yritetty opiskella mutta yhtä satunnaisesti onnistuu joku metri. Se on vaan niin pirun helpon näköistä kun osaa, itsellä selkeä jarru kun tykkään vielä lukoilla polkea on tuo ympäri meno. Ei ole luottoa että käsi toimisi riittävän nopeasti varsinkin kun yleensä ei keula nouse paskaakaan ja yhtäkkiä jotain meneekin oikein ja pyörä on pystyssä:D

Tuollaista telinettä olen kanssa suunnitellut, olis siitä varmasti jotain hyötyä vaikka ei ihan sama asia olekkaan versus oikea maasto ja liikkuva pyörä. Toinen asia mikä mietityttää on se että mitä kiekko tykkää kun horjahtaa sivulle, vääntyykö helposti?

kauris
05.02.2019, 18.41
En usko, että kiekko on ongelma. En siitä kertovia ongelmaraportteja ole nähnyt yhtään. Kun pyörä ei pääse kallistumaan, niin kuskikaan ei kaatune kovin herkästi sivuille itsestään. Jotta tää manuaalimachine luo mahdollisimman todentuntuisen fiiliksen, olisi ketju ilmeisesti mielellään irroitettava treenin ajaksi. Tasapainopistettä voi hakea myös kaverin avustamana ilman tuota masiinaa siten, että keula on sopivan korokkeen kuten puunrungon päällä ja avustaja pyörän edessä istuu hajareisin eturenkaan päällä ohjaustangosta ki7nni pitäen kasvot itse treenaajan suuntaan ja jalat tukevasti sivuilla. Sitten jarrut koko ajan pohjassa harjoittelija siirtää painoa taakse manuaaliasentoon ja avustaja pitää tangosta tukena mutta nostaa toki ahterin pois eturenkaan päältä. Siitäkin on video netissä mutta ei nyt taas just osunut silmiini.

Edit. Mä pidin kesällä täpärissä osin tän harjoittelun takia flättejä kiinni. Nyt testailin pihalla flättikengil vaikkakin lukkopolkimilla. Tarkoituksellista ylivetoa hitaassa vauhdissa on hyvä treenata toki ilman että jalat on lukossa mutta toisaalta kovassa vauhdissa ei se mitään auttaisi. Kaatuisin ylimenossa silti :)

järtsy
05.02.2019, 18.54
Onnistuuko bunnyhop? sehän olis tavallaan jatkumo manuaalista, tai siis manuaali on itsessään oma suoritus mutta bunnyhop ikäänkuin lähtee manuaalista.

Tämä on yhtälailla omalla listalla joka olis kiva osata oikeaoppisesti.

Pekka L
05.02.2019, 19.21
Ei mitään annettavaa aiheeseen, muuta kuin että arvostan! Siis sitä että nelikymppisenä opetellaan tällaisia uusia taitoja, eikä "vain ajeta". Kilometrejä kerää kuka vaan.
Manuaali on siistin näköistä ja joskus miettinyt itsekin pitäisikö kokeilla...:D

kauris
05.02.2019, 19.58
Onnistuuko bunnyhop? sehän olis tavallaan jatkumo manuaalista, tai siis manuaali on itsessään oma suoritus mutta bunnyhop ikäänkuin lähtee manuaalista.

Tämä on yhtälailla omalla listalla joka olis kiva osata oikeaoppisesti.

Bunnyhop onnistuu kohtuu hyvin. Poluilla tulee matalien puunrunkojen yli hypittyä, jos runko ei ole kovin korkea siis ja jos vauhtia on sopivasti ja ponnistuskohta hyvä. Usein maastossa sen estää juuret ja kivet just hankalassa kohdassa ennen estettä tai sitten se, että vauhtia ei ole tarpeeksi. Monesti takafillari vähän osuu puunrunkoon mutta ei paljoa siten, että ongelmia tulis. Tasaisella jos treenaa jonkun riman avulla, niin ehkä siinä 25 cm kohdalla on se, josta sujuvasti menee yli. Kun koittaa harjoitella oikein korkeaa hyppyä ja just nostaa ensin keulan ylös ja sitten on aikeissa nostaa perän ilmaan ranteet eteen työntämällä, niin välillä se keulannosto manuaaliin meinaakin ensi mennä yli. Eli takapäätä ei ehdikään saada ilmaan, kun keskittyminen menee pelästykseen ja keulan takaisin maahan hankkimiseen ennen ympärimenoa :)

Keulimisen osalta tiedostan ongelmaksi sen, että keulin koko ajan keula aavistuksen liian alhaalla. Näin tasaisella vauhti kiihtyy ja joskus jopa vaihdan vaihdetta kesken matkaa. Siksi keuliminenkin sujuu loivaan ylämäkeen paremmin, kun mäki estää vauhdin nousemista. Mun pitäis harjoitella keulimista siis vähän enemmän tasapainopisteen rajoilla ja olla välillä polkematta. Toisaalta asento on keuliessa ja manuaalissa hieman eri. Keuliessa takapuoli on satulassa ja kädet ei ole suorana. Manuaalin harjoittelua ajatellen olen viiime aikoina välillä keulinutkin kädet suoremmassa ja satula ihan alhaalla, jos se auttaisi saamaan tuntumaa

Ja vielä pyörästä. Itse treenaan lähinnä Canyon Spectral täpärillä, jossa 5 cm stemmi ja 27.5 kiekot. Keulan nostaminen vaatii mielestäni aika ison efortin. Grand canyon 29 takajäykällä jossa alkuperäistä lyhyempi stemmi, nousee keula kevyemmin. Keula kevyempi toki noin kiloissakin mitattuna kuiturungon, kevyen sid-keulan ja kevyempien kiekkojen takia.

Kun tänään iltapäivällä puhuin aiheesta työkaverini kanssa, hän kertoi ettei osaa manuaalia eikä juuri keuliakaan tavallisilla pyörillä. Mutta että kuulemma bmx-pyörällä keuliminen on huomattavan helppoa. Se tasapainopiste on kuulemma jotenkin tosi ison tuntuinen. Olis siisti kokeilla sellaisella itsekin. Ja toisaalta messuilla kun syksyllä kokeilin Polen evolink 158 pyörää, niin sillä ei keula tahtonut nousta millään.

kauris
05.02.2019, 23.01
Jostain just luin tai kuulin, että niin kauan kuin et ole luovuttanut et ole epäonnistunut. Mä olen vielä sillä tiellä :)

Mulla on vähän muitakin, työkaverien ja perheen mielestä hölmöjä, kokeiluja tässä viime vuosina. Olen mm. ostanut enemmän hyppimiseen ja temppuiluun sopivan lumilaudan ja aloitin toissatalvena harjoittelemaan railien laskemista ja olen mennyt paljon isommista hyndistä kuin nuorempana. 360 hypyn treenaminen ei ole oikein onnistunut ja viime hiihtolomalla venäytin alastulossa käsillä maasta tukea napatessa oikein kunnolla molemmat käsien ojentajat. Ihan turvoksissa ja mustana. Suoria kohtalaisen mittaisia reileja olen onnistunut (ja lähinnä siis uskaltanut) kuitenkin mennä. Poikittain railille tai boksiin hyppääminen ei tahdo sujua, nojaan vaistomaisesti takakantille ja vedän selälleni.

Ensi keväänä aion myös suunnata ekaa kertaa bikeparkkiin. Se piti tehdä jo viime kesänä mutta jäi. Tiedän osaavani ja osaan ja uskallan hypätä kohtalaisen korkeistakin suorista dropeista (esim 7 portaan portaikosta alas tasaiselle) mutta ylöspäin heittävät hyndät ja varsinkin jos niissä on gäppi välissä ennen alastuloa on kyllä tosi hankalia. Niitä siis treenaamaan ens kesänä. Mutta pidetään tää keskustelu nyt lähinnä tuossa manuaalissa. Ties vaikka jonkun videon yrityksistäni kehtaisin joku kerta laittaa näytille. Fullface vaikka päässä.

MRe
06.02.2019, 09.29
^Saahan tosta vähintään puolet takaisin myydessä, jollei sitä nyt suoraan paaliin aja. Joten eipä siinä sitten enää harjoituskerralle välttämättä paljoa hintaa tule. Ja BMX-vehkeellä voi sitten kikkailla ja treenailla muutakin. Vaikka pumppaamista ja hyppimistä BMX-radoilla.

Mulla voi olla, että manuaalin kanssa tulee peräseinä vastaan, kun seuraava pyöreä alkaa kutosella, eikä sinnekään montaa vuotta ole. Toisaalta tässä iässä sitten ehkä asenne on se, että paskanko väliä kunhan on hauskaa. Tuollaisen manuaalikoneen voisi kyllä värkätä ja nyt kun verstaskin on VSS-luolassa, niin siellä voi harjoitella ilman että teinit tulee ilkkumaan. Luolassa on n. 50 metrin suorakin, jossa olisi hyvä testata IRL, jos temppu alkaa koneen kanssa sujumaan.

sboke
06.02.2019, 21.49
Ei onnistu nuorenakaan, en myöskään penskana oppinut keulimaan niinkuin moni muu. Monta tutoriaalia on katottu mutta ei se välity siihen kun lähtee pyörän päälle :D Esim salilla uudet liikkeet on helppo opetella tuohon verrattuna. Pitäis saada takajarru niin hyväksi että siihen on luottoa aina, välillä toimii huonosti. 29 renkaat ei myöskään auta kun on 170cmm mutta ei se varmaan hommaa kokonaan estä.

Oma pelko tuossa on se ympäri heittäminen, ainoan kerran olen pään iskenyt maahan kun lapsena veti keulimalla ympäri, pää maahan ja ilmat pihalle. Mukava fiilis kakoa henkeä kun ei tiedä mistä johtuu. Onneksi oli kypärä ja tietää miten tärkeä se on nykyään.

Ajattelin jos ostaisi pienempirenkaisen pyörän millä olisi helpompi tuotakin opetella, niin paljon kuin tykkäänkin 29:n tankkimaisuudesta juuria päin ryskätessä niin sitä on vaikea hallita silloin kun hommat ei parane ryskämällä.

Mietin että on varmaan ihmisillä eroa ihan tasapainossakin, itsestä ei koskaan tullut kummoista lumilautailijaa sen takia kun kaverit veti tikkuna seisten ohi molemmilta puolin ja itsellä lauta vatkasi alla.

Mutta pitää jatkaa yrittämistä

kauris
07.02.2019, 09.36
Me voidaan lohduttautua vähän just sillä, että tietyillä pyörillä se on vaikeampaa ja ehkä lumilautailukokemuskin johtui laudasta.
Nimimerkki tänään uutta lautaa menossa ostamaan... (siis oikeastikin)

Jarrut nyt on syytä olla kunnossa pyöräillessä. Yhdellä sormella pitää saada pysähtymään just niin nopeasti kuin haluaa.
Keulimisessa tai manuaalissa oma ongelmani takajarrun käytön suhteen on päinvastainen. En osaa painaa jarrua tarpeeksi nopeasti mutta silti niin kevysti, että keula vain vähän laskisi. Lopputulos on aina se, että vaikka yritän, niin jarrutan liian äkisti ja keula tulee alas asti samantien. Tekis mieli huonontaa jarrua jotenkin kuten heittämällä vähän öljyä jarrulevylle ;)

MRe
09.02.2019, 17.35
https://evnerds.com/electric-vehicles/e-motorcycle-news/auto-wheelie-any-electric-bike-without-balancing-skills/

:D

KotooTöihin
09.02.2019, 18.57
Ei oo helppoo tuo manuaali. Hilpeyttä herättää vallankin nämä "manual machine" videot, joissa nojataan vähän taakse ja keula nousee. Niissähän on yleensä kaveri, joka on 190cm pitkä ja 110 kg m tai jopa s koon pyörällä. Mä kun olen tämmönen alakouluikäisen kokoinen, niin hommasin pienimmän kunnollisen rungon, jonka halvalla saa. Keulii kyllä, mutta manuaali on tiukassa edelleen. 26" kokoset fillaritkin tehdään lähinnä isoja ajatellen. Joillakin merkeillä naisten mallit on hieman pienempiä, mutta ei ole tarvetta nyt juuri saada sitä keulaa ylös pelkällä painon siirrolla.

KotooTöihin
09.02.2019, 19.35
^^ toi on huijaamista ;D joskus tuli yt:ssa vastaan projekti, jossa oli vielä takajarru yhdistetty tuontapaiseen systeemiin. Meni liian kovaa jarrulle aina ;D

kauris
28.02.2019, 16.32
Tuli taas uusi video vastaan. Kyllä se taitaa olla niin, että tuollaisella bmx tai vastaavalla pyörällä toi harjoittelu olis vaan paljon helpompaa. https://www.youtube.com/watch?v=NOVBFQ6vhpk
Ei menis energiaa tuohon keulan riuhtaisuun ja sais paremmin keskityttyä oikeaan voimaan. Nyt kun täpärillä se tarvittava nykäisy on niin suuri, niin toisto lähelle oikeaa määrää on ehkä vaikeampaa.
Ja kun ilmeisesti noilla pikkupyörillä se tasapainopistekin on jotenkin laajempi. Tai helpommin hallittavissa.
https://www.youtube.com/watch?v=NOVBFQ6vhpk

kauris
25.03.2019, 18.07
HAA! Vaihdoin vaihteeksi flätit täpäriin polkimiksi ja menin pienen tauon jälkeen taas kokeilemaan manuaalia. Tietkään ei ole enää jäässä, asfaltti toki liukas irtohiekasta.
Ja mitä tapahtuikaan, tein mielestäni omat enkat eli ainakin kymmenisen metriä ja näitä onnistumisia tuli useita. Ekaa kertaa tuntui kunnolta siltä, että ihan ajoin siinä manuaalissa jonkin matkaa staattisesti. Eli tunne ei ollut enää se, että nostan keulan ja se tippuu heti alas. Ehdin esim havainnoida korvilla kuinka rakarengas jurnuttaa ja vapaaratas rallattaa :)
Jäi positiivinen fiilis! Josko lähiaikoina koittais vähän videoida treenejä.

pturunen
25.03.2019, 22.39
No niin. Mikä oli mäzik trik, joka muutti tilanteen?

Antza44
25.03.2019, 23.15
Samat on haaveet. Minusta täpäri 29+ lähtee paljon helpommin ylös, kuin peräjäykkä läski, kun sen saa jaloilla/kropalla niiaamaan perästä ja muutenkin sillä on helpompi pitää tasapainoa, kun takajousitus avittaa. Täpäri on kyllä muutenkin ohjaamoltaan suotuisampi manuttamiseen. Bunnykin onistuu sillä paremmin.

kauris
29.03.2019, 19.25
No niin. Mikä oli mäzik trik, joka muutti tilanteen?

En kyllä osaa sanoa, ehkä pari tuntia myöhemmin alkanut elämäni pahin tai ainakin toiseksi pahin vatsatauti (kerran etelänlomalla oli kanssa varsin hirveä). Jos se tulossa oleminen toi sopivaa hulluutta, rentoutta tai muuta psykologista :’

Tänään nimittäin kun palasin pyörän päälle ja ajoin samaisella täpärillä työmatkat, niin varsinkin paluumatkalla kun sopivissa kohdissa yritin manuaalia, ei siitä tahtonut tulla taas mitään. Suurin osa jäi muutaman metrin mittaisiksi. Yleensä nosto jäi vajaaksi tai sitten lähdin kaatumaan sivulle. Tänään oli toisaalta ärsyttävä sivuvastainen tuuli myös.

kharik
04.04.2019, 13.50
Täällä on kohtalotoveri kauriille. Manuaali on kummitellut mielessä siittä asti kun oppi keulimaan kunnolla, noin 15 v. sitten. Viitisen vuotta sitten ostin Inspiredin temppupyörän 26" manuaalia ja muuta kikkailua varten. Omalla kohdalla on keulan ylösnosto ollut pitkään se kynnyskysymys. Jos keula ei nouse tarpeeksi ylös, niin ei silloin manuaalitkaan voi onnistua. Normaalikeulimisesta vaihto manuaaliin, eli persuksen nostaminen penkistä vauhdissa taas ei ole tuottanut haluttua tulosta, tasapaino karkaa heti kun satulan antama tuki häviää. Viime kesänä tein havainnoin, että keulan nosto onnistui aluksi muutaman kerran ja sitten ei. Syylliseksi päättelin toimistotyössä muodostuneet keskivartalovoimattomuudet ja taipumattomuudet.

"Ympärikeulimista" olen aikanaan harjoitellut keulimalla pysähtymistä pitämällä keula mahdollisimman ylhäällä. Lopussa voi laskea jalan rauhallisesti maahan kun vauhti pysähtyy tai pysähdyksistä laskea keulan alas. Tottuu kuitenkin hyvin luottamaan, ettei lennä selälleen vaikka keula nouseekin todella pystyyn.

kauris
04.04.2019, 16.18
Siinä on kyllä jotain ideaa yrittää muistaa työntää niillä jaloilla. Mun mielestä se auttaa hieman kun muistan lisätä yritykseen sitä tunnetta. Ja lisäksi pitäisi pitää kantapäät alhaalla mutta se on vaikeaa.
Pienestä nyppylästä tai juuresta nostoa olen kokeillut mutta silloin tuntuu, että meneekö se heti yli ja toisaalta taas takapyörän tullessa samaan kohtaan tipauttaako se etupyörän taas alas.

kauris
05.04.2019, 23.04
Tässä tätä nyt olis. Silleen rehellinen video, että sisältää kaikki yritykset eli välistä ei ole mitään leikattu ja aloitettiin kuvaaminen heti ekasta. Viivat on kohdissa 6m, 9, 10, 11 ja 12 m.
Parhaalla takapyörä oli 12 m viivalla eli tulos etupyörästä yli 13m. Vähän lisää vauhtia ja vähän vielä onnistuneempi veto, niin ei se 20 metriä kaukana ehkä kohta ole.

https://www.pinkbike.com/video/500247/

kauris
06.04.2019, 14.39
Joo kiitos. Eilen oli taas parempi päivä. En taida sitä manual machinea edes rakentaa, kun olen tähän asti päässyt jo. Nyt vaan lisää treeniä kadulla.

anomuumi
06.04.2019, 14.43
Mä en saa sitä eturengasta vaan nousemaan tarpeeksi ylös millään "täysikokoisella" pyörällä. Muista ongelmista en vielä edes tiedä kun eturengas pysyy ilmassa jonkun 0,1 sekuntia.

hece
08.04.2019, 16.12
Täälläkin 'vanhana' (nyt 37v) aloitettu pari vuotta sitten epäsäännöllisesti manuaalikikkailu. Piiiitkään on mennyt ettei uskaltanut olla yhtään rentona, nilkat veti lukkoon, eikä uskaltanut roikkua edes lukkopoljinten varassa, mikä ei auta suoritusta. Kaksi vuotta sitten vielä irtosi jalka lukolta ja tipahdin rintakehälle satulan päälle, taisi kylkiluu siinä murtua ja pari kuukautta meni toipuessa. Mutta viime aikoina on löytynyt tatsia millä saa keulan ylös. Tosin pelkkää manuaalia on vähemmän tullut yritettyä, mutta bunny hop on alkanut onnistumaan. Jopa fläteillä. Jotenkin hyppyä yrittäessä uskaltaa keulaa nostaa enemmän kun tietää että on heti siirtämässä painoa kuitenkin eteen, ei tunnu siltä että heittää yli. Keulan reilu painaminen (jäykkäperällä mennään) ja jaloilla/kantapäillä painaminen on itsellä olleet ne temput joilla keulan on saanut riittävän ylös. Muuten tuntuu että saa roikkua sikatakana tuolla pitkällä trailijäykkäperällä. Paljon on siis edessä, mutta edistystä on tapahtunut! Suosittelen muuten suuresti pump trackillä harjoittelua, vaikka manuaalia varten se ei ole tarpeen, opettaa paljon ja on kivaa.

kauris
12.04.2019, 16.22
No onnea silti syntymäpäivän johdosta!

pmw
25.04.2019, 13.18
Näin kun itsellä on kohta 25 vuotta takana kaikenlaista fillarilla keulimista, ainakin itse suosin alussa yhtä ja ainoaa lähestymistä tällasiin reeneihin. Lähtökohta on se, että ei suoranaisesti reenaa mitään, vaan tekee vaan. Jos vartavasten menee johonkin hiekkakentälle reenaan pää märkänä yhtä liikettä, se ei pakosti ala luonnistuun. Mutta jos sitä tekee kokoajan, kaikkialla, alkaa väkisinkin oppiin. Työmatkoilla, koulumatkoilla, huvimatkoilla. Ihan sama missä on paikka kokeilla, sitten vaan yritystä tulille. Niin, että se manuaalihomma tulee arkiseksi, eikä reenaamiseks.

kauris
01.05.2019, 21.00
Noniin! Manuaalia on sitten kokeiltu kyläreissulla asfaltilla kyläperheen juniorin bmx-pyörällä näin vappupäivänä parin oluen ja puolikkaan kuoharipullon jälkeen. Vasen pakara on aikasta kipeä jo nyt, saa nähdä miten huomenna. Selälleen siis vedin parin ekan aika onnistuneen yrityksen jälkeen. Onneksi en päälleni enkä häntäluulleni, vaan tosiaan pakaralihakselle laskeutuen. Mutta todettakoot, että selkeästi helpompaa oli ylösveto :)

MRe
02.05.2019, 09.35
Noni, eli manuaali on viinasta kiinni. Ilmanko se ei mulla luonnistukaan, kun viina on jäänyt.

Mut joo, perusteiden opettelu voisi BMX-fillarilla olla helpompaa.

ElBike
02.05.2019, 13.28
Täälläkin kova halu oppia manuaali. Tein jopa telineen sitä varten, mutta ei se vastaa todellisuutta lainkaan; takapyörä pitäisi olla kiskojen varassa koska nyt voi painolla kiskaista pyörää taaksepäin ja takapyörä kun on kiinteästi kiinni, niin tottakai keula nousee. Telineessä on äärettömän helppoa nostaa keula ja jopa pitää sitä koholla. Mutta luonnosa ei enää onnistukaan.

Itse olin kohtalaisen hyvä keulimaan ihan junnarina kun alla oli joku Nopsa peruspyörä. Sittemmin maastofillareilla keulan nosto ei ole ollut koskaan helppoa. Joku tässä ketjussa manasi että fillarit tehdään isoille kuskeille, mutta kun mielestäni juuri siinä on ongelma; kun katsoo hyvien temppuilijoiden pyöriä niin runko on melko matala, satula alhaalla ja tanko taas aika korkealla. Näytöstää että pienille tai keskikokoisille muodostuu luonnollisesti pystympi ajoasento ja keulan nosto on siksi helpompaa. Melko usein junnut keulii pitkään jopoilla tms. jossa tanko on valmiiksi korkealla.

Mitä muutaman kerran olen testannut kavereiden ns. temppupyöriä, niin niillä tuntuu keula nousevan pelottavan helposti. Eli kyllä paljon on kiinni fillarista - ainakin opetellessa. Toisaalta, taitava kuski vetää manuaalia melkein pyörällä kuin pyörällä mutta se voi johtua siitä että alkuun on löydetty se tekniikka sopivan fillarin avulla. Moottoripyörävideoillakin näkee välillä hienoja temppuja, mutta kun itse koettaa endoa tms. niin voi olla että etujarrun tehot ei edes riitä. Kun sitten tarkemmin tutkii asiaa, huomaa että ns. trickkikuskit ovat lähes aina myöskin tuunanneet pyöräänsä vaihtamalla isompaa jarrulevyä, tehokkaampaa jarrua, säätäneet keulan sopivan jäykäksi temppuiluun (ei enää hyvä maastoajoon), jne... Sam Pilgrim paljasti jollain videollaan miten kammen juureen kannattaa istuttaa foamista rengas, joka auttaa siinä kun hyppää niin kammet ei lähde pyörimään ja alastullessa saa jalat osumaan polkimille paremmin. Juuri tällaisia kikkoja videoilla saatetaan harrastaa, jotka ei heti aukea amatöörikatsojalle.

Itse olen noudattanut muutaman lajin opettelussa itsensä suojaamista harjoitteluvaiheessa. Kun treenasin vanhoilla päivillä laskettelua, oli minulla löysän takin alla suojahaarniska ja jalassa housut, joissa lonkka ja häntäluu suojat. Uskalsi vetää ns. riskillä ja jos kaatui, ei tarvinnut poiketa terveyskeskuksen kautta. Nyttemmin en käytä juuri muita suojia kuin kypärää kun on tullut jo varmuutta laskemiseen. Rullaluistelussa noudatin samaa metodia ja kunnon suojien kanssa uskalsi harjoitella kaikennäköistä kikkailua. Sittemmin luisteluvarmuus on kasvanut niin paljon että suojina käytän enää hanskoja, rannesuojia ja kypärää. Ennen saattoi tiellä oleva kivi aiheuttaa massiivisen käsien huitomisen ja selviytymistaistelun, mutta kun osaaminen ja varmuus kehittyy, nyt kiveen tökkäyksestä selviää horjahduksella ja taas jatketaan luistelua kuin mitään ei olisi käynyt. Uskon että fillaroinnissakin toimisi tämä; kun selälleen meno ei aiheuta häntäluun murtumista ja parin välilevyn sijoiltaan menoa, uskaltaa nostaa keulaakin varmemmin ja löytää sen tasapainon. Sitten kun homma alkaa olla hallussa, voi keventää suojavarusteita.

ikispessu
29.07.2019, 18.01
Aika hyvä ohje manuaalin opetteluun on muistaa että kyse ei ole keulan pystyyn riuhtaisemisesta käsillä vaan enemmänkin L:n muotoisen liikkeen tekemisestä kropalla ja perseen siirtämisestä takarenkaan päälle(L:n alaviiva siis), jolloin keula käytännössä nousee lähes itsestään pystyyn. Uskon myös että tahallan yli vetäminen auttaa painopisteen löytämisessä ja luottamuksen hankkimisessa reilusti.
Joskus junnuna tuota jonkin verran osannut, kohta aloitan uudestaan.

JohnnyBuzz
09.08.2019, 01.18
Huojentavaa huomata, että joku muukin kipuilee manuaalien kanssa. Nää on just näitä taitoja, jotka ois pitäny opetella teininä eikä näin just 40 vuotta täyttäneenä. :D Itellä ollut kesän aikana projektina oppia ensin keulimaan paremmin, siirtyä siitä manuaaliin ja sitten ottaa bunny hop haltuun. Vielä on tekemistä ja ketjussa kuvatut ongelmat varsin tuttuja. Tutoriaaleja on tullut katsottua, vaikka kuinka, mutta vinkkien vieminen käytäntöön vähän ontuu. Nyt on tullut keskitettyä pääasiassa ajamiseen, mutta pitää alkaa treenailla näitä taas, kun kelit huononee.

kauris
09.08.2019, 08.51
Keuliminen ja bunnyhop on mulle selvästi helpompia. Bunnyhop vois toki olla aina korkeampi ja varmempi. Joskus maastossa takapyörä ei nousekaan ajoissa tai tarpeeksi mutta täpärillä se ei niin haittaa vaikka matalahkon puunrungon ylityksessä.

Manuaalista näin sattumalta taas unta viime yönä. Olen nähnyt niitä aika usein. Unessa aina yhtäkkiä opinkin manuaalin ja vetelen sata tai satoja metrejä. Välillä, kuten viime yönä, kävi niin, että ajattelen siinä unessa että välillä olen nähnyt tästä unta mutta nyt olen hereillä ja osaan tän ihan oikeesti :)
No kiva unihan se on eikä mikään painajainen joten mikäs siinä :)

kharik
09.08.2019, 10.07
Aika hyvä ohje manuaalin opetteluun on muistaa että kyse ei ole keulan pystyyn riuhtaisemisesta käsillä vaan enemmänkin L:n muotoisen liikkeen tekemisestä kropalla ja perseen siirtämisestä takarenkaan päälle(L:n alaviiva siis), jolloin keula käytännössä nousee lähes itsestään pystyyn. Uskon myös että tahallan yli vetäminen auttaa painopisteen löytämisessä ja luottamuksen hankkimisessa reilusti.
Joskus junnuna tuota jonkin verran osannut, kohta aloitan uudestaan.
Kiitos tästä, saman suuntaisia havaintoja tehnyt yrittäessä. Tuntuu vain alaselän liikkuvuus olevan rajoitteena tai sitten ei vain liikerata lähde oikein. Yhä useammin keula kuitenkin nousee, joten kehitystä tapahtuu vähitellen.

kaakku
09.08.2019, 11.00
Manuaalista näin sattumalta taas unta viime yönä. Olen nähnyt niitä aika usein. Unessa aina yhtäkkiä opinkin manuaalin ja vetelen sata tai satoja metrejä. Välillä, kuten viime yönä, kävi niin, että ajattelen siinä unessa että välillä olen nähnyt tästä unta mutta nyt olen hereillä ja osaan tän ihan oikeesti :)
:) :) :) :) :)

Ontopic: pitäis kai hommata ne kunnon avopolkimet ja alkaa harjoittelemaan. Täytyy vielä asettaa tavoite ettei mene ihan leukojen louskutteluksi, mutta jäävään itseni siitä vielä tältä päivältä sillä viimeiset lomapäivät käytetään ajamiseen eikä speksaamiseen :rolleyes:

kauris
09.08.2019, 15.28
Mä olen ainakin virallisesti ennätykseni suhteen edelleen laittamani videon 12 metrissä. Kerran on saattanut mennä metrin pari enemmän lenkin yhteydessä, kun olen vauhdikkaassa alamäessä manuaalia koittanut ja kovan vauhdin avittamana lyhyessäkin ajassa tulee metrejä hidasta vauhtia helpommin. Mutta aikeissa olen taas joku päivä mennä tuohon lähipyörätien loivaan alamäkeen ja pistää jälleen viivat asfalttiin ja yrittämään yrittämällä ennätystä. Kyllä mä sen 20 metriä haluaisin ja sitten voisin sanoa osaavani jollain tavalla manuaalin.

ikispessu
21.08.2019, 23.12
muutaman kerran käynyt treenailemassa manuaalia ja tuntuupa se haastavalta ja vaikealta lähes 30 vuoden tauon jälkeen.
tekis mieli väittää että täysjousto on täysin väärä pyörä treenata manuaalia koska jousitus vaikeuttaa hommaa suuresti.

Sambolo
22.08.2019, 22.40
Itellä vielä keuliminenki harjoitteluasteella ja pmw: suosima keino toiminu tuossa keulimisessa parhaiten. Sillee randomisti lähtee yleensä parhaat keulimiset. Myös manuaalia alkanu kokeilemaan silloin tällöin. Ei ongelmaa nostaa keulaa, mutta kuten keuliessa, tulee painettua jarrua liikaa yleensä.

ikispessu
23.08.2019, 00.02
Itellä vielä keuliminenki harjoitteluasteella ja pmw: suosima keino toiminu tuossa keulimisessa parhaiten. Sillee randomisti lähtee yleensä parhaat keulimiset. Myös manuaalia alkanu kokeilemaan silloin tällöin. Ei ongelmaa nostaa keulaa, mutta kuten keuliessa, tulee painettua jarrua liikaa yleensä.

teen ja treenaan molempia ilman jarrua. jostain on jäänyt päähänpinttymä että on parempi opetella vetämään turvallisesti yli(emergency exit) kuin käyttää jarrua joka useimmiten tiputtaa keulan vain maahan.

kauris
23.08.2019, 08.32
Joo mä en osaa millään, varsinkaan manuaalissa painaa jarrua niin vähän etteikö keula tulis alas heti kokonaan. Toisaalta kovassa eli yli juoksunopeuden vauhdissa ylimeno ei houkuta eli sormi on pidettävä jarrulla. Välillä olen manuaalinykäisyn ylimenoa treenannut nurmikolla mutta pari kertaa olen siinäkin hieman loukannut itseäni. Manuaalista jalkautuminen on jotenkin paljon vaikeampaa kuin keuliessa. Johtuu siitä, kun manuaalissa seistään kun taas keuliessa istutaan. Kun takapuoli on penkissä ja kädet ohjaustangossa on jalat paljon helpompi tipauttaa maahan yli mentäessä.

ikispessu
23.08.2019, 09.30
Joo, onhan tuo ylimenosta poistuminen hankalaa varsinkin alkuun. Jalathan pysyy piikikkäissä polkimissa hyvin kiinni eikä sillain alaspäin liu’uttamalla oikein irtoa. pyörä pitäisi periaatteessa keritä potkaisemaan alta pois.
Treenaan manuaaliakin varsin hitaissa nopeuksissa, liika vauhti kuumottaa älyttömästi siinä jostain syystä.

Jpkainulainen
03.01.2020, 01.16
Täällä kanssa yksi manuaalin treeniin juuri mukaan ottanut. Lähdin harjoittelemaan ensiksi eri osasuorituksia ja nyt kaksi noin 45minuutin mittaista harjoitusta takana ja ollaan siinä pisteessä että keula nousee, tahalliset ylimenot on harjoiteltu ja takajarrua pystyy laahata niin että ylimeno estyy mutta keula ei aina suoraan mäjähdä tonttiin. Sen sijaan tasapainottelu ei vielä onnistu, se sitten seuraavaksi työn alle. Jotain on perusasennossa pielessä, koska käsille tuntuu melko paljon vetoa. Yritän siis lantion sijaan pitää eturengasta ilmassa käsin ja selällä.

Pyöränä 29" endurotäpäri. Aikaisempaa tällaista tekniikkatreeniä takana aika vähän, mitä nyt perus track standit ja english hopit tullut harjoiteltua siedettävälle tasolle. Nyt olisi tarkoitus harjoitella manuaali ja kunnollinen bunnyhop. Keuliminen tuli opeteltua joskus juniorina niin sitä pystyy veivata satulasta jopa satoja metrejä.

Näitä on kyllä hyvä harjoitella nyt talvella, kun valoisaa aikaa maastoajolle on vähän ja polut on vaihtelevassa kunnossa. Tekniikkatreenejä varten löytyy aina joku valaistu piha, kenttä, sillanalunen tai vaikka parkkihalli.

kauris
03.01.2020, 10.45
Hmm en ole ihan varma onko siinä mitään vikana, että käsissä tuntuu vetoa. Vähän kuin roikkuisi siis ohjaustangossa. Sellainen tunne minullakin on. Toissapäivänä taas lenkin yhteydessä koitin aina välillä manuaalia. En sitä noin kymmentä metriä pidempään edelleenkään pääse. Päivät on myös erilaisia. Joinain onnistuu paremmin, joinain päivinä tuntuu ettei tule mitään. Toissapäivänä tuntui, että lähdin kallistuu jatkuvasti myös sivulle. Mulla taitaa usein olla takapuoli vähän liian korkealla eli hieman liian kaukana renkaasta. Toisaalta kyllä mä persauksen välillä tökkään renkaaseenkin kiinni. Onneksi ei ole tullut vaihdettua nastarengasta :)
Mutta jotenkin luulen silti myös, että asentoni on usein jo niin takana kuin voi ja jos ja kun keula lähtee laskemaan (jarrulla tai ilman) ei mulla ole vartalossa varaa siirtää painopistettä lisää taakse alasmenoa enää estämään. Eli pitäis varmaan saada lähdössä nykäistyä ensin enemmän ja jättää vartalosta toisaalta pari senttiä varaa tarvittaessa myös hienosäätää vielä lisääkin myös taaksepäin.
Mutta aika heikosti siis edistystä näin vuoden periodilla. Plaah. Toisaalta on se manuaali sillä mallilla, että ojien tms tilanteiden ylitys keula ilmassa onnistuu aina matalaa manuaalia hyödyntämällä takuuvarmasti.

Jpkainulainen
12.01.2020, 14.42
Hmm en ole ihan varma onko siinä mitään vikana, että käsissä tuntuu vetoa. Vähän kuin roikkuisi siis ohjaustangossa. Sellainen tunne minullakin...Tuntui, että epänormaalin paljon. Niin että kädet oli aivan pumpissa jo lyhyen harjoittelun jälkeen. Asennon korjaaminen auttoi. Jonkinlaisen ahaa-elämyksen koin kun aloin keskittymään käsien suorana pitämiseen ja kuvittelin tangosta vetämisen/roikkumisen sijaan työntäväni pyörää altani eteen ja ylös. Myös leuan ylhäällä pitämien tuntui auttavan, koska jos sekä pää että hartiat työntyvät tarpeettomasti eteen, siirtyy aika paljon massaa eteenpäin ainakin tällaisella vähän hartiakkaammalla ukolla.

Tulipa tuossa huomattua myös pyörän vaikutus. Aikaisemmin harjoittelin 29” foxylla ja nyt Cannondale Jekyll 29:llä. Ennakko-oletus oli, että Jekyll olisi haastavampi, koska chainstay on pidempi, stack matalampi ja wb pidempi. Toisaalta Jekyll bb on sentin korkeammalla ja reach noin sentin lyhempi. Ensimmäinen harjoittelukerta kuitenkin osoitti, että mun taidoilla tuon jekyllin keula nousee aivan ajatuksen voimalla siinä missä foxya sai tosissaan riuhtoa ylös.

Toinen selkeä huomio oli sram code jarrujen paremman modulaation vuoksi helpompi keulan korkeuden säätely jarrulla. Aikaisemmat shimpan mt501:set kun puri selvästi napakammin heti alusta alkaen. Myös kahvat oli lyhemmät mikä korosti tätä.

Tosiosaaja varmaan hallitsee manuaalit vaikka mummokonkelilla, mutta näin vasta-alkajalle oli kyllä selkeä ero näissä pyörissä. Matkat ei pidentyneet ja manuaali pysyy edelleen vain joitain sekunteja, mutta efortissa jonka sen eteen joutuu tekemään on selvä ero. Loppuis nyt nämä myrskytuulet niin pääsisi harjoittelemaan lisää.

kauris
12.01.2020, 16.32
Joo leuan ylhäällä pitäminen tuntuu minullakin auttavan. Vähän alaselkä kipeytyy välillä treenatessa. Pitää muistaa ettei ihan lämmittelemättä lähde nykimään varomattomasti. Eilen tein mielestäni uuden enkan. Ehkä 14-15 m. Kolmisen kertaa siinä ehti jo lantiota-polvia liikuttaa kun koitti tasapainotella ylhäällä.

kauris
21.01.2020, 23.17
Ne isot pojat...
https://www.youtube.com/watch?time_continue=29&v=9hkhW9yjJQM&feature=emb_logo

harald
22.01.2020, 10.50
^Ei voi kuvitella millaisia lippoja/vammoja on takana että on päässyt tuolle tasolle.

EnduroSenior
23.01.2020, 23.23
Hauska huomata, että monen muunkin mielestä ikä on vain numeroita ja pyörällä tulee tehtyä muutakin kuin vain siirryttyä paikasta toiseen! Osa "kauriin" teksteistä kuulostaa kovin tutulta...

Manuaali on ollut itsellekin aikamoinen haaste, vaikka eipä sitä kovin tosissaan ole tullut treenattuakaan. Kuten ei oikein muutakaan, mitä vaan jossain vaiheessa tulee päähänpistona tehtyä...;) Niinkuin joku tuolla aiemmin totesikin, niin väkisin harjoittelu ei ehkä aina ole paras ratkaisu ja välillä tulee hämmästeltyä itsekin niitä suorituksia, joita tulee vedeltyä ihan vaan "lonkalta" iltalenkillä kurvaillessa.

Muistelisin olleeni junnuna aika hyvä keulimaan ja kikkailemaan kaikenlaisilla pyörillä ja myöhemmin mopoillakin, mutta veikkaan senkin sujuvan nykyään paljon paremmin kuin joskus 30 vuotta sitten. Ainakin omasta mielestä siihen touhuun vaikuttaa aika paljon pienikin sivutuuli, ja siksi onkin välillä mukava käydä vetäisemässä Kouvolan asematunneli päästä päähän, kun siellä ei ainakaan viima haittaa. Ja nykyään osaan myös katsoa, ettei takimmaisilla laitureilla seiso äskettäin saapunut juna, josta väki on juuri marssinut tunnelin täytteeksi...:rolleyes:

Bunny hopin alkeetkin taisin joskus muutama vuosi sitten oppia jotenkin puolivahingossa, kun oli pakko päästä jonkun esteen yli. Ei se välttämättä aina vieläkään suju kovin puhtaasti, mutta ei ainakaan tarvitse pysähtyä metsäpoluilla joka puunrungon kohdalla. Ehkä yksi hyödyllisimmistä taidoista.

Joku on jo ehkä katsellut ainakin osittain noita kamerantestailuvideoita, joista löytyy jotain kikkailua. Manuaalin kokeiluja on vähän turha kuvata kypäräkameralla, mutta ehkä sitäkin näkyy jatkossa, jos keula sattuukin pysymään ilmassa vähän pitempään...
https://www.youtube.com/channel/UCVaJAITIzyQLzB6F6F_LlDQ

Vanhemmissa kännykkäotoksissa jotain bunny hopinkin tapaista yritelmää.

kauris
02.02.2020, 12.46
Oiskohan jotain kehitystä tapahtunut. Ei taas viitsinyt lähteä kunnolla pyöräilemään tällä säällä, niin menin vain puoleksi tunniksi tuohon lähikadulle loivaan alamäkeen manuaalia treenailemaan. Pisin jäi täysin arvoitukseksi mutta se oli mielestäni kyllä jonkin verran pidempi kuin pari suunnilleen yhtäpitkää ”virallisesti” mitattua. Eli osan yrityksistä aloitin tietyn kadunvarressa olleen puun kohdalta ja keula tuli alas toisella puolella alkavan katukivetyksen kohdalla ja täksi matkaksi sain 21 askelta. Kotipihalla kun mittasin, niin 21 askelta on vajaa 18 metriä.
Niillä hujakoilla siis tämän hetken enkkani. Ja lisäksi se yksi mittaamaton saattoi tosiaan olla jopa pidempi.

JohnnyBuzz
03.02.2020, 23.06
Näin viime yönä unta, jossa hiffasin, miten manuaali lähtee. 😄 Ja siinä unessa tulikin mentyä satoja metrejä ihan tosta vain ilman mitään effortia ja vaivattomasti. Toivotaan, että siitä olis tarttunu jotain taitoja, koska valveilla ei oikein lähe muutamaa metriä pidemmälle.

kauris
04.02.2020, 14.47
Heh, hauska että on kohtalotovereita :)
Just samanlaista unta näen usein. Ja lisänä vielä tosiaan se, että unessa ajattelen, että tästä olen nähnyt joskus unta mutta nyt minä näköjään osaan tämän ihan hereilläkin. Ja taas se oli vain unta...

kauris
02.03.2020, 18.48
28+ metriä oli tänään uus enkka. Katsoin jo sivulta kadun varresta maamerkkiä, että mihin asti keula on tulossa alas ja vielä meno vaan jatkuikin useamman metrin. Ihan tarkka ei tulos siis ole mutta vähintään 33 askeltani eli 28 metriä:)

JohnnyBuzz
02.03.2020, 19.54
Kova! Edelleen itsellä vielä onnetonta toi pyristely niin manuaalin kuin bunny hopin kanssa. Näistä etenkin jälkimmäisen haluaisin oppia, mutta ei vaan lähe. Ois pitäny opetella nää 20 vuotta sitten...

Gargamel
03.03.2020, 12.54
Aika hyvä ohje manuaalin opetteluun on muistaa että kyse ei ole keulan pystyyn riuhtaisemisesta käsillä vaan enemmänkin L:n muotoisen liikkeen tekemisestä kropalla ja perseen siirtämisestä takarenkaan päälle(L:n alaviiva siis)

Nikkaroin syksyllä ns. manual boxin, ja siinä rimpuilu konkretisoi ylläolevan. Eipä tuota aiemmin lihasmotoriikkani osannut ollenkaan.

Siitä seuraavat vaiheet ovat vielä harjoittelussa :)

kauris
27.03.2020, 16.02
Tältä päivältä

Edit. Eilinen on eilinen :) Tänään uus video, kun sain kuvaajankin ettei tarvinnut kännykkää asfaltin tasalle kiviin tukea.
Kai mä olen kohta sillä tasolla, että voin sanoa osaavani manuaalin :)

https://m.pinkbike.com/video/513574/

Fullfatsix
30.03.2020, 02.54
Tältä päivältä

Edit. Eilinen on eilinen :) Tänään uus video, kun sain kuvaajankin ettei tarvinnut kännykkää asfaltin tasalle kiviin tukea.
Kai mä olen kohta sillä tasolla, että voin sanoa osaavani manuaalin :)

https://m.pinkbike.com/video/513574/

Hyvin menee
:cool:

Itellä ois kans ToDo listalla manuaali, bunnyhop ja endo jollain tasolla 😄

Itellä keuliminen menee tosi luonnostaan kilometritolkulla, yleensä keulin pitkiä suoria ku tylsäksi käy muuten ajaminen; Yleensä nii pitkälle että kädet tai jalat väsyy että pakko lopettaa. Pystyn kääntyy risteyksiä, kiihdyttämään jarruttamaan vauhtia, ylä, alamäet, korotetut suojatiet, vaihdepakka läpi molempiin suuntiin... Saattaa sen 5 sekuntia mennä ettei polje tai jarruta keuliessa, että manuaali ei välttämättä ihan mahotonta treeniä vaadi.

Bunnyhop menee jo jotai 10- 15cm korkeelle fläteillä, mut vaatii lukkopolkimet ja kengät että kunnolla nousee, jotka vasta ostoslistalla 😅 ja iskaripumpun, joka postissa matkalla ku saan bunnyhoppia treenatessa tasasella keulan ja perän yhtäaikaa pohjaamaan :D

Ainoana pyöränä tällähetkellä siis aika tankki kikkailuun Haibike fullfatsix 23.1kg, eli täysjousitettu sähköavusteinen läski :D ekalla koeajolla tuntu että ei tällä saa keulaa 10cm enempää irti maasta, mutta nii vaa kuukauden jälkee revitään jo 30km/h vauhista :D ei se paino niin haittaa jos painopiste on alhaalla...

itv
01.04.2020, 10.59
Hyvin menee

Bunnyhop menee jo jotai 10- 15cm korkeelle fläteillä, mut vaatii lukkopolkimet ja kengät että kunnolla nousee, jotka vasta ostoslistalla �� ja iskaripumpun, joka postissa matkalla ku saan bunnyhoppia treenatessa tasasella keulan ja perän yhtäaikaa pohjaamaan :D



Elä nyt ainakaan bunnyhopin opettelua varten lukkopolkimia hommaa. Tekniikka on vastaava kuin olliessa skeitillä, eikä siinäkään tarvitse jalkoja lautaan sitoa. Paremmin opit oikean tekniikan harjoittelemalla avopolkimilla.

Sambolo
05.04.2020, 11.38
Oon kans nähny unta manuaalista :D Ja yks päivä onnistu niin hyvä manuaali, että se tuntu kuin unelta :D Manuaaliyritysten tunkeminen vähän joka väliin on pientä parannusta tuonut. Myös erilaisiin tilanteisiin sitä harjoitellut. Tuo pisin manuaali lähti alamäessä pienen möykyn(oikeestaan pieni lippa tais olla) avittamana, tuntupa mahtavalta kun se vahingossa vaan jatku ja jatku :D Myös ennen droppeja ja manuaalista droppailuja harjoitellut niin että dropin reunalta poppaa pienen bunnyn siitä manuaalista. Bumppien väliä tulee myös reenailtua manuaalilla, näissä kyllä ajoitus oltava just eikä melkeen. Saa nähä miten käy kun juuri kun alko pääsemään jyvälle niin pyörä vaihtuu huomattavasti pidempään :D

JohnnyBuzz
13.04.2020, 01.29
Mä saan manuaalin onnistumaan just sen pyörän mitan etenkin, kun sen tähdättyä droppiin tai vastaavaan. Sen pidemmät ei vaan tunnu lähtevän. Just yhen ohjevideon tsekkasin, jossa kehotettiin treenaamaan ensin yli vetämistä, jotta saa balance pointiin paremmin tuntumaa. Täytyy testailla sitä jahka saa salilla maastavedossa jumiin menneen selän auki.

kauris
13.04.2020, 09.52
Ylivetämistä voi toki kokeilla flättipolkimilla ja esim nurmikentällä niin ei satu ainakaan kovin pahasti. Vauhdin on myös oltava hidas. Silti vedin kyljelleni tai selälleni välillä tuota koittaessa. Keulimalla ylivetäminen on paljon helpompaa, kun perse on satulassa ja jalat tai jalan saa helpommin maahan. Manuaalista eli seisten tulee kiireempi.

Viimeajat noita pidempiä vetoja vihdoin onnistuen mulla oli lukot ja vauhtia yli oman juoksuvauhdin eli ylimeno ei tullut kyseeseen. Jarrulla otin alas jos oltiin menossa selälleen. Lukot eivät olleet toki mitenkään helpottavana tekijänä vaan ihan vaihteeksi pyörässä muusta syystä. Sen sijaan se kovempi vauhti auttaa kyllä manuaalissa. Paitsi, että samassa ajassa pyörä kulkee pidemmän matkaa, niin hyrrävoimien takia myöskään sivulle ei lähde kallistumaan niin helposti.

Jatasaa
13.04.2020, 16.51
Pittääpä heittää omaki kommentti aiheesee. Keulimis taustaa on sen verra että voi keulia melkein miten vain ja pyöriä ympyrää.. Monta sataa metriä tullee monesti vaa kikkailtua keula pystyssä mutta manuaali on tuottanut ongelmaa. Viime kesänä meni ehkä 15metriä..
Alon reenaa ja jossain vaiheessa joku loksahti kohillee. Myt mennee 100 metriä helpposti. Yhteen vetona vois sanoa että usiamma kerra viikossa käy pikku reeni kertoja ottaa että pyssyy hyvä tatsi siihen. Jossain vaiheessa se loksahtaa palaset paikallee. Pienet loivat mäet on loistavia reeni paikkoja. Ite tekniikasta vois sanoa että liikaa ei saa "maata" jarru päällä. Se tappaa heti vauhi ja keula laskee. Pittää vaa uskaltaa antaa mennä vaikka tuntuu että lentää selältee. Varmistaa vain sitte että jos mennee oikiasti nii jarrulla toppaa.

kauris
13.04.2020, 20.54
Mahtavaa! Ota ihmeessä joku videopätkä ja laita jakoon. Yli 100 metriä kuulosta mielettömältä.
Tuollaisella matkalla pitää pistää kamera kuvaamaan jonnekin tosi kauas sivulle tai tietty olishan se hauska pitkään loivaan mäkeenkin katsella, kun äijä katoaa horisonttiin :)

Mulla on seuraavaksi tavoite osata manuaali jollain tasolla myös maastossa. Jos pääsis menee jonkun parin perättäisen kummun yli vähän kuin äijät mbx-radalla tekee pumpaten manuaalissa vauhtia.

Jatasaa
13.04.2020, 21.45
No laitetaanpa joku pätkä. Siinä on tältä päivältä yks video sivusta vähän miltä se näyttää, koko manuaali ei mahtunu kuvaa. Ajatuksena olis tehä kesällä joku kunno pätkä ku vedetää oikiasti pitkälle jotaki mäkeä alas.
https://youtu.be/_10tP3ni1r8

kauris
14.04.2020, 09.13
Mahtavasti menee. Huomiona, että sinulla on selvästi pystympi asento (sekä pyörä että kuski) kuin minulla. Käsiä et näköjään joudu pitämään suorassa ja lisäksi korjaat tasapainoa myös liikuttamalla polkimia (kampia) hieman edes takaisin.
Asento muistuttaa ehkä hieman asentoa, jossa trial-kuskit tasapainoilevat pelkän takapyörän varassa paikoillaan ennen hyppyä jonkin esteen päälle. Hyvin näyttää sinulla toimivan.

Jatasaa
14.04.2020, 09.58
Joo tasamaalla mennää kohtuu pystyssä. Alamäkiin pystyy heittämään sitte paljon matalampaa asentoa. Välillä mennnään istualtaankin jos tuulen vire ja ilmankosteus sattuu olemaa suotuisat. :D Siitä pittää laitta videota jahka saan kuvattua ja se onnistuu.
Tavote olis vetää joku alamäki smootisti penkissä istuen ku perus tekniikat on hallussa ja pienillä liikkeilla saa pidettyä tasapainon.

tri-nisti
20.04.2020, 23.35
Meillä 12-vuotias on aika kova temppuilemaan muuten mutta manuaalia on harjoiteltu nyt yhtämatkaa. Pojalla ei meinaa vielä voima ja massa riittää keulan ylös saamiseen ilman polkemista, mulla on taas muuten vaikeaa... ennätys on nyt vähän reilu kymmenen metriä hyvin loivassa mäessä ja maltillisella vauhdilla. Juniori menee kyllä sitten pitkälle kun saa keulan kunnolla ylös.
Poikasena ja isompanakin jos on keulimista yhtään harrastanut niin kyllä tuo on vielä näin 40++ ikäisenä opittavissa.

Sambolo
22.04.2020, 14.21
Mä huomasin, että ainakin keuliminen huomattavasti helpompaa täysjoustolla. Ei pienet epätasaisuudet horjuta painopistettä. Olettaisin, että auttaa manuaalissa myös. Voiskoha rengaskoko myös vaikuttaa?

JohnnyBuzz
22.04.2020, 22.45
Mä huomasin, että ainakin keuliminen huomattavasti helpompaa täysjoustolla. Ei pienet epätasaisuudet horjuta painopistettä. Olettaisin, että auttaa manuaalissa myös. Voiskoha rengaskoko myös vaikuttaa?

Toivottavasti! :D Mulla on siis 3” leveillä renkailla varustettu täysjoustopyörä eikä silti meinaa kumpikaan noista oikein lähteä. Pitäis testaa tolla hardtaililla, kuinka homma eroaa sen kanssa.

Ottomaani
25.04.2020, 12.00
Nälkä kasvaa odottaessa ja teidän videoita katsellessa, hyvännäköistä menoa.
Itsellä pyörä tilauksessa mutta toimitus vasta ens kuun puolella. Sitten kun pääsen pyörän selkään niin saadaan tänne myös sellaista matskua kun miehenalku(30+) alkaa harjoitteleen temppuja. Kaatumisia siis tiedossa! ;)

Ari71
10.05.2020, 14.06
Moi,


ohessa muutama otos omista manuaali yrityksistä - sorry huonosta videolaadusta, kännykällä kuvattu...

https://www.youtube.com/watch?v=c8E8HasFoWY&feature=youtu.be


Edistystä tulee todella, todella pienin askelin, mutta edistystä kuitenkin! Samaan aikaan harjoittelen bunny hoppia & keulimista, ja kaikki tukevat hyvin toisiaan!


Manuaalissa huomaan itse balance pointtini 'kapeuden'; keula meinaa helposti nousta liikaa ja yritän automaattisesti korjata sitä takajarrulla - vaikka pitäisi siirtää lantiota eteenpäin polvia koukistamalla...


Nämä perustekniikkaharjoitukset ovat olleet todella mukavaa vaihtelua pelkkään kilometriajoon!

kauris
10.05.2020, 16.50
Hienosti menee! Pitäiskö perustaa bunnyhopille oma otsikkonsa ja laitellaan sinne kommentteja ja videopätkiä treeneistä. Bunnyssa mulla käy välillä niin, että keula nouseekin ensin liikaa ja siitä meinaa tullakin pelkkä yli menossa oleva manuaali :) Eli ponnistusta ei saakaan kun keulan nosti ensin liikaa oikein korkealle hyppyä yrittäessä. Luulen bunny hopissa olevani jossain puolen metrin tai vähän alle tasossa. Ajoitus on myös siinä hankalaa eli jos laittaa esteen jonka yli hyppää saati, että on poluilla ja ponnistusta häiritsee kivet ja juuret, on asia vaikeampaa kuin ilman.

Ari71
10.05.2020, 18.15
Hyvä idea, ehdottomasti bunnyhopille oma otsikko! Olisi hauskaa nähdä ja oppia toisten tekniikoita!

Sambolo
12.05.2020, 01.53
Tuli huomattua että manuaalia kannattaa harjoitella alamäessä. Jeesaa myös jos jotain tavoitteita, katkoviivat/kuvat tms asfaltissa. Myös semmosia pitkiä hidastetöyssyjä hyvä manuttaa kun se nousu tekee keulan nostamisesta vaivatonta. Alkanu pientä kehitystä itselläkin tulemaan.

tri-nisti
25.05.2020, 22.12
Tänään se sitten lähti, aivan yhtäkkiä.
Aika monena iltana tullut harjoiteltua ja aika vaikealta on tuntunut, aina liikaa jarrua ja keula tulee alas.
Mutta tänään heti ekalle yrityksellä kimmoisa kehoni alkoi toimia ja pitää tasapainoa yllä ja jarrusormikin pysyi aisoissa. Noin 20 metriä meni pari kertaa ja pisin oli n. 30 ja aivan selkeää hallinnan tunnetta oli ilmassa ;).

Plussarenkaiden paineet nostin noin kiloon kun oli päässeet lähelle puolta ja kengät oli nyt aivan tasapohjaiset tennarit jotka tuntuu noissa polkimissa hyviltä temppuiluhommiin. Ehkä noilla oli osansa onnistumiseen.

kauris
25.05.2020, 23.07
Hyvä hyvä. Minä en vähään aikaan ole käynyt vartavasten treenaamassa mutta tänäänkin muutoin lenkillä ollessani aina siirtymien alamäkiosuuksilla vetelin muutamat manuaalit. Mä olen huomannut, että reilu vauhti on se mikä itselle auttaa. Ja se alamäki jotta vauhti ei hidastu ja jotta sitä vauhtia on jaksanut ylipäätään saada reilusti.

Sambolo
26.05.2020, 01.05
Mulla on tässä kodin lähellä pieni jalankulku silta mikä tapana aina yrittää manuaalilla yli, meneekin nykyään useimmiten vaivattomasti. Viimeks meni niin hyvin, että päätin, että vois bunny hopata manuaalista pois. Vähän turhan takakenosta lähti ponnistus ja hyppäsin suoraan perseelleen/selälleen, yleisöäkin oli kiitettävästi :D Eka kerta kun manuaali meni mulla yli. Semmone huomio kans omissa reeneissä, että oon yrittäny olla liian pystyssä ja edessä manuaaleissa, kun on ihan reilusti takana sitä pystyy vähän yrittää kontrolloidakkin.

kauris
26.05.2020, 08.33
Häntäluu kyllä pelottaa. Hyvä jos ei käynyt pahemmin. Erityisesti lautailemassa jos koittaa liukua poikittain railia tms pelkään häntäluun puolesta. Olen harkinnut uusien temppujen opettelua ajatellen pehmustettuja housuja. Ei niillä kyllä satulassa voi istua mutta lähinnä tosiaan talvilajeihin.

Bum saver pants:
https://triple8.com/product/bumsaver/

peksi76
26.05.2020, 10.57
Täällä 40v+ ja samaa yritystä on ollut...
Alkuun keula ei noussut sitten mitenkään mutta kun pyörä vaihtui mondrakerin hiukan liian isosta e-craftysta (chainstay 485mm) oikean kokoiseen canyonin spectral on:iin (chainstay n. 430mm), niin heti onnistui. Selvästi lyhytperäisellä (ja -runkoisella) fillarilla painopisteen saa helpommin riittävän taakse.
Nyt pisimmät lienee jotain 20m luokkaa kovassa vauhdissa. Tasapainon säilytys taas on ihan alkutekijöissään; code rsc jarruilla on helppo estää ylimenot mutta siihen se sitten jää...
Mukavaa vaihtelua perus pyörittämiseen :-)

Sambolo
26.05.2020, 19.08
Selvisin onneksi vaan ruhjeilla pakarassa :D Itellä on isomman ja pidemmän pyörän myötä alkanu tuo manuaali kehittymään vaikka lyhyellä ehkä vielä voimassa kertaluonteinen ennätys. Keuliminen luonnistuu huomattavasti paremmin pidemmällä.

Ari71
27.05.2020, 16.02
Moi,


Hieno homma ettei käynyt pahemmin!


Itse pidän nykyään aina 'armeerattuja' suojahousuja kun treenaan manuaalia. Samoin joku suojapanssari kannattaa olla selässä, vähintäänkin juomareppu...


Itse olen myös huomannut pyörän set-upin vaikuttavan näissä tekniikoissa aikamoisen paljon. Itsellä YT Capra 29", jossa minulla on myös 27.5" takakiekko. Olen vähän vertaillut tuntumaa ja olen tykästynyt enemmän pitämään 27.5"-kiekkoa takana. Pyörä tuntuu ehdottomasti leikkisämmältä. Samoin saan 27.5" renkaaksi jopa 2.8" mahtumaan, joka tuntuu todella stabiililta. Stemmi on muuten ajan myötä koko ajan lyhentynyt - oma Capra on tällä hetkellä todella 'manual machine' - ei ole ollut tarvis rakentaa mitään puisia versioita ;-) Keula nousee melkeinpä ajatuksen voimalla!


Itse olen tullut siihen tulokseen että myös renkailla on paljon merkitystä. Mielestäni manuaalissa ja miksei keulimisessakin, paremmin rullavat renkaat helpottavat, koska vauhti ja sitä myöten hyrrävoimat pysyvät kauemmin 'päällä'. Renkaan profiilissa olen tykästynyt 'semi-slick' profiiliin, jossa keskiosa rullaa hyvin ja reunanappulat tuo pitoa ja tukevuutta. Tällä hetkellä alla Scwalben Rock-Razor 27.5x2.6" ja Maxxis Minion SS 29x2.35. Profiililtaan hyvin samanlaisia..


Mielenkiintoista ollut huomata että kun harjoittelee keulimista ja manuaalia, niin alussa keulisessa halusi mieluiten loivan ylämäen. Nyt vähän kehittyä haluaa mieluiten loivan alamäen, jossa on hyvä harjoitella 'coaster' wheelia antamalla vauhdin pitää keulaa ylhäällä ja samalla tauottaa polkemista. Ja manuaaliin tulee siirryttyä vasta kun vauhti alkaa kasvaa, eli käytännössä jyrkemmissä alamäissä. Tällöin manuaalissa ajoasento voi olla huomattavankin pysty, joka sallii suuriakin korjausliikkeitä.

Ari71
31.05.2020, 15.20
Moi,


Mites porukoiden manuaali-treenit sujuu? Tuleeko edistystä?


Tänään sain hyvän vedon videolle, alamäessä ensin normaali wheelie, siitä sitten suoraan manuaaliin!

https://youtu.be/U806r8ZrYwQ

kauris
31.05.2020, 15.47
Yritin eilen parkissa vetää manuaalia suoralla kahden bermimutkan välissä. Pariin metriin jäi.
Pitäjä kertoi M Lehikoisen vetäneen manuaalilla samaa mäkeä alas saman tien pari ensimmäistä mutkaakin :)

vihtis83
02.06.2020, 12.21
Mä oon kovasti yrittänyt läskillä saada keulaa ilmaan vain tangosta kiskomalla, aika hankalaa ollut. Mulla on lukkopolkimet käytössä mutta tässä yksi päivä ajoin lyhyen matkan tavallisilla kengillä ja keula nousikin yllättäen herkemmin ilmaan. Tarkastelin jalan asentoa polkimella ja huomasin, että normikengillä jalka oli polkimella taaempana kuin klossikenkien kanssa. Siirsin sitten ajokengistä klosseja eteenpäin niin alkoi keula nousta paremmin niidenkin kanssa. Ilmeisesti jalka oli lukkojen kanssa juuri sen verran liikaa edessä että en saanut painoa tarpeeksi taakse, pienestä tuntuu olevan kiinni välillä [emoji23]

Ari71
06.09.2020, 17.17
Laitetaas pieni päivitys - vähän tapahtunut kehitystä kesän aikana. Samalla pieni Gopro 7 kokeilu.

https://youtu.be/F2CHQKiE-pc

kauris
06.09.2020, 23.25
Kova! ____

Sambolo
07.09.2020, 14.05
Hyvin menee :) Itellä tullu lähinnä takapakkia, eipä tässä kyllä paljoa ole päässy ajamaankaan.

kauris
14.02.2021, 21.13
Näköjään tullut taas uusi ja ihan hyvän ajatuksen harjoitteluun antava video. Eli että paitsi pää ylhäällä niin hartioita vois koittaa pitää takana (ja alhaalla). Samoin rinta enemmän ryhdikkäänä. Ei siis kädet pitkällä ja hartiat edessä korvissa ja selkä kyyryssä.

https://youtu.be/JET0xnNQLP0

Sambolo
22.02.2021, 08.01
Melkoista salatiedettä, vaikee kyllä käytännössä koittaa kiinnittää huomiota kaikkeen kun niin huonoja yrityksiä, että niin vähän aikaa toimia :D Tässä talvella kyllä täysin kadonnu se onnetonkin manuaali, mut pitääpä taas harjotella ja koittaa miettiä.

JohnnyBuzz
22.02.2021, 11.27
Melkoista salatiedettä, vaikee kyllä käytännössä koittaa kiinnittää huomiota kaikkeen kun niin huonoja yrityksiä, että niin vähän aikaa toimia :D Tässä talvella kyllä täysin kadonnu se onnetonkin manuaali, mut pitääpä taas harjotella ja koittaa miettiä.

Itellä vähän sama homma. Piti syksyllä jatkaa näitä treenejä, mut ei sit oikein saanut aikaiseksi. Miettinyt, että pitäiskö ostaa edukkaasti joku käytetty dirt-pyörä, josko sillä olis helpompi ottaa perusteet haltuun niin manuaaliin kuin bunny hopiikin ja miksei hyppyjä muutenkin. Voishan sillä sitten käydä pojan kanssa BMX-rataakin ajamassa. Ehkä noi sais sit opit siirrettyä isompaankin pyörään.

Huoleton
22.02.2021, 22.12
Koita pojan pyörällä. Siis jos se on pienempi kun oma. En osaa sanoa oppiiko sillä mutta ainakin manuaali onnistuu varmasti jos pyörä vaan on tarpeeksi pieni. Ylimenokaan ei pelota.

JohnnyBuzz
22.02.2021, 23.55
Koita pojan pyörällä. Siis jos se on pienempi kun oma. En osaa sanoa oppiiko sillä mutta ainakin manuaali onnistuu varmasti jos pyörä vaan on tarpeeksi pieni. Ylimenokaan ei pelota.

Poika on vasta 8-vuotias, niin en viitti rikkoa sen pyörää. :D Aika edukkaasti noita dirt-pyöriä tuntuu liikkuvan eli ei ois paha investointi. Todennäköisesti aika samaan hintaan saa myytyä sit myöhemmin pois, jos käyttöä ei ookaan.

Sambolo
23.02.2021, 08.28
Mulla on dirttipyörä myös, kyllähän se herkästi nousee, mut herkästi menee myös ympäri, ostaessa takajarru toimi heikosti ja tulikin vedettyä hyvät pannut manuaalissa, sen jälkee jääny sillä aika vähälle manuttelu :D Vaikeempi sillä mun mielestä löytää oikeeta tasapainopistettä, mutta pitänee vielä silläkin reenailla, nyt kun jarrukin pelaa..

Jatasaa
13.03.2021, 23.18
Jaha. Pittääpä pitkästä aikaa tänne heittää viestiä.

Reenata kannattaa mahollisimman paljon mutta ei liia pitkiä reenejä. Väkisin se ei tule mutta itekki tein sillee että usiamma kerra viikossa kävin viime keväänä ihan pikku reenit nii huomas jossaki vaiheessa että sieltä se tekniikka tullee hiljoksee.

Manuaalissa minusta korostuu ettei saa olla missää nimessä väkisin vedettyä vaa rennon letkiästi pittää mennä.
Mullaki on semmonen tilanne ku pyörä vaihtu, että joutuu varmaan melko paljon taas reenaa että oppii tuon kans vetämää miten vanhan kans mentii. (yli100metriä)

eero_
24.09.2021, 09.30
Itellä kans ollut projektina keulimisen ja manuaalin opettelu. Viimekesänä aloitin keulimisen opettelulla. Muutamia lyhyitä treenejä viikossa, noin 30 min kerrallaan. Tuntuu että kauemmin ei jaksa keskittyä.

Keuliminen onnistuu hyvällä "tuurilla" nyt kohtuudella muutamia kymmeniä metrejä. Ongelmana on vain se, että kun keulan saa ilmaan niin pyörä alkaa kaartaa jompaan kumpaan suuntaan. Aina tätä ei tosin tapahdu.

Manuaalia aloin harjoitella enemmän vasta tänä kesänä, kun sain hommattua perinteisen maastopyörän. Aikaisemmat harjoittelut siis läskillä. Manuaalikin tuntui nousevan paljon helpommin. Manuaalia olen harjoitellut muutamia kertoja viikossa ja josku tuntuu että edetään ja josku mennään takapakkia :) Mutta aina se tuntuu jotenkin etenevän.

kauris
24.09.2021, 10.37
Hyvä eero! Hienoa että että uusia taitoja on tullut opeteltua ja kehitystä tullut.

Itse vaihdoin täpäriä keväällä ja tällä uudella ei ole tullut säännöllisesti treenailtua enää manuaalia. Muutamia kertoja käynyt kokeilemassa ihan varta vasten ja välillä polulla yrittänyt vetää pienen manuaalin. Heti kävi kuitenkin selväksi, että hieman vaikeampaa manuaali on tällä uudella pyörällä kuin vanhalla mutta aivan mahdollista tälläkin. Pitäis käydä kyllä taas treenailemassa. Vanha pyöräni (videoita tämän ketjun ekoilla sivuilla) oli 160/140 joustava Canyon Spectral 27.5 kiekolla ja uusi on 190/180 joustava 29 kiekkoinen Propain Spindrift, jossa chainstay ja reach on pidempi.

Se täytyy myös todeta että oli sitten vanha tai tämä uudempi pyörä, niin hiekkapohjaisessa tai asfalttisessa alamäessä tyyliin pyörätiellä manuaali on tosi paljon helpompi saada menemään esim sen 10 metriä kuin että samaa koittaa metsäpolulla. Polulla keulaa ei nosta tarpeeksi ja manuaali jää aina matalaksi ja menee siksi vain sen pari metriä. Aivan utopistiselta tuntuu videoissa nähty temppu, jossa pyöräilijä tulee hyppyristä alas suoraan manuaaliin! Tai vastaavasti että hyppää pienelle korokkeelle bunnyhopilla suoraan manuaaliin.

Yksi tosi hauskan näköinen trikki on tällainen tolpan ympäri keuliminen, jonka tää manuaalimestari Martha tekee hienosti. Jotenkin tosi valloittava persoona mielestäni muutoinkin. Aina hymyilevä ja positiivinen ilme. Pari kertaa olen tuota koittanut ja kerran päässyt 180 pyörähdyksen mutta sen jälkeen keula tuli jo alas enkä poistunut tolpan luota keulien.

https://www.instagram.com/reel/CRUaK72BPVQ/?utm_medium=share_sheet
https://www.instagram.com/reel/CQ_opDaBjsh/?utm_medium=share_sheet

EDIT.
Jos Linkit instaan ei toimi niin tosiaan Martha Gill niminen Insta-käyttäjä vetää paitsi mielettömiä manuaaleja niin tosiaan temppuja, joissa ajaa keulien lyhtypylvään tai vastaavan vierestä, nappaa tolpasta toisella kädellä kiinni ja pyörii esim puolitoista kierrosta tolppaa ympäri kädellä tolpasta kiinni pitäen ja sitten jatkaa edelleen keulien taas pois.

eero_
24.09.2021, 11.46
Pyörän vaihdolla oli suurin merkitys manuaalin nousemiseen. Läskillä Felt DD30, meinas jo usko loppua. Alustalla on tosiaan suuri merkitys. Lähimetsässä on sepelipohjainen tie jossa tulee myös harjoiteltua. Sepelipohjalla tulee keskityttyä alustan epätasaisuuteen yms. Varmaan harjoitteluvaiheessa olisi hyvä mennä suht tasaisella ja sitten taitojen kartuttua siirtyä "luonnolliseen" ympäristöön. Itsellä tämä harjoittelukipinä lähti siitä, että haluaa oppia ajamaan teknisesti kohtuu hyvin ja hallita pyörää paremmin.

Tubessa taitava ajaja, joka heittää manuaalia vähän joka mutkaan: https://www.youtube.com/c/JeffKendallWeed

justus6969
25.09.2021, 13.14
https://www.instagram.com/tv/CNvVWeRhj--/?utm_medium=copy_link
Setämiehille sopiva oppimiskäyrä. Musiikkimausta voisi antaa rangaistuksen????

JohnnyBuzz
25.09.2021, 22.46
https://www.instagram.com/tv/CNvVWeRhj--/?utm_medium=copy_link
Setämiehille sopiva oppimiskäyrä. Musiikkimausta voisi antaa rangaistuksen????

Setämiehiltä varmasti paheksuntaa myös kypärän puutteesta.

Sambolo
27.09.2021, 19.45
Viimeks kun oli ajokunnossa tuli tehtyä hyvä manuaali ja tuntu kerranki että sai sitä tasapainoa pari kertaa korjattua, mutta aika randomia on onnistumiset, varsinki väsyneenä ja yleensä tulee tehtyä lähinnä ajon päätteeksi kotimatkalla :D Mutta välillä pieniä onnistumisia myös traileilla tai parkissa, itelle aika olennaista et on joku tavoite minkä yrittää manuttaa. Hetken kun haki manuaalia se myös nuosi todella helposti pitkällä polellakin. Dirttipyörällä taas vedin pumptrakillä kylmiltään suoraa selälleen, kahden pyörän taktiikka ei taida olla hyvästä :D

Ari71
29.09.2021, 21.40
Moi, itsellä kun olen tehnyt omaan pyörään muutoksia, niin jopa stemmin pituuden/nousun pienellä muutoksella on ollut selkeä vaikutus. Pikkuhiljaa, harjoittelun myötä on tullut enemmän varmuutta ja tasaisuutta tekemiseen...
On ollut mielenkiintoista kokeilla takakiekon koon vaikutusta- 27.5":lla ikäänkuin kokonaisuutena helpompaa, mutta 29":llä ikäänkuin enemmän aikaa korjata liikkeitä? Oon jatkanut 27.5":llä...
Pitää saada 110% luotto takajarruun, jonka jälkeen ylimenon pelon voi unohtaa ja keskittyä tasapainoiluun. Pitää löytää etupyörälle taso, jonka yläpuolella keula lähtee nousemaan "liikaa". Tavoite on pitää etupyörä juuri tuon tason alapuolella, pitämällä jaloilla painetta polkimia vasten ettei keula lähde tippumaan. Mitä alemmas/taaemmas painopisteen saa sitä helpompi keulaa on nostaa suoristamalla jalkoja polkimia vasten. Kun etupyörä lähtee nousemaan "liikaa", vartaloa/lantiota tulee lähteä työntämään eteenpäin. Takajarrua tulee käyttää vasta viimeisenä keinona - ja silloinkin todella kevyesti. Kuten keulimisessakin, manuaalin aikana "dead-sailor"-efektiä tulee välttää - eli tulee olla koko ajan rentona ja tehdä koko ajan pientä korjausta asentoon. Muuten homma loppuu lyhyeen. Polkimilla kantapäät alas, katse ylhäällä ja rento meininki...

Teoriassa suhteellisen helppoa - käytännössä todella vaikeaa ;-)

kauris
29.09.2021, 21.58
Itse käytän takajarrua vain varman ylimenon estämiseen, periaatteessa koitan jalkoja suoristamalla ja koukistamalla (niiden avulla lantion liikuttamisen) pysyä tasapainossa. Siinä en ole onnistunut, että takajarrua ylimenoa estämässä käyttäisin niin vähän, että keula ei kokonaan tipahtaisi alas. Osa pitkiäkin manuaaleista vetävistä taas pitää tasapainon nimenomaan jarrun avulla. Voi olla, että itse tartun jarruun joskus liian herkästi. Voi olla, että tilanteen olis saanut korjattua painopisteenkin muutoksella mutta paha sanoa. Kun tulee tunne, että yli mentäisiin (lukotkin kiinni) niin jarruun sitä tarttuu. Toisaalta ei mua onneksi pelotakaan ylimeno ja se siinä mielessä häiritse tai haittaa harjoittelua.

eero_
04.10.2021, 09.20
Takajarrun sopiva käyttö vaati pitkään harjoittelua ja keulimisessa se onnistuu jo. Aluksi takajarrulla ylimenon korjaus tuotti "dead-sailor"-efektin joka kerta.
Tällä hetkellä manuaali nousee pääsääntöisesti joka kerta ylös, mutta tasapainon pito on sitte sattumaa :D. Monesti tulee korjattua lantion asentoa liikaa eteen heti aluksi ja sitten keula tipahtaa liian äkkiä alas. Tosin vasta nyt tuli valaistuminen oikean alasmeno tekniikan löytämisestä, vaikka ohjevideoita on katsottu noin sata kertaa :).

kauris
13.11.2021, 16.31
Jostain syystä näin taas kaksi kertaa viikon sisään niin aidon tuntuista unta siitä, että noin vaan pystyn vetämään parinsadan metrin manuaaleja. Pitihän sitä mennä tänään sitten oikeasti koittamaan pitkän tauon jälkeen. Yllättävän hyvin lähti parilla yrityksellä.

https://www.pinkbike.com/video/544404/

tchegge_
13.11.2021, 19.14
Jostain syystä näin taas kaksi kertaa viikon sisään niin aidon tuntuista unta siitä, että noin vaan pystyn vetämään parinsadan metrin manuaaleja. Pitihän sitä mennä tänään sitten oikeasti koittamaan pitkän tauon jälkeen. Yllättävän hyvin lähti parilla yrityksellä.

https://www.pinkbike.com/video/544404/Nyt jo pelottavaa, näin viime vai toissa yönä samanlaisen unen. [emoji51]

En kyllä uskalla lähteä kokeilemaan. [emoji23]

Lähetetty minun laitteesta Takapalkilla

Sambolo
08.10.2022, 11.55
Ei ole kyllä tää homma oikeen edenny.. jotain pieniä manuja saa kyllä ajossa pumpeissa ym hyödynnettyä, mut semmoset pitkät hupimanut ei kyllä onnistu vieläkään :D Keuliminen alkanu kyllä nyt sujumaan paremmin, ehkä sen myötä tulee vielä tohon manuun tasapainoa.. Jossain näin videon semmoisesta keulimis/manuaali tuesta, että pyörä ei pääse kaatumaan yli, vähän kuin rullatuoleissa, olis metka kokeilla :D

Ari71
15.10.2022, 22.07
Moi taas, pitkästä aikaa!

Laitetaan tähän pikku video tämän päivän statuksesta (sorry videon laatu) - en olekaan hetkeen taas kuvannut GoProlla mitään:



https://youtu.be/EqCFZ0TYB5c


Jonkinlaista kehitystä ilmeisesti tapahtunut?! Ikää kuitenkin jo 50+ ;-)

No joo, en ihan jokaista vetoa tallentanut - mutta jonkinlaista varmuutta on alkanut tulla... mutta harjoittelua se todella vaatii!

Sambolo
15.10.2022, 22.39
Hyvin kyllä menee, kai se pitäisi itsekin vain säännöllisemmin harjoitella.

kauris
15.10.2022, 23.19
Mahtavaa menoa Arilla. Muutamat kerrat itsekin just tänään treenasin uusimmalla pyörällä. Keula nousee vähän helpommin pikkasen lyhyemmän perän avittamana mutta tänään tahtoi tasapaino mennä sivusuunnassa. Vielä kovempi vauhti tietty pitäis pyörän suorassa.

kauris
17.09.2023, 23.31
Tooosi pitkästä aikaa menin ihan tarkoituksella treenaamaan vähäksi aikaa manuaalia ja otin videota. Aika ruosteessa oli taidot. Pari hyvää n. 30 metrin suoritusta tuli mutta ei tietenkään videolle.
Manuaalia yritin pitkästä aikaa. Ei oikein lähtenyt. Varsinkaan silloin kun kuvasin.

20230917_102115.mp4
https://www.fillarikeskustelu.com/topic/192-video/?do=findComment&comment=15135

Täytyy nyt yrittää taas vähän panostaa. Ja mun pitäis yrittää päästä eroon ennen manuaalia tekemästäni yhdestä extrapumppauksesta. Eli kuormitan jousitusta ensin kerran ja sitten vasta teen heti perään sen itse manuaaliin lähtöön kuuluvan alas pumppauksen.
Manuaalia yritin pitkästä aikaa. Ei oikein lähtenyt. Varsinkaan silloin kun kuvasin.

Sambolo
26.09.2023, 00.26
Alamäkeen lähteny parit ihan onnistuneet, mut vielä vaatii paaaaaaljon hinkkasmista.

kauris
26.09.2023, 20.48
Joo se minunkin ongelma on, että kovassa vauhdissa alamäkeen tasaisella pyörätiellä saan välillä pidempiäkin siivuja (parhaimmillaan sen 30 metriä) mutta että maastossa saisin sen aikaan polulla juuri tarvitsemassani kohdassa niin ei. Pariin metriin jää.
En myöskään uskalla ja osaa hyödyntää maaston muotoja. Kummun nokasta nousun saisi helpommin mutta pelkään että vetäisen siitä itseni saman tien sitten selälleen ja nosto manuaaliin jää siksi arkuuttani vajaaksi ja manuaali hyvin hyvin matalaksi ja lyhyeksi.

Sambolo
27.09.2023, 01.10
Itellä taas kaikki kummut ym muodot helpottaa monesti. Ei kai maastossa ihan hirveesti yli pari metrisiä tarvitsekaan, ellei ihan kikkailla halua?

Ari71
28.09.2023, 20.48
Vastaan videolla ??


https://youtube.com/shorts/8P4bk6EEaDA?si=iumqviLJbbTL_f-m

kauris
29.09.2023, 09.19
Pätevä vastaus kerta kaikkiaan! Tasapainoiletko vain keholla vai hyödynnätkö myös takajarrua?

Ari71
29.09.2023, 19.36
Molempia pitää hyödyntää! Ei ole mitään oikotietä, reeniä vaan niin se jossain vaiheessa vaan loksahtaa!