Näytä tavallinen näkymä : Rock shox Pike RC virittäminen
Canyon Spectralissa on Pike RC 150mm joustokeula. Mitähän sille voisi tehdä, kun en millään säädöillä saa tuntumaan hyvälle? Lähinnä ongelmana on herkkyyden puute ja koko joustomatkan saaminen käyttöön. Ohjeen mukaan sagin pitäisi olla 20%, joka on minulle aivan liian kova. Tällä hetkellä sag on noin 30%, jolloin hidasvauhtisessa juurakkoajossa tuntuu vähän tökkivän eli niiaa syvälle ja tulee tunne tangon yli lentämisestä. Siitä huolimatta, kova vauhtisessa rymistelyssäkin, joustosta jää aina käyttämättä 2-3 senttiä? Testasin kerran, että noin 40% sagilla sain lopun joustoalueen käyttöön normilenkillä ilman pohjaamista. Painoa minulla noin 70kg. En tiedä vaikuttaako tai onko normaalia, mutta nykyään keulasta kuuluu suhahdus joka kerta, kun se palautuu nopeasti täyteen pituuteensa? Uutena tällaista ei kuulunut. Vertailukohtana minulla on edellisen pyörän Fox perfomance 32 float 120mm, joka tuntui paremmalle. Onko Pikelle mitään tehtävissä esim. vuosihuollon yhteydessä, koska keulaa on kuitenkin kovasti kehuttu? Olen ymmärtänyt että ilmaiskareissakin on jousi, jonka voisi vaihtaa herkemmäksi?
ROCKSHOX PIKE RC
COMPRESSION ADJUSTMENT FROM OPEN TO LOCK
CHARGER DAMPER
SOLO AIR - AIR PRESSURE ADJUSTED THROUGH SINGLE VALVE
MAXLE LITE 15 MM THROUGH AXLE
POWER BULGE - INCREASED LOWER FORK STRENGTH AND STIFFNESS WITH NO WEIGHT PENALTY
RAPID RECOVERY - REPEATED FAST SHOCKS ABSORBED CONSISTENTLY
TRAVEL: 150 MM
Pikessä on ilmakannussa tokeneita, joilla säädetään ilmatilavuutta ja sitä kautta jousen toimintaa. Päästä keulasta ilmat pois ja avaa yläjalan päästä se iso ruuvi, missä venttiili on kiinni. Ota yksi token pois ja pistä takaisin kiinni. Sitten 30% sagia ja ajamalla hae rebound kohdalleen. Jos tuntuu, että keula sukeltaa, niin kompressionamikasta napsu-pari lisää kompressiota.
Kannattaa vaihtaa ilmajousi uudenmalliseen. Hintaa reilu 40€
Ihan mielenkiinnosta oletko vaihtanut alajalkojen öljyjä. Omassa rokkarissa parani herkkyys huomattavasti, olin ennen operaatiota sitä mieltä että pintaherkkyys puuttuu ja kun paineita laski alkoi sukeltamaan. Pienen operaation jälkeen on taas tosi herkkä
e: ei ole kyllä pike mutta kuitenkin

En ole vielä vaihtanut, mutta on kyllä tarkoitus tehdä. Ajotunteja alkaa kohta olla noin 50.
Pikessä on ilmakannussa tokeneita, joilla säädetään ilmatilavuutta ja sitä kautta jousen toimintaa. Päästä keulasta ilmat pois ja avaa yläjalan päästä se iso ruuvi, missä venttiili on kiinni. Ota yksi token pois ja pistä takaisin kiinni. Sitten 30% sagia ja ajamalla hae rebound kohdalleen. Jos tuntuu, että keula sukeltaa, niin kompressionamikasta napsu-pari lisää kompressiota.
Tuossa Solo Air-mallissa ei tämän mukaan ole tokeneita oletuksena: https://www.sram.com/sites/default/files/techdocs/gen.0000000005368_2018_fs_oil_air_coil_token_speci fication_english_rev_d.pdf
Edit: 27.5"-versiossa siis, oletin kun oli Spectral kyseessä.
Yhden sieltä mielestäni löysin? Poistin sellaisen harmaan palikan joka oli kiinni siinä "venttiilin ruuvissa"? Muistaakseni samanlaisia tuli pyörän mukana Rockshoxin pussissa, joten olen aika varma että kyseessä oli juurikin token. Toivottavasti ei tullut poistettua mitään ylimääräistä :)
Toivottavasti ei tullut poistettua mitään ylimääräistä :)
Eikös se ole hyvä, että poisti nimenomaan *ylimääräisen* tokenin?
Sent from my iPhone using Tapatalk
Uusi isomman negatiivisen ilmatilan antava ilmamäntä pitäisi lisätä herkkyyttä. Kovasti kehua olen lueskellut mtbr keskusteluista. Itse en ole vielä omaan 140mm 29+ RC Pikeen kokeillut. 100kg kamoineen ja en jäykkä perässä saa koko joustoa käyttöön järkevällä sagilla ja ilman tokeneja. Huoltamattomuus vaikuttaa selkeästi Pikeen, mutta ei 50 tunnin kohalla.
Kaikki Rokkarin keulat on ollu mulla ihan kuivia uutena ja alkanut toimimaan paremmin ekan huollon jälkeen.
Eikös se ole hyvä, että poisti nimenomaan *ylimääräisen* tokenin?
Sent from my iPhone using Tapatalk
:D juurikin näin! Huomenna testaamaan miltä tuo tuntuu.
Tuo Mtok:n ja Antzan mainostama uusi ilmamäntä kiinnostaa. Mistä sellaisen saisi tilattua?
edit: vai puhutteko samasta asiasta? mäntä vs. jousi?
edit2: tuollahan tästä kaiketi puhutaankin http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?58735-DeponAir-ilmajousen-p%E4ivitys-RockShox-iin

Tästä saa
https://www.bike-components.de/en/RockShox/DebonAir-Upgrade-Kit-for-Pike-Revelation-starting-from-2014-Model-p63790/
Luftkappe -ilmamäntä toimii myös loistavasti Pikessä ja herkkyys paranee huomattavasti. RC mallissa taitaa olla myös vakioasetuksella enemmän kompressiovaimennusta, kuin RCT3ssa, Fillariosa pystyy tuunaamaan.
Tänään pääsin testaamaan fillaria ekaa kertaa tokenin poiston jälkeen ja Piken herkkyys on nyt aivan eri luokkaa! Tuntui keula niiiiin pehmeältä, eikä iske enää käsille. Sag noin 25% ja ehkä yksi sentti jäi joustosta käyttämättä, mutta mitään vauhdikkaita laskuja lenkki ei sisältänyt. Tällä setupilla mennään nyt jonkin aikaa ja kokeillaan toimintaa erilaisissa maastoissa. Syksyllä huollon yhteydessä vaihdan vielä tuon uuden debonairin!
Suuret kiitokset kaikille avusta ja vinkeistä!!
Yhden sieltä mielestäni löysin? Poistin sellaisen harmaan palikan joka oli kiinni siinä "venttiilin ruuvissa"? Muistaakseni samanlaisia tuli pyörän mukana Rockshoxin pussissa, joten olen aika varma että kyseessä oli juurikin token. Toivottavasti ei tullut poistettua mitään ylimääräistä :)
Joo, itsellä oli termit hukassa: http://forums.mtbr.com/shocks-suspension/2018-pike-solo-air-1050849.html
"Solo-air means you have a single air valve to pressurise. Debonair refers to the larger volume negative spring." Eli keula voi olla molempia mutta luulin, että nuo sulkevat toisensa pois. Omasta pitäisi siis löytyä kanssa 1 token tehdasasennuksena.
Tästä saa
https://www.bike-components.de/en/RockShox/DebonAir-Upgrade-Kit-for-Pike-Revelation-starting-from-2014-Model-p63790/
Jaahas, just kun olin päättänyt etten vähään aikaan tilaile mitään pyöräkamaa ellei joku juttu oikeasti hajoa tms.
Pitäiskö minunkin nyt sitten päivittää tätä 2018 Spectralin 150 mm 27.5 Pikeä...
Minä olen muuten sinänsä saanut tehdastokeneilla eli ilmeisesti sillä yhdellä joustomatkan aika hyvin ulosmitattua järkevällä (25%)sagilla. Kuskilla painoa ilman ajokamoja 73 kg. Alle sentti jää käyttämättä jos vähän isompia pomppuja on vetäissyt. Ei siis mitään mahtihyppyreitä vaan tyyliin jos metristä tulee vähän nokalleen alas tasaiselle tms.
Mutta alkuherkkyyttä eli siis pienten kivien ja juurakkojen pehmeyttä saisi tosiaan olla paremmin.
Tässä vielä asennusohjevideo Debon Airiin
https://youtu.be/weBcRK4VPJk
Tässä vielä Piken viritykseen loistava ohje. Lukekaa ajatuksella.
https://www.mbr.co.uk/news/rockshox-pike-5-ways-perfect-set-324890
Itselläni 120 mm 2015 mallissa 5 tokenia ja painetta n. 80-85 psi ollut, kuskin paino 80 kg. Low speed compressio ollut täysin auki. Ihan ok asetukset ollut vuoden verran, mutta seuraavaksi kokeilen laskea paineita 70-75 psi tasolle ja lisätä low speed compressionia, koska viime xcm-kisassa jäi n. 1 cm käyttämättä joustoa eli ihan nappiin ei ole mennyt asetukset. Kotipoluilla rällätessä saan kyllä jouston käytettyä.
Jaahas, just kun olin päättänyt etten vähään aikaan tilaile mitään pyöräkamaa ellei joku juttu oikeasti hajoa tms.
Pitäiskö minunkin nyt sitten päivittää tätä 2018 Spectralin 150 mm 27.5 Pikeä...
Minä olen muuten sinänsä saanut tehdastokeneilla eli ilmeisesti sillä yhdellä joustomatkan aika hyvin ulosmitattua järkevällä (25%)sagilla. Kuskilla painoa ilman ajokamoja 73 kg. Alle sentti jää käyttämättä jos vähän isompia pomppuja on vetäissyt. Ei siis mitään mahtihyppyreitä vaan tyyliin jos metristä tulee vähän nokalleen alas tasaiselle tms.
Mutta alkuherkkyyttä eli siis pienten kivien ja juurakkojen pehmeyttä saisi tosiaan olla paremmin.
Bike Componentsissa ei näytä olevan varastossa, tilasin täältä ja näyttää vielä olevan jäljellä: https://r2-bike.com/ROCK-SHOX-Air-Shaft-Upgrade-Kit-DebonAir-150-mm-Pike-B1-Revelation-A1-from-My-2018
Jaaha, kai se pitää tilata varastoon ja syksyllä / talvella tehdä huolto ja samalla vaihtaa tuo.
Mites, kun tähän asti olen huollellut Reboja ja Sidejä ja niissä tuo vaimenninpuoli ei ole charger mallinen, vaan motion control. Chargerissa ei olekaan öljykylvyssä samalla lailla vaimennin, vaan sitä varten myydään tällaista ilmaussettiä. Ei sinänsä pahan hintainen, kun öljyt, ruisku ja letku liittimineen olis 18 euroa. https://r2-bike.com/ROCK-SHOX-Bleed-Kit-Charger-Damper
Onko teillä omaa kokemusta Piken Charger-vaimenninpuolen huollosta omin voimin? Onko muuhun huoltoon / rebojen huoltoon verrattuna about yhtä hyvin tehtävissä tai jopa helpompaa? Meinaan, että kannattanee tuollainen setti samalla tilata?
Ja tietty samaan tilaukseen myös tiivistesarja toki.
https://r2-bike.com/ROCK-SHOX-Service-Kit-Pike-Solo-Air-SA_1
edit. No lähdin sitten huoltomanuaalia lukemaan ja eihän se valitettavasti ihan yhden-kahden sivun ohje ollut tuo Chargerin huolto
https://www.sram.com/sites/default/files/techdocs/gen.0000000005294_2018_pike_revelation_service_man ual_english_rev_c.pdf
Alkaa sivulta 32 ja päättyy sivulle 47...
Sinänsä vaikuttaa olevan ihan tehtävissä mutta näköjään myös tuo yksi osakin (rebound damper seal head) pitää huollon yhteydessä ohjeen mukaan vaihtaa eikä pelkästään tiivisterenkaita.
Moro.
Tässä kun on juuri tuolla pike rc keulalla vuoden verran ajanu ja taitojen parantumisen myötä myös pyörän vaatimustaso alkaa nousta niin tuo keulan tuunaaminen alkaa olla ajankohtasta.
Vaihdoin jo debonair ilmaruodon joka oli helppo ja halpa tuninki jolla sai juuri alkuherkkyyttä parannettua, mutta mites välialueen herkkyys? Pitäiskö vaimennin puolella laittaa ohkasempaa öljyä ja shimmailla sitä jotta sais nopeemmaan highspeed compression? Hakkaa aika lailla käsille kovemmassa menossa eli pitäis saada isompi joustomatka käyttöön herkkätoimisena.
Alajalat on huollettu ja yksi tokeni on sisässä. Joitakin säätöjä ajattelin tässä vielä kokeilla mitä paineilla ja compressiosäädöllä ja reboundilla voi tehdä.
Lähetetty minun SM-A530F laitteesta Tapatalkilla
Täytyy muuten sanoa, että 50 h huollon mukainen vaahtomuovirenkainen puhdistus ja sen jälkeen uuteen puhtaaseen öljyyn upottaminen aiheuttaa ainakin minulla aina sen, että vaahtomuovi laajenee aivan liian suureksi eli rinkulan halkaisija kasvaa merkittävästi. Sitä on aika lailla mahdoton saaada enää takaisin paikoilleen ilman, että vaahtomuoviin jää ryppyjä. Uuden vaahtomuovin voi upottaa öljyyn ja saada vielä asennettua mutta vanhaa kun koittaa laittaa takaisin niin ei tahdo onnistua.
Toinen valituksen aihe on muuten se, että se ilmapuolen irroitus sieltä putken alapäästä osoittautui tosi vaikeaksi, kun sitä metallista kiinnitysrinkulaa ei meinnannut millään saada irti, koska ilmeisesti keulan sisään jäänyt negatiivipuolen ilma esti painamasta sitä metallirinkulan alla olevaa mäntää putken sisään ensin alta pois. Lopulta rouvan avustuksella saatiin rinkula irroitettua ja erittäin vaikeaa se oli yhdessäkin. Kunnon nykäisyn myös vaati se ruodon irti saaminen senkin jälkeen ja aikamoisella plopsauksella se sitten tuli kun ilma vapautui.
H. Moilanen
13.09.2018, 13.52
Vaihdoin jo debonair ilmaruodon joka oli helppo ja halpa tuninki jolla sai juuri alkuherkkyyttä parannettua, mutta mites välialueen herkkyys? Pitäiskö vaimennin puolella laittaa ohkasempaa öljyä ja shimmailla sitä jotta sais nopeemmaan highspeed compression? Hakkaa aika lailla käsille kovemmassa menossa eli pitäis saada isompi joustomatka käyttöön herkkätoimisena.
Öljyn ohentaminen on yksi vaihtoehto, muttei auta määräänsä enempää. Lisäksi ongelmaksi saattaa muodostua mahdollinen muiden säätöjen säätöalueen loppuminen kesken. Tuo hakkaaminen saattaa myös johtua jousesta, eli viimeinenkin tokeni pois progression vähentämiseksi.
Öljyn ohentaminen on yksi vaihtoehto, muttei auta määräänsä enempää. Lisäksi ongelmaksi saattaa muodostua mahdollinen muiden säätöjen säätöalueen loppuminen kesken. Tuo hakkaaminen saattaa myös johtua jousesta, eli viimeinenkin tokeni pois progression vähentämiseksi.Joo asia meni parempaan päin kun otin kaikki tokenit pois, vähensin hieman paineita, mutta väänsin compressiota hiukan isommalle.
Lähetetty minun SM-A530F laitteesta Tapatalkilla
Tässäpä oma reseptini Pike RC 2018 virittämiseen.
2018 L-kokoinen Spectral, kuskin paino kamat päällä 78kg. Ajot on pääosin sellaista keskinopeaa polkua alamäkiä pelkäämättä.
Omat kokemukset alkuperäisestä on saman tapaiset kuin muillakin eikä jousen paineita ja tokeneita värkkäämällä saa ihmeitä aikaan. Sagia en ole pahemmin mittaillu, enemmän on säädetty ajokokemusten perusteella.
Debon Air päivitys ja samalla joustomatkan venytys 150=>160mm. Jousen toiminta parani kun alkujousto on pidempään lineaarisempi. Vieläkin iskee kunnon kivikossa käsille mutta vähemmän kuin aiemmin. Hyväksi havaittu jousen paine 50=>55PSI
Mutta kun ei vielä riitä varsinkin pitkillä yli 50km lenkeilä väsyy kädet ennen jalkoja.
Tuumasin että sisään vaimennus on liian voimakas, sekä nopea että hidas. Otin vaimentimen auki pöydälle ja arvasin nopean vaimennuksen shimmipakalle uuden järjestyksen.
Rebound vaimennukseen en tehnyt mitään, ja vaikea olisi tehdäkkään vakio shimmeihin muutoksia kun ei siellä ole muistaakseni kuin 4 levyä. Yhdenkin siirto vaikuttanee täten paljon.
Öljyiksi vaimentimeen tuli Red Line like a water 2,5. Jousen paine useiden testilenkkien jälkeen päätyi arvoon 67PSI.
Nyt parani selvästi mutta ei mennyt onneksi liian pehmeäksi. Ranteet kiittää!
Tuntuu että myös etenemiskyky tosi hitaassa juurakossa ja kivikossa parani selvästi. Nytkin on hitaan sisään vaimennuksen säätö melkein auki ja rebound säätö 2 klikkiä auki asennosta.
Alla parit kuvat sisuskaluista ja uusi shimmien järjestys. Unohdin sisäänvaimenuksen säätösysteemistä toisen kuulan ja jousen pois. säädöstä tuli itseasiassa helpompi käyttää kun joka toinen naksu jäi pois.
https://pic.useful.fi/Hkk45aTjX.jpg
https://pic.useful.fi/SyXqcTpiQ.jpg
https://pic.useful.fi/ByWsc6aim.jpg
https://pic.useful.fi/r14n5aTs7.jpg
Lakuduunaa
05.11.2018, 11.39
Onko normaalia että 18 vuoden rc mallissa olisi pieni ns. klappi chargerin puolella ominaisuus ? Etujarrun kun laittaa pohjaan, nitkuttaa pyörää eestaas ja käden kun laittaa tuohon alajalkaan ylemmän liukuholkin kohdalle niin siinä tuntuu semmoinen pienen pieni klappi/nakse. Toisesta 18 vuoden pike rc:stä kokeilin myös ja sama juttu sekä kaverin 18 yari:ssa myös.

Voisko olla väljää itse liukuholkissa? Omaa 17 Pikeäni testasin juuri huollon yhteydessä ilman stefoja ja pientä välystä on, mutta vaihdatan vasta liukuholkit jahka lumet tulee.
Lakuduunaa
05.11.2018, 20.33
Voisko olla väljää itse liukuholkissa? Omaa 17 Pikeäni testasin juuri huollon yhteydessä ilman stefoja ja pientä välystä on, mutta vaihdatan vasta liukuholkit jahka lumet tulee.
Kävin pyörän kanssa Fillariosassa ja ihan on normaalia toimintaa tämä varsinkin kun keula on varustettu debonair jousella niin se on alkuherkempi. Eli kovaa ajoa ja alajalkojen öljynvaihtoja usein.
Kävin pyörän kanssa Fillariosassa ja ihan on normaalia toimintaa tämä varsinkin kun keula on varustettu debonair jousella niin se on alkuherkempi. Eli kovaa ajoa ja alajalkojen öljynvaihtoja usein.
Hyvä, että selvisi. Minulla tosiaan holkit on kulunut, koska pientä välystä tuntuu avatussakin keulassa ilman ilma joustakin. Tuppaa tuo 50h huoltoväli lipsahtaa aina pitkäksi, vaikka ei paha homma ole tehdäkkään.
Kyllä taas huomaa pakkasten vaikutuksen. -7 astetta +7 asteeseen verrattuna tekee kyllä havaittavasti tahmeammaksi Piken toiminnan. Jäniksen suuntaan sai ruuvata kliksuja joka vähän ehkä auttaa palautumiseen mutta ei tietty sisäänvaimennukseen. Joustomatka sinänsä tuli käytettyä mutta herkkyys siis kärsii. Öljyt valmistajan suosituksen mukaisia ja rasvana Honey Slick.
Itestä aina tuntunu että kylmällä keula entistä herkempi, kokemuksena foxi ja rokkarin yari.
^^-10 asteesta 5 asteeseen ei huomaa eroa kun vaimentimessa on Red line like a water 2,5wt:ä. Honey slick rasvana.
Teromarkus
06.12.2018, 22.06
Tässäpä oma reseptini Pike RC 2018 virittämiseen.
2018 L-kokoinen Spectral, kuskin paino kamat päällä 78kg. Ajot on pääosin sellaista keskinopeaa polkua alamäkiä pelkäämättä.
Omat kokemukset alkuperäisestä on saman tapaiset kuin muillakin eikä jousen paineita ja tokeneita värkkäämällä saa ihmeitä aikaan. Sagia en ole pahemmin mittaillu, enemmän on säädetty ajokokemusten perusteella.
Debon Air päivitys ja samalla joustomatkan venytys 150=>160mm. Jousen toiminta parani kun alkujousto on pidempään lineaarisempi. Vieläkin iskee kunnon kivikossa käsille mutta vähemmän kuin aiemmin. Hyväksi havaittu jousen paine 50=>55PSI
2018 Spectralin Pikeen mietinnässä tämä päivitys ja samalla 150 > 160mm muutos. Lienee toi linkin tyypin 13 kitti?
https://www.bike-components.de/en/RockShox/DebonAir-Upgrade-Kit-for-Pike-Revelation-starting-from-2014-Model-p63790/
Jep, on juuri tuo. Itse päivitin 12 kittiin eli pidin joustomatkan samana. Saatan ostaa tuon pidemmänkin ensi kesäksi kokeiluun.
2018 Spectralin Pikeen mietinnässä tämä päivitys ja samalla 150 > 160mm muutos. Lienee toi linkin tyypin 13 kitti?
https://www.bike-components.de/en/RockShox/DebonAir-Upgrade-Kit-for-Pike-Revelation-starting-from-2014-Model-p63790/
Ja täältä vähemmällä rahalla..https://r2-bike.com/ROCK-SHOX-Air-Shaft-Upgrade-Kit-DebonAir-160-mm-Pike-B1-Revelation-A1-from-2018
Hitto että on kallitta Piken 200 h service kitit. Halvin löytämäni on bike-componentsin yli 62 euroa. Kotimaan foxcompissa kallein yli 90 euroa.
Viime vuonna vaihdoin vain öljyt samalla kun päivitin uuteen debonairiitä n mutta tänä keväänä voisin tehdä tuon 200 h huollon. Debonair-ruodon tilauksen yhteydessä tilasin jo valmiiksi vaimenninpuolen ilmaussetinkin.
Mutta ettiä parit tiivisteet ja tuo yksi venttiiliosa maksais sitten posteineen sen 70 + euroa.
Yleensä tiiviste- ja huoltosetit on luokkaa 30 euroa.
https://www.bike-components.de/en/RockShox/Service-Kit-B1-200h-for-Pike-DebonAir-starting-from-2018-Model-p58433/
Voisin tilata myös testiin samalla 160 mm ruodon (sillä n. 32 eurolla) esim tuolta r2-bikesta, josta 150 mm ruodonkin tilasin mutta heillä ei ole koko service-kittiä lainkaan valikoimassa. Outoa sekin kun muutoin on niin hyvä valikoima.
Laitoin sinne palautetta asiasta ihmettelyjen kera.
Ei mikään kummonen säästö itse tehtynä jos täyshuolto maksaa liikkessä 129e osineen.
Tällainen (https://www.bike-components.de/en/RockShox/A1-200-h-Service-Kit-for-Deluxe-Models-as-of-2017-p56563/) sopii 2018 RS-Deluxeen
^^Tällainen (https://www.bike-components.de/en/RockShox/A1-200-h-Service-Kit-for-Deluxe-Models-as-of-2017-p56563/) sopii 2018 Pikeen.
eikö tuosta nyt puutu se tärkein eli männänvarren tiivistepesä/stefa? Itse en välttämättä muuta vaihtaisi edes 200h huollossa kuin sen. Siinä täydessä huoltosetissä on melko paljon turhaa kamaa (ilmapuolen prestaventtiili, ilmakorkin o-rengas) sekä lisäksi kaikki charger patruunan o-renkaat, vanhassa setissä vielä charger rakko jne joita ei nyt kannata joka 200h vaihtaa. Itse vaihtaisin vaimentimen öljyt ja sen männänvarren stefan, en muuta. Ja tuossa setissä ei ole sitä stefaa.
^^Tällainen (https://www.bike-components.de/en/RockShox/A1-200-h-Service-Kit-for-Deluxe-Models-as-of-2017-p56563/) sopii 2018 Pikeen.
Onks tää linkki ny ihan oikein,kun se ohjaa takajousituksen osiin,vai enks nyt vaa hokaa tän jujua?
Onks tää linkki ny ihan oikein,kun se ohjaa takajousituksen osiin,vai enks nyt vaa hokaa tän jujua?
No ei ole ole oikein! Pahoittelut sekaannuksesta mutta onneksi joku on hereillä. Nyt korjattu.
Mikä lie aivopieru tuli kun tuon laitoin, yhtäaikaa värkkäsin keulan ja perän kanssa niin meni sekasin.
Toivottavasti olen laittanut oikean huoltosatsin oikeaan paikkaan...;)
Tämä (https://www.bike-components.de/en/RockShox/Service-Kit-B1-200h-for-Pike-Dual-Position-Air-starting-2018-Model-p58434/) on 2018 Piken 200h huoltosatsi.
eikö tuosta nyt puutu se tärkein eli männänvarren tiivistepesä/stefa? Itse en välttämättä muuta vaihtaisi edes 200h huollossa kuin sen. Siinä täydessä huoltosetissä on melko paljon turhaa kamaa (ilmapuolen prestaventtiili, ilmakorkin o-rengas) sekä lisäksi kaikki charger patruunan o-renkaat, vanhassa setissä vielä charger rakko jne joita ei nyt kannata joka 200h vaihtaa. Itse vaihtaisin vaimentimen öljyt ja sen männänvarren stefan, en muuta. Ja tuossa setissä ei ole sitä stefaa.
Jotenkin kuvauksesi kaltainen mielikuva jäi Fillariosankin 200h huollossa vaihdettavista tivareista, eli tyyliin tarvittaessa. Eli tuo huoltosatsin hinnan vertaaminen huollon hintaan ei oikein ole järkevää. Tosin F-osassa varmasti on ammattitaitoa. Vaimentimen öljystäkin puheli niin jä näin. Eli minä en ainakaan puhelinkeskustelussa päässyt selville mitä siinä 200h huollossa oikein tekevät.
Tämä (https://www.bike-components.de/en/RockShox/Service-Kit-B1-200h-for-Pike-Dual-Position-Air-starting-2018-Model-p58434/) on 2018 Piken 200h huoltosatsi.
Huomaa että tuo on Dual Position Air keulan huoltosatsi. vaimentimen osat tietysti on samat mutta ilmamännän osat ei (veikkaan että useimmilla on normi solo air (debon air) ilmajousi eikä DPA). Sinulla toki voi olla DPA sitä en kiistä.
Sitten, ihan sata-100% varma en ole mutta minusta Charger1 ja Charger2 tuo vaimentimen männävarren stefa on sama, joten ostaisin uuteenkin Charger2 keulaan tämän setin: https://www.bike-components.de/en/RockShox/Full-Service-Kit-for-Pike-Dual-Position-Air-Models-2014-2016-p47365/ ja käyttäisin siitä vain sen männänvarren stefan ja tietysti pölytiivisteet ja vaahtomuovirinkulat. Tuo on Charger1 vaimentimen 200h huoltosatsi jossa siis mukana kaikki mahdollinen (mitä itse en vaihda huollossa mutta tietysti oletan että huoltoliike vaihtaa - vituttaahan se jos olet juuri maksanut 129€ täyshuollosta ja seuraavalla Sappeen reissulla Chargerin rakko repeää eikä sitä ollut huollossa vaihdettu).
Mulla repes about 800-1000 tunnin kohdalla tuo rakko omasta Pikestä (Sappeella) joten sen perusteella en näe syytä sitä joka 200h periodi vaihdettavan.
Sit toinen huomio noista huoltosatseista - mun nähdäkseni tuo ilmamännänvarren stefa mikä tulee noissa mukana on se vanhemman debonair männän stefa eikä passaa sen uuden Debonair männän kanssa (ja kaikkihan on ton uuden 2019 mallin (tuli about 07/18) männän sinne jo vaihtaneet. Varma tästä asiasta en ole kun itse käytän noita linkittämiäni osia ja siinä ei varsinkaan ole oikea stefa ilmapuolelle.
Joo uudemman 19 d3bonairin minäkin olen jo päivittänyt. Ja nyt ajattelin päivittää vielä uudelleen 160 mm pituiseksi aiemma 150 mm sijaan. Sen puolen osia alkaa olemaan riittämiin :)
Mutta nyt samalla tekisin siis mieluusti samalla tämän isomman ns. 200 h huollon eli huoltaisin myös vaimenninpuolen ja vaihtaisin kumitiivisteet ja vaahtomuovit. Se vaimenninpuolen rakon ilmaussetti on jo ostettuna tosiaan valmiiksi myös. Ehkä tuo Tmo sinun vanhemman Piken setti 28 eurolla olisi se järkevin tähän?

Korjaan käsitystäni - se männänvarren tiivistepesä (stefa) ei ole sama osa charger1 ja 2. Charger 2:ssa se ilmausruuvi on siinä tiivistepesässä ja siksi todellakaan se charger1:n tiivistepesä ei siihen 2:seen käy. Eli joudut valitettavasti ostamaan sen Charger2:lle tehdyn tiivistesatsin kalliimmalla.
Oolrait. Kiitoksia vastauksista. R2 lupasi tilata sen minulle kilpailukykyiseen hintaan vaikka heillä ei ollut sitä suoraan hyllyssä. Saan samaan tilaukseen sitten heiltä sen pidemmän ilmaruodon ja sekin on heillä kympin verran halvempi kuin mm. bike-componentsissa.
Mutta kuten ylempänä todettiin, kun osat ovat jo näin hintavia, asiantuntevalla pajalla teetetty 120 euron huolto ei kuulostakaan enää niin kalliilta.
No jatkan valitsemallani tiellä, että huollan keulat itse ja takaiskarit liikkeessä.
Motonetissa oli mukavasti Redlinen Like a water poistoalessa ja hinta jotain 8 euron luokkaa. Sitä siis vaimentimeen testiksi nyt kun huoltokitti on saapunut. Rasvaksi tiivisteisiin laitan honey slickiä mutta mites alajalat? Kannattaako sinne laittaa ihan Rockarin suositusten mukaisesti 0w-30 ölppää 10 ml? Taisin muuten jostain lukaista että uusimpiin malleihin / manuaaleihin muutettiin alajalkojen öljymäärä suuremmaksi. Tyyliin 15 milliin. No en tiedä josko rakennekin muuttui eli en ehkä uskalla lisätä itse. Manuaalissa (2018) kuitenkin varoitetaan ylittämästä määrää jottei keula hajoa.
Ei kai tuollaisesta 5W öljyn käytöstä mitään haittaa ole, vaikka ulkona olisikin +30°C?
^^ainakin toisessa alajalan pohjassa olevassa pultissa on stanssattu se öljyn määrä, 2018 pikessä muistaakseni 10ml. Itse käytän alkuperäistä öljyä alajaloissa kun en tiedä siitä mitään huonoa.
10 ml alajaloissa on ihan vaan voitelua varten. Ennen kuin joku kertoo minulle, että en voi laittaa sinne ihan normaalia moottoriöljyä, laitan sinne sitä öljyä, minkä purkki osuu hyllystä ensimmäisenä käteen. Oli se sitten 0W-30, 5W-30, 15W40 tai 15W-50. Hyvin ovat kaikki toimineet tähän saakka. Ok, talvella ehkä välttäisin 15W-x -öljyjen käyttöä, sillä pakkasella tuo 15W muuttuu aika siirapiksi.
Pistin sinne joka tapauksessa ohjeen mukaista 0w-30 öljyä. Ja like a wateria vaimennuspuolelle. Sieltä löytyikin tehtana jäljiltä ja aika likaiseksi muuttunutta öljyä. Vuoden ollut pyörä käytössä.
Kaiken kaikkiaan tämä 200h täyshuolto kesti minulta 2,5 h. Laitoin kellon käyntiin, kun keula oli irroitettu pyörästä ja melkein kaikki työkalut käsillä (osa oli toki unohtunut edelleen varastoon).
Vaikeimpia osioita oli melko tiukassa olleet korkit kummankin yläjalan päässä (se jonka alla ilmapuolella on tokenit ja toisella puolella se LSC-nupikka), ilmaruodon kiskonta ulos (negatiivinen paine estää ulosvetämistä) sekä hetken luulin olevani pulassa, kun mulla ei ollutkaan sopivaa työkalua, jolla painaa Piken huulitiivisteet paikoilleen alajalkojen suulle. No ne menivätkin onneksi vain sormin painenemalla. 32 liukuputkien keulaan mulla on yksi pulttiavain käynyt siihen hommaan just täydellisesti. Niin oli ne huulitiivisteet muuten aika vaikea myös kammeta poiskin. Parempaa asentoa ja kunnolla voimaa niin parikymmentäsenttisellä rengasraudalla lähti kyllä. Ja ilman vaurioita itse keulaan :)
En ole vielä päässyt maastoon testaamaan lopputulosta mutta ajoin pari kilsaa kaupunkisiirtymää eilen illalla ja pyöristetystä katukivetyksestä ylös ajamisessa huomasi muutoksen huollon jälkeen selvästi. Jousto nieli töyssyn tosi hienosti. Tuli sellainen olo, että eikai rengas ole tyhjentynyt jo puolityhjäksi :)
Vaimennuspuolen LSC-nuppi kääntyi myös huoltoni jälkeen huomattavasti helpommin. Alunperin se oli ollut tosi oudon jäykkä ja hankalasti kliksuteltavissa. Ei silleen, että sitä nyt tarttisi matkalla vauhdista ruuvailla. Tähän asti olen pitänyt kokonaan auki asennossa mutta jos testaisi vaikuttaako pari kliksua kiinnipäin jotenkin. Ilmeisesti pitää keulan vähän korkeammalla tasolla keskimäärin?
Jotenkin ei nyt ole täydellinen tämä keula muutosten jälkeen. Ihan kuin olisi mennyt kuitenkin huonompaan suuntaan. Isommassa juurakossa pomppii juurista ja lyö enemmän käsille. Painetta joutuu pitämään aika pienenä jotta joustomatka tulee käyttöön ja sagi on kunnossa ja tällä tosi pienellä 65 psi paineella keula tahtoo olla vähän kasassa eli ei palaudu täyteen mittaan ilman kuskiakaan. Ainakin 10 % puuttuu. Paineen nosto 75 psi lukemiin pidentää keulan kyllä mutta silloin sagi jää 20 prossaan ja joustosta jää pari senttiä käyttämättä. Vikan tokeninkin olen ottanut jo pois. Alunperin keula oli siis 150 mm, yksi token ja like a waterin sijaan se rokkarin suositusöljy. Voiolla, että täytyy koittaa vielä leikkiä lisää paineen, ja vaimennuspuolen kliksujen kanssa. Ja kokeilla myös rengaspaineita. Tänään laskin tosin painetta edessä n. 1.2 bariin, edellisellä lenkillä oli ehkä 1.5. Jos koittais vielä ihan yhdellä. Renkaana 2.6 Magic Mary exo. Ja kuski vain 71 kg ilman varusteita.
Hei,
Minkälaisen äänen teillä keula päästää paluuvaiheessa, kyseessä charger patruunalla varustettu pike rc. Uusi.
Omani "tussahtaa" voimakkaasti nopeasti pomputtaessa, ihan kuin siellä olisi ilmaa, hitaassa liikkeessä ei ääntä kuulu.
Vaimentimen puolelta se kuuluu.
On juurakko-kivikkopätkillä jopa hieman häiritsevää tuommonen 'tussutus' kun pyörä on muuten hiljainen.
Itselle eka Pike ja charger niin,
Is this normal?
Aikaisemmissa keuloissa en tuommoista muista kuulleeni, revelation ja yari, joissa toki eri vaimennin.
Lähetetty minun Pixel laitteesta Tapatalkilla
Mulla on Chargerilla tuunattu 35mm Revelation (eli käytännössä Pike) ja samanlainen suhina siitäkin lähtee.
Testaa säätää vaimennus nopeimmaksi mahdolliseksi (jänis) niin suhina katoaa. Ja laita lisää niin voimistuu. Ihan normaalia ja ilmenee sitä muissakin keuloissa kuin Pikessa.
Lakuduunaa
31.05.2019, 12.32
10 ml alajaloissa on ihan vaan voitelua varten. Ennen kuin joku kertoo minulle, että en voi laittaa sinne ihan normaalia moottoriöljyä, laitan sinne sitä öljyä, minkä purkki osuu hyllystä ensimmäisenä käteen. Oli se sitten 0W-30, 5W-30, 15W40 tai 15W-50. Hyvin ovat kaikki toimineet tähän saakka. Ok, talvella ehkä välttäisin 15W-x -öljyjen käyttöä, sillä pakkasella tuo 15W muuttuu aika siirapiksi.
Fillariosassa kävin kysymässä rockshox alkuperäistä alajalka 0w-30 öljyä, eikä sitä ollut. Kysyin sitten onko muuta sopivaa ja lykkäsi minulle Motorex 7,5W purkin. Eilen vaihdoin alajalkaöljyt ja kyllä tuon taas huomaa että on uudet öljyt alakerrassa :cool:.
Dille Vallaton
31.05.2019, 17.16
Niin se öljy on tosiaan vaan liukuputkien ja holkkien voiteluun. Aika seppä saa olla jos sen laadun vaikutuksen huomaa. Miksi niitä muuten pitää vaihtaa? Keula toimii vaikka heittää sinne ruokaöljyä ja lisää mausteeksi sekaan puoli kahvilusikallista lakkalikööriä. Itse olen suosinut taskulämpimän konjakin ja jäteöljyn sekoitusta. Pysyy pakkasellakin notkeana.
EDIT: Enpä jaksa sittenkään enempää tästä aiheesta.
Jokiniemi 1
26.12.2019, 13.42
Oma pike vissiin tehtaan orkkis asetuksissa ja pitäs viedä huoltoon. Ajatellut fillariosaa. Mitäs tohon kannattais lähtee muuttamaan tai vaihtamaan? Vai antaako huollonsedän päättää? Onko järkevää pidentää 150milliseksi?
Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla
Villetre
26.12.2019, 17.05
Varmaan peilaat sen toimintaa ,onko ollut mieluisaa vaiko pitäisikö olla jonkin asian toisin. Onko joustovara riittänyt vaiko joutuuko pitään paineita isona jotta kantaa.. Samoja ihmetyksiä omassa kyssärissä. Itse huomannut että omassa Pikessä toiminta ei ole kovin smuuttia koska olen isohko ja painava kaveri.Eli painetta joutuu pitämään,siksi kanssa ajatellut jouston pidennystä tai kokonaan uuden (pidemmän) keulan hankintaa. Joskus kun ajoin kaverin pyörää missä oli fox36 niin oli se makea..
Mun 140mm RC charge 1 Pikestä tuli loistava. Redlinen Like water öljyllä. Kuski reilu 100kg kamoineen. Vaimennukset riitti vielä ohuemmakin öljyllä. Keulassa on myös deponair ilmajousi.
Jokiniemi 1
26.12.2019, 21.51
Mun 140mm RC charge 1 Pikestä tuli loistava. Redlinen Like water öljyllä. Kuski reilu 100kg kamoineen. Vaimennukset riitti vielä ohuemmakin öljyllä. Keulassa on myös deponair ilmajousi.Mitäs tää depoair eroaa mikä on orkkiksena sisällä? Onkohan fillariosassa tuota valmiina vai kannattaako hommata valmiiksi?
Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla
Se antaa ymmärtääkseni isomman negatiivisen tilan eli parantaa alkuherkkyyttä. En osaa sanoa onko osaa. Kevyemmällä öljyllä oli huomattavasti isompi vaikutus herkkyyteen.
Tässäpä oma reseptini Pike RC 2018 virittämiseen.
2018 L-kokoinen Spectral, kuskin paino kamat päällä 78kg. Ajot on pääosin sellaista keskinopeaa polkua alamäkiä pelkäämättä.
Omat kokemukset alkuperäisestä on saman tapaiset kuin muillakin eikä jousen paineita ja tokeneita värkkäämällä saa ihmeitä aikaan. Sagia en ole pahemmin mittaillu, enemmän on säädetty ajokokemusten perusteella.
Debon Air päivitys ja samalla joustomatkan venytys 150=>160mm. Jousen toiminta parani kun alkujousto on pidempään lineaarisempi. Vieläkin iskee kunnon kivikossa käsille mutta vähemmän kuin aiemmin. Hyväksi havaittu jousen paine 50=>55PSI
Mutta kun ei vielä riitä varsinkin pitkillä yli 50km lenkeilä väsyy kädet ennen jalkoja.
Tuumasin että sisään vaimennus on liian voimakas, sekä nopea että hidas. Otin vaimentimen auki pöydälle ja arvasin nopean vaimennuksen shimmipakalle uuden järjestyksen.
Rebound vaimennukseen en tehnyt mitään, ja vaikea olisi tehdäkkään vakio shimmeihin muutoksia kun ei siellä ole muistaakseni kuin 4 levyä. Yhdenkin siirto vaikuttanee täten paljon.
Öljyiksi vaimentimeen tuli Red Line like a water 2,5. Jousen paine useiden testilenkkien jälkeen päätyi arvoon 67PSI.
Nyt parani selvästi mutta ei mennyt onneksi liian pehmeäksi. Ranteet kiittää!
Tuntuu että myös etenemiskyky tosi hitaassa juurakossa ja kivikossa parani selvästi. Nytkin on hitaan sisään vaimennuksen säätö melkein auki ja rebound säätö 2 klikkiä auki asennosta.
Alla parit kuvat sisuskaluista ja uusi shimmien järjestys. Unohdin sisäänvaimenuksen säätösysteemistä toisen kuulan ja jousen pois. säädöstä tuli itseasiassa helpompi käyttää kun joka toinen naksu jäi pois.
https://pic.useful.fi/Hkk45aTjX.jpg
Onko sulla vielä sama tune tuossa kompressiovaimentimessa? Jos shimmistackia keventää niin kannattaa kääntää lenkillä lsc säätöä tiukempaan suuntaan, rupee keula toimimaan oikeasti vaimennetusti kun se shimmistacki aukeaa herkemmin eli jo keskinopeissa iskuissa, ja toisaalta saa lsc säädöstä lisää kantavuutta. Keula tuntuu tällöin varmasti huonommalle "parkkipaikkatestissä" mutta polulla se on varmasti parempi. Charger 1 Pike Rc shimmistackissa on aivan hulluna liikaa preloadia ja toisaalta lsc neulan läpi kulkee täysin avoimena aivan liikaa öljyä, kun siihen kasaa herkemmän stackin niin se keula muuttuu aivan erilaiseksi, sitä pystyy jopa säätämään halutunlaiseksi sillä kompressiosäädöllä eikä nopeat iskut lyö enää käsille.
Tuohon puoleen en ole itse koskenut muuta kuin öljynvaihdon verran. Ilmapuolelle vaihtanut omaan 2018 Pikeen debonairin ja samalla pidemmän eli 150->160mm. Tokeneita yksi. Lsc säätöä pidän 7-8 kliksua auki asennosta kiinnipäin. Varsinkin bikeparkin Jyrkässä kivikkoalamäessä mielestäni toimii parhaiten tuolla säädöllä. Paluuvaimennus 1-2 kliksausta nopeimmasta. Painetta en nyt muista (olikohan 70-75) mutta sentti jää yleensä käyttämättä. Jonkun ajovirhe mäiskäysyn jälkeen on ollut kaikki käytössä. Sagi n. 25-30 %.
Kuski kevyehkö n. 72 kg ilman varusteita.
Jokiniemi 1
20.02.2020, 12.19
Käytin piken fillariosassa. Kyselin tuota depoa mutta suositteli että laitetaan orkkis paremmin käyttöön. Keulanhuolto tuli kyllä tarpeeseen koska ei ollut toiminut yhtään. Paineita 80psi 2tokenia säg 25. Ylä ja alapään säädöt vielä hakusessa.
Lähetetty minun SM-G950F laitteesta Tapatalkilla
Jani Mahonen
21.02.2020, 09.49
Kirjoitellaan raportti tänne Yhdestä Päivityksestä.
Keulana on siis Pike RCT3 vuosimallia 2013 tai 2014. Otin sarjanumeron keulasta ja kävin RokkariPokkarin tunnistuspalvelussa tarkistamassa oman mallin:
https://trailhead.rockshox.com/en/search/
Bike-componentsista lähti tilaukseen (kunhan oikea valinta oli kolmeen kertaan varmistettu) 250 euron mittainen päivityspaketti
DebonAir Upgrade Kit für Pike / Revelation ab Modell 2014 universal/Typ 6
Charger 2 RCT3 Upgrade Kit f.Pike/Pike Boost/Revelation ab Modell 2014 universal/Typ 4
Tarkista omat valintasi kolme kertaa.
Tarkista omat valintasi kolme kertaa.
Molempiin jalkoihin oli tulossa siis roimasti parannusta. Päivitys oli suhteellisen suoraviivaista, käytin lonkeropalkalla Plane Industries asentajaa säälimättömästi hyväkseni, ja brake cleanerin hajuisessa säätämössä vanhat osat pois, putsaus ja uudet solahtivat voiteluaineiden kanssa mukavasti paikalleen kuin **** ******* (korvaa omalla vertauksella). Joukkoon heitettiin vielä yksi tokeni pohjailua hillitsemään.
Ja ai että! Kyllähän se siitä parani. Alkuherkkyys parani todella paljon ja muutenkin on smuutimpi koko lyönnin mitalta.
Mutta olisiko vaikutus ollut sama esim keulan täyshuollolla?
Pidempään huoltamatta olevaan täyshuolto eli tiivisteet ja öljyt toki vaikuttaa mutta kyllä tuossa muutakin parannusta varmasti tuli varsinkin pari pykälää uudemmanmallisen charger2 rct3 myötä.
Jani Mahonen
26.02.2020, 11.24
Mutta olisiko vaikutus ollut sama esim keulan täyshuollolla?
Kyllähän sekin vaikuttaa mutta ei olisi ollut. Vaimennuspuoli pysyy nyt paremmin mukana ryt-ryt-rytkytyksessä eli kun mennään omaa täysiä kivikossa / juurakossa. Jos iso osa ruhosta on hitaassa kohdassa lähes kokonaan keulan päällä, niin keula pysyy aktiivisempana eli ei tahmaa niin herkästi.
Jokiniemi 1
08.05.2020, 23.09
Mikäs ilmaruoto tähän sopii? Kaveri sanoi että menisi lyrikin 160 ruoto? Pitääkö paikkansa. Olis semmonen ylimääräisenä. https://uploads.tapatalk-cdn.com/20200508/fd177c002bbbd2ecb600347785cb2b85.jpg
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Jokiniemi 1
10.05.2020, 18.43
Sain hommattua 150 debonairin. Mikäs on alajalkojen oikea öljy ja määrät? Rasva löytyy hyllystä.
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Huoltomanuaalia kannattaa pitää käsillä. Itse olen ihan tulostanut sen itselleni värien kanssa. 15 ml ainakin minun Pikessa per alajalka.
edit. Todellakin kannattaa eikä kysellä ja uskoa näköjään ainakaan meikäläisen juttuja. Eli muistin väärin ja oikea määrä on 10 ml kumpaankin alajalkaan. Jäin miettimään nimittäin, että mulla on ruisku 25 ml ja se on riittänyt molempiin ja tarkistin. Olen siis huoltaessa imaissut ruiskun 25 ml asti ja lurauttanut ekaan alajalkaan sen verran, että 15 ml on jäänyt ja sitten toiseen siten että on jäänyt 5 ml jäljelle.
sivulla 10 määrät.
https://www.servicearchive.sram.com/sites/default/files/techdocs/gen.0000000005894_service_manual_2019-2020_pike_revelation_english_rev_a.pdf
Manuaalit löytyy myös tuolta samasta trailheadista.
Jokiniemi 1
11.05.2020, 19.16
Onko tuo öljy kuinka tarkka? Laittaako suositeltua vai motorex 7.5 ainakin osa käyttänyt?
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
uusitunnus
13.05.2020, 14.25
Huoltomanuaalia kannattaa pitää käsillä. Itse olen ihan tulostanut sen itselleni värien kanssa. 15 ml ainakin minun Pikessa per alajalka.
edit. Todellakin kannattaa eikä kysellä ja uskoa näköjään ainakaan meikäläisen juttuja. Eli muistin väärin ja oikea määrä on 10 ml kumpaankin alajalkaan. Jäin miettimään nimittäin, että mulla on ruisku 25 ml ja se on riittänyt molempiin ja tarkistin. Olen siis huoltaessa imaissut ruiskun 25 ml asti ja lurauttanut ekaan alajalkaan sen verran, että 15 ml on jäänyt ja sitten toiseen siten että on jäänyt 5 ml jäljelle.
sivulla 10 määrät.
https://www.servicearchive.sram.com/sites/default/files/techdocs/gen.0000000005894_service_manual_2019-2020_pike_revelation_english_rev_a.pdf
Mulla oli ainakin, oisko ollut 2018 vai 2017, pikessä vähän samaa ihmettelyä. Jotenkin googlettelamalla löytyi kaksi eri Rockshoxin huolto-opasta samalle piken versiolle. Toisessa ohjeistettiin laittamaan 10 ml molempiin alajalkoihin ja toisessa siten, että toiseen jalkaan 15 ml ja toiseen jalkaan eri määrä, olisiko ollut 10 tai 5 ml.
Muuten nuo dokumentit käskivät tekemään ihan samat asiat samoissa kohdissa, joten kysin facebookin chatissa (sramin/rockshoxin nettisivuilla ei ainakaan silloin ollut asiakaspalveluun sähköpostia, ainoastaan puhelinnumero) että kumpaa pitäisi noudattaa. Olivat kuulemma vaihtaneet keulan öljymääräsuosituksia, ja 10 ml kumpaankin jalkaan on päivitetty tieto. Toki en tiedä sitten uudemmista pikeistä, mulla on edelleen toi sama keula ajossa ja hyvin toimii vieläkin.
Onko tuo öljy kuinka tarkka? Laittaako suositeltua vai motorex 7.5 ainakin osa käyttänyt?
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Varmasti toimii tuo motrexikin ihan yhtä hyvin.
Onko tuo öljy kuinka tarkka? Laittaako suositeltua vai motorex 7.5 ainakin osa käyttänyt?
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Ettet nyt vaan sekoita vaimennin öljyä ja alajalkojen/foamien öljyjä ajatuksissasi. Alajalkoihin tulee 0-W30 ja vaimentimeen yleensä joku kiinteä viskositeettinen esim 2.5W motorex tai Silkolene 2.5W roimii Rockareissa hyvin. Eihän sillä alajalkojen voitelu öljyllä niin väliä ole, kunhan toimii omalla käyttölämpötilaalueella. Vaimentimessa taas. esim omaan RC1 Pikeen suositettu Rockarin 3W ei kyllä kylmällä toimi, toisin kuin em mainitut, joista Silkolenen 2.5W paremmin.
Jokiniemi 1
14.05.2020, 13.26
Ettet nyt vaan sekoita vaimennin öljyä ja alajalkojen/foamien öljyjä ajatuksissasi. Alajalkoihin tulee 0-W30 ja vaimentimeen yleensä joku kiinteä viskositeettinen esim 2.5W motorex tai Silkolene 2.5W roimii Rockareissa hyvin. Eihän sillä alajalkojen voitelu öljyllä niin väliä ole, kunhan toimii omalla käyttölämpötilaalueella. Vaimentimessa taas. esim omaan RC1 Pikeen suositettu Rockarin 3W ei kyllä kylmällä toimi, toisin kuin em mainitut, joista Silkolenen 2.5W paremmin.Siis alajalkohin tuleva öljy. Ei kai muuta tarvi jos vain ruodon vaihdan?
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Siis alajalkohin tuleva öljy. Ei kai muuta tarvi jos vain ruodon vaihdan?
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta TapatalkillaJoo et muuta öljyä tarvi. Ipa.a puhdistukseen ja asentajalle kurkkuun + esim R.S.P Slickkick rasvaa ruodon tivareihin ja stefoihin.
Jokiniemi 1
14.05.2020, 16.16
Joo et tarvi muuta.Joo pitää käydä hakemassa tota oikeeta öljyä ellei muuta kärsi pistää..
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Jokiniemi 1
16.05.2020, 21.09
Laitettii tänään ruoto paikalleen. Huomenna paremmin lenkille ja testaileen sag kohdalleen. Motorex öljyt ny meni alajalkohin. Onko rokkarin oma öljy pinkkiä? Semmosta sieltä tuli ulos kun purettiin.
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Rokkarin oma 0w30 öljy taitaa olla kyllä ihan ruskeaa, vaimenninöljy on taas pinkkiä/punaista.
Jokiniemi 1
17.05.2020, 23.02
Hyvinhän tuo tuntuu istuvan 150 millisenä. Vähän on nuo säädöt hakusessa. Varsinkin kivikkoisessa alamäki rynkytyksessä hakkaa käsille. Pitääkö hitaanvaimennuksen säätö olls täysin tai lähes auki vastaavassa enska touhussa?
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Mulla on osoittautunut bikeparkin jyrkkiin kivikkoisiin isojen kivien alamäkiin parhaaksi lsc säädöksi jopa 7-8 kliksua täysin auki asennosta kohti kiinni asentoa. Painetta mulla 2018 Pikessä johon vaihtanut 160 mm 2019 debonairin ruodon 150 mm tilalle 75 psi. Paluuvaimennus 1-2 kliksua auki asennosta kohti suljettua. Vaimenninpuolella like a waterin rockarin alkuperäistä juoksevampaa öljyä. Kuski ilman varusteita 72 kg.
Jokiniemi 1
18.05.2020, 00.03
Mulla on osoittautunut bikeparkin jyrkkiin kivikkoisiin isojen kivien alamäkiin parhaaksi lsc säädöksi jopa 7-8 kliksua täysin auki asennosta kohti kiinni asentoa. Painetta mulla 2018 Pikessä johon vaihtanut 160 mm 2019 debonairin ruodon 150 mm tilalle 75 psi. Paluuvaimennus 1-2 kliksua auki asennosta kohti suljettua. Vaimenninpuolella like a waterin rockarin alkuperäistä juoksevampaa öljyä. Kuski ilman varusteita 72 kg.Laitoin paineet 85 psi ja melkein heti laskin 80psihin. En sen kummemmin sägejä kattellut. Reilu sentin luokkaa jäi käyttämättä tommosella polku ajelulla missä oli vähän alamäki rynkytystä mukana. Painoa n.80kg ilman kamoja. Tarkotus olis parkkiin lähteä kokeileen kun sappee aukee
Lähetetty minun SM-G970F laitteesta Tapatalkilla
Helpoiten ne säädöt oppii tai ainakin saa jotain tatsia kun niiden kanssa testailee yks asetus kerrallaan, bike parkissa on helppo hieroo samaa pätkää ja testailla vaikka ihan ääri asentoja mikä vaikuttaa mihinkin. Toki samaa onnistuu ihan perus poluillakin, mutta toistoja se vaatii samaa pätkää pitkin. Itse ainakin näin päässyt vähän kartalle keulan sielun elämästä.
Jos lyö näpeille niin ensin katsoisin ehkä että reboundi ei ole keulassa liian hitaalla (kilpikonaan päin).
Tepinaattori
11.08.2020, 06.25
Mikä charger kitti tälläiseen keulaan passaa?
https://trailhead.rockshox.com/en/specs/31T74961036
Mikä charger kitti tälläiseen keulaan passaa?
https://trailhead.rockshox.com/en/specs/31T74961036
Sun keula on 29" boost B1 eli 2018+ malli (tehty viikolla 31 vuonna 2017 jos tarkkoja ollaan).
Siihen käy esimerkiksi tämä Charger 2.1 RCT3 patruuna: https://www.bike-components.de/en/RockShox/Charger-2-1-RCT3-Upgrade-Kit-Pike-27-5-Boost-15X110-Pike-Revelation-p69553/
Tepinaattori
11.08.2020, 18.48
Löytyykö tuohon muita vaihtoehtoja?
Tepinaattori
12.08.2020, 13.22
Sun keula on 29" boost B1 eli 2018+ malli (tehty viikolla 31 vuonna 2017 jos tarkkoja ollaan).
Siihen käy esimerkiksi tämä Charger 2.1 RCT3 patruuna: https://www.bike-components.de/en/RockShox/Charger-2-1-RCT3-Upgrade-Kit-Pike-27-5-Boost-15X110-Pike-Revelation-p69553/
Ilmeisesti tämäkin sopii? https://www.bike-components.de/en/RockShox/Charger-2-1-RC2-Upgrade-Kit-for-Pike-B1-as-of-2018-p69558/
Ilmeisesti tämäkin sopii? https://www.bike-components.de/en/RockShox/Charger-2-1-RC2-Upgrade-Kit-for-Pike-B1-as-of-2018-p69558/
Juu.
Huom kannattaa vertailla hintoja. Esim bike24 myy samaa noin 58 euroa edullisemmin:
https://www.bike24.com/p2330855.html
Tepinaattori
12.08.2020, 16.29
Huom kannattaa vertailla hintoja. Esim bike24 myy samaa noin 58 euroa edullisemmin:
https://www.bike24.com/p2330855.html
Tuon hinnaks jäi tinkimisen jäkeen 250e
Hieno homma! Kerro sitten kokemuksia kun olet saanut asennettua.
Herätellään tätä Pike ketjua:
Laitoin trekkiin RS Piken kiinni, oli uusi vehje, ostin torilta 110mm pitkänä 29+ B1 RCT3 chargerina varustettuna.
Samalla toiselta myyjältä löytyi ilmaruoto 140mm, eli se paikalleen ja 140mm pitkä Pike ajoon.
Ekan lenkin jäkeen kommenttina; Verrattuna Trekin alkuperäiseen vm. 2017 Fox Rhythmiin, tuli alkuherkkyyttä lisää reilusti.
Kivikossa huomasin, että pystin vetämään 'löysin rantein' monessa kohtaa, missä Foxilla piti puristaa tangosta ihan kunnolla.
Eli rengas taisi pysy paljon paremmin maassa kiinni kuin Rhythmillä. Eikä se rokkari sukeltanut kuitenkaan, ja sitä puolta voi myös
säätää LSC namiskasta.

säätää LSC namiskasta.Ootko muuten huoltanu tuota Rhythmiä? Minulla taas päinvastaiset kokemukset, että Rhythm on herkempi ja smoothimpi. Tosin kevensin Piken highspeed compression shimmausta, niin homma muuttui Piken eduksi. Aika äkkiä myös tuo alkuherkkyys häviää, kun ajo tunnit alkaa olla 50h luokkaa varsinkin pölyisissä olosuhteissa.
Niin ei Rhytmin varmaan huono pitäisi olla mutta tätä lukiessa tuli mieleen että oliko Rhythm selkeästi lyhyempi ja tämä Pike nyt 140 millisenä parikymmentä tai enemmän senttiä pidempi?
Pidennetty joustomatka ja juuri huollettu keula ehkä osasyynä.
Ootko muuten huoltanu tuota Rhythmiä? Minulla taas päinvastaiset kokemukset, että Rhythm on herkempi ja smoothimpi. Tosin kevensin Piken highspeed compression shimmausta, niin homma muuttui Piken eduksi. Aika äkkiä myös tuo alkuherkkyys häviää, kun ajo tunnit alkaa olla 50h luokkaa varsinkin pölyisissä olosuhteissa.
Mikä charger vaimennin sulla on? Mä ratkaisin 120mm 29+ charger 2 RCT3 Piken herkkyysongelman poistamalla compressio shimmipakan esijännityksen ja lisäämällä highspeed compressiota. Samalla lisäsin myös highspeed reboundia.
Maastoon en ole vielä päässyt, mutta testilenkillä keula tuntui tosi herkältä.
Mikä charger vaimennin sulla on? Mä ratkaisin 120mm 29+ charger 2 RCT3 Piken herkkyysongelman poistamalla compressio shimmipakan esijännityksen ja lisäämällä highspeed compressiota. Samalla lisäsin myös highspeed reboundia.
Maastoon en ole vielä päässyt, mutta testilenkillä keula tuntui tosi herkältä.Oiskohan se ollut toi RC B1 29+ keula kyyseessä. 2017 malli muistaakseni. Silkolenen 2.5w vaimentimessa. Low speed kompressio neulaa, kun pitää tiukemmalla aukeaa preloadkin helpommin noin niinku huomiona aiheeseen.
Oiskohan se ollut toi RC B1 29+ keula kyyseessä. 2017 malli muistaakseni. Silkolenen 2.5w vaimentimessa. Low speed kompressio neulaa, kun pitää tiukemmalla aukeaa preloadkin helpommin noin niinku huomiona aiheeseen.
Mun kokemus charger 2 RCT3.n alkuperäisen shimmipakan toiminnasta oli se, että kovalla esijännityksellä on haluttu saada keula lukkoon firm tilassa, mutta varsinaista highspeed compressiota on liian vähän. Keula sukeltaa tärskyissä, jotka saavat aikaan shimmipakan "blow off" ilmiön. Lowspeedin vaikutus tässä aika vähäinen, sillä charger 2 RCT3.ssa ei ole kunnollista lowspeed neulaa vaan erikoinen parabolinen RCT3 säätötappi.
Mulla vaimentimessä Motorexin 2.5w öljyä, joka on muistaakseni vähän tuota silkoleneä paksumpaa. Testilenkin perusteella voisi harkita 4w Motorexia. Sillä voisi saada lisää vaikutusta lowspeed säätöön.
Saman pituiset nimellismitat molemmissa. Pike on tosin käytännössä vähän lyhyempi, koska debonair on sitä mallia, mikä ei tule kokonaan ulos, oisko 133 tai 135mm. Voi olla että muisti pettää millainen fox oli uutena, nyt sillä on ajettu 4,5 vuotta ja 8000km. Itse oon huoltanut. Täällä tuntuu porukalla olevan syvällisempää tietoa aiheesta kuin mulla.
Nyt on testattu uudelleen shimmittua Pikeä kunnolla. Asetuksiksi valikoitui LSC 5 ja rebound 8 klikkiä auki. Keulassa siis 120mm C1 debonair ilmajousi ja nolla tokenia.
Keula on herkkä ja pito patikossa erinomainen. LSC.tä on nyt sen verran, että jousto matkaa jää n. 10mm käyttämättä keskuspuiston pahimmissa paikoissa. Sagia mulla n. 20% ja keula pysyy "pitkänä" helpossa maastossa.
Tästä jos haluaisi vielä jatkaa hifistelyä, niin pitäisi varmaan koneista reboundmännän checkvalveen vähän lisää liikevaraa, niin saisi enemmän irti LSC säädöstä. Nyt rebound säätö vaikuttaa LSC.n, koska checkvalve on todella jäykkä.
Onko kenelläkään kokemusta sopiiko Boost Charger 2- vaimennin non-Boost Pikeen? Kyseessä siis tämä vaimennin mitä mietin ostavani : https://www.bikester.fi/rockshox-rct-remote-pike-charger2-damper-upgrade-kit-29-15-x-110mm-boost-M459550.html ja itse keula non 2018 non-Boost Pike 140mm

Ei sovi. Boost ja non-boost keuloissa on eri kokoiset kierteet kruunussa.
Jos kerran on niin että joustinjalkoihin pistettävä öljy on vain voitelua varten niin miten vaimentimen vaimennusöljyn voi vaihtaa?
Pitäisi saada nopea sisäävaimennus vähän löysemmäksi.
Kyseessä on kaksi toisistaan erillään olevaa öljytilaa.Vaimenninöljy on siellä yläjalassa,missä vaimenninkin.Vaimenninhuollolle löytyy ohjeet valmistajan sivuilta.
Tuolla ;https://www.sram.com/en/service tai https://www.servicearchive.sram.com/service/rockshox/7,581
Vaimenninöljyn viskositeettia muuttamalla kevennät pääasiassa keulan hidasta vaimennusta, joka tuskin on tavoiteltavaa. Lisäksi RS.n alkuperäisöljyt on jo aika lirut. Merkittävän muutoksen niihin taitaa saavuttaa vain redlinen extralight ja likewater öljyillä.
Kannattaa kokeilla ajaa LSC täysin auki ja siirtää kantavuus rebound männän midvalvelle (eli laittaa lisää reboundia). Voisit myös kertoa vaimentimen mallin, niin selviää onko kyse oikeasti liiallisesta vaimennuksesta vai shimmipakan esijännityksestä.
Kokeilin joskus non boost pike rc laittaa likewater ölyt, niin sillä ei saanut kovuutta pois.
Rumppasin shimmipakkaa useamman kerran, kunnes sain suunnilleen kelvollisen paketin aikaan kevyelle kuskille.
No helpommalla olis päässyt, jos olis vienyt jonnekin ammattilaiselle, mutta oppipahan purkamaan keulan muutamassa minuutissa.
Jep Likewater (kirkas) on liian löysää. Ei kannata vaivautua siihen.
Huoleton
08.06.2021, 23.54
Sopiiko 2019 lyrikin rc2 vaimennin päikseen 2021 rc pikeen ja toisinpäin?
Kai toi jonkunlainen upgrade olisi pikelle vaikka 2019 vaimennin ei ole ihan uusinta uutta.
Täyty varmaan sen prikkapakan kimppuun käydä. Keulassa on kuitenkin pidettävä hidasta sisään vaimennusta reiluhkosti jotta keulan käytös hitaassa kivikossa (20-40cm keulapudotuksissa) toimisi kunnolla. Ilman LSC:tä keula on velton oloinen. LSC toki vähän koventaa mutta josko siihen saisi sitten apua prikkoja vekslaamalla.
Tietääkö joku mistä shimmejä saa ostettua muutamia kappaleita kerralla ?
Olen pari kertaa säätänyt Pike RC (A1 model) vaimenninta ja ongelmaksi tuli että originaali shimmit on kaikki 0,2mm paksuja ( ja 18mm OD). Tämä johti jossain vaiheessa siihen että yhden siirto/poisto oli liikaa tai liian vähän ja olisin tarvinnut muutamia 0,1mm tai 0,15mm shimmejä 18mm halkaisijalla optimin löytämiseksi.
Mä muistaakseni siirsin sitä preload rinkulaa pari shimmilätkää ylemmäksi.
Mä muistaakseni siirsin sitä preload rinkulaa pari shimmilätkää ylemmäksi.
Oliko toi sitä nopean sisäänvaimennuksen vähentämistä varten?
Joo nopelle vaimennukselle. Alle 70 kiloselle vanha pike oli tosi kova tai mun vauhti liian hidas. Yks token ja 3w öljy. Tuli mulle huomattavasti miellyttävämpi. Vähän tukevamman jos haluaa niin siirtää vain yhden lätkän verran.
Tietääkö joku mistä shimmejä saa ostettua muutamia kappaleita kerralla ?
Olen pari kertaa säätänyt Pike RC (A1 model) vaimenninta ja ongelmaksi tuli että originaali shimmit on kaikki 0,2mm paksuja ( ja 18mm OD). Tämä johti jossain vaiheessa siihen että yhden siirto/poisto oli liikaa tai liian vähän ja olisin tarvinnut muutamia 0,1mm tai 0,15mm shimmejä 18mm halkaisijalla optimin löytämiseksi.
Mä tilasin shimmejä ktm-versand.de kaupasta. Tulivat n. viikossa, ja olivat sitä mitä piti.
Jätin sen preload ring shimmin omasta shimmipakastani kokonaan pois. Mun näkemys keulan toiminnasta oli se, että HSC.n kovuus tuli preloadista, mutta sen auetessa vaimennusta oli sitten liian vähän ja keula sukelsi. Tämä pätee siis C2 RCT3 vaimentimeen, RC vaimentimessa HSC.tä on enemmän. Muutaman kokeilun jälkeen päädyin seuraavaan pakkaan:
8x6x0,3
14x6x0,15
16x6x0,15
18x6x0,15
18x6x0,1
18x6x0,1
18x6x0,1
Tota pakkaa on helppo tuunata, lisää tai poistaa vaan 18x6x0,1 shimmejä. Jos pakasta meinaa tulla liian paksu, niin kolme 0,1mm shimmiä voi korvata yhdellä 0,15mm shimmillä. Mulla painoa ajokamoissa 75kg.
Onko tuosta vaimentimesta olemassa jokin kaavakuva ja tarkka selitys miten se toimii ja mitä missäkin kohtaa oleva prikka tekee?
Muistaakseni tän keskustelun aiemmilla sivuilla on. Kuva originaalista järjestyksestä ja palstalaisen paremmaksi toteamasta järjestyksestä. Tai täällä fillarifoorumilla joka tapauksessa.
Edit. Muistin oikein ja vielä satuin ekalla yrittämällä oikealle sivulle:)
https://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?59016-Rock-shox-Pike-RC-viritt%C3%A4minen&p=2936760#post2936760
Edit2. Hakpas oli sen alkuperäisen viestin lähettäjä
https://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?59016-Rock-shox-Pike-RC-viritt%C3%A4minen&p=2820508#post2820508
^Kun katselin muutaman videon vaimennuksen periaatteista (vielä pari kymmentä videota katsomatta, aloin kallistua tuohon samaan. LSC mitä minulla on paljon on tarpeen jotta keula ei sukella liikaa mutta se tosiaan johtuneekin siitä että HSC on heikkoja voihan olla että LSC osuus on myös liian löysä (LSC vaimennuskäyrä liian loiva) ja preloadia (LSC-säätö) on liikaa. Preload kyllä tekee hitaan liikkeen vaimennuksesta tönkön.
Pitäisi siis päästä preloadista eroon mikä käsittääkseni siis myös herkistäisi keulaa pienillä voimilla.
Onko muuten tullut mieleen kaksivaiheinen prikkapakka vai onko se jo alunperin sellainen?
Siis ensimmäinen prikkahan on varsinainen venttiili ja seuraavat jäykentää sitä. Jos väliin pannaan pienempi halkaisijainen, eka avautuu helposti sillä ei ole toisia tukenaan mutta aukeaminen tapahtuu vain vähän matkaa helposti. Sen jälkeen muut isot prikat alkaa jäykistää ekaa venttiilinä (sulkijana) toimivaa prikkaa estäen (haitahten) sitä avautumasta enemmän.. Näin saisi pienen voiman (hitaan) liikkeen ilman tai kevyenllä vaimennuksella mutta vaimennus kasvaisi nopeuden (voiman) kasvaessa. Olettaen että olen ymmärtänyt oikein...
Minusta tässä tilanteessa progressiivinen ilmajousi on myös tärkeä. Se vähentää pohjaamista ja tekee tavallaan vähän sama kuin compressio mutta staattiselle tai hyvin hyvin hitaalle liikkeelleeli vaikka kun 80% painosta on keulalla.
Minä mietin kanssa tällaista crossover pakkaa, mutta männän ollessa halkaisijaltaan 18mm, eivät shimmit pääse nousemaan paljoa 0,1mm enempää (crossover shimmin paksuus). Tällöin ei myöskään HSC pakka pääse koskaan aktivoitumaan ja keula sukeltaa isommissa tälleissä. Ainoa tapa tehdä chargeriin toimiva crossover-pakka on käyttää suhteellisen isoa (esim 14mm tai 16mm) crossover shimmiä. Tällöin shimmin ns. vapaaksi jäävä osa on niin kapea, ettei se pääse aukeamaan liikaa, ja isommat iskut saadaan siirrettyä HSC pakalle.
Olen tuosta progressiivisuudesta eri mieltä. Oma keula tuntui kyllä tokeneilla käsin pumppaillessa paremmalta, mutta ajossa huonommalta kuin ilman tokeneita. Mulla on C1 debonair, joka on vähän B1 debonairia progressiivisempi. Kaikki ilmajouset ovat tietysti progressiivisia, mutta enää ei ole tarvetta tokeneilla herkistää alkujoustoa.
Täältä: https://www.pushindustries.com/pages/hc97-support löytyy hyvät ohjeet charger 2 vaimentimen purkuun ja kasaukseen.
Muistaakseni tän keskustelun aiemmilla sivuilla on. Kuva originaalista järjestyksestä ja palstalaisen paremmaksi toteamasta järjestyksestä. Tai täällä fillarifoorumilla joka tapauksessa.
Edit. Muistin oikein ja vielä satuin ekalla yrittämällä oikealle sivulle:)
https://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?59016-Rock-shox-Pike-RC-viritt%C3%A4minen&p=2936760#post2936760
Edit2. Hakpas oli sen alkuperäisen viestin lähettäjä
https://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?59016-Rock-shox-Pike-RC-viritt%C3%A4minen&p=2820508#post2820508
Tuossa viestissä mainitulla shimmien järjestyksellä keula muuttui jo paljon. Samalla valittu öljy tuntui vaikuttavan enemmän kuin alkuperäisenä. En suosittele ainakaan enempää keventämään esijännitystä kuin tuossa on tehty.
Tuohon muokattuun keulaan mulla oli verrokkina toisessa pyörässä Fox Rhythm 36 grip vaimentimella, Foxi oli mukavampi ajaa, mutta kunnon rymistelyssä RS tuntuma alustaan paljon parempi. Jo vakiona piken tuntuma on hyvä vaikka onkin melko kova käsille. Nykyisten pyörieni Lyrikit, ultimate ja select ovat saman tapaisia. Ultimate tosin myös melko hellä käsille siinä samalla.
Olen pähkinyt jotta ostaisiko Lyrik 160mm RC2 (LSC, HSC, rebound) mikä kustantaa 800e vai Nykyiseen 140mm Pikeen RC2 paketin ja 160mm ruodon mitkä kustantaa n. 300e.
Vanhasta kolmivuotiaasta pikestä varmaan saa pari sataa (arvaus). joten Lyrik olisi 200e kalliimpi (kun Pikeen pitäisi kuitenkin ostaa 200h huoltosarja). Jos muutokset teettäisi nii menisi helposti aika lähelle samaa.
Tiedä sitten välttyykö RC2 vaimentimella shimmien tunaamiselta...
200 euron hintaerolla ostaisin Lyrikin. On kuitenkin 3 vuotta myös uudempi kuin vanha keulasi.
RC2 vaimentimissa on tosi löysä shimmipakka, jonka esijännitystä muutetaan HSC säädöllä. Ei se HSC säätö autuaaksi tee, ja HSC.tä lisäämällä tulee vastaan sama esijännitetyn pakan pintakovuus.
Parempaa suorituskykyä tavoiteltaessa shimmien tuunaus on edessä, oli keula sitten RC, RCT3 tai RC2.
Tuosta esijännityksestä vielä sen verran, että jos sen poistaa, niin silloin ei enää pärjää vaimentimen alkuperäisillä shimmeillä. Ainakin pakan HSC osuus kannattaa vaihtaa 0,15mm shimmeihin.
Ja onko se 200h rebuildkitti tarpeellinen? Täällä on menty ihan vaan pyyhkijöiden ja foamien vaihdolla. O-renkaat on halvempia kaupassa kuin rockshoxin pussukassa.
Eikös LSC säädä esijännitystä?
RC2:ssa ainakin kuvien mukaan on erilliset LSC ja HSC pulikat sisällä.
On kyllä hatunnoston arvoista tuunausta. Shimmipakkojen säätö on kyllä melkoista taidetta. Työlästä ja sotkuista, pyörän keula on helpompi (siis ei niin työläs) kuin takakeppi, puhumattakaan vaikka motocross- vehkeistä.
Jos asiaan oikein hurahtaa, niin tämä vois olla hyvä https://www.shimrestackor.com
Jos olis halvempi niin olisin ostanut jo. Tuolla pystyisi tekemään eri shimmipinkoista käyriä ja nähdä siten muutosten vaikutus
Joo, keula on tosi yksinkertainen purkaa. Kumihanskat, valutusastia ja pyörän huoltopukki tekee hommasta mukavampaa. Takaiskari taasen hankalampi, kun tarttee olla vähän erikoiskaluja, jolla saa paketin auki.
Monissa iskareissa myös kovat paineet ja typpitäyttö. Muutenhan ne ei niin monimutkaisia ole.
Eriasia on sitten se kuinka hyvän saa yritys ja erehdys tekniikalla. Äkkiä luulis että huomaisko jos ottaa yhden 0,2mm paksun lätkän pois... Kyllä huomaa ja käteen meni.
Eikös LSC säädä esijännitystä?
RC2:ssa ainakin kuvien mukaan on erilliset LSC ja HSC pulikat sisällä.
LSC.llä säädetään öljyn virtausta shimmien ohitse. RC2.ssa LSC on ohivirtauskanavan kokoa säätävä neulaventtiili.
Millä sitten säädetään HS alueen jyrkkyyttä? Esijännitys on videoiden mukaan voima millä shimmi taipuu niin paljon että alkaa vuotamaan, jos nyt oiken muistan.
Millä sitten säädetään HS alueen jyrkkyyttä? Esijännitys on videoiden mukaan voima millä shimmi taipuu niin paljon että alkaa vuotamaan, jos nyt oiken muistan.
Karkeasti shimmit esijännityksineen vaikuttavat nopeaan vaimennukseen ja männän ohivirtaus hitaaseen vaimennukseen. RC2.ssa tosiaan shimmipakan päällä on jousi, jonka esijännitystä muutetaan HSC-säädöllä. Esijännityksen kohdistuessa shimmien keskelle, se vaikuttaa enemmän shimmien taipumaan nopeammassa joustoliikkeessä. Sitä vastoin RC.ssä ja RCT3.ssa esijännitys kohdistuu pakan ulkoreunaan, joka aikaansaa kuvailemasi "platformin".
Kaikki pakan esijännittäminen lisää pintakovuutta, joten RC2.n HSC.n ruuvaaminen varmasti huonontaa keulan herkkyyttä. Tämän huomaa hyvin Foxin Grip keuloissa, joissa compression säätö vaikuttaa pelkkään shimmien esijännitykseen
Onkohan se loppujen lopuksi mahdotonta saada aikaan joustius mikä herkästi ja nopeasti joustaa kivikkopoluilla nyrkin kokoisiin kiviin mutta ei ole löllö kun taiteillaan pahemmissa paikoissa.
Jousitus on aina kompromissi, mutta kuvaillun toiminnan ei pitäisi olla liikaa pyydetty.
Tässä on mun RCT3 vaimentimen shimmipakka (vieressä alkuperäiset):
https://photos.app.goo.gl/CNqevinnJmoEbM3b9
https://drive.google.com/file/d/1QCvi0CLTSMpNCE8dYmlA70oC-dp4rEmZ/view?usp=drivesdk
Kuten jossain aiemmassa viestissä mainitsin, yksi 0,15mm shimmin vasta kolmea 0,1mm shimmiä. Eli tämän pakan HS osuus (ylimmät shimmit) on todella tiukka verrattuna alkuperäiseen pakkaan. Jos tästä nyt jaksan lähteä parantamaan, niin varmaan lisään yhden 0,1mm shimmin tuonne LS osuuteen ja tarvittaessa laitan 16mm crossover shimmin LS ja HS osuuksien väliin. Tällä olisi tarkoitus vähän vielä jäykistää LS aluetta ja saada RCT3 säätimen firm asento muistuttamaan edes vähän lukitusta. Esijännityksen poiston myötä se on vain poistanut notkumisen mäessä, mikä sekään ei ole ollut huono juttu.
Mietin että jos 140mm pikeen pistää 160mm ruodon niin mahtaako tuosta tulla paljonkin veltompi tukevuuden kannalta?
Järkeilin että keula varmaan tulee pistettyä "uimaan" melkein samalla syvyydellä kuin nyt joten saman verran isommissa röykyissä putket olisivat päällekkäin.
Miten mahtaa olla?
Lisäksi: Jos tilaan ruodon ja RC2 vaimentimen sen perusteella mitä Rockshoxin setup guide kertoo keulani sarjanumeron perusteella upgrade seteiksi niin voinkohan luottaa että osat on oikeat? Tarkoitan että onko tuolla rockkarin sivuilla ollut pahasti virheitä?
Eka lenkki takana RC2.1 vaimentimella ja uudella 150mm ruodolla. Sägiä pistin 20% jottei keula nouse ylemmäs kuin ennen. Painetta pistin kumeihin enemmän jotta käsille hakkaamisesta saisi paremman käsityksen.
LSC:tä on 5 naksua eili hyvin vähän ja HSC testailin yhtä ja kahta pykälää (5 asentoa). Isommat heitot ym. menee vauhdissa hienosti eikä enää ole tarve hampaat irvissä pitää kiinni tangosta ettei lähtisi keula lapasesta.
Myös pehmeyttä on lisää tasaisella lyllertäessä. Edelleen nyrkin kokoiset kivet lyö käsille ja töykkii hitaassa vauhdissa, eikä pintaherkkyys ole ihan sitä mitä haluaisin. Ero vanhaan RC versioon on silti hurja.
Tokeneitten määrää pitää jossain kohtaa ihmetellä. Nyt keulassa niitä kaksi. Nyt tavallisessa lenkkiajossa tuli käytettyä 100/150mm joustosta.
Keuloja ei tämän oman kokemuksen perusteella pitäisi myydä ollenkaan muuten kuin RC2.1 vaimentimella ja uudella debonair-jousella.
Aiemmin perä (Monarch) oli se vahvempi lenkki mutta se alkoi tuntumaan jotenkin brutaalilta keulan muutoksen jälkeen. Pikasäädön asennon mukaan se on joko kova ja hakkaava tai löllykkä mikä silti täristää ja nyökkii kivistä.
Ainoa haitta keulan muutoksesta on jouston pituuden muutoksen myötä tullut isompi ero nousun ja laskun välillä pyörän asentoon.
Saisko täältä apua kun tuntuu Pike niin kovin pintakovalta. Tässä speksit atm:
-pike ultimate 130mm 29"
- CHARGER 2.1 RC2
- 4x token
- 75psi
- rebound 4 suljetusta
- LSC 5 suljetusta
- HSC kokonaan auki
- kuskilla painoa ajokamoineen n. 82kg
- pyörä SC Tallboy 4
Tokeneista luin ensin, että kantsii lisätä ja tiputtaa psi, siksi nuo 4x token. Nyt sitten lukenut, että kantsis tehdäkin toisin päin. Ota tästä selvää.
Keulalla on ajettu yhden kauden verran eikä huollonkaan jälkeen muuttunut juuri.
Tuossa joku aiemminkin kysyi, että onko liikaa vaadittu saada keula, joka on alkuherkkä muttei löllö? Vai onko niin, että 130mm joustolla on valittava jompi kumpi: alkuherkkyys tai ettei pohjaa?
Olen toisaalta ymmärtänyt, että Pike vaan on tällainen vs esim Fox. Vähän jo miettinyt tilalle 2022 Foxin float factorya tai uutta Öhlins rxf m.2, jos ei säädöt löydy millään...
Mitä rockarin appi sanoo sun keulalle perussäädöiksi sun painolla? Psi ja rebound lukeman se kertoo ja suositeltu tokenien määrä pitäis myös löytyä. Siitä liikkeelle (tai painetta vähän vähemmäksi, jos ei koko joustomatkaa pysty hyödyntämään) ja siitä, että laitat myös hitaan sisäänvaimennuksen auki ja alat siitä sitten pari kliksua kerrallaan tarvittaessa lisäämään.
Factory foxia grip2 vaimentimella voi toki testata sillä noin 1500 eurolla jos siltä tuntuu ja jos se sopisi paremmin SC:n keulalle. Siinä vain on vielä enemmän säätämistä. Lopputulos saattaa toki olla aavistuksen parempi. Tai sitten ei.
Edit. 2 tokenia taitaa olla tehdassuositus, painetta sitä myöten pitäis olla selvästi enemmän ja rebound -9 (korjasin kymmenestä kun säädin painon 75-80 kg) suljetusta.
https://trailhead.rockshox.com/en/
Eturengas (kuvio, rakenne ja ilmatila), siinä käytetty paine ja se onko insertti vai ei vaikuttaa myös tuntumaan. Ja tietty ilman sisuria.
Saisko täältä apua kun tuntuu Pike niin kovin pintakovalta. Tässä speksit atm:
-pike ultimate 130mm 29"
- CHARGER 2.1 RC2
- 4x token
- 75psi
- rebound 4 suljetusta
- LSC 5 suljetusta
- HSC kokonaan auki
- kuskilla painoa ajokamoineen n. 82kg
- pyörä SC Tallboy 4
Tokeneista luin ensin, että kantsii lisätä ja tiputtaa psi, siksi nuo 4x token. Nyt sitten lukenut, että kantsis tehdäkin toisin päin. Ota tästä selvää.
Keulalla on ajettu yhden kauden verran eikä huollonkaan jälkeen muuttunut juuri.
Tuossa joku aiemminkin kysyi, että onko liikaa vaadittu saada keula, joka on alkuherkkä muttei löllö? Vai onko niin, että 130mm joustolla on valittava jompi kumpi: alkuherkkyys tai ettei pohjaa?
Olen toisaalta ymmärtänyt, että Pike vaan on tällainen vs esim Fox. Vähän jo miettinyt tilalle 2022 Foxin float factorya tai uutta Öhlins rxf m.2, jos ei säädöt löydy millään...Tuolla videon ohjeella olen säätänyt oman 36/160 Grip 2 ja on alkuherkkä ja ei pohjaa. Eli reilusti tokenia ja painetta pienemmälle. Toki velloo pinnalta enemmän, kuin käänteisellä säädöllä, joka on taas pinta kovempi, kun joutuu painetta lisäämään, ettei pohjaa. Tuota Sagia en voi videon tekniikalla mitata, kun painoa ajokamoissa yli 100kg, niin painuu aina liikaa.
Sama säätö toimii minusta vanhalla shimmatulla 140 RC Pikellä, joka oli ennen shimmausta tosi pinta kova, mutta silloin en kyseistä säätöä koittanut.
Saman tein myös Fox DPX2 iskarille ja antoi pinta pehmeyttä siihenkin, jotta vastaisi keulaa ja pyörä painuisi tasaisesti eikä perä tuntuisi jäävän korkealla olessaan pinta kovempi.
Grip 2 Hidas sisään meno vaimennus auki ja nopeaa kiristetty.
https://www.youtube.com/watch?v=D9vsOHmmmpo
Mulla on ajokamoineen painoa aika pitkälti juuri saman verran ja Pike Ultimate, mutta 140mm joustolla.
Ei siitä superherkkää saa oikein tekemälläkään. Heti huollon jälkeen on parempi, mutta hyvin nopeasti muuttuu rujommaksi.
Tokenit viskaisin ensin pois, en tiedä miten isosti ajat, mutta minulla on 1 token ja saa pohjaamaan lähinnä ajovirheestä tai flättidropista. Progressiota on varsin riittävästi.
Painetta on 80-85psi jonka yleensä huollon lähestyessä tiputan lähemmäs 75psi. n. 25%-30% sägiä.
HSC on minulla myös kokonaan auki, en muista LSC ja reboundia, mutta LSC:tä reilusti vaan auki, aloita vaikka kokonaan auki, jos sukeltaa, niin kliksu pari lisää. Kiinni -5 on todennäköisesti liikaa low speediä.
Yksi mitä voi tehdä, jos huollon yhteydessä ei ole tehty, niin n. 5ml öljyä ilmapuolelle ilmanjousen päälle.

Täältä keksin noi tokenit:
https://www.mbr.co.uk/news/rockshox-fork-setup-324890
"For more aggressive riders, I recommend one or two tokens at 160mm”, explains Cancellier. “For each 10mm decrease in travel, I add one token"
Mikä sitten on aggressiivista ajoa Suomi-poluilla, mene ja tiedä. Kaikki tulee ajettua mitä vastaan tulee, mutta ehkä voisi tosiaan ainakin kokeilla heivata tokenit kokonaan pois.
Testasin kyllä LSCn molempia ääripäitä, mutta tuntui, ettei ollut juuri eroa. Voiko sitten johtua liiallisista tokeneista? Kunhan lumet sulaa ja pääsee taas testaamaan, jätettävä LSC kokonaan auki.
Kuminauha
28.03.2022, 19.39
Vuokraa shockwiz vaikka ridemorelta? Ite oon harkinnu ottaa testiin kun kelit on kohallaan.
Kappas, en tiennytkään moisesta vuokrausmahdollisuudesta. Kiitos vinkistä!
Luulen, että ns. suomipoluilla ei kovin helposti voi (tai harva voi ja ajaa) tekstissä tarkoitetulla tavalla agressiivisesti. Epäilen, että ns. agressiivista ajoa (kovempaa vauhtia, isompiakin hyppyjä ja droppeja sekä hyvin jyrkässä alamäessä isoa kiveä ja röykkyä) vastaa Suomessa vain lähinnä bikepark tyylinen ajo rankeimmilla reiteillä reilulla vauhdilla.
Kyllähän se vähän näin tuppaa olemaan. Tietysti kun koko MTB markkina on käytännössä suunnattu jenkkien, brittien ja uusi-seelantilaisten tarpeisiin, niin siinä se on soveltaminen omiin ajoihin.
Onneksi XC-kisaradat kehittyy koko ajan vaativimmiksi niin periaatteessa XC-kalustonhan pitäisi sitten olla aika passelia tänne.
Onkohan tämä Debonair https://www.bike-discount.de/en/rockshox-pike-b1/revelation-a1-debon-air-upgrade-kit-2018 sopiva vuosimallin 2018 Canyon Spectral AL 7.0 Pike RC:n sisään? Joustoa haarukassa on vakio 150mm.
https://trailhead.rockshox.com/en/search/
Tuonne keulan sarjanumero ja sieltä löytyy oikea osanumero.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.