äyni
14.10.2018, 13.57
Moro
n. puoli vuotta vanha BR-M8000 XT-takajarru alkoi tässä syksyllä temppuilemaan. Ongelma esiintyi aluksi aika lailla samanlaisena kuin olisi ollut öljyreservori tyhjä, siis jarru lyö aluksi tyhjää ja muutaman pumppauksen jälkeen pitää.
No, ilmasin jarrun ja sen jälkeen tuo sama käytös jatkuu, mutta nyt vaan toiminta on myös jäykkää. Etenkin kahvan ja palojen palautuminen lepoasentoon tapahtuu hitaasti (hankaa jonkun hetken). Ilmaa ei systeemissä mitenkään erityisen paljoa ollut, joten siitä tuskin oli alunperinkään kyse.
Fillarilla on ajettu kaupunkiajoa, kamalimmat olosuhteet, mihin noilla on menty on sade.
Mulla ei ole mitään hajua, mistä tää toiminta johtuu. Olisiko jollain muulla? Mutulla kahva tuntuu liikkuvan ihan hyvin, mutta en ole sen enempää ehtinyt diffata, mihin tuo vika paikantuu.
Laitoin viestiä alkuviikosta myös myyjälle (bike-discount), mutta sieltä ei olla vastattu. No, automaattisessa palauteviestissä sanottiinkin, että saattaa kestää viikko.